Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita herkästi töistä ahdistuvia/uupuvia? Tuntuu, että en selviä työelämästä :o! Mikä auttaisi jaksamaan?
09.08.2017 |
Olen ollut myöskin työtön välillä ja olin tosi ahdistunut aina kun töitä ei meinannut löytyä. Lopulta aina sain jotain töitä.
Kaikissa on ollut sama kuvio, jonka tunnistan: aluksi työ on ollut ihanaa ja mukavaa. Kiva saada rahaa! Säännöllinen arkirytmi! Olen jaksanut työssä hetken.. Muutaman kuukauden päästä alkaneet ensioireet uupumuksesta: vatsa sekaisin, päätä särkee, viikonloppuisin ja iltaisin ei ehdi palautumaan.. Töitä ajattelen kotonakin.
Monessa paikassa työyhteisökin on kussut tai siltä on tuntunut, sairauslomia kertynyt fyysisten oireiden vuoksi. Lopulta olen aina vaihtanut työpaikkaa kun olen ajatellut, että vika on työpaikassa kun en jaksa työtä.
Nyt 6kk sitten löysin oikeasti ihan jeespalkkaisen ja tosi rennon duunin, työntekijöitä kymmeniä jakamassa tätä työtaakkaa.. Työ on itsenäistä.. Minä aloin kuitenkin huomata näitä tuttuja oireita, olen väsynyt koko ajan. Sain keväällä jatkuvasti flunssaa, vatsatautia yms ja jouduin olemaan pois töistä muutamia kertoja kun oksentelin jne. Huomasin, että stressi on varmaan laskenut vastustuskykyä, vaiko oliko kaikki sittnekin stressioireita? Jatkoin työssä kuitenkin ihan normaalisti, mutta ahdistus sisälläni kasvoi. Huomasin, että valitan kaikesta. Eristäydyn työyhteisöstä. Väsyin työpäivän jälkeen niin, että en jaksanut enää tehdä mitään.
En jaksa uskoa, että tässäkin duunissa olisi "vikaa" vaan vika on korvien välissä. Varasin ajan psykologille kun uuvuin niin, että menin itkien lääkäriin tänään aamulla ja hän kirjoitti hetkeksi sairaslomaa kun olen niin ahdistunut.
Mistähän tää vois johtua? Olen luoteeltani äärimmäisen herkkä ja kuormitun nopeasti mm.sosiaalisista kontakteista. Onneksi ei ole asiakaspalvelutyö kuitenkaan. Millä helpottaa työssä jaksamista? Olen luoteeltani kuitekin aika korkean työmoraalin omaava enkä yhtään sellainen "pummi". Olen vaan todella niin väsynyt, että en vaan jaksa enää. Siis miten mulla voi olla uupumusta kun oon duuniakin vaihdellut? Tehny erilaisia toimistotöitä. Hävettää ja nolottaa!
Taas on olo, että pitäiskö vaihtaa duunia tai ettiä jotain muuta. Kuitenkin nykyinen työ on palkkaukseltaan ja sisällöltään aika iisiä, vähän ykstoikkosta joo mut ns. helppoo rahaa. Ei kuormita aivoja liikaa.. Koitin miettiä, että missä/minkälaisessa asiat ois paremmin ja missä viihtyisin paremmin, mutta en juuri nyt keksi mitään. Eli duunin vaihtaminen ei ole vaihtoehto nyt.
Onko muilla tällasia ongelmia? Toivottavasti psykologi osaa auttaa. En tiedä olenko niin paatunut sitten arkeeni, että siksi duuni ahdistaa. Lapsiakaan ei ole, että ei se arki niin rankkaa ole. Mieheni ja vanhempani ovat kuvailleet että oon varmaan jotenkin erityisherkkä ja siksi kuormitun. No, olin tai en niin jotain tälle on tehtävä. Veriarvot yms on muuten tutkittu, että vika on tosiaan korvien välissä tän uupumuksen kanssa.
Kommentit (319)
Vierailija kirjoitti:
No miten teidän työnantajat ovat oikein suhtautuneet osa-aikatyöhön? Meillä esim.25-30h/vko tekee ainoastaan osittaisella hoitovapaalla olevat tai sitten jos ovat jotenkin sairaita, että ovat osa-aikaisella sairauslomalla vai mikä se raha onkaan kun ei ole täysin työkyvytön, mutta ei täysin työkykyinenkään.
Joo no jonkun ahdistusdiagnoosin minä sain nyt maanantaina kun kerroin lääkärille, että en vaan jaksa enää ja kerroin näistä fyysisistä oireista. Eli kai mä olen sillä lailla sairas jos miettii kun tällein "paloin loppuun". Veikkaanpa että ei työnantaja kovinkaan positiivisesti suhtautuisi jos kertoisin saikkuni jälkeen, että minäpä haluaisin tehdä nyt osa-aikatyötä kun en jaksa olla kokonaista päivää töissä. Joka tapauksessa joku neuvottelu tulossa esimiehen kanssa, meillä se tehdään aina jos saa mt-diagnoosin ja on siksi pois :(. En tiiä on kyllä oma elämäki nii sekaisin, että ehkä se terapia on hyvä juttu jos sellaista saisin. Kerroinkin aloitusviestissä, että psykologille on aika.
Mitähän sitä sielläkin sepittäisi. Että tykkään työstä ja en keksi oikein muutettavaa, ehkä etätyötä jos ylipäänsä mahdollista tehdä välillä, mutta en vaan jaksa olla kokonaista päivää? Kauhean noloa ja hankalaa!
Ap
Olen isolla työnantajalla ja työterveydestä minut ohjattiinkin tiedustelemaan osa-aikatyön mahdollisuutta väliaikaisesti, sillä välin Kela maksoi "puuttuvan osan" palkasta, koska olin osittaisella sairauspäivärahalla romahduksen jälkeen. Jos on mitenkään toimiva työterveyshuolto, niin asioita kannattaa lähteä pyörittelemään sitä kautta. Työnantajan voi joissakin tapauksissa olla myös "pakko" antaa osa-aikaista tällä hetkellä voimassa olevan sopimuksen loppuun, jos lääkäri toteaa sen olevan työntekijän voinnin kannalta hyvä idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kovia fyysisiä ahdistusoireita siedätte päivittäin? Välillä pakotan itseni sietämään päivän aikana enemmän. Sitten se kostautuu illalla levottomuutena ja uneen on vaikea päästä, kun ajatukset kiertävät kehää. Meditointi ja läsnäoloharjoitukset auttavat, mutta vain jonkin verran. Eivät nekään autuaaksi tee. Rankka urheileminen auttaa myös. Mutta takaisin kysymykseeni: Minkälaisia fyysisiä oireita jaksatte päivittäin? Kuinka monta tuntia päivästä ne ovat "päällä"? Olisi kiva saada perspektiiviä siihen, miten muut puskevat itseään. En tässä nyt puhu työn aiheuttamasta väsymyksestä tai jopa uupumuksesta, vaan ahdistusoireista.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kovia fyysisiä ahdistusoireita siedätte päivittäin? Välillä pakotan itseni sietämään päivän aikana enemmän. Sitten se kostautuu illalla levottomuutena ja uneen on vaikea päästä, kun ajatukset kiertävät kehää. Meditointi ja läsnäoloharjoitukset auttavat, mutta vain jonkin verran. Eivät nekään autuaaksi tee. Rankka urheileminen auttaa myös. Mutta takaisin kysymykseeni: Minkälaisia fyysisiä oireita jaksatte päivittäin? Kuinka monta tuntia päivästä ne ovat "päällä"? Olisi kiva saada perspektiiviä siihen, miten muut puskevat itseään. En tässä nyt puhu työn aiheuttamasta väsymyksestä tai jopa uupumuksesta, vaan ahdistusoireista.
Mulla on nyt päivittäin ollut ripulia. Välillä kymmeniä kertoja päivässä. Vaihtelee ahdistustason mukaan. Laihtunut oon tosiaan paljon ja oon alipainoinen. Päänsärky/migreeni kai sekin on stressioire? Päivittäin. Myös oksettaa koko ajan. Nyt vaikka oon saikulla ni suoli huutaa ja paskalla saa ravata. Olo on virittynyt ja ahdistunut :(.
En jaksa näitä ahdistusoireita. Beetasalpaaja auttaa vain vähän. Aion pyytää mielialalääkkeen.
Ap
Tää on vähän julmaa, mutta kukana ei uuvu työhön, vikaa on aina muualla ja paljon. Jos työ tuntuu ylivoimaiselta niin se luultavasti on sitä eli teet työtä, joka vaatii suoriutumista kykyjesi ylärajoilla ja siksi se tuntuu uuvuttavalta. Jos yksityiselämä on kunnossa niin raskaankin duunin jaksaa jos työ tuottaa iloa. On vaan realiteetti, ettei vika voi olla aina työssä ja työyhteisössä vaan joskus se on itsessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös näitä jotka en halua mitään lääkitystä. Minä pidän kiinni oikeudestani olla sellainen kuin olen, vaikkei se sovikaan nyky-työelämän kanssa kovin hyvin yhteen. Mieluummin sitten jään korvauksille, jos en enää ollenkaan pysty mihinkään töihin, kun alan kemiallisesti manipuloida itseäni koneiston sopivammaksi osaksi.
Kesälomalla muuten luin, että 25-35-vuotiaista jo 25% käyttää lääkkeitä selvitäkseen työelämästä. ADHD-lääkkeitä keskittymiskyvyn parantamiseen, rauhoittavia stressin tasaamiseen, masennuslääkkeitä, jopa laittomia aineita jos ei lääkäriltä saa sopivia. Minusta tämä ei ole ollenkaan terve kehitys, ja sitä pitäisi vastustaa. Ehkäpä TYÖELÄMÄÄ pitäisi muuttaa ihmisille sopivammaksi, eikä ihmisiä työelämään sopivammaksi?
En ymmärrä sun tai monen muun kommentoijan logiikkaa. Itseltä vaaditaan hirveästi ja sitten vika onkin nykyajan työelämässä? Olen myös tosi tunnollinen ja murehdin paljon töitä varsinkin uuden työn alussa. Olen opettelut suhtautumaan asioihin sillä vakavuudella kuin ne vaativat. Jos joku asiaa menee pieleen niin se hoidetaan jotenkin, koska omassa työssäni kenenkään henki ei todellakaan ole siitä kiinni. Kun työaika loppuu niin en ajattele töitä. Joskus pakotan itseni lähtemään aikaisemmin, vaikka se tuntuu nololta. Jos kotona työasiat tulevat mieleen ajan ne pois. Tämä on siis pitänyt OPETELLA.
Mistä oletat että minä vaadin itseltäni nimenomaan liikaa? Kyllä ne vaatimukset tulee asiakkailta ja pomoilta, kun projektit on vedetty ääritiukoille. Siis ihan niin tiukat aikataulu-deadlinet, että saa tehdä hullun lailla ja paljon ylitöitä päälle että ehtii. Mitä jos ei tee? No, ne semmoiset on laitettu yt:issä ulos...
Mun töistäni muuten myös ON ihmisten henki kiinni, mutta en minä sitä niinkään stressaa silti. Toki myös laadunvalvontaprosessit on harkitut ja tiukat kun työn luonne on mikä on. Stressaan nimenomaan sitä hulluihin aikataulurajoihin ehtimistä ja seurauksia jos en ehdi.
Siitä päättelin kun monet kirjoittaa että vaativat itseltään liian paljon. Ja jos työ on sellaista että vaaditaan liikaa ja vielä henki on siitä kiinni niin vaihda työtä äläkä valita nykyajan työelämästä. Kaikki työt eivät ole todellakaan sellaisia että hommaa on liikaa ja muiden henki on omasta panoksesta kiinni.
Ei tarvi alkaa rähistä, varmasti olet tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa että ellei sitä massia ole omasta takaa tai pätevää tukiverkkoa niin siitä oravanpyörästä hyppääminen on todella vaikeaa. Itse olin jo uupunut vielä asuessani vanhempieni luona ja kun vihdoin sain revittyä itseni omilleni niin yksin tässä sitten ollaan. Turha odottaa apua muualta jos itsellä ei ole energiaa sitä pyytää. 5 vuotta olen asunut itsekseni ja olen tasan samassa lähtötilanteessa kun omille muuttaessa. Ei kukaan välitä jos tarpeeksi huonosti menee. Töistä en siis tiedä, mutta aivan varmasti jossain on vikaa jos väsynyt ihminen jää yksin. Terapiakin kestää vain niin kauan kun jaksaa siellä käydä. Minulta siihen käytetty aika oli pois kotoa jolloin söin milloin sattuu ja mitä sattui enkä siivonnut jne.
Tämä siis ihan vain varoituksen sanana ettei kannata ainakaan yhteiskunnan palveluihin liikaa luottaa, vaan järjestelee ja suunnittelee niitä asioita omien resurssien puitteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kovia fyysisiä ahdistusoireita siedätte päivittäin? Välillä pakotan itseni sietämään päivän aikana enemmän. Sitten se kostautuu illalla levottomuutena ja uneen on vaikea päästä, kun ajatukset kiertävät kehää. Meditointi ja läsnäoloharjoitukset auttavat, mutta vain jonkin verran. Eivät nekään autuaaksi tee. Rankka urheileminen auttaa myös. Mutta takaisin kysymykseeni: Minkälaisia fyysisiä oireita jaksatte päivittäin? Kuinka monta tuntia päivästä ne ovat "päällä"? Olisi kiva saada perspektiiviä siihen, miten muut puskevat itseään. En tässä nyt puhu työn aiheuttamasta väsymyksestä tai jopa uupumuksesta, vaan ahdistusoireista.
Mulla on nyt päivittäin ollut ripulia. Välillä kymmeniä kertoja päivässä. Vaihtelee ahdistustason mukaan. Laihtunut oon tosiaan paljon ja oon alipainoinen. Päänsärky/migreeni kai sekin on stressioire? Päivittäin. Myös oksettaa koko ajan. Nyt vaikka oon saikulla ni suoli huutaa ja paskalla saa ravata. Olo on virittynyt ja ahdistunut :(.
En jaksa näitä ahdistusoireita. Beetasalpaaja auttaa vain vähän. Aion pyytää mielialalääkkeen.
Ap
Jos työ tekee elämästä noin rankkaa, niin aloittaisin kyllä sen työn tai työaikojen muuttamisella. Ei mikään raha ole tuon arvoista, et vaikuta arvostavan itseäsi yhtään. Siedätkö tuota vain, koska pelkäät, joku pitää sinua heikkona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös näitä jotka en halua mitään lääkitystä. Minä pidän kiinni oikeudestani olla sellainen kuin olen, vaikkei se sovikaan nyky-työelämän kanssa kovin hyvin yhteen. Mieluummin sitten jään korvauksille, jos en enää ollenkaan pysty mihinkään töihin, kun alan kemiallisesti manipuloida itseäni koneiston sopivammaksi osaksi.
Kesälomalla muuten luin, että 25-35-vuotiaista jo 25% käyttää lääkkeitä selvitäkseen työelämästä. ADHD-lääkkeitä keskittymiskyvyn parantamiseen, rauhoittavia stressin tasaamiseen, masennuslääkkeitä, jopa laittomia aineita jos ei lääkäriltä saa sopivia. Minusta tämä ei ole ollenkaan terve kehitys, ja sitä pitäisi vastustaa. Ehkäpä TYÖELÄMÄÄ pitäisi muuttaa ihmisille sopivammaksi, eikä ihmisiä työelämään sopivammaksi?
En ymmärrä sun tai monen muun kommentoijan logiikkaa. Itseltä vaaditaan hirveästi ja sitten vika onkin nykyajan työelämässä? Olen myös tosi tunnollinen ja murehdin paljon töitä varsinkin uuden työn alussa. Olen opettelut suhtautumaan asioihin sillä vakavuudella kuin ne vaativat. Jos joku asiaa menee pieleen niin se hoidetaan jotenkin, koska omassa työssäni kenenkään henki ei todellakaan ole siitä kiinni. Kun työaika loppuu niin en ajattele töitä. Joskus pakotan itseni lähtemään aikaisemmin, vaikka se tuntuu nololta. Jos kotona työasiat tulevat mieleen ajan ne pois. Tämä on siis pitänyt OPETELLA.
Mistä oletat että minä vaadin itseltäni nimenomaan liikaa? Kyllä ne vaatimukset tulee asiakkailta ja pomoilta, kun projektit on vedetty ääritiukoille. Siis ihan niin tiukat aikataulu-deadlinet, että saa tehdä hullun lailla ja paljon ylitöitä päälle että ehtii. Mitä jos ei tee? No, ne semmoiset on laitettu yt:issä ulos...
Mun töistäni muuten myös ON ihmisten henki kiinni, mutta en minä sitä niinkään stressaa silti. Toki myös laadunvalvontaprosessit on harkitut ja tiukat kun työn luonne on mikä on. Stressaan nimenomaan sitä hulluihin aikataulurajoihin ehtimistä ja seurauksia jos en ehdi.
Ihan samaa meinasin kommentoida, siis että on paljon ammatteja, joissa todellakin on ihmisten henki kyseessä.
Niin totta, sehän tarkoittaa että niiden jotka painetta ei kestä on pakko tehdä juuri sellaista työtä. Haluatte olla vain marttyyreja, ei ole mitään muuta syytä sille että pitäisi tehdä äärimmäisen vastuullista työtä ja samalla valittaa miten raskasta se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen myös näitä jotka en halua mitään lääkitystä. Minä pidän kiinni oikeudestani olla sellainen kuin olen, vaikkei se sovikaan nyky-työelämän kanssa kovin hyvin yhteen. Mieluummin sitten jään korvauksille, jos en enää ollenkaan pysty mihinkään töihin, kun alan kemiallisesti manipuloida itseäni koneiston sopivammaksi osaksi.
Kesälomalla muuten luin, että 25-35-vuotiaista jo 25% käyttää lääkkeitä selvitäkseen työelämästä. ADHD-lääkkeitä keskittymiskyvyn parantamiseen, rauhoittavia stressin tasaamiseen, masennuslääkkeitä, jopa laittomia aineita jos ei lääkäriltä saa sopivia. Minusta tämä ei ole ollenkaan terve kehitys, ja sitä pitäisi vastustaa. Ehkäpä TYÖELÄMÄÄ pitäisi muuttaa ihmisille sopivammaksi, eikä ihmisiä työelämään sopivammaksi?
Eli mieluummin loisit kotona työttämänä korvauksilla ja sitten arvostelet henkilöitä, jotka syövät lääkkeitä elättääkseen itsensä työtä tekemällä. Itsellä todettiin vähän aikaa sitten ADHD, aikuisällä siis. En ole itse vielä työelämässä, vaan lääkityksen kanssa olen saanut omaa elämänhallintaani ja opiskelujani hallintaan. Ilman lääkitystä olen mekeinpä toimintakyvytön. Siinä mielessä, että asiat jäävät kesken ja säntäilen ympäriinsä. Jos vain lojuisin kotona vailla tavoitteita niin en kyllä tarvitsisi mitään lääkkeitä, mielialassanikaan ei ole mitään vikaa. Tarkoituksena kuitenkin saattaa opinnot loppuun, päästä töihin ja kenties jossakin kohtaa alkaa yrittäjäksi. Eli tosiaan tarkoituksena on muokata sitä omaa työelämää itselleni sopivaksi. Mutta oma valintasi on elää lääketöntä elämää ja arvostella muita, jotka haluavat pärjätä elämässä ja elättää itse itsensä, ja vain huudella kuinka työelämän pitäisi muuttua työntekijöiden kaltaiseksi. Itse en kehtaisi.
Itse olen myös huolissani mm. eläkekertymästä. Enkä haluaisi ns.luovuttaa, olis kamalaa olla miehen elätettävänä! Vikaa on myös työelämässä, mutta niin on myös minussa. Tai en tiedä olenko varsinaisesti viallinen tai sairas, mutta jotenkaan en vaan kestä työelämää ja sitä työssäkäyvän arkea. Joten kyllä mun on löydettävä joku ratkaisu, että pysyn kelkassa mukana. Oli se sitten lääkkeet, osa-aikatyö, mitä vaan. En aio tyytyä ajattelemaan, että mun ei tarviis kehittää itseäni tai edes yrittää kehittää itseäni jaksamaan. Työelämä on toki raskasta ja paikoin kohtuutonta, mutta edelleenkin kuvio tuntuu toistuvan paikasta toiseen. On toki mahdollista, että olen valikoitunut aina paskoihin duuneihin huonoilla työoloilla. Jotenkaan en kuitenkaan usko, että vika ois vaan työpaikoissa.
Ap
Kannattaisko sun hakea osa-aikaista työkyvyttömyyseläkettä. Voi tietysti kestää ennenkuin menee vakuutusyhtiössä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kovia fyysisiä ahdistusoireita siedätte päivittäin? Välillä pakotan itseni sietämään päivän aikana enemmän. Sitten se kostautuu illalla levottomuutena ja uneen on vaikea päästä, kun ajatukset kiertävät kehää. Meditointi ja läsnäoloharjoitukset auttavat, mutta vain jonkin verran. Eivät nekään autuaaksi tee. Rankka urheileminen auttaa myös. Mutta takaisin kysymykseeni: Minkälaisia fyysisiä oireita jaksatte päivittäin? Kuinka monta tuntia päivästä ne ovat "päällä"? Olisi kiva saada perspektiiviä siihen, miten muut puskevat itseään. En tässä nyt puhu työn aiheuttamasta väsymyksestä tai jopa uupumuksesta, vaan ahdistusoireista.
Mulla on nyt päivittäin ollut ripulia. Välillä kymmeniä kertoja päivässä. Vaihtelee ahdistustason mukaan. Laihtunut oon tosiaan paljon ja oon alipainoinen. Päänsärky/migreeni kai sekin on stressioire? Päivittäin. Myös oksettaa koko ajan. Nyt vaikka oon saikulla ni suoli huutaa ja paskalla saa ravata. Olo on virittynyt ja ahdistunut :(.
En jaksa näitä ahdistusoireita. Beetasalpaaja auttaa vain vähän. Aion pyytää mielialalääkkeen.
Ap
Jos työ tekee elämästä noin rankkaa, niin aloittaisin kyllä sen työn tai työaikojen muuttamisella. Ei mikään raha ole tuon arvoista, et vaikuta arvostavan itseäsi yhtään. Siedätkö tuota vain, koska pelkäät, joku pitää sinua heikkona?
Joillakin nyt vaan ei ole varaa olla heikko
Luulen, että tämä helpottaa kun saan lääkkeet. Ainakaan silloin ei ollut jatkuvasti tällainen olo siis fyysisesti. Siis fyysinen olo niin jaksaa sitten ehkä paremmin. Osa-aikatyöstä tai etätyöstä voi sit varmaan sopia työterveyden kans ja työnantajan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on kyse molemmista. Siitä että työelämä on nykyään kuormittavampaa kuin ennen mutta myös siitä että ihmisten kyky kestää painetta ja stressiä on erilainen.
Itselläni on traumataustaa ja minua kiinnostaa kovasti kuinka lapsena koettu stressi muovaa aivoja. Ja kuinka se vielä myöhemminkin näkyy alhaisena stressinsietokykynä. Sekin kiinnostaa voika aivoja vielä aikuisuudessa muokata esim. meditaation avulla. Lääkkeethän hoitavat vain oiretta eivätkä syytä.
Mietin myös kun nykyään puhutaan paljon erityisherkkyydestä, onko se synnynnäinen ominaisuus vai trauman seurausta. Ehkä ainakin osalla jälkimmäistä tai jopa molempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kovia fyysisiä ahdistusoireita siedätte päivittäin? Välillä pakotan itseni sietämään päivän aikana enemmän. Sitten se kostautuu illalla levottomuutena ja uneen on vaikea päästä, kun ajatukset kiertävät kehää. Meditointi ja läsnäoloharjoitukset auttavat, mutta vain jonkin verran. Eivät nekään autuaaksi tee. Rankka urheileminen auttaa myös. Mutta takaisin kysymykseeni: Minkälaisia fyysisiä oireita jaksatte päivittäin? Kuinka monta tuntia päivästä ne ovat "päällä"? Olisi kiva saada perspektiiviä siihen, miten muut puskevat itseään. En tässä nyt puhu työn aiheuttamasta väsymyksestä tai jopa uupumuksesta, vaan ahdistusoireista.
Mulla on nyt päivittäin ollut ripulia. Välillä kymmeniä kertoja päivässä. Vaihtelee ahdistustason mukaan. Laihtunut oon tosiaan paljon ja oon alipainoinen. Päänsärky/migreeni kai sekin on stressioire? Päivittäin. Myös oksettaa koko ajan. Nyt vaikka oon saikulla ni suoli huutaa ja paskalla saa ravata. Olo on virittynyt ja ahdistunut :(.
En jaksa näitä ahdistusoireita. Beetasalpaaja auttaa vain vähän. Aion pyytää mielialalääkkeen.
Ap
Jos työ tekee elämästä noin rankkaa, niin aloittaisin kyllä sen työn tai työaikojen muuttamisella. Ei mikään raha ole tuon arvoista, et vaikuta arvostavan itseäsi yhtään. Siedätkö tuota vain, koska pelkäät, joku pitää sinua heikkona?
Joillakin nyt vaan ei ole varaa olla heikko
Jos tarkoitat varaa rahamielessä, niin silloin on mietittävä, mistä voi luopua. Jopa työttömyyskorvauksella ja muilla tuilla elää Suomessa aivan kohtuullisesti, kun vähän tarkastelee rahanmenoaan ja luopuu turhista ylellisyyksistä. Ihmisillä on aivan liian kalliita asuntoja, on totuttu jatkuvaan matkusteluun, todella kalliisiin kuntosalikortteihin ja sen sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joidenkin tutkimusten mukaan esim. masennukseen sairastuminen muuttaa aivoja. Eli jos on jo valmiiksi traumatisoitunut ja stressiherkkä, sairastettu masennus lisää riskiä sairastua uudelleen ja kierre on valmis.
Varmasti myös toistuvat paniikkikohtaukset ja jatkuva ahdistuneisuus ja stressi muokkaavat aivoja. Tulee ikäänkuin aina vaan herkemmäksi stressille ja sairastuu herkemmin. Moni päätyy lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle kun vuosien työssäolo-sairaslomakierre lopulta uuvuttaa ihmisen. Ehkä osa-aikatyö riittävän varhaisessa vaiheessa voi pelastaa lopulliselta työkyvyttömyydeltä.
Olen kokenut tämän itse ja kuullut monta vastaavaa tarinaa. Työttömyyskin voi olla stressaavaa kun kokoajan on mielessä että pitäisi saada työpaikka. Siihen loputon hakemusrumba, pettymykset kun ei saanutkaan paikkaa, taloudelliset huolet ja huoli tulevaisuudesta. Kyllä monella on tänäpäivänä vaikeaa.
Mä en omalla kohdallani usko, että työpaikan vaihtamisesta olisi hyötyä. Samat pelot seuraisi siellä vain mukana.
Olen perfektionisti ja teen aina kaiken vähän liian pieteetillä. Pelkään että en oikeasti osaa ja uuvun. Monesti tuntuu että normaali 8 tunnin työpäivä on mulle ihan liikaa ja pärjäisin paremmin, jos tekisin puolta päivää.
No okei, on yksi kollega, joka osoittaa kaikin tavoin ettei luota muhun, ja nalkuttaa mulle tekemättömistä töistä, jotka ei ole hänen vastuullaan edes. Kun hän oli kesälomalla, mulla oli paljon rennompaa, ja kas kuinka nalkutuksen aiheetkin hoitui ihan hyvin. Nyt heti taas stressi päällä. Mutta enemmän sekin johtuu siitä että mä itse reagoin kritiikkiin tosi herkästi, eikä työkavereitaan valitettavasti voi valita.
Mulla on kaksi vaihtoehtoa tulevaisuuden varalle, jos tuntuu että uuvun liikaa: hakeudun freelanceriksi tai tutkijaksi. Stressaavia vaihtoehtoja kai nämäkin nykyään on, ja toki rahan saanti on epävarmempaa, mutta saisin olla ihan yksin vastuussa omista tekemisistä, vain itselleni. Ilman avokonttorin hälinää ja ajatuksen keskeytymisiä ja niskaan hengittävää kollega. Sitä paitsi opiskeluaika oli kivaa, rakastin gradun tekemistä ja olin paljon vähemmän ahdistunut kuin nyt.
Ap, minusta tilanteesi vaikuttaa siltä että sinun pitäisi nyt voida jotenkin rauhoittua koko asian kanssa. Jokin lääkitys voisi olla tässä hyvinkin avuksi. Tuntuu että olet täysin jumissa kaikkien oireiden kanssa, ja tuo ahdistus/oireilu pelottaa ja ahdistaa vaan lisää -> kaikki vain pahenee. Syytät itseäsi luuseriksi ja ties miksi, ja olet huolissasi eläkekertymästä vaikka sanot että sinulla on jatkuvaa ripulia ja ties mitä muuta.
Sinun pitäisi nyt jotenkin päästä "keskusteluyhteyteen" itsesi kanssa, ja pikkuhiljaa selvittää mistä tämä kaikki johtuu. Eli hyväksyä tämä nykyinen tilanne ja kaikki oireet, ja tavalla tai toisella katsoa mistä johtuvat. Tähän voi mennä aikaakin, vuosia, mutta sillä että puskee oireita vastaan ja sättii itseään ei oikeasti pääse yhtään mihinkään. Ja tosiaan, lääkkeet voivat taittaa niiltä fyysisiltä oireilta pahimman terän, jolloin voi jopa kuulla mitä ajatuksia ja tunteita päässä liikkuu.
Terv. viestin 169 kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Ap, minusta tilanteesi vaikuttaa siltä että sinun pitäisi nyt voida jotenkin rauhoittua koko asian kanssa. Jokin lääkitys voisi olla tässä hyvinkin avuksi. Tuntuu että olet täysin jumissa kaikkien oireiden kanssa, ja tuo ahdistus/oireilu pelottaa ja ahdistaa vaan lisää -> kaikki vain pahenee. Syytät itseäsi luuseriksi ja ties miksi, ja olet huolissasi eläkekertymästä vaikka sanot että sinulla on jatkuvaa ripulia ja ties mitä muuta.
Sinun pitäisi nyt jotenkin päästä "keskusteluyhteyteen" itsesi kanssa, ja pikkuhiljaa selvittää mistä tämä kaikki johtuu. Eli hyväksyä tämä nykyinen tilanne ja kaikki oireet, ja tavalla tai toisella katsoa mistä johtuvat. Tähän voi mennä aikaakin, vuosia, mutta sillä että puskee oireita vastaan ja sättii itseään ei oikeasti pääse yhtään mihinkään. Ja tosiaan, lääkkeet voivat taittaa niiltä fyysisiltä oireilta pahimman terän, jolloin voi jopa kuulla mitä ajatuksia ja tunteita päässä liikkuu.
Terv. viestin 169 kirjoittaja
Olet oikeassa. Taidan taas koittaa meditointia kun en ole vielä tänään koittanut. Olen niin ahdistunut, että oksettaa. Ahdistun kun oksettaa. Eli tämä on tällaista junnausta.
Ap
Kuulostaa kivuliaan tutulta. Näin kolmikymppisenä taustalla useita eri työpaikkoja, ammatteja, sairauslomia ja masennuslääkkeitä. Jatkuva syyllisyys, häpeä ja turhautuneisuus siitä, miksi taas uuvuin työssä, miksi jatkan tätä samaa kehää. Opiskelen tällä hetkellä itselleni neljättä ammattia. Opiskelu tuntuu kuntouttavalta ja mielekkäältä. Nautin siitä todella. Tuleva työhön paluu sen sijaan pelottaa. En halua taas "epäonnistua" ja uupua. Olen myös introvertti, tunnollinen, herkkä ja kiltti. Ajattelen liikaa ja tunnen liian syvästi.
Elaine Aronin kirja Erityisherkkä ihminen on jonkin verran avannut tätä uupumisen kehää. Aloitin myös opintojen kanssa samaan aikaan terapian. Minulla on myös masennuslääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Monia, esim. itseäni, häiritsee avokonttorissa monet asiat tosi paljon, kun pitää yrittää tehdä keskittymistä vaativaa työtä, ja kyllä, minua ärsyttää kuivaa köhää jatkuvasti köhivä tyyppi, tyyppi joka kävelee levottomasti ympäriinsä ajatellessaan, tyyppi joka aamupäivisin ravaa vessaan monta kertaa puukengät kolisten jne. Ja jopa sivusilmällä viereisessä työpisteessä tälläkin hetkellä näkeminen viisikymppisen miehen nenän kaivaminen ärsyttää vaikkei siitä ääntä kuulukaan.
Niin, sinua häiritsee. Ymmärrän kyllä että ihminen joka kyttää ja arvostelee muita luulee muiden tekevän samoin. Voin kertoa että näin ei ole. Suurinta osaa niistä työkavereista ei kiinnosta sinun istumistapasi pätkän vertaa.
Voisit miettiä miksi olet niin kova ja tuomitseva ihmisiä kohtaan.
Joku sanoi että ihmiset keskittyisivät omiin asioihin eikä seuraisi esim. ap:n ripulireissuja ollenkaan.
Valitettavasti jos avokonttorioloissa ollaan, tämä on liian optimistinen näkemys. Monia, esim. itseäni, häiritsee avokonttorissa monet asiat tosi paljon, kun pitää yrittää tehdä keskittymistä vaativaa työtä, ja kyllä, minua ärsyttää kuivaa köhää jatkuvasti köhivä tyyppi, tyyppi joka kävelee levottomasti ympäriinsä ajatellessaan, tyyppi joka aamupäivisin ravaa vessaan monta kertaa puukengät kolisten jne. Ja jopa sivusilmällä viereisessä työpisteessä tälläkin hetkellä näkeminen viisikymppisen miehen nenän kaivaminen ärsyttää vaikkei siitä ääntä kuulukaan.