Avioeron jälkeen lapsilla yksi koti ja vanhemmat vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuossa systeemissä kukaan ei pääse elämässään eteenpäin vaan on kiinni tässä järjestelyssä kunnes viimenkin lapsi muuttaa pois tai pärjää omatoimisesti.

Tuossa sidotaan uudet kumppanitkin tiukasti ex - kumppaniin ja kämppään.

En näe mikä tuossa olisi kahden kämpän systeemiä parempaa.

Ai. Oletko elänyt näin, kun tiedät noin hyvin ;) Mä koen menneeni elämässä eteenpäin ihan hurjasti. Löytäneeni elämäni rakkauden, vakiintunut hänen kanssaan, edennyt uralla, harrastanut paljon, matkustellut, kokenut uutta. En tiedä, mitä vielä olisi pitänyt päästä tekemään tai kokemaan.

Ap

Noi luettelemasi ei ole asumisjärjestelyistä kiinni. Ne olisi voinut tulla kahden asunnon systeemilläkin. Kaikki, myös ne uudet kumppanit on kiinni siinä teidän vanhassa aviokodissa jne. Tuo perustuu pitkälti siihen että molemmat ootte löytäny valmiin huushollin missä olette sen muun ajan

Sanoit, että tässä systeemissä kukaan ei pääse eteenpäin. Mielestäni kumosin väitteen?

En ymmärrä tuota, että uudet on kiinni vanhassa aviokodissa, mitä tarkoitat sillä? Mulla on avioliitto takana ja siitä lapset. Se ei muutu ikinä.

Me jaettiin alkuun exän kanssa vuokra-asunto. Sekin sujui hyvin.

Ap

Sä olet päässy urallas eteenpäin, hyvä niin. En ihan sitä tarkoittanut. Tarkoitin enemmin sitä että teidän uudet suhteet ei pääse eteenpäin niin kauan kun toi systeemi on. Turha haaveilla yhteisestä kodista uuden kumppanin kanssa. Sitä on mahdoton tuohon yhdistää. Hienoa jos uusienonnien pinna kestää vuosia tuota järjestelyä.

Ahaa. Miten pitkälle uudessa suhteessa pitää päästä? Mitä jos kaikkien haaveet ei ole ne samat? Me haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta ja avioliitosta. Mutta meille se ei tarkoita, että meidän pitää asua koko ajan saman katon alla. Miksi siinä on jotain väärää?

Ap

Ei kukaan ole väittäny että siinä olisi mitään väärää. Aika moni vaan haluaa ihan yhteistä elämää saman katon alla kumppaninsa kanssa. On toki monta tapaa elää... tähän ketjuun ei selkeästi kaivattu "epäileviä Tuomaita " joten poistun ketjusta.

Niin, ihmetyttääkö sua, että mä haluan puolustella parisuhdettani, jonka syvyyttä ja lujuutta sä epäilet? Nämä on niitä samoja epäilyjä, joita kohtaan arjessa koko ajan. Ei teillä voi olla vakavaa suhdetta, koska.... Ei tuosta mitään tule pitkällä tähtäimellä, sillä... Ai, ette edes asu yhdessä! Kun tuota kuulee jatkuvasti, niin ehkä on jo vähän herkkä.

Mä rakastan kumppaniani ja hän mua. Aiotaan olla loppu elämämme yhdessä. Tätä me halutaan, ei olla aika moni, me ollaan me.

Ap

Ei sun parisuhdetta kukaan epäile, vaan tuota järjestelyä. Nythän sun miehen ei edes tarvi elää lapsiperhe-elämää, sä olet järjestänyt asiat niin että olet hänen kanssa ilman että hänen tarvi ottaa koko pakettia.

Miten muuten ajattelit, koska he tutustuvat? Kun lapset aikuistuu? Menee naimisiin? Kun susta tulee isoäiti?

Voiko lapset tulla teidän kotiin kun lasten kotia ei enää tarvita?

No sepä tässä just onkin, että miehen ei tarvi elää lapsiperhearkea! Saa rusinat pullasta, saa olla mun lasten kanssa ilman vastuuta, välillä, sopivassa määrin. Sillä tavoin, että se on kaikille kivaa. Lapset yleensä itse kysyy, että tulisko Mika meille tänään tai lähteekö Mika meidän kanssa huvipuistoon. Sitten kysytään Mikalta, että hei, haluatko tulla? Joskus Mika laittaa viestin, että voinko tulla teille huomenna. Sit kysyn lapsilta, että mitä he on mieltä. Sellaista rentoa, ei pakotettua. Kaikkien mielipidettä kuunnellaan.

Tietysti ovat siis tutustuneet, huomasit varmaan, kun ketjua luit. Tutustuminen ei tarkoita sitä, että pitää lyödä hynttyyt yhteen.

Mä luulen, että jossain vaiheessa lasten koti jää sekä mun että miehen kodiksi. Siihen on toki vielä aikaa, mutta se fiilis on nyt. Eli "mummola" olisi lasteni lapsille se, jossa lapset on aina asuneet. Mutta tiedä sitten, mikä fiilis on asian ollessa ajankohtainen.

Ap

Ja sittenkö tämä nyxä haluaa elää mummolassa joka ehkä vilisee lapsenlapsia ? Kun nyt haluaa vain rusinat pullasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuo kuulostaa vähän lastenvahtihommalta, riippuen tietysti, miten hyvin se järjestetään.

Mitenköhän tuossa tilanteessa äidin säännöt ja isän säännöt tuntuvat lapsesta? Jos koti on eri, niin lapsi tietää, että tässä talossa on eti säännöt. Mutta nyt talo on sama.... ei ole mitään ulkoista, mikä kertoisi sääntöjen vaihtuneen.

Anyway, tärkeintä on ap, että saatte arjen rullaamaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, joka toimisi jokaisen perheen kohdalla. Esim. Jos sinun tai eksän uusi puoliso vaihtuu, niin dynamiikka voi muuttua täysin. Ja sitten taas vaan pitää etsiä se kaikista paras vaihtoaehto.

Näin juuri! Minunkaan mielestäni ei ole mitään absoluuttista totuutta ja oikeaa ratkaisua, joja sopii kaikkiin tilanteisiin. Meillä tämä toimii tosi hyvin, jonkun toisen perheessä jokin muu vaihtoehto on oikea.

Noiden sääntöjen osalta, ei meidän lapset mitään yksinkertaisia ole ;) Kyllä he tietää, mitkä on äidin säännöt ja mitkä iskän. Isot linjat on samat, mutta pikkujutuissa tietää, kumpi nipottaa ja kumpi on löysempi. En usko, että on sinänsä seinistä kiinni tämä, kyllä lapset yhdistää säännöt siihen ihmiseen.

Ap

Tuli mieleen esim sellainen tilanne, että äidin mielestä seiniin ei saa liimailla tarroja, mutta isän mielestä ne ovat ihan ok. Tai isän mielestä on ihan ok potkia palloa sisällä, mutta äidin mielestä pitää mennä pihalle. Ihanko tosissaan voitte sanoa, että isän vuorolla on ok liimailla tarroja ja potkia palloa sisällä ja äiti ei sitten voi sille asialle yhtään mitään, kun on hänen vuoronsa. Sitten äiti rapsuttelee niitä tarroja seinistä ja itkee rikki mennyttä lamppua, mutta ei voi sanoa mitään, koska tämä on myös miehen koti ja hänellä on oikeus laatia sinne omat sääntönsä. 

No pakko myöntää, että ei ole tullut vastaan tällaisia ongelmia. Jos tulisi, niin pitäisi miettiä. Meillä erilaiset säännöt liittyy esim. nukkumaanmenoaikoihin. Ollaan ihan normaaleja ihmisiä, joiden mielestä jalkapalloa potkitaan ulkona, eikä tarroja liimailla seiniin ;)

Ap

Suurimmalla osalla pareista ne eron syyt kulminoituvat juuri tällaisiin asioihin. Kunnioituksen puute, erilaiset kasvatustavat ja arvot, kommunikoinnin mahdottomuus. On kyllä todella vaikeaa hahmottaa, mikä teidän liitossanne sitten meni mönkään, kun olette niin mahdottoman yksimielisiä kaikista asioista eikä kumpikaan koe tulevansa väärin ymmärretyksi eikä saavansa toiselta huonoa kohtelua. 

Tiedän yhden pariskunnan, joka aluksi eron jälkeen toimi näin. Ei periaatteessa ollut mikään nätti ero heilläkään, mutta ehkä oli kuitenkin kyky päästä yli ja antaa anteeksi, että oma elämä voi jatkua. Aika moni tuntuu olevan tosi kaunainen  ja katkera exälleen. Eikö se helpottaisi omaakin oloa, jos vaan toteaisi, että ei oltu toisillemme sopivia kumppaneita ja mennä eteenpäin? Ymmärrän toki, jos on ollut esim. väkivaltaa, että sitä ei nyt niin vaan unohdeta.

Ei meilläkään mitkään riitaisat välit ole ja kaikki on saatu exän kanssa sovittua, mutta se johtuu juuri siitä, että yhteistä sovittavaa ei ole kuin lapsiin liittyvät asiat. En kyllä enää millään jaksaisi tapella hänen kanssaan raha-asioista tai yhteisen kodin hankinnoista ja kotitöistä ja lojumaan jätetyistä oluttölkeistä. Tehköön kotonaan miten haluaa.

Ei tuo ap:n kuvaama tilanne kuulosta oikein vertailukelpoiselta suurimpaan osaan tietämistäni eropareista. Harvalla on sellaisia puhevälejä, että ruvettaisiin yhdessä suunnittelemaan uusien kumppaneiden tutustuttamista lapsille tai asumisjärjestelyitä... Lasten asioista on pakko kyetä kommunikoimaan aikuismaisella tavalla, mutta tämäkin on monilla ylivoimaisen vaikeaa.

Esimerkiksi allekirjoittaneen ex ei ole eron jälkeen halunnut kuulla lapsemme kuulumisia minulta, vaan kokee lapsen kuulumisten kertomisen kiusaamisena. Mitään asiaa ei ole kyetty sopimaan ilman käräjöintiä. Hän ei vastaa minun yhteydenottoihin, vaikka kyseessä olisi lapsen akuutti hätätilanne. Mieluummin on tietämättä asiasta. Taustalla on mielenterveys- ja päihdeongelmia, jotka eivät ole ollenkaan tavattomia tämän päivän avioeroissa. Jokainen erotapaus on omansa, joten on ongelmallista mennä oman kokemuksensa perusteella neuvomaan toisia ihmisiä näiden kriisitilanteissa.

Järkevien aikuisten pyrkimys erotilanteessa on mennä pienimmän haitan periaatteella, erityisesti lasten suhteen.

Se ei vaan ole mahdollista kaikilla. Voi olla sinun, minun ja meidän lapset niin ei edes mahdu kotiin mistä jompikumpi lähti. Onneksi lapseni jo täysi-ikäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

No, minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari viikonloppulasta. Nuo lapset vaikuttavat elämääni näin:

- perjantai: he tulevat perjantaina klo 19.00 ja näen heidät eteisessä. Minä teen omini ja klo 21.00 lapset menevät nukkumaan

- lauantai: näen heidät klo 14.00-18.00 välisenä aikana, kun ruokailemme. Kun minä herään, ovat he jo lähteneet. Eli teen heille ruokaa yhden kerran päivässä. Toisen ruoan isä syöttää mäkkärissä. Sitten KUULEN heidän ääniä illalla, jos olen kotona, eikä oveni ole kiinni.

- sunnuntai: jossain vaiheessa teen kaikille ruokaa ja näen lapset ruokapöydässä. Ellei isä ole vienyt heitä iltapäiväksi hoploppiin tms, jolloin en näe heitä ollenkaan. Herään niin myöhään, ja päivän päätteeksi isä vie lapset pois.

Miten paljon sinun mielestäsi nämä lapset "vaikuttavat" minun elämääni? Vaikka olemmekin naimisissa.

Valtavasti. Olet naimisissa mutta miehesi on sidottu lapsiin (luonnollisesti). Ette voi esimerkiksi suunnitella yhteisiä menoja lapsiviikonlopuille ja nimenomaan sinä et pysty mitenkään vaikuttamaan näihin aikatauluihin.

Rajoittaa tuo minusta kaikenlaista kotonaoloakin. Kuka haluaa kyhjöttää jossain huoneessa , oli ovi kiinni tai auki. Kotona pitää saada olla vaikka alasti ja umpikännissä, jos haluaa. Eikä tätä tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa, mutta yritän alleviivata, että kyllä todellakin tuo vaikuttaa.

Introverttina jo ylimääräisten puheäänien (lapsista lähtee ääntä) kuuleminen omassa kodissa on hirveä ajatus.

Luin koko ketjun ja AP on saanut kyllä suhteettoman ikäviä kommentteja.

En ymmärrä noita kyselyitä eron syistä, ihan kuin ois jotenkin väärin olla hyvissä väleissä lastensa isän kanssa. Kai siinäkin miehessä jotain hyvää on, koska on kuitenkin kolme lasta tehty yhdessä? Itse olen hyvissä väleissä eksän kanssa ihan ilman lapsiakin.

En myöskään ymmärrä sitä, että AP:n nykyistä suhdetta epäillään. Mun mielestä suhde kuulostaa siltä, että se sopii molemmille. Ja miten lapsia haittaa yksi ylimääräinen mukava aikuinen?

Mun totaali-yh äiti perusti uusperheen tosi nopeasti ja ihailen AP:n kärsivällisyyttä. Itselle oli ainakin lapsena liian monta muutosta kerralla, kun tuli samaan syssyyn uusi isäpuoli, uusi koti, uusi koulu, uudet sisarpuolet ja vielä heti kohta uusi pikkuveli. Ovat nyt edelleen 30 vuoden jälkeen yhdessä, mutta kyllä tuossa oli jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

No, minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari viikonloppulasta. Nuo lapset vaikuttavat elämääni näin:

- perjantai: he tulevat perjantaina klo 19.00 ja näen heidät eteisessä. Minä teen omini ja klo 21.00 lapset menevät nukkumaan

- lauantai: näen heidät klo 14.00-18.00 välisenä aikana, kun ruokailemme. Kun minä herään, ovat he jo lähteneet. Eli teen heille ruokaa yhden kerran päivässä. Toisen ruoan isä syöttää mäkkärissä. Sitten KUULEN heidän ääniä illalla, jos olen kotona, eikä oveni ole kiinni.

- sunnuntai: jossain vaiheessa teen kaikille ruokaa ja näen lapset ruokapöydässä. Ellei isä ole vienyt heitä iltapäiväksi hoploppiin tms, jolloin en näe heitä ollenkaan. Herään niin myöhään, ja päivän päätteeksi isä vie lapset pois.

Miten paljon sinun mielestäsi nämä lapset "vaikuttavat" minun elämääni? Vaikka olemmekin naimisissa.

Valtavasti. Olet naimisissa mutta miehesi on sidottu lapsiin (luonnollisesti). Ette voi esimerkiksi suunnitella yhteisiä menoja lapsiviikonlopuille ja nimenomaan sinä et pysty mitenkään vaikuttamaan näihin aikatauluihin.

Rajoittaa tuo minusta kaikenlaista kotonaoloakin. Kuka haluaa kyhjöttää jossain huoneessa , oli ovi kiinni tai auki. Kotona pitää saada olla vaikka alasti ja umpikännissä, jos haluaa. Eikä tätä tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa, mutta yritän alleviivata, että kyllä todellakin tuo vaikuttaa.

Introverttina jo ylimääräisten puheäänien (lapsista lähtee ääntä) kuuleminen omassa kodissa on hirveä ajatus.

En voi lähteä lapsiviikonloppuna itsekään kauas, koska silloin minun oma teinini on meillä. En myöskään voi heilua umpikännissä, vaikka haluaisinkin. ( tosin juomme kyllä viiniä, vaikka lapset ovat meillä.

Myönnän toki, että tilanne olisi hieman eri, jos minulla ei olisi omia lapsia.

Ja mitä omassa huoneessa kyyhöttämiseen tulee, niin siellä olen 90 % ajasta, jos olen yksinkin kotona. En ole olohuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Juuri tämän vuoksi ihmettelin, että miksi exälle pitää kertoa uudesta suhteesta kun tämä uusi ihminen ei ole lasten elämässä vanhemman roolissa. Kerrotteko kaikista ystävistä, koulukavereiden vanhemmista, naapureista? Tämä on vaan kertakaikkisen outo kuvio. Kaikilla on asiat niin mahdottoman upeasti ja kaikki on niin saumatonta ja ihanteellista ja kypsää.

-Se joka alunperin ihmetteli exälle raportointia

Tietysti äidin miesystävä on eri asia kuin koulukaverin vanhempi tai mun ystävä. Erikoinen asenne, että jos ei perusta uusperhettä, niin vanhemman kumppaneilla ei olisi mitään merkitystä. En mä ole näin sanonut missään vaiheessa. Tietysti on merkitys, erilainen kuin uusperheessä, erilainen kuin muulla äidin kaverilla.

Mä en nyt sille mitään mahda, että isompia ongelmia ei ole. Kenelläkään. Mä olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen! Iso kiitos menee exälle ja meidän uusille kumppaneille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja AP on saanut kyllä suhteettoman ikäviä kommentteja.

En ymmärrä noita kyselyitä eron syistä, ihan kuin ois jotenkin väärin olla hyvissä väleissä lastensa isän kanssa. Kai siinäkin miehessä jotain hyvää on, koska on kuitenkin kolme lasta tehty yhdessä? Itse olen hyvissä väleissä eksän kanssa ihan ilman lapsiakin.

En myöskään ymmärrä sitä, että AP:n nykyistä suhdetta epäillään. Mun mielestä suhde kuulostaa siltä, että se sopii molemmille. Ja miten lapsia haittaa yksi ylimääräinen mukava aikuinen?

Mun totaali-yh äiti perusti uusperheen tosi nopeasti ja ihailen AP:n kärsivällisyyttä. Itselle oli ainakin lapsena liian monta muutosta kerralla, kun tuli samaan syssyyn uusi isäpuoli, uusi koti, uusi koulu, uudet sisarpuolet ja vielä heti kohta uusi pikkuveli. Ovat nyt edelleen 30 vuoden jälkeen yhdessä, mutta kyllä tuossa oli jo paljon.

Kiitti, kiva kuulla etten ihan kaikkien mielestä vaikuta toimivan oudosti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestäni (lapseton, 15 v saman miehen kanssa) tuo järjestely kuulostaa oikein hyvältä lapsien kannalta. Joku viittasi siihen, että ongelmia voi olla "uusien" lapsien kanssa - jos on jo "mun lapset" ja "sun lapset" sekä mahdollisesti "eksän/eksien lapset", niin täytyykö noita "meidän lapsia" väkisin hankkia? Eikö siinä ole jo lapsia riittävästi?

Usein ei ole sun ja mun lapsia, vaan ydinperhe hajoaa ja sitten kuvaan tulee uudet kumppanit, joilla ei ole lapsia ennestään. Näinhän ap:n tapauksessakin. Usein nuo lapsettomat uudet kumppanit haluavat omankin lapsen, vaikka se ei "ihanteellista" olisikaan. Silloin tällainen järjestely tuskin toimii. Ap:n tapauksessa toki voi toimiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs ne meidän muut lapset? Minulla ja exällä on yksi yhteinen lapsi. Minulla ja nykyisellä puolisollani on kaksi lasta, exällä puolisoineen yksi ja lisäksi yksi lapsi, joka on usein heillä. Oletteko ajatelleet miten järjestelynne käy tulevaisuudessa?

Mikä tuossa on ongelmana? Riittää, että lapsilla on yksi aikuinen viikolla kotona, joten kun olet ekan lapsenluona viikon, huolehtii nykyinen puolisosi yhteisistä lapsista. Miksi osa lapsista olisi oikeutettu 100% äitiin, osa vain 50%?

Eli kun 1. liitossa syntynyt lapsi on avioeron takia joutunut siihen tilanteeseen, että joutuu olemaan erossa toisesta vanhemmastaan  viikon kerrallaan, niin on ok laittaa myös ne 2. liitossa syntyneet lapset samaan tilanteeseen vaikkei olisi pakko? Vaikka vaihtoehtona olisi se että vain 1. liiton lapset joutuvat kokemaan tämän? Entä sisarussuhteet? 1. ja 2. liiton lapset eivät tuossa järjestelyssä asuisi lainkaan yhdessä. Mutta pääasia että kukaan ei saa enempää kuin toinen, vai, mieluummin sitte vaikka kaikki kärsii? Miten ihmeessä tuolla logiikalla vanhemmilla on ollut ylipäätään oikeus ikinä erotakaan?

Vieläköhän tämä friikkijärjestely on pystyssä vai joko lie lapset kasvaneet ulos ?

Miksi nostat ikivanhoja juttuja?

Ja mikä friikkijärjestely, ihan paras lapsille. Lasten elämä pysyy suhteellisen tasaisena, aikuiset vaihtaa. Enemmän voisi syyttää friikiksi sitä klassista että lapset ramppaa stressaten kahden osoitteen väliä ja aikuisilla kivan rauhallista.