Avioeron jälkeen lapsilla yksi koti ja vanhemmat vaihtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 21-vuotias ja elin tuollaisessa systeemissä 9-vuotiaasta sinne 16-vuotiaaksi asti, kunnes muutin koulun perässä muualle. Rehellisesti sanottuna koko järjestely oli aivan hirveä. En päässyt osaksi kummankaan vanhemman normaalia arkea. Olisi ollut tärkeää että arki olisi pyörinyt aikuisten luomien rutiinien ympärillä eikä minun mukaani. Muutoksia tapahtui vain minun aloitteestani. Tuntui, että en ollut osa kummankaan vanhemman "oikeaa" elämää, että he vain kävivät katsomassa minua siellä ja olivat ikään kuin lapsenvahtikeikalla. Vuoroviikoilla kummallakin oli omat perheet joiden kanssa viettivät aikaa, kun vahtimisnakki ei sattunut omalle kohdalle. En koskaan lähentynyt vanhempien uusien kumppanien tai sisarpuolien kanssa ja koko tilanne oli muutenkin vain tosi hämmentävä. Olin kuin joku yksikkö, jota vahtimaan aina toisen täytyi tulla. Vaikka sainkin nauttia vanhemman seurasta yksin, mutta silti.

Äitini erosi uudesta liitostaankin ja nykyisin 7-vuotias siskopuoleni saa rampata ihan vapaasti. Viihtyy kummassakin kodissaan. On vapaa kulku, vanhemmat asuvat lähekkäin ja sisko on suunnilleen vuoroviikoin mutta saa vaihtaa miten haluaa. Pääsee osaksi kummankin arkea. Olen edelleen katkera ja ulkopuolinen.

Hei, tosi kiva kuulla ajatuksiasi. Käsitin, että vanhemmillasi oli uudet perheet? Ymmärrän, että silloin tilanne on kyllä huono, eikä järjestely ole ollut oikea. Että joku ulkoistetaan siitä uudesta perheestä. Olit vielä ainoa lapsi?

Meillä on siis kolme lasta exän kanssa, eikä uusissa suhteissa ole lapsia. Lasten isän uusi kumppani on mukana lasten elämässä, samoin minun uusi kumppanini. Ketään ei piilotella eikä salata.

Lapsilla on isänsä kanssa omat jutut, mun kanssa omat. Tiettyjä juttuja siis tehdään tietyllä tavalla mun kanssa, esim. minulla on aina tapana saunoa lauantaisin tiettyyn aikaan, niin lasten kanssa kuin uuden miehen kanssa. Siitä pidetään kiinni. Saunan jälkeen keitetään saunakahvit ja syödään aamupäivällä leivottua viikonloppuherkkua, mitä milloinkin. Olin sitten lasten kanssa tai en. Meillä käy vieraita, reissataan eri kokoonpanoilla (joskus vain minä ja lapset, joskus uusi kumppani mukana), käydään sukujuhlissa, eletään ihan normaalia elämää. Lapset voi soittaa mulle milloin vaan, viestitellään vähintään joka päivän, jos ei soitella.

Tilanne, jossa mun lapset elää lapsuuttaan kuulostaa siis aika erilaiselta verrattuna sun lapsuuteen. Mun mielipiteeni sinun vanhempiesi ratkaisusta on siis se, ettei se ollut oikea ja toimiva noin toteutettuna.

Ap

Se että tehdään ja touhutaan sillä omalla vuorolla lasten kanssa jotain kivaa ei mielestäni poista kirjoittajan mainitsemaa ongelmaa. On iskän uusi koti, äiskän uusi koti ja sit lasten koti. Eli kolme paikkaa missä sitä elämää on, lapset on säilössä siellä yhdessä kodissa ja sinne tullaan sit "viihdyttämään" lapsia. Lasten näkökulmasta elämä on jossain muualla ja se vuorotellen tulee sit lasten luo. 

Eli ei edes käytännön esimerkki vakuuta ap:stä uskomaan että järjestelyssä voisi olla mitään heikkoa kohtaa

Voi olla heikkoja kohtia. Onkin. Liittyvät eniten omaan jaksamiseen vaihtojen takia ja siihen, että on ikävä lapsia ja lapsilla poissa olevaa vanhempaa.

Mutta tämän oman kokemuksensa jakaneen kokemus on heidän tilanteesta. Ei mulla ole uutta kotia ja uutta perhettä. Mun koti on lasten luona, kuten kerroin. Mä luulen tietäväni omat ajatukseni paremmin, kuin sinä.

Ap

Jos mä nyt vähän oikaisen.

Mä erosin eksästä ja ostin meidän vanhan kodin, ettei lapsen tarvitse muuttaa kotoaan, pysyy koulut ja kaverit. Se on meidän koti.

Lapsi käy joka viikko osan aikaa isänsä uudessa kodissa, tapaa isän uutta naisystävää, joka ei kuitenkaan asu siellä. Se on isän koti.

Minulla on uusi miesystävä. Välillä hän viettää aikaa meillä. Kun lapsi on isänsä luona, minä voin viettää aikaa miesystävän kotona. Lapsi on myös käynyt siellä, tietää millainen paikka se on, ja kertoilen että kävimme ulkona tai katsoimme elokuvaa. Laitamme tarvittaessa viestejä kun lapsi on isällään.

Minulla ei ole uutta perhettä lapsi on minun perheeni, ja minulla ja lapsella on yhteinen koti. Muilla on omat kodit joissa voimme käydä ja yöpyä. Meillä voi käydä ja yöpyä läheisiä ihmisiä. Mutta koti on koti, oma paikka, turvasatama. Jos en jaksa että meille tulee ketään, ei tule. Jos lapsi ei jaksa että meille tulee ketään, harkintani mukaan ei tule, tai ainakin lapsi saa vetäytyä huoneeseensa omaan rauhaan. Jos lapsi ei joskus halua lähteä minnekään, harkinnan mukaan ei ole mikään pakko.

Omasta mielestäni toimin lapsen parhaaksi.

Ap: lla on minun näkökulmasta kaksi erillistä perhettä eikä kotia ollenkaan. Hänen lapsillaan on koti ja turva keskenään. Ap:n eksällä on uusi koti nyksänsä kanssa, mutta käy lapsenvahtitehtävissä.

Minulle ja lapsille voi tulla mieleen, että tähän on päädytty koska kumpikaan nyksä ei halua heitä. Ja kumpikin vanhempi tekee mieluummin nyksän pään mukaan kuin lapsen hyväksi tai asettaisi lapset kaiken edelle.

Minulle ja lapsille voi tulla mieleen että siellä muualla tapahtuu kaikki kiva elämä ja lasten kanssa ollaan kun velvollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Minä jotenkin ajattelen, että sen lapsen kodin pitäisi olla pysyvä ja muuttumaton olotila. Tuntuu jotenkin hassulta, että lapset pysyvät paikallaan, mutta se koti muuttaa muotoaan joka toinen viikko. Luulisi, että on helpompi ajatella siten, että kun siirrytään eri paikkaan, siellä on myös eri ihmiset ja tavat. Jotenkin se lasten koti tuntuu niin irralliselta, jos siellä ei vakituisesti asu kukaan aikuinen eikä se ole kenenkään aikuisen oikea koti, vaan joku ex-kumppanin yhteiskäytössä oleva tila.

Miten voi kokea kodiksi mitään sellaista paikkaa, joka jaetaan ihmisen kanssa, jonka kanssa ei haluta elää? Jos ajatellaan esimerkiksi jotain suvun yhteisiä kesämökkejäkin, niin ei kai kukaan sellaiseen kovin helposti kotiudu, mutta jos se kesämökki on vain omassa käytössä, niin kyllähän siellä viihtyy ja sitä halutaan ylläpitää ihan eri tavalla. 

Just tätä mieltä mäkin olen, ihan kuin lapset asuis jollain risteysasemalla.

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella kunnioitettavaa ja arvostettua.

Laitoitte lapsen edun ja tarpeet, oman etunne ja itsekkyyden edellä ja näin lapsi säilyttää entisen kotinsa. Ja te vanhempanne kannoitte vastuun omasta erostanne, ettekä laittaneet sitä lapsen tehtäväksi. Hienoa ap.

Tämä, nostan hattua niille jotka oikeasti toimivat lastensa etujen mukaisesti.

Jotenkin aina tulee niin automaattisesti se, että lapset vaihtavat kotia aina joka viikko. En käsitä miksi ihmeessä juuri aina lasten pitäisi olla niitä joita heitellään edestakaisin. Ei se varmasti ole mukavaa, mutta se on vaan erikoista että ne lapset aina hankitaan mutta tosipaikan tullen kun pitäisi mennä se lapset edellä niin yhtäkkiä järjestys vaihtuu. Tulee sitten näitä kommentteja että en halua nukkua samassa sängyssä kuin eksäni ja päläpälä. Kaikki puhdasta itsekkyyttä. Kun minä en halua. No, eivät ne lapsetkaan halua että perhe hajoaa, juostaan viikko-viikko systeemissä. Siihen päälle vielä jos tulee uusia puolisoita, vieraat ihmiset juoksevat vanhempien makkarissa ja tulee uusia siskoja ja veljiä jne. Ei se lapsi kyllä varmasti näistä asioista tykkää. Se pieni lapsi vaan kun ei voi mitään asialle tehdä.

En nyt tässä halua haukkua uusioperheitä tottakai uudet sisarukset voivat olla kivakin juttu ja tottakai kun vanhemmilla on terve parisuhde ja on muuten palaset kutakuinkin koossa niin eihän se välttämättä ole lapsesta inhottavaa. Mutta tunnen paljon eroperheitä joissa nimenomaan lapset sanovat etteivät haluaisi että iskä tai äiti saisi lapsia uuden puolison kanssa ja eivät tykkää tilanteesta. Näitä asioita ei vaan monet lapset halua/uskalla sanoa ääneen.

Lapset jäävät erossa aina kakkoseksi. Oli eron syy mikä tahansa (lukuunottamatta väkivaltatilanteita ja sellasia noin muuten että yhdessäolo olisi lapsille haitaksi) on se lapsi se joka eniten kärsii. Aina jotenkin ajatellaan että ei se lapsi ole onnellinen jos vanhemmat eivät ole jne. Mutta totuus voi olla hyvinkin aivan toinen. Tottakai lapsi näkee onnettomuuden jne. mutta harvoin lapsi toivoo eroa. Lapsi haluaa että vanhemmat pysyisivät yhdessä ja olisivat onnellisia toistensa kanssa.

Sitä jotenkin aina ihmettelee että miksi ihmiset hankkivat lapsia kun eroaminen on niin yleistä. Itse ainakin menen sillä periaatteella, että lapsia en hanki jos en ole varma siitä että suhde kestää kaikki lapsiperheen murheet jne. Jotenkin tuntuu siltä että lapsia hankittaessa on liian ruusuinen kuva siitä mitä se lapsiperhe-elämä tarkoittaa. Jotkut menevät toki tällä periaatteella, mutta sortuvat lopulta kun oma kello alkaa tikittää. Silloin se itsekkyys puskee taas esiin. Hommataan se lapsi sitten väkisin vaikka tilanne ei ole vakaa. Ero varmaan tulee mutta saimpa sitten ainakin lapsen. Ja jälleen on yksi lapsi rikkinäisestä perheestä.

Lapsi ei koskaan saa valita. Se ei voi vaikuttaa siihen millaiseen tilanteeseen hän syntyy.

Itse aion periaatteeni myös pitää. Vaikka sen uhalla että en lapsia hanki. Lapsen etu on aina ensin. Se tarkoittaa omien halujen laittamista toisaalle. Siihen harva pystyy.

Siis ei se lapsi ole mikään pyhä lehmä. Ei vanhempien ole tarkoitus itse elää jossain kurjuudessa kunhan lapsi saa elää suojattua elämää vailla mitään koettelemuksia tai pettymyksiä. Se lapsikin on ihan ihminen niinkuin äiti tai isä. Kyllä lapsikin sopeutuu eikä lapsen asioita pidä määräänsä enempää hössöttää ja varjella. Ihme vatkausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuossa systeemissä kukaan ei pääse elämässään eteenpäin vaan on kiinni tässä järjestelyssä kunnes viimenkin lapsi muuttaa pois tai pärjää omatoimisesti.

Tuossa sidotaan uudet kumppanitkin tiukasti ex - kumppaniin ja kämppään.

En näe mikä tuossa olisi kahden kämpän systeemiä parempaa.

Ai. Oletko elänyt näin, kun tiedät noin hyvin ;) Mä koen menneeni elämässä eteenpäin ihan hurjasti. Löytäneeni elämäni rakkauden, vakiintunut hänen kanssaan, edennyt uralla, harrastanut paljon, matkustellut, kokenut uutta. En tiedä, mitä vielä olisi pitänyt päästä tekemään tai kokemaan.

Ap

Noi luettelemasi ei ole asumisjärjestelyistä kiinni. Ne olisi voinut tulla kahden asunnon systeemilläkin. Kaikki, myös ne uudet kumppanit on kiinni siinä teidän vanhassa aviokodissa jne. Tuo perustuu pitkälti siihen että molemmat ootte löytäny valmiin huushollin missä olette sen muun ajan

Sanoit, että tässä systeemissä kukaan ei pääse eteenpäin. Mielestäni kumosin väitteen?

En ymmärrä tuota, että uudet on kiinni vanhassa aviokodissa, mitä tarkoitat sillä? Mulla on avioliitto takana ja siitä lapset. Se ei muutu ikinä.

Me jaettiin alkuun exän kanssa vuokra-asunto. Sekin sujui hyvin.

Ap

Sä olet päässy urallas eteenpäin, hyvä niin. En ihan sitä tarkoittanut. Tarkoitin enemmin sitä että teidän uudet suhteet ei pääse eteenpäin niin kauan kun toi systeemi on. Turha haaveilla yhteisestä kodista uuden kumppanin kanssa. Sitä on mahdoton tuohon yhdistää. Hienoa jos uusienonnien pinna kestää vuosia tuota järjestelyä.

Ahaa. Miten pitkälle uudessa suhteessa pitää päästä? Mitä jos kaikkien haaveet ei ole ne samat? Me haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta ja avioliitosta. Mutta meille se ei tarkoita, että meidän pitää asua koko ajan saman katon alla. Miksi siinä on jotain väärää?

Ap

Ei kukaan ole väittäny että siinä olisi mitään väärää. Aika moni vaan haluaa ihan yhteistä elämää saman katon alla kumppaninsa kanssa. On toki monta tapaa elää... tähän ketjuun ei selkeästi kaivattu "epäileviä Tuomaita " joten poistun ketjusta.

Niin, ihmetyttääkö sua, että mä haluan puolustella parisuhdettani, jonka syvyyttä ja lujuutta sä epäilet? Nämä on niitä samoja epäilyjä, joita kohtaan arjessa koko ajan. Ei teillä voi olla vakavaa suhdetta, koska.... Ei tuosta mitään tule pitkällä tähtäimellä, sillä... Ai, ette edes asu yhdessä! Kun tuota kuulee jatkuvasti, niin ehkä on jo vähän herkkä.

Mä rakastan kumppaniani ja hän mua. Aiotaan olla loppu elämämme yhdessä. Tätä me halutaan, ei olla aika moni, me ollaan me.

Ap

Ei sun parisuhdetta kukaan epäile, vaan tuota järjestelyä. Nythän sun miehen ei edes tarvi elää lapsiperhe-elämää, sä olet järjestänyt asiat niin että olet hänen kanssa ilman että hänen tarvi ottaa koko pakettia.

Miten muuten ajattelit, koska he tutustuvat? Kun lapset aikuistuu? Menee naimisiin? Kun susta tulee isoäiti?

Voiko lapset tulla teidän kotiin kun lasten kotia ei enää tarvita?

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Minä elän yhdessä lasteni ja uuden aviomieheni kanssa, mutta en silti pidä meitä uusperheenä. Miehelläni ei ole muita velvollisuuksia kuin olla ystävällinen. Hänellä on myös omia lapsia, enkä kanna heistä yhtään vastuuta.

Totta kai kinkkisessä tilanteessa autamme ja tuemme toisiamme, mutta kinkkiset tilanteet ovat olleet harvassa.

Kyse on sopimuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Hmm... En ole käsittääkseni missään kohtaa sanonut, etteivät lapset olisi tekemisissä uusien kumppaneiden kanssa. Tietysti ovat, vaikkeivat yhdessä asukaan. Kyllä me on exän kanssa molemmat oltu sitä mieltä, että yhdessä sovitaan siitä, miten ja milloin uudet kumppanit esitellään lapsille ja näin tehtiin.

Ap

Vaikka menee vähän off topic, niin jäin pohtimaan että miten exän kanssa voi sopia siitä milloin esittelen uuden kumppanini lapsilleni? omalle kohdalle mietittynä (olen siis eronnut) niin eihän exä tiedä yhtään missä vaiheessa suhteeni on ja näyttääkö siitä tulevan sellaista että on syytä lapsille esitellä. Olen aikuinen ihminen ja tiedän milloin on aika esitellä kumppani

Niin ja eikö tuo suunnitella uuden kumppanin kanssa eikä eksän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella kunnioitettavaa ja arvostettua.

Laitoitte lapsen edun ja tarpeet, oman etunne ja itsekkyyden edellä ja näin lapsi säilyttää entisen kotinsa. Ja te vanhempanne kannoitte vastuun omasta erostanne, ettekä laittaneet sitä lapsen tehtäväksi. Hienoa ap.

Tämä, nostan hattua niille jotka oikeasti toimivat lastensa etujen mukaisesti.

Jotenkin aina tulee niin automaattisesti se, että lapset vaihtavat kotia aina joka viikko. En käsitä miksi ihmeessä juuri aina lasten pitäisi olla niitä joita heitellään edestakaisin. Ei se varmasti ole mukavaa, mutta se on vaan erikoista että ne lapset aina hankitaan mutta tosipaikan tullen kun pitäisi mennä se lapset edellä niin yhtäkkiä järjestys vaihtuu. Tulee sitten näitä kommentteja että en halua nukkua samassa sängyssä kuin eksäni ja päläpälä. Kaikki puhdasta itsekkyyttä. Kun minä en halua. No, eivät ne lapsetkaan halua että perhe hajoaa, juostaan viikko-viikko systeemissä. Siihen päälle vielä jos tulee uusia puolisoita, vieraat ihmiset juoksevat vanhempien makkarissa ja tulee uusia siskoja ja veljiä jne. Ei se lapsi kyllä varmasti näistä asioista tykkää. Se pieni lapsi vaan kun ei voi mitään asialle tehdä.

En nyt tässä halua haukkua uusioperheitä tottakai uudet sisarukset voivat olla kivakin juttu ja tottakai kun vanhemmilla on terve parisuhde ja on muuten palaset kutakuinkin koossa niin eihän se välttämättä ole lapsesta inhottavaa. Mutta tunnen paljon eroperheitä joissa nimenomaan lapset sanovat etteivät haluaisi että iskä tai äiti saisi lapsia uuden puolison kanssa ja eivät tykkää tilanteesta. Näitä asioita ei vaan monet lapset halua/uskalla sanoa ääneen.

Lapset jäävät erossa aina kakkoseksi. Oli eron syy mikä tahansa (lukuunottamatta väkivaltatilanteita ja sellasia noin muuten että yhdessäolo olisi lapsille haitaksi) on se lapsi se joka eniten kärsii. Aina jotenkin ajatellaan että ei se lapsi ole onnellinen jos vanhemmat eivät ole jne. Mutta totuus voi olla hyvinkin aivan toinen. Tottakai lapsi näkee onnettomuuden jne. mutta harvoin lapsi toivoo eroa. Lapsi haluaa että vanhemmat pysyisivät yhdessä ja olisivat onnellisia toistensa kanssa.

Sitä jotenkin aina ihmettelee että miksi ihmiset hankkivat lapsia kun eroaminen on niin yleistä. Itse ainakin menen sillä periaatteella, että lapsia en hanki jos en ole varma siitä että suhde kestää kaikki lapsiperheen murheet jne. Jotenkin tuntuu siltä että lapsia hankittaessa on liian ruusuinen kuva siitä mitä se lapsiperhe-elämä tarkoittaa. Jotkut menevät toki tällä periaatteella, mutta sortuvat lopulta kun oma kello alkaa tikittää. Silloin se itsekkyys puskee taas esiin. Hommataan se lapsi sitten väkisin vaikka tilanne ei ole vakaa. Ero varmaan tulee mutta saimpa sitten ainakin lapsen. Ja jälleen on yksi lapsi rikkinäisestä perheestä.

Lapsi ei koskaan saa valita. Se ei voi vaikuttaa siihen millaiseen tilanteeseen hän syntyy.

Itse aion periaatteeni myös pitää. Vaikka sen uhalla että en lapsia hanki. Lapsen etu on aina ensin. Se tarkoittaa omien halujen laittamista toisaalle. Siihen harva pystyy.

Siis ei se lapsi ole mikään pyhä lehmä. Ei vanhempien ole tarkoitus itse elää jossain kurjuudessa kunhan lapsi saa elää suojattua elämää vailla mitään koettelemuksia tai pettymyksiä. Se lapsikin on ihan ihminen niinkuin äiti tai isä. Kyllä lapsikin sopeutuu eikä lapsen asioita pidä määräänsä enempää hössöttää ja varjella. Ihme vatkausta.

Lasta ei voi varjella vaikka kuolemalta, konkurssilta, sairastumiselta tai siltä erolta. Lasta voi varjella kantamasta siitä kohtuutonta huolta, ja lapselle voi antaa kuvan että ei ole hätää, äiti ja isä hoitaa tän, ja pitää teistä huolen tässäkin tilanteessa, ja että elämä on myös tällaista ja siitäkin selvitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuossa systeemissä kukaan ei pääse elämässään eteenpäin vaan on kiinni tässä järjestelyssä kunnes viimenkin lapsi muuttaa pois tai pärjää omatoimisesti.

Tuossa sidotaan uudet kumppanitkin tiukasti ex - kumppaniin ja kämppään.

En näe mikä tuossa olisi kahden kämpän systeemiä parempaa.

Ai. Oletko elänyt näin, kun tiedät noin hyvin ;) Mä koen menneeni elämässä eteenpäin ihan hurjasti. Löytäneeni elämäni rakkauden, vakiintunut hänen kanssaan, edennyt uralla, harrastanut paljon, matkustellut, kokenut uutta. En tiedä, mitä vielä olisi pitänyt päästä tekemään tai kokemaan.

Ap

Noi luettelemasi ei ole asumisjärjestelyistä kiinni. Ne olisi voinut tulla kahden asunnon systeemilläkin. Kaikki, myös ne uudet kumppanit on kiinni siinä teidän vanhassa aviokodissa jne. Tuo perustuu pitkälti siihen että molemmat ootte löytäny valmiin huushollin missä olette sen muun ajan

Sanoit, että tässä systeemissä kukaan ei pääse eteenpäin. Mielestäni kumosin väitteen?

En ymmärrä tuota, että uudet on kiinni vanhassa aviokodissa, mitä tarkoitat sillä? Mulla on avioliitto takana ja siitä lapset. Se ei muutu ikinä.

Me jaettiin alkuun exän kanssa vuokra-asunto. Sekin sujui hyvin.

Ap

Sä olet päässy urallas eteenpäin, hyvä niin. En ihan sitä tarkoittanut. Tarkoitin enemmin sitä että teidän uudet suhteet ei pääse eteenpäin niin kauan kun toi systeemi on. Turha haaveilla yhteisestä kodista uuden kumppanin kanssa. Sitä on mahdoton tuohon yhdistää. Hienoa jos uusienonnien pinna kestää vuosia tuota järjestelyä.

Ahaa. Miten pitkälle uudessa suhteessa pitää päästä? Mitä jos kaikkien haaveet ei ole ne samat? Me haaveillaan yhteisestä tulevaisuudesta ja avioliitosta. Mutta meille se ei tarkoita, että meidän pitää asua koko ajan saman katon alla. Miksi siinä on jotain väärää?

Ap

Ei kukaan ole väittäny että siinä olisi mitään väärää. Aika moni vaan haluaa ihan yhteistä elämää saman katon alla kumppaninsa kanssa. On toki monta tapaa elää... tähän ketjuun ei selkeästi kaivattu "epäileviä Tuomaita " joten poistun ketjusta.

Niin, ihmetyttääkö sua, että mä haluan puolustella parisuhdettani, jonka syvyyttä ja lujuutta sä epäilet? Nämä on niitä samoja epäilyjä, joita kohtaan arjessa koko ajan. Ei teillä voi olla vakavaa suhdetta, koska.... Ei tuosta mitään tule pitkällä tähtäimellä, sillä... Ai, ette edes asu yhdessä! Kun tuota kuulee jatkuvasti, niin ehkä on jo vähän herkkä.

Mä rakastan kumppaniani ja hän mua. Aiotaan olla loppu elämämme yhdessä. Tätä me halutaan, ei olla aika moni, me ollaan me.

Ap

Ei sun parisuhdetta kukaan epäile, vaan tuota järjestelyä. Nythän sun miehen ei edes tarvi elää lapsiperhe-elämää, sä olet järjestänyt asiat niin että olet hänen kanssa ilman että hänen tarvi ottaa koko pakettia.

Miten muuten ajattelit, koska he tutustuvat? Kun lapset aikuistuu? Menee naimisiin? Kun susta tulee isoäiti?

Voiko lapset tulla teidän kotiin kun lasten kotia ei enää tarvita?

No sepä tässä just onkin, että miehen ei tarvi elää lapsiperhearkea! Saa rusinat pullasta, saa olla mun lasten kanssa ilman vastuuta, välillä, sopivassa määrin. Sillä tavoin, että se on kaikille kivaa. Lapset yleensä itse kysyy, että tulisko Mika meille tänään tai lähteekö Mika meidän kanssa huvipuistoon. Sitten kysytään Mikalta, että hei, haluatko tulla? Joskus Mika laittaa viestin, että voinko tulla teille huomenna. Sit kysyn lapsilta, että mitä he on mieltä. Sellaista rentoa, ei pakotettua. Kaikkien mielipidettä kuunnellaan.

Tietysti ovat siis tutustuneet, huomasit varmaan, kun ketjua luit. Tutustuminen ei tarkoita sitä, että pitää lyödä hynttyyt yhteen.

Mä luulen, että jossain vaiheessa lasten koti jää sekä mun että miehen kodiksi. Siihen on toki vielä aikaa, mutta se fiilis on nyt. Eli "mummola" olisi lasteni lapsille se, jossa lapset on aina asuneet. Mutta tiedä sitten, mikä fiilis on asian ollessa ajankohtainen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Tuohan vasta itsekästä on. Susta on kiva ettei tarvitse olla uusperheessä, vaan saa olla uuden miehen kanssa ikään kuin sinkkuna. Joten olet ulkoistanut lapset siitä suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Hmm... En ole käsittääkseni missään kohtaa sanonut, etteivät lapset olisi tekemisissä uusien kumppaneiden kanssa. Tietysti ovat, vaikkeivat yhdessä asukaan. Kyllä me on exän kanssa molemmat oltu sitä mieltä, että yhdessä sovitaan siitä, miten ja milloin uudet kumppanit esitellään lapsille ja näin tehtiin.

Ap

Vaikka menee vähän off topic, niin jäin pohtimaan että miten exän kanssa voi sopia siitä milloin esittelen uuden kumppanini lapsilleni? omalle kohdalle mietittynä (olen siis eronnut) niin eihän exä tiedä yhtään missä vaiheessa suhteeni on ja näyttääkö siitä tulevan sellaista että on syytä lapsille esitellä. Olen aikuinen ihminen ja tiedän milloin on aika esitellä kumppani

Okei, tuokin on ihan käypä ajatus. Me sovittiin exän kanssa toisin. Eli sovittiin siitä, että jutellaan ensin toistemme kanssa uusista ja mietitään, onko lasten kannalta hyvä hetki kertoa. Tietysti sama asia oli ensin juteltu uuden kanssa :) Kyllä mä halusin exän hyväksynnän sille, että vien uuden miehen tapaamaan hänen lapsiaan. Meillä näin on yhdessä sovittu, ei kai siinä voi olla mitään väärää?

Tässä ketjussa on mun mielestä hupaisaa se, että monen mielestä me sovitaan liikaa asioista ja otetaan liikaa toisia huomioon. Sitä en ehkä ymmärrä.

Ketjun tarkoituksena oli antaa mahdollisuus kysellä tällaisesta, ei niin kovin yleisestä mallista. Tosi paljon on ollut hyviä kysymyksiä, asiallisia. Koen toki ikävänä mun parisuhteen arvostelun ja sen, että.mun lasteni kotia pidetään risteyspaikkana, päiväkotina, paikkana, jossa hylätyt lapset on, jossa ei eletä todellista perhe-elämää. Ymmärtäisin mielipiteet silloin, jos olisitte meillä kyläilleet. Jos olisitte nähneet, millaista meillä on, miten lapset käyttäytyy, miten he kodistaan puhuu. Mutta nyt en ymmärrä, kun mielipidettä ei voi kovin hyvin muodostaa asiasta, josta ei ole mitään omakohtaista kokemusta, vain omat ennakkoluulot.

Ap

Miksi IHMEESSÄ erositte, jos pystytte puhumaan uusista kumppaneistakin ?!? En tajua. Jos keskusteluyhteys on auki, niin kaikki asiat voi ratkaista. Jos vain tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Tuohan vasta itsekästä on. Susta on kiva ettei tarvitse olla uusperheessä, vaan saa olla uuden miehen kanssa ikään kuin sinkkuna. Joten olet ulkoistanut lapset siitä suhteesta.

Voi hyvänen aika :D Miksi mun pitäisi perustaa uusperhe, jos en halua sitä eikä uusikaan mies halua? Lasten takia? Onko nyt jotain faktaa siitä, että erolapsille paras vaihtoehto on elää uusperheessä? Vai mistä tämä vaatimus meidän uusperheilylle kumpuaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

No, minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari viikonloppulasta. Nuo lapset vaikuttavat elämääni näin:

- perjantai: he tulevat perjantaina klo 19.00 ja näen heidät eteisessä. Minä teen omini ja klo 21.00 lapset menevät nukkumaan

- lauantai: näen heidät klo 14.00-18.00 välisenä aikana, kun ruokailemme. Kun minä herään, ovat he jo lähteneet. Eli teen heille ruokaa yhden kerran päivässä. Toisen ruoan isä syöttää mäkkärissä. Sitten KUULEN heidän ääniä illalla, jos olen kotona, eikä oveni ole kiinni.

- sunnuntai: jossain vaiheessa teen kaikille ruokaa ja näen lapset ruokapöydässä. Ellei isä ole vienyt heitä iltapäiväksi hoploppiin tms, jolloin en näe heitä ollenkaan. Herään niin myöhään, ja päivän päätteeksi isä vie lapset pois.

Miten paljon sinun mielestäsi nämä lapset "vaikuttavat" minun elämääni? Vaikka olemmekin naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

No, minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari viikonloppulasta. Nuo lapset vaikuttavat elämääni näin:

- perjantai: he tulevat perjantaina klo 19.00 ja näen heidät eteisessä. Minä teen omini ja klo 21.00 lapset menevät nukkumaan

- lauantai: näen heidät klo 14.00-18.00 välisenä aikana, kun ruokailemme. Kun minä herään, ovat he jo lähteneet. Eli teen heille ruokaa yhden kerran päivässä. Toisen ruoan isä syöttää mäkkärissä. Sitten KUULEN heidän ääniä illalla, jos olen kotona, eikä oveni ole kiinni.

- sunnuntai: jossain vaiheessa teen kaikille ruokaa ja näen lapset ruokapöydässä. Ellei isä ole vienyt heitä iltapäiväksi hoploppiin tms, jolloin en näe heitä ollenkaan. Herään niin myöhään, ja päivän päätteeksi isä vie lapset pois.

Miten paljon sinun mielestäsi nämä lapset "vaikuttavat" minun elämääni? Vaikka olemmekin naimisissa.

Mielestäni aika paljon vaikuttavat...  ovat teillä ja ruokaa laitat jne. Ja kaikki ne kenties tulevat rippijuhlat, valmistujaiset yms yms... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Miten niin saa koko paketin, jos elää eri asunnoissa? Ap on sanonut, että joskus lomailevat kaikki yhdessä, mutta ei se uusi avioliitto tarkoita, että sen jälkeen kaikkien on aina lomailtava yhdessä.

No kyllä ne lapset on vaan aika tiivisti öitien ja isien elämässä mukana, halusi sitä koko pakettia tai ei. Lapset ei ehkä asu saman katon alla mutta kyllä ne lapset on normivanhemmalla se nro 1 . Et voi olla vanhemmat kanssa suhteessa niin että niistä lapsista ei ole mitään merkkejä tai että ne ei vaikuta elämääsi mitenkään. 

Ja tässä ei nyt tarkoiteta niitä heittiöitä jotka hylkäävät lapsensa tmv.

No, minä olen naimisissa miehen kanssa, jolla on pari viikonloppulasta. Nuo lapset vaikuttavat elämääni näin:

- perjantai: he tulevat perjantaina klo 19.00 ja näen heidät eteisessä. Minä teen omini ja klo 21.00 lapset menevät nukkumaan

- lauantai: näen heidät klo 14.00-18.00 välisenä aikana, kun ruokailemme. Kun minä herään, ovat he jo lähteneet. Eli teen heille ruokaa yhden kerran päivässä. Toisen ruoan isä syöttää mäkkärissä. Sitten KUULEN heidän ääniä illalla, jos olen kotona, eikä oveni ole kiinni.

- sunnuntai: jossain vaiheessa teen kaikille ruokaa ja näen lapset ruokapöydässä. Ellei isä ole vienyt heitä iltapäiväksi hoploppiin tms, jolloin en näe heitä ollenkaan. Herään niin myöhään, ja päivän päätteeksi isä vie lapset pois.

Miten paljon sinun mielestäsi nämä lapset "vaikuttavat" minun elämääni? Vaikka olemmekin naimisissa.

Mielestäni aika paljon vaikuttavat...  ovat teillä ja ruokaa laitat jne. Ja kaikki ne kenties tulevat rippijuhlat, valmistujaiset yms yms... 

Minulle ruoanlaitto ei ole ongelma. Laitan sitä muutenkin.

Ovat meillä, mutta minä olen omassa huoneessani, omien kirjojeni ja telkkarin ja netin kanssa. Jos laitan oven kiinni, en edes tiedä heidän olevan meillä. Miten vain itse haluan. Teen mitä haluan silloin. Lähden vaikka matkoille tai maalle kaverini luokse, jos itse haluan?

Nuo juhlat ovat tällä hetkellä aika kaukana... lapset ovat vasta 7-8-vuotiaita. Kyllä minulla hermo kestää nyt yhdet, kahdet juhlat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kohden ap taisi sanoa että ei halunnut mitään uusioperhettä tai että etsii itselleen vaan kumppania. Miten se käytännössä onnistuu jos on kuitenkin kolmen lapsen äiti? Jonkin asteinen uusioperhehässäkkähän se tuokin on vaikka ei saman katon alla asutakaan, varsinkin jos vihille mennä paukauttaa. Kyllä siinä kumppani saa myös ne lapset elämäänsä, se on ihan selvä. Ja olihan he reissuja heittänee porukalla, eli ei sitä äiskät tai isät niin vaan ota kumppania "vain" itselleen. Tulee ihan koko paketti, ja ne exät kumppaneineen myös. 

Kumppani on kyllä ihan vaan mulle valittu. Mun uusi mieheni ei ole lasten isäpuoli, hänellä ei ole kasvatusvastuuta tai velvollisuuksia, jotka tulisi mun mielestä automaattisesti, kun asutaan yhdessä. Miesystävä tulee meille välillä kylään, vieraaksi. Ei asu. Välillä reissataan yhdessä. Jos olisin ollut lapsille isäpuolta vailla, niin olisin joutunut miettimään kahteen kertaan, onnistuuko rooli nykyiseltä mieheltä. Hän on hyvä mies, hyvä aikuinen, tykkää olla mun lasten kanssa, on heille kiltti ja lempeä, mutta en tiedä, kestäisikö suhteemme lapsiperhearkea. Tai haluaisinko edes sitä enää toisen aikuisen kanssa jakaa. En tiedä. No nyt ei tarvitse miettiä.

Ap

Juuri tämän vuoksi ihmettelin, että miksi exälle pitää kertoa uudesta suhteesta kun tämä uusi ihminen ei ole lasten elämässä vanhemman roolissa. Kerrotteko kaikista ystävistä, koulukavereiden vanhemmista, naapureista? Tämä on vaan kertakaikkisen outo kuvio. Kaikilla on asiat niin mahdottoman upeasti ja kaikki on niin saumatonta ja ihanteellista ja kypsää.

-Se joka alunperin ihmetteli exälle raportointia