Avioeron jälkeen lapsilla yksi koti ja vanhemmat vaihtaa.

Mulle koti on senverran yksityinen paikka, että en haluaisi toistuvasti sinne asumaan muuta ihmistä, siis ulkopuolista.

Vaikka sen ajan kun olisin siellä se tuntuisi kodilta niin sitten kun tulen takaisin vaihtoviikon jälkeen ja tiedän ja eritoten huomaan, että siellä on ollut toinen ihminen jolla on omat tavat.

Kyllä mun ainakin pitäis vaihtaa lakanat, pyyhkeet ja vastaavat.

Tavallaan se mun koti olisi koko ajan ikäänkuin käymistilassa.

Normaalisti kun olen poissa, niin se mun koti on samassa tilassa kuin mun lähtiessänikin, hyvä niin.

Tuli myös mieleeni se, että miten se lasten isä tuntee kun on sinun kodissasi mikä ei enää ole hänen. Sinulle se on helpompaa, mutta hänelle eri.

Sitäkään ei voi tietää miten miehen kumppani tuon miehen asumisen ottaa.

Täytyy kyllä sanoa, että teillä on molemmilla ollut hyvä onni löytää lapsettomat uudet kumppanit ja molempien kumppanit myös auttavat tilannetta rahallisesti. Mies voi maksaa korkeampia elareita edullisen asumisen vuoksi, ja sinun kumppanisi antaa asua edullisesti.

Tosiaan tämä perustuu paljolti näihin uusiin kumppaneihän.

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuo kuulostaa vähän lastenvahtihommalta, riippuen tietysti, miten hyvin se järjestetään.

Mitenköhän tuossa tilanteessa äidin säännöt ja isän säännöt tuntuvat lapsesta? Jos koti on eri, niin lapsi tietää, että tässä talossa on eti säännöt. Mutta nyt talo on sama.... ei ole mitään ulkoista, mikä kertoisi sääntöjen vaihtuneen.

Anyway, tärkeintä on ap, että saatte arjen rullaamaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, joka toimisi jokaisen perheen kohdalla. Esim. Jos sinun tai eksän uusi puoliso vaihtuu, niin dynamiikka voi muuttua täysin. Ja sitten taas vaan pitää etsiä se kaikista paras vaihtoaehto.

Näin juuri! Minunkaan mielestäni ei ole mitään absoluuttista totuutta ja oikeaa ratkaisua, joja sopii kaikkiin tilanteisiin. Meillä tämä toimii tosi hyvin, jonkun toisen perheessä jokin muu vaihtoehto on oikea.

Noiden sääntöjen osalta, ei meidän lapset mitään yksinkertaisia ole ;) Kyllä he tietää, mitkä on äidin säännöt ja mitkä iskän. Isot linjat on samat, mutta pikkujutuissa tietää, kumpi nipottaa ja kumpi on löysempi. En usko, että on sinänsä seinistä kiinni tämä, kyllä lapset yhdistää säännöt siihen ihmiseen.

Ap

Tuli mieleen esim sellainen tilanne, että äidin mielestä seiniin ei saa liimailla tarroja, mutta isän mielestä ne ovat ihan ok. Tai isän mielestä on ihan ok potkia palloa sisällä, mutta äidin mielestä pitää mennä pihalle. Ihanko tosissaan voitte sanoa, että isän vuorolla on ok liimailla tarroja ja potkia palloa sisällä ja äiti ei sitten voi sille asialle yhtään mitään, kun on hänen vuoronsa. Sitten äiti rapsuttelee niitä tarroja seinistä ja itkee rikki mennyttä lamppua, mutta ei voi sanoa mitään, koska tämä on myös miehen koti ja hänellä on oikeus laatia sinne omat sääntönsä. 

No pakko myöntää, että ei ole tullut vastaan tällaisia ongelmia. Jos tulisi, niin pitäisi miettiä. Meillä erilaiset säännöt liittyy esim. nukkumaanmenoaikoihin. Ollaan ihan normaaleja ihmisiä, joiden mielestä jalkapalloa potkitaan ulkona, eikä tarroja liimailla seiniin ;)

Ap

Meillä ei tuo toimisi. Koska eksällä on uusi perhe, eikä uuden lapsen äiti varmaankaan haluaisi, että isä on poissa. Ja jos koko perhe alkaisi muuttaa, olisi tämä taapero ydinperhe-vuoroviikkolapsi.

Toisekseen olemme isän kanssa kasvatuksellisesti monesta asiasta eri mieltä. Isä haukkuu minun valintojani, ja jos jakaisimme samaa kotia, niin minun valinnat olisivat vieläkin enemmän näkyvillä, ja saisin haukkuja entistä enemmän.

Kolmanneksi emme yleensäkään ole mistään asiasta samaa mieltä. Mitä vähemmän toisistamme kuulemme, tai näemme, sitä parempi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei tuo toimisi. Koska eksällä on uusi perhe, eikä uuden lapsen äiti varmaankaan haluaisi, että isä on poissa. Ja jos koko perhe alkaisi muuttaa, olisi tämä taapero ydinperhe-vuoroviikkolapsi.

Toisekseen olemme isän kanssa kasvatuksellisesti monesta asiasta eri mieltä. Isä haukkuu minun valintojani, ja jos jakaisimme samaa kotia, niin minun valinnat olisivat vieläkin enemmän näkyvillä, ja saisin haukkuja entistä enemmän.

Kolmanneksi emme yleensäkään ole mistään asiasta samaa mieltä. Mitä vähemmän toisistamme kuulemme, tai näemme, sitä parempi.

Joo ei sopisi teille! En todellakaan pidä tätä minään patenttiratkaisuna kaikkiin tilanteisiin, se on ihan selvä.

Ap

Oliko muuten heti alusta asti selvää uusille kumppaneille, että lapsenhoitosysteemi on tämä?

Eli siihen asti asuitte jossain vuokrayksiössä vuorotellen lasten isän kanssa ja sitten siirryit miehen luokse? Missä vaiheessa luovuitte siitä yhteisestä asunnosta vai jäikö mies vielä siihen saakka kun löysi uuden kumppanin?

Menikö siis samaan tahtiin teillä uusien kumppaneiden löytyminen vai miten se välivaihe meni?

Olettaen, että sinulla oli koko ajan tämä lasten ja sinun asunto käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Todella kunnioitettavaa ja arvostettua.

Laitoitte lapsen edun ja tarpeet, oman etunne ja itsekkyyden edellä ja näin lapsi säilyttää entisen kotinsa. Ja te vanhempanne kannoitte vastuun omasta erostanne, ettekä laittaneet sitä lapsen tehtäväksi. Hienoa ap.

Tämä, nostan hattua niille jotka oikeasti toimivat lastensa etujen mukaisesti.

Jotenkin aina tulee niin automaattisesti se, että lapset vaihtavat kotia aina joka viikko. En käsitä miksi ihmeessä juuri aina lasten pitäisi olla niitä joita heitellään edestakaisin. Ei se varmasti ole mukavaa, mutta se on vaan erikoista että ne lapset aina hankitaan mutta tosipaikan tullen kun pitäisi mennä se lapset edellä niin yhtäkkiä järjestys vaihtuu. Tulee sitten näitä kommentteja että en halua nukkua samassa sängyssä kuin eksäni ja päläpälä. Kaikki puhdasta itsekkyyttä. Kun minä en halua. No, eivät ne lapsetkaan halua että perhe hajoaa, juostaan viikko-viikko systeemissä. Siihen päälle vielä jos tulee uusia puolisoita, vieraat ihmiset juoksevat vanhempien makkarissa ja tulee uusia siskoja ja veljiä jne. Ei se lapsi kyllä varmasti näistä asioista tykkää. Se pieni lapsi vaan kun ei voi mitään asialle tehdä.

En nyt tässä halua haukkua uusioperheitä tottakai uudet sisarukset voivat olla kivakin juttu ja tottakai kun vanhemmilla on terve parisuhde ja on muuten palaset kutakuinkin koossa niin eihän se välttämättä ole lapsesta inhottavaa. Mutta tunnen paljon eroperheitä joissa nimenomaan lapset sanovat etteivät haluaisi että iskä tai äiti saisi lapsia uuden puolison kanssa ja eivät tykkää tilanteesta. Näitä asioita ei vaan monet lapset halua/uskalla sanoa ääneen.

Lapset jäävät erossa aina kakkoseksi. Oli eron syy mikä tahansa (lukuunottamatta väkivaltatilanteita ja sellasia noin muuten että yhdessäolo olisi lapsille haitaksi) on se lapsi se joka eniten kärsii. Aina jotenkin ajatellaan että ei se lapsi ole onnellinen jos vanhemmat eivät ole jne. Mutta totuus voi olla hyvinkin aivan toinen. Tottakai lapsi näkee onnettomuuden jne. mutta harvoin lapsi toivoo eroa. Lapsi haluaa että vanhemmat pysyisivät yhdessä ja olisivat onnellisia toistensa kanssa.

Sitä jotenkin aina ihmettelee että miksi ihmiset hankkivat lapsia kun eroaminen on niin yleistä. Itse ainakin menen sillä periaatteella, että lapsia en hanki jos en ole varma siitä että suhde kestää kaikki lapsiperheen murheet jne. Jotenkin tuntuu siltä että lapsia hankittaessa on liian ruusuinen kuva siitä mitä se lapsiperhe-elämä tarkoittaa. Jotkut menevät toki tällä periaatteella, mutta sortuvat lopulta kun oma kello alkaa tikittää. Silloin se itsekkyys puskee taas esiin. Hommataan se lapsi sitten väkisin vaikka tilanne ei ole vakaa. Ero varmaan tulee mutta saimpa sitten ainakin lapsen. Ja jälleen on yksi lapsi rikkinäisestä perheestä.

Lapsi ei koskaan saa valita. Se ei voi vaikuttaa siihen millaiseen tilanteeseen hän syntyy.

Itse aion periaatteeni myös pitää. Vaikka sen uhalla että en lapsia hanki. Lapsen etu on aina ensin. Se tarkoittaa omien halujen laittamista toisaalle. Siihen harva pystyy.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Ohis ketjun pikalukijalta: kummassako paikassa ole viime päivät ollut, lasten vai miehen asunnolla? Ap vastailee niin tiiviisti, että jos lasten kanssa, lastenhoitajana alkaa olla Hel-Nycin luokkaa: kaikki sujuu vaikka äiti päivystää palstalla 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi hyvältä tuo teidän järjestely. Sääliksi käy sukulaislapset, joita on monta ja sekä äidin, että isän uusilla puolisoilla on useampi lapsi. Kaikki seilaa kahden kodin väliä. Kellään ei ole varaa hankkia asuntoa, jossa olisi kaikille omat huoneet, vaan ollaan pinottain ja päällekkäin ja joudutaan jakamaan huoneita uuden puolison lasten kanssa. Niinhän se vaan on, että jos molemmilla on 3 lasta, pitäisi olla neljän makkarin sijaan seitsämän. Harvalla on.

En ole ap huomannut, että olisit vastannut maksatko myös uudelle mies ystävälle puolet asumiskuluista?

Sori, tämä kysymys jäänyt vastaamatta. Mies asuu omistusasunnossa. Maksan miesystävälle "lisääntyneet kulut", eli vesimaksun, saunamaksun yms. joita minusta tulee. Olen tarjoutunut maksamaan osan vastikkeesta, mutta siihen hän ei ole suostunut, koska omien sanojensa mukaan maksaisi sen ilman minuakin itse. Vastike ei ole iso, mun osuus olisi noin 75€/kk, mutta sitä hän ei siis halua. Yritän tämän takia tasata kuluja maksamalla enemmän yhteisiä ruokia. Teen myös kodin pienhankintoja tarpeen mukaan. Lisäksi olen sanonut, että saa sanoa, jos muuttaa mielensä.

Korostan vielä, että emme ole kukaan osapuoli erityisen varakas, eli ei tällainen ole rikkaiden puuhastelua :)

Ap

No tuossa on se haaste monelle. Luulen, että harvalle avokille on ok, että toinen asuu vesimaksun hinnalla, vaikka asunto olisinkin hänen. Jos joutuisin maksamaan suurimman osan kuluista perheasunnosta, sekä yksiön tai pienen kaksion kulut ei välttämättä rahat riittäisi, vaikka tällaista järjestelyä kannatankin. Muutitteko suoraan uusien puolisoiden luokse?

Vierailija kirjoitti:

Oliko muuten heti alusta asti selvää uusille kumppaneille, että lapsenhoitosysteemi on tämä?

Eli siihen asti asuitte jossain vuokrayksiössä vuorotellen lasten isän kanssa ja sitten siirryit miehen luokse? Missä vaiheessa luovuitte siitä yhteisestä asunnosta vai jäikö mies vielä siihen saakka kun löysi uuden kumppanin?

Menikö siis samaan tahtiin teillä uusien kumppaneiden löytyminen vai miten se välivaihe meni?

Olettaen, että sinulla oli koko ajan tämä lasten ja sinun asunto käytössä.

Vuokra-asunto oli pari vuotta eron jälkeen. Eli tapasin nykyisen mieheni noin puoli vuotta, mutta en toki hänen nurkkiinsa siirtynyt heti. Tapailtiin ja tutustuttiin. Kerroin tietysti heti, että mikä meidän kuvio on. Tapailimme hänen luonaan, julkisesti sekä "sinkkuasunnolla". Kun

suhde vakiintui (noin vuosi) juttelimme asiasta enemmän ja sovimme, että "muutamme" yhteen, siis että hänelle on ok, että nukumme aina hänen luonaan ja että voin olla hänen asunnollaan myös silloin, kun hän ei ole siellä. Silloin juttelimme myös rahasta. Exä piti vielä hetken sen jälkeen vuokra-asuntoa itsellään, kunnes löysivät uuden kumppanin kanssa isomman.

Ap

En ole lasten kanssa nyt :D Miehen luona päivystän ja mies mökillä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuo kuulostaa vähän lastenvahtihommalta, riippuen tietysti, miten hyvin se järjestetään.

Mitenköhän tuossa tilanteessa äidin säännöt ja isän säännöt tuntuvat lapsesta? Jos koti on eri, niin lapsi tietää, että tässä talossa on eti säännöt. Mutta nyt talo on sama.... ei ole mitään ulkoista, mikä kertoisi sääntöjen vaihtuneen.

Anyway, tärkeintä on ap, että saatte arjen rullaamaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, joka toimisi jokaisen perheen kohdalla. Esim. Jos sinun tai eksän uusi puoliso vaihtuu, niin dynamiikka voi muuttua täysin. Ja sitten taas vaan pitää etsiä se kaikista paras vaihtoaehto.

Näin juuri! Minunkaan mielestäni ei ole mitään absoluuttista totuutta ja oikeaa ratkaisua, joja sopii kaikkiin tilanteisiin. Meillä tämä toimii tosi hyvin, jonkun toisen perheessä jokin muu vaihtoehto on oikea.

Noiden sääntöjen osalta, ei meidän lapset mitään yksinkertaisia ole ;) Kyllä he tietää, mitkä on äidin säännöt ja mitkä iskän. Isot linjat on samat, mutta pikkujutuissa tietää, kumpi nipottaa ja kumpi on löysempi. En usko, että on sinänsä seinistä kiinni tämä, kyllä lapset yhdistää säännöt siihen ihmiseen.

Ap

Tuli mieleen esim sellainen tilanne, että äidin mielestä seiniin ei saa liimailla tarroja, mutta isän mielestä ne ovat ihan ok. Tai isän mielestä on ihan ok potkia palloa sisällä, mutta äidin mielestä pitää mennä pihalle. Ihanko tosissaan voitte sanoa, että isän vuorolla on ok liimailla tarroja ja potkia palloa sisällä ja äiti ei sitten voi sille asialle yhtään mitään, kun on hänen vuoronsa. Sitten äiti rapsuttelee niitä tarroja seinistä ja itkee rikki mennyttä lamppua, mutta ei voi sanoa mitään, koska tämä on myös miehen koti ja hänellä on oikeus laatia sinne omat sääntönsä. 

No pakko myöntää, että ei ole tullut vastaan tällaisia ongelmia. Jos tulisi, niin pitäisi miettiä. Meillä erilaiset säännöt liittyy esim. nukkumaanmenoaikoihin. Ollaan ihan normaaleja ihmisiä, joiden mielestä jalkapalloa potkitaan ulkona, eikä tarroja liimailla seiniin ;)

Ap

Suurimmalla osalla pareista ne eron syyt kulminoituvat juuri tällaisiin asioihin. Kunnioituksen puute, erilaiset kasvatustavat ja arvot, kommunikoinnin mahdottomuus. On kyllä todella vaikeaa hahmottaa, mikä teidän liitossanne sitten meni mönkään, kun olette niin mahdottoman yksimielisiä kaikista asioista eikä kumpikaan koe tulevansa väärin ymmärretyksi eikä saavansa toiselta huonoa kohtelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuo kuulostaa vähän lastenvahtihommalta, riippuen tietysti, miten hyvin se järjestetään.

Mitenköhän tuossa tilanteessa äidin säännöt ja isän säännöt tuntuvat lapsesta? Jos koti on eri, niin lapsi tietää, että tässä talossa on eti säännöt. Mutta nyt talo on sama.... ei ole mitään ulkoista, mikä kertoisi sääntöjen vaihtuneen.

Anyway, tärkeintä on ap, että saatte arjen rullaamaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, joka toimisi jokaisen perheen kohdalla. Esim. Jos sinun tai eksän uusi puoliso vaihtuu, niin dynamiikka voi muuttua täysin. Ja sitten taas vaan pitää etsiä se kaikista paras vaihtoaehto.

Näin juuri! Minunkaan mielestäni ei ole mitään absoluuttista totuutta ja oikeaa ratkaisua, joja sopii kaikkiin tilanteisiin. Meillä tämä toimii tosi hyvin, jonkun toisen perheessä jokin muu vaihtoehto on oikea.

Noiden sääntöjen osalta, ei meidän lapset mitään yksinkertaisia ole ;) Kyllä he tietää, mitkä on äidin säännöt ja mitkä iskän. Isot linjat on samat, mutta pikkujutuissa tietää, kumpi nipottaa ja kumpi on löysempi. En usko, että on sinänsä seinistä kiinni tämä, kyllä lapset yhdistää säännöt siihen ihmiseen.

Ap

Tuli mieleen esim sellainen tilanne, että äidin mielestä seiniin ei saa liimailla tarroja, mutta isän mielestä ne ovat ihan ok. Tai isän mielestä on ihan ok potkia palloa sisällä, mutta äidin mielestä pitää mennä pihalle. Ihanko tosissaan voitte sanoa, että isän vuorolla on ok liimailla tarroja ja potkia palloa sisällä ja äiti ei sitten voi sille asialle yhtään mitään, kun on hänen vuoronsa. Sitten äiti rapsuttelee niitä tarroja seinistä ja itkee rikki mennyttä lamppua, mutta ei voi sanoa mitään, koska tämä on myös miehen koti ja hänellä on oikeus laatia sinne omat sääntönsä. 

No pakko myöntää, että ei ole tullut vastaan tällaisia ongelmia. Jos tulisi, niin pitäisi miettiä. Meillä erilaiset säännöt liittyy esim. nukkumaanmenoaikoihin. Ollaan ihan normaaleja ihmisiä, joiden mielestä jalkapalloa potkitaan ulkona, eikä tarroja liimailla seiniin ;)

Ap

Suurimmalla osalla pareista ne eron syyt kulminoituvat juuri tällaisiin asioihin. Kunnioituksen puute, erilaiset kasvatustavat ja arvot, kommunikoinnin mahdottomuus. On kyllä todella vaikeaa hahmottaa, mikä teidän liitossanne sitten meni mönkään, kun olette niin mahdottoman yksimielisiä kaikista asioista eikä kumpikaan koe tulevansa väärin ymmärretyksi eikä saavansa toiselta huonoa kohtelua. 

Tiedän yhden pariskunnan, joka aluksi eron jälkeen toimi näin. Ei periaatteessa ollut mikään nätti ero heilläkään, mutta ehkä oli kuitenkin kyky päästä yli ja antaa anteeksi, että oma elämä voi jatkua. Aika moni tuntuu olevan tosi kaunainen  ja katkera exälleen. Eikö se helpottaisi omaakin oloa, jos vaan toteaisi, että ei oltu toisillemme sopivia kumppaneita ja mennä eteenpäin? Ymmärrän toki, jos on ollut esim. väkivaltaa, että sitä ei nyt niin vaan unohdeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Hmm... En ole käsittääkseni missään kohtaa sanonut, etteivät lapset olisi tekemisissä uusien kumppaneiden kanssa. Tietysti ovat, vaikkeivat yhdessä asukaan. Kyllä me on exän kanssa molemmat oltu sitä mieltä, että yhdessä sovitaan siitä, miten ja milloin uudet kumppanit esitellään lapsille ja näin tehtiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuo kuulostaa vähän lastenvahtihommalta, riippuen tietysti, miten hyvin se järjestetään.

Mitenköhän tuossa tilanteessa äidin säännöt ja isän säännöt tuntuvat lapsesta? Jos koti on eri, niin lapsi tietää, että tässä talossa on eti säännöt. Mutta nyt talo on sama.... ei ole mitään ulkoista, mikä kertoisi sääntöjen vaihtuneen.

Anyway, tärkeintä on ap, että saatte arjen rullaamaan. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, joka toimisi jokaisen perheen kohdalla. Esim. Jos sinun tai eksän uusi puoliso vaihtuu, niin dynamiikka voi muuttua täysin. Ja sitten taas vaan pitää etsiä se kaikista paras vaihtoaehto.

Näin juuri! Minunkaan mielestäni ei ole mitään absoluuttista totuutta ja oikeaa ratkaisua, joja sopii kaikkiin tilanteisiin. Meillä tämä toimii tosi hyvin, jonkun toisen perheessä jokin muu vaihtoehto on oikea.

Noiden sääntöjen osalta, ei meidän lapset mitään yksinkertaisia ole ;) Kyllä he tietää, mitkä on äidin säännöt ja mitkä iskän. Isot linjat on samat, mutta pikkujutuissa tietää, kumpi nipottaa ja kumpi on löysempi. En usko, että on sinänsä seinistä kiinni tämä, kyllä lapset yhdistää säännöt siihen ihmiseen.

Ap

Tuli mieleen esim sellainen tilanne, että äidin mielestä seiniin ei saa liimailla tarroja, mutta isän mielestä ne ovat ihan ok. Tai isän mielestä on ihan ok potkia palloa sisällä, mutta äidin mielestä pitää mennä pihalle. Ihanko tosissaan voitte sanoa, että isän vuorolla on ok liimailla tarroja ja potkia palloa sisällä ja äiti ei sitten voi sille asialle yhtään mitään, kun on hänen vuoronsa. Sitten äiti rapsuttelee niitä tarroja seinistä ja itkee rikki mennyttä lamppua, mutta ei voi sanoa mitään, koska tämä on myös miehen koti ja hänellä on oikeus laatia sinne omat sääntönsä. 

No pakko myöntää, että ei ole tullut vastaan tällaisia ongelmia. Jos tulisi, niin pitäisi miettiä. Meillä erilaiset säännöt liittyy esim. nukkumaanmenoaikoihin. Ollaan ihan normaaleja ihmisiä, joiden mielestä jalkapalloa potkitaan ulkona, eikä tarroja liimailla seiniin ;)

Ap

Suurimmalla osalla pareista ne eron syyt kulminoituvat juuri tällaisiin asioihin. Kunnioituksen puute, erilaiset kasvatustavat ja arvot, kommunikoinnin mahdottomuus. On kyllä todella vaikeaa hahmottaa, mikä teidän liitossanne sitten meni mönkään, kun olette niin mahdottoman yksimielisiä kaikista asioista eikä kumpikaan koe tulevansa väärin ymmärretyksi eikä saavansa toiselta huonoa kohtelua. 

Niin. Me olemme olleet kasvatuksesta aina samaa mieltä, se on ollut tosi hieno juttu. En ole ikinä joutunut epäilemään exän hyvyyttä isänä, toivottavasti ei hänkään mun. Meillä oli ongelmia parisuhteessa, meidän kahden välisessä suhteessa. En niitä ongelmia nyt tässä tuo esille, ovat liian henkilökohtaisia. Ongelmamme eivät liittyneet lasten kasvatukseen millään tavalla, jolloin kasvatuskumppanuus on eron jälkeen ollut toimiva.

Meillä ei myöskään ollut tarve purkaa toisiimme mitään paskaa eron jälkeen. Ei jäänyt avoimia asioita tai syytöksiä, käytiin pitkään terapiassa ja siellä yhdessä todettiin tilanteen mahdottomuus. Toki itsekseni olen surrut, itkenyt, huutanut, purkanut ystäville jne. Kirjoitin joskus pitkän "vihaan sua saatanan kusipää"-viestin exälle, mutten lähettänyt :D Mutta tavallaan puhdisti oman mielen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Ohiksena, olemme samoin eksän kanssa laittaneet vastaavan viestin "hei, olen tavannut nyt mukavan ihmisen jota ajattelin tapailla".

Kuulee kuitenkin kohta jostain muualta joten korrektimpaa että suoraan minulta. Eikä tarvitse lasta haastatella. Ja tietää kenen seurassa lapsi viettää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erossahan kai se suurin ongelma on sen perheen hajoaminen ja dynamiikan muuttuminen. Ihmiset muuttavat ydinperheissäkin jatkuvasti, eikä asunnon vaihtaminen sinänsä ole yleensä ongelma, vaan ongelma muodostuu siinä sosiaalisissa suhteissa ja välimatkoissa. Siksi en ymmärrä, että eron ongelma yritetään ratkaista siten, että lapsien ei tarvitse vaihtaa asuntoa. Juu, tuohan kulkeminen oman rasitteensa, mutta en oikein ymmärrä, että se yritetään ratkaista tällä tavalla, että eron molemmat osapuolet hankkivat oman asuntonsa ja sitten vielä erotetaan lapsetkin. Eli tavallaan se turva ja pysyvyyden tunne, jonka lapsi tarvitsee erotilanteessa, ratkaistaan hankkimalla asunto. Ihan järjetöntä, kun se oikea ongelma on ihan jossain muualla, perhedynamiikassa. 

Miten lapsetkin erotetaan? En nyt oikein pääse tähänkään ajatukseen sisälle?

Kirjoitat, että ongelmia muodostuu erotilanteessa sosiaalisista suhteista ja välimatkoista. No meillä näitä ongelmia ei ole ollut, kun ei ole lapsilla siirtymistä äidin kodista isän kotiin. Ei välimatkaa, ei kaveriongelmia. Arjen käytännöt sujuu ongelmitta.

Perhedynamiikka on toki muuttunut, kuten kaikissa eroissa. Se voi aiheuttaa ongelmia: ikävä, äidin säännöt, isän säännöt jne. Meidän tilanteessa nämä ongelmat on yhtä potentiaalisia kuin muissakin eroissa.

Yhteenvetona: Meiltä puuttuu eron aiheuttamat käytännön ongelmat lasten kannalta. Meille voi tulla, kuten muillekin, muusta kuin kotiympäristöstä aiheutuvia ongelmia. Niistä ei vielä ole viitteitä, mutta en ole niin sinisilmäinen, että luulisin lasteni selviävän erosta täysin ilman kolhuja.

Ap

Lapset erotetaan siten, että heille hankitaan oma asunto, koska he eivät voi muuttaa äidin ja isän luo. Tai äiti ja isä hankkivat omat asunnot, koska eivät voi enää asua siinä lasten asunnossa. Erossahan perheen "pitäisi" hajota kahteen osaan, ei kolmeen. Minä kyllä näkisin nuo asunnot erillisinä yksikköinä ja lapset muodostavat siinä ihan oman yksikkönsä, johon kumpikaan vanhempi ei kunnolla kuulu. 

Tämä on sun mielipide asiasta, josta sulla ei ole kokemusta. Mun kokemuksen kautta tullut mielipide on erilainen. Mä en pidä asuntoja perheenä, vaan ihmisiä.

Ap

Sun kokemus, mutta entä sun lasten kokemus.

Mun ystävän kokemuksen mukaan taas tuo sama johti siihen että se oli vain lasten koti, ei kummankaan aikuisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena kyllä kiinnostaa, että miten se kumppaneiden löytyminen on voinut olla noin helppoa kun kuitenkin kerroit, että äidit ei ole haluttuja. Ehdokkaita silti oli joista pääsit jopa karsimaan. Ja sitten löytyi tämä nykyinen. Ymmärsinkö oikein että tämä kaikki vei vain puoli vuotta?! Ja ex-miehellä samoin?

Myönnän suoraan olevani kateellinen. Tuohan on ihan mahtavaa.

En minäkään ymmärrä! Samaan aikaan moni ystävä on tuskaillut sen kanssa, ettei puolisoa löydy. On ollut kaikki tähdet kohdallaan kyllä, olen onnekas, kun löysin ihanan miehen vielä. Exän osalta en osaa sanoa, että oliko helppoa. Oli muutenkin hauska sattuma, että laitoin exälle viestiä, että olen tavannut mukavan miehen ja hän vastasi, että hän on myös tavannut mukavan naisen :D

Ap

Toinen ohis; miksi kerrotte exän kanssa toisillenne suhdeasioita, kun ne eivät koske lapsia millään lailla? Eivät siis tule asumaan näiden uusien kanssa.

Hmm... En ole käsittääkseni missään kohtaa sanonut, etteivät lapset olisi tekemisissä uusien kumppaneiden kanssa. Tietysti ovat, vaikkeivat yhdessä asukaan. Kyllä me on exän kanssa molemmat oltu sitä mieltä, että yhdessä sovitaan siitä, miten ja milloin uudet kumppanit esitellään lapsille ja näin tehtiin.

Ap

Vaikka menee vähän off topic, niin jäin pohtimaan että miten exän kanssa voi sopia siitä milloin esittelen uuden kumppanini lapsilleni? omalle kohdalle mietittynä (olen siis eronnut) niin eihän exä tiedä yhtään missä vaiheessa suhteeni on ja näyttääkö siitä tulevan sellaista että on syytä lapsille esitellä. Olen aikuinen ihminen ja tiedän milloin on aika esitellä kumppani