Kerro esimerkkejä siitä, kuinka väsynyt olet joskus ollut!

Ajoin kotikaupungissa yksisuuntaista väärään suuntaan...poliisi tuli vastaan, vanhempi poliiseista näki vauvan turvaistuimessa ja totesi, että taitaa vauva väsyttää äitiä...tein kahta työtä äitiysloman loppuvaiheessa.

Opiskeluaikoina nukahdin luennolle, en tiedä kauanko ehdin kuorsata mutta joku mut sitten tökki hereille.

Viime viikolla nukuin klo 18 -6.30 välisen ajan, olin  nukkunut huonosti edelliset yöt.

Ei voitu lähteä lasten kanssa uimaan kun uimapuvut oli just tulleet pyykistä ja vielä kuivumassa... Oli hyvin tärkeää odottaa että ne kuivuu :D Seuraavana päivänä tajusin järjenjuoksun ja nauratti

Vierailija kirjoitti:

En vaan yksinkertaisesti muistanut minkä ikäinen tai milloin kuopus oli syntynyt. Jouduin soittamaan äidilleni ja kysyä. Olin kirjoittanut lääkärin papereihin kaksi vuotta vuoden väärin... Se hävetti :D 

En itse aikoinani , kun lapset oli pieniä, muistanut omaa ikääni. Kerroin sen väärin, enkä tajunnut sitä silloin itsekään. Kauppaan mennessäni unohdin yleensä sen, minne olin autoni jättänyt. Sitten ostoskärryn kanssa sitä sitten etsin pitkin parkkipaikkaa.

Minä olen ollut väsynein parikymppisenä, kun tein fyysistä kesätyötä johon piti herätä aikaisin (olen edelleen illankukkuja ja hirveän huono heräämään aamulla). Muutaman kerran oli kotimatkalla pakko pysäyttää auto tiensivuun ja torkkua vähän, kun tajusin nukahtaneeni rattiin. Usein sitten kotiin päästyäni nukahdin päiväunille ja heräsin seitsemältä illalla ihan paniikissa että voi ei nukuin pommiin ja myöhästyn töistä, kun luulin että on aamu.

Sitten kahden lapsen synnyttyä olen mm. keittänyt kahvia kahtena peräkkäisenä aamuna aamukoomassa, ekana päivänä ilman pannua ja toisena ilman vettä.

Burnoutin kokeneena pahimpia oli ehkä ne keskustelut joita kävi miehen kanssa, mutta joita ei sitten viiden minuutin päästä enää muistanut. Mies saattoi siis kysyä jotain, minä vastailin ja vähän myöhemmin minulla ei ollut enää minkäänlaista muistikuvaa, että olisin siihen keskusteluun ottanut osaa tai että se olisi edes tapahtunut. 

Saatoin myös kesken lauseen unohtaa mitä olin sanomassa ja unohdin ihan yksinkertaisia sanoja tai millä sanalla kutsutaan vaikka tiskikonetta. Yritä siinä sitten selittää aina että no se laite jolla pestään astioita, tai se kulkuneuvo, jolla menee monta ihmistä samalla kertaa keskustaan.

Onneksi sain apua, "paranin" ja nykyään on aivosumu hävinnyt ja osaan ottaa elämässä vähän rennommin, jottei tuollaista tilannetta pääse syntymään.

Kun odotin ekaa lasta, nukahdin töissä. Nukuin pää pöytää vasten ja heräsin vasta, kun pomo tuli huoneeseen (oli tosi ymmärtäväinen, äiti itsekin).

Kun nuorin lapsi oli noin 3kk, soitin hänelle lääkäriaikaa enkä muistanut lapsen nimeä, kun sitä tietysti minulta puhelimessa kysyttiin. Olivat elämäni pisimmät sekunnit.

Pari vuotta sitten valvoin öitä stressin takia. Tasa-arvoisessa risteyksessä ajoin itsepintaisesti oikealta tulevan eteen, koska " senhän kuuluu väistää mua". Sen auton kuljettaja näytti mulle käsimerkkiä ihan oikeutetusti. Hävetti älyttömästi ja päätin etten enää ikinä aja autoa niin väsyneenä. Onneksi en aiheuttanut onnettomuutta.

Mä en oo oikeastaan koskaan ollut, paitsi joskus lapsen ollessa pieni, kun opiskelin ja tein kaikki kirjalliset tehtävät öisin. Mutta se oli pientä

En tiedä onko täällä kerrottukin laskuvarjojääkäreistä joita koulutuksessa valvotettiin ja nukahtavivat suksilla mäkeä laskiessaan. Heräsivät hangesta.

Menin psykoosiin ja jouduin kahdeksi viikoksi sairaalaan. Ja tosiaan vain väsymyksestä, ei huumeet tai alkoholi kyseessä. Näinkin voi käydä. 😕

Ensin esikoisen rajut yölliset kauhukohtaukset, sitten nuorempi  atoppinen lapsi joka ei ole ikinä nukkunut hyvin ellei huumaa Ataraxilla.  Minulla on siis noin kuuden vuoden univelat..

Saatan herätä aamulla ihan pihalla siitä mikä päivä on tai edes mikä kuukausi,  tarjoan lapsille muroja ilman maitoa ja odotan turhaan kahvia, kun virta ei ole päällä.  Imuroidessa imurin ääni kuulostaa ihmisen muminalta, en keksi tähän muuta selitystä kuin stressin ! Ja öisin soi korvat. sellainen voimistuva siristys. On minulla mieskin, mutta tämä tekee kolmivuorotyötä kun taas itse olen kotiäitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taustaa: vauva ja 3-vuotias, hometalo remontti ja muutto jotka jouduin yksin hoitamaan. Remppasin taloa yöllä yksin kun lapset nukkukuivat. Pakkasin ja kannoin muuttolaatikoita 39 asteen kuumeessa.

Lopulta olin niin lopussa ja univajeessa etten enää muistanut kuka olen ja missä olen.

Muistan kun seisoin kadulla ja mietin että missä olen. Kun en muistanut paikkaa niin aloin pähkäilemään että asun varmasn tässä lähellä. Sitten huomasin etten muistanut kuka olen, siis nimeäni. Katselin rattaissa olevaa vauvaa ja vieressä seisovaa lasta ja ihmettelin kenen lapsia nämä nyt on, kun eihän minulla ole lapsia. Lähdin sitten kävelemään lasten kanssa eteenpäin ajatellen että jossain vaiheessa muistan varmaan jotain...

Päässä sirisi ja kiristi. En nähnyt aamuisin mitään muuta kun sumua. En muistanut sanoja, mongersin välillä jotain englanniksi kun sanat eivät muistuneet suomeksi mieleen.

Maa aaltoili jalkojen alla ja näin silmissäni kun rotat ja hiiret vilisivät silmissä.

Tiesin että kaikki johtui väsymyksestä.ja kun lopulta pääsin lepäämään niin oireet loppuivat.

Jos tää on tositarina, niin oikeasti hui! :O

On valitettavasti tositarina. Kyllä pelotti itseänikin kun tajusin että nyt ollaan jo niin rajoilla että väsymykseen voi jo kuolla.

Onneksi sain apua sukulaiselta joka purki muuttolaatikot ja vahti lapsia viikon ja sain nukkua nukkua nukkua.

Miksi väsytit itsesi tuohon kuntoon???

Nukahdin seisaalleni liikennevalojen vaihtumissa odotellessa. Havahduin hereille kun joku ohi kävellyt ihminen tönäisi minua. 

Ilosaarirokin jälkeen kävelin useamman kilsan kotiin. Nukahtelin kävellessä mutta onneksi heräsin aina ennenkuin kaaduin.

Ajoin autolla 500km matkaa ja alkoi väsyttää niin, ettei auto meinannut pysyä tiellä. Oli pakko pysähtyä tienvarteen ja nukkua.

Pitkän työpäivän jälkeen ajoin punaisia päin ja toisella kertaa käännyin rampille jolla oli kielletty ajosuunta. Onneksi ei tullut onnettomuuksia mutta hävetti.

Menin lattialle silittämään koiraa. Heräsin tunnin päästä kun jokapaikkaan särki aivan saamaristi. Edellisenä iltana oltiin häissä ja yöunet jäi n. 3 tunnin mittaisiksi.

Illalla myöhään mies käski vahtimaan kun hänen lapsensa syö iltapalaa. Meni itse tekemään jotain muuta. Minä nukahdin pää pöytää vasten.

Elokuvateatterissa nukahdin kesken leffan. Tämäkin työpäivän jälkeen kun olin herännyt 5 aamulla ja leffa alkoi vasta 8 illalla.

Enpä nyt jaksa kertoa

Olen nukahtanut hammaslääkärin poratessa hammastani, kaatanut kahvinporot vesisäiliöön ja tehnyt varmaan tuhat muuta täysin älytöntä asiaa kotona, nähnyt leijuvia valoja, tuntenut käden kädessäni maatessani valveilla odottaen lapsen nukahtamista, nähnyt kasvojen liikkuvan ja juttelevan minulle valokuvassa, kuullut kättentaputusta ja musiikkia ja nimeäni huudeltavan ympärilläni kun kävelin kotiin hiljaista tietä pitkin festareilta, nähnyt mustien ihmishahmojen syöksyvän auton ajovaloihin molemmilta puolilta. 

Pyörryin bussipysäkille lumihankeen koeviikon aamuna. Pelkäsin vanhempieni reaktiota, joten puolitajuissani nousin bussiin, tein kokeen vapisevin käsin tunnissa ja soitin isoäitini hakemaan minut kotiin. Asun harvaan asutulla alueella, joten pysäkillä ei ollut muita, luojan kiitos.

Minulla alkoivat lukion ekalla koululiikuntaan liittyvistä sattumuksista johtuen paniikkikohtaukset, joita seurasivat univaikeudet. Lopulta en enää saanut nukuttua öisin. Hain viimein apua terveydenhoitajalta ja pääsin psykologille sekä sain vahvempia melatoniinitabletteja. Käytän melatoniinia yhä, mutta ahdistus loppui lukion kakkosvuonna koululiikunnan kanssa. Noista sattumuksista mainittakoon mm. että joskus minulla oli kiire pois tunnilta muiden menojen takia. Opettaja huomasi levottomuuteni ja pakotti minut tunnin lopuksi välinevarastoon ja alkoi tiukata minulta, onko minulla ongelmia perheeni kanssa. Ei uskonut millään, kun itkien selitin, vaan pyysi selitystä wilman kautta.

Puhuin ystäväni kanssa puhelimessa kun lähdin kotoa. Jonkun matkaa olin kävellyt kun tajusin että hei, puhelin jäi kotiin. Kävelin kotiin asti ja etsin puhelinta pitkän tovin kunnes vihdoin sanoin ystävälle, että nyt kyllä myöhästyn töistä kun en löydä puhelinta mistään. Ystävä oli hetken hiljaa ja kysyi lopulta, että milläs minä hänelle sitten soitan.

Työpaikan oven sulkeuduttua takanani tuli itku väkisin. Itkin koko puolen tunnin kävelymatkan kotiin. Itkin kotona koko illan ja jatkoin aamulla itkemistä. Menin työterveyslääkäriin ja itkin siellä niin, etten pystynyt puhumaan.. Jäin pitkälle saikulle ja vasta viiden viikon päästä hävisi väsymys.. kolmen viikon kieppeillä ei enää itkettänyt, joten loppuajan sain kerätä voimia.

Heittänyt likaiset kertakäyttö vaipat roskiksen sijaan pesukoneeseen... Ei helpottanut väsymystä sen "pestyn" pyykkilastin setviminen.

Menin vaihtoon ja jouduin puhumaan ja kuuntelemaan täysin uutta kieltä päivät pitkät. Se pisti niin väsyneeksi, että vietin kaikki 15 minuutin välitunnit vessassa nukkuen.

Vanhat kikat tuli taas mieleen kun menin Aasiaan opiskelemaan. Siellä löysin sohvien takaa nurkasta paikan, jossa pystyin nukkumaan ilman että kukaan löytäisi.