Muita jotka salaa ihastuneet johonkin henkilöön? Miten kestätte tämän tuskan?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus sitä vaan uskoo siihen oikeaan. Tunnen, että eräs nainen on minulle se oikea. Olen ollut salaa ihastunut pari vuotta ja edelleen uskon meihin. Tulemme olemaan vielä jonakin päivänä yhdessä, tiedän sen. Vielä joskus kerron hänelle. Jos hän torjuu, jätän hänet rauhaan ja jatkan elämääni.
Tässä syy miksi jotkut jaksaa vuodesta toiseen salaista ihastusta. He elättävät mielessään unelmaa, jonka haluavat tulevan toteen ja ruokkivat sitä.
Moni sälyttää syy tilanteesta kohtalolle tms fiksua, jonka vuoksi oma elämä lipuu ohitse. Koska kuulkaa höpönassut: vaikka se on teidän päässänne, se ei välttämättä ole molemminpuolista. Useimmiten tekisi vain niin kipeää luopua vaaleanpunaisista haaveista ja kiimaisista kuvitelmista ettei tahdonvoima riitä.
No ei. Mulla on kolme-neljä ihastusta. Johan niistä jo todennäköisyyksienkin mukaan vähintään yksi minua rakastaa.
No mulla ei ole kuin tää yks. Todennäköisyyksistä en tiedä enkä välitä. Tuntuu et tässä olis se mun vastinkappale mut kai vain aika näyttää mihin tää kääntyy kun ei oikein mitään voi tehdäkään.
Joskus on ollut sellaisia hyvin kevyitä ihastumisia että jaa onpas tuossa viehättävä ihminen ja saattanut flirttailla vähän mut kai se on ihan normaalia. Tää tämänhetkinen juttu on ihan toisista sfääreistä, ei voi puhua samana päivänä saati samassa lausessa.
Kieltäydyn uskomasta siihen oikeaan, koska kokemus on opettanut, että niitä voi elämässä olla monta. Tai sitten en ole häneen vielä törmännyt. Mulle kelpaa kyllä onnellisuuteen vähempikin, eikä tarvitse olla juuri se tietty 6 miljardista.
Minä joskus muinoin uskoin siihen oikeaan. Elämä sai mut hylkäämään uskon ja ajattelin että se on höpöhöpöä. Olen miehen kanssa joka sai alussa minut uskomaan että välittää minusta enemmän kuin kukaan muu. Rakastin häntä syvästi, mutta tuli elämä ja tuntuu että mies on muuttunut ja aistin jopa vihaa itseäni kohtaan. Mutta lapset. Koitan tehdä arjesta hyvää ja selviytyä ja saada miehen hereille. Hän ei koskaan halua puhua mistään.
Sitten tapasin syvimmissä vesissä velloessani tän ihastuksen. Kaikki loksahti paikalleen, et tuossa Hän on. Ja tunne ei haalene. Niin tuttu, juuri sellainen jonka kanssa on helppo olla kuin olisi aina ollut ja sitten leijuu päiväkausia kun on tavattu. En ole kertonut ihastukselle vielä mitään, aistin samaa hänestä mutta aika näyttää. Ja eri asia on onko meitä tarkoitettu yhteen ja koska. Tää on jotain suurempaa, ei mulla ole mikään kiire.
Hetken jo mietin, että oonko ite kirjoittanut tän. Hui.