Lue keskustelun säännöt.
Osaisiko joku selittää, mihin perustuu väite siitä, että miehet kokevat yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa kuik naiset?
02.08.2017 |
TL;DR: Osaako joku selittää, miksi naisten ja miesten kokemaa perheväkivaltaa yritetään usein käsitellä symmetrisinä tai toisiaan vastaavina ilmiöinä?
Nykyään kun parisuhdeväkivalta tulee puheeksi, paikalle ilmestyy usein joku toteamaan, että miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa siinä, missä naisetkin. Tämä näkökulma tuntuu olevan hyväksytty enemmän tai vähemmän ns. yleisenä totuutena ainakin kommenttikentissä. Aihe on myös selvästi ans. politisoitunut, esimerkiksi aihetta koskeva artikkeli wikipediassa on kovin tarkoitushakuinen. (Sama koskee muuten seksuaalista väkivaltaa. Wikipedian seksuaalista väkivaltaa käsittelevässä artikkelissa tilastoihin on viitattu ristiin niin, että tarkkaamaton lukija, joka ei kiinnitä huomiota lähteisiin jää siihen käsitykseen, että naisiin ja miehiin kohdistuu lähes sama määrä seksuaalista väkivaltaa.)
Mutta: mihin tämä väite perustuu? Osaako joku selittää? Näkemäni tilastot tukevat kuitenkin aika vahvasti perinteistä käsitystä siitä, että parisuhdeväkivallassa tyypillisimmillään ja selkeästi yleisimmillään nainen on uhri ja mies tekijä. Naiset myös kokevat tyypillisesti miehiä vakavampaa väkivaltaa parisuhteessa. Tähän lopputulokseen päätyi jopa nimenomana miesuhreihin keskittynyt tutkimusraportti "Tuhansien iskujen maa". http://www.heuni.fi/en/index/publications/heunireports/reportseries66.t…
Tämä tuli siis mieleen, kun päädyin siis sattuman kautta tähän ylen artikkeliin, jossa käsitteellinen kömmähdys johtaa tähän virheelliseen väittämään.
https://yle.fi/uutiset/3-5487134
Artikkelissa asia siis esitetään näin:
"Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään. Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies. Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan."
Tilastokeskuksen näkemys asiasta löytyy täältä. http://tilastokeskus.fi/til/rpk/2014/15/rpk_2014_15_2015-05-28_tie_001_…
YLEn juttu ja tilastot eivät ole samalta vuodelta, koska ns. vanhentunutta materiaalia ei ollut tähän hätään helposti saatavilla, mutta villakoiran ydin on sama: toimittajalta ovat menneet sekaisin käsitteet perheväkivalta ja parisuhdeväkivalta ja niitä käytetään toistensa synonyyminä YLEn jutussa, vaikka tilastokeksukselle ne eivät ole sitä.
Perheväkivallassa tekijä voi olla aikuisenkin uhrin sisarus, vanhempi, lapsi, puoliso tai ex-puoliso. Se, että uhri on mies, ei siis tarkoita, että tekijä on nainen tai edes puoliso, kuten YLEllä tunnutaan olettavan.Tilastokeskus siis toteaa, että PERHEväkivaltatapauksissa törkeissä pahoinpitelyissä yli puolet uhreista on miehiä. Eri kappaleessa puhutaan parisuhdeväkivallasta eli eri ilmiöstä, jonka yhteydessä todetaan, että parisuhdeväkivallan osalta uhri on nainen 80 prosentissa tapauksista.
Perustuuko käsitys siitä, että miehet ja naiset kokevat yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa tämän tyyppiseen käsitteelliseen hämmennykseen, vai onko muita syitä?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Mitenkös lesbosuhteet? Kahden naisen suhteissahan väkivaltaa on jopa enemmän kuin heterosuhteissa. Kumpikin on pulloon tarttunut uhri joka patriarkaatin musertamana ei enää olla ihmisiksi edes keskenään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhalta vaikuttava ketju, kun pieksäjämiehet ja heidän kannattajansa vähättelevät naisten kokemaa törkeää väkivaltaa ja kuolemia, minkä ehtivät.
Olisi varmaan jännittävää, jos penis määräisi ajattelutavan.
Vierailija kirjoitti:
Turhalta vaikuttava ketju, kun pieksäjämiehet ja heidän kannattajansa vähättelevät naisten kokemaa törkeää väkivaltaa ja kuolemia, minkä ehtivät.
Olisi varmaan jännittävää, jos penis määräisi ajattelutavan.
Naisethan tässä ketjussa ovat kunnostautuneet miesten väkivaltakokemusten vähättelemisessä. Sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi myös joskus hyvä, jos keskustelisimme kaikesta väkivallasta jonka uhreja miehet on ylivoimaisesti naisia enemmän. Miesten ja poikien hakkaaminen on yhteiskunnassa huomattavasti hyväksyttävämpää kuin naisten ja tyttöjen.
Monilla väkivaltakokemukset alkaa jo ala-asteella jatkuen läpi elämän ja sitä vain pidetään osana miehen elämää. En usko, että Suomessa on olemassa yhtään miestä jota ei ole lyöty jossain elämänvaiheessa.
Useimmiten myös tekijä on mies tai poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Emme puhu erilaisesta väkivallasta. Minun väkivaltani liittyi nimen omaan kontrollissa oloon ja valtaan. Juuri tästä nautin. Mutta kun olen nainen, nii eihän tätä kukaan usko. Ei vaikka siihen haluaisi apua. Kaikki muukin tuossa miehen väkivaltaa kuvaavassa osassa kuvaa minua väkivallan käyttäjänä täysin. Kenkiä en ole keneltäkään vienyt tai avainta, mutta muu kuvaa. En myöskään kertaakaan ole ollut humalassa väkivaltainen, olen rennompi ja mukavampi humalassa. Jään odottamaan tämän viestin sensuuria. Tällaistahan ei saa tunnustaa, jos on nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi myös joskus hyvä, jos keskustelisimme kaikesta väkivallasta jonka uhreja miehet on ylivoimaisesti naisia enemmän. Miesten ja poikien hakkaaminen on yhteiskunnassa huomattavasti hyväksyttävämpää kuin naisten ja tyttöjen.
Monilla väkivaltakokemukset alkaa jo ala-asteella jatkuen läpi elämän ja sitä vain pidetään osana miehen elämää. En usko, että Suomessa on olemassa yhtään miestä jota ei ole lyöty jossain elämänvaiheessa.
Useimmiten myös tekijä on mies tai poika.
Mitä sitten? Väkivaltako ei ole ongelma jos sekä tekijä että uhri ovat miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Emme puhu erilaisesta väkivallasta. Minun väkivaltani liittyi nimen omaan kontrollissa oloon ja valtaan. Juuri tästä nautin. Mutta kun olen nainen, nii eihän tätä kukaan usko. Ei vaikka siihen haluaisi apua. Kaikki muukin tuossa miehen väkivaltaa kuvaavassa osassa kuvaa minua väkivallan käyttäjänä täysin. Kenkiä en ole keneltäkään vienyt tai avainta, mutta muu kuvaa. En myöskään kertaakaan ole ollut humalassa väkivaltainen, olen rennompi ja mukavampi humalassa. Jään odottamaan tämän viestin sensuuria. Tällaistahan ei saa tunnustaa, jos on nainen.
Sori, pelastan vain viestiketjun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turhalta vaikuttava ketju, kun pieksäjämiehet ja heidän kannattajansa vähättelevät naisten kokemaa törkeää väkivaltaa ja kuolemia, minkä ehtivät.
Olisi varmaan jännittävää, jos penis määräisi ajattelutavan.
Pata kattilaa soimaa, sinulla se kommentistasi päätellen alapääsi määrää ajattelua. Se taitaakin olla näiden keskusteluiden yleisin ongelma, omassa sukupuolessa ei ole koskaan mitään vikaa vain siinä toisessa.
Itse lähtisin tarkastelemaan väkivaltaa ihmisyyden näkökulmasta ja laajentaisin sen koskemaan myös henkiseen väkivaltaan, voisimme oppia paremmin ymmärtämään sen syitä.
Nythän keskustelu on lähinnä lapsellista juupas eipäs jankkaamista.
Miesuhrien kokemuksista huolestuminen ei yhäkään tarkoita, että hyväksyisi naisiin kohdistuvan väkivallan. Mainitsinko jo, ettei eläimiäkään saa lyödä. Entä tuliko mainittua muut ryhmät, joiden lyöminen on väärin. Lapsiakaan ei saa lyödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi myös joskus hyvä, jos keskustelisimme kaikesta väkivallasta jonka uhreja miehet on ylivoimaisesti naisia enemmän. Miesten ja poikien hakkaaminen on yhteiskunnassa huomattavasti hyväksyttävämpää kuin naisten ja tyttöjen.
Monilla väkivaltakokemukset alkaa jo ala-asteella jatkuen läpi elämän ja sitä vain pidetään osana miehen elämää. En usko, että Suomessa on olemassa yhtään miestä jota ei ole lyöty jossain elämänvaiheessa.
Useimmiten myös tekijä on mies tai poika.
Mitä sitten? Se on väkivaltaa.
Minä siis näiden naisten mielestä jotenkin petän sukupuoleni ja puolustelen miehiä väkivallan käyttäjänä, jos tunnustan itse olleeni väkivaltainen VIATONTA miestä kohtaan, joka ei ollut koskaan väkivaltainen. Minä en näe tässä mitään logiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä siis näiden naisten mielestä jotenkin petän sukupuoleni ja puolustelen miehiä väkivallan käyttäjänä, jos tunnustan itse olleeni väkivaltainen VIATONTA miestä kohtaan, joka ei ollut koskaan väkivaltainen. Minä en näe tässä mitään logiikkaa.
Sinä olet ihan yhtä vastenmielinen, kuin väkivaltaiset miehet.
Kaikkien väkivaltaisten pitäisi saada keskusteluapua jostain, koska väkivalta ei KOSKAAN ole ratkaisu.
Paitsi raiskaajien kohdalla, jotka pitäisi viedä saunan taakse.
Niinpä. Tämä juuri on pointtini. Väkivaltani oli yhtä vastenmieleistä kuin väkivaltaisen miehen. Se ei ollut jotenkin laadullisesti erilaista tai vähemmän sairasta ja julmaa siksi, että olen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi myös joskus hyvä, jos keskustelisimme kaikesta väkivallasta jonka uhreja miehet on ylivoimaisesti naisia enemmän. Miesten ja poikien hakkaaminen on yhteiskunnassa huomattavasti hyväksyttävämpää kuin naisten ja tyttöjen.
Monilla väkivaltakokemukset alkaa jo ala-asteella jatkuen läpi elämän ja sitä vain pidetään osana miehen elämää. En usko, että Suomessa on olemassa yhtään miestä jota ei ole lyöty jossain elämänvaiheessa.
Useimmiten myös tekijä on mies tai poika.
Mitä sitten? Se on väkivaltaa.
Tässä ketjussa puhuttiin parisuhdeväkivallasta. Puhutko sinä siis homosuhteissa esiintyvästä väkivallasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme keskustelu. Väkivalta on tuomittavaa oli uhri mies tai nainen.
En jaksanut lukea tutkimusta, joten voisiko joku valistuneempi kertoa muutaman seikan?
1. Oliko tutkimuksessa eritelty myös tekijän sukupuoli? Jos uhrina on mies ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on nainen. Vai oliko kyseessä hetero tutkimus?
2. Oliko tutkimuksessa tutkittu kuinka usein uhri oli myös tekijä?
Tiedän lähipiiristä, niin väkivaltaisen naisen kuin miehenkin (eri parisuhteet). Väkivalta ei kummassakaan tapauksessa rajoittunut vai fyysiseen. Henkinen nujertaminen oli ehkä jopa kammottavampaa.
En lähtisi huutelemaan kuinka naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia, vaan ennemminkin kuinka molemmista löytyy henkisesti sairaita yksilöitä. Ei naiset ole väkivaltaisia, vaan osa naisista on. Sama koskee miehiä. Ei kaikki miehet ole aggressiivisia.
Naiset ovat kokeilunhaluisempia ja kokekevat valita väkivältaisia jännämiehiä kokeiltavikseen
Eronnut kirjoitti:
Ihme keskustelu. Väkivalta on tuomittavaa oli uhri mies tai nainen.
En jaksanut lukea tutkimusta, joten voisiko joku valistuneempi kertoa muutaman seikan?
1. Oliko tutkimuksessa eritelty myös tekijän sukupuoli? Jos uhrina on mies ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on nainen. Vai oliko kyseessä hetero tutkimus?
2. Oliko tutkimuksessa tutkittu kuinka usein uhri oli myös tekijä?
Tiedän lähipiiristä, niin väkivaltaisen naisen kuin miehenkin (eri parisuhteet). Väkivalta ei kummassakaan tapauksessa rajoittunut vai fyysiseen. Henkinen nujertaminen oli ehkä jopa kammottavampaa.
En lähtisi huutelemaan kuinka naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia, vaan ennemminkin kuinka molemmista löytyy henkisesti sairaita yksilöitä. Ei naiset ole väkivaltaisia, vaan osa naisista on. Sama koskee miehiä. Ei kaikki miehet ole aggressiivisia.
Niitä henkisesti sairaita on suunnilleen yhtä paljon naisissa ja miehissä eli tavallaan on juurikin niin, että naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia. Väkivalta vain ilmenee eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Koska monessa tutkimuksessa on havaittu, ettei se vanha tieto pidä paikkansa, että valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. Siksi. Jos vertaamme ilmoitettuja väkivallantekoja, naisia on suurin osa uhreista, koska miehet eivät ilmoita. Jos teemme anonyymejä, luottamuksellisia tutkimuksia, joissa mies voi turvallisesti kertoa totuuden, suunnilleen yhtä suuri osa naisista ja miehistä on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa. Se on kyllä totta, että nainen kuolee useammin parisuhdeväkivallan tuloksena.
Mitä ovat nämä monet uhritutkimukset? Voisitko eritellä? Tietääkseni Suomessa on tehty vain yksi ensisijaisesti miesnäkökulmaan keskittyvä uhritutkimus, joka on tuo täällä jo keskusteltu tuhansien iskujen maa vuodelta 2010. Se tuki havaintoa siitä, että miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on raportoitua yleisempää, mutta totesi silti, että naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on silti sekä yleisempää että laadultaan vakavampaa (=useampia tapahtumakertoja ja vakavampia fyysisiä ja psyykkiisä vammoja). Kun uhritutkimukseen haastatellaan sekä miehiä että naisia ilman tutkimuksellista painotusta jompaan kumpaan sukupuoleen, sama toistuu: naiset kokevat edelleen parisuhdeväkivaltaa huomattavasti enemmän kuin miehet. Naisten kokema väkivalta on myös miesten kokemaa useammin toistuvaa tai vammaan johtavaa. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152609
Tässä on siis oikeastaan tultu täys ympyrä. Keskustelu palaa aina siihen, että miesten kokema parisuhdeväkivalta olisi yhtä laaja ja vakava ilmiö kuin naisten kokema vastaava, mutta tätä väitettä ei oikestaan perustella mitenkään.
Vastaaja 12/13 jopa linkkasi tänne avauksessakin mainitun wikipedia-artikkelin, joka käyttää yhtenä lähteistään tuota virheelliseksi jo todettua ylen juttua...
Ap
"Miesuhritutkimuksen mukaan myös miehet joutuvat parisuhteissaan väkivallan uhreiksi. Sukupuolten välillä ei ollut juurikaan eroa parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden määrässä: naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan."
Tämä tieto löytyy varsin helpolla etsimisellä netistä.
Mutta kova tarve sinulla on nähdä vain naiset uhreina.
Kerrotko vielä, mitkä ovat prosenttiosuudet sukupuolten välillä silloin, kun huomioidaan myös entiset parisuhteet eikä ainoastaan nykyisiä?
Hienoa saivartelua. Mitäs jos ihan itse tekisit puolueettoman tutkimuksen aiheesta?
Miten niin saivartelua? Eikö sinusta tarvitse huomioida ollenkaan niitä miehiä ja naisia, jotka ovat kokeneet väkivaltaa edellisissä parisuhteissaan mutta eivät nykyisessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.