Lue keskustelun säännöt.
Osaisiko joku selittää, mihin perustuu väite siitä, että miehet kokevat yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa kuik naiset?
02.08.2017 |
TL;DR: Osaako joku selittää, miksi naisten ja miesten kokemaa perheväkivaltaa yritetään usein käsitellä symmetrisinä tai toisiaan vastaavina ilmiöinä?
Nykyään kun parisuhdeväkivalta tulee puheeksi, paikalle ilmestyy usein joku toteamaan, että miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa siinä, missä naisetkin. Tämä näkökulma tuntuu olevan hyväksytty enemmän tai vähemmän ns. yleisenä totuutena ainakin kommenttikentissä. Aihe on myös selvästi ans. politisoitunut, esimerkiksi aihetta koskeva artikkeli wikipediassa on kovin tarkoitushakuinen. (Sama koskee muuten seksuaalista väkivaltaa. Wikipedian seksuaalista väkivaltaa käsittelevässä artikkelissa tilastoihin on viitattu ristiin niin, että tarkkaamaton lukija, joka ei kiinnitä huomiota lähteisiin jää siihen käsitykseen, että naisiin ja miehiin kohdistuu lähes sama määrä seksuaalista väkivaltaa.)
Mutta: mihin tämä väite perustuu? Osaako joku selittää? Näkemäni tilastot tukevat kuitenkin aika vahvasti perinteistä käsitystä siitä, että parisuhdeväkivallassa tyypillisimmillään ja selkeästi yleisimmillään nainen on uhri ja mies tekijä. Naiset myös kokevat tyypillisesti miehiä vakavampaa väkivaltaa parisuhteessa. Tähän lopputulokseen päätyi jopa nimenomana miesuhreihin keskittynyt tutkimusraportti "Tuhansien iskujen maa". http://www.heuni.fi/en/index/publications/heunireports/reportseries66.t…
Tämä tuli siis mieleen, kun päädyin siis sattuman kautta tähän ylen artikkeliin, jossa käsitteellinen kömmähdys johtaa tähän virheelliseen väittämään.
https://yle.fi/uutiset/3-5487134
Artikkelissa asia siis esitetään näin:
"Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään. Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies. Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan."
Tilastokeskuksen näkemys asiasta löytyy täältä. http://tilastokeskus.fi/til/rpk/2014/15/rpk_2014_15_2015-05-28_tie_001_…
YLEn juttu ja tilastot eivät ole samalta vuodelta, koska ns. vanhentunutta materiaalia ei ollut tähän hätään helposti saatavilla, mutta villakoiran ydin on sama: toimittajalta ovat menneet sekaisin käsitteet perheväkivalta ja parisuhdeväkivalta ja niitä käytetään toistensa synonyyminä YLEn jutussa, vaikka tilastokeksukselle ne eivät ole sitä.
Perheväkivallassa tekijä voi olla aikuisenkin uhrin sisarus, vanhempi, lapsi, puoliso tai ex-puoliso. Se, että uhri on mies, ei siis tarkoita, että tekijä on nainen tai edes puoliso, kuten YLEllä tunnutaan olettavan.Tilastokeskus siis toteaa, että PERHEväkivaltatapauksissa törkeissä pahoinpitelyissä yli puolet uhreista on miehiä. Eri kappaleessa puhutaan parisuhdeväkivallasta eli eri ilmiöstä, jonka yhteydessä todetaan, että parisuhdeväkivallan osalta uhri on nainen 80 prosentissa tapauksista.
Perustuuko käsitys siitä, että miehet ja naiset kokevat yhtä paljon parisuhdeväkivaltaa tämän tyyppiseen käsitteelliseen hämmennykseen, vai onko muita syitä?
Kommentit (346)
Valtaan voi kehittyä addiktio ja tuolloin sitä käytetään samalla tavalla kuin päihteitä. Käyttö voi lisääntyä esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa, kun on saatavilla alisteisessa asemassa oleva uhri. Luulisin, että tästä on kyse paitsi parisuhdeväkivallassa, myös esimerkiksi koulukiusaamisessa. Se tuntuu tekijästä hyvältä. Tällaisesta on myös todella vaikeaa päästä eroon eikä sitä voi tunnustaa kellekään. Ilmiö ei ole sukupuolesta riippuvainen vaan nainen voi olla yhtä julma kuin mies. Myös kohde voi olla kumpaa sukupuolta tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Valtaan voi kehittyä addiktio ja tuolloin sitä käytetään samalla tavalla kuin päihteitä. Käyttö voi lisääntyä esimerkiksi stressaavassa elämäntilanteessa, kun on saatavilla alisteisessa asemassa oleva uhri. Luulisin, että tästä on kyse paitsi parisuhdeväkivallassa, myös esimerkiksi koulukiusaamisessa. Se tuntuu tekijästä hyvältä. Tällaisesta on myös todella vaikeaa päästä eroon eikä sitä voi tunnustaa kellekään. Ilmiö ei ole sukupuolesta riippuvainen vaan nainen voi olla yhtä julma kuin mies. Myös kohde voi olla kumpaa sukupuolta tahansa.
Vielä vaikeampi siitä on päästä eroon, jos kukaan ei edes usko niitä, jotka kertovat. Näitä kertojia on todella vähän muutenkin. Kumpikaan sukupuoli ei kerro. Hyvin harva teistäkään tunnustaisi pokkana jossain mielenterveyspalveluissa, että saa kiksinsä jostain tällaisesta, vaikka se olisi totta. Luulisin, että huumeidenkäytönkin myöntää mieluummin kuin sen, että olen ihan puhtaasti ja timanttisesti aivan täysi kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kamoon hei vaan itsellesi, mikäli sinulla ei ole laittaa tutkimusta meille muille kriittiseen tarkasteluun, on kommenttisi pelkkää ohihuutelua. Meidän pitää vain uskoa sinuun koska vetoat johonkin ylempiin auktoriteetteihin.
Olen itse lukenut useita tutkimuksia aiheesta ja aika harva niistä kestää minkäänlaista kriittista tarkastelua, saati että ne täyttäisi tieteellisen tutkimukseen vaadittavia standardeja. Sentakia olen skeptinen, koska liian usein ne ovat vain poliittisesti motivoitunutta pseudotiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kyseessä lienee naisuhritutkimus? Niin, se kertoo, yllätys, yllätys, naisuhreista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin alkoholisti tällainen henkilö oikeuttaa itselleen ja tilanteeseen osallisille, kuten uhrille, että hänen käytöksensä on oikein ja normaalia. Juoppokin väittää viimeiseen asti, että useimmat juovat kuten hän ja loput ovat ihme nössöjä. Palkitsevaa käytöstä on vaikea lopettaa. On helpompi uskotella itselleen ja uhrille, että uhri jotenkin ansaitsee sen. Tekijä ei pysty käsittelemään sitä psyykkistä ristiriitaa, että tekee jotain, mikä on väärin. Koska se on palkitsevaa, hän mieluummin valitsee tehdä väärin, mutta uskottelee itselleen ja uhrilleen, ettei oikeastaan tee väärin. Uhrin syyllistäminen on helpompaa. Tavallaan tämän voi ajatella periytyvän sosiaalisesti. Jos lapsi näkee vanhempansa tekevän tätä ja nauttivan tai muuten hyötyvän siitä, on hyvin todennäköistä, että hän itse tekee niin. Samoin kuin lapset jotka näkevät, miten hauskaa on juoda viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kyseessä lienee naisuhritutkimus? Niin, se kertoo, yllätys, yllätys, naisuhreista.
Ole ystävällinen ja linkkaa minulle esim. väitöskirja Suomesta, jossa puhutaan parisuhdeväkivallan miesuhreista niin, että tekijä on naispuoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Norjassahan naistutkimuksen rahoitus lakkautettiin koska se katsottiin pseudotieteeksi jolla ei ole mitään tieteellistä arvoa. Joten niihin tutkimuksiin on ihan turha vedota, jokainen tietää mitä roskaa ne on.
Vierailija kirjoitti:
Eronnut kirjoitti:
Ihme keskustelu. Väkivalta on tuomittavaa oli uhri mies tai nainen.
En jaksanut lukea tutkimusta, joten voisiko joku valistuneempi kertoa muutaman seikan?
1. Oliko tutkimuksessa eritelty myös tekijän sukupuoli? Jos uhrina on mies ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on nainen. Vai oliko kyseessä hetero tutkimus?
2. Oliko tutkimuksessa tutkittu kuinka usein uhri oli myös tekijä?
Tiedän lähipiiristä, niin väkivaltaisen naisen kuin miehenkin (eri parisuhteet). Väkivalta ei kummassakaan tapauksessa rajoittunut vai fyysiseen. Henkinen nujertaminen oli ehkä jopa kammottavampaa.
En lähtisi huutelemaan kuinka naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia, vaan ennemminkin kuinka molemmista löytyy henkisesti sairaita yksilöitä. Ei naiset ole väkivaltaisia, vaan osa naisista on. Sama koskee miehiä. Ei kaikki miehet ole aggressiivisia.
1. Jos uhrina on nainen, ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on mies. Lesbosuhteissa on väkivaltaa parisuhdemuodoista eniten.
2.Vaikuttaa mihin? Ihan yhtä lailla miehiä syytetään väkivallasta, vaikka aloittaja tai hyökkääjä olisikin ollut nainen.
Näillä asioilla on siis aina monta puolta, eikä se vaikuta yhdenkään uhrin omiin kokemuksiin.
No ei vaan käytännössä paljon useammin se heikomman aloittamakin pahoinpitely ja fyysinen väkivalta on lopulta sen voimakkaamman suorittamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Norjassahan naistutkimuksen rahoitus lakkautettiin koska se katsottiin pseudotieteeksi jolla ei ole mitään tieteellistä arvoa. Joten niihin tutkimuksiin on ihan turha vedota, jokainen tietää mitä roskaa ne on.
Jos kukaan tieteenharjoittaja ei kiinnostu miehiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta ja sinne ei tästä syytä allokoida rahaa, mitä se kertoo ilmiön tieteellisyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kyseessä lienee naisuhritutkimus? Niin, se kertoo, yllätys, yllätys, naisuhreista.
Ole ystävällinen ja linkkaa minulle esim. väitöskirja Suomesta, jossa puhutaan parisuhdeväkivallan miesuhreista niin, että tekijä on naispuoliso.
Semmoista tuskin on tehtykään, koska naisjärjestöt ovat kyseisenlaisten tutkimusten rahoituksen torpanneet. Sukupuolentutkimuslaitoskin on edelleenkin vuonna 2017 lähinnä naisten johtamaa ja tulokset sen mukaisia.
Omaa tutkimustasi et kuitenkaan ole linkannut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eronnut kirjoitti:
Ihme keskustelu. Väkivalta on tuomittavaa oli uhri mies tai nainen.
En jaksanut lukea tutkimusta, joten voisiko joku valistuneempi kertoa muutaman seikan?
1. Oliko tutkimuksessa eritelty myös tekijän sukupuoli? Jos uhrina on mies ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on nainen. Vai oliko kyseessä hetero tutkimus?
2. Oliko tutkimuksessa tutkittu kuinka usein uhri oli myös tekijä?
Tiedän lähipiiristä, niin väkivaltaisen naisen kuin miehenkin (eri parisuhteet). Väkivalta ei kummassakaan tapauksessa rajoittunut vai fyysiseen. Henkinen nujertaminen oli ehkä jopa kammottavampaa.
En lähtisi huutelemaan kuinka naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia, vaan ennemminkin kuinka molemmista löytyy henkisesti sairaita yksilöitä. Ei naiset ole väkivaltaisia, vaan osa naisista on. Sama koskee miehiä. Ei kaikki miehet ole aggressiivisia.
1. Jos uhrina on nainen, ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on mies. Lesbosuhteissa on väkivaltaa parisuhdemuodoista eniten.
2.Vaikuttaa mihin? Ihan yhtä lailla miehiä syytetään väkivallasta, vaikka aloittaja tai hyökkääjä olisikin ollut nainen.
Näillä asioilla on siis aina monta puolta, eikä se vaikuta yhdenkään uhrin omiin kokemuksiin.
No ei vaan käytännössä paljon useammin se heikomman aloittamakin pahoinpitely ja fyysinen väkivalta on lopulta sen voimakkaamman suorittamaa.
Oletetaan väkivaltatilanne, jossa on henkilöt A ja B. A on fyysisesti heikompi. A aloittaa pahoinpitelyn lyömällä. Miten hänen tekemänsä fyysinen väkivalta voi millään logiikalla olla sen voimakkaamman suorittamaa. Väitteesi on täysin absurdi. Kukin yksilö on itse vastuussa teoistaan. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Norjassahan naistutkimuksen rahoitus lakkautettiin koska se katsottiin pseudotieteeksi jolla ei ole mitään tieteellistä arvoa. Joten niihin tutkimuksiin on ihan turha vedota, jokainen tietää mitä roskaa ne on.
Jos kukaan tieteenharjoittaja ei kiinnostu miehiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta ja sinne ei tästä syytä allokoida rahaa, mitä se kertoo ilmiön tieteellisyydestä?
Tuon alan harjoittajat on lähes 100% naisia ja feministejä. Mitä se kertoo ns"tutkimusten" ja uhrikyselyjen puolueellisuudesta ja poliittisista sekä ideologisista vaikuttimista?
Niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Norjassahan naistutkimuksen rahoitus lakkautettiin koska se katsottiin pseudotieteeksi jolla ei ole mitään tieteellistä arvoa. Joten niihin tutkimuksiin on ihan turha vedota, jokainen tietää mitä roskaa ne on.
Jos kukaan tieteenharjoittaja ei kiinnostu miehiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta ja sinne ei tästä syytä allokoida rahaa, mitä se kertoo ilmiön tieteellisyydestä?
Ilmiön tieteellisyydestä? Tilastot kertoo tarpeeksi ilmiöstä, jostain syystä sitä ei kuitenkaan tutkita, vaan keskitytään naisuhreihin. Jos tieteenharjoittaja ( en ymmärä keihin tällä viittaat ) ei ilmiötä tutki, ei ilmiötä ole olemassakaan? Mitä yrität loppujenlopuksi edes sanoa tai ajaa takaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eronnut kirjoitti:
Ihme keskustelu. Väkivalta on tuomittavaa oli uhri mies tai nainen.
En jaksanut lukea tutkimusta, joten voisiko joku valistuneempi kertoa muutaman seikan?
1. Oliko tutkimuksessa eritelty myös tekijän sukupuoli? Jos uhrina on mies ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on nainen. Vai oliko kyseessä hetero tutkimus?
2. Oliko tutkimuksessa tutkittu kuinka usein uhri oli myös tekijä?
Tiedän lähipiiristä, niin väkivaltaisen naisen kuin miehenkin (eri parisuhteet). Väkivalta ei kummassakaan tapauksessa rajoittunut vai fyysiseen. Henkinen nujertaminen oli ehkä jopa kammottavampaa.
En lähtisi huutelemaan kuinka naiset ja miehet ovat yhtä väkivaltaisia, vaan ennemminkin kuinka molemmista löytyy henkisesti sairaita yksilöitä. Ei naiset ole väkivaltaisia, vaan osa naisista on. Sama koskee miehiä. Ei kaikki miehet ole aggressiivisia.
1. Jos uhrina on nainen, ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on mies. Lesbosuhteissa on väkivaltaa parisuhdemuodoista eniten.
2.Vaikuttaa mihin? Ihan yhtä lailla miehiä syytetään väkivallasta, vaikka aloittaja tai hyökkääjä olisikin ollut nainen.
Näillä asioilla on siis aina monta puolta, eikä se vaikuta yhdenkään uhrin omiin kokemuksiin.
No ei vaan käytännössä paljon useammin se heikomman aloittamakin pahoinpitely ja fyysinen väkivalta on lopulta sen voimakkaamman suorittamaa.
Todella laiskaa argumentointia. Naiset ovat 150/45 kokoisia ja miehet aina 200/95 kokoisia mielestäsi?
Katselepas joskus ympärillesi ihan normaalissa elämässä. Nainen kykenee siihen mihin mieskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kyseessä lienee naisuhritutkimus? Niin, se kertoo, yllätys, yllätys, naisuhreista.
Ole ystävällinen ja linkkaa minulle esim. väitöskirja Suomesta, jossa puhutaan parisuhdeväkivallan miesuhreista niin, että tekijä on naispuoliso.
Semmoista tuskin on tehtykään, koska naisjärjestöt ovat kyseisenlaisten tutkimusten rahoituksen torpanneet. Sukupuolentutkimuslaitoskin on edelleenkin vuonna 2017 lähinnä naisten johtamaa ja tulokset sen mukaisia.
Omaa tutkimustasi et kuitenkaan ole linkannut?
Ei edes yhtä pikku pikku gradua hoidu, kun siihen ei edes tarvita rahoitusta, mutta tutkittavat miehet kylläkin. Mistähän heitä saisi käsiinsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Melko pelottavaa edes ajatella, että noin yksisilmäinen ihminen olisi "sossu".
Ilmankos miesten asema esimerkiksi huoltajuuskiistoissa on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Melko pelottavaa edes ajatella, että noin yksisilmäinen ihminen olisi "sossu".
Ilmankos miesten asema esimerkiksi huoltajuuskiistoissa on mitä on.
Suurin osa sosiaalityöntekijöistä on marinoitu ja aivopesty feminismillä ja naistutkimuksella. Pelottavaa se onkin kun mies joutuu noiden kanssa asioimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin aloittaja pyrkii aloituksellaan? Kerrotko ihan omin sanoin?
Pyrin siihen, että musta tämä nykyinen keskustelun suunta on hämmentävä eikä palvele mitään mielekästä tarkoitusta. Jos meillä on ongelma x, joka pitäisi ratkaista, musta ei ole mielekästä, että keskustelua ongelmasta x käydään ottamatta kantaa ongelmaan x vaan muistuttamalla, että onhan meillä myös ongelmat y ja z ja lisäksi viidenneksen ongelmasta x muodostaa ongelma x2, joka ei sovi ongelma x peruskaavaan. (Luvut ja kirjaimet heitetty hatusta.)
Parisuhdeväkivalta näyttää tilastojen ja tutkimusten valossa olevan hyvin sukupuolittunut ilmiö. Musta on karhunpalvelus asiaintilan parantamiselle, että siitä ei saisi puhua sellaisena. Miten ongelman voi ratkaista, jos siitä ei saa puhua sellaisena kuin se on? On hyvä, että asian yhteydessä tuodaan esille, että stereotypiasta poiketen myös mies voi olla uhri, mutta en koe, että on mielekästä, että ns. miesnäkökulma dominoi keskustelua ilmiöstä, jossa valtaosa uhreista on naisia ja valtaosa tekijöistä miehiä. (Tuo avauksessa mainittu wikipedia-artikkeli perheväkivallasta on hyvä esimerkki tästä.) Kun sukupuolien välinen ero on näin iso, musta tuntuu loogiselta olettaa, että ongelman synty- ja ratkaisumekanismit liittyvät myös jollakin tavoin sukupuoleen ja sitä ynpäröivään tapakulttuuriin.
Kaikki väkivalta on väärin, se lienee kaikille selvää. Se, että puhutaan tietyntyyppisestä väkivallasta ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksytään kaikki muu, vaan sitä, että mietitään syitä ja ratkaisua tähän tiettyyn ongelmaan. Ei kouluampumisten yhteydessäkään keskusteltu ensisijaisesti siitä, olisiko sittenkin parempi puhua hoitolaitoksissa tapahtuvasta väkivallasta, vaikka sekin on ongelma ja väärin. Miksi tässä yhteydessä on siis ok kääntää keskustelu toistuvasti asian viereen?
Tämä avaus oli siis ensisijaisesti oman turhautumiseni purkamista parisuhdeväkivaltaa koskevan keskustelun happanemiseen ja paikallaan polkemiseen. Toissijaisesti se oli yritys löytää looginen selitys sille, miksi parisuhdeväkivallasta keskustelu on nykyään mennyt keskusteluksi siitä, kuinka epäreilua on, että puhutaan ensisijaisesti naisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta. Ihminen fakkiutuu usein omiin ajatuskulkuihinsa ja vastaanottaa ensisijaisesti niitä tukevaa uutta tietoa, joten täysin ei voi sulkea pois sitäkään, että tässä on vaan joku kulma, jota en ajattele.
Ap
Onpa kyllä nurinkurista. Keskustelu on nimenomaan polkenut vähintään puoli vuosisataa paikoillaan ja keskittynyt vain miehiin tekijöinä ja naisiin uhreina. Nyt kun viimein molemmat myytit ovat alkaneet murtua ja on alettu keskustella myös sekä naisista tekijöinä että miehistä uhreina niin mielestäsi pitäisi palata edelliselle vuosituhannelle takaisin?
Minä taas ajattelen niin että pelkästään naisnäkökulmaan keskittyminen saattaa hyvinkin olla karhunpalvelus väkivallan vähentämiselle, koska epäilen että parisuhdeväkivallan taustalla on pissavehkeiden mallin sijaan ihan yleisinhimillisiä mm. vallankäyttöön ja tunne-elämän ilmaisuusn liittyviä sekä sosioekonomisia ongelmia. Ratkaisua siis tuskin löytyy kumpaakaan sukupuolta demonisoimalla.
Lisään tähän tosin sellaisen varauksen, että kulttuureissa jossa naisen asema on heikko, on sukupuolittuneisuus varmasti merkittävämpi tekijä. Silloinkin pitäisi kuitenkin keskittyä naisten aseman parantamiseen eikä miesten demonisoimiseen. Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa alkaa tuo tie (parisuhdeväkivallan vähentämisen kannalta) olla käyty loppuun ja pitäisi alkaa keskittyä niihin muihin vaikuttaviin tekijöihin, jotka helposti jäävät pimentoon jos takerrutaan vain sukupuolittuneisuuteen.
Minusta me puhumme sen sijaan hyvinkin erilaisesta väkivallasta kun puhutaan miesten naisiin kohdistamasta parisuhdeväkivallasta ja naisten vastaavasti miehiin. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ei ole sosioekonomisesti rajattua eikä sitä selitä esim. päihteiden käyttö. Täysin hyvässä asemassa olevat raittiit miehetkin voivat olla kotonaan väkivallan käyttäjiä. Miehen käyttämä väkivalta liittyy oleellisesti kontrollissa oloon ja valtaan. Nainen pitää pitää hälle osoitetussa asemassa. Väkivaltainen mies systemaattisesti musertaa naisen itsetunnon huorittelemalla ja solvaamalla, eristää tämän, karuimmillaan naisella ei ole avainta kotiin, passia eikä rahaa, joskus ei edes kenkiä. Väkivalta seuraa satunnaisen säännöllisesti syklisesti koko ajan pahentuen. Lopulta nainen kokee itsekin jo ansaitsevansa väkivallan ja olevansa niin huono ettei kukaan muukaan mies häntä katsoisi. Kriittinen paikka on kun nainen yrittää erota. Väkivalta ei useinkaan lopu eroon, pahimmillaan se jatkuu vielä vuosikymmeniä eron jälkeen. Tunnetaan myös näitä perhesurmia, joissa mies ennemmin tappaa sekä vaimon että lapset kuin antaa vaimon erota. On totta, että nainen voi olla myös väkivaltainen, mutta vastaavaa kuviota naisilla ei ole. Väkivaltainen nainen puolestaan usein on syrjäytynyt, päihteissä ja tuikkaa teräaseella miestä, joka ehkä saattoi olla aikaisemmin lyönyt. Käytännössä väkivaltarikoksista naisia on esim. vangeissa niin murto-osa, että asiaa ei ole tutkittu sen suuremmin.
Melkoista miesvihaista mutuilua. Päihteiden käyttö kuuluu kuvaan Suomessa valtaosassa väkivaltatapauksia ja useimmiten kännissä on sekä tekijä että uhri. Parisuhdeväkivalta ei ole mitenkään poikkeus, oli tekijä kumpaa sukupuolta hyvänsä.
Toisaalta väkivalta voi naisellekin ihan yhtälailla olla keino kontrolloida miestä vaikka koitatkin maalailla sitä perinteistä uhrin kuvaa ja vihjailet itsepuolustuksesta.
Kannattaisi vaikka vähän perehtyä viimeisen parinkymmenen vuoden tutkimukseen aiheesta maailmalla eikä vain toistella noita kuluneita ja virheellisiä kliseitä.
Parisuhdeväkivallan erityispiirteisiin kuuluu se, että päihteet eivät suinkaan ole niin usein merkittäviä kuin muussa suomalaisessa väkivallassa. Täysin raittiit miehet hakkaavat vaimojaan. Toki tyyppiesimerkki on tarina, jossa mies tulee kapakasta kotiin tuhannen päissään ja naisella on siihen sanansa sanottavana kotona. Useimmiten nämä jäävät siihen yhteen kertaan, seuraavalla kerralla nainen ei enää joko ole sanomassa asiasta tai on hiljaa. Olen sossu, olen lukenut aiheesta.
Juu, uskotaan että olet lukenut jotain 20v vanhoja feministien tekemiä puolueellisia uhritutkimuksia. Kipeästi kaivattaisiin jo muutakin kun noita aikansa eläneitä juttuja.
Mulla on tässä pöydällä just tutkimus parisuhdeväkivallasta vuodelta 2012 ja just taisin lukea viime vuotisen opinnäytetyön aiheesta, mutta kamoon hei, kyllähän sä paremmin koulutettu varmaan olet. Työssäni myös kohtaan naisia, jotka ovat kotonaan olleet pahoinpideltyjä lähes päivittäin. Enhän minä toki naisena näistä asioista ymmärrä.
Kyseessä lienee naisuhritutkimus? Niin, se kertoo, yllätys, yllätys, naisuhreista.
Ole ystävällinen ja linkkaa minulle esim. väitöskirja Suomesta, jossa puhutaan parisuhdeväkivallan miesuhreista niin, että tekijä on naispuoliso.
Semmoista tuskin on tehtykään, koska naisjärjestöt ovat kyseisenlaisten tutkimusten rahoituksen torpanneet. Sukupuolentutkimuslaitoskin on edelleenkin vuonna 2017 lähinnä naisten johtamaa ja tulokset sen mukaisia.
Omaa tutkimustasi et kuitenkaan ole linkannut?
Ei edes yhtä pikku pikku gradua hoidu, kun siihen ei edes tarvita rahoitusta, mutta tutkittavat miehet kylläkin. Mistähän heitä saisi käsiinsä?
Melko alentuvasti tunnut asiaan suhtautuvan. "Yhtä pikku gradua". Kas kummaa kun ei sukupuolentutkimuslaitoskaan tasa-arvon edistäjänä sitä tutkimusta ole saanut aikaan, mistähän mahtaa johtua?
Tilastot on kaikkien nähtävillä, ja juuri sitä asennemuutosta asiassa kaivataan.
Ei sinunkaltaisiasi yhden asian ihmisiä.
Sitä omaa tutkimustasi et ole vieläkään linkannut, vaikka sitä on sinulta jo useasti kysytty.
1. Jos uhrina on nainen, ei se automaattisesti tarkoita, että tekijä on mies. Lesbosuhteissa on väkivaltaa parisuhdemuodoista eniten.
2.Vaikuttaa mihin? Ihan yhtä lailla miehiä syytetään väkivallasta, vaikka aloittaja tai hyökkääjä olisikin ollut nainen.
Näillä asioilla on siis aina monta puolta, eikä se vaikuta yhdenkään uhrin omiin kokemuksiin.