En halua ottaa lasta syliin, halailla enkä varsinkaan pussailla. Miten olette pitäneet yllä rajojanne pienen lapsen kanssa?

Välillä. Ei kai koko ajan ole pakko. Sano että tulee kuuma jos halaa koko ajan. Lapsi hakee turvaa ja välittämistä. Oletko turvallisen ystävällisen oloinen. Ehkä kädestä voi pitää toisinaan tai silittää?

Vierailija kirjoitti:

Vanhenpani olivat juuri tuollaisia, ikinä ei halattu tai osoitettu kiintymystä mitenkään. Tämän seurauksena fyysinen läheisyys on minulle hankalaa ja sen tarve ajaa turvautumaan huonojen ihmisten seuraan. On pieni vaiva halata lasta ja pitää sylissä verrattuna siihen, että lapsi joutuu kärsimään. Sitä paitsi pitelemällä lasta sylissä totut itsekkin halaamiseen ja läheisyyteen, joka ei ole ollenkaan huono asia

Meillä oli täysin samoin ja olen itse täsmälleen mallioppimisen mukaan näköjään samanlainen.

Todella ikävä tilanne lapselle. Olettaa ehkä ettet rakasta. Puhu puoliso tuplaamaan halailu ja läheisyys. Tee enemmän töitä, ole poissa kotoa? Muuta ulkomaille? Erokin on aina mahdollista.

Ja muista olla hankkimatta lisää lapsia!

Mä kyllä imetin lapsia mutta muuten on ollut erittäin vaikeaa mikään fyysinen kontakti kun itsekin on täysin vaille jäänyt. 

Tämä on seitsemän vuotta vanha ketju. Ja kyllä kammottavin aloitus, jonka olen tältä palstalta lukenut. Kuinkahan se lapsiparka on elämässä pärjännyt.

Lue joku satu kirjasta ja istutte vierekkäin.

Mä taas haluaisin ottaa syliin ja pussailla, mutta tiedän ettei se olisi sopivaa.

Nämä on juuri niitä ihmisiä, joiden pitäisi vain todeta: minulla ongelma, tarvitsen tähän apua. Mutta ei - asia pitää saada normalisoida piirteeksi. Kyse on traumasta, et toimi normaalisti. Vaikka se tuntuisi vaikealta myöntää, se on aivan totta silti.

Mulle kyllä riittää että strippari tulee syliin. 

En näe tuossa ongelmaa, jos lapsella on kerta toinenkin vanhempi, jolta enemmän saa läheisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Pieninä lapsemme ovat toki olleet sylissä ja hellittyjä, mutta ei meillä kummankaan lapsuuden perheissäkään ole harrastettu mitään isompien lasten tai aikuisten halailuja, saati suukotteluja, joten ei niin osata itsekään omassa perheessä käyttäytyä - erityisesti muun kuin oman puolison suulle suutelua ei meistä vanhemmista ymmärrä kumpikaan, ei vain tunnu oikealta. Kättelemme kuitenkin ihmisiä "normaalisti" kuten Suomessa on tapana ja meillä on muutenkin oikein hyvät, etten sanoisi läheiset, välit niin lapsiimme kuin omiin vanhempiimme ja niin omiin kuin puolison sisaruksiin, joten emme näe mitään tarvetta suukotteluille ja halailuille. (Ei sovi meille ja aika jäykkää, ei luontevaa, tuo näyttää olevan monen muunkin suomalaisen kohdalla.)

Sama juttu. Minä kyllä inhoan kättelyäkin. Mutta ei meidän perheessä teinejä tai aikuiset toisaan halaile, se vaan ei ole luontevaa. Minä olen eteläpohjalainen ja siellä jotenkin tuntui nuorenakin, että kun jotkut yläasteellakin alkoi yhtäkkiä näyttävästi halata toisiaan kun näkivät toisensa, se tuntui niin feikiltä, oli nähty jostain telkkarista että amerikkalaisnuoret niin tekee, niin yritettiin jotenkin olla sitten cooleja. Vaikka seiskalla ei kukaan koskenut toisiinsa, nyt yks kaks kasilla olikin kauhea huuto että iiiik eikä, sä tulit tänäänkin kouluun uuuu aaa halataan ooo.

Meidän perheessä kaikki ovat hyvissä väleissä, meillä on paljon naurua ja huumoria aina, ja ollaan läheisiä, mutta se halailu ei ole osa sitä. Pieniä lapsia on pidetty aina paljon sylissä ja suukoteltu jne. mutta vain pieniä, eikä isommat lapset ole sitä kaivanneetkaan enää. Minulle on erittäin tärkeää läheisyys ja intiimi kosketus oman mieheni kanssa, mutta en halua koskea ketään muuta, ehkä juuri siksi, että miehen kanssa se kosketus on niin suuresti latautunutta rakkaudella, parisuhderakkaudella. Rakastan yli kaiken lapsiani vaikka ovat aikuisiakin, mutta näytän sen muilla tavoilla kuin koskettelulla.

Ap:n lapsi on nelivuotias, ja alkaa pian olla siinä iässä ettei enää tulekaan syliin, jos on pienenä saanut tarpeeksi syliä. Se tässä ap:n tapauksessa on nyt se huolestuttava asia, että jos hän ei pitänyt lastaan sylissä ja hellinyt edes silloin kun lapsi oli pieni. Koska pieni lapsi tarvitsee sitä kehittyäkseen normaalisti, isompi lapsi osaa sitten jo lukea ihmisten välistä kanssakäymistä, ja kehittää myös omat tapansa, tykkääkö halailusta vai ei.

Miksi tuollainen ihminen tekisi lapsia? Tän on oltava provoaloitus.

Vierailija kirjoitti:

Jos et pysty koskemaan lastasi, hellimään ja pitämään sylissä, hakeudu hoitoon. Lapsen, ei itsesi takia.

Oikein! Karmea akka kun pitää itsensä paksuksi saattaa, eikä ole edes äidiksi hänestä. Varmaankin miehille riittää pusuja ja haleja. 

Et voi laittaa tuollaisia rajoja omalle lapsellesi. Pussailla nyt ei ole pakko, sylin- ja läheisyyden tarve on iso kaikenikäisillä lapsilla. Eli se nyt vaan on kuin vaikkapa ruoan antaminen, ei sekään aina huvittaisi, mut silti kuuluu hyvään vanhemmuuteen.

Kyllä munkin joskus olis tehnyt mieli huutaa, et en laita ruokaa, tässä menee mun rajani, en ole mikään orja! Mut niin se vaan ei mene, vaan rakkaus on nimen omaan sitä, et tekee vaikkei huvittais. Ja koittaa tehdä sen niin kuin huvittais, ettei lapselle tule "olen taakka"-fiilistä.

Ryhdy robinsoniksi jollekin saarelle.

En ymmärrä enkä tule ymmärtämään ikinä. Meillä halaillaan ja sylitellään hyvin paljon, toisinaan pusutellaan poskelle, otsalle ja päälaelle. 4 vuotiaamme tykkää siitä ja teen sitä hänen kanssaan, koska se ON pienelle lapselle osa aivojen kehitystä.

Ap olisi kannattanut käyttää ehkäisyä aina.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä imetin lapsia mutta muuten on ollut erittäin vaikeaa mikään fyysinen kontakti kun itsekin on täysin vaille jäänyt. 

Katkeruuden sijaan korjaava kokemus oman lapsen kautta?

Mieheni ei saanut huomiota lapsena, nyt hän tekee tuplasti töitä omien lastensa kanssa, jotta nämä varmasti saavat huomiota.

Tsemppiä!

Onneksi kumpikaan lapsista ei ollut takertuja joka olisi roikkunut kimpussa koko ajan. Läheisyyttä, haleja ja Pusuja oli kuitenkin ihan tarpeeksi päivittäin mutta lapset viihtyivät leikeissään itsekseen tyytyväisinä.   

Mulla on ollut samanlaista pulmaa, oma lapsi nyt 7v. Kaikki fyysinen on mulle vaikeaa. Syynä isänsä pahoinpitelyt, post-traumaa on itsellä tullut näistä. Isä pääsee vieläkin meihin käsiksi, ei sitä pidättele mikään. Vanhemmuus on silti pakko hoitaa eikä se oma lapsi kasva onnelliseksi, ellei siihen hyvällä koske.

Mä oon saanu apua vanhemmuuteeni kasvatusneuvolasta ja emdr:stä.

Alkaako seisoo?

Hyvä tiedostaa ongelma.

Mee hoitoon.

Tsekataan tietosi kuka oot. 

Opetetaan olemaan.