En halua ottaa lasta syliin, halailla enkä varsinkaan pussailla. Miten olette pitäneet yllä rajojanne pienen lapsen kanssa?

Ei lapsi kaipaa lääppimistä. Päinvastoin, se on hänestä inhottava, välttämätön paha.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsi kaipaa lääppimistä. Päinvastoin, se on hänestä inhottava, välttämätön paha.

Aikuinen kaipaa toisten lääppimistä.

Sun lapsi on jo 4v, siis onko ap se lapsi elänyt tähän saakka ihan ilman sun kosketustasi? Vain isä on häntä hellinyt? Imetitkö edes? Kuulostaa tosi oudolta, jos nyt alat pohtia jotain rajoja lapsen kanssa. 4v on jo aika iso, jos sen ikäinen on saanut vauva- ja taaperoaikana riittävästi fyysistä läheisyyttä, ei ne enää nelivuotiaana möllötä sylissä kovinkaan usein :D

Kylläpä täällä on nyt tylytystä ap:tä kohtaan. Selvästikin monet ovat tulkinneet hänet jotenkin tunnekylmäksi, vaikka siitähän ei ollenkaan ole kyse. Hänellä on kausittain vaikeuksia antaa/vastaanottaa fyysistä hellyyttä. Jonkinlainen aistiyliherkkyys siis, jonka voimakkuus vaihtelee kausittain.

Tämä vertautuu siihen, että joku tuntisi kausittain fyysistä kipua toisten ihmisten kosketuksesta. Sanoisitteko tällaiselle äidille, että hän on huono ihminen? Käskisittekö halaamaan väkisin, vaikka kipu olisi niin voimakas, että se saisi huutamaan tuskasta?

Nelivuotias ymmärtää jo puhetta ja kiintymystä voi osoittaa myös sanallisesti. Eihän tuossa voi oikein muuta tehdä kuin kertoa lapselle, että hän on rakas, mutta joskus halaaminen tuntuu pahalta ja silloin täytyy niitä hellyden tunteita yrittää ilmaista jotenkin muuten. Lapsi voi vaikka kysyä aina etukäteen, voiko nyt halata. Ja kun on sellainen kausi, että se halaaminen onnistuu ja tuntuu mukavalta, voidaan vaikka sopia, että halaillaan nyt vähän varastoon.

”Omaa suhdetta koskettamiseen ja kosketettavana olemiseen voi siis ikään kuin treenata. Omat tunteet on kuitenkin hyväksyttävä, olivat ne mitä tahansa.

– Jopa sen voi hyväksyä, että kosketus tuntuu samaan aikaan hyvältä ja terveelliseltä, mutta myös pelottavalta. Jonkin aikaa se tuntuu siltä, mutta jos vain rohkenee altistaa itsensä vaikkapa halaamiselle, se hämmentävyys kuluu pikkuhiljaa pois.”

https://yle.fi/a/3-8830141

Itse olen tämmösten äheisyyten kykenemättömien vanhempi kasvatti. Äitini säpsähti kaikkea isänkin arkista kosketusta. Itselle on muodostunut vaikea suhde fyysiseen läheisyyteen joka alkoi purkautua vasta reilusti nelikymppisenä ja jonka takia ensimmäinen avioliittoni hajosi. En osannut asiaa ymmärtää enkä käsitellä aiemmin kun kotoa tuli vääristynyt malli.

Voit selitellä asiaa itsellesi kuinka vaan mutta lapsesi oppii valitettavasti vääristyneen mallin ja jossain vaiheessa joutuu asian käsittelemään. Toivottavasti toinen vanhempi osaa myös fyysisen läheisyyden ja korvaa sen mitä sinä et pysty lapsellesi tarjoamaan. Ihan konkreettisena neuvona sanoisin että ota suurempi vastuu kodin töistä, autolla ajamisesta, laukkujen kantamisesta yms. jotta toinen vanhempi voi pitää lasta kädestä, ottaa syliin ja halata tarpeen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti autismi kyseessä. Puhuu rationaalisesta ja menestymisestä. Omituinen kysymyskin, että miten pidätte rajanne lapsen kanssa. Creepyä. 

Mikä siinä on creepyä? Täytyyhän ne omat rajat pitää, jotta tilanne pysyy hallinnassa. Jos on menossa sellainen kausi, ettei kestä niitä halauksia, niin pitäisikö silti vaan suostua halattavaksi, vaikka siitä voisi seurata jonkinlainen autistinen meltdown? Minusta olisi vielä pahempi lapselle sellainen kokemus, että hänen halauksensa aiheuttaisi sen, että äiti menee ihan tolaltaan ja rauhoittumisessa kestää monta tuntia. Lapsihan kokisi tietenkin sen niin, että on tehnyt äidille pahaa eikä uskaltaisi enää ikinä yrittää halata häntä.

Itse torjuin kaikki halailut jo jotain 3-vuotiaasta, tämä lukee vauva-kirjassani (sellaista pidettiin 60-luvulla), onneksi vanhempani eivät olleet mitään varsinaisia hali/pusu ihmisiä myöskään, luojan kiitos. Yksi veljistäni oli vähän mammanpoika ja kihnasi aina äidin sylissä, muistan tätä ihmetelleeni. Itse vääntelin ja kiemurtelin itseni aina pois kaikista halailu yrityksistä joita sedät, tädit, mummot tai muut yrittivät. Oppivat aika pian ettei tuo tykkää semmoisesta. Onneksi yleinen halailukulttuuri oli 60 ja 70-luvuilla aika harvinaista, ja myöhemmin ystävien onnitteluhaluksiin ym kotkotuksiin on vain pakko ollut sopeutua. Itsekin halaan tarvittaessa mutta en tee sitä sydämestäni. Kättely riittäisi minun puolestani. Korona-aika oli kaltaisilleni suorastaan siunaus, harmi kun loppui. Ihan hyvin olen menestynyt, sekä työelämässä että muuten, minua pidetään empaattisena ja hyvänä kuuntelijana. En ole koskaan ollut masentunut, itsetunto on hyvä ja parisuhteessa olen nytkin. Rajat on puhuttu selviksi jo varhain. Kaikki eivät ole niin "fyysisiä" luonnostaan kuin toiset. Mielestäni lapsen rajoja tulisi myös kunnioittaa, jos näkee että lapsi ei tykkää halailusta , niin antakaa olla. Pusuttelu on suorastaan ällöttävää, oli kyseessä sitten minkäikäinen tahansa.

En minäkään lapsiani pussaile, ei tunnu luontevalta, mutta kyllä he syliä, haleja ja muuta hellää kosketusta kaipaa ja saa. Toivottavasti ap:n lapsi saa niitä myös muilta aikuisilta, vaikka äiti onkin tuolla tavoin rajoittunut. 4v on jo sen verran iso, että hänen kanssaan asiasta kannattaa ihan puhua: nimenomaan korostaen että vika ei ole lapsessa tai siinä, ettei äiti häntä rakastaisi, vaan äidin ongelmasta kyse. Ja opetella niitä keinoja joilla lohduttaa ja helliä lasta ilman kosketusta silloin, kun ei siihen pysty. Että äiti ei nyt voi ottaa syliin, mutta luetaanko kirja, tai jotain vastaavaa.

Entä jos ottaisit tavaksi pitää vaikka iltaisin tai aamuisin tietyn rajatun halimis- ja hellittelyajan. Voisit selittää lapselle, että asia on sinulle vaikea vaikka ymmärrät sen olevan lapselle tärkeää. Selitä että kuitenkin lapsi on sinulle tärkeä, joten haluat varata esimerkiksi vartin päivässä lapsen halimiseen. Haaliminen ja hellittely tuo lapselle turvaa ja saa hänet kokemaan itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi.

Minä kasvoin perheessä jossa ei paljoa ollut fyysistä läheisyyttä. Äiti piti kyllä sylissä jne. En muista milloin isä olisi halannut. Oli iso asia kun isä halasi, kun täytin 18. Ymmärrän vanhempiani siinä mielessä, että osalle ei tule luonnostaan fyysinen läheisyys tai eivät ole kasvaneet siihen. En siis sillä tavalla ole katkera tms. Oman aikuisuuteni kannalta olisi kuitenkin ollut hyvä, jos vanhempani olisivat olleet fyysisempiä hellyydenosoituksissaan. Itselleni kosketus on vaikea ja samalla elän kuitenkin jatkuvassa halipulassa.

Olenkin päättänyt, että jos saan lapsen, aktiivisesti pidän huolta siitä, että hellin lasta myös fyysisesti. Eikä se tarkoita vain halimista ja pusuttelua. Fyysistä hellyyden osoitusta on esim. lapsen pään silittäminen, käsi kädessä kävely, yläfemman heittäminen, kutittaminen... Jo ihan lähekkäin istuminen on läheisyyden osoitus, vaikkei oltaisi sylikkäin. Kosketusta ja hellyyttä on montaa eri lajia. Kaikki tukee lasta. Toivottavasti ap ja muut täällä ymmärtävät sen.

On tietysti hyvä, että lapselle opetetaan sanoittamaan tuntemuksensa ja tunteensa, mutta hali tai silittäminen on osa sitä lohduttamista myös.

Meillä isä hieroi aina meidän jalkojamme ja paijasi. Äiti oli tunnekylmä ja itsekäs & epäkypsä. Pikkusiskon kanssa nukuttiin vierekkäin paljon. Aikuisena mun lapset tuli unissaan mun sänkyyn. Ihanaa läheisyyttä.

En kestäisi kumppania, jonka kanssa ei olisi läheisyyttä myös fyysisesti, yksin elämisen kestäisin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä hieroi aina meidän jalkojamme ja paijasi. Äiti oli tunnekylmä ja itsekäs & epäkypsä. Pikkusiskon kanssa nukuttiin vierekkäin paljon. Aikuisena mun lapset tuli unissaan mun sänkyyn. Ihanaa läheisyyttä.

En kestäisi kumppania, jonka kanssa ei olisi läheisyyttä myös fyysisesti, yksin elämisen kestäisin.

Siis kun itse olin aikuinen ja lapset pieniä. 

Ap ei olisi pitänyt tehdä lasta. Apinakokeilla on jo kauan sitten testattu, että kasvaakseen tasapainoiseksi apinaksi, tarvitaan koskettelua hoitajan kanssa. Sama koskee ihmislasta.

Lapset tarvitsevat kosketusta ja syliä. Kosketus antaa heidän aivoilleen niin paljon rakennuspalikoita, ettemme sitä edes täysin pysty ymmärtämään. Kosketuksella viestimme myös yleisesti hyväksyntää ja rakkautta lasta kohtaan. En saanut läheisyyttä vanhemmiltani ja se on aiheuttanut muiden asioiden kanssa yhdessä muun muassa yleistä kelvottomuuden tunnetta ja itseinhoa ja vierastan kosketetuksi tulemista. Tämä lisää yksinäisyyttä. Sitten jos suhde jonkun kanssa etenee niin pitkälle että totun kosketteluun, en oikeasti haluaisi tehdä yhtään mitään muuta kuin halia pakkomielteisesti koko ajan ja mikään ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä on nyt tylytystä ap:tä kohtaan. Selvästikin monet ovat tulkinneet hänet jotenkin tunnekylmäksi, vaikka siitähän ei ollenkaan ole kyse. Hänellä on kausittain vaikeuksia antaa/vastaanottaa fyysistä hellyyttä. Jonkinlainen aistiyliherkkyys siis, jonka voimakkuus vaihtelee kausittain.

Tämä vertautuu siihen, että joku tuntisi kausittain fyysistä kipua toisten ihmisten kosketuksesta. Sanoisitteko tällaiselle äidille, että hän on huono ihminen? Käskisittekö halaamaan väkisin, vaikka kipu olisi niin voimakas, että se saisi huutamaan tuskasta?

Nelivuotias ymmärtää jo puhetta ja kiintymystä voi osoittaa myös sanallisesti. Eihän tuossa voi oikein muuta tehdä kuin kertoa lapselle, että hän on rakas, mutta joskus halaaminen tuntuu pahalta ja silloin täytyy niitä hellyden tunteita yrittää ilmaista jotenkin muuten. Lapsi voi vaikka kysyä aina etukäteen, voiko nyt halata. Ja kun on sellainen kausi, että se halaaminen onnistuu ja tuntuu mukavalta, voidaan vaikka sopia, että halaillaan nyt vähän varastoon.

Kyllä, sanoisin edelleen että hän on huono äiti jos tiedostaa näin selkeästi omat ongelmat JA ei tee sille mitään. Halaaminen ja läheisyys on lapsille elämänehto ja ihmisoikeus ja kun sen lapsen maailmaan teet, niin siitä on myös kannettava vastuu.

Pienten lasten kanssa kosketuskuorma saattaa tulla yli, kun muutenkin omaa tilaa ja aikaa saattaa olla hyvin rajallisesti. Voitko alkaa nukkua rauhassa ja yksin, vaikka aiemmin olisit nukkunut puolison kanssa? Onko sinulla mahdollisuus viettää aikaa jolloin kukaan ei tule koskettamaan, esim. harrastukset. Jos voit muusta elämästä rajata kosketusvapaata aikaa, niin lapsen tarvitsemaan hellyteen on helpompi vastata. Tuon ikäiselle lapselle voi myös opettaa ettei kasvoihin koskeminen ilman lupaa ole ok ja sylissä ollessa ei saa läpsiä, potkia, ym. Voit myös pohtia onko ongelmana sinuun kohdistuvat kosketukset, mutta voitko esimerkiksi silitellä lapsen selkää, jos sinuun ei kosketa. Lapset usein nauttivat satuhieronnasta, johon löytyy paljon videoita ja kirjoja ohjeineen ja kosketuksen ei silloin tarvitse olla vastavuoroista. Lapset tarvitsevat kosketusta, mutta kosketuksen tapaan voit vaikuttaa. Kaikki eivät kosketuksesta pidä ja se saattaa tuntua melko sietämättömältäkin toisinaan, terapiasta saattaa olla apua, mutta arjen järjestelyt auttavat nopeammin.

Vierailija kirjoitti:

Tiesin, että pystyn olemaan hyvä vanhempi omalla tavallani. Kaikki eivät ole fyysisiä tai helliä, mutta minulla on muita vahvuuksia. Ap

Et tiennyt! Luulit! ,,hyvä vanhempi,,?? Voi herraisä!! Olet huono äiti ja sillä selvä! Kaikki lapset tarvitsevat hellyyttä, fyysistä läheisyyttä ja pusuja! Miksi hitossa, helvetissä, teit sen lapsen??? Sinun muut ,,vahvuuksesi,, voit laittaa vessanpöntöstä alas!

Yleensä lapsella on kaksi vanhempaa. Molemmat hoitaa omia vahvuuksiaan.

Mun äiti ei halannut mua koskaan. Joskus rutisti olkapäistä vähän. Nykyisin meillä onkin tosi vaikea äiti-tytär suhde enkä koe, että hän olisi välittänyt minusta ollenkaan.

Halaamattomuus traumatisoi lapsen. Usko mua. Puhun kokemuksella.