En halua ottaa lasta syliin, halailla enkä varsinkaan pussailla. Miten olette pitäneet yllä rajojanne pienen lapsen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee syliä ja läheisyyttä kasvaakseen eheäksi aikuiseksi, juuri luin julkaisun (thl) jonka mukaan sylittely on lapsen aivojen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Toivottavasti toinen vanhempi täyttää tarpeen mutta sinun pitäisi hakeutua terapiaan.

Olen kyllä käynyt aikanaan terapiassa, mutta nykyisin hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ap

Jessus, voi lapsiparkaa. Meillä kun hoen tuolle kuusivuotiaalle jatkuvasti, että äitien tehtävä on rutistaa lapset rikki. Ja sitten kilpaa rutistetaan toisiamme.

Ap: Kuulostaa ikävältä, ettet halua edes halata lastasi. Lapsi nimittäin tarvitsee läheisyyttä, toivottavasti hän saa sitä toiselta vanhemmaltaan reilusti.

Joku kirjoitti: "Kyllä lapsi huomaa, ettei ole tervetullut syliin." Tämä kuulosti erityisen pahalta. Lapsi haluaa ja tarvitsee syliä, mutta riittävän monen pettymyksen myötä oppii, ettei sitä saa ja lakkaa lopulta pyytämästä. Aika moni lapsi masentuu tällaisesta ihan oikeasti (ja siis puhun ihan oikeasta masennuksesta, joka on täysin eri asia kuin paha mieli tai muu pikku harmitus). Todellakin siis toivon, että edes joku halii lasta: toinen vanhempi, isovanhempi, päiväkodin työntekijät tms.

Ymmärrän, että kaikki eivät halua pussata lasta suulle (tästä on eri keskustelutkin karies- ja herpesvaaroineen ym.) ja joitain ahdistaa lapsen aina kuolainen naama ja tahmaiset kädet, tai päiväkodista noudettaessa kurainen muksu. Ap:lla ei kuitenkaan ole siitä kyse, vaan hän ei halua osoittaa lapselle fyysistä hellyyttä koskaan.

Mutta sen sijaan, että pilkkaisitte ap:ta, voisitte onnitella häntä siitä, että hän tajuaa, että asia ei ole ok ja ehkä pyrkii tekemään asialle jotain tai ainakin saisi vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti isä on pääsääntöinen huoltaja, jotta lapsi saa tarvitsemansa hoidon.

Isä?

Minä olen perheestä jossa ylioppilasjuhlissani vanhemmat kättelivät minua. Kun sitä ennen ei ollut mitään kosketusyhteyttä kumpaankaan vanhempaan niin se kättelykin oli kiusallisen tuntuista.

Fyysinen kohtaaminen on ollut myös muissa suhteissa kankeaa. Kun olen oppinut että kosketus ei ole arkipäivää, en pitkään aikaan osannut halata myöskään kavereitani tai sukulaisiani. Vaihtovuosi Amerikassa oli aikamoinen kulttuurishokki kun tuntemattomatkin halailivat - ja se tuntui mukavalta.

En edelleenkään osaa halailla tai kosketella oikein ketään, mutta kaipaan sitä paljon. Puoliso on kuitenkin niitä ainoita henkilöitä kenen kanssa koen kosketuksen luontevaksi ja huomaan itsessäni jatkuvan halipulan joka ajoittain ärsyttää toista osapuolta. Uskon että parisuhteeni voisi paremmin jos osaisin hakea lohdutusta tai vaikka vain tervehdyshalausta myös ystävältä.

Lapsia minulla ei vielä ole mutta mieti ap tätä asiaa myös sen lapsen kannalla. Myös pitempiaikaisia seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Ap: Kuulostaa ikävältä, ettet halua edes halata lastasi. Lapsi nimittäin tarvitsee läheisyyttä, toivottavasti hän saa sitä toiselta vanhemmaltaan reilusti.

Joku kirjoitti: "Kyllä lapsi huomaa, ettei ole tervetullut syliin." Tämä kuulosti erityisen pahalta. Lapsi haluaa ja tarvitsee syliä, mutta riittävän monen pettymyksen myötä oppii, ettei sitä saa ja lakkaa lopulta pyytämästä. Aika moni lapsi masentuu tällaisesta ihan oikeasti (ja siis puhun ihan oikeasta masennuksesta, joka on täysin eri asia kuin paha mieli tai muu pikku harmitus). Todellakin siis toivon, että edes joku halii lasta: toinen vanhempi, isovanhempi, päiväkodin työntekijät tms.

Ymmärrän, että kaikki eivät halua pussata lasta suulle (tästä on eri keskustelutkin karies- ja herpesvaaroineen ym.) ja joitain ahdistaa lapsen aina kuolainen naama ja tahmaiset kädet, tai päiväkodista noudettaessa kurainen muksu. Ap:lla ei kuitenkaan ole siitä kyse, vaan hän ei halua osoittaa lapselle fyysistä hellyyttä koskaan.

Mutta sen sijaan, että pilkkaisitte ap:ta, voisitte onnitella häntä siitä, että hän tajuaa, että asia ei ole ok ja ehkä pyrkii tekemään asialle jotain tai ainakin saisi vertaistukea.

Luit väärin. Ap

Tätä varten kiireisillä kuninkaallisilla ja muilla on 24/7 lastenhoitajat. Ei tarvitse itse käsitellä lasta.

29 jatkaa:

Niin ja masennusta ja vanhempien miesten seuraan hakeutumista löytyy myöskin teiniajoilta/varhaisaikuisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Jessus, voi lapsiparkaa. Meillä kun hoen tuolle kuusivuotiaalle jatkuvasti, että äitien tehtävä on rutistaa lapset rikki. Ja sitten kilpaa rutistetaan toisiamme.

Ihana :,) meillä lapsi juoksee nauraen karkuun kun yritän ottaa syliin ja suukottaa, oikeasti tykkää siitä kun saan kiinni :) pieni rakas.

No, eipä sillä väliä ole koska kun lapsi täyttää 18 ja on aikuinen, hänen täytyy välittömästi unohtaa menneet riippumatta mitä on tapahtunut, ajatella positiivisesti ja oltava vastuussa omista tunteistaan eikä syytellä vanhempia. Näin täällä vastataan aina kun joku muistelee huonoa lapsuuttaan, joten lapsia saa hyvällä omallatunnolla kohdella miten hyvänsä. Oma asenne se on mikä ratkaisee eiks je.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee syliä ja läheisyyttä kasvaakseen eheäksi aikuiseksi, juuri luin julkaisun (thl) jonka mukaan sylittely on lapsen aivojen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Toivottavasti toinen vanhempi täyttää tarpeen mutta sinun pitäisi hakeutua terapiaan.

Olen kyllä käynyt aikanaan terapiassa, mutta nykyisin hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ap

Hienoa,että hyväksyt itsesi, mutta tosi itsekästä tehdä lapsi tietäen jo etukäteen, ettei voi hoitaa sitä kunnolla.

Olen aikuisena alkanutihan uudella tavalla arvostaa omaa äitiäni, kun olen kuullut ystävieni kylmistä äideistä.Toinen heistä suri etukäteen, osaako itse antaa tulevaisuudessa hellyyttä lapselleen, kun ei ole sitä lapsena saanut.

Ei ole ok, jos olet pääasiallinen hoitaja. Jos olet etävanhempi tms, niin ehkä ok, tosin ei lapselle kivaa silloinkaan ja saattaa vaikuttaa itsetuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit lapsen?

Ei lasta tehdä halinalleksi tai ei ainakaan pitäisi tehdä. Hyvä äiti/isä voi olla ilman jatkuvaa halailua ja imelää rakkauden hokemista. Kuka 50-luvun isä nyt edes koski lapseen? Ihan hyviä isiä on siinäkin joukossa. 

Minä olen tehnyt lapsia ihan muista syistä kuin täyttääkseni omia hellyyden tarpeitani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee syliä ja läheisyyttä kasvaakseen eheäksi aikuiseksi, juuri luin julkaisun (thl) jonka mukaan sylittely on lapsen aivojen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Toivottavasti toinen vanhempi täyttää tarpeen mutta sinun pitäisi hakeutua terapiaan.

Olen kyllä käynyt aikanaan terapiassa, mutta nykyisin hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ap

Hienoa,että hyväksyt itsesi, mutta tosi itsekästä tehdä lapsi tietäen jo etukäteen, ettei voi hoitaa sitä kunnolla.

Olen aikuisena alkanutihan uudella tavalla arvostaa omaa äitiäni, kun olen kuullut ystävieni kylmistä äideistä.Toinen heistä suri etukäteen, osaako itse antaa tulevaisuudessa hellyyttä lapselleen, kun ei ole sitä lapsena saanut.

Tiedän, että voin olla hyvä vanhempi omalla tavallani. Ei minunkaan lapsuudenkodissani ollut sylittelyjä ja pussailuja, ja olen silti menestynyt elämässä oikein hyvin. Ap

Toivottavasti olet provo. Oma isoäitini ei pitänyt äitiäni juuri milloinkaan sylissä. Saatikka halannut tai pussaillut. Se on vaikuttanut aivan oleellisesti äitini itsetuntoon ja vielä yli 50-vuotiaana muistaa. Nyt isoäiti haluaisi halailla senkin edestä, eikä ymmärrä miksi äitini haluaa ottaa ainoastaan lisää etäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti olet provo. Oma isoäitini ei pitänyt äitiäni juuri milloinkaan sylissä. Saatikka halannut tai pussaillut. Se on vaikuttanut aivan oleellisesti äitini itsetuntoon ja vielä yli 50-vuotiaana muistaa. Nyt isoäiti haluaisi halailla senkin edestä, eikä ymmärrä miksi äitini haluaa ottaa ainoastaan lisää etäisyyttä. 

meidän perheessä on hyvin samanlainen tilanne. Oma mummoni ei koskaan osoittanut läheisyyttä äidilleni tai tädilleni ja tämä on valitettavasti siirtynyt myös minulle ja tätini lapsille. Muistan kuinka lapsena halusin mennä äitin syliin, mutta aina äiti työnsi pois tai sanoi, että älä tule niin lähelle. Olin myös kateellinen kavereilleni, joita äitit silittivät ja pussasivat. Joten mieti oikeasti seurauksia AP, ne voivat siirtyä sukupolvelta toiselle!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit lapsen?

Ei lasta tehdä halinalleksi tai ei ainakaan pitäisi tehdä. Hyvä äiti/isä voi olla ilman jatkuvaa halailua ja imelää rakkauden hokemista. Kuka 50-luvun isä nyt edes koski lapseen? Ihan hyviä isiä on siinäkin joukossa. 

Minä olen tehnyt lapsia ihan muista syistä kuin täyttääkseni omia hellyyden tarpeitani. 

Ei,lapsi ei ole halinalle,mutta lapselle ei myöskään riitä se että pakolliset hoitotoimet tehdään, vaan lapsi tarvitsee myös läheisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvitsee syliä ja läheisyyttä kasvaakseen eheäksi aikuiseksi, juuri luin julkaisun (thl) jonka mukaan sylittely on lapsen aivojen kehityksen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Toivottavasti toinen vanhempi täyttää tarpeen mutta sinun pitäisi hakeutua terapiaan.

Olen kyllä käynyt aikanaan terapiassa, mutta nykyisin hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ap

Hienoa,että hyväksyt itsesi, mutta tosi itsekästä tehdä lapsi tietäen jo etukäteen, ettei voi hoitaa sitä kunnolla.

Olen aikuisena alkanutihan uudella tavalla arvostaa omaa äitiäni, kun olen kuullut ystävieni kylmistä äideistä.Toinen heistä suri etukäteen, osaako itse antaa tulevaisuudessa hellyyttä lapselleen, kun ei ole sitä lapsena saanut.

Tiedän, että voin olla hyvä vanhempi omalla tavallani. Ei minunkaan lapsuudenkodissani ollut sylittelyjä ja pussailuja, ja olen silti menestynyt elämässä oikein hyvin. Ap

Ei hellyydetön koti estäkään elämästä menestymistä, mutta voi se silti jättää jälkensä. Tässäkin ketjussa muutama on sanonut, ettei osaa osoittaa välittämistä koskettamalla aikuisenakaan, ja tuo koskemattomuus voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Ei tosin välttämättä siirry, eräs ystäväni, jota äiti ei koskaan edes halannut, osoittaa erityisen paljon hellyyttä omalle lapselleen, jotta tämä ei saisi samoja traumoja.

Hellyyden antamisen vaikeus on todellakin periytyvää. Isovanhempani ei halanneet äitiäni tai hänen sisaruksiaan, äitini ei juurikaan halannut meitä. Nyt ollaan siskojeni kanssa onneksi katkaistu tämä ketju ja halataan omia lapsiamme paljonkin, mutta edelleenkään en osaa halata äitiäni, korkeintaan jossain juhlissa, mutta spontaanisti en koskaan.

Lapsi elää siitä kosketuksesta. Katso vaikka videoita ulkomailla lastenkodeissa kasvaneista lapsista joille on tehty vain ne välttämättömät hoitotoimenpiteet