Dilemma: tättärää, haluankin lapsen.

En osaa neuvoa (olen vela), mutta haluan sanoa, että vaikutat tosi hyvältä tyypiltä kirjoitustesi perusteella :) Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti asia ratkeaa teille molemmille parhain päin!

Otathan huomioon, että syyt miehesi lisääntymisvastaisuuteen voivat olla traumaperäiset. Silloin se on sama kuin ehdottaisit araknofoobikolle, että haluaisit hämähäkin lemmikiksi. Asiasta olisi siis helpompi keskustella ensin ongelmalähtöisesti eli yrittää selvittää, miksi miehesi ei halua lapsia ja miltä hänestä tuntuisi, jos olisit raskaana. Ja varovaisesti ilmaista, että et itse olisi niin kauhuissasi jne jne. Mutta sen sijaan, että kuuntelisit meidän pöytälaatikkopsykologien ratkaisuehdoituksia, suosittelisin menemään avioliittoneuvontaan, koska tämä on teidän yhteinen kriisi eikä vain sinun.

Oma mieheni sanoi heti alussa, ettei pidä lapsista eikä halua omia lapsia ja minä taas olen aina pitänyt lapsista, mutta en ole vielä kokenut mitään halua saada lapsia. Pari vuotta sitten mieheni kielteisyys aihetta kohtaan alkoi harmittaa, koska se liittyi jo ystävien raskaanaoleviin vaimoihin/naisystäviin (toki hän ilmaisi asian vain minulle) ja keskustelimme asiasta useasti. Sanoin hänelle, etten halua painostaa, mutta mielestäni hänen suhtautumisensa asiaan ei ole normaalia. Hänellä on taustalla muun muassa vaikea ja väkivaltainen äitisuhde, exän salaa raskaaksi tuleminen, johon liittyi myöhään tehty abortti sekä ylipäänsä vaikeat naissuhteet. Pyysin häntä käymään terapiassa, jossa hän saisi selvitettyä menneisyytensä traumoja. Mies ei kuitenkaan halunnut mennä terapiaan, vaan halusi ensin käsitellä asioita itsenäiseti. Meidän väliset keskustelut ja hänen oma prosessointinsa sekä asioiden selvittäminen äitinsä kanssa ovat vähentäneet hänen lapsivastaisuuttaan. Viime viikolla säikähdin, että olen raskaana ja hieman hermoilin asiasta, koska en vieläkään varsinaisesti toivo lapsia. Sen seurauksena hän pyysi minua rauhoittumaan ja sanoi, että hän on muuttunut eikä minun tarvitse ainakaan hänen vuokseen hermoilla. Onneksi testin tulos oli negatiivinen ja saamme vielä rauhassa miettiä lapsentekoasiaa. :)

Kaikkea hyvää ap:lle ja tsemppiä keskusteluihin miehesi kanssa.

Jos mies ei kestä vauvarumbaa, niin yksinkertainen ratkaisu olisi, että hommaa oman kämpän minne voi paeta lapsiarkea. Jos mies ei halua isäksi, niin hänen ei tarvitse olla lapsesi isä. Voit hankkiutua yksin raskaaksi, mutta jatkaa parisuhdetta. 18v. hujahtaa nopeasti ja mies voi luopua pakopaikastaan.

Kaikkea ei voi aina saada.

Nyt vaan pitää päättää haluatko lapsen vai tämän nykyisen miehen ja toimia sen päätöksen mukaan.

Mutta faktaa on myös ettei yhden miehen varaan voi koko elämäänsä laskea.

Entäs jos ap:n mies 10 vuoden päästä ottaakin eron ja uuden akan ja pahimmassa tapauksessa tekeekin lapsia tämän uuden akan kanssa ja ap:n juna meni jo!!!???

Mies kun voi perustaa perheen vaikka 5 tai 6kymppisenä jos mieli muuttuukin...

Olisin mielummin 1-2 lapsen yh-äiti kun lapseton. En voi kuvitella että olisin elänyt koko aikuisikäni vain kahdestaan mieheni kanssa vaikka en ole mikään muumimamma tyyppi. Ihan liian tylsää ja sitä samaa vuodesta toiseen.

Nuorin lapsista on nyt 16v. ja pian taas olemme uudessa elämänvaiheessa kun jäämme taas kahden.

Ehkä joskus vielä saamme lapsenlapsiakin jos säkä käy.

Puhuisin kuitenkin miehelle. Sanoisin että mieli on muuttunut. Voihan olla että hänkin alkaa miettiä asiaa uudelleen jos sinäkin aloit. Luulit omaakin kantaasi ehdottomaksi, joten voi se miehenkin ehdoton kanta muuttua. Tilanne on eri silloin kun ajattelee ettei kumpikaan halua, verrattuna siihen että kuulee toisen haluavan.

Keskustele miehesi kanssa. Hanki lapsi yksin jos todella olet sitä mieltä. Huijaaminen on ala-arvoista ja seuraukset arvaamattomat

Vierailija kirjoitti:

Olisin mielummin 1-2 lapsen yh-äiti kun lapseton. En voi kuvitella että olisin elänyt koko aikuisikäni vain kahdestaan mieheni kanssa vaikka en ole mikään muumimamma tyyppi. Ihan liian tylsää ja sitä samaa vuodesta toiseen.

Nuorin lapsista on nyt 16v. ja pian taas olemme uudessa elämänvaiheessa kun jäämme taas kahden.

Ehkä joskus vielä saamme lapsenlapsiakin jos säkä käy.

Kunhan et vain painosta lapsiasi tai heidän puolisoitaan lisääntymään. Appivanhempani lopettivat "vihjailun" vasta kun ilmoitin heille asian hoituvan, kunhan hommaavat meille isomman kämpän, lapsenlikan ja sijaissynnyttäjän. Valvomisen voivat hoitaa itse.

Tuttavapiirissä kävi näin: mies ei halunnut lapsia, vaimo olisi halunnut. Pysyivät yhdessä pitkään. Lopuksi kävi niin, että mies vaihtoi nuorempaan naiseen ja teki hänen kanssaan useamman lapsen. Jätetty vaimo oli jo liian vanha lapsentekoon, eikä ole vieläkään löytänyt/halunnut uutta miestä.

Surullinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä kävi näin: mies ei halunnut lapsia, vaimo olisi halunnut. Pysyivät yhdessä pitkään. Lopuksi kävi niin, että mies vaihtoi nuorempaan naiseen ja teki hänen kanssaan useamman lapsen. Jätetty vaimo oli jo liian vanha lapsentekoon, eikä ole vieläkään löytänyt/halunnut uutta miestä.

Surullinen juttu.

Tällaiset riskit kuuluvat elämään. Kuitenkaan ei voi elää niin, että laskee sen varaan että toinen puukottaa selkään. Täytyy luottaa ja elää vain tätä päivää. Joskus elämässä joutuu pettymään, mutta ei se välttämättä ole kenenkään syy. Elämä vain menee miten menee.

Minusta on outoa, ettette pysty istumaan alas ja keskustelemaan näin suurista asioista yhdessä. Varsinkin, kun tämän aiheen keskustelun lopputuloksella on suuri vaikutus yhteiselämäänne eli jatkatteko yhdessä vai erikseen. Liekö tuollaiseen suhteeseen kannattaa lapsia edes tehdä? 

Meillä oli tilanne, että minulle tuli valtava vauvakuume. Minulla oli munasarjoissa ongelmaa, joten raskaaksi tuleminen oli tavanomaista hankalampaa. Avomiehen olisi pitänyt antaa siemennäyte, jotta voitaisiin sulkea pois, että myös hänellä olisi häikkää lapsen saannin osalta. Miehellä ei ollut samanlaista hinkua vauvaan ja näytettä ei otettu. Asia alkoi minua todenteolla kaihertaa ja puhuin miehelle eri vaihtoehdoista. Keskustelu oli todella hankalaa, koska asia oli minulle iso ja tunteita herättävä ja miestä ahdisti. Lopulta pohdin sellaistakin vaihtoehtoa, että lähden suhteesta ja hakeudun yksin keinohedelmöitykseen. Kysyin mieheltä, ottaako minut sitten takaisin. Mies piti ajatusta ihan hölmönä, mutta sanoin kysyväni asiaa aivan tosissani, koska vauvakuume ei todellakaan helpottanut. No sain apua raskautumisongelmaani ilman miehen näytettä. 3-4 vuoden vauvakuumeen jälkeen 36 vuoden iässä aloin odottaa, menimme naimisiin ja saimme ihanan lapsen. Mies on maailman onnellisin isä. Jälkeenpäin on kertonut, että pelkäsi, että osaako olla hyvä isä ja voiko edes saada lapsia. Mies myös sanoi, että jos olisi tiennyt lapsen olevan näin hieno asia, olisi tehnyt asian toisin.  Nyt lapsemme on 4v ja mies heitti ilmoille, että toinen lapsi voisi olla hieno juttu. Olemme jo aiemmin puhuneet, että yksi riittää meille, mutta nyt tämä miehen lausahdus yllätti. Vauva-aika oli aivan ihanaa, mutta jotenkin kaikki nyt niin helppoa 4v. kanssa.  Voi olla, että en itse enää toiseen lapseen tosissani lämpene. Tai sitten kuume nousee. Jää nähtäväksi :)

Itselläni kuume ei siis helpottanut ajan kanssa. Eräs tuttavani pohtii, että haluaako lasta. Olen hänelle sanonut, että jos vähänkin olo, että ehkä haluaa, niin kannattaa yrittää. Lapsen myötä tulee elämään niin paljon ihania juttuja päivittäin. On etuoikeus seurata lapsen kehitystä ja tässä on itsekin muuttunut ihmisenä, On kummallista huomata, että jonkun tarpeet ja hyvinvointi menee heittämällä kaiken muun ohi.

Kaikki ei vain halua lapsia. Oman ukkini ei esim olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia. Ei osannut oikein olla isä ja jatkuvasti kaipasi rauhaa. Ei muodostanut tunnesidettä kuin yhteen lapseeni (isääni). 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei vain halua lapsia. Oman ukkini ei esim olisi koskaan pitänyt hankkia lapsia. Ei osannut oikein olla isä ja jatkuvasti kaipasi rauhaa. Ei muodostanut tunnesidettä kuin yhteen lapseeni (isääni). 

Ei ennen mitään tunnesiteitä mietitty. Lapsia tuli jos harrastettiin seksiä. Lapset totteli isää tai sai remmistä. Jos isä kaipasi rauhaa niin hän sai sitä, tai lapset sai remmistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei kestä vauvarumbaa, niin yksinkertainen ratkaisu olisi, että hommaa oman kämpän minne voi paeta lapsiarkea. Jos mies ei halua isäksi, niin hänen ei tarvitse olla lapsesi isä. Voit hankkiutua yksin raskaaksi, mutta jatkaa parisuhdetta. 18v. hujahtaa nopeasti ja mies voi luopua pakopaikastaan.

Kunhan muistaa hankkia sen lapsen jonkun muun kanssa, koska miehesihän ei halua isäksi. Siis kuka oikeasti ehdottaa haki oma kämppä...Hanki lapsi...Jatka parisuhdetta...18 vuotta menee nopeasti... Vanhemmuus ei kestä 18 vuotta, se kestää loppuelämän.

Yhdenkään miehen takia en luopuisi omasta äitiydestäni tai yhtäkään miestä en lapseesi vaihtaisi.

Olen nähnyt liian läheltä mitä se tekee kun kaipuu lapseen on valtava eikä sitä saa, syystä tai toisesta.

Ikäsi puolesta olet vielä täysin kykenevä samaan lapsia.

Miehesi ei niitä halua, okei. Nyt on teillä vakavan keskustelun paikka. Hän ehkä ei pidä ajatuksista, mutta pitääkö hän siitä kun 10-20vuoden päästä selviää että olisitkin niitä halunnut?

En omalle kohdalleni sellaista taakkaa haluaisi, että olisin syypää puolisoni lapsettomuuteen.

Vaikeita asioita.

Kalevauva vois tehdä tästä tättäräästä biisin.

Itsestäsihän riippuu katkeroidutko! Suhtaudu asiaan niin että näin on- elätte edelleen tyytyväistä

elämää pariskuntana. Vauvakuume menee ohi kun ajattelet asiaa järjellä ja miehesi mielipidettäkin

kunnioittaen.

zygote kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istuta se mies kunnolla alas. Ei ole häneltäkään oikein tuo, ettei suostu puhumaan aiheesta kunnolla, ja vielä suuttumaan.

Se itse puheeksi ottaminen tässä onkin se vaikeus. En halua painostaa enkä suututtaa häntä, joten en tiedä mistä aloittaisin. On vaikeaa miettiä sitä ensimmäistä lausetta, koska tiedän hänen kantansa jo. En voi siis kysyä, että mitä mieltä hän on asiasta. "Minulla on vauvakuume" kuulostaa typerältä omiinkin korviini. Ja kuumehan on aina ohimenevää. Entäs jos paukauttaisin suoraan, että olen muuttanut mieleni ja haluankin lapsia tai ainakin yhden? Veikkaan, että järkytys olisi aikamoinen. Ehkä kiertoteitse? "Pomo kysyi, että milloin jään äitiyslomalle ja siitä minä sitten rupesin pohtimaan, että tässä rupeaa olemaan jo viimeiset ajat..." Oikeasti ei kysynyt, vaan vitsaili, kun lähdin yksi päivä kesken päivän töistä pahoinvoinnin takia.

kerro vaan ihan suoraan miten asia on. Jos mies kokee sen painostuksena tai suuttuu, on kyse hänen tunteestaan, josta sinä et ole vastuussa vaan hän. Jos pelkäät miehen suuttumista niin paljon ettet voi edes puhua tästä itsellesi todella tärkeästä asiasta, niin silloin sun on varmaan vaan syytä unohtaa se toiveesi lapsista. Eri asia sitten onkin, onko teidän suhteella tulevaisuutta jos joudut uhraamaan toiveesi miehen takia.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä kävi näin: mies ei halunnut lapsia, vaimo olisi halunnut. Pysyivät yhdessä pitkään. Lopuksi kävi niin, että mies vaihtoi nuorempaan naiseen ja teki hänen kanssaan useamman lapsen. Jätetty vaimo oli jo liian vanha lapsentekoon, eikä ole vieläkään löytänyt/halunnut uutta miestä.

Surullinen juttu.

Mun tuttavapiirissä myös samanlainen tilanne.

On turhaa kuvitella että naiset ja miehet on samalla viivalla lasten saannissa, eivät todellakaan ole. Mies voi tulla isäksi vielä eläkeiässä, siksi nykyajan jahkailu kostautuu liian usein naisille.

MONI mies muuttaa mielensä sitten sillä kakkoskierroksella ja aijjai kun sitten on kiva olla iskä.