Dilemma: tättärää, haluankin lapsen.

Ap, miten meni metsäreissu? Keskustelun tulos...?

apuuvva kirjoitti:

Kyllä mies useinkin sanoo että on ihan kamala ajatuskin että meillä ei olis näitä lapsia.

Meillä lapsi syntui kun olin 34 ja mies joitakin vuosia vanhempi. Jonnekin kolmenkympin pintaan olin todella ehdoton että ei ikinä lapsia meille ja mies oli samaa mieltä. Pitkä tarina miksi näin kävi, mutta kyllä tuntuu aivan käsittämättömältä menetykseltä ajatus ettei tuota lasta olisikaan, on jo murrosiässä.

Otin asian puheeksi lauantaina.

Miehen lapsiahaluamattomuuden taustalla on tosiaan se tarina, jota aiemmin vähän ounastelin. Liittyi hänen isäänsä. Nyt, kun jälkiviisaana asiaa mietin niin olen kyllä sen huomannut, mutta koska lapsiasia ei ole itseäni kiinnostanut aiemmin, en ole sitä sen kummemmin rekisteröinyt. Mieheni on nimittäin herkästi väsyvää sorttia. Pitää ottaa päiväunet, saada viettää aikaa yksin ja hiljaisuudessa. Isänsä on samanlainen. Molemmat ovat sellaisia, että jos yhdet yöunet jos menevät pilalle, sitä ollaan puolittaisessa toimintakunnossa. Mieheni siis käy töissä ihan normaalisti, mutta olen huomannut, että hän tarvitsee usein vapaapäiviä, jolloin ei tee yhtään mitään, eli on vain, lukee tai katsoo elokuvia. Hän sanoi, että olisi maailman surkein isä ja että minä joutuisin sitten kantamaan vastuun lapsesta, kun hän ei jaksa. Isänsä siis jätti mieheni äidin ja poikansa, kun tämä oli viisivuotias ja vetosi siihen, ettei jaksanut lapsiarkea. Perusti sitten sen uuden perheen (!!) , mutta siellä lapset olivat kokonaan uuden naisen vastuulla ja isä sai mennä ja tulla miten tahtoi. Olen kyllä huomannut senkin, että mieheni pitää lapsista ja keksii heidän kanssaan tekemistä, mutta jaksaa vain hyväntuulisten lasten kanssa ja muuten väsyy nopeasti. Lastensaannin negatiiviset puolet  tulivat häneltä yhtenä selkeänä luettelona. Positiivisia ei juurikaan keksinyt.  Mieheni myös kertoi, että haluaa helpon ja huolettoman elämän:  Ei tarvitse nousta yöllä, ei kuunnella itkuja, järjestää hoitoa jne. Voi vaan olla, reissata ja tehdä niin kuin itse haluaa ja kaikki rahat ovat omassa käytössä. Kaikki vapaa-aika on omaa, eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Lisäsi sentään, että minua ei tarvitsekaan ruokkia, vahtia ja hoitaa, eli se perusarki ei toteudu minun kanssani. Pelkästään minun kanssani elämä on aina kivaa.

Kysymykseeni siitä, että jos tulen raskaaksi, jättääkö hän minut, hän vastasi, että haluaa olla vain minun kanssani ja tarjoutui menemään sterilisaatioon, ettei minun tarvitse pelätä vahinkoa.

Sanoin, että nyt on sellainen tilanne, että minä haluankin lapsen, edes yhden. Siihen hän sanoi lakonisesti, että haluaa olla vain minun kanssani. Ei muuta. En sitten alkanut tivaamaan, koska ei siitä ole mitään hyötyä.

Eli miehen kanta on nyt selvitetty. Hän siis menee sterilisaatioon. Lapsia ei tule. Ei minun kanssani eikä kenenkään muunkaan. Mies soitti heti aamulla perheneuvolaan ja varasi ajan, eli on tosissaan.

Minä en tiedä mitä ajatella. Olen oikeastaan aika tyhjä sisältä.

Kiitos kaikille, jotka myötäelivät  tässä pulmassani! Valitettavasti en voi kertoa, mitä tulee tapahtumaan, koska en itsekään tiedä.

Kiitos ap päivityksestä!

Voin kuvitella että olosi on tyhjä. Toisaalta nyt tiedät missä mennään ja mitä mies haluaa. Sulla on pohdittavana jäätkö ilman lasta tuon miehen kaa vai otatko riskin ja lähdet toteuttamaan unelmaasi toisaalle.

Jos jäät, ja vauvakuumeesi nousee, suurin riski on että vanhempana olet katkera ja elämästäsi jää puuttumaan se mitä kovasti halusit.

Jos lähdet, ei ole takuita että löydät uuden miehen tai edes voit tulla raskaaksi (hedelmöityshoidoilla, edes yksin).

Tosi kinkkinen tilanne. Suosittelen puhumaan jonkun ystäväsi tai vaikka terapeutin kanssa. Tämä on sulle suurin tienhaara elämässäsi.

Kiitos ap päivityksestä!

Voin kuvitella että olosi on tyhjä. Toisaalta nyt tiedät missä mennään ja mitä mies haluaa. Sulla on pohdittavana jäätkö ilman lasta tuon miehen kaa vai otatko riskin ja lähdet toteuttamaan unelmaasi toisaalle.

Jos jäät, ja vauvakuumeesi nousee, suurin riski on että vanhempana olet katkera ja elämästäsi jää puuttumaan se mitä kovasti halusit.

Jos lähdet, ei ole takuita että löydät uuden miehen tai edes voit tulla raskaaksi (hedelmöityshoidoilla, edes yksin).

Tosi kinkkinen tilanne. Suosittelen puhumaan jonkun ystäväsi tai vaikka terapeutin kanssa. Tämä on sulle suurin tienhaara elämässäsi.

Oletpa vaikeassa tilanteessa. Itse elän vapaaehtoisesti lapsettomassa liitossa, ja aina toisinaan mielessä on väikkynyt se "kauhukuva" että mitä jos jompikumpi muuttaakin mielensä. Onneksi sellaista mielenmuutosta ei ole näköpiirissä, ja nyt ollaankin jo nelikymppisiä eli jo aikakin hoitanee tämän epävarmuustekijän.

En siis erityisemmin osaa auttaa, mutta ajattelen nyt hetken verran "ääneen"...  Kuten tiedämme, elämässä ei koskaan ole takeita. Ehkä jos nyt kuulostelet itseäsi jokusen kuukauden, tulet siihen tulokseen että haluat jatkaa miehesi kanssa, vaikka se tarkoittaa ettet saa lasta. Uskon, ettet välttämättä katkeroidu myöhemmin, vaikka tämän valinnan tekisitkin. Vauvakuume voi mennä ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin, ja sopeudut ajatukseen elämästä kahdestaan rakastamasi miehen kanssa. Mutta yhtä hyvin voi kuitenkin käydä toisinkin, ja katkeruus lapsettomaksi jäämisestä kääntää tunteesi miestä vastaan...

Toisaalta se toinenkaan vaihtoehto ei välttämättä tuota onnea, en nyt lähde toistamaan ketjussa jo mainittuja asioita siitä millä kaikilla tavoin homma voi mennä pieleen. 

Jos et halua tai kykene tekemään ratkaisua pelkästään tunteiden varassa, ehkä sinun kannattaa miettiä kylmän realistisesti riskinottohalukkuuttasi ja -kykyäsi. Jos kaikki menee hyvin, uskon rehellisesti että toteutuessaan lapsivaihtoehto tuottaa sinulle enemmän onnea elämässäsi (kyllä, uskon näin vaikka itse en lapsia haluakaan). Tässä valinnassa myös riskit ovat kuitenkin nähdäkseni suuremmat.  Jos arvioit lapsen tavoittelusta aiheutuvan worst-case-tilanteen liian vaikeaksi kestää, harkitsisin miehen luokse jäämistä. Kuitenkin häntä selvästi kovasti rakastat. 

Monen mielestä mahdollisuus edes tavoitella lapsen saamista on tärkeämpää kuin kaikki muu, sinun täytyy vain päättää oletko sinä yksi heistä...

Tsemppiä valintaasi! Mielenkiinnolla lukisin, mihin päädyt. Muista että erilaiset elämänpolut voivat johtaa onneen, ei ole mitään yhtä ainoaa tietä.

Kinkkinen tilanne. Elämässä ei koskaan ole takeita, ja jokainen vaihtoehto sisältää aina riskejä. Jos jätät miehesi, ja lähdet yksin etsimään joko uutta puolisoa, jonka kanssa perustaa perhe, tai yrittämään lasta yksin, niin ei ole mitään takeita, että onnistut tulemaan raskaaksi, tai raskaus ei pääty keskenmenoon. Ei ole mitään takeita, että löydät uuden hyvän puolison. Varmasti löydät kyllä jonkun miehen, mutta löydätkö miehen jonka kanssa voit saada yhtä hyvän suhteen kuin nykyisen miehesi kanssa. Jos taas jäät nykyisen miehesi kanssa yhteen niin riskisi on se, että kadut lopun elämääsi että jäit lapsettomaksi. Mitä riskiä pidät pahimpana riskinä? 

Ehkä voisit kirjoittaa paperille ylös kaikkien vaihtoehtojen riskit, plussat ja miinukset. Ja mieti minkä miinuksen ja riskin kanssa voit elää, mikä riski ja miinus on taas sellainen asia, että kadut lopun ikää sitä, että et edes yrittänyt toista vaihtoehtoa?

Mua arveluttaisi jatkaa miehen kanssa ihan siitäkin syystä, että entä jos vaikkapa sairastut? Arki ei olekaan enää helppoa vaan tarvitset tukea ja apua jopa arkisissa asioissa päivittäin. Mies tuskin jäisi rinnallesi.

Riippumatta nyt siitä, että saatko joskus lapsia vai et, niin tuossa miehessäsi huolestuttaa pari asiaa. Hänellä on selvästi lapsuudesta jäänyt paha hylkäystrauma, jota hän ei ole käsitellyt, ja joka vaikuttaa häneen edelleen aika paljon nyt aikuisenakin. Se näkyy parisuhteessanne muutenkin kuin vain siinä, että hän ei halua lapsia. Jos ei ole näkynyt vielä, niin jonkun muun kriisin hetkellä näkyy. Veikkaukseni on, että miehelläsi on vähintään etäännyttävä kiintymyssuhdetyyli, ongelmia henkisen läheisyyden kanssa, heikot henkiset eväät toimia stressitilanteessa hyödyllisellä tavalla, ja vähäinen resilienssi. Nämä heijastuvat parisuhteessa tunneyhteyteen ja kommunikaatioon. 

Rakkaus. Mikä ihana tekosyy. Mikä ihana valtti. Täydellinen tapa syyllistää.

Minusta on kauheaa, kuinka ihmiset ehdottelevat vahinkoa ja sen jälkeen vetoavat siihen, että JOS mies rakastaa naista todella, niin hän jää heidän elämäänsä. Eikö naisen myös pitäisi rakastaa miestään todella ja olla tekemättä tuollaista?

Olen sitä mieltä, että ennen kuin voi rakastaa ketään muuta on pakko kyetä rakastamaan itseään. Mies ei halua lasta. Sillä ei ole mitään tekemistä hänen rakkaudestaan naiseen, mutta ensisijaisesti kaikkien tulisi laittaa rakkaus itseään kohtaan etusijalle. Jos itselle on selvää, että ei lapsia halua ja toinen "vahingossa" tulee raskaaksi, niin ei kyse ole siitä, etteikö oikeasti toista rakastaisi, mutta jos ei niitä lapsia oikeasti ole halunnut, niin pitäisi olla lupa rakastaa itseään ja mennä elämään elämäänsä siten kuin haluaa, ilman tätä naista ja "vahinko"vauvaa.

Minulla on itselläni lapsi miehen kanssa, joka ei rakasta minua. Emme ole yhdessä. En kadu lastani, vaikka hän todellakin oli vahinko, sillö hän on tehnyt meidän molempien elämästä kokomaisempaa. Mutta.. olisi ihanaa, että olisin saanut lapsen miehen kanssa, joka sen haluaa minun kanssani. Olisimme yhdessä kasvattaneet hänen, olleet perhe.

Älä riistä mieheltäsi elämää, jonka hän on itse valinnut ja halunnut, mutta älä myöskään riistä itseltäsi sitä elämää, jonka haluat. Äläkä pakota lasta tilanteeseen, jossa hän ei ole alusta saakka ollut haluttu.

Minun lapseni ei ollut haluttu. En häntä kadu. Ikinä, mutta joudun lopunelämääni häntä katsoessani muistamaan, että hän ei ollut haluttu. Ja kaikkien pitäisi olla haluttuja, koska meistä kaikki on ihmeellisiä.

Odottelin minäkin päivitystä, ap herätti myötätunnon.

En voi olla miettimättä olisiko tähän joku kaikille toimiva ratkaisu, kuten erilliset asunnot.

Huono juttu että miehesi kiirehtii sterilisaation kanssa. Ei tainnut ihan ymmärtää kuinka vakavissasi olet.

Otitko esille sen, että tämä saattaa muodostua sinulle niin tärkeäksi asiaksi, että erokin on mahdollinen? Kuulostaa siltä että mies ajattelee että jo "yhdessä" teitte päätöksen joka on sterilisaatio.

Ymmärtääkö mies että se saattaa johtaa teidän eroon?

Olet saanut todella viisaita kommentteja ja näkemyksiä! Jos valinnan tekeminen ihan yksin tuntuu liian vaikealta, niin kannattaa kääntyä esim. kuntasi perheneuvolan / perheasiankeskuksen / kirkon perheneuvonnan puoleen (eri kunnissa eri käytännöt). He ovat varmasti kohdanneet paljon ihmisiä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja antaa eri näkökulmia pohdintasi avuksi.

Mitäpä jos tekisit niin, että hankkiudut yksin hedelmöityshoitoihin - nyt heti. Olet jo sen ikäinen, että uuden HYVÄN isäehdokkaan löytäminen ja vakaan suhteen kehittäminen hänen kanssaan ei tule onnistumaan tarpeeksi nopeasti muuten kuin aivan satumaisella tuurilla. Lisäksi koko deittailutouhu ja uuden parisuhteen virittely tilanteessa jossa enemmän tai vähemmän olet emotionaalisesti vielä kiinni vanhassa suhteessasi olisi taatusti sinulle niin stressaavaa, että se olisi omiaan häiritsemään raskautumista. Tällöin joudut hyväksymään sen, että saat isättömän lapsen, mutta usko pois, se on lapsen hyvinvoinnin kannalta pienempi riski kuin hätäisesti kasaan kyhätty kompromissisuhde, mitä se todennäköisimmin tulisi olemaan, vaikka muutkin skenaariot ovat teoriassa mahdollisia.

Lisäksi hedelmöityshoitostrategiassa olisi se etu, että voisit silloin mielestäni rauhassa ulkoistaa lopullisen eropäätöksen miehelle. Eroon sinun täytyy toki varautua, mutta sitä ei silti välttämättä tarvitse itse ottaa ja kantaa siitä yksin kaikki vastuu. Sinulla ei mielestäni ole samanlaista velvollisuutta päättää suhdetta hyvissä ajoin ja selkeästi verrattuna tilanteeseen, jossa aiot ryhtyä tapailemaan muita miehiä. Eihän mieskään miettinyt eroaako sinusta ennen kuin tekee sterilisaatiopäätöksen. Älä silti missään nimessä tee mitään hänen selkänsä takana ja pidä hänet ajan tasalla. Mies voi sitten itse päättää, missä kohti viheltää pelin poikki ja ottaa eron. Jos hän on tosissaan, hän tekee sen kyllä, mihin kannattaakin nöyrästi varautua. Mutta pääsisit ainakin miettimästä lopullisen eropäätöksen tekemistä ja eron tarkkaa ajankohtaa. Ja jos ei sitten tärppääkään, ehkäpä suhde voisi jopa jatkuakin.

Kaikkea hyvää sinulle ap! <3 Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin ratkaisuun päädyt.

zygote kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miltä sinusta tuntuisi, jos valitset miehen ja teille tuleekin syystä tai toisesta ero. Mies löytää uuden ja yhtäkkiä saakin lapsen. Tuntuiko hyvältä sanoa omalle unelmalleen lopullisesti hyvästit?

Sano miehelle, että joko teette lapsen yhdessä, tai teet sen yksin ja ryhdy hommiin. Suru erosta unohtuu äkkiä kun on pieni ihme tulossa maailmaan. Asunto- ja raha-asiat lutviutuvat painollaan, varsinkin kun on ymmärtäväinen työnantaja.

Niin, ajatus on tosiaan käynyt mielessäni. Se on potentiaalinen lopputulema. En voi muuta kuin osoittaa hänelle rakkauttani joka päivä ja toivoa, että se riittää. En halua heittää kehään mitään ultimaatumeita. Tiedän kyllä, että pärjäisin yksinkin ainakin taloudellisesti, mutta kaikkein mieluiten haluaisin katsoa tämän elämän loppuun yhdessä mieheni kanssa. Lapset eivät kuuluneet suunnitelmaan, mutta harvoinpa elämä kenelläkään menee suunnitelman mukaan. Katsotaan mitä tapahtuu, kun saan otettua asian puheeksi.

"Kaikkein mieluiten haluaisin katsoa tämän elämän loppuun yhdessä mieheni kanssa". -Eikös tuossa nyt tullut se mitä KAIKKEIN MIELUITEN haluat? Valintasi on ollut selvä jo pitkään. Piste. Finito. Eikun rakkautta osoittamaan ja toivomaan että se riittää <3

Vierailija kirjoitti:

Odottelin minäkin päivitystä, ap herätti myötätunnon.

En voi olla miettimättä olisiko tähän joku kaikille toimiva ratkaisu, kuten erilliset asunnot.

Huono juttu että miehesi kiirehtii sterilisaation kanssa. Ei tainnut ihan ymmärtää kuinka vakavissasi olet.

Otitko esille sen, että tämä saattaa muodostua sinulle niin tärkeäksi asiaksi, että erokin on mahdollinen? Kuulostaa siltä että mies ajattelee että jo "yhdessä" teitte päätöksen joka on sterilisaatio.

Ymmärtääkö mies että se saattaa johtaa teidän eroon?

Tai sitten ap ja me emme ymmärtäneet kuinka vakavissaan hänen miehensä on?

zygote kirjoitti:

Otin asian puheeksi lauantaina.

Miehen lapsiahaluamattomuuden taustalla on tosiaan se tarina, jota aiemmin vähän ounastelin. Liittyi hänen isäänsä. Nyt, kun jälkiviisaana asiaa mietin niin olen kyllä sen huomannut, mutta koska lapsiasia ei ole itseäni kiinnostanut aiemmin, en ole sitä sen kummemmin rekisteröinyt. Mieheni on nimittäin herkästi väsyvää sorttia. Pitää ottaa päiväunet, saada viettää aikaa yksin ja hiljaisuudessa. Isänsä on samanlainen. Molemmat ovat sellaisia, että jos yhdet yöunet jos menevät pilalle, sitä ollaan puolittaisessa toimintakunnossa. Mieheni siis käy töissä ihan normaalisti, mutta olen huomannut, että hän tarvitsee usein vapaapäiviä, jolloin ei tee yhtään mitään, eli on vain, lukee tai katsoo elokuvia. Hän sanoi, että olisi maailman surkein isä ja että minä joutuisin sitten kantamaan vastuun lapsesta, kun hän ei jaksa. Isänsä siis jätti mieheni äidin ja poikansa, kun tämä oli viisivuotias ja vetosi siihen, ettei jaksanut lapsiarkea. Perusti sitten sen uuden perheen (!!) , mutta siellä lapset olivat kokonaan uuden naisen vastuulla ja isä sai mennä ja tulla miten tahtoi. Olen kyllä huomannut senkin, että mieheni pitää lapsista ja keksii heidän kanssaan tekemistä, mutta jaksaa vain hyväntuulisten lasten kanssa ja muuten väsyy nopeasti. Lastensaannin negatiiviset puolet  tulivat häneltä yhtenä selkeänä luettelona. Positiivisia ei juurikaan keksinyt.  Mieheni myös kertoi, että haluaa helpon ja huolettoman elämän:  Ei tarvitse nousta yöllä, ei kuunnella itkuja, järjestää hoitoa jne. Voi vaan olla, reissata ja tehdä niin kuin itse haluaa ja kaikki rahat ovat omassa käytössä. Kaikki vapaa-aika on omaa, eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Lisäsi sentään, että minua ei tarvitsekaan ruokkia, vahtia ja hoitaa, eli se perusarki ei toteudu minun kanssani. Pelkästään minun kanssani elämä on aina kivaa.

Kysymykseeni siitä, että jos tulen raskaaksi, jättääkö hän minut, hän vastasi, että haluaa olla vain minun kanssani ja tarjoutui menemään sterilisaatioon, ettei minun tarvitse pelätä vahinkoa.

Sanoin, että nyt on sellainen tilanne, että minä haluankin lapsen, edes yhden. Siihen hän sanoi lakonisesti, että haluaa olla vain minun kanssani. Ei muuta. En sitten alkanut tivaamaan, koska ei siitä ole mitään hyötyä.

Eli miehen kanta on nyt selvitetty. Hän siis menee sterilisaatioon. Lapsia ei tule. Ei minun kanssani eikä kenenkään muunkaan. Mies soitti heti aamulla perheneuvolaan ja varasi ajan, eli on tosissaan.

Minä en tiedä mitä ajatella. Olen oikeastaan aika tyhjä sisältä.

Kiitos kaikille, jotka myötäelivät  tässä pulmassani! Valitettavasti en voi kertoa, mitä tulee tapahtumaan, koska en itsekään tiedä.

Tämähän meni juuri niin hyvin kuin oli mahdollista! Mies, jonka päätös pysyä lapsettomana ei kai missään vaiheessa ollut epäselvä, artikuloi kantansa vielä kerran ja päätti saman tien vielä hakutua vasektomiaan, jottei jossiteltavaa jää. Minusta on aina hienoa, kun ihmiset kykenevät tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä eivätkä kiusaa toisia jahkailulla ja epämääräisyydellä. Ehdottomasti täydet pisteet miehelle.

Miehen puheista päätellen on myös todella hyvä, että häneltä löytyi rohkeus pitäytyä kannassaan. Olen itse aika lailla samanlainen helppoutta ja huolettomuutta arvostava herkästi väsyvä tyyppi kuin miehesi ja olen joutunut eroamaan siksi, että pitkäaikainen kumppanini halusikin lapsia. Olisi ollut katastrofi, jos olisin taipunut lasten hankintaan ja yrittänyt omaksua roolia, joka ei luonteelleni ja tarpeilleni ollenkaan sovi.

Kun toinen sanoo, että hän olisi huno isä, häntä kannattaa kuunnella. Miehen päätös olla hankkimatta lapsia kanssasi on siis lopulta myös sinun etusi, ellet välttämättä halua (de facto) yksinhuoltajaksi.

(Kiitos vielä, että palasit kirjoittamaan, miten keississä kävi.)

Vierailija kirjoitti:

Huono juttu että miehesi kiirehtii sterilisaation kanssa. Ei tainnut ihan ymmärtää kuinka vakavissasi olet.

Aivan käsittämätön kommentti. Etkö tajua, ettei aloittajan mies halua lapsia koskaan, missään olosuhteissa? Mikä kohta "en halua lapsia" -ajatuksesta on sinulle vaikea?

Kun mies ei halua lapsia, on täysin loogista hakeutua vasektomiaan. Jos jotakin, miehellä on kestänyt tässä asiassa jopa yllättävän kauan.

On ihan ok, jos ei halua ikinä koskaan lapsia.

On ihan ok, jos haluaa lapsia.

On ihan ok, jos mielipide lasten haluamisesta tai haluamattomuudesta muuttuu iän myötä tai elämän varrella.

Tärkeintä kai on, että on liitossa lasten saamisen suhteen samalla tavalla ajattelevan kanssa. Jos vain toisen mieli muuttuu iän myötä mutta toinen pysyy ehdottomana aiemmassa kannassaan, niin lienee viisasta vaihtaa puolisoa.

zygote kirjoitti:

Lastensaannin negatiiviset puolet  tulivat häneltä yhtenä selkeänä luettelona. Positiivisia ei juurikaan keksinyt.  Mieheni myös kertoi, että haluaa helpon ja huolettoman elämän:  Ei tarvitse nousta yöllä, ei kuunnella itkuja, järjestää hoitoa jne. Voi vaan olla, reissata ja tehdä niin kuin itse haluaa ja kaikki rahat ovat omassa käytössä. Kaikki vapaa-aika on omaa, eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Lisäsi sentään, että minua ei tarvitsekaan ruokkia, vahtia ja hoitaa, eli se perusarki ei toteudu minun kanssani. Pelkästään minun kanssani elämä on aina kivaa.

Tässäpä hyvin kiteytettynä, miksi minulla ei ole lapsia. Lapseton parisuhde-elämä kahden toisilleen sopivan aikuisen ihmisen välillä on jotakin niin hienoa, etten vilpittömästi ymmärrä, mikä saa niin monet heittämään sen pois lasten takia. Voin vilpittömästi sanoa, että elämä on "aina kivaa" tällaisessa suhteessa.