Onko täällä kellään salaista ihastusta? Miten kestätte tuskan?

Ei ole enää salainen. Hän ei välitä minusta, joten nyt vasta onkin tuskaa ja häpeää :(

Salainen ihastukseni on salainen sen takia että seurustelen. Välttelen häntä kaikin keinoin jotta tunne menisi ohi.

Olen päättänyt, etten enää aikuisena salaa ihastuksiani. Tälle nykyiselle olen kirjoittanut jopa rakkausrunoja. Luki ne vaivautuneena eikä kommentoinut mitenkään. Se siitä.

Minkä tuskan? Rakkaushan on ihanaa!

Paras tapa päästä siitä, on kertoa jollekin. Mieluiten omalle miehelle pehmeästi, ei järkyttäen. Kun sen kertoo, sen suhteuttaa oikein eikä se kasva mielessä. Pahiten sitä ruokkii salailu, jonka rauhassa mielikuvitus voi muhia. Paljastuessa se on arkisempi.

Vierailija kirjoitti:

Salainen ihastukseni on salainen sen takia että seurustelen. Välttelen häntä kaikin keinoin jotta tunne menisi ohi.

Välttelet jotta tunne menisi ohi? Omasta kokemuksesta voin sanoa että ei mene ohi vaikka kuinka monta vuotta välttelee. Pian parikymmentä vuotta olen yrittänyt vältellä omaa ihastustani, kymmenen vuotta meni että en nähnyt ollenkaan ja nyt kun näen viikoittain, kaikki tuntee tuli pintaan kymmenkertaisina. Tuska ihan sietämätön välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole enää salainen. Hän ei välitä minusta, joten nyt vasta onkin tuskaa ja häpeää :(

Sama. Tai, no, itse asiassa kerroin sille tunteistani kolme vuotta sitten. Tilanne ei oikeastaan ole enää ihan kamalan häpeällinen ja hän on ehkä jo unohtanut koko jutun ja/tai ajattelee, että olen siirtynyt eteenpäin. Todellisuudessa olen edelleen häneen ihastunut, joten ehkä olen sittenkin palannut siihen salaiseen ihastumiseen...

Vierailija kirjoitti:

Minkä tuskan? Rakkaushan on ihanaa!

Rakkaus on ihanaa jos sen saa näyttää ja saa vastakaikua, mutta kun joutuu tunteensa salaamaan, ja toista näkemään, se on yhtä tuskaa.

Olen tottunut. Kaikki kiinnostavat naispuoliset ovat varattuja. Johtunee siitä, että 95 % ulkona silloin tällöin liikkuvista naisista on suhteessa...

Mitä muita vaihtoehtoja on kuin kestää vaan? Melko säännöllisesti nähdään. Vedän itseni silloin asialliseen moodiin. Ja sitten yön pimeydessä juttelen pääni sisällä mielikuvitusystäväni kanssa, joka on saman niminen kuin ...

No salainen toki kun se ei voi olla varattuna julkista. Olen parille ystävälle kertonut kun en voinyt pitää asiaa sisälläni, olen kertonut myös ihastuksen kohteelle. Kaikkinensa olotila on ihan sietämätön ja ollut jo toista vuotta. Elo on siedettävää kun on jotain mielekästä tekemistä, mutta yksin ollessa pää ei meinaa kestää. Eli miten kestän tuskan: huonosti, kun ei muutakaan voi.

Luulen että se ei ole kovin salaista, vaan näkyy kyllä päälle päin vaikka yritän kohdella häntä samalla tavoin kuin muitakin. En voi tehdä mitään, koska hän on varattu. Tiedän ettei hän varattuna tee aloitetta mihinkään ja kunnioitan sitä. Ilmeisesti hänkin olisi kiinnostunut "jos olisi vapaa", mutta kipuilee "ollako vai eikö olla" nykyisessä suhteessaan. Minulle hän ei ole näitä asioita sanonut, vaan yhteisille tutuillemme hieman humalassa avautunut. Jos tilanne olisi selkeämpi, olisi helpompi unohtaa tai toimia. Ihastuneena sortuu toiveajatteluun.

Minäpä kerroin 4 vuoden jälkeen ihastuksen kohteelleni ja nyt hän odottaa meidän yhteistä lastamme. Olemme todella onnellisia. Kannattaa vaan kertoa kohteellensa. Mitä jos en olisi koskaan kertonut naiselle? En olisi tässä tilanteessa eli 100% onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salainen ihastukseni on salainen sen takia että seurustelen. Välttelen häntä kaikin keinoin jotta tunne menisi ohi.

Välttelet jotta tunne menisi ohi? Omasta kokemuksesta voin sanoa että ei mene ohi vaikka kuinka monta vuotta välttelee. Pian parikymmentä vuotta olen yrittänyt vältellä omaa ihastustani, kymmenen vuotta meni että en nähnyt ollenkaan ja nyt kun näen viikoittain, kaikki tuntee tuli pintaan kymmenkertaisina. Tuska ihan sietämätön välillä.

1.5v aikana alkanut menemään ohi,silti välillä ajattelen runkatessa.

Miks ihmeessä ette kerro ihastuksestanne? Sehän vasta tuskaa onkin jossei koskaan saa tietää toisen reaktiota?!

Yritän miettiä järjellä, että hän ei ole minulle mikään elämäni rakkaus enkä minä hänelle. Ja sen me kumpikin tiedämme. Yritän järkeillä, että mun tunteet on jotain muuta, varmaankin yksinäisyyden aiheuttamaa kaipuuta tai muuta sellaista.

Kestän, koska en ole nyt mitenkään syvästi rakastunut ihastukseni kohteeseen, voimakkaasti ihastunut vain. Tiedän myös, että minusta ei ole parisuhteeseen, koska muutaman viime vuoden aikana olen ihastunut yhteensä nyt kolmeen jätkään ja, kun kahden näistä kanssa on alkanut vaikuttaa siltä, että tästä tulee romanssi, olenkin paennut häntä koipien välissä. Uskon, että näin kävisi tämän nykyisenkin ihastuksen kanssa, jos hän nyt sattuisi jättämään uunituoreen vaimonsa ja ihastumaan minuun.

Vaivaantuneeksi totta kai tunnen itseni tämän pojan seurassa, pelkään, että hän huomaa ihastukseni.

N22

Vierailija kirjoitti:

Miks ihmeessä ette kerro ihastuksestanne? Sehän vasta tuskaa onkin jossei koskaan saa tietää toisen reaktiota?!

Entä jos toinen onkin suhteessa tai peräti naimisissa, enkä tiedä siitä? Oma moraalini ei hevillä suostu toisten parisuhteita sotkemaan, vaikka sitten saisinkin pakit. Viime aikoina kyllä olen jo moneen kertaan meinannut suuni aukaista ja sanoa jotain. Ehkä jonain heikkona hetkenä erehdyn....ikääkin jo sen verran että ei se torjutuksi tulemisen häpeäkään ehkä niin kamalalta tunnu.

Minulla oli salainen ihastus 1,5 vuotta. Työkaveri, josta näki kyllä, että tykkäsi minusta myös. Oma avioliitto täysin kuollut eikä enää mitään romanttisia tunteita aviomieheen. Sitten tuli työpaikan bileet, tanssia ja suukko suoraan suulle tämän miehen aloitteesta. Siitä muutama viikko ja tunteiden varovainen paljastaminen tekstiviestillä ja soittelut. Nyt sitten tapaillaan ja tykätään toisistamme tosissaan.

Oletan yhden työkaverin olleen ihastunut minuun. En voinut lämmetä hänelle, koska olen aviossa. Turvassa avioliiton satamassa.

Jotain erityistä kohtaamisiimme on jäänyt, vaikka hänelläkin on vaimo.

Nyt on toinen työkaveri osoittanut kiinnostusta. En voi ottaa puheeksi, mutta kuitenkin olisi parempi puhua, kuin kestää tämä kissanhännän veto sekä katsekontaktin ja kohtaamisen välttely.

Tällekin olen puhunut miehestäni, mutta kiinnostus ei tyssännyt alkuunsa. Ehkä annoin luvan odottaa muuta, vaikka niin ei todellakaan ole tarkoitus.

Jotenkin suren heidän puolestaan. Voihan tietysti olla, ettei meillä synkkäisi riittävästi. Sitten vasta noloa olisikin bänät työkaverin kanssa, argh. Ja kaikki tietää.

Enkä haluaisi olla samassa työpaikassa rakkaani kanssa.