Tiedätkö ketään naista, äitiä, joka olisi jättänyt lapset (isälleen) ja jatkanut omaa elämää?

Maisa jätti lapsen jo vauva-aikana ja nykyisin kai haaveilee jo uudesta. En arvosta yhtään tällaista ihmistä.

Tiedän. Lapsi tehtiin 17-vuotiaana ja ero tuli pari vuotta myöhemmin. Äiti taisi ajatella, että markkina-arvo laskee sinkkupiireissä, joten jätti lapsen isälleen. Äiti ei ole nähnyt lastaan eron jälkeen, eikä hänen isovanhemmatkaan ole lapsesta kiinnostunut. Isä puolestaan alkoi "unohdella" lasta omalla äidilleen, lapsen mummolle, pitkiksikin ajoiksi. Nyt lapsi on käytännössä mummon hodettavana ja isä on löytänyt uuden, jota tapailee. Ilmeisesti lapsi ei sovi enää tähän deittikuvioon.

Jos jotain hyvää pitää tästä löytää, niin onneksi mummo oli vain 40-vuotias, kun lapsen sai hoidettavakseen. Täytyy kuitenkin sanoa, että sääliksi käy lapsi, sillä aika heittopussiksi rassukka on joutunut.

Kyllä näitä tapauksia on. Jos lapsia on kaksi, toinen voi jäädä isänsä luokse asumaan. Eräässä tapauksessa lapsella oli vakava persoonallisuushäiriö ja lapsen jättäminen isälle sai tämän rauhoittumaan.

Suvussani on kaksi tällaista tapausta. Toinen löysi uuden miehen kun lapset olivat ala-asteikäisiä. Uusi mies ja lapset eivät pitäneet toisistaan, joten yhteydenpito rajoittui tämän vuoksi. Nainen sai uuden miehen kanssa lapsen, joka on jo aikuinen, ja todellinen mamman lellikki. Vanhemmat, nyt kolmenkympin molemmin puolin olevat lapset ovat edelleen aika viileissä väleissä äitinsä kanssa. 

Toinen tapaus oli, kun mies löysi uuden naisen, vaimo muutti pois yhteisestä kodista lähemmäs työpaikkaansa. Nuorempi yläasteikäinen lapsi jäi isälle ja vanhempi, lukioikäinen, muutti isovanhempiensa (siis naisen vanhempien) luokse. Mies on eronnut jo uudestakin vaimosta, ja lapset aikuisia ja omillaan. Ovat käsittääkseni läheisissä väleissä äitinsä kanssa.

Itse asiassa en tunne yhtään tapausta, jossa lapset olisivat eron jälkeen jääneet äidille. Kaveripiirissä on yksi viikko-viikko-perhe, kukaan muu lähipiirini lapsiperheistä ei olekaan eronnut.

Tiedän, tapaus on lähisuvusta. Perheen äiti otti eron, löysi uuden miehen ja muutti tämän perässä ulkomaille. Oli kuulemma jo vuosia ollut kyllästynyt elämäänsä ja saamattomaan mieheensä.

Lapset jäivät isänsä kanssa Suomeen, ja taloudenhoito jäi käytännössä täysin näiden tytärten hoidettavaksi. Eivät he enää ihan pieniä olleet vaan teini-ikäisiä, mutta on tuollainen silti aika kova paikka herkässä iässä oleville tytöille.

Adoptiovanhempani erosivat kun olin kymmenenvuotias. Äidillä oli alkoholiongelma, isä oli pettänyt äitiä. Äiti kai katkeroitui pettämisestä ja siitä, että toinen halusi eron. Hän lähti vieden kaiken muun mukanaan paitsi ne, mitä minun huoneessani oli. Mennessään hän muisti sanoa, ettei hänellä ole minusta enää mitään vastuuta ja isä on nyt huoltajani, että heippa vaan. Hän sanoi sen minulle ja minä olen kantanut niitä sanoja enemmän tai vähemmän mukanani tähän päivään saakka. 

Se oli hylkäyskokemuksistani vasta toinen, lisää oli tulossa. Onneksi en sitä sillä hetkellä vielä tiennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko kommenttien sävyn? "Lapset jääneet", "jätti", "oma elämä" jne. Kun lapset tulevat kouluikään, jomman kumman luona on asuttava pysyvämmin mikäli eronneet vanhemmat eivät asu ihan samoilla nurkilla. Minusta on nimenomaan kypsää vanhemmuutta arvioida lapselle suotuisaa asuinpaikkaa realistisesti ja monista lähtökohdista. Aina nämä vaikuttimet eivät liity millään tavalla vanhempien persoonaan, vaan siellä voi olla taustalla mm. vuorotyötä, asuinpaikan turvallisuutta ja mukavuutta, harrastusmahdollisuudet, koulut, ym. Kyllä etävanhempikin voi viettää aikaa lasten seurassa jopa enemmän kuin lähivanhempi, esim. meidän tapauksessa tällä hetkellä, kun lähivanhempi käy töissä ja etä tapaa lapsia koko viikonlopun kestävillä vapaillaan. Ihan samalla tavalla isä osaa kyllä huolehtia lapsistaan kuin äitikin. Minusta vanhemmat ovat 100% yhtä lailla vanhempia ja ihmettelen suuresti tätä "lapset jättäneiden" äitien parjausta ja ihmettelyä.

Ei tämä ole sen kummempaa parjausta kuin miehet saavat jättäessään erossa lapset äidin hoidettavaksi. Ja siitähän tässä nimenomaan on kyse. Jotkut ihan oikeasti jättävät lapset toisen vanhemman hoidettavaksi. Nyt ei ole kyse siitä kumpi on lähi- ja kumpi etävanhempi vaan siitä osallistuuko lasten kasvatukseen vai ei.

Tiedän useammankin. Ei tämä ole miesten yksinoikeus. :(

Minä.

Mun entinen pomo, "hiukan" erikoinen persoona. Sanotaanpas nyt häntä vaikka "Riitaksi". Riitta oli nuorena tyttösenä asustellut ulkomailla, sieltä hän toi tuliaisena lapsen. Lapsi ei ilmeisesti koskaan nähnyt isäänsä eikä tiedä kuka tämä oli. Tästä lapsesta huolehtinut jotenkuten. Seuraavaksi hän keksi muuttaa Helsinkiin. Siellä sai seuraavan lapsen jonka jätti isälleen kun ei kiinnostanutkaan. Seuraavaksi hän muutti Ouluun jossa toisti lapsi-ero-häipyminen-kuvion. Sen jälkeen hän tuli takaisin tänne pikkukylälle, porsi vielä iltatähti-lapsen jollekin juopolle. Tämän lapsen on hoitanut tuo ensimmäinen, ulkomailta tuliaisiksi tuotu lapsi. Nykyään lapset aikuisia ja Riitta on tuttu näky paikallisessa pubissa, yhä lähes 60v iässä vaihtaa koko ajan miestä ja juo kuin sieni joka ilta. Joku sairaushan tuo on, säälittää tämä reppana. Töitä hän kyllä kovasti tekee vaikka on alkoholisti, hämmästyttävää.

Tiedän, itseni. Äiti lähti kun olin 3 päivän ikäinen. Syy mt-ongelmat. Isä kasvatti. En ole koskaan tavannut äitiäni. Joka joulu ja syntymäpäivä sain kortin ja lahjan häneltä. Tuolloin 70-luvulla oli iso juttu tuo.

Miksi termi "jättää"?  Voihan se oll hyvä ja looginen ratkaisu, jossa lapset erotilanteessa jäävät omaan kotiin, huolehtiva isä seurana. Eikä äidinkään tarvitse kaukana kuvioista olla.  Tämän päivän yhteishuoltajuutta ei kukaan ihmettele.

Minä itse. Erosin jo raskauden aikana exästä, joka lopulta lähti vetämään yhteisestä asunnosta pari viikkoa ennen synnytystä jättäen mut yksin. Vietin lopulta loppuraskauden ex-appivanhemmilla, jotta ei tarvinnut olla yksin. Sen verran hyvät välit jäivät, jotka nekin menivät synnytyksen jälkeen, kun kuvioihin tuli exän toimesta lastensuojelu. 

6 kk aikana ex ja äitinsä tehtailivat musta selän takana lasuja ja muita valheita viranomaisille. Lapsi yritettiin viedä multa jo alle 6 kk ikäisenä ja samalla tuli huoltajuuskiista kuvioihin, koska en suostunut yhteishuoltajuuteen. Lapsi sijoitettiin lopulta laittomasti sijaisperheseen, josta sitten isälleen. Ex sukuineen ja viranomaiset pitivät huoleen, että musta leimattiin hullu(kuitenkaan onnistumatta)  ja että lapsi pysyi isällään. Lopulta jätin liki vuoden taistelun jälkeen huoltajuusjupakan kesken ja katkaisin täysin siteet entiseen elämääni. Mitään perusteita sijoitukseen ei ikinä ollut, sillä mitään päihteitä tai mt-ongelmia ei ollut. Musta oli suunnitelmana vain tehdä etä-äiti ja elareiden maksaja.  Niitä en ole maksanut edelleenkään enkä tule maksamaankaan.

Elän nykyisin ulkomailla, johon muutin yli vuosi sitten. Teen töitä osittain viihde alalla ja perustin juuri yrityksen, jolla on mahdollisuus kansainvälistyä ja tulla tunnetuksi. Itse en juhli tai ole esillä enkä edes juo alkoholia joka viikko. Toiveena on, että lapseen ei synny mitään siteitä tulevaisuudessa, sillä hän oli virhe, johon sorruin enkä kaipaa häntä sotkemaan uraani tai uutta mahdollista perhettä tulevaisuudessa. Jos perhen joskus perustan, niin lapset eivät todellakaan tule olemaan ykkösenä. Ensin työ, sitten parisuhde ja lapsen viimeisenä. 

Tiedän 2.

Toinen tapaa lastaan joka toinen viikonloppu, mies halusi lapsen ja he sopivat jo lasta yrittäessä, että jos ero tulee niin isästä tulee lähivanhempi.

Toinen tapaus on surullisempi. Äiti otti ja lähti lapsen ollessa n. 10 v. Lapsi on nyt 17 v. asunut isänsä kanssa ja äitinsä on tavannut häntä n. 5 kertaa 7 vuoden aikana.

Kamalaa.

Omani

Vierailija kirjoitti:

Minä itse. Erosin jo raskauden aikana exästä, joka lopulta lähti vetämään yhteisestä asunnosta pari viikkoa ennen synnytystä jättäen mut yksin. Vietin lopulta loppuraskauden ex-appivanhemmilla, jotta ei tarvinnut olla yksin. Sen verran hyvät välit jäivät, jotka nekin menivät synnytyksen jälkeen, kun kuvioihin tuli exän toimesta lastensuojelu. 

6 kk aikana ex ja äitinsä tehtailivat musta selän takana lasuja ja muita valheita viranomaisille. Lapsi yritettiin viedä multa jo alle 6 kk ikäisenä ja samalla tuli huoltajuuskiista kuvioihin, koska en suostunut yhteishuoltajuuteen. Lapsi sijoitettiin lopulta laittomasti sijaisperheseen, josta sitten isälleen. Ex sukuineen ja viranomaiset pitivät huoleen, että musta leimattiin hullu(kuitenkaan onnistumatta)  ja että lapsi pysyi isällään. Lopulta jätin liki vuoden taistelun jälkeen huoltajuusjupakan kesken ja katkaisin täysin siteet entiseen elämääni. Mitään perusteita sijoitukseen ei ikinä ollut, sillä mitään päihteitä tai mt-ongelmia ei ollut. Musta oli suunnitelmana vain tehdä etä-äiti ja elareiden maksaja.  Niitä en ole maksanut edelleenkään enkä tule maksamaankaan.

Elän nykyisin ulkomailla, johon muutin yli vuosi sitten. Teen töitä osittain viihde alalla ja perustin juuri yrityksen, jolla on mahdollisuus kansainvälistyä ja tulla tunnetuksi. Itse en juhli tai ole esillä enkä edes juo alkoholia joka viikko. Toiveena on, että lapseen ei synny mitään siteitä tulevaisuudessa, sillä hän oli virhe, johon sorruin enkä kaipaa häntä sotkemaan uraani tai uutta mahdollista perhettä tulevaisuudessa. Jos perhen joskus perustan, niin lapset eivät todellakaan tule olemaan ykkösenä. Ensin työ, sitten parisuhde ja lapsen viimeisenä. 

Miksi ihmeessä perustaisit perheen? Piuhat poikki vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden äidin, joka tapasi (nyt jo täysikäisiä) poikiaan joka toinen viikonloppu. Muuten asuivat isällään. Samassa kaupungissa asuivat kaikki. Syytä en tiedä, koska sekä äiti että isä ovat ihan normaaleja ja mukavia. Mutta tämä sopi heille, on vaan normaalista poikkeava tapa toimia.

Mitäs poikkeavaa tuossa on, eikö viikonloppuvanhemmuus ole aika yleistä.

Tiedän yhden joka pakeni narsistimiestä ja jätti isot lapsensa miehelle, koska itse muutti pieneen yksiöön ja talo jäi miehelle. Lapset eivät ensin halunneet tavata äitiään koska tämä heidän mielestään oli rikkonut perheen. Mies oli aina kohdellut lapsia hyvin eivätkä nämä tajunneet mitä kaikkea äiti oli joutunut kestämään. Myöhemmin välit ovat palautuneet ja lapset ymmärtävät jo eron syitä.

Kyllä. Oma äitini.

Olin lapsena vihainen, katkera ja surullinen mut annoin lopulta anteeksi ja nykyään olemme hyvissä väleissä ja läheisiä.