Tiedätkö ketään naista, äitiä, joka olisi jättänyt lapset (isälleen) ja jatkanut omaa elämää?

Tässä ketjusa nähdään, miten tuomitsevia ihmiset ovat sitä kohtaan, että äiti jätää perheen ja lähtee. Sitä ei voida hyväksyä, vaan naisesta tulee pahimman luokan pahis.  Sellaista kysymystä ei tulisi kenenkään mieleen edes kysyä, kuin , että "tiedätkö ketään MIESTÄ, isää, joka olisi jättänyt lapset (äidilleen) ja jatkanut omaa elämäänsä?"koska se on niin yleistä ja normalia. Ja kun tuolla joku kirjoitti, että tuntee sellaisen naisen, eikä naisen ole yhtään  sen vaikeampi jättää lapsiaan kuin miehenkään, niin silloinhan on todella hatunnoston arvoinen asia, että niin harva nainen silti tekee niin, eli jätää lapsensa. Jos naisten on yhtä helppo lähteä ja jättää lapsensa,,  miksi silti niin harva nainen tekee sen? Miksi ne lapset kuitenkin yleensä jää sille äidille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kolme.

Yksi erosi ja jätti lapset miehelleen ja perusti uuden perheen toisen miehen kanssa. Oli luokkakaverini 8 vuotta eli tunnen hänet hyvin ja on ihan normaali tapaus eikä mitään mt ongelmaa eikä alkoholismia tms. Ex mies on kuulemma hyvä isä lapsille.

Toinen on fiksu mukava nainen, joka teki hienoa uraa ja joutui muuttamaan toiseen maahan vuodeksi töihin. Jätti siksi aikaa lapset isälle.

Kolmas oli samantyyppinen juttu, mutta äiti muutti työn perässä ihan eri puolelle Suomea ja lapset olivat isällä monta vuotta. Tunnen jopa yhden lapsista ja on tosi tasapainoinen ja menestynyt.

Ilmeisesti naisten kannattaisi jättää lapset useamminkin isälle erossa.

Ollaan kaiki akateemisia nelikymppisiä naisia Helsingistä.

Ei hitsi, tiedän neljännenkin. Se in niin lähellä ja normaalia, etten edes tullut ajatelleeksi ensin.

Mieheni ex vaimo jätti lapset miehelkeni alussa vuodeksi, kun muutti toiselle puolelle Suomea uuden miehen luokse. Mieheni oli siis tacatessamme yh isä. Erittäin hyvin hoiti kaiken ja on hyvä isä. Nykyisin heillä on yhteishuoltajuus viikko viikko systeemillä ja sekin sujuu. Myös se ex vaimo on hyvä äitinä, vaikkei heillä avioliitto ollut aikuisten välillä onnellinen.

Eli kyllä näitä esimerkkejä on. Kannattaisi jo heittää romukoppaan nuo asenteet, että lapset jäävät erossa aina äidille ja että on muka normaalia miehen saada aloittaa uusi elämä tyhjältä pöydältä.

Tuota, eihän tämä ole mikään sukupuolten välinen taistelu-kysymys. Lapsille olis parasta, ettei kukaan jätä heitä, vaikka vanhempi parisuhteen toisen osapuolen jättäisikin. "Aloittaa tyhjältä pöydältä" ??

Aivan käsittämätön tämä nykyinen asenne!

Miehillä on kieltämättä käsittämätön asenne! Kuvitellaan että voidaan vaan kutea sen uuden tyttiksen kanssa ja äiti innolla hoitaa yksin lapset. Ei päde nykyään tämä harhaluulo.

Äidillä on yhtäläinen oikeus aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä.

Ei sellaista " puhdasta pöytää" ole olemassakaan. Kyllä ne lapset ovat olemassa ja vaivaavat todennäköisesti omaatuntoa jos heidät on hylännyt. Eivätkä kaikki uudet kumppaniehdokkaat katsele hyvällä lasten hylkäämistä, sukulaiset saattavat vieroksua yms.

Enkä ymmärrä ajatusta että on oikeus aloittaa puhtaalta pöydältä, toisin sanoen ei muka tarvitsisi kantaa tekosistaan vastuuta.

Ja tämäkö ei koske miehiä, miesten kumppaneita tai sukulaisia? Kummasti silti miehet pääsevät livahtamaan kuin koira veräjästä ja uusi tyttis oikein komppaa, ettei pentuja tänne kutuaikana. Joten jos äiti on huonossa kondiksessa eron jälkeen, on ihan oikeutettua laittaa lapset isälleen vaikka se kutuaikaa verottaakin. Ja tämä ei ole sukupuolikysymys, vaan traumaperäinen stressireaktiokysymys.

Totta helkkarissa se koskee aivan yhtä paljon miehiä myös. Eikä läheskään kaikki naiset katso hyvällä sitä että mies ei pidä yhteyttä lapsiinsa, kyllä se kertoo ihmisestä aika paljon.

Tiedän esim miehen jonka vanhemmat eivät kyenneet ainakaan alkuun pitämään yhteyttä poikaansa joka jätti perheensä toisen naisen vuoksi. Eikä juurikaan pitänyt yhteyttä lapsiinsa. Olivat sitten miniänsä ja lastenlastensa tukena.

Mt- ongelmat eivät ole itse valittuja mutta kyllä muuten on todella vastuutonta jättää lapsensa, kun on ne kerran tehnyt.

Vaikeuksia voi tulla ja apua tarvita, mutta kokonaan hylkääminen on vaan niin julmaa.

Lapset voivat toki asua kumman vanhemman luona hyvänsä, eihän se ole hylkäämistä jos kuitenkin ottaa lapsen elämään osaa.

Joo, oma äitini teki näin. Olin ehkä 1-2v kun jäin isäni kanssa kaksin enkä nähnyt äitiä sen koommin. Kuoli kun olin jo täysi-ikäinen, tiedon siitäkin sain monta vuotta myöhemmin.

Joo tiedän, yks nuori ämmä. Teki 18vuotiaana ekan lapsen ja melkein perään toisen. Sitten kyllästyi mieheen ja lapsiin ja jätti molemmat pienet 2v ja alle 1v lapsen isälleen ja nykyään vaan juo, pitää hauskaa ja vaihtelee miehiä kuin sukkia. Välillä esittää facebookissa miten rakastaa lapsiaan ja kirjoittaa kuviin tekstejä miten on hoitanut ja kasvattanut rakkaudella ja työllä o.O vaikkei lapsia kovin usein nääkkään enää, kun ei juhlimiselta kerkeä.

Isä vaikka nuori myös, käy töissä ja hoitaa lapset yksin. Raskasta varmaan hänelle, toivon että pärjää. Tämä isä sanoi minulle ja miehelle, älkää hommatko toista lasta yhtä pian, väsytte siihen ja käy niinkuin meille. Noh eipä käynyt, kun minä olen juhlimiseni jo juhlinut ja halusin jo jotain pysyvää, ja sain lapset ja miehen. Pois en heitä päästä.

Kyllä tunnen, ex-työkaverini sekä itseni eli hyvinkin läheinen tilanne. Kaverini löysi uuden miehen, lapset jo isoja. Perusti uuden perheen, lapset halusivat asua isänsä kanssa, myöh. muuttivat äidin uusperheeseen omasta halustaan.

Itse erosin ja poikani (tuolloin 12-v.) halusi asua isänsä kanssa. Itselläni ei ollut uutta suhdetta tuolloin. Poika kuitenkin alkoi yöpyä luonani yhä useammin, koska isä ei kyennytkään huolehtimaan arkirutiineista eikä kasvatuksesta. Lopulta muutin avoliittoon tapaamani uuden miehen kanssa ja poikani piti paljon uudesta "ottoisästään". :) Tilanne ajautui siihen, että poikani asui luonamme lähes kokonaan, mutta oli kirjoilla isänsä luona. Tämä sopi kaikille.

Olemme edelleen erinomaisissa väleissä poikani kanssa eikä hän koe ahdistuneensa asiasta. Hieman häntä harmittaa se, että isänsä ei pidä mitään yhteyttä (sanoo minun "vikitelleen väkisin" poikaani puolelleni).

Totean vielä, että kyse ei ole ollut alkoholista tai mt-ongelmista. Ihmiset vain ovat erilaisia ja ratkaisut perrheissä erittäin yksilöllisiä. Kaikki eivät mahdu oletettuihin raameihin!

Tiedän jopa kaksi tällaista äitiä. Toinen on tai ainakin oli alkoholisti. Toinen jonka tunnen, on tehnyt lapsia varmaan neljälle miehelle. Aina kun on saanut lapsia, eronnut lasten isästä ja etsinyt seuraavan. Säälittää ne lapsiparat.

Tiedän, ihan normaali ihminen on, ei alkoholi tai mt-ongelmaa.

Tiedän. Mun oma vaimo vaikkei mitään päihde tai mielenterveysongelmia olekkaan

Naiset joiden ensimmäinen ajatus eron tullessa on oma vapaus ja lasten jättäminen isälle ovat pa*koja mutseja. Piste.

Jos nainen hankkii lapsia niin hänen tulee aina järjestää elämänsä siten, että pystyy huolehtimaan lapsistaan. En edes ymmärrä miten joku voi jättää lapsensa kun on ensin kantanut tätä 9 kk ja sitten vielä työllä ja tuskalla synnyttänyt.

Miehen ex. Kun erosivat niin aluks oli viikko viikko systeemi mut eihän siitä mitään tullu. Lastensuojelu puuttu peliin ja lapsi sijoitettiin isälleen. Sitten nainen sai häädön vuokrakämpästä. Ja sitten se häviskin pitkäks aikaa. Sillä ei ollut osoitetta eikä pysyvää puhelin numeroa. Isä sai yksinhuoltajuuden ja äiti valvotut tapaamiset joihin se ei halunnut tulla. Monta vuotta meni kunnes se sai jotenkin hankittua itellensä kämpän ja koska lapsikin oli jo isompi ja äidillä tuntu olevan asiat jotenkin kunnossa niin lapsi rupes tapaamaan äitiään kerran kuukaudessa äidin luona.

Tiedän. Masentunut nainen jolla jonkinlainen tarkkavaisuuhäiriö, ei varsinaisesti hylännyt lapsiaan mutta nämä jäivät erossa isälleen ja äiti muutti toiseen kaupunkiin. Uskoo suojelevansa lapsia, nyt jo teini-ikäisiä näin ja kieltämättä, kun näkee miten tämä ihminen elää ratkaisu oli mielestäni oikea!

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. Kaverin muija lähti ruotsiin jonkun ruotsalaisen perässä, ei ottanut heidän 3vko vauvaa mukaansa :( kaveri oli ihan hajalla pitkään. Ilmeisesti syynä ettei halunnutkaan lasta vaan jatkaa biletystä, ja koska ilmeisesti toisella miehellä oli enemmän rahaa . (miksi jotkut naiset ovat niin paljon rahan perään? Itse en edes kehtaisi.) Ei maksa edes elareita. :( lapsi jo 6v ja tietää että äiti hylkäsi.

IHan OT, toivottavasti isä ei sitten ihmettele lapsen myöhempiä mt-ongelmia ja masennusta, jos jo 6-vuotiaalle on pitänyt tehdä selväksi, että äiti on hänet hylännyt.

Paras kosto exällehän se on tietysti murskata lapsen sydän, eikö? Vai eikö sittenkään?

Lapselle kun voi kertoa tuollaisista asioista niin kovin monella tapaa, ilman että sitä omaa katkeruutta sysää sen lapsen harteille. Ällöttää tällaiset tapaukset, joissa aikuinen ei pääse oman katkeruutensa yläpuolelle, vaan laittaa viattoman lapsen maksamaan siitä.

Oi kyllä tiedän. Meillä äiti lähti toisen miehen matkaan ja myöhemmin kuulemma alkoholisoitui. Pikkusiskoni oli tapahtuma-aikaan 14v. Isä piti sitten huolta pikkisiskosta.

Vierailija kirjoitti:

Naiset joiden ensimmäinen ajatus eron tullessa on oma vapaus ja lasten jättäminen isälle ovat pa*koja mutseja. Piste.

Jos nainen hankkii lapsia niin hänen tulee aina järjestää elämänsä siten, että pystyy huolehtimaan lapsistaan. En edes ymmärrä miten joku voi jättää lapsensa kun on ensin kantanut tätä 9 kk ja sitten vielä työllä ja tuskalla synnyttänyt.

Tämä olisi ihan hyvä viesti, jos sanan NAINEN kohdalla olisi VANHEMPI. Nykypäivää näet, ihan samat säännöt miehille ja naisille vanhemmuudessa.

Minun äitini jätti.Mutta ongelma oli se, ettei isäkään halunnut. Tappelivat siitä kumpi joutuu ottamaan. Kummallakin alko-ongelma, olivat reppania, surulliset tarinat heillä.

Sen sijaan eräät muut sukulaiset, olevinaan terveitä mieleltään, keksivät että tuostahan saa ilmaisen piian. Piian, jolle voi vielä valittaa omista ongelmistaan 24/7. Voi syyllistää heillä asumisesta, vihjailla kuinka kiitollinen pitäisi olla kun huolivat, samalla kun käyttää röyhkeästi hyväkseen. Kun itse tuli tehtyä liikaa lapsia eikä sitten jaksettu hoitaakaan niitä. Plus muutakin ikävää.

Jossain vaiheessa aikuisena tajusin, kuinka onnekas olen, ettei ole omallatunnolla esim. mitään sellaista mitä osalla sukulaisista on. Mitä tekivät, taatusti syö ihmistä ennemmin tai myöhemmin (ellei ole täysi psykopaatti).

Tiedän neljä:

Minä itse jäin pienenä isälle, enkä ole nähnyt äitiä sen jälkeen. Äiti nyt jo kuollut. Taustoja en tiedä täysin, mutta en pidä sitä hylkäämisenä, vaan suurena rakkauden tekona. Isä on ollut hyvä isä ja olen menestynyt hyvin elämässäni.

Kaverini sai avioeron jälkeen uuden poikaystävänsä kanssa lapsen. Lapsi asuu isällään ja tapaa kaveriani silloin tällöin.

Miehen työkaveri sai nuoren avovaimonsa kanssa lapsen. Oli liian rankkaa nuorelle tytölle, joka lähti. Lapsella jotain lievää kehitykseen liittyvää häiriötä. Ei tapa äitiään.

Lapseni koulukaveri asuu isänsä ja isän avovaimon kanssa. Tiedän vain, että et tapaa äitiään ja että äiti ei ole kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset joiden ensimmäinen ajatus eron tullessa on oma vapaus ja lasten jättäminen isälle ovat pa*koja mutseja. Piste.

Jos nainen hankkii lapsia niin hänen tulee aina järjestää elämänsä siten, että pystyy huolehtimaan lapsistaan. En edes ymmärrä miten joku voi jättää lapsensa kun on ensin kantanut tätä 9 kk ja sitten vielä työllä ja tuskalla synnyttänyt.

Tämä olisi ihan hyvä viesti, jos sanan NAINEN kohdalla olisi VANHEMPI. Nykypäivää näet, ihan samat säännöt miehille ja naisille vanhemmuudessa.

Mies ei voi olla raskaana eikä synnyttää lapsia. Luulisi raskausaikana syntyvän sellaisen siteen ettei lapsesta pysty luopumaan. Mutta ehkä tuota raskautta on glorifioitu naisten suunnalta oman kilven kiillottamisena. Kertoohan moni palstamamma luulleensa vauvaa kaasu- tai vatsavaivoiksi, muutamaksi lisäkiloksi, ruokamyrkytykseksi jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkukylämme suurin kohu aikoinaan oli kun kolmen lapsen äiti otti vanhimman tyttärensä ja muutti pois jättäen nuoremmat lapset isälleen. Ymmärrettiin kyllä että vanhin lapsi oli eri isän joten häntä ei olisikaan oikein voinut nuorempien isälle jättää. Syitä en sen suuremmin tiedä, saati kuinka usein äiti näki lapsiaan mutta kauhisteltiin toki kaikki kuinka pahalta mahtoi pienemmistä (juuri ja juuri kouluikäisiä) kun äiti otti isosiskon mutta ei heitä.

Oikein kauhistelitte joukolla. Tunsitteko itsenne hyviksikin ihmisiksi, tai katsoitko lapsena ylöspäin näitä kauhistelija-aikuisia? Ei ihme, että sinustakin tuli muiden touhuja arvosteleva mää mää lammas.

Joo kyllähän nyt äidin pitää saada hylätä lapsensa ilman arvostelua, sehän on melkein ihmisoikeus. Mää mää sinne.

Kerropa kolme syytä, mitä se arvostelu hyödyttää. Tai edes yksi. Kerro yksikin syy, millälailla teet siinä hyvää kellekään, no kerro nyt jo!! Vai haluatko tehdä hyvää? Vai levittää paskaa ympäristöösi, lehmä?

Taisi kalikka kalalahtaa ja kunnolla.. :D

Vierailija kirjoitti:

Tiedän valitettavasti, äitini jätti meidät isälle.

Kerro tarkemmin, että mikä siinä on valitettavaa? Sekö, että vanhempasi erosi? Vai se, että äiti jätti isälle, ei pitänyt itse? Olisitko halunnut jäädä äidille? Miksi? Oliko isäsi jotenkin huonompi vanhempi? Jäikö hoitosi isän vanhemmille ja sukulaisille, vai mikä siinä oli valitettavaa?

Tämä maa on nimittäin täynnä lapsia, jotka isä on jättänyt äidille, mutta harvemmin kuulee siitä sanottavan, että valitettavasti. Ehkä pitäisi perustaa uusi ketju: Onneksi äiti jätti meidät isälle?

Itse olin teini-ikäinen ja pikkuveljeni nelivuotias kun äiti otti avioeron ja jätti veljeni isälle. Veli olisi halunnut tavata äitiä mutta tämä vältteli tapaamisia, sanoi että "sitten kun olet 18 ja saat ajokortin voit tulla äidin luo". Minut puolestaan äiti savusti ulos parin kuukauden kaksin asumisen jälkeen. 

Nyt itselläni on nelivuotias poika enkä voi ymmärtää kuinka on mahdollista että äiti jättää tuon ikäisen lapsen eikä halua tavata. Taustalla olivat ilmeiset mielenterveyden ja tunne-elämän häiriöt.