Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vuokranantaja vaatii meitä maksamaan uuden jääkaapin! Neuvoja?

Vierailija
23.07.2017 |

Tulimme reissusta perjantaina ja jääkaappi oli hajonnut, ihan lämmin, samoin pakastin oli sulanut. Eli kyseessä kaappi jossa yläosa on jääkaappi ja alaosa on pakastin. Epäilin jo aiemmin ettei pysy tasaisena lämpötila ja piti erikoista ääntä joskus.

Ilmoitin vuokranantajalle ja hän ilmoitti että tuo uuden sunnuntaina. Sanottiin että ok, pärjätään ilman siihen saakka. Eilen isäni kävi hakemassa vanhan ja vei sen kierrätykseen, hänellä on pakettiauto ja tuli muutenkin käymään meillä, niin ajattelimme että olemme avuksi ja toimitamme itse vanhan pois.

Tänään vuokranantaja tuli, ilman uutta jääkaappia ja sanoi että kannetaan ensin vanha pois. Sanoimme että veimme sen jo, jolloin hän oli ihan ihmeissään ja sanoi ettei tuo uutta tai jos tuo, niin me maksamme sen, ellemme anna vanhaa kaappia hänelle mukaan.

Hänellä ilmeisesti oli siis jo uusi peräkärryssään, mutta ei suostunut jättämään sitä kun emme suostuneet maksamaan. Jääkaappihan kuuluu vuokranantajan vastuulle. Hänen mukaansa ei jos ei saa vanhaa (rikkinäistä!) kaappia. Mitään tällaista ei aiemmin sovittu, sitten emme tietenkään olisi vieneet pois vaan olisi itse saanut raahata.

Voiko mennä näin että meidän pitää itse ostaa jääkaappi? Ja voimmeko sitten ottaa kaapin mukaan kun muutamme pois, jos olemme sen itse ostaneet? Mitä meidän kannattaa nyt vuokranantajalle ilmoittaa?

Kommentit (263)

Vierailija
121/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

100% oma moka ja pakko todeta, että olette tyhmiä kuin saappaat. Nyt olette vuoktaisännälle pystyssä yhden jääkaapin koska te ha näemmä muukin sukunne on jotenkin geenivirheisiä aivojen suhteen. Onneksi olkoon.

Argumentointikykysi on ala-asteelaisen tasoa. 

Vierailija
122/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuokranantajan omaisuutta olette kadottaneet! Maksakaa uusi ja se jää sitten asuntoon, kun muutatte.

Tuollainen vaatimus ei perustu mihinkään. On hävitetty vanha, toimimaton jääkaappi. Jos siis jotain pitäisi korvata, niin rikkinäisen jääkaapin hinta, joka on lähes nolla euroa. Vuokranantaja ei ole osoittanut haluavansa säilyttää romun, joten mitään korvausvelvollisuutta ei ole. Vuokranantaja tuo uuden kaapin ja pitää mölyt mahassaan. 

Eli siis jos mä haluan uuden jääkaapin niin heitän ton vanhan menemään ja soitan vuokranantajalle, että tuo mulle heti uusi.

Toimiiko myös hellan kanssa toi? Ei meinaan enää lähde ihan puhtaaksi eli siinä on tummentumia tossa keittotasolla ja tahtoisin uusia sen.

Minä taas haluaisin kylppäriremontin. Jospa vaan repisin vesikalusteet irti ja sanoisin että ne oli rikki, nyt uusi suihku, pönttö ja allas sassiin. Oikeastaan suihkun kohdalla oleva ruman värinen laatoituskin oli rikki. Lähetä joku pian, kiitti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paisuiko/turposiko se jääkaappi, jos se alkoi siinä paikallaan viedä tilaa ennen uuden tuloa? Inttäminen on sitä tasoa, että epäilen, ettei se jääkaappi rikki edes ollut. Vuokranantajalla on oikeus todeta, onko se rikki. 

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

Pakko todeta, että vuokranantajalla on oikeus vaatia kadonneen jääkaapin hinta.

Oikeuteen jos tämä menee ratkeaa samoin tein. Ap:llä ei ole mitään millä puolustaa vaadettaan. Isänkään todistus ei auta koska kaappi on vuokranantajan eikä sitä olisi saanut hävittää oli rikki tai ehjä. Olen pahoillani. Voit kokeilla tätä itse tai tiedustella oikeusavusta jos et muuten tätä kykene ymmärtämään.

Vierailija
124/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerästi toimitte, mutta ei vuokranantajalla ole mitään nokan koputtamista jos viestittely on mennyt niin kuin sanoit. Jos hän on ilmoittanut tuovansa uuden, niin on aika luonnollista olettaa, että hän uskoo vanhan olleen romua. Jos olisi halunnut itse ensin tarkistaa vanhan kaapin kunnon, niin hänen olisi pitänyt ilmoittaa se jotenkin viestissään. Toki jos hän olisi itse halunnut korjata kaapin, niin silloin tavallaan menetti jotain, mutta ette ole hänelle velkaa kuin rikkinäisen jääkaapin hinnan. 

Ei kenenkään tarvitse siitä erikseen mainita, että älkää viekö omaisuuttani jäteasemalle. Kyllä vastuu on sillä, joka noin menee tekemään. Ei taida moinen toiminta olla aivan laillistakaan.

Jos vuokranantaja ilmoittaa tuovansa uuden koneen, niin silloin hän samalla hyväksyy sen, että vanha on viallinen ja se lakkaa olemasta asuntoon kuuluva osa. Asuntoon kuulumatonta laitetta ei ole mitään velvollisuutta säilyttää vuokraamassaan asunnossa, vaan sen voi hävittää.  

Sähän oot oikea mestari keksimään shaibaa omasta päästä :D Miten viallinen laite yhtäkkiä lakkaa olemasta asuntoon kuuluva osa? :DDDD huutonaurua :DD

Vuokrasopimuksessa lukee mitä asuntoon kuuluu. Jos laite ei ole toimiva, niin silloin se ei enää ole tuote, joka asuntoon kuuluu, vaan se on vuokranantajan romua, jota ei ole pakko asunnossaan säilyttää. 

Ja missähän näin lukee, että "kun laite lakkaa toimimasta, se lakkaa olemasta asunnon osa ja vuokranantajan omaisuutta"? :) Kyllä se jääkaappi on vuokranantajan omaisuutta, oli se sitten rikki tai ei, ja toisen omaisuutta ei hävitetä ilman lupaa :) Kyllä se vuokranantaja tekee asialle jotain kun hänelle siitä ilmoittaa :) Hän nimittäin tuo uuden tilalle ja vie vanhan mennessään, ehkäpä jopa korjaa sen vanhan halvalla ja ottaa sen itselleen esim. mökkijääkaapiksi.

Jos vuokrasopimuksessa mainitaan mitä asuntoon kuuluu, niin luonnollisesti niiden kuuluu olla toimivia. Toimimattomia kodinkoneita ei voi velvoittaa ketään säilyttämään. Jos hän haluaa itse viedä tavaran pois, niin hänen tulee se sanoa. Jos sanoo vain tuovansa uuden, niin silloin ei voi olettaa toisen osapuolen säilyttävän rikkinäistä konetta. 

Mitä hiton säilyttämistä se on, kun se jääkaappi on ollut toimivana siinä tietyssä kohtaa asuntoa, niin mitä väliä vaikka se rikki mennyt jääkaappi sitten olisi siinä samassa kohtaa siihen asti kunnes uusi jääkaappi tulee tilalle? :D Eihän se rikki mennyt jääkaappi vie yhtään sen enempää tilaa asunnosta kuin mitä se vei ollessaan toimiva :D Sitten jos vuokranantaja velvoittaa sinua säilyttämään rikki mennyttä jääkaappia sen jälkeen kun uusi on jo tuotu tilalle, niin sitten saat ihan aiheesta älähtää :D

Tottakai jääkaappi vie tilaa. Tuota tilaa voi käyttää johonkin järkevämpään kuin vuokranantajan jätteiden säilyttämiseen. 

Öh, oletkohan sä jotenkin.. älyllisesti vajaa? Miksi se samainen jääkaappi ei sitten sinun mielestäsi vienyt tilaa silloin kun se oli toimiva? Miksi se yhtäkkiä alkaa viemään tilaa sillä sekunnilla kun se menee rikki? Miksi et voi odottaa sitä hetkeä kun vuokranantaja tulee uuden jääkaapin kanssa ja vie vanhan mennessään? Vaikka hän ei olisi sanonut mitään vanhan pois viemisestä, niin se on aikalailla itsestäänselvyys ja vain sinunlaiset tampiot ei tajua sitä, että toisen omaisuutta ei hävitetä. Ja sitten kun vanha jääkaappi on viety pois ja uusi tuotu tilalle, niin miten ihmeessä tämä uusi jääkaappi ei sinun mielestäsi vie tilaa? Et sinä joudu yhtäaikaa säilyttämään sitä vanhaa ja uutta jääkaappia! :D

Kysytkö tosissasi, että miten toimiva jääkaappi ja rikkinäinen jääkaappi eroavat hyödyllisyydeltään toisistaan?  Ensimmäinen on olennainen osa asuntoa ja jälkimmäinen on pelkkä tilaa vievä iso kodinkone. 

Niin kauan kuin sulla ei ole uutta toimivaa jääkaappia asunnossa niin se on helvetin se ja sama onko se rikkinäinen jääkaappi siinä samassa vitun kohdassa kuin aiemminkin :D Se ei vie yhtään enempää vitun tilaa ollessaan siinä samassa vitun kohdassa kuin aiemminkin :D Sitten kun sulla on se uusi jääkaappi eikä vuokranantaja tee elettäkään tehdäkseen rikkinäiselle jääkaapille mitään, niin sitten sinä avaat sen kauniin suusi ja kysyt, että mitä helvettiä sille jääkaapille tehdään, että heitätkö sinä vai heitänkö minä sen mäkeen.

Vierailija
125/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

100% oma moka ja pakko todeta, että olette tyhmiä kuin saappaat. Nyt olette vuoktaisännälle pystyssä yhden jääkaapin koska te ha näemmä muukin sukunne on jotenkin geenivirheisiä aivojen suhteen. Onneksi olkoon.

Argumentointikykysi on ala-asteelaisen tasoa. 

Mitä siinä voi argumentoida kun joku menee tukankuivaajan kanssa suihkuun ja kysyy sitten neuvoa miten selvitä sydänpysähdyksestä?

Vierailija
126/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, täällä nyt joku sitkeästi jankkaa, että vuokralaisella olisi oikeus mielivaltaisesti hävittää vuokranantajan omaisuutta ja vaatia uutta tilalle. Näinhän se ei ole, vaikka tästä jankattaisiin kuinka. Oikeuteen voi toki mennä jos ap välttämättä haluaa tuota jankkaajaa uskoa, mutta tulette häviämään. Halvemmalla pääsette kun ostatte jääkaapin. Mutta omatpahan on rahanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Zzzuristi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paisuiko/turposiko se jääkaappi, jos se alkoi siinä paikallaan viedä tilaa ennen uuden tuloa? Inttäminen on sitä tasoa, että epäilen, ettei se jääkaappi rikki edes ollut. Vuokranantajalla on oikeus todeta, onko se rikki. 

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

Pakko todeta, että vuokranantajalla on oikeus vaatia kadonneen jääkaapin hinta.

Oikeuteen jos tämä menee ratkeaa samoin tein. Ap:llä ei ole mitään millä puolustaa vaadettaan. Isänkään todistus ei auta koska kaappi on vuokranantajan eikä sitä olisi saanut hävittää oli rikki tai ehjä. Olen pahoillani. Voit kokeilla tätä itse tai tiedustella oikeusavusta jos et muuten tätä kykene ymmärtämään.

Se, että esiinnyt juristina ei muuta faktoja mihinkään. Hän ei ole osoittanut halukkuuttaan tarkastaa rikkinäisen jääkaapin toimintaa. Vuokralaista ei voi vaatia säilyttämään asunnossaan rikkinäistä jääkaappia, koska se ei kuulu vuokrasopimuksen mukaiseen asunnon kalustoon. 

Vierailija
128/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

pystyiskö ap mitenkään osoittamaan et veivät kaapin oikeesti pois? onko kuittia kierkestä, tai mitään? näytä se vuokranantajalle

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/263 |

Onkohan tää jankkaaja sama joka yli vuosi sitten jankkas siinä kihlaus-kosintaketjussa? Ainakin on yhtä sitkeä ja käyttää samoja argumentteja uudelleen vaikka ne on jo kumottu...

Vierailija
130/263 |

Olen miettinyt, onko jankkaaja työkaverini. Samanlaista jankkausta saan nimittäin kuunnella livenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/263 |

Olet väärässä. Syykin on ilmeinen. Kyseessä on tässä tapauksessa vuokranantajan oikeusturva. Muutoin vuokralaiset voisivat myydä vuokraamistaan asunnoista jääkaapit, hellat, lämpöpatterit sekä lavuaarit ja vuokranantaja joutuisi sitten omalla kustannuksellaan ostamaan uudet tilalle.

Mutta kuten totesin kokeile ihmeessä. Kantapään Akatemia on kouluista tehokkain.

Apropos. Päteekö tuo teoriasi myös vuokra-autoihin?

Vierailija
132/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

pystyiskö ap mitenkään osoittamaan et veivät kaapin oikeesti pois? onko kuittia kierkestä, tai mitään? näytä se vuokranantajalle

No sellainen lappu todistaa että jotain on viety. Esimerkiksi sen tyupin vanha kaappi, jolle tuo on myyty. Riippuu täysin vuokraisännän hyvästä tahdosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

vuokralainen ilmoitti kerran että liesi ei toimi. Ei muutaku katsomaan. Siitä oli kaksi sulaketta pois päältä kun oli ajatellut säästävänsä sähkössä ja ottavansa osan sulakkeista pois, turhaa nyt yhteen laitteeseen laittaa kolme kertaa virtaa. Tämän takia aina käyn paikan päällä varmistamassa. Oli uusikin jo tilattu en tiennyt että joku voi olla niin tyhmä. Niin vaan oli ja vanha liesi jäi asuntoon. Jos se ois hävitetty ois takuuvuokrasta lähtenyt sen lieden arvo.

Vierailija
134/263 |

Tahallaan ottanut ja luullut vuokranantajaa tyhmäksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi matkan aikana oli mennyt sekä jääkaappi että pakastin.  Oliko otettu koko huushollista pääkatkaisijasta sähköt pois?  Lähtikö pakastin käyntiin?  Ja jääkaapin olisi vuokranantaja ehkä halunnut tutkituttaa korjaajalla mikä on vikana.  Monesti ei vakuutusyhtiö maksa uutta vaan vaan vaatii että on katsottu mikä vika ja yritetty vanhaa korjata jos ei ole ollut kovin  vanha.

Vierailija
136/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos se vanha jääkaappi vei niin paljon tilaa, olisin kiinnostunut tietämään, mitä ap oli ajatellut varastoida pariksi päiväksi sen paikalle? 

Vierailija
137/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Niin. Rehelliselle ihmiselle ei tule mieleenkään, että joku voisi myydä ehjän omiin nimiinsä ja vaatia vuokraisännältä sitten uuden. Sitten, jos erehtyy olemaan avulias, niin...

Ajalta, jolloin olin vielä itse vuokralainen, erehdyin kerran olemaan hyväsydäminen vuokraisännälle ja se oli viimeinen kerta. Talon kattokaivot olivat menneet tukkoon ja seurasi massiivinen vesivahinko. Vuokraisäntänä oli vanha pariskunta, joka voivotteli ansionmenetystä. Hellyin ja sanoin, että kotivakuutukseni kyllä korvaa minulle väistötilan vuokran ja muut kulut, joten pidetään sopimus voimassa.

Vaan ei mennyt kuten Strömsössä. Kuivausurakka venyi ja ilmoitin, että urakan valmistuttua en muuta enää takaisin. Sitten vakuutusyhtiö ilmoitti, ettei korvaa mitään, koska taloyhtiön olisi pitänyt huolehtia kattokaivoista paremmin.

No sain kyllä väännettyä rahani isännöitsijältä. Sain myös raivopäisen soiton vuokraisännältä. Kuivausurakka oli sitten valmistunut ja isäntä oli käynyt katsomassa. Pinnoilla oli ollut piikkauspölyä, eteisessä nippu ilmaisjakelulehtiä, ikkunan aukaisukahva oli hävinnyt. Uhkasi haastaa oikeuteen ja haukkui pataluhaksi.

Siis äijän mielestä minun olisi pitänyt käydä siivoamassa remonttipölyt, keräämässä ilmaisjakelut ja remonttimiesten matkaan lähtenyt ikkunankahvakin oli minun varastamani.

Että siinä kiitos, kun suostuin tappelemaan pariskunnalle kahden kuun vuokrarahat. Olisi pitänyt vain vaatia vuokrasopimuksen purkua heti ja sen kuun ylijäämän palauttamista sekä jättää mulkut itkemään vuokranmenetyksiään.

Toivottavasti se Eteläkatu yhden paskiainen kuoli hitaan ja vittumaisen kuoleman, vaikka tosiaan antoikin hyvän opetuksen: älä koskaan ryhdy avuliaaksi. Äläkä missään nimessä ajattele, että tämä varmaan ilahduttaa ja helpottaa vuokraisännän elämää. Mitään et voita, mutta paskaa voit saada niskaan.

Kyllä AP:n tapaus on silkkaa tyhmyyttä, ei rehellisyyttä tai avuliaisuutta.

Tietämättömyyttä. Kuten sanoin, rehellisen ihmisen on vaikea käsittää, että joku myy vuokraisännän kalusteet tuosta vaan ja vaatii sitten uudet "rikki menneen" tilalle.

Ymmärrän siis täysin vuokraisännän epäluulon, mutta en lähde silti tuomitsemaan ketään varkaaksi tai tyhmäksi. Jos on kärry tai paku, joku joviaalimpi voi helposti ajatella, että helpotanpa yksityisen vuokranantajan hommaa ja lemppaan tuon rikkinäisen joutessani kaatikselle.

Itse ostin aikoinani Herwoodista astianpesukoneen tuhannella markalla. Kone oli ehkä vuoden vanha ja noutaessa vastassa oli yh-äiti kaverinsa kanssa bilekuteet päällä. Ajattelin, että siinä joku realisoi omaisuuttaan saadakseen ryyppyrahat ja naureskelin sitä kaverin kanssa, kun kannoimme koneen autoon.

Siihen aikaan ei ollut nettiä monellakaan, jossa tällaiset asiat tulevat yleiseen tietoisuuteen, eikä kaikenlainen kusettaminen ollut yhtä yleistä. Perusrehellisen on vaikea muuntaa ajatuksensa tuolle moodille, kun ei ole tullut mieleenkään, että joku pokkana myisi vuokraisännän vermeet. Minunkin nuoruudentutuistani ne, joilla oli wt-taipumuksia, saattoivat kyllä myydä halvalla omaa omaisuuttaan ryyppyillan rahoitukseen, mutta tuollainen kavallus ei tullut kysymykseenkään.

En siis sano, että tuokaan nainen vuokraisännän pesukonetta oli myymässä, mutta nykytiedon varassa haluaisin kyllä tiedustella esimerkiksi kuittia tai edes ostopaikkaa ja katsoa reaktiota.

Vierailija
138/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Zzzuristi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Zzzuristi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paisuiko/turposiko se jääkaappi, jos se alkoi siinä paikallaan viedä tilaa ennen uuden tuloa? Inttäminen on sitä tasoa, että epäilen, ettei se jääkaappi rikki edes ollut. Vuokranantajalla on oikeus todeta, onko se rikki. 

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

Pakko todeta, että vuokranantajalla on oikeus vaatia kadonneen jääkaapin hinta.

Oikeuteen jos tämä menee ratkeaa samoin tein. Ap:llä ei ole mitään millä puolustaa vaadettaan. Isänkään todistus ei auta koska kaappi on vuokranantajan eikä sitä olisi saanut hävittää oli rikki tai ehjä. Olen pahoillani. Voit kokeilla tätä itse tai tiedustella oikeusavusta jos et muuten tätä kykene ymmärtämään.

Se, että esiinnyt juristina ei muuta faktoja mihinkään. Hän ei ole osoittanut halukkuuttaan tarkastaa rikkinäisen jääkaapin toimintaa. Vuokralaista ei voi vaatia säilyttämään asunnossaan rikkinäistä jääkaappia, koska se ei kuulu vuokrasopimuksen mukaiseen asunnon kalustoon. 

Olet väärässä. Syykin on ilmeinen. Kyseessä on tässä tapauksessa vuokranantajan oikeusturva. Muutoin vuokralaiset voisivat myydä vuokraamistaan asunnoista jääkaapit, hellat, lämpöpatterit sekä lavuaarit ja vuokranantaja joutuisi sitten omalla kustannuksellaan ostamaan uudet tilalle.

Mutta kuten totesin kokeile ihmeessä. Kantapään Akatemia on kouluista tehokkain.

Apropos. Päteekö tuo teoriasi myös vuokra-autoihin?

Vuokranantajalla on ollut mahdollisuus sanoa, että haluaa tulla tarkastamaan vanhan kunnon, mutta ei ole tätä oikeuttaan käyttänyt, vaan sanonut tuovansa uuden. 

Vierailija
139/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No nyt on se tilanne että vuokranantaja ei voi todeta vanhan kaapin olleen rikki ja mistä se tietää oletteko vaikka myyneet vanhan jääkaapin jollekin.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuokranantaja olisi voinut itse korjata kaapin vaikka mökilleen. Mikäänhän ei estä korjaamasta rikkoontuneita laitteita ja ap ei voi tätä päättää vaan vuokrantantaja. Ceis Closed.

Vierailija
140/263 |
23.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korkeimman oikeuden tuomari kirjoitti:

Zzzuristi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Zzzuristi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paisuiko/turposiko se jääkaappi, jos se alkoi siinä paikallaan viedä tilaa ennen uuden tuloa? Inttäminen on sitä tasoa, että epäilen, ettei se jääkaappi rikki edes ollut. Vuokranantajalla on oikeus todeta, onko se rikki. 

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

Pakko todeta, että vuokranantajalla on oikeus vaatia kadonneen jääkaapin hinta.

Oikeuteen jos tämä menee ratkeaa samoin tein. Ap:llä ei ole mitään millä puolustaa vaadettaan. Isänkään todistus ei auta koska kaappi on vuokranantajan eikä sitä olisi saanut hävittää oli rikki tai ehjä. Olen pahoillani. Voit kokeilla tätä itse tai tiedustella oikeusavusta jos et muuten tätä kykene ymmärtämään.

Se, että esiinnyt juristina ei muuta faktoja mihinkään. Hän ei ole osoittanut halukkuuttaan tarkastaa rikkinäisen jääkaapin toimintaa. Vuokralaista ei voi vaatia säilyttämään asunnossaan rikkinäistä jääkaappia, koska se ei kuulu vuokrasopimuksen mukaiseen asunnon kalustoon. 

Olet väärässä. Syykin on ilmeinen. Kyseessä on tässä tapauksessa vuokranantajan oikeusturva. Muutoin vuokralaiset voisivat myydä vuokraamistaan asunnoista jääkaapit, hellat, lämpöpatterit sekä lavuaarit ja vuokranantaja joutuisi sitten omalla kustannuksellaan ostamaan uudet tilalle.

Mutta kuten totesin kokeile ihmeessä. Kantapään Akatemia on kouluista tehokkain.

Apropos. Päteekö tuo teoriasi myös vuokra-autoihin?

Vuokranantajalla on ollut mahdollisuus sanoa, että haluaa tulla tarkastamaan vanhan kunnon, mutta ei ole tätä oikeuttaan käyttänyt, vaan sanonut tuovansa uuden. 

Vuokranantajan ei tarvitse erikseen käskeä sinua olemaan hävittämättä HÄNEN OMAISUUTTAAN koska se on ITSESTÄÄNSELVYYS. Paitsi ei näköjään kaikille. Siksi kerron sinulle tulevaisuutta varten: SINÄ ET SAA HÄVITTÄÄ TOISEN OMAISUUTTA OMIEN OLETTAMUKSIESI TAKIA. Vuokranantaja ei sanonut, että "älä hävitä mun jääkaappia" koska hänelle se on itsestäänselvyys ottaa se mukaan samalla kun tuo uuden. Hän voi ehkä haluta korjata sen ja viedä mökilleen. Hän EI ole velvollinen sanomaan sinulle etukäteen, että "hei btw, mä otan sen MINUN jääkaappini sitten samalla mukaan kun tuon tän uuden" koska hänelle se on ITSESTÄÄNSELVYYS että sinä et koske hänen omaisuuteensa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi seitsemän