Olen muuttamassa soluun, olisiko epäkohteliasta...

Ai kamala. Tuli mieleen se mamma, joka tilas siivoojan kotiin mutta ei halunnut sanoa sanaakaan siivoojalle. Olikohan se Ap:n äiti?

Vierailija kirjoitti:

Ehdottamasi muoto tuntuu todelta tylyltä ja epäkohteliaalta. Sen sijaan lappu tyyliin: "Hei, olen Pekka ja muutin tähän soluun. Kärsin kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sen vuoksi pyydän, että et yritä jutella kanssani, jos se ei ole välttämätöntä. Tärkeistä asioista voit kyllä tulla puhumaan." herättäisi ainakin minussa vain myötätuntoa.

Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Jos kirjoittaa lapun, sanoo sitten syynkin.

Otathan heti yhteyttä teidän opiskelijoiden terveydenhoitoon asiasta, että saat asianmukaista hoitoa ja lääkitystä. Et pysty opiskelemaan, jos jo naapurin kohtaaminen ovissa on sinulle liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottamasi muoto tuntuu todelta tylyltä ja epäkohteliaalta. Sen sijaan lappu tyyliin: "Hei, olen Pekka ja muutin tähän soluun. Kärsin kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sen vuoksi pyydän, että et yritä jutella kanssani, jos se ei ole välttämätöntä. Tärkeistä asioista voit kyllä tulla puhumaan." herättäisi ainakin minussa vain myötätuntoa.

Joo ehkä tää vois olla parempi. Mulla ei vaan oo diagnosoitu sosialaisten tilanteiden pelkoa vaan itse sitä siksi nimitän. Mutta ehkä voisin sanoa että olen sellainen ihminen joka vaan yleisesti ei pidä keskustelemisesta tms? Että ilmaiset ettei kyse ole siitä että hänessä ois jotain vikaa.

Ja voi kuulkaa kovasti yrittänyt tässä heinäkuun alusta asti etsiä yksiötä vapailta markkinoilta ja opiskelijasäätiöltä, mutta nyt ei parempaan heti pystynyt. Ennemmin asun kuitenkin solussa kuin 20 hengen hätämajoituksessa jossain kerrostalon ylimääräisessä tilassa. Etsin samaan aikaan koko ajan omaa asuntoa ja muutan kun sellaisen saan/löydän. Opiskelemaan olen siis menossa ja opiskelut alkaa elokuun puolessa välissä.

Ja kuten alussa sanoin, niin mulla on _tiettyihin tilanteisiin_ aika paha tää kammo. On tosi vaikea selittää minkälaiset tilanteet ahdista aja minkälaiset ei. Mutta siis pystyn ihan hyvin koulussa puhumaan vaikka ryhmätöistä, opettajalta kysymään neuvoa, soittamaan pankkiin ja lääkäriin jne. Kaikki tollaiset vähän enemmän "viralliset" hommat hoituu oikein hyvin eikä ne mua ahdista, enintään hiukan jännittää. Viimeksi kun soitin lääkäriin niin sanoin ääneen sen lauseen jonka aion sanoa kun puhelimeen vastataan. Silloin voin siis kunnolla etukäteen suunnitella mitä sanon, eikä ne kysele mitään yllättäviä henkilökohtaisia asioita (esim mun elämästä jotain ihan muuta kuin siihen asiaan liittyen mitä soitan). Jos siis soitan hammaslääkäriaikaa niin ei ne kysele vaikka että mitä aion opiskella. Jos kyselis niin sitten ahdistais. Kaikki tollaset "niitä näitä puhumiset" tuntemattomien kanssa ahdistaa siis pahasti. Jos vaikka pitää tubtemattoman opiskelijakaverin kanssa suunnitella miten kertoa vaikka talvisodasta esitelmässä, niin ei se tuota ongelmaa, ei siinä mun elämästä siihen esitelmään kirjoiteta. Jos taas mun pitäis pitää esitelmä itestäni ja siten jostain henkilökohtaisemmasta tuntemattomille nii hyi helvetti en pystyis.

Mutta siis tää mun ongelma rajoittuu kuitenkin sten niin pienelle osalle mun elämääni, että tää haittaa mua ehkä muutaman kerran vuodessa. Siksi ei ole motivaatiota enkä koe tarvetta lähteä kummempaa apua siihen asiaan hakemaan että voisin tuntemattomien kanssa smalltalkata, kun se apu ei kuitenkaan ole täysin ilmaista.

Laita siihen lappuun että tärkeisstä asioissa laita lappu oveni alta.

Vierailija kirjoitti:

Jos moikkaaminen ahdistaa, niin miten ajattelit puhua ne tärkeät asiat? 

Niitä tärkeämpiä asioita tuskin tulee kovin usein, ainakaan joka päivä montaa kertaa. Ehkä enintään pari kertaa kuukaudessa? Ja lisäksi ne tärkeämmät asiat on useemmin sellasia virallisempia tyyliltään, eikä kohdistu mun elämään niinkään. Tai siis en haua et multa kysellään mitään vaikkapa mun opiskelupaikasta, tai elämänhistoriasta tai kuulumisista. Mut jos vaikka haluaa sanoa että toivoisi mun vaikkapa siivoavan kylppärin useammin, niin ei siinä kysellä mun elämästä mitään, joten se ei niin paljoa ahdista. Ei moikkaaminenkaan ahdista jos moikata pitää vaikkapa kerran viikossa. Mutta ajatus siitä että joka ikinen kerta kun poistun huoneestani niin pitäisi henkisesti varautua siihen moikkaamiseen ja stressata päätään sillä että missä vaiheessa se moi pitää sanoa ja millä äänensävyllä. Haluaisin voida elää siellä omissa oloissnai rauhassa, ilman pakkososiaalistamista. Onko se teistä oikeasti liikaa pyydetty?? Toivottavasti en kuitenkaan kovin montaa kuukautta siinä tule edes asumaan, niin ei luulisi mulla olevan mitään velvollisuutta leikkiä kenenkään seuralaista oman hyvän olon kustannuksella. Ihmettelen teidän reaktiotanne, miettikää nyt mitä pyydän, vain sitä että saan olla rauhassa. On niitä monet kerrat pahempiakin kämppiksiä kuin minä joka haluaisi vain olla omissa oloissaan myös silloin kun on pakko mennä yhteisiin tiloihin.

Vierailija kirjoitti:

Laita siihen lappuun että tärkeisstä asioissa laita lappu oveni alta.

Tää vois olla hei hyvä! Sitte se viimenenki ahdistus minimoituis ku ei tarttis ollenkaa kuumotella et millon se alkaa puhua mulle jotain. Tai siis ei mua se puhuminen haittaa jos siihen ei liittyis mitään vastaamisvelvoitetta. Jos se vaikka välttämättä haluis selittää omasta elämästään mulle siten etten vastaa sille sanallakaan mitään niin se olis mulle iha ok eikä ahdistais :D mutta olis se hieman outoa.

Ahdistaisi kyllä ihan hitosti joutua asumaan tuollaisen lappuliisan kanssa samassa asunnossa. Sano edes kasvotusten. Esittäydyt, ja kerrot samalla olevasi melko ujo ja epäsosiaalinen, ja siksi vetäydyt mieluiten omiin oloihisi. Näin sinua ei pidetä tylynä. Normaaliin olemiseen, kuten huomenen toivottamiseen on kyettävä.  Joku lappuviestintä antaa mielikuvan pahasti epävakaasta persoonasta.

Minä vastaisin tuollaiseen lappuun menemällä suoraan juttelemaan kämppiksen kanssa, ja kertomaan omasta lappufobiastani.

En loukkaantuisi. En kyllä ottaisi viestiä vakavasti.

Saako hki yksiön vaikka on ekan vuoden opiskelija mutta ei halua soluun?

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaisi kyllä ihan hitosti joutua asumaan tuollaisen lappuliisan kanssa samassa asunnossa. Sano edes kasvotusten. Esittäydyt, ja kerrot samalla olevasi melko ujo ja epäsosiaalinen, ja siksi vetäydyt mieluiten omiin oloihisi. Näin sinua ei pidetä tylynä. Normaaliin olemiseen, kuten huomenen toivottamiseen on kyettävä.  Joku lappuviestintä antaa mielikuvan pahasti epävakaasta persoonasta.

En mä kykene esittäytymään, enkä kertomaan tästä asiasta kasvotusten. Sekin tuntuis niin nololta ja häpäistyltä jos joutuisin f2f päivittelemään omia henkisiä ongelmiani jollekin tuntemattomalle. Eiköhän normaali järjellä varustettu ihminen ymmärrän ton lapun laiton jos selitän siihen kirjoituksella kuinka ahdistun puhumisesta? Eikä mua se haittaa vaikka ne pitäis mua epävakaana, kunhan nyt ei mieltänsä pahoita ja sillä päiväänsä pilaa. Yritän siis pohtia että mikä olis paras tapa, mutta mulle ja mun ahdistushöiriölleni samalla myös realistinen tapa hoitaa tää homma. Valmistuin nytkin keväällä ylioppilaaksi ja jätin juhlat järjestämättä sillä siellähän olis vieraille pitänyt omasta elämästä luennoida. Vietin yo-juhlianikin vain kahden kaverini kanssa. Kyllä tää mun elämää siis rajoittaa, vaikkakin aika harvoin, sillä ei mulla usein ole sellasia tilanteita vastassa että pitäis tuntemattomille niitä näitä jutella. No ehkä hieman välttelen kavereiden luokse kylään menemistä (kaverit tietää tän ja syyn siihen) silloin kun heidän vanhempansa ovat kotona, kun pelkään aina että ne vanhemmat koittaa alkaa mulle jotain jutella tai kysellä.

Mitäs jos joku syö sun ruuat jääkaapista tai käyttää sun shampoot? Jos vessasta loppuu paperi, sujautatko lapun oven alta ja toivot, että joku huomaa ja tuo paperia?

Parempi ettet mitään lappuja kirjoittele,joudut outoon valoon heti kättelyssä. Tavatessasi kämppiksiä

ekan kerran riittää kun esittelet itsesi, sen jälkeen riittää pelkkä nyökkäys. Jos alkavat kyselemään niin

voit vain mutista jotakin ja vetäytyä omaan huoneeseesi.Siitä muut huomaavat ettet halua kontaktia ja

fiksuina jättävät sinut rauhaan. 

Mäkin luulin aluksi, että voin suojella itseäni liian pahalta ololta ja virheiltä välttelemällä muita ihmisiä. Myöhemmin kuitenkin tajusin, että se oli vain defenssikeino, jolla kykenin tavallaan edes jotenkuten päättämään ja säätelemään elämääni. Oikeasti en vain tahtonut myöntää että kaipaan muita ihmisiä ympärilleni (masennuin liiallisesta yksinolosta).

Kuulostat aspergerilta, siis kaikki suunniteltu ja ohjelmoitu toiminta sujuu, mutta vapaat tilanteet ahdistaa.

Voisit tietty vain mainita että olet erakkoluonne, tämän kaikki ymmärtänee mitä se tarkoittaa.

Onko sulle sattunut elämässä jotain sellaista, mikä saa sut kammoamaan tiettyjä asioita.

Miten sinusta on ikinä opiskelemaan saati työelämään, jos et kykene ees kämppäkaverillesi kerran esittäytymään?

Muista että susta on vaikka mihin, kunhan et aliarvioi itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos joku syö sun ruuat jääkaapista tai käyttää sun shampoot? Jos vessasta loppuu paperi, sujautatko lapun oven alta ja toivot, että joku huomaa ja tuo paperia?

Shampoota voisin säilyttää omassa huoneessa ja vessapaperia ostaa itse lisää, ei se maksa kuin pari euroa. Tai jos se kämppis oikein suurkuluttais vessapaperia niin voisin vaikka ostaa oman rullan jonka ottaa mukaan aina vessaan mennessä. En mä tosta isoa ongelmaa saa aikaseks. Jos jääkaapista ruokia söis niin olis pahempi. Ehkä laittaisin ison lapun siihen ruokapakettiin, joss olis kissankokoisilla kirjaimilla mun oma nimi. Ja vaikka jos vielä jatkuis niin teksti "Ei saa syödä". Jos se ei toimis niin tuskimpa toimis silloin ääneen sanominenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aspergerilta, siis kaikki suunniteltu ja ohjelmoitu toiminta sujuu, mutta vapaat tilanteet ahdistaa.

Voisit tietty vain mainita että olet erakkoluonne, tämän kaikki ymmärtänee mitä se tarkoittaa.

Vapaat tilanteet tuntemattomien kanssa lähinnä ahdistaa siksi että koen jotenkin olevani nolo ja hävettävä. Alan aina kuumeisesti miettimään oliko mun sanajärjestys oito tai äänensävy tyhmän kuuloinen. Tarkkailen omia puhumisiani ja tekemisiäni taukoamatta ollessani liian "intiimissä" tilanteessa vieraiden tuntemattomien ihmisten kanssa. (Esim. Jonkun kotona kylässä, tai esim solussa asuessa toisen ihmisen kanssa) Vaikkapa koulussa jossain isossa salissa jossa on paljon ihmisiä, ei ole tätä ongelmaa. Ahdistun jos koen että muhun kiinnitetään vilkaisua enempää huomiota. Sitten alan ajattelemaan että liikunkohan hassusti, seisonko tyhmästi, missä asennossa mun paita on. Ehkä peruskouluaikainen kiusaaminen sai tän mulle aikaan, tai sitten joku muu, en tiedä. Tää kaikki kuitenkin tapahtuu aina niin alitajuisesti kun alan tarkkailla itseäni ja toimintaani ja puhumistani niin kovasti etten enää kykene keskittymään siihen että mitä sanon, jolloin voinkin kuullostaa hassulta, ja silloin änkytän ja pahasti ja se vasta nolottaakin.