Olen muuttamassa soluun, olisiko epäkohteliasta...

Jos pelkästään tervehtiminen tuntuu ahdistavalta ja mahdottomalta, älä muuta soluun. Tervehtiminen ei ole ainoa eikä todellakaan kamalin asia, jota solussa voi joutua sietämään.

Itsekin omassa seurassa viihtyvänä introverttinä en ole koskaan hengaillut kämppisteni kanssa, mutta joka ikiselle olen esittäytynyt ja useamman kanssa jutellutkin ainakin pari kertaa viikossa jotakin.

Mutta yksi kämppikseni oli melkein kun ap ja se oli helvettiä. Alussa vaikutti ihan normaalilta, vaikka välttelikin paljon minua (ainoaa kämppistä). Lopulta tilanne meni siihen ettei tyyppi käynyt vessassa jos minä olin keittiössä ja keittiöstä hän haki nopeasti ruokaa sillä välin kun minä olin suihkussa. Asuimme kaksi kuukautta tästä yhteisasumisen ajasta niin etten nähnyt koko tyyppiä. Kaksi kuukautta putkeen tuollaista välttelyä vaikka molemmat asuttiin siellä ihan 24/7. Hauskinta oli kun tyyppi muutti pois niin ettei ollut edes kertonut minulle vaan jätti lapun jälkikäteen jääkaapin oveen.

Mikäs siinä jos haluaa olla rauhassa mutta tuon kämppiksen aikana oli inhottava olla kotona kun tuntui ettei itsekään voinut sinne vessaan mennä jos toinen oli keittiössä kun aina juoksi piiloon kun oven kahva vähänkin kolahti.

Mistä se kämppis tietää saako ap:lle puhua varoittaakseen tulipalosta, ilmoittaakseen että huoltomies on tulossa käymään, kysymään lupaa siihen että poikaystävä tulee yöksi, siivousvuoroista...? Mikä on se tärkeä asia? Kiinnostaa ja pelottaa koska oma kämppis on vaihtumassa syksyllä, ties vaikka ap sieltä tulisi.

Lappua ei kannata kirjoittaa. Yleensä solun vuokrasopparissa lukee, että yhteisissä tiloissa ei saa roikkua huvikseen ja kontaktia muihin tulisi välttää. Juuri siksi, ettei joku vitsikäs bilehile käy ahdistelemaan muita.

Ei ne sinun kanssa väkisin ala kaveeraamaan, jos suhtaudut heihin peruskohteliaisuudella. Mitään lappuja ei tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Etsi itsellesi oma kämppä. Älä pilaa muiden elämää solussa.

No pienestä on elämänlaatu kiinni, jos elämä menee pilalle kun solukaveri ei halua moikkailla. Itse olen asunut solussa, eikä kukaan siellä sen enempää jutellut kuin moikkaillut. Onneksi, en itsekään ollut kiinnostunut heistä, jotka solukaverikseni sain. Mitään vikaa ei heissä siis ollut, olivat vain erityylisiä kuin itse. Mukavia, peruskohteliaita oltiin toisillemme, moikattii ym. Ei kukaan kysellyt, miten päivä on mennyt tms.

Kaverillani oli aikoinaan tallainen kamppis, ei moneen kuukauteen nahnyt muuta kuin satunnaisen vilahduksen kun toinen meni suoraan omasta huoneestaan vessaan tms. Oli todella kummallista ettei sen vertaa pystynyt sosiaaliseen kanssakaymiseen etta edes olisi tervehtinyt. Jos nyt on ihan pakko soluun muuttaa niin ainakin sitten joku selityskirje olisi parempi kuin ei mitaan...

Ei ole epäkohteliasta jos nätisti sanotaan, sittenhän muut ymmärtävät. 

Aloittajan ei kannata huolehtia liikoja, todennäköisesti kämppiskin punkkaa solussa pakon sanelemana eikä ole kovin innokas sosialisoimaan vieraan kanssa. Eikä se edes ole pakollista kahden tai useamman satunnaisasukkaan välillä. Hyvässä lykyssä teillä on niin erilaiset aikataulut, että toista ei välttämättä näe moneen viikkoon. Käy nyt kuitenkin esittäytymässä, sen vertaa täytyy löytyä käytöstapoja.

Toivottavasti solu on täynnä suulaita savolaisia.

Jännä juttu kuinka ap:n itse itselleen diagnosoima fobia estää asuinkaverin tervehtimisen, mutta ei estä esim. opiskelua ja ryhmätöiden tekemistä. Kovin on valikoivaa sosiaalisten tilanteiden kammoa.

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaisi kyllä ihan hitosti joutua asumaan tuollaisen lappuliisan kanssa samassa asunnossa. Sano edes kasvotusten. Esittäydyt, ja kerrot samalla olevasi melko ujo ja epäsosiaalinen, ja siksi vetäydyt mieluiten omiin oloihisi. Näin sinua ei pidetä tylynä. Normaaliin olemiseen, kuten huomenen toivottamiseen on kyettävä.  Joku lappuviestintä antaa mielikuvan pahasti epävakaasta persoonasta.

En mä kykene esittäytymään, enkä kertomaan tästä asiasta kasvotusten. Sekin tuntuis niin nololta ja häpäistyltä jos joutuisin f2f päivittelemään omia henkisiä ongelmiani jollekin tuntemattomalle. Eiköhän normaali järjellä varustettu ihminen ymmärrän ton lapun laiton jos selitän siihen kirjoituksella kuinka ahdistun puhumisesta? Eikä mua se haittaa vaikka ne pitäis mua epävakaana, kunhan nyt ei mieltänsä pahoita ja sillä päiväänsä pilaa. Yritän siis pohtia että mikä olis paras tapa, mutta mulle ja mun ahdistushöiriölleni samalla myös realistinen tapa hoitaa tää homma. Valmistuin nytkin keväällä ylioppilaaksi ja jätin juhlat järjestämättä sillä siellähän olis vieraille pitänyt omasta elämästä luennoida. Vietin yo-juhlianikin vain kahden kaverini kanssa. Kyllä tää mun elämää siis rajoittaa, vaikkakin aika harvoin, sillä ei mulla usein ole sellasia tilanteita vastassa että pitäis tuntemattomille niitä näitä jutella. No ehkä hieman välttelen kavereiden luokse kylään menemistä (kaverit tietää tän ja syyn siihen) silloin kun heidän vanhempansa ovat kotona, kun pelkään aina että ne vanhemmat koittaa alkaa mulle jotain jutella tai kysellä.

Yo-juhliin kutsutaan kavereita ja lähisukua eikä kadulta repäistyjä ventovieraita, joten siihen nähden vaikuttaa kovin oudolta ettet osaa tai kykene jutustelemaan omien sukulaistesi kanssa?! Olethan sinä joskus tutustunut näihin ystäviisi ja päästänyt heidät lähelle, missä vaiheessa aloit sulkea itseäsi sosiaalisten piirien ulkopuolelle?

Jos kämppiksen tapaaminen ujostuttaa ja jännittää noin paljon, niin mikset pyytäisi asuntosäätiöltä tämän tytön (tai pojan) nimeä ja yhteystietoja. Voisit lähettää hänelle vaikka whatsapp-viestin tai ottaa kontaktia facebookissa ja esitellä itsesi lyhyesti, sillähän olisi sekin "pelottava asia" hoidettu alta pois.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaisi kyllä ihan hitosti joutua asumaan tuollaisen lappuliisan kanssa samassa asunnossa. Sano edes kasvotusten. Esittäydyt, ja kerrot samalla olevasi melko ujo ja epäsosiaalinen, ja siksi vetäydyt mieluiten omiin oloihisi. Näin sinua ei pidetä tylynä. Normaaliin olemiseen, kuten huomenen toivottamiseen on kyettävä.  Joku lappuviestintä antaa mielikuvan pahasti epävakaasta persoonasta.

En mä kykene esittäytymään, enkä kertomaan tästä asiasta kasvotusten. Sekin tuntuis niin nololta ja häpäistyltä jos joutuisin f2f päivittelemään omia henkisiä ongelmiani jollekin tuntemattomalle. Eiköhän normaali järjellä varustettu ihminen ymmärrän ton lapun laiton jos selitän siihen kirjoituksella kuinka ahdistun puhumisesta? Eikä mua se haittaa vaikka ne pitäis mua epävakaana, kunhan nyt ei mieltänsä pahoita ja sillä päiväänsä pilaa. Yritän siis pohtia että mikä olis paras tapa, mutta mulle ja mun ahdistushöiriölleni samalla myös realistinen tapa hoitaa tää homma. Valmistuin nytkin keväällä ylioppilaaksi ja jätin juhlat järjestämättä sillä siellähän olis vieraille pitänyt omasta elämästä luennoida. Vietin yo-juhlianikin vain kahden kaverini kanssa. Kyllä tää mun elämää siis rajoittaa, vaikkakin aika harvoin, sillä ei mulla usein ole sellasia tilanteita vastassa että pitäis tuntemattomille niitä näitä jutella. No ehkä hieman välttelen kavereiden luokse kylään menemistä (kaverit tietää tän ja syyn siihen) silloin kun heidän vanhempansa ovat kotona, kun pelkään aina että ne vanhemmat koittaa alkaa mulle jotain jutella tai kysellä.

Yo-juhliin kutsutaan kavereita ja lähisukua eikä kadulta repäistyjä ventovieraita, joten siihen nähden vaikuttaa kovin oudolta ettet osaa tai kykene jutustelemaan omien sukulaistesi kanssa?! Olethan sinä joskus tutustunut näihin ystäviisi ja päästänyt heidät lähelle, missä vaiheessa aloit sulkea itseäsi sosiaalisten piirien ulkopuolelle?

Jos kämppiksen tapaaminen ujostuttaa ja jännittää noin paljon, niin mikset pyytäisi asuntosäätiöltä tämän tytön (tai pojan) nimeä ja yhteystietoja. Voisit lähettää hänelle vaikka whatsapp-viestin tai ottaa kontaktia facebookissa ja esitellä itsesi lyhyesti, sillähän olisi sekin "pelottava asia" hoidettu alta pois.

No siis en oo pahemmin koskaan tutustunut ns. Sukulaisiini kun asuvat sen verran kaukana enkä ole tavannut kuin pari kertaa elämässäni. En tiedä edes sukulaisteni kaikkien nimiä. Ja mulla siis ei ole serkkuja lainkaan. Lähes kaikki henkilöt joita sukulaisiksi nimitän ja jotka mahdollisiin yo-juhliin luultavasti oltais kutsuttu, olisivat olleet isovanhempien sisarusten lapsia ja lapsenlapsia. Muistan olleeni ala-asteella jonkun sukulaiseni yo-juhlissa, mutten muista edes ko. Sukulaisen nimeä jonka yo-juhlissa olin. Mulle ns. "sukulaiset" ovat siis lähes vieraita, tai ainakin koen heidät vieraina. Tutuiksi koen ainoastaan vanhempani ja isovanhempani. Sisaruksia mulla ei siis ole. Ja toasiaan mulla on kaksi oikeesti tuttua ystävää joiden kanssa vapaa-aikaa vietän. Toisen näistä kavereista kutsuinkin juhlistamaan yo-valmistumistani ihan kahdestaan, tai siis kutsuin molemmat muttei toinen kaveri ehtinyt omilta juhlistuksiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu kuinka ap:n itse itselleen diagnosoima fobia estää asuinkaverin tervehtimisen, mutta ei estä esim. opiskelua ja ryhmätöiden tekemistä. Kovin on valikoivaa sosiaalisten tilanteiden kammoa.

Voipi olla jotain tekemistä sen kanssa, että oon asunut edelliset 15 vuotta sen verran pienellä paikkakunnalla, että lukiossa kaikki paitsi yksi oppilas oli ennestään tuttuja peruskoulusta. Ja lisäksi ns. Virallisten asioiden hoitaminen on mulle ihan eri juttu kuin sellaset tilanteet jossa koen et mun pitäis kertoa jotain henkilökohtaista itestäni. Ne on ahdistavia. Eli siis pystyn ihan hyvin vaikka soittamaan pankkiin ja puhumaan raha-asioista, ei ne pankissa kysele että mitä harrastan tai että mitä aion tulevaisuudessa opiskella. Sama että koulussa pystyn kysymään opettajalta hyvin tehtäväapua ja juurikin juttelemaan toisten oppilaiden kanssa koulutöistä. Kunhan keskustelunaihe pysyy poissa musta tai mun elämästä, niin ei mua paljoa ahdista. Ja juurikin ihan pelkän "moi":n sanominen vieraalle kämppikselle vielä varmasti onnistuiskin, vaikka se ahdistaiskin. Lähinnä se ahdistais siksi etten voi koskaan olla täysin varma etteihän se vaan ala vaikka kyselemään kuulumisia tai muutakaan mun elämään liittyvää.

Mutta itse keskustelun alkuperäiseen aiheeseen. Kiitos kommenteista ja nyt kaikki on hyvin. En joutunut soluun vaan löysin kohtuullisen halvan yksiön yksityiseltä vuokranantajalta.