Olen muuttamassa soluun, olisiko epäkohteliasta...

Jos tämän nelikymppisen kääkän neuvo kelpaa niin sinuna perustelisin käytöstäni sillä, että "aion muuttaa tästä yksiöön niin pian kuin mahdollista joten ethän ota nokkiisi, jos en jaksa panostaa tutustumiseen". Älä kerro totuutta kun et vielä yhtään tiedä millaisen henkilön saat kämppäkaveriksi. Ns. väärälle ihmiselle ei kannata olla liian avoin ja rehellinen näin henkilökohtaisissa asioissa.

Kenenkään ei ole pakko asua solussa. Itse olen aika epäsosiaalinen ja muutin yksiöön lähes heti opintojen alettua. Asuin pienessä kaupungissa joten yksiö ei ollut edes kallis, mulla jäi opintotuen + asumislisän jälkeen vielä 100 e ruokaan ja elämiseen, kesätyörahoilla maksoin lopun elämisen. Olin valmis tinkimään elintasosta jotta sain yksiön ja itseasiassa moni muu sanoi samaa. Ihan normaaleja kaikki oltiin ja ollaan edelleen. Soluasuminen ei vaan ole kaikkien juttu!

Asuin solussa opiskeluaikanani, ja täytyy sanoa, että jos kämppikseksi olisi sattunut joku sinun kaltaisesi, se olisi ollut todella kurjaa. Olet tässä ketjussa miettinyt vain sitä, miten itse voit minimoida kaiken sosiaalisen kanssakäymisesi solussa. Et ole lainkaan miettinyt, miltä niistä muista asukkaista tuntuu, kun kämppään muuttaa ihminen, joka ei puhu, ei tervehdi ja josta muut eivät tiedä yhtään mitään. Ensinnäkin on ihan helvetin epäkohteliasta, jos et kykene edes tervehtimään. Toiseksi jos et pysty puhumaan yhtään mitään, vaikutat myös omituiselta, vihamieliseltä ja pelottavaltakin. Kyllä itsellä ainakin kävisi mielessä, että mitähän helvetin joukkomurhaa tuokin päässään pyörittelee, kun ei se ikinä sano mitään. Jos ihminen ei osoita olevansa ystävällinen, hänet koetaan vihamieliseksi. Itseäni ainakin läsnäolosi pelottaisi. Ihminen, johon ei saa mitään kontaktia, on pelottava ja vastenmielinen.

Soluasuminen ei sovi kaltaisellesi ihmiselle ollenkaan, elleivät sitten muut asukkaat ole aivan samanlaisia. Tuskin ovat. Meidän solussa kaikki ainakin tiesivät kaikkien työ-, opiskelu- ja seurusteluasiat, ja juttelimme joka päivä toistemme kanssa. Muistaakseni pidimme yhdessä bileitäkin.

Sinun kannattaa todella tehdä itsellesi ja kanssaihmisillesi palvelus ja hankkiutua heti opiskelijaterveydenhuollon kautta terapiaan tai ainakin psykologin juttusille. Sinulla on vakavia ongelmia, joihin täytyy hakea apua. Itsestään pelkosi eivät katoa.

Soluja on erilaisia. Ite asuin pari vuotta 5 hengen solussa, jossa ehkä parin tyypin kanssa joskus jotain juttelin. Ei välttämättä ees tervehditty muitten kanssa. Päivärytmit oli niin erilaiset ettei ees nähty juur koskaan.

Miten aiot tutustua ja verkostoitua kurssikavereiden ja muiden opiskelijoiden kanssa, jos sinulta ei saa kysellä mitään henkilökohtaista? Vai tuumaatko että nykyinen ystäväpiiri on täysin riittävä etkä edes halua uusia tuttavuuksia?

Aika hankalaa jos omaan kämppään muutaisi ihminen jota pitäisi vältellä esim. keittiössä, jossa minäkin mielelläni teen ruokaa...

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottamasi muoto tuntuu todelta tylyltä ja epäkohteliaalta. Sen sijaan lappu tyyliin: "Hei, olen Pekka ja muutin tähän soluun. Kärsin kuitenkin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sen vuoksi pyydän, että et yritä jutella kanssani, jos se ei ole välttämätöntä. Tärkeistä asioista voit kyllä tulla puhumaan." herättäisi ainakin minussa vain myötätuntoa.

Joo ehkä tää vois olla parempi. Mulla ei vaan oo diagnosoitu sosialaisten tilanteiden pelkoa vaan itse sitä siksi nimitän. Mutta ehkä voisin sanoa että olen sellainen ihminen joka vaan yleisesti ei pidä keskustelemisesta tms? Että ilmaiset ettei kyse ole siitä että hänessä ois jotain vikaa.

Ja voi kuulkaa kovasti yrittänyt tässä heinäkuun alusta asti etsiä yksiötä vapailta markkinoilta ja opiskelijasäätiöltä, mutta nyt ei parempaan heti pystynyt. Ennemmin asun kuitenkin solussa kuin 20 hengen hätämajoituksessa jossain kerrostalon ylimääräisessä tilassa. Etsin samaan aikaan koko ajan omaa asuntoa ja muutan kun sellaisen saan/löydän. Opiskelemaan olen siis menossa ja opiskelut alkaa elokuun puolessa välissä.

Ja kuten alussa sanoin, niin mulla on _tiettyihin tilanteisiin_ aika paha tää kammo. On tosi vaikea selittää minkälaiset tilanteet ahdista aja minkälaiset ei. Mutta siis pystyn ihan hyvin koulussa puhumaan vaikka ryhmätöistä, opettajalta kysymään neuvoa, soittamaan pankkiin ja lääkäriin jne. Kaikki tollaiset vähän enemmän "viralliset" hommat hoituu oikein hyvin eikä ne mua ahdista, enintään hiukan jännittää. Viimeksi kun soitin lääkäriin niin sanoin ääneen sen lauseen jonka aion sanoa kun puhelimeen vastataan. Silloin voin siis kunnolla etukäteen suunnitella mitä sanon, eikä ne kysele mitään yllättäviä henkilökohtaisia asioita (esim mun elämästä jotain ihan muuta kuin siihen asiaan liittyen mitä soitan). Jos siis soitan hammaslääkäriaikaa niin ei ne kysele vaikka että mitä aion opiskella. Jos kyselis niin sitten ahdistais. Kaikki tollaset "niitä näitä puhumiset" tuntemattomien kanssa ahdistaa siis pahasti. Jos vaikka pitää tubtemattoman opiskelijakaverin kanssa suunnitella miten kertoa vaikka talvisodasta esitelmässä, niin ei se tuota ongelmaa, ei siinä mun elämästä siihen esitelmään kirjoiteta. Jos taas mun pitäis pitää esitelmä itestäni ja siten jostain henkilökohtaisemmasta tuntemattomille nii hyi helvetti en pystyis.

Mutta siis tää mun ongelma rajoittuu kuitenkin sten niin pienelle osalle mun elämääni, että tää haittaa mua ehkä muutaman kerran vuodessa. Siksi ei ole motivaatiota enkä koe tarvetta lähteä kummempaa apua siihen asiaan hakemaan että voisin tuntemattomien kanssa smalltalkata, kun se apu ei kuitenkaan ole täysin ilmaista.

Miten voit sanoa, että ongelmasi rajoittuu pieneen osaan elämästäsi??? Sinähän et pysty lainkaan kohtaamaan uusia ihmisiä ja kommunikoimaan heidän kanssaan. Et pysty tutustumaan ihmisiin, luomaan ystävyyssuhdetta tai parisuhdetta, et pysty jakamaan ihmisten kanssa mitään, et saa muista ihmisistä iloa tai inspiraatiota, et voi kuulla heidän elämänkokemuksistaan tai kertoa omistasi jne. Miten ajattelit selvitä opiskeluista tai työnhausta? Käsittämätöntä, että mielestäsi ongelmasi on vähäpätöinen. Minun mielestäni sinä jäät paitsi kaikesta siitä, mikä elämässä on viime kädessä tärkeää eli vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Arsyttaa, etta olet vienyt jonkun toisen opiskelupaikan, sellaisen henkilon joka oikeasti tekisi tutkinnolla jotain. Sinusta ei selvasti ole tulossa missaan vaiheessa tuottavaa yhteiskunnan osaa.

Todella epareilua myos kamppakaveriasi kohtaan. Han ei ole pyytanyt sinunkaltaistasi lellipentua jakamaan asuntoa. Vaikeutat tarpeettomasti toisen ihmisen elamaa, koska olet tottunut saamaan tahtosi lapi, etka tajua etta aikuiseksi kasvaminen vaatii kompromisseja.

Jatkoa: toivottavasti ymmarrat, etta koulutuksesi maksetaan veronmaksajien varoilla. Me, veronmaksajat, haluamme sille vastiketta, mikaan "mua ei nyt kiinnosta" -selitys ei toimi.

Toisekseen, verkostoituminen on elintarkeaa opiskeluaikana. Nykyaan ei enaa riita, etta teet tutkinnon, vaan sinulla pitaa olla kontakteja, ilman niita et tule tyollistymaan.

Mä en ole lähellekään yhtä sosiaalisten tilanteiden kammoinen ja siltikään en tahdo asumaan soluun. Sun tilanteessa ei ainakaan missään nimessä kannata. Ihmettelen miten kestät olla samoissa tiloissa jonkun kanssa hiljaa, eikö ole kiusallista?

Minulla on valitettavasti ollut kämppis joka lukittautui aina huoneeseensa, vältteli liikkumasta yhteistiloissa kun olin kotona, ei edes esitellyt itseään sisäänmuuttaessa ja laittoi sellaisen ison pyykinkuivaustelineen barrikadiksi huoneensa oven eteen. Sanomattakin selvää että ns. normaaleihin ihmisiin ja kämppiksiin tottuneena pidin tätä henkilöä totaalisen kajahtaneena friikkinä. Ja sitä hän totisesti olikin, nainen nimittäin hankki itselleen häädön syystä jota en viitsi tässä sen tarkemmin avata. Summa summarum: jos et ole yhtään soluasujatyyppiä niin älä, pliis älä, muuta sellaiseen piinaamaan muita asukkaita!

Kulta rakas mene juttelemaan jonnekin ja hae apua. Todennäkösesti löydät koulusta tai opiskelupaikkakunnalta maksutonta terapiaa. Tuollainen ei helpotu vaan pahenee vaan. Korkeakoulu tuo mukanaan paineita joita et voinut kuvitellakaan ja joihin lukio ei sinua valmentanut. Paineen alla tuollaiset ongelmat yleensä vahvistuvat ja leviävät. Tulet olemaan ihan uudessa tilanteessa. Soluasunnossa asuminen voi todella toimia siedätysapuna. Sinulla on nyt siis kaksi vaihtoehtoa, otat suuren riskin mielenterveytesi kannalta ja jatkat näin lähetellen lappuja, tai sittense tartut ongelmaan nyt ja elät parhaassa tapauksessa elämäsi ystävien ympäröimänä, itsevarmana ja onnellisena.

Ap hävisi johonkin.

Mitäs jos kämppiksesi osuu stereotyyppinen himobailaava ja metelöivä opiskelijateini, alaikäinenkin jopa? Tai supersosiaalinen tyyppi jolla on alati kavereita plus poikaystävä kylässä? Tai siivouksesta täysin piittaamaton ja ruokiasi pöllivä tyyppi? Oletko valmis ja kyvykäs hanskaamaan mahdolliset ristiriidat joista ei selviä lappuja oven ali työntämällä.

Ei kannattaisi mennä asioiden edelle, et aio edes antaa mahdollisuutta kämppikselle koska olet niin takertunut omiin pelkoihisi ja vanhoihin käytöskaavoihin. Sitäpaitsi teidän kummankin elämään tulee kertaheitolla niin paljon uusia asioita ja ihmisiä, että joku random-asuinkaveri jää sen kaiken jalkoihin. Oman alan opiskelijat ovat se ensisijainen viiteryhmä eikä solukämppis, joita tulee ja menee.

Vaikutat introvertiltä. Soluasuminen tulee olemaan yhtä kidutusta. Etsi itsellesi yksiö vaikka maksaakin enemmän. 

Hei Ap!

Ihan ekana, onnea opiskelupaikasta!

Tokana, elämäntilanteesi on juuri nyt muuttuva, jännittävä ja vähän kauhistuttavakin; olet uuden edessä. Soluasuminen ja opintojen aloittaminen vaativat psyykkeeltä paljon. Toivon, että rohkaistut puhumaan tilanteestasi luotettavalle aikuiselle - avun hakemista ei tarvitse hävetä. Jos et kasvokkain heti halua, löytyy netistä paljon erilaisia chatteja, joissa voit purkaa mieltä ja omia tuntemuksia. Yksin ei kannata jäädä!

Yllättävän moni opiskelija tunnistaa tilanteesi ja tietää, millaista se on. Vaikka kauhistuttaa ja pelottaa, tulet kasvamaan opintojen aikana. Yritä suhtautua avoimin mielin, kämppiksestä voi tulla sulle uusi luottoystävä!

Tsemppiä aloitukseen!

Solu on tarkoitettu sosiaalsille ihmisille, täytyy olls taitoja olla muiden kanssa.

Osaatko ap yhtään asettua kämppiksen asemaan? Hän muuttanee yksin uuteen paikkaan ja kaupunkiin mikä on jo sinällään iso ja jännittävä elämänmuutos. Ja saa kämppäkaverikseen kaltaisesi diivailijan, joka ei viitsi nähdä edes sen vertaa vaivaa että moikkaisi(!) kun törmäätte. Vaikutat hurjan itsekkäältä ja kuvittelet, että omissa ongelmissa vellominen menee kaiken, jopa peruskohteliaisuuden, edelle. Olet jo aikuisen ikäinen eli sinulta voi jo odottaa aikuisen käytöstä.

Aika vähän on työpaikkoja tarjolla jossa hyväksytään epäsosiaalisuus vaikka olisit töissäsi kuinka hyvä. Mun mies kamppaillut tän asian kanssa koko iän ja nyt jo paremmalla puolella. On kuitenkin suhun verrattuna huomattavasti sosiaalisempi. On kuitenkin työtehtävissä missä ei ole pakko olla sosiaalinen mutta työyhteisö sen vaatii.

Toivottavasti löydät sen yksiön pian niin kämppisraukka saa "tolkun ihmisen" saman katon alle kun poistut näyttämöltä. Loppu hyvin kaikki hyvin..