Lapseton, mikä SINUA järkyttää eniten lapsiperhearjessa?

Vierailija kirjoitti:

Kaiken aikatauluttaminen, pallo jalassa, jatkuva älämölön kuuntelu. Oikeastaan koko vankilamainen tilanne

Repesin tälle "vankilamainen tilanne" :D

Yllätyin siitä, miten mies muuttui silmissäni aivokuolleeksi imbesilliksi, kun olisi pitänyt ottaa kantaa lasten kasvatukseen tai hoitaa päivittäiset rutiinit kunnialla. Näkemyserot olivat yhtäkkiä uskomattomat, fiksusta akateemisesta kuoriutui täysi kädetön aasi. Etukäteen puhui paljon, miten lapsia tulisi kasvattaa ja arvosteli kovasanaisesti esim. kadulla näkemiensä perheiden toimintaa.. Itse väsyi jo viikossa vauvan hoitoon. Nyt kun lapsi on 7, tuntuu, että tilanne menee vain huonommaksi lapse kasvaessa. Pieni lapsi, pienet murheet ja isolla isommat vai miten se nyt menikään. Totta. Kunnioitus miestä kohtaan on murentunut:(

Päivähoitomaksujen suuruus kyllä jaksaa aina ihmetyttää.

Ompas täällä järkytytty metelistä ja kaaoksesta. Meillä ei ainakaan ole näitä ongelmia. Jos leikki menee liian riehakkaaksi, lapset saavat jatkaa leikkiään ulkona. Tai laitan esim. musiikkia, jota lapsi rauhoittuu kuuntelemaan tai vaikkapa tanssimaan. Siinä sitä rauhoittuu.

Meillä on alusta asti on ollut hyvät rutiinit, ja on opetettu lapsille, että esim. ruokapöydässä on ruokarauha.

Yleistunnelma on rauhallinen.

Koti on sekaisin lapsen ollessa 1-3v, sen jälkeen olen saanut lapsista kaverin siivoukseen ja esim. pyykin ripustukseen:D Osaavat jo tuon ikäisenä laittaa lelunsa paikoilleen. Ja kyllä, näitä asioita opetellaan myös päiväkodissa. Tukee kasvua, kun lapsi huomaa, että joka paikassa kerätään ne omat jäljet, eikä kyseessä ole suinkaan lvain laiskan äidin juoni...

Se miten mussunpussun pikkunen on niiin ihqun pihqun ihana kun se on vauveliini ja pikkulapsi, mutta miten teini (siis sama lapsi) yläkouluun päästyään on näiden samaisten vanhempien mielestä melkein aikuinen. Näistä viis veisataan, mukulat kulkee fritsun kaulassa, krapulaa potien eikä kukaan viitsi katsella tai kysellä perään. Ihan sama miten koulu menee tai mitkä on tulevaisuuden näkymät.

älämölö, sotku, itku. Lasten tietty likaisuus; sormet menee heillä nenään, suuhun, peräreikään, sukuelimiin heti kun kieltävä vanhempi selkänsä kääntää. Käsiä ei välttämättä pestä vessassa käynnin, jälkeen, tarjottavia lääpitään tai jopa nuolaistaan pöydässä. Päiväkodeissa usein täitä/kihomatoja. Ja tietenkin loiset saa lääkittyä pois ja muu onkin täysin normaalia lapsen itsetutkiskelua, oppivat aikuisten tavoille kyllä ajallaan, ei sillä, mutta onhan tuo vähän ällöttävää.

Vierailija kirjoitti:

Se, ettei ole hetken rauhaa. Edes öisin, pitkään aikaan. Tulisin hulluksi parissa päivässä.

Itse en kestäisi vuorokauttakaan.

Huonosti siivotut asunnot/kodit. Sotkuiset ja ryyteiset lapset jotka tulevat tahmatassuillaan lääppimään ja jakamaan bakteereita. Huutavat lapset.

Minua järkyttää äitien katkeruus. Piruilevat aina minulle kun en ole hankkinut lapsia, en ymmärrä miksi se asia heitä niin vaivaa.

Puhuvat itse niin katkerasti lapsistaan etten todellakaan haluaisi samaa 😀

Jotkut oikein kehuvat sillä miten heillä ei siivota eli suomeksi asutaan sikolätissä. En ymmärrä mitä hienoa siinä on. Itse en pystyisi.

Eilenkin kaupassa yhet lapset kiljuivat ja riehuivat niin että rattaat kaatuivat. Kyllä järkytti ja oli ihana tulla omaan, hiljaiseen kotiin <3

Olen töissä perhepäivähoitajana. Desibelit pysyvät aina puhetasolla, vaikka lapsia saattaa olla 6-8 leikkimässä. Ei myöskään juoksennella tai viskellä esineitä. Lapset korjaavat esim. ennen ruokailua mielellään kaikki lelut laatikoihin. Ainoastaan kaikkien ruokien maistelu ja päiväunille laitto saattaa joskus olla vaikeaa ja osa lapsista on rehellisesti sanoen aika huonoja pukemaan itse, koska kotona äiti pukee vielä 5-vuotiaankin... Mutta muuten homma on tosi mukavaa ja mutkatonta.

Sitten kun menee kaveriperheen luo kyläilemään, missä on 2 päiväkoti-ikäistä... Puolen tunnin päästä korvat alkaa soida ja kaverillekin joutuu huutamaan metelin yli. Koko lattia on kuorrutettu leluilla, joita lapset viskoo ympäriinsä sitä mukaa kuin äiti niitä yrittää keräillä. Keskeytyksiä tulee 10 sekunnin välein, kun lapset lyövät toisiaan, heittävät pallolla kristallimaljakkoa ja yrittävät kiipeillä kiellettyihin paikkoihin ÄITIÄITIÄITIÄ hokien. Kaikki paikat on epämääräsessä töhnässä ja pursuilevat kakkavaippoja niin että hiukset haisee vielä kotonakin vauvanpaskalta.

Tämä ero järkyttää.

Vierailija kirjoitti:

Kaiken aikatauluttaminen, pallo jalassa, jatkuva älämölön kuuntelu. Oikeastaan koko vankilamainen tilanne

Hyvin kiteytetty. Kuuntelin juuri eilen lentokoneessa 5 tuntia putkeen lapsen kimitystä vanhemmilleen. Harvinaisen hermoille käypää...."mä haluun piirtää, eiku nyt mä haluunkin ipadin, eikun....mä haluun...." oikeasti 5 tuntia rasittavaa "äiti äiti, iskä, hei iskä mä haluun...."  Mitään tuo mukula ei tehnyt, ei siis keskittynyt mihinkään vaan jatkuva kitinä! Kävi todella "lomalle" lähteneitä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa teistä tekee kuitenkin ne lapset, siinäs esitätte :D

No, minä en. Ikää on jo 44, eikä varmasti ole enää lapsia tulossa.

Ps. Ette ole oivaltaneet mitään mitä perheelliset eivät olisi.

Uskoakseni kukaan ei ole tällaista kuvitellutkaan.

Ette ole viisaampia ettekä tunne itseänne paremmin.

Emme myöskään ole tyhmempiä, emmekä tunne itseämme huonommin.

Teiltä puuttuu ainoastaan kyky joustaa elämäntilanteissa ja kasvaa ihmisenä.

Höpsistä, ihmisenä voi kasvaa muutenkin. Se mikä minulta puuttuu, on halu saada lapsia.

Eniten ihmetyttää juuri tuo, ettei lapsille saada sanottua, että nyt ollaan junassa, bussissa, lentsikassa, ravintolassa, että nyt istut paikoillaan ja olet hetken rauhassa ja hiljaa. 

Jotenkin myös äärettömän epäkohteliasta muita ihmisiä kohtaan, kun heidän tilanteistaan ei tiedä. He ovat maksaneet lipuista, illallisestaan jne. ja saavat sitten osallistua koko rahalla kasvattamattoman lapsen oikuttelujen seuraamiseen ja kuuntelemiseen. 

Vihaan ihmisiä.

Minua ehkä järkyttää eniten lasten ilkeys. Siis lapsethan eivät erota oikeaa väärästä, ellei sitä heille erikseen opeteta. Olen itse erittäin vahvasti konflikteja kaihtava ihminen, ja minun on vaikea unohtaa ja antaa anteeksi pahoja tekoja ja malttinsa menettämistä, vaan tällaiset jäävät helposti päiväkausiksi pyörimään mieleen. Tämän vuoksi en ollenkaan voisi kasvattaa lapsia, sillä nämä väistämättä alkaisivat tuottaa pettymyksiä toisensa perään huonolla käytöksellään.

Lapsen muokkaaminen ihmismäiseksi vaatii oikeasti ihan älyttömän paljon työtä, todella pitkää pinnaa ja loputtoman määrän samojen asioiden toistoa. Tietysti lapsissa on eroja, mutta kukaan ei synny hyvinkasvatettuna.

Liian pitkä ja ahdistava savotta minulle, ei kiitos.

Lasten harrastusten mukaan eläminen, niiden roudaaminen koko ajan jonnekin, kentän laidalla odottelu ym. Tietenkään kaikissa lapsiperheissä tätä ei ole samassa mitassa, mutta joillakin tuntemillani vanhemmilla kaikki vapaa-aika on tuota. Silloinkin, kun lapsi minun mielestäni osaisi jo itsekseen mennä sinne harrastukseensa.

Toinen niin omien lasten yletön kehuminen. Mikä tahansa riipustus paperille niin lapsi on tulevaisuuden Picasso. Ja vaikka se todistus olisikin hyvä tai meidän Ville 8 v. teki eilen kääretortun ihan itse, niin en kehtaisi äitinä sitä työpaikan kahvihuoneessa naama ylpeydestä ja onnesta loistaen tuoda julki.

Omasta mielestäni pahimmat jutut liittyvät nukkumiseen ja syömiseen. Molemmat niin tärkeitä asioita elämässä, etten voi kuvitella hankkivani omia lapsia. Vietin kerran viikon tutun lapsiperheen loma-asunnolla Etelä-Euroopassa, ja se oli kyllä silmiä avaava kokemus. Joka ilta meni n. tunti jommaltakummalta vanhemmalta saada lapset nukkumaan. Usein sen jälkeen ko. vanhempi oli niin vittuuntunut, että muidenkin tunnelma lopahti, ja aikuisetkin hipsivät aikaisin nukkumaan. Yöllä vähintään toinen lapsista heräsi vähintään kerran itkemään, johon itsekin aina havahduin. Aamulla sitten lapset herättivät metelöinnillään kaikki viimeistään klo 6. Jokainen ateria oli karseaa sotkemista, maanittelua, kiukuttelua jne. Varsinkin ravintolassa käyminen oli painajaismaista, sääliksi kävi muita asiakkaita. Yhtään kertaa en voinut oikeasti nauttia syömisestä. Ajatus siitä, että tätä jatkuisi vuosikaudet joka helvetin päivä, saa minut täysin lamaantuneeksi. Pidän sinkkuelämästäni aivan liikaa vaihtaakseni sen tuohon ansassa olemisen tunteeseen.

Lapseton, lähinnä järkyttää kuinka paljon lapset tarvitseavt huomiota. Tämä toki varmaan helpottaisi, jos olisi lasten kanssa enemmän ja osaisi sanoa 'ei', mutta nyt näin.

Mikään ei yllätä. Minulla on viisi pikkusisarusta, joista nuorimpaan 15 vuoden ikäero. Kaik on nähty :D Olen myös toiminut ammatikseni lasten kotihoitajana.

Lapset tuntuvat vievän vanhempiensa kaiken ajan. Yhtään mitään ei lapset osaa tehdä omatoimisesti. Kaverin lapsi ei leiki edes ulkona ok-talon pihalla ilman äitiään. Leluja ja tavaroita on pakko ostaa lapselle ihan helvetisti. Ja vaatteita. Tuntuu että kaikki rahatkin menee "Lapselle sitä tätä ja tuota" -systeemiin. Ja ottaahan kauppiaat rahat pois tyhmiltä. Alle kouluikäisellä pitää olla läppärit ja kaikki että saa istua lastenhoitajalla eli yleareenassa. Seuraus on se ettei lapsi osaa ensimmäisinä kouluvuosinaan tehdä yhtään mitään eikä leikkiä mitään. Hertan Maailma kyllä osataan ulkoa.

Onko lapsen kasvattaminen oikeasti sitä että aikuinen on lapsen palvelija ja orja?