Miniä ei käy kylässä kuin tosi harvoin

Liian usein pidetään itsestäänselvyytenä, että miniä rashautuu lapsikatraineen oman työnsä ja huushollin pidon ohessa vielä pakkovierailuille anoppilaan. Tämä taas viettää lokoisia eläkepäiviä ja aikaa on vaikka muille jakaa. Miksi ei itse käy kylässä, jos poikansa perheelle sopii?! Nykyeläkeläisissä on varakkaita terveitä ihmisiä, jotka jaksavat matkustaa Thaimaahan, miksei sitten lähemmäs. Ja muistakaa: kyse on vastavuoroisesta suhteesta: miten kohtelet muita, se tulee itsellesi takaisin.

Oma puoliso on oikeasti vieras ihminen, johon tutustumiseen ei kaikilla riitä edes kymmenen vuotta, voi tulla yllätyksiä! Miksi sitten oletetaan, että tämän sululaisiin pitöisi syntyä läheiset välit auromaattisesri, jos ei tunne näiden kanssa yhtään mitään yhteistä?! Eihän työkaveteidenkaan kanssa automaattisesti olla ystäviä.

Voi voi, kun on ikäviä ihmisiä täällä. Onko oikeasti noin kauheita anoppeja? Minun edesmennyt anoppini oli minulle ajatusmaailmaltaan vähän vieras, mutta ajattelin, että hän on kuitenkin kasvattanut noin ihanan miehen kuin omani. Ei kai hän nyt ihan kauhea voi olla.

Myötäilin, kun voin. Kun tuli ristiriitoja, ajattelin, että hän on vanhempi ja saa päättää sen kerran kuin heillä ollaan. Anoppini tuntui oppivan ajattelemaan samoin: olimme lopulta toisiimme tottuneita, annoimme olla erilaisia, tulimme juttuun. Lopulta opin arvostamaankin joitain hänen aluksi vieraita piirteitään. Appivanhempani asuivat kolmen tunnin matkan päässä ja vierailimme silloin, kun meille sopi. Heillä oli talo maalla, meillä kerrostaloasunto. He eivät käyneet meillä juuri yökylässä.

En aina lähtenyt kovin mielelläni, mutta kun tulin, olin oikeastaan ihan tyytyväinen. Lapset saivat oppia tuntemaan mummoa ja serkkujaankin. Itse sain levätä ruoanlaitosta (mielestäni se oli anopissa ihanaa, että hän käsitti meidän tulleen kyläilemään; ei meidän tarvinnut tehdä pakollisesti mitään, olimme lomalla).

Nyt, kun anoppia ei ole, huomaan, että olen kyllä saanut häneltä mallin. Vanhin poikamme on tuonut tyttöystävänsä yökyläilemään. Laitan mielelläni ruokaa, juttelen innokkaasti  - ja tykkään, että poika on tehnyt loistovalinnan. Ja tietysti, tietysti toivon, että he käyvät meillä usein. Matkaa on kuitenkin taas kolme tuntia, joten joka viikonloppu ei voi käydä.

Ymmärrän ap:n ajatuksen: on ihanaa, kun on sukua. Se on erilaista kuin kanssakäyminen muiden kanssa. On tietysti itsetutkiskelun paikka, jos miniä ei käy, mutta voisitko sanoa myös suoraan hänelle, ihan vilpittömästi: "Olisi ihanaa, jos tulisit myös käymään, pääsisitkö millään?" Voisiko tuollaista torjua? No, ehkä tämän keskustelun ihmiset voisivatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Liian usein pidetään itsestäänselvyytenä, että miniä rashautuu lapsikatraineen oman työnsä ja huushollin pidon ohessa vielä pakkovierailuille anoppilaan. Tämä taas viettää lokoisia eläkepäiviä ja aikaa on vaikka muille jakaa. Miksi ei itse käy kylässä, jos poikansa perheelle sopii?! Nykyeläkeläisissä on varakkaita terveitä ihmisiä, jotka jaksavat matkustaa Thaimaahan, miksei sitten lähemmäs. Ja muistakaa: kyse on vastavuoroisesta suhteesta: miten kohtelet muita, se tulee itsellesi takaisin.

Muistapa itse sitten myöhemmin tuo viimeinen lauseesi.

Ja käsi sydämelle, kuinka moni miniä sietää kotonaan sellaista anoppia jota ei halua mennä tapaamaan juuri koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei tykkää käydä anopillaan kylässä, koska he ovat vain todella erilaisia ihmisiä. Heillä ei oikein ole mitään yhteistä puhuttavaa. Anopillaan ei ole mitään koulutusta, on asunut maatilalla koko elämänsä, äitini taas on aivan erilaisesta taustasta, korkeasti koulutettu kaupunkilainen. Äitini tykkää puhua esim. työasioistaan, matkustelusta, maailman tapahtumista ja politiikasta, anoppinsa taas ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja seuraa vain oman kylänsä tapahtumia. Lisäksi anopin talo on keskellä peltoa ja metsää, eikä äitini viihdy sellaisessa paikassa ollenkaan.

Ei se syy aina ole se, ettei pitäisi toisesta. Kaikilla ei vain sitä yhteistä säveltä löydy. Äitini on sitä mieltä, että anoppinsa on oikein mukava ja kiltti ihminen ja kunnioittaa tätä suuresti, mutta ei silti viihdy anoppilassa kyläilemässä.

Eikö tuo ole itsekästä?

Minusta on . Voisihan siellä käydä ihan sillä periaatteella että huolehditaan toisistamme. Jokainen katsoisi sen oman lähipiirin edes.

Ei kai kyse ole pelkästään siitä missä äitisi viihtyy, eiköhän hänelle silti jää tarpeeksi aikaa pyöriä niissä piireissä joissa viihtyy vaikka silloin tällöin viettäisi aikaa anoppinsa kanssa. Mutta sydämen sivistystä ei löydy yliopistoista eikä ulkomailta, se vaatii joitain oivalluksia.

Ai että yliopiston käyneillä tai ulkomailla matkustelevilla ei voi olla sydämen sivistystä? 

Lisätään tähän että matka suuntaansa on noin 8 tuntia. Käydään siellä noin kerran vuodessa, ihan jo tämän matkan takia. Minusta olisi kohtuutonta vaatia enempää. Äidin anopilla asuu toinen poikansa naapuritalossa, ja tämä perheineen vierailee sitten lähes joka päivä. Eli ei ole pelkoa siitä, että anoppi jäisi yksin ilman huolenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Aika kylmää porukkaa täällä on.

Itselleni olisi kauhistus jos tyttäreni avomies ei vierailisi kuin muutaman kerran vuodessa.

Meidän perheessä on läheiset välit ja näemme lähes viikoittain, joskus useamman kerran viikossa. Olen pidetty ja minua kutsutaan ja jopa haetaan käymään ja he käyvät meillä. Yhteisiä ruokailuhetkiä jne. Koen olevani läheisten rakkaudella siunattu. Kun itse antaa rakkautta saa sitä myös takaisin.

keski-ikäinen nainen

Nimenomaan näin se menee. Ja vielä niin että kun itse antaa eikä odota että sen toisen pitää ensin.

Jos antaa anopilleen mahdollisuuden niin hänestä saattaa kuoriutua ihan mukava ihminen.

Itselleni kävi näin. Anoppi tuntui kovin erilaiselta enkä ymmärtänyt aina. Mutta aikaa myöden meistä tuli ystävät ja kaipaan häntä useinkin nyt kun on kuollut.

Tämä olisi jäänyt tapahtumatta jos olisin suhtautunut niin kuin täällä monet : On niin erilainen, kaavoihin kangistunut, ei ole mitään yhteistä jne. Enkä siksi olisi vaivautunut edes tutustumaan.

Itse käyn anopilla kerran vuodessa. Syynä on pitkä välimatka. Käytäisiin vähän useammin, jos asuttaisiin lähempänä. Miehen suku ei myöskään ole mitenkään sukurakasta, joten ei minua tai muutakaan perhettä varmasti edes haluta kovin usein vierailulle. Omien vanhempieni, sisarusten ja serkkujen kanssa tulee pidettyä yhteyttä senkin edestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei tykkää käydä anopillaan kylässä, koska he ovat vain todella erilaisia ihmisiä. Heillä ei oikein ole mitään yhteistä puhuttavaa. Anopillaan ei ole mitään koulutusta, on asunut maatilalla koko elämänsä, äitini taas on aivan erilaisesta taustasta, korkeasti koulutettu kaupunkilainen. Äitini tykkää puhua esim. työasioistaan, matkustelusta, maailman tapahtumista ja politiikasta, anoppinsa taas ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja seuraa vain oman kylänsä tapahtumia. Lisäksi anopin talo on keskellä peltoa ja metsää, eikä äitini viihdy sellaisessa paikassa ollenkaan.

Ei se syy aina ole se, ettei pitäisi toisesta. Kaikilla ei vain sitä yhteistä säveltä löydy. Äitini on sitä mieltä, että anoppinsa on oikein mukava ja kiltti ihminen ja kunnioittaa tätä suuresti, mutta ei silti viihdy anoppilassa kyläilemässä.

Eikö tuo ole itsekästä?

Minusta on . Voisihan siellä käydä ihan sillä periaatteella että huolehditaan toisistamme. Jokainen katsoisi sen oman lähipiirin edes.

Ei kai kyse ole pelkästään siitä missä äitisi viihtyy, eiköhän hänelle silti jää tarpeeksi aikaa pyöriä niissä piireissä joissa viihtyy vaikka silloin tällöin viettäisi aikaa anoppinsa kanssa. Mutta sydämen sivistystä ei löydy yliopistoista eikä ulkomailta, se vaatii joitain oivalluksia.

Ai että yliopiston käyneillä tai ulkomailla matkustelevilla ei voi olla sydämen sivistystä? 

Lisätään tähän että matka suuntaansa on noin 8 tuntia. Käydään siellä noin kerran vuodessa, ihan jo tämän matkan takia. Minusta olisi kohtuutonta vaatia enempää. Äidin anopilla asuu toinen poikansa naapuritalossa, ja tämä perheineen vierailee sitten lähes joka päivä. Eli ei ole pelkoa siitä, että anoppi jäisi yksin ilman huolenpitoa.

Älä lue kuin piru raamattua, taidat tuntea pohjimmaltasi huonoa omaatuntoa kun eikö se äitisi anoppi ole sinun mummosi?

Enhän minä suinkaan väittänyt ettei yliopiston käyneellä ja paljon matkustelevalla voi olla sydämen sivistystä , vaan että ne eivät sitä automaattisesti tuo eivätkö takaa.

Jos äitisi matkustelee paljon niin kaipa hän lentokoneessakin jaksaa istua tunteja, vaikkapa tuon 8 tuntia varmaan useamman kerran vuodessakin.

Hän tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa eikä häneltä kaiketi kukaan ole vaatimassa mitään.

Mutta juttu on niin että se on tahdosta kiinni ja järjestelykysymys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kylmää porukkaa täällä on.

Itselleni olisi kauhistus jos tyttäreni avomies ei vierailisi kuin muutaman kerran vuodessa.

Meidän perheessä on läheiset välit ja näemme lähes viikoittain, joskus useamman kerran viikossa. Olen pidetty ja minua kutsutaan ja jopa haetaan käymään ja he käyvät meillä. Yhteisiä ruokailuhetkiä jne. Koen olevani läheisten rakkaudella siunattu. Kun itse antaa rakkautta saa sitä myös takaisin.

keski-ikäinen nainen

Nimenomaan näin se menee. Ja vielä niin että kun itse antaa eikä odota että sen toisen pitää ensin.

Jos antaa anopilleen mahdollisuuden niin hänestä saattaa kuoriutua ihan mukava ihminen.

Itselleni kävi näin. Anoppi tuntui kovin erilaiselta enkä ymmärtänyt aina. Mutta aikaa myöden meistä tuli ystävät ja kaipaan häntä useinkin nyt kun on kuollut.

Tämä olisi jäänyt tapahtumatta jos olisin suhtautunut niin kuin täällä monet : On niin erilainen, kaavoihin kangistunut, ei ole mitään yhteistä jne. Enkä siksi olisi vaivautunut edes tutustumaan.

Jos on anoppinsa tuntenut 20 vuotta, niin eiköhän siinä ajassa ole ehtinyt tarpeeksi tutustua ja huomannut, ettei mitään yhteistä ole.

Vierailija kirjoitti:

MInä olen vain iloinen, kun miniä ei tule käymään. Saadaan paljon rennommin jutella pojan kanssa ja paapoa lapsenlapsia, kun ei ole koko ajan haukankatsetta niskassa, että mitä nyt tarjotaan jne. Eikä meillä edes ole karkkeja tms. herkkuja vaan tänäänkin rahkapiirakkaa mantelipohjalla, mutta sekin on yleensä liikaa. Marjoissa kun on vaarallista hedelmäsokeria.

Et sinäkään kovin mukavalta anopilta vaikuta :D. Mun mielestä sun pitäisi kunnioittaa lapsenlapsien äitiä - onhan hän kantanut ja synnyttänyt ne ihanat kullanmurut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei tykkää käydä anopillaan kylässä, koska he ovat vain todella erilaisia ihmisiä. Heillä ei oikein ole mitään yhteistä puhuttavaa. Anopillaan ei ole mitään koulutusta, on asunut maatilalla koko elämänsä, äitini taas on aivan erilaisesta taustasta, korkeasti koulutettu kaupunkilainen. Äitini tykkää puhua esim. työasioistaan, matkustelusta, maailman tapahtumista ja politiikasta, anoppinsa taas ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja seuraa vain oman kylänsä tapahtumia. Lisäksi anopin talo on keskellä peltoa ja metsää, eikä äitini viihdy sellaisessa paikassa ollenkaan.

Ei se syy aina ole se, ettei pitäisi toisesta. Kaikilla ei vain sitä yhteistä säveltä löydy. Äitini on sitä mieltä, että anoppinsa on oikein mukava ja kiltti ihminen ja kunnioittaa tätä suuresti, mutta ei silti viihdy anoppilassa kyläilemässä.

Eikö tuo ole itsekästä?

Minusta on . Voisihan siellä käydä ihan sillä periaatteella että huolehditaan toisistamme. Jokainen katsoisi sen oman lähipiirin edes.

Ei kai kyse ole pelkästään siitä missä äitisi viihtyy, eiköhän hänelle silti jää tarpeeksi aikaa pyöriä niissä piireissä joissa viihtyy vaikka silloin tällöin viettäisi aikaa anoppinsa kanssa. Mutta sydämen sivistystä ei löydy yliopistoista eikä ulkomailta, se vaatii joitain oivalluksia.

Ai että yliopiston käyneillä tai ulkomailla matkustelevilla ei voi olla sydämen sivistystä? 

Lisätään tähän että matka suuntaansa on noin 8 tuntia. Käydään siellä noin kerran vuodessa, ihan jo tämän matkan takia. Minusta olisi kohtuutonta vaatia enempää. Äidin anopilla asuu toinen poikansa naapuritalossa, ja tämä perheineen vierailee sitten lähes joka päivä. Eli ei ole pelkoa siitä, että anoppi jäisi yksin ilman huolenpitoa.

Älä lue kuin piru raamattua, taidat tuntea pohjimmaltasi huonoa omaatuntoa kun eikö se äitisi anoppi ole sinun mummosi?

Enhän minä suinkaan väittänyt ettei yliopiston käyneellä ja paljon matkustelevalla voi olla sydämen sivistystä , vaan että ne eivät sitä automaattisesti tuo eivätkö takaa.

Jos äitisi matkustelee paljon niin kaipa hän lentokoneessakin jaksaa istua tunteja, vaikkapa tuon 8 tuntia varmaan useamman kerran vuodessakin.

Hän tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa eikä häneltä kaiketi kukaan ole vaatimassa mitään.

Mutta juttu on niin että se on tahdosta kiinni ja järjestelykysymys

Ei ole minun mummoni, vaan äitini uuden miehen äiti. Tosin hänellä on tämä "uusi mies" ollut jo 20 vuotta. Kun me lapset olimme pieniä, vierailimme useammin "mummolassa". Äidilläni ja hänen uudella miehellään on molemmilla sellaiset työt, joista ei noin vain oteta ylimääräisiä lomapäiviä, ja viikonloppureissuksi 8 tuntia suuntaansa on pitkä matka. En tosin tiedä, miksi minun pitäisi puolustella heidän elämänvalintojaan? Eikö äitini saisi tehdä oman tahtonsa mukaan ja nähdä niitä ihmisiä, joita haluaa nähdä, niin usein tai harvoin, kuin haluaa? Ei minusta äidilläni ole velvollisuutta pitää huolta anopistaan, vaan se velvollisuus on äitini miehellä, jos jollain. 

Vierailija kirjoitti:

Miniä ei oikein koskaan tule ei poikani mukana käymään. Hän on viimeksi käynyt meillä n 4kk sitten ja vuodessa ei vieraile kuin ehkä 3-4 kertaa.Näkisin häntä mielelläni useamminkin, Hän jää pois, vaikka ei olisi muutakaan menoa, Tuntuu kuin hän ei ymmärtäisi, että sukulaisten kanssa on tapana olla tekemisissä, eikö hän tarvitse sukulaissuhteita ollenkaan... tuntuu surulliselta. Perheenjäsenten kanssakäyminen on kuitenkin kaikille ilon aihe ja rikastuttaa elämää, ja minusta lasteni puolisot kuuluvat perheeseen myös. En haluaisi painostaa, mutta en myöskään jättää häntä ulkopuoliseksi, Tuntuu että välttelee minua ja miestäni selvästi?

Mun käly ei juuri koskaan käy vanhemmilla veljen ja lapsen mukana. Tämä onkin tosi hyvä, koska veli on hauska ja juttelee avoimesti asioista, kun vaimonsa ei ole paikalla. Vaimon läsnäollessa v***uilee koko ajan erityisesti äitille ja on jotenkin nihkeä. Tulee mieleen, että pitää koko ajan todistaa jotain vaimolleen ja on jännittynyt. Sitten on aivan toisenlainen, oma hyväntuulinen ja juttelevainen itsensä, vaimon ollessa pois. Vaikea ymmärtää, miten hyvinkasvatettu, hyvätahtoinen ja "kaikkien kaveri" -veljeni on sellainen ilkiö vanhemmilleen vaimon läsnäollessa. Luulin ensin äitini kuvittelevan, mutta realistinen (ja äidin höpötykset yleensä ohittava) isä vahvisti, että häntä on alkanut ärsyttämään veljen käytös vaimonsa läsnäollessa, kuinka ilkeästi puhuu hyväntahtoiselle ja avuliaalle äidillemme. Huomasin itse myöhemmin saman.

Sama ilmiö on jonkin verran meillä. Kälyn läsnäollessa on jotenkin nuiva, vähäsanainen ja mielellään aukoo mulle päätään joka asiasta. Kun kälyä ei ole, niin istuu tossa sohvalla nauramassa ja juttua riittää tunteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei tykkää käydä anopillaan kylässä, koska he ovat vain todella erilaisia ihmisiä. Heillä ei oikein ole mitään yhteistä puhuttavaa. Anopillaan ei ole mitään koulutusta, on asunut maatilalla koko elämänsä, äitini taas on aivan erilaisesta taustasta, korkeasti koulutettu kaupunkilainen. Äitini tykkää puhua esim. työasioistaan, matkustelusta, maailman tapahtumista ja politiikasta, anoppinsa taas ei ole koskaan käynyt ulkomailla ja seuraa vain oman kylänsä tapahtumia. Lisäksi anopin talo on keskellä peltoa ja metsää, eikä äitini viihdy sellaisessa paikassa ollenkaan.

Ei se syy aina ole se, ettei pitäisi toisesta. Kaikilla ei vain sitä yhteistä säveltä löydy. Äitini on sitä mieltä, että anoppinsa on oikein mukava ja kiltti ihminen ja kunnioittaa tätä suuresti, mutta ei silti viihdy anoppilassa kyläilemässä.

Eikö tuo ole itsekästä?

Minusta on . Voisihan siellä käydä ihan sillä periaatteella että huolehditaan toisistamme. Jokainen katsoisi sen oman lähipiirin edes.

Ei kai kyse ole pelkästään siitä missä äitisi viihtyy, eiköhän hänelle silti jää tarpeeksi aikaa pyöriä niissä piireissä joissa viihtyy vaikka silloin tällöin viettäisi aikaa anoppinsa kanssa. Mutta sydämen sivistystä ei löydy yliopistoista eikä ulkomailta, se vaatii joitain oivalluksia.

Ai että yliopiston käyneillä tai ulkomailla matkustelevilla ei voi olla sydämen sivistystä? 

Lisätään tähän että matka suuntaansa on noin 8 tuntia. Käydään siellä noin kerran vuodessa, ihan jo tämän matkan takia. Minusta olisi kohtuutonta vaatia enempää. Äidin anopilla asuu toinen poikansa naapuritalossa, ja tämä perheineen vierailee sitten lähes joka päivä. Eli ei ole pelkoa siitä, että anoppi jäisi yksin ilman huolenpitoa.

Älä lue kuin piru raamattua, taidat tuntea pohjimmaltasi huonoa omaatuntoa kun eikö se äitisi anoppi ole sinun mummosi?

Enhän minä suinkaan väittänyt ettei yliopiston käyneellä ja paljon matkustelevalla voi olla sydämen sivistystä , vaan että ne eivät sitä automaattisesti tuo eivätkö takaa.

Jos äitisi matkustelee paljon niin kaipa hän lentokoneessakin jaksaa istua tunteja, vaikkapa tuon 8 tuntia varmaan useamman kerran vuodessakin.

Hän tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa eikä häneltä kaiketi kukaan ole vaatimassa mitään.

Mutta juttu on niin että se on tahdosta kiinni ja järjestelykysymys

Ei ole minun mummoni, vaan äitini uuden miehen äiti. Tosin hänellä on tämä "uusi mies" ollut jo 20 vuotta. Kun me lapset olimme pieniä, vierailimme useammin "mummolassa". Äidilläni ja hänen uudella miehellään on molemmilla sellaiset työt, joista ei noin vain oteta ylimääräisiä lomapäiviä, ja viikonloppureissuksi 8 tuntia suuntaansa on pitkä matka. En tosin tiedä, miksi minun pitäisi puolustella heidän elämänvalintojaan? Eikö äitini saisi tehdä oman tahtonsa mukaan ja nähdä niitä ihmisiä, joita haluaa nähdä, niin usein tai harvoin, kuin haluaa? Ei minusta äidilläni ole velvollisuutta pitää huolta anopistaan, vaan se velvollisuus on äitini miehellä, jos jollain. 

Minähän sanoin että äitisi tekee omat ratkaisunsa ja,elää niiden kanssa. Olen edelleen sitä mieltä että taidat tuntea huonoa omaatuntoa kun mielesi tekee puolustella, ehkä syvällä sismmässäsi koet,että sinunkin pitäisi joskus käydä.

Tottakai äitisi miehellä on se varsinainen vastuu äitinsä luona käymisestä mutta tosi paikan tullen hän ei ehkä tule lähteneeksi sinne jos vaimonsa on kovin nihkeä ajatukselle.

Etkä vastannut mitään tuohon muuhun matkusteluun , siihen aikaa ja voimia riittää ilmeisesti riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniä ei oikein koskaan tule ei poikani mukana käymään. Hän on viimeksi käynyt meillä n 4kk sitten ja vuodessa ei vieraile kuin ehkä 3-4 kertaa.Näkisin häntä mielelläni useamminkin, Hän jää pois, vaikka ei olisi muutakaan menoa, Tuntuu kuin hän ei ymmärtäisi, että sukulaisten kanssa on tapana olla tekemisissä, eikö hän tarvitse sukulaissuhteita ollenkaan... tuntuu surulliselta. Perheenjäsenten kanssakäyminen on kuitenkin kaikille ilon aihe ja rikastuttaa elämää, ja minusta lasteni puolisot kuuluvat perheeseen myös. En haluaisi painostaa, mutta en myöskään jättää häntä ulkopuoliseksi, Tuntuu että välttelee minua ja miestäni selvästi?

Mun käly ei juuri koskaan käy vanhemmilla veljen ja lapsen mukana. Tämä onkin tosi hyvä, koska veli on hauska ja juttelee avoimesti asioista, kun vaimonsa ei ole paikalla. Vaimon läsnäollessa v***uilee koko ajan erityisesti äitille ja on jotenkin nihkeä. Tulee mieleen, että pitää koko ajan todistaa jotain vaimolleen ja on jännittynyt. Sitten on aivan toisenlainen, oma hyväntuulinen ja juttelevainen itsensä, vaimon ollessa pois. Vaikea ymmärtää, miten hyvinkasvatettu, hyvätahtoinen ja "kaikkien kaveri" -veljeni on sellainen ilkiö vanhemmilleen vaimon läsnäollessa. Luulin ensin äitini kuvittelevan, mutta realistinen (ja äidin höpötykset yleensä ohittava) isä vahvisti, että häntä on alkanut ärsyttämään veljen käytös vaimonsa läsnäollessa, kuinka ilkeästi puhuu hyväntahtoiselle ja avuliaalle äidillemme. Huomasin itse myöhemmin saman.

Sama ilmiö on jonkin verran meillä. Kälyn läsnäollessa on jotenkin nuiva, vähäsanainen ja mielellään aukoo mulle päätään joka asiasta. Kun kälyä ei ole, niin istuu tossa sohvalla nauramassa ja juttua riittää tunteja.

Puuttukaa tuohon käytökseen kun se on kerran useamman taholta huomattu.

Vai lieneekö tässäkin kaikki syy anopissa?

Minulle on pelkkä helpotus, että miniä ei käy meillä. Poika tulee lasten kanssa, saattaa viipyä koko viikonlopunkin, vaikka matkaa kotiin on vain 80 km. Paljon mukavampi olla ilman jatkuvaa kyttäystä, kun saa tehdä sitä ruokaa, mitä itse tahtoo eikä tarvitse koko ajan katsoa tuoteselosteesta, ettei vain ole vääränlaisia kaurahiutaleita. En ole koskaan kysellyt,miksi miniä ei tule käymään ja jos itse menen pojan kotikaupunkiin, niin nähdään kahvilassa, ei heillä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on pelkkä helpotus, että miniä ei käy meillä. Poika tulee lasten kanssa, saattaa viipyä koko viikonlopunkin, vaikka matkaa kotiin on vain 80 km. Paljon mukavampi olla ilman jatkuvaa kyttäystä, kun saa tehdä sitä ruokaa, mitä itse tahtoo eikä tarvitse koko ajan katsoa tuoteselosteesta, ettei vain ole vääränlaisia kaurahiutaleita. En ole koskaan kysellyt,miksi miniä ei tule käymään ja jos itse menen pojan kotikaupunkiin, niin nähdään kahvilassa, ei heillä kotona.

Oletpa sinäkin ihana anoppi !

Ehkä et ole niin mukava ihminen kuin luulet. Miniällä ei ole mikään pakko kylillä jos ei halua. Aikuinen ihminen saa päättää itse kyläilynsä.

Mies käy vanhempiensa luona mieluummin ilman minua, koska silloin sieltä pääsee nopeammin pois. Hän haluaa vain käväistä nopeasti kahvilla, ei hän jaksa seurustella vanhempiensa kanssa koko päivää. Hän osaa kieltäytyä syömään kutsumisesta ja muusta semmoisesta, mutta minä en oikein osaa, ja vierailut venyvät aina jos minä olen mukana.

Tätä ei tietenkään appivanhemmille kerrota että he eivät loukkaantuisi.

Jotkut täällä ei ymmärrä että jotkut ihmiset ovat narsisteja. Aivan hyvin tässä ketjussa joidenkin anopit voi semmoisia olla turha haukkua kymäksi jos ei tiedä tilannetta!

itse en mennyt viimeksi poikaystäväni veljen syntymäpäiville sillä ajattlelin ^ydinperheen^ haluavan olla rauhassa ja keskustelevan vanhoistakin muistoista.ettei olisi heti  että miten milla sinula menee, onko töitä,mukavaa,sujuuko... ja siis täysin epäitsekkäistä syistä.toisaalta mulla taittaa olla ähän epätervetullut olo moneenkin paikkaan,joten on kiva kun kutsutaan!!