Ystäväni on pahin matkija, jonka olen tuntenut

Näitä matkijoita riittää ihan aikuisissakin ihmisissä... oma kaverini matkii kaikessa myös. Kun hankin kissan, oli hänenkin saatava kissa. Baarissa joku tuntematon nainen kehui hamettani, ja heti seuraavalla viikolla oli tämä kaverini ostanut samanlaisen. Olen aina ollut vähän hippi, ja käyttänyt luomukosmetiikkaa jo vuosia. Nyt tämä kaverini, joka ei ole koskaan pitänyt hippijutuista, hehkuttaa juuri sitä merkkiä jota minäkin käytän ja on vaihtanut kaikki tuotteensa shampoota myöten tämän merkin tuotteeksi. Paras oli kuitenkin, kun ostin uuden auton. Tämä kaveri kysyi vain "paljonko maksoi" ja rupesi katselemaan itselleen uutta, kalliimpaa autoa. Myös puhelimen vaihtoi samaan malliin ja väriin kuin minä.

Tähän liittyy myös sellaista, että tämä kaveri kadehtii hirveästi sellaisia ominaisuuksia mitä minulla on, ja on vahingoniloinen jos minulla menee jokin elämässä pieleen. Kadehtii soittotaitoa ja piirustustaitoa, harratuksia jne. Ei voinut kätkeä vahingoniloaan kun mainitsin, että eräät housut eivät mahtuneet minulle enää jalkaan kun olen lihonut. Pännii, mutta minkäs teet. Tämä kaveri muuten itse ajattelee, että kaikki matkivat häntä :D

Epävarma. Tietää, että kaverit pitävät näistä asioista joten uskaltaa niitä ostaa, koska muuten ei ehkä uskaltaisi.

Olen huomannut ihan samaa piirrettä itsessäni. Minun on vain jotenkin helpompi tykätä jostain vaatteesta, jos se on samantyylinen kuin jollain ystävällä tai tiedän sen olevan ns. yleisesti hyväksytty. Minua on kiusattu paljon vaatteista teininä ja en edelleenkään uskalla ostaa mitään perusvaatetta rohkeampaa, kun en tiedä millaista kommenttia siitä tulee.

On jotenkin turvallisempaa imitoida toisten tyyliä, vaikka en nyt suoranaisesti matkikaan eli osta jotain ihan samaa vaatetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun matkija oli yli viiskymppinen, entinen työkaveri :D Osti samat vaatteet ja asusteet. Samanlaiseen autoon hänellä ei ollut varaa mutta osti saman värisen kuin minulla. Hiippaili meidän asuinalueella ja yritti kurkkia meille sisään että miltä sisustus näyttää, vaikka asui itse 15 km päässä meistä. Mieheni huomasi illalla kun vei roskia.

Esiintyi minun etunimelläni baarissa (huom jäi siitä kiinni kahdelle muulle työkaverille), samanlaisessa asussa ja kampauksessa. Onneksi sai potkut töissä enkä ole nähnyt häntä lähes viiteen vuoteen.

Sitten kun murtautuu teille sisään ja esiintyy miehellesi sinuna niin tästä voisi tehdä leffankin...damn, siitähän on jo tehty leffa! Nuori Naimaton Nainen.

Arvaa tuliko tuo leffa itsellä mieleen tuossa vaiheessa! Toki siinä leffassahan ne naiset oli kämppiksiä ja siitä se alkoi.

Meillä ikäeroakin 16 vuotta tuon matkijan kanssa eli olen 16 vuotta nuorempi joten sinänsä ihmeellistä että matki minua, koska itselleni ei tulisi mieleen matkia ketään itseäni 16 vuotta nuorempaa tai edes 10 vuotta nuorempaa, ei nyt eikä silloin.

Henkilö oli kuitenkin muuten melko vaaraton ja jopa ujohko. Mieheni oli hänen mielestään kelvoton, koska ei näyttänyt George Clooneyltä joten sitä vaaraa ei ollut että hän olisi yrittänyt iskeä miestäni :D Tuo matkiminen alkoi vaan ottaa päähän, ja vaikka muut työkaverit siitä hänelle huomauttivatkin ja kiusoittelivat niin ei tajunnut lopettaa. Seurasi minua, vaatteitani ja tekemisiäni työpaikalla niin tiiviisti että hänellä jäi omat työt hoitamatta, onneksi sai potkut.

Tiiminvetäjämme alkoi matkia minua, sen jälkeen kun näki miten muutama muu kollega kehui tiettyjä kenkiäni, takkiani, laukkuani ja korujani.

Hauskinta tuossa oli se kun hän mainitsi aina miehensä ostaneen ne kaikki jutut hänelle lahjaksi.

Voi olla että mies oli ne ostanut tai siis maksanut mutta naisen käskystä, miten muutenkaan.

Lopulta en pystynyt enää hillitä itseäni ja kysyin häneltä kun sanoi jälleen miehensä ostaneen ihan samanlaisen jutun hänelle kuin minulla, että "Ai sinunko mies se kulkee tuolla ja stalkkailee minua aina kun käyn ostoksilla, ja ostelee tismalleen samat jutut perässä! Aika outoa touhua miespuoliselta henkilöltä!"

Tuon taikaisku(lausee)n jälkeen matkiminen loppui kuin seinään.

Raivorealisti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Värit ovat olleet olemassa niin kauan kuin elämä.

Ei ole. Itse asiassa elämä oli alun perin mustavalkoista, värit tulivat vasta joskus 1950-luvun puolivälissä. Katso vaikka vanhoja leffoja, jos et usko. Ihan mustavalkoista on.

Todella lapsellista omia jotkut värit itselleen ja muut eivät saisi käyttää. Osuiko kalikka kohteeseen.

Olisihan tuo ärsyttävää. Ehkä sanoisin pitäväni kaikesta ääliömäisestä ja katsoisin, ostaako hän vain siksi, että olen niitä mainostanut. Itse sain joskus kuulla olevani kauhea matkija ja kaverini kopio, kun erehdyin ostamaan yhden neuleen, josta kaverinikin piti. En siis ostanut siksi, että hän siitä piti, vaan siksi, että itse tykkäsin. Tuli kyllä aika huono fiilis, kun kuulin, että selän takana haukuttiin.

Itse olen tuollaiselle copycatille tehnyt niin, että olen hehkuttanut ihan kybällä jotain todellakin inhaa juttua, josta en siis ikimaailmassa itse pidä, sillä seurauksella että copycat on langennut ansaan....

myhäily jälkeenpäin tuottaa sen supermielihyvän poikineen ;)

enkä tietenkään edelleenkään kerro, että olikin paska juttu.....

hahhaaaaaaa

Kasvakaa aikuiseksi. Naurettavaa vahtaamista, mitä kukakin ostaa. Samat kamat samoissa kaupoissa, niin täällä on aika monet samalla kaavalla pukeutuneita, vaikkei ketään matkikaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä ihmettä? Jos vaikka sanon että haluaisin vaaleanpunaisen laukun niin kohta sen hän jo omistaa. Tiedän että en voi varata mitään, mutta eihän se nyt kovin kohteliasta ole. Kun ystäväni näki tuttumme päällä eräänlaisen asun, niin toki hänellä oli kohta samanlainen. Kun hän näki minun pitävän takkia olalla, niin tietty hänenkin oli takki laittaa samalla tavalla. Jos sanon, että pidän keltaisesta vaatteissa, niin hänkin alkaa ostaa keltaisia vaatteita. Lisäksi ystäväni aina väittää käyneensä kaikkialla. Jos vaikka olemme kaupungilla ja ehdotan että mennäänkö vaikka Pizzariumiin, kun en ole ikinä käynyt, niin ystäväni sanoo heti että joo se on kiva paikka. Sitten kysyn mitä kannattaisi tilata, nii hän ei osaa sanoa mitään ja on muutenkin vaivautunut ja kiertelee ja kaartelee! Eikö voi vaan sanoa suoraan että ei ole ennen käynyt. (Tätä tapahtuu usein) Ystävälläni on myös muita raivostuttavia tapoja kuten päälle puhuminen ja hän ei ikinä jaksa kuunnella muiden juttuja vaikka itse jauhaa samasta asiasta tunnin. Onko kellään fiiliksiä tästä? Ärsyttääkö teitäkin?

Alkaako ystäväsi nimi kenties hoolla. Otin eron tästä matkijasta ja kleptomaanista vuosia sitten. Hyvin hyvin rasittava ihminen. Pelkät omat jutut päällä koko ajan varasteli kaikenlisäksi kaikelaista.. joka olikin se viimeinen pisara ''ystävyyteen'', joka oli hänelle vain joku valitusareena puhua paskaa muista 24 seiska.

Teinit on toistensa kopioita ja tosissaan itkevät jos joku matkii. Menkää jo takasin kouluun.

Minulla oli myöskin joskus tuollainen ystävä. Hän matki vaatteita, astioita, kaikenlaista. Jos olin hankkinut uudet kengät, hän sanoi että hänenkin pitää hankkia. Kun pidin lapselleni rippijuhlat ja hänen lapsellaan oli kahta viikkoa myöhemmin myös rippijuhlat, hän matki tarjoilussa minua. Ilmeisesti minulla oli sitten tosi hieno tarjoilu, näinkin voisi sanoa.

Enää emme ole missään tekemisissä ja sekin on vähän ikävää, koska olemme sukulaisia avioliiton kautta. Uskon syyn olevan siinä, että minun pojallani menee tosi hyvin elämässä ja hänen pojallaan ei ollenkaan. Nyt emme voikaan verrata enää ja matkia. Välimme viilenivat huomattavasti jo vuosia sitten kun hänellä oli kolme poikaa ja minä sain kahden pojan jälkeen tytön. Sekin oli ilmeisesti kilpailu, jossa vedin pidemmän korren.

Kun nyt ajattelen taaksepäin, olimmeko me ystäviä? Tuskin olimme

Minä olen kolmekymppinen, en ole blogisopuli enkä bloggaa enkä halua olla mikään muiden muoti-ikoni, joten siksi en voi sietää sitä että minun tyyliä kopioidaan. Tyyliä jossa on muutamia erikoisia jujuja.

Siis miten nämä matkijat löytävät samat vaatteet? Itselläni on paljon vaatteita vuosienkin takaa käytössä ja aina, kun ostan jotain uutta, ovat ne jossain määrin hankalasti löydettävissä sekä sen verran arvokkaitakin useimmiten, että jäisivät muilla ostamatta. Jos pukeutuisin massamuotiketjujen vaatteisiin, en yllättyisi, vaikka törmäisin tasaisesti samaan vaatteeseen muiden päällä. Toisaalta minulle on yhdentekevää, jos joku toinen ostaa saman vaatteen. 

- Ymmärrän kuitenkin pointin, että jossain vaiheessa se voi olla noloa. Varsinkin työpaikalla tai koulussa, jos molemmilla on sama asukokonaisuus päästä varpaisiin, kampausta myöten. Jollain yksittäisellä vaatteella tai asusteella ei ole väliä. Jokainen meistä on kuitenkin erinäköinen : )

Nuorempana eli joskus 16-17 ikäisenä minulla oli rikas kaveri ja hän sai kamalat raivarit jos jollain sattui olemaan sama vaate, niin ratkaisivat asian niin että aina kun kävivät jossain putiikeissa äitinsä kanssa niin hän osti kaikki vaatteet rekistä eli jos vaatteesta oli olemassa koot S, M ja L niin hän osti ne kaikki ettei muut saa samanlaista vaikka käytti itse kokoa S :D  Voi sitä rahansa käyttää noinkin jos muiden matkiminen ärsyttää tarpeeksi.

Noh, tyylin matkimisen lisäksi on tullut nähtyä tapaus, joka haluaa samoihin työpaikkoihin kuin minä (hakee siis samoihin paikkoihin) ja kaiken lisäksi opiskelemaan samaa alaa! Alkaa menemään liian pitkälle ihailu. Ilmeisesti huono itsetunto taustalla ajaa matkimaan.

Kouluikäiset teinit ovat eri asia, silloin lähes kaikki pukeutuu samankaltaisesti eikä haluta erottua sen kummemmin. Koskee niin tyttöjä kuin poikia. Kaikki ostaa sitä samaa.

Siinä vaiheessa kun aletaan käydä baareissa ja yökerhoissa niin jokaiselle alkaa vakiintua se oma tyyli. Siihen aikaan olisin itsekin hermostunut jos jollain olisi tullut saman näköinen bilemekko ja bilekengät tanssilattialla vastaan.

Sain mieheltäni lahjaksi merkkilaukun, jonka otin mukaan töihin.

Työkaveri näki sen ja hommasi samanlaisen kopiona, joltain tutultaan joka kävi Turkissa, Bulgariassa missälie. Oli ilmeisesti napannut salaa kuvan minun laukusta ja ilmoittanut tuojalle että mahdollisimman saman näköinen kiitos. Vähänkö noloa kun hän tuli nolon ja muovisen, suorastaan irvokkaan näköisen kopiolaukkunsa kanssa töihin että katsos kun nyt meillä on samanlaiset! Jopa huonon näön omaava toinen työkaveri erotti heti että eivät ole samanlaiset, että toinen näyttää muoviselta kopiolta ja toinen laatutuotteelta että mitä tuo yrittää selittää.

Eräässä vaiheessa tämä alkoi ärsyttää niin että pidin hänelle lyhyen luennon kopiotuotteiden epäeettisyydestä ja siitä miten pienet kehitysmaiden lapset ovat mitä todennäköisimmin sen laukkunsa kasaan liimanneet, 5 sentin päiväpalkalla. Minun laukku on sentään valmistettu Eurooppalaisella pajalla (tarkistin aitoustodistuksen ja leiman ajankohdat ja muut), eikä missään hikipajassa. Ei kehdannut sentään enää tuoda sitä kamalaa kuvotuslaukkua töihin.

Vierailija kirjoitti:

Kouluikäiset teinit ovat eri asia, silloin lähes kaikki pukeutuu samankaltaisesti eikä haluta erottua sen kummemmin. Koskee niin tyttöjä kuin poikia. Kaikki ostaa sitä samaa.

Siinä vaiheessa kun aletaan käydä baareissa ja yökerhoissa niin jokaiselle alkaa vakiintua se oma tyyli. Siihen aikaan olisin itsekin hermostunut jos jollain olisi tullut saman näköinen bilemekko ja bilekengät tanssilattialla vastaan.

Olisit hermostunut? Voi hyvänen aika. Jos joku olisi vahingossa ostanut saman mekon? Minusta parikymppiset bilettäjät muistuttaa toisiaan siinä missä teinitkin. Mikä teki mekostasi ja kengistäsi niin erikoiset?

Miksi luulette että tuo matkiminen on jotain teinien ja ala-asteikäisten juttu? Minulla oli kaveri joka oli lähes 40v. ja matki kaikessa. Oma identiteetti oli hänellä hukassa. Onneksi muutin työnperässä muualle niin pääsin eroon ja vähensin yhteydenpitoa, joka nyt on tasan 0! Apinoikoon nyt jotain toista. Todella rasittava piirre, itse en halua näyttää kaverini kaksoisolennolta.

Anna ystäväsi matsia sinua.  Hänellä on huono itsetunto jostakin syystä ja omat syynsä jotka kumpuavat varmasti syvältä.  Kun annat hänen matkia itseäsi niin luot hänelle turvaa.   Kyllä hän siitä aikuistuessaan itsenäistyy ja löytää oman tyyminsä. Tsemppiä.