Kiusaaminen voi johtua myös kiusatusta itsestään- mitä mieltä olette?

Vierailija kirjoitti:

En sillätavalla ole huomannut, että välttämättä samoja ihmisiä kiusattaisiin koulujen vaihduttua. Yleensä kaikenlaiset kiusaamiset loppuvat koulun vaihtoon. Joitain ihmisiä, keitä tiedän kiusatun joskus ala-asteella tai yläasteella, olivat parikymppisinä valtavan älykkäitä ja miellyttäviä ihmisiä. Ihan toisiin samanikäisiin verrattuna. Joten heidän kohdallaan tein johtopäätöksen, Että kiusaaminen johtui ihan muista syistä kuin jostain sosiaalisesta erilaisuudesta tms. Todennäköisesti heidän luokilleen oli sattunut vääriä ihmisiä.

Olen samaa mieltä kanssasi. Kouluissa pitäisi tehdä vielä tarkempaa seulontaa joissa

ongelmalapset (kiusaajat) laitetaan avun piiriin. Jos huomataan että lapsella käytöshäiriöitä niin

hänet pitäisi heti sijoittaa mielenterveysavun piiriin. Koulua voisi sitten käydä sairaalakoulussa niin kauan että ongelma on hoidettu pois.

Kiusaajia ei pitäisi siinä mielessä ymmärtää ja glorifioida mitä usein suomalaisissa kouluissa vielä nykyäänkiin tehdään. Ei-sellaisia ihmisiä pitäisi antaa olla sellaisten ihmisten kanssa jotka ymmärtävät olla kiusaamatta muita. Säästettäisiin yhteiskunnallisella tasolla aivan älyttömästi rahaa kun saataisiin tämä ongelma korjattua.

Masennus, syrjäytymisprosentit ym. putoaisivat roimasti kun lapset saisivat kehittyä rauhassa

ilman että joku käytöshäiriöinen lapsi tuhoaa toisten elämiä.

Tottahan se on. Itse olin ison osan ala-asteesta sellainen äänekäs mölisijä, joka ei paljoa jaksanut tunneilla keskittyä. Olin myös köyhistä oloista, jonka näki erikoisesta pukeutumisestani. Sain sitten äänekkään ja epäsiistin hölmön maineen.

Ala-asteella en edes ymmärtänyt, että minua syrjitään ja kiusataan. Ylä-asteella minusta tuli sitten arka ja hiljainen, jonka seurauksena minua kiusattiin kun olin "outo".

Olen varma, että käyttäytymiseni ala-asteella toi minulle paljon negatiivista huomiota, joka vaikutti ihmisten suhtautumiseen minuun vuosienkin päästä. Ylä-asteella "parantunut" käytökseni ei ollut tarpeeksi pyyhkimään ala-asteen riehumista, ja sen vuoksi minua inhottiin.

Saatan olla poikkeus, mutta mielestäni pitkällä tähtäimellä aiheutin oman kiusaamiseni.

No joo. Mulla oli dominoiva, juoppo ja väkivaltainen isä enkä oppinut koskaan pitämään puoliani, lisäksi isompi sisarus kiusasi, haukkui, mitätöi ja alisti minua lähes koko lapsuuden ajan. Äiti oli väsynyt ja aina nyrpeä ja penseä vässykkätossu kelle me lapset taidettiin olla lähinnä taakka. Kännissä joskus sanoikin että me lapset olimme vahinkoja. (Ehkäisyä ei tietenkään voinut käyttää?)

Jäin todella tönköksi sosiaalisilta taidoiltani eikä minulle kasvanut lainkaan itsekunnioitusta eikä tervettä itsetuntoa.

Meillä oli todella tiukkoja käyttäytymisnormeja emmekä juuri koskaan vitsailleet. Siksi en osannut heittää muiden kanssa läppää ja olin ihan varmasti kaiken lisäksi tylsää seuraa.

Olin todella yksinäinen ja mikä tahansa huomio toiselta ihmiseltä oli parempi kuin se jatkuva yksinolo. Jopa haukkuminen ja ivaaminen.

Se johti siihen että sallin ihmisten kohdella itseäni ihan kuinka tahansa ja alistuin mihin vaan. Ja sitä pas kaa satoi niskaan kyllä. Osaa kiusajista/sorsijoista/huutelijoista en itse edes tuntenut, oli vaan joitain naamatuttuja. Moni tuntui jostain syystä inhoavan minua.

Tottakai sitten työelämässäkin jouduin kiusatuksi ja tilanne jatkuu edelleen. Olen alkanut työstämään itseäni sillä en halua että aina käy näin. Että olen aina kiusattu ja hyljeksitty tai joillain tavalla hyväksikäytetty. Osaankin jo vähän sanoa ei.

Tiedän että ihmispelko, alistuvuus, itsetunnottomuus ja pelokkuus (= nössö) on tietylle (sadistiselle) ihmisryhmälle kuin punainen vaate joka provosoi heti. Tottakai.

Kiusaamiskeskustelua hankaloittaa sekin, että joidenkin aikuistenkin on vaikea erottaa syy-seuraussuhteita ja tekijän vastuuta toisistaan ("se kerjäsi sitä kun sillä oli minihame" - tyyppinen ajattelu). Lapselle tällaisen eron ymmärtäminen on vielä hankalampaa. Jos kymmenvuotiaalle sanoo, että epäsosiaalisuus ja erilaisuus aiheuttavat kiusaamista, niin hän ei ymmärrä miten hän voi olla vastuussa sen hissukkaluokkatoverin kiusaamisesta - kiusaamisenhan aiheutti kiusaaja itse, ei kiusattu. Tämänkin nettikeskustelun lukemisen jälkeen saa taas moni vanhempi ja opettaja vääntää pikku riiviöiden kanssa kättä siitä, miksi kiusaaminen on väärin silloinkin kun uhri on outo, hiljainen, ja muutenkin ärsyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan kiusaamisella? 

Se jää usein näissä keskusteluissa epäselväksi. Joukon ulkopuolelle jää helposti, jos on erilainen. Tämä koskee paljon enemmän henkisesti erilaisia (esim. asperger) kuin ulkonäköpiirrettä. Se älyttömän kiva rillipäinen läskikin otetaa ihan toisten mukaan. 

Eli jos kiusaamiseen lasketaan, ettei oteta jengiin ja syrjitään, niin varmasti näin. Kuka aikuinenkaan haluaisi olla inhottavan ihmisen kanssa vapaaehtoisesti?

Omat ominaisuudet vaikuttavat suuresti. Siitä sitten voi äityä ihan varsinainen aktiivinen kiusaaminen. Eli haukutaan, tärvellään kamoja, vaikka itse kohde olisi aivan hiljaa. 

Opena sanoisin, että ei koskaan ole tilannetta, ettei tunnistaisi kiusatun epämiellyttävät piirteet. Lapsetkin tunnistavat ja toimivat primitiivisesti. 

Ei yllätä, että "Mitä tarkoitetaan kiusaamisella?" -kommentti tulee nimimerkiltä Ope.

Tässä on ongelman ydin.

Opettajakouluun pitäisi hyväksyä myös hiljaisia, taiteellisia älykköjä, eikä aina pelkästää mielikuvituksettomia, kuivakkaita matematiikkaneroja, jotka eivät tunnista alkeellistakaan psykodynamiikkaa.

Kertoisitko sitten minulle, mikä on kiusaamista? 

Olen kohdannut tilanteita monesti, että vanhemmat syyttävät kiusaamisena vain sitä, että lasta ei huolita porukoihin. 

Miksi ei huolita? Ei tarvita tätä peräänkuuluttamaasi alkeellista psykodynamikkaa. Näkee ihan maalais- tai taajamajärjelläkin. 

Ylisuojeltuja, täysin huumorintajuttomia päällepäsmäreitä suuri osa. Voin totisesti ymmärtää, etteivät ole synttärilistan yläpäässä. 

Ja en muuten ole matikkanero, nippa nappa kirjoitin eximian pitkästä. Nerous kaukana... 

Minusta useimmilla kiusatuilla on yksi yhteinen luonteenpiirre ja se on tietynlainen alistuvuus ja kiltteys. Temperamentiltaan siis melko pehmeitä ja lempeitä ihmisiä. Se ei missään nimessä kuitenkaan ole vika tai heikkous, mutta toki se hankaloittaa kiusaajia vastaan puolustautumista. Kiusaamiseen taipuvainen ihminen (lapsi tai aikuinen) aistii kyllä, että tämä ihminen on helppo kyykytettävä ja alkaa käyttää tätä havaitsemaansa mahdollisuutta valtaan hyväkseen. Pehmeän temperamentin ihminen alkaa luonnollisesti pelätä kiusaajaa eikä omaa keinoja puolustautua, eikä se ole kiusatun vika. Toki vaatii lisäksi jonkin tekijän, jota kiusaaja voi käyttää tekosyynä, mutta se on yleensä toissijainen veruke. Tunnen itse asiassa useampia joko erityisen kauniita tai jollain tapaa lahjakkaita ihmisiä, joita on kiusattu, kuin sellaisia joilla on ollut jokin "helppo" kiusattava ominaisuus (ylipaino, puhevika, erilaiset vaatteet). Tällaisten ihmisten kiusaajien kotiasiat eivät ole kunnossa tavalla tai toisella, ja syy löytyy aina kiusaajan elämäntilanteesta. Ei koskaan kiusatun.

Sitten on toki toinen ihmisryhmä, enimmäkseen aikuisia, jotka käyttäytyvät itse jollain tavalla vastenmielisesti (päällepäsmäröiden, pätien, valehdellen, mustamaalaten) ja siksi aletaan syrjiä. Näitä on kuitenkin kiusatuista mutu-tuntumalla arvioituna vähemmistö.

Kaikki ihmiset voisivat ottaa mallia pikkulapsista niin kaikilla olisi varmasti mukavampaa ilman turhaa niuhotusta ja pätemistä, huoh.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset voisivat ottaa mallia pikkulapsista niin kaikilla olisi varmasti mukavampaa ilman turhaa niuhotusta ja pätemistä, huoh.

Eli istutaan yhdessä hiekkalaatikolla ja välillä kopautetaan lapiolla ämpäriä ja välillä toisiamme päähän :D

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se on. Itse olin ison osan ala-asteesta sellainen äänekäs mölisijä, joka ei paljoa jaksanut tunneilla keskittyä. Olin myös köyhistä oloista, jonka näki erikoisesta pukeutumisestani. Sain sitten äänekkään ja epäsiistin hölmön maineen.

Ala-asteella en edes ymmärtänyt, että minua syrjitään ja kiusataan. Ylä-asteella minusta tuli sitten arka ja hiljainen, jonka seurauksena minua kiusattiin kun olin "outo".

Olen varma, että käyttäytymiseni ala-asteella toi minulle paljon negatiivista huomiota, joka vaikutti ihmisten suhtautumiseen minuun vuosienkin päästä. Ylä-asteella "parantunut" käytökseni ei ollut tarpeeksi pyyhkimään ala-asteen riehumista, ja sen vuoksi minua inhottiin.

Saatan olla poikkeus, mutta mielestäni pitkällä tähtäimellä aiheutin oman kiusaamiseni.

Lisätään vielä että yksi kaverini oli aivan kuten minäkin, paitsi vielä pahempi. Kunnon tunneilla riehumista, öykkäröintiä ja huutelua vielä 7. luokallakin. Sitten rauhoittui, ja sai osakseen rankkaa kiusaamista. Tänäkin päivänä (melkein 30v) muistelee ahdistuneena kiusaamistaan ja toivoo kiusaajilleen pahaa. Hän ei näe tai halua nähdä, että ehkä hänessäkin oli jotain vikaa.

Pohdin usein näitä kiusaamistapauksia lapsen vanhempien kannalta. Varsinkin jos lapsi on joutunut esimerkiksi vaihtamaan koulua juuri kiusaamisen takia. Mitä vanhemmat ajattelevat, kun kiusaaminen alkaa uudestaan? Varmasti lohdutonta ajatella, että ei voi olla totta, taas se alkaa.

Se oma lapsi on kaikkein rakkainta maailmassa, eikä voi ymmärtää, miksi maailma on niin epäreilu paikka lapselle. On todella vaikeaa suhtautua ulkopuolisena tarkkailijana näihin tilanteisiin, kun oma lapsi tulee kiusatuksi, se tuntuu varmaankin samalle kuin itseä kiusattaisiin, vieläkin pahemmalle. Omassa lapsessa ei näe koskaan mitään vikoja, tai ne silottuvat mielessä, koska rakastaa. Entäs ne, jotka eivät lähtökohtaisesti rakastakaan sitä sinun lastasi? Miksi se kiusaaminen alkaa aina uudestaan? Tietysti se johtuu jollain lailla nimen omaan siitä kiusatusta. Ei se tee siitä asiasta sen oikeutetumpaa, mutta fakta on, että eihän jokaista uutta oppilasta koulussa aina aleta kiusaamaan. Miksi juuri sinun lastasi?

Kiusaamiseen voidaan puuttua ja se voidaan jopa pakottaa loppumaan, mutta on todella vaikeata pakottaa ketään kiusatun kaveriksi. Kiusaamistahan tapahtuu aina, jos kiusattu kokee tulevansa kiusatuksi. Kaveriporukan ulkopuolelle jättäminenkin on kiusaamista. Entäs jos lapsi ei kykene luomaan normaaleja kaverisuhteita? Jotkut lapset ovat niin käsittämättömän ujoja, epävarmoja, pelokkaita, että vaikka olisivat kotona vanhempien kanssa kuinka hurmaavia tahansa, eivät pysty omassa viiteryhmässään luomaan suhteita. Tällaisia ihmisiä on myös aikuisissa.

Kyllähän meidän hyveellinen media näyttää hyvää esimerkkiä kiusaamiselle. Päivästä päivään saa lukea, miten jotakuta eri mieltä asiosta olevaa saa pilkata myös ulkonäköön tai jopa perheenjäseniin tai vastaavaan seikkaan puuttumalla.

Kiusaamisesta puhuttaessa tulisi erottaa kaksi kiusaamistapaa. Ensimmäinen on konkreettisempi eli ilkeitä sanoja, selän takana puhumista, tönimistä, kiusatun tavaroiden piilottamista tai tuhoamista jne jne jne. Toinen on porukan ulkopuolelle jättämistä. Joskus ilmenee näitä molempia, joskus vain toista. Ensimmäiseen on helpompi puuttua, koska ihan riippumatta siitä, millainen henkilö on, ketään ei saa tuolla tavalla kohdella. Jälkimmäinen onkin monimutkaisempi juttu, koska kiusatulla voi olla itsellään tapoja tai ominaisuuksia, joiden vuoksi yhdessä oleminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman, että siitä kärsii kaikki muut. 

Erilaisuus voi auheuttaa kiusaamista. On kiinnostunut eri asioista, kuin muut.

Kuka oikeasti on nähnyt mukavan ja normaalisti käyttäytyvän kiusatun?

Kyllä ne aina ovat tavalla tai toisella ihan helkutin ikäviä tyyppejä. 

Työpaikallakin on muutama "kiusattu" tullut vastaan. Yksi raportoi minulle heti, että olin jättänyt kahvimukin pesemättä. Tästä jaksoi jankuttaa seuraavat kuukaudet. Sitten ilmoittautui esimiehelle "kiusatuksi", kun uskaltauduin sanomaan, että kuppi on pesty jo kolme kuukautta sitten ja olen parantanut tapani. 

Ainakin tässä paikassa suhtauduttiin myötämielisesti juuri minuun. Muija kuulemma raportoi kiusaamiseta vähintään kerran kuussa. Mutta pätevä sihteeri :D

Niin tähän ollaan tultu, kun ketään ei voi enää pakottaa kouluissa mihinkään ja kaikkien kanssa ei tarvitse tulla toimeen, jos ei halua. Hurskastelua vaan hurskastelun perään. Kaikista ei tarvitse pitää ja joskus on myös tehtävä asioita, joista ei pidä (on otettava myös toisten tunteet huomioon).

On vanhempia, jotka moittivat ja halveksivat toisten lapsia. Näin he antavat esimerkin omille lapsilleen, että on ok. Kiusata ns. Huonompaa.

Kuulin, kun yksi äiti haukkui 6-vuotiasta lasta, kun hänellä ei ole harrastuksia eikä mitään, heidän lapsillaan on kalliit harrastukset. Äidin mielestä myös 6-vuotiaan jutut olivat tyhmiä. Hän opetti tätä ajatteluaan omalle lapselle, joka on kaikkien tuntema kiusaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan se on. Itse olin ison osan ala-asteesta sellainen äänekäs mölisijä, joka ei paljoa jaksanut tunneilla keskittyä. Olin myös köyhistä oloista, jonka näki erikoisesta pukeutumisestani. Sain sitten äänekkään ja epäsiistin hölmön maineen.

Ala-asteella en edes ymmärtänyt, että minua syrjitään ja kiusataan. Ylä-asteella minusta tuli sitten arka ja hiljainen, jonka seurauksena minua kiusattiin kun olin "outo".

Olen varma, että käyttäytymiseni ala-asteella toi minulle paljon negatiivista huomiota, joka vaikutti ihmisten suhtautumiseen minuun vuosienkin päästä. Ylä-asteella "parantunut" käytökseni ei ollut tarpeeksi pyyhkimään ala-asteen riehumista, ja sen vuoksi minua inhottiin.

Saatan olla poikkeus, mutta mielestäni pitkällä tähtäimellä aiheutin oman kiusaamiseni.

Lisätään vielä että yksi kaverini oli aivan kuten minäkin, paitsi vielä pahempi. Kunnon tunneilla riehumista, öykkäröintiä ja huutelua vielä 7. luokallakin. Sitten rauhoittui, ja sai osakseen rankkaa kiusaamista. Tänäkin päivänä (melkein 30v) muistelee ahdistuneena kiusaamistaan ja toivoo kiusaajilleen pahaa. Hän ei näe tai halua nähdä, että ehkä hänessäkin oli jotain vikaa.

Sinä nyt taidat olla ihan itse joku kiusaaja, sen verran alkeellista käänteistä psykologiaa kirjoitat.

AI jaa. Se on sairasta jos jokin epämiellyttävä piirre antaa oikeutuksen vainoamiseen. Mutta tämähän on Suomessa ilmeisesti ihan hyväksyttyä. Entäs se minun tuttavani kaunis ihminen? Selittäkääpä hänen kiusaamisensa syyt. Mitään epämiellyttävää en hänessä ole koskaan havainnut. Ehkä kateuden ja ilkeyden puutteen; ne piirteet mitkä olivat joissain toisissa yliedustettuina.

Kateus. Ilkeys, pahansuopuus, itsekkyys, valehtelu, juoruaminen...

Suomalaisten normaalit piirteet???