Kiusaaminen voi johtua myös kiusatusta itsestään- mitä mieltä olette?

Vierailija kirjoitti:

nepsy jutut ei ole lapsen oma syy, mutta ei sellainen oikein sovi porukoihin aina.Mutta se ei minusta ole kiusaamista.

Minä ainakin nepsynä sovin muiden joukkoon. Olen jopa pariutunut nenttien kanssa. Toki pitää ottaa huomioon, että minulla on kohtalaisen lievät ne oireet. En minä ainakaan menisi minnekään toimintakeskukseen ruuveja pussittamaan, vaan teen ihan oikeita töitä oikealla palkalla nenttien seassa.

Vaihtoehtona voi olla yksinkertaisesti ja reilusti sanoa toiselle rauhallisesti: Käytöksesi/toimintasi/sanasi ovat loukkaavia, enkä hyväksy sitä. Jos et ymmärrä lopettaa, en halua olla missään tekemisissä kanssasi.

Mitä jos opeteltaisiin ihan reilusti puhumaan siitä, mikä toisen toiminnassa ärsyttää tai loukkaa?

Tämä on mun kokemus kiusattuna. 10-vuotiaana musta tuli "hu*ra", koska viikonloput olin naapurikaupungissa isälläni yötä vanhemmillani ollessa yhteishuoltajuus. Tämä huoraksi leimaaminen tuli siitä, että kun äitini oli työtön, niin pitihän sitä mun mennä hu*raamaan toisella paikkakunnalle. Mitkään vaatteet eivät ole voineet asiaa edesauttaa, sillä ostin samoja H&M:n ja Seppälän vaatteita kuten muutkin tytöt. Sana kiersi ilman, että edes multa kysyttiin asiasta. Siinä sitten puolitututkin samasta koulusta ja naapurin yläkoulusta juoksivat karkuun huutaen "Hyii, tuolta se hu*ra tulee", kun kävelin heidän ohi.

Kävi kuitenkin niin, että yläkoulu lopetettiin ja mentiin toisen pikkukunnan yläkoululle. Sielläkin sana kiersi ja ihmiset ymmärsi väistää "hu*raa". Tiedän joillain samaa alakoulua käyneillä olleen tuttuja, sukulaisia tai kavereita naapuripaikkakunnalta, joten totta kai sana kiersi. Onneksi oli edes joitain kavereita, jotta jaksoi elää tuon kaiken pahan keskellä vaikka sairastuin lievään masennukseen.

Onko nyt siis mun vika, kun musta tuli "hu*ra" muiden toimesta, vaikkei mitään näyttöä heille ei ollut? Senkus olisivat tulleet vaikka katsomaan ja tallentamaan videonauhalle, kun niin tietävinään olivat.

Toki joitain hyvin ärsyttäviä ihmisiä voidaan kiusata lievästi. Mun koululla oli tällainen poika, jonka piti koko ajan puhua ääneen jostain jutusta, josta luki netissä tai sitten liikkatunnilla kävelyllä hän höpötti omia juttujaan eikä huomannut, että ketään ei kiinnostanut kuunnella. Itse toki kohteliaasti sanoin suoraan, ettei kiinnosta. Moni saattoi käskeä häntä "pitämään turvan kiinni". Voin sanoa, että hän itsekin oli osasyyllinen siihen miksi hänellä oli suurimmalta osin vihamiehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka henkilö olisi kuinka hiljainen, syrjäänvetäytyvä tai mitä muuta tahansa, se ei oikeuta kiusaamiseen. Mikään ei oikeuta.

Minkälainen psykopaatti alapeukuttaa tätä???

Alapeukutus = masturbointi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on koulu- ja työpaikkakiusaamisen kärkimaa Euroopassa. Joka viidettä suomalaista on kiusattu työpaikalla. Mistä tämä kertoo? Ei ainakaan siitä, mitä monet toitottavat, että ns. erilaisia kiusataan. Jos niin on niin Suomi on täynnä ns. erilaisia ihmisiä. Jotkut sanovat, että ihmisille ominaista kiusata ns. erilaisia ihmisiä, niin miksi tätä kiusaamista ei esiinny muualla päin niin paljon. Kiusaaminen ei johdu mistään erilaisuudesta, vaan kiusaamisen syitä pitää etsiä kulttuurista, historiasta. Suomessa on enemmän huonon kohtelun kulttuuri kuin muualla. Liekkö olla jonkinlainen kansansairaus.

Mua ihmetyttää mistä tämä johtuu. Täällä selitellään sodilla mutta kyllähän muissakin maissa on ollut sotaa ja nälänhätää, siitä huolimatta ihmiset ovat empaattisia ja pitävät yhtä. Turha selittää myöskään ilmastolla ja pimeydellä: ei tarvitse kuin katsoa Pohjanlahden yli länteen, niin ihmiset ovat 1000000x mukavampia kuin täällä. En tiedä onko juurisyy luterilaisuudessa. Lapsista ja jo pienistä vauvoista kasvatetaan itse pärjääviä = turvallinen kasvuympäristö puuttuu ja on tukeuduttava vain itseensä, josta seuraa narsistinen vaurio. 

Minulla on paljon kokemusta ihmissuhteista ja työyhteisöistä toisessa pohjoismaassa asuneena. Kokemukseni mukaan erilaisuutta siedetään ja hyväksytään paljon paremmin kuin Suomessa. Jo päiväkodissa lapsille opetetaan että kaikki ihmiset on yksilöitä ja omanlaisia ja kaikki on silti yhtä arvokkaita ihmisiä. Työpaikalla puhutaan useasti « katon korkeudesta» Eli siitä että sinne mahtuu monenlaista tyyppiä ja kaikki on tärkeitä. Suomessa ollaan vielä tähän verrattuna hyvin ahdasmielisiä ja ihmisiä arvostellaan herkästi ja pistetään todella ahtaaseen lokeroon. Onhan se selkeästi kulttuuriin liittyvä ongelma.

Yksinäisyys voi periaatteessa johtua ihmisestä itsestään. Kiusaaminen ei.

En voi ymmärtää näitä "helppo uhri"- ajattelijoita.

Jokainen ihminen ansaitsee kunnioittavaa kohtelua. Ihan ulkonäöstä, käytöksestä ja imagosta riippumatta.

Jos kohtelee heikompaa huonosti, on aivan saamarin kehittymätön yksilö.

Oli uhri millainen tahansa, MINKÄÄNLAISTA oikeutta kiusaamiseen ei ole kellään. MIKÄÄN ei ole syy kiusata toisia. Ainoastaan sairaat ihmiset, jotka nauttivat toisten alistamisesta ja kiduttamisesta, selittävät omia toimiaan syyllistämällä muita. Kantakaa vastuunne.

Tätäkin mieltä jotkut siis ovat.

Kiusaajille tuntuu olevan puolustajia.

Harvoin todella johtuu kiusatusta. Olosuhteet ja pakollinen yhdessäolo voivat ruokkia asetelmaa, jossa joku pyrkii liian läheiseen kontaktiin ihmisen kanssa, josta ei pidä. Mitä syytä kellään aidosti olisi käyttää aikaa jonkun ärsyttäväksi kokemansa kiusaamiseen, jos vaikka luokassa tai työpaikalla on muitakin ihmisiä?

Töissä myös haavoittuvaiseen asemaan joutuminen voi johtaa kiusatuksi tulemiseen. Jotkut yrittävät tulla uhittelemaan tajuamatta, että toinen ei ole omasta halustaan heidän kanssaan tekemisissä tai kyseisessä asemassa tai työnimikkeellä. Jokin työnimike tai tehtävä ei ole kenenkään syy, ja siitä on turha tulla kiusaamaan, ellei edes tunne kyseistä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni on menossa ysille ja vielä tosi lapsellinen ikäisekseen. Oman luokan tyttöjen kanssa ei tunnu olevan mitään yhteistä kun muut puhuvat pojista, meikkaavat yms. Minun tyttöni vielä leikkii. Lapsi itse pitää muita tyttöjä kiusaajina mutta toisaalta ymmärrän niitä muitakin tyttöjä kun ei vaan ole mitään yhteistä minun lapseni kanssa. Tyttöni ystävät ovat 4-6 luokkalaisia. Tuntuvat olevan jutuiltaan ja muilta leikeiltään samalla tasolla minun tyttöni kanssa. Oman luokan tytöt eivät varsinaisesti kiusaa mutta lapseni ajattelee että kun eivät leiki hänen kanssaan niin se on kiusaamista. Mielestäni ajattelee monista asioista vielä kuten monet pikkutytöt, kantelee jatkuvasti muiden tekemisistä, ei selvästi ymmärrä että muut eivät enää leiki. Tutkimuksissa on käyty vielä kun oli alakoulussa mutta mitään diagnoosia ei koskaan saatu. Kehittyy selkeästi muita hitaammin. Koulua on käynyt noin 7 keskiarvolla ja vain matikka yksilöllistetty ja englannissa osittain erityisopetuksessa mutta kuitenkin koko ajan ikänsä mukaisella luokalla. Syksyllä alkava yhteiskuntaoppi vähän hirvittää äitiä kun pelottaa etukäteen että on auttamatta liian vaikeaa. Ei minulla ole äitinä käynyt mielessä että nuo luokan muut tytöt pitää pakottaa ottamaan tyttöni mukaan porukkaan. Lapsella on kuitenkin kavereita eli ei ole aina yksin, ne kaverit vaan on nuorempia. Asumme pienellä paikkakunnalla eikä täällä ole mitään erityisluokkia tai vaihtoehtoja koulun suhteen. Vaikeita asioita ja kaikella on aina kaksi puolta.

Tähän väliin haluaisin vain sanoa sen, että vaikka paikkakunnallanne ei erityisluokkia yms. olekaan, niin onneksi tytölläsi on kuitenkin fiksu, realistinen ja asioita monelta kantilta pohdiskeleva äiti (oletan?) Kun tytölläsi on sinut, niin varmasti hän pärjää hyvin, nyt ja tulevaisuudessa <3

Jos on yläkouluikäisenäkin henkisesti pieni ja kyseessä on oikeasti kehitysviivästymä ja mahdollisesti - vamma, niin tavallisten koulujen erityisluokka ei välttämättä ole paras paikka sellaiselle, vaan erityiskoulu.

Itse olen ihan tavallisen koulun erityisluokassa saanut nähdä kuinka koulun kovimmat pojat, joista toinen kävi samaa luokkaa kanssani, pilkkasi yhtä rinnakkaisluokkalaista, joka oli adoptoitu eikä hänellä ollut hirveämmin kavereita. Yritti sekin poika olla niin kova. Oli silläkin kiusatulla pojalla ärsyttävät puolensa, mutta tulin edes toimeen hänen kanssa enkä alkanut huutamaan n-sanaa. Monet hänelle aukoikin päätä.

Minun yläkoulussa oli aika paljonkin sellaisia reppanakiusaajia. Kiusaajia on kahta tyyppiä, niitä hyvien, mahdollisesti hyvätulositen perheiden lapsia ja sitten on duunareiden tai työttömien lapsia. Ei nämä reppanakiusaajat suosittuja olleet, mutta he silti saivat rauhassa olla verrattuna kiusattuihin.

Kiusaaminen on monille ilkeille ihmisille viihdettä, hupia, päivän ohjelmanumero ym.  Sitä on joka ikäluokassa 100-vuotiaaseen asti. Monesti kuvio on se että on olemassa parivaljakko, aviopari tai muuten toisistaan riippuvaiset. Periaatteessa ne ei siedä toisiaan vaan  pyrkivät osottamaan ilkeyttä kaikella tavalla toisilleen. Ongelma on alunperin heidän keskenäinen suhde. Jotta se ilkeys tehoo, siihen on ikäänkuin leivottava ylimääräisiä, ulkopuolisia henkilöitä. Mitä enempi saadaan sakkia mukaan sen monimutkaisemmaksi tunkio kehittyy. Tulee esimerkiksi väärin ymmärryksiä, mitä täytyy kostaa ja taas kostaa jollekkin sopivalle tapaukselle, joka kuuluu ketjuun. Tietenkin jokainen suojelee omaa nahkaansa ja asettuu raukkamaisesti vahvimman puolelle huolimatta siitä onko se oikein vai väärin. Jokainen myös pelkää ettei itse joudu seuraavaksi syntipukiksi jos jostain syystä pääuhri pääsee pakenemaan tiehensä. Lopulta jos aletaan setvii syitä perinpohjaisesti voi tulla ilmi että alkuperäisillä tekijöillä on kaunaa toisiaan kohtaan ja toinen voi salavihkaa yllyttää toista tekemään kaikenlaista kummallista ihan vaan sen takia että nolaisi itsensä ja toinen osapuoli saisi nauraa vahingoniloiset naurut. Yleensä tällanen parivaljakko puhaltaa yhteiseen hiileen tietämättä toinen toistensa aikeista. Siinähän ne ristiriidat tulee kun ne on yhtä mutta ei kuitenkaan ole. Yksin ilman kaveria ne ei pysty mihinkään.

Mitä! Ettäkö sinun, kiusaajan tekoset onkin jonkun toisen syytä.

Naurettavaa, kiusaajat on juuri tuollaisia, kykenemättömiä ottamaan itsestään mitään vastuuta.

Ei kiusaajalle mitään voi jos järkipuhe ei auta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/240e18e0-0eef-4340-b935-79d9a9bfad23
Lukiossa oleva poika haki lähestymiskieltoa kiusaajalleen.
Kiusaaja oli häirinnyt poikaa vuosia eri tavoin.
Asiaan olivat yrittäneet puuttua niin koulu, poliisi kuin sosiaaliviranomaisetkin, mutta mikään ei ollut auttanut.

Jos lasta ei esim pienenä viedä leikkimään muiden kanssa ja tueta hänen sosiaalistrntaitojen kehittymistään voi kavereiden saaminen kouluiässä olla haastavaa. Tämän näen suurelta osin vanhempien syyksi.

Toinen juttu, myös kiusatulla on vastuuta käytöksestään vaikkei kiusaaminen ikinä ok olekaan. Esim yläasteella luokallamme oli tyttö jolla ei ollut kavereita, hieman ns ujo ja outo tapaus jota pojat nimittelivät yms.
Pyysimme tätä tyttöä esim välitunnilla joukkoomme, syömään kanssamme yms mutta kun jos ihminen ei saa edes suutansa auki niin ei häntä loputtomiin jaksa pyydellä. Tässä haen sitä että jos joku antaa kätensä kiusatulle niin siihen voisi myös tarttua eikä vain uhriutua.

Altavastaaja on aina kiusaamisen kohde, tilanteesta riippumatta. Pitää vain antaa takaisin, tai sitten kostaa sille kuka osuu sopivasti kohdalle. Näin se maailma valitettavasti makaa. Jokainen ottakoon vuorollaan osumaa - kauhun tasapaino.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiusaajalle mitään voi jos järkipuhe ei auta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/240e18e0-0eef-4340-b935-79d9a9bfad23
Lukiossa oleva poika haki lähestymiskieltoa kiusaajalleen.
Kiusaaja oli häirinnyt poikaa vuosia eri tavoin.
Asiaan olivat yrittäneet puuttua niin koulu, poliisi kuin sosiaaliviranomaisetkin, mutta mikään ei ollut auttanut.

Taisi olla kuitenkin aika tehotonta puuttumista, lähinnä paskan jauhamisen tasolla.

Entisenä kiusattuna allekirjoitan tämän. Olin ujo, arka ja vetäytyvä, uudessa koulussa ei ollut kavereita enkä alkuun osannut tutustua uusiin ihmisiin. Tämä teki minusta helpon kohteen.

Kun viimein tutustuin ihmisiin ja sain sitä myöten itsevarmuutta aloin panna vastaan kiusaajille ja heidän intonsa kiusata lientyi.

MUTTA pitää muistaa, että tämä on vain minun tarinani ja jokaisen kiusatun tarina on erilainen eikä voida vetää syy-seuraus yleistyksiä.

Kiusaajan asenne on kuin Venäjän asenne eli normaalit hyvät käytöstavat ovat kiusaajan silmissä alistumista. Sitten yllätytään että kiusatulta tulee nenille kun tietty raja ylitetään.