Saatiin eka vauva muutama kuukausi sitten ja mun mies on alkanut vähän pelottaa mua :/

Käyttäjä6269 kirjoitti:

Minusta psykologi ei välttämättä riitä ammattitaitonsa puolesta. (olen tavannut varmaan 13 psykologia, joista 1 oli hyvä, eikä hänkään työskennellyt koulutuksensa muk tehtävissä) Psykiatrit osaavat asiansa, hehän ovat lääkäreitä.

Joo ei välttämmättä pelkkö psykologi vaan psykologi joka on lisäksi psykoterapeutti. Lääkäriin tietty ensin (eli psykiatrille) selvittämään onko aihetta diagnoosiin. Sitten psykoterapiaan jos on jatkohoidolle tarve.

Ap:n miehellä on selviä kaksisuuntaisen mielialahäiriön (maanis-depressiivisyyden) maniavaiheeseen viittaavia oireita mm. luonteen muuttuminen, käsienpesutarve, valvominen ja outojen puhuminen sekä vainoharhaiset ajatukset. Mies ei välttämättä ole vaarallinen, mutta hänen tilansa tulee pahenemaan ilman hoitoa ja ensiapua lääkkeillä. Lepo on ihmisen aivoille tärkeää.

Yleensä näitä oireita ei heti huomaa kuin läheinen ihminen. Miehen pitäisi saada hoitoa pian ettei hänen tilansa muutu psykoottiseksi. Jos pelkäät miestäsi, on se jo merkki hakea apua. Hänen tilansa ei todellakaan kuulostaa normaalin ylihuolehtivan ihmisen käytökseltä.

Ota yhteyttä Suomen Mielenterveysseuraan SOS-kriisitukikeskuksen puhelin 09-4135 0510. Valtakunnallinen kriisipuhelin 010 195 202.

Vierailija kirjoitti:

Etkö muka ole miehen perheen kanssa tekemisissä? Eikö mummo käy lapsenlasta katsomassa? Jos ei ni pyydäpä käymään vähän useammin, voi alkaa asiat avautumaan.

Luepa aloitus uudelleen.

Meillä perhepiirissä vastaavanlainen naisihminen, mutta ei pahemmin välitä lapsistakaan, eikä kukaan tiedä hänen perheestään juuri mitään, väittää vanhempansa kuolleen, eikä ollut heidän eläessäänkään missään tekemisissä.

Ajattelee vain itseään ja syyttää kaikesta muita.

ei muka muista kysyttäessä lapsuudestaan mitään.

En jaksa lukea koko ketjua, joku on tämän varmaan jo ilmoille heittänyt, mutta ehkä miehesi on menneisyydessään menettänyt lapsen. Kuulotaisi traumaperäiseltä toiminnalta.

Kukaan ei ole tässä ketjussa miettinyt ap:n jaksamista, vaan pelkästään diagnosoidaan miehen häiriö. Minulle tulee mieleen että ap voisi paremmin vauvan kanssa kahdestaan (ap itsekin mainitsi tämän). Mies on selvästi mielenterveysongelmainen, eikä se välttämättä parane koskaan. Suostuuko mies menemään lääkäriin? Tai syömään lääkkeitä? Tuollainen vainoharhaisuus vaikuttaa niin, että mies kuvittelee kaikkien (myös lääkäreiden ja lääkkeiden) olevan häntä vastaan. Jos olisin ap, niin harkitsisin vakavasti erilleen muuttoa. Muuten koko vauva-aikaa varjostaa miehen sairaus. Eihän mies anna ap:n edes lähteä ulos vauvan kanssa. Ei ole hyväksi äidille, eikä vauvalle. Vaadi miestä menemään lääkäriin, ja hoitamaan itsensä kuntoon. Pelkäätkö miehen reaktiota, jos sanoisin että haluisit asua erillään?

On aika huolestuttavaa. Mies ei kykene nauttimaan vauvasta, koska kaikki energia menee pelkotiloihin. Hyvinkin saattaa oman lapsuuden ajan kokemukset heijastua tilanteeseen. Mies tuntuu olevan jonkinasteissa shokkitilassa, onhan lapsen syntyminen suuri ihme jokaiselle. Hän reagoi siihen poikkeuksellisen voimakkaasti. Aina kun hän tuo jotain pelkoa esille kysy mitä tapahtuisi jos hänen pelkonsa toteutuisi, vauva saisi bakteerin, mitä sitten tapahtuisi, vietäisiin vauva hoitoon, mitä sitten tapahtuisi jne. Kun pelkoa läpikäy kohta kohdalta, saattaa miehesi huomata, etteihän loppujen lopuksi mitään pahaa tapahtuisi, kun aina löytyy selviytymiskeino.

Olet joutunut tosi hankalaan tilanteeseen. Oireet ovat pahat. Ala vain pikku hiljaa suunnitella miten pääset eroon mahdollisimman pian, lopputulema kun on jo nähtävissä.

Et ole vainoharhainen.

Koitapa saada tilanteisiin ulkopuolinen ammattiauttaja, joka pystyy arvioimaan tilannetta.

Mina naamoin aikanaan tällaisen ulkopuolisen siivoojaksi.

Onneksi, koska asia olisi mennyt tosi hulluksi.

Miehestä on täällä kevyesti tehty maanisdepressiivinen, psykoottinen linnankundi, jolla on taatusti hämärä menneisyys, eikä kukaan ole kyseenalaistanut sitä, etteikö AP voisi liioitella tilannetta.

Kenties ap ottaa nokkaansa jokaisesta huomautuksesta, minkä mies, kieltämättä ensimmäisestä lapsesta höpsähtäneenä, lausahtaa. Jos mies vielä kehtaa epäillä neuvolan ohjeita = ovatko liian yleisiä ja ovatko oikeita juuri meidän lapselle, ajatellaanko tässä todellakin juuri meidän lapsen parasta, ei kun äkkiä hoitoon ja vauva etäälle.

Minusta on ihan luonnollista, että tuoreet vanhemmat menevät jollakin tavalla sekaisin sen ekan kanssa. Varsinkin, jos oma lapsuus ei ole pelkkää aurinkoa ja mansikkamaitoa.

Vois ap nyt olla se aikuinen tilanteessa ja tiukasti sanoa miehelle, että lopeta tuo hössääminen ilman, että suunnittelee selän takana jotain invaasioita. Mitä sitä paitsi nukkumiseen tulee: jokainen pikkulapsen vanhempi, jolla on vähänkään vastuuntuntoa, on enemmän vähemmän sekaisin univajeesta.

Ei mies ole hullu tai psykoosin partaalla.

Normaalin,turvallisen lapsuuden eläneen on mahdotonta ymmärtää kuinka vanhempien alkoholin käyttö vaikuttaa.

Alkoholistiperheessä kasvaneet ovat usein läheisriippuvaisia ja menneisyyden pelot kummittelevat vielä aikuisena.

Mies kuullostaa hyvältä isältä mutta pelkää menettävänsä vauvan.

Surullista kuinka lapsuudentraumat vievät ilon nauttia myös elämän ihanista asioista.

Mistä sitä tietää kuinka kauhea lapsuus miehellä on ollut.

Kaikki se heijastuu nyt vauvan kanssa olemisessa.

Ap puhu miehelle ja kerro kuinka te olette yhdessä hyviä vanhempia.

Epävarmuus aiheuttaa juuri tuollaista paniikkia.

Alkoholistien lapset pelkäävät mokaavansa ja ovat ylihuolehtivia.

Puhukaa ja anna miehen puhua.Kannusta ja kerro ettei kukaan vaadi täydellisyyttä.

Tsemppiä ❤

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta seurusteltiin ennen vauvan syntymää, suht nopea tahti sen vuoksi, että ikää molemmilla jo reilummin päälle 30 ja lapsen/lapsia toivoimme kovasti molemmat. Mies on ollut ns. unelmamieheni alusta asti, ja raskausaikaan asti ei mitään ongelmia, tai siis miehen käytös oli ihan "normaalia" aina.

Raskausaikanani mies oli minusta ihan ylikorostuneen huolehtivainen, mikä sinänsä oli tottakai ihanaa ja imartelevaa, ihan vähän vaan ärsyttävää silloin kun se meni ns. liiallisuuksiin (mies mm. toivoi kovasti - ehkä voi jopa sanoa että painosti - mua lopettamaan raskausajaksi tennisharrastukseni koska pelkäsi hyppimisen aiheuttavan keskenmenon.. Samoin seksiä ei "uskaltanut" harrastaa rv 20 eteenpäin koska pelkäsi että vauva vahingoittuu.. Nämä siis siitä huolimatta, vaikka jopa äitiysneuvolan terkka häntä asiasta valisti). Synnytys (jossa mies siis oli mukana) oli tapaus sinänsä, hän neuvoi ja moitti kätilöitä jatkuvasti, ja panikoi mulle miten vauva on varmaan nyt vaarassa kun sydänäänet kuulostaa hänestä ihan omituisilta jne...

Vauvan synnyttyä tämä kaikki on vaan pahentunut. Minä en osaa tehdä hänen mielestään mitään oikein vauvan kanssa, minusta hän on aivan naurettavuuteen asti ylihuolehtivainen. Näkee vaaroja ja pöpöjä joka paikassa, tarkastaa vauvan n. 10-15 min välein ettei se vaan kätkytkuole, joka itkusta on soittamassa päivystykseen suunnilleen, vieraita ei halua meille ettei ne levitä pöpöjä, mun pitää pestä käsiä koko ajan (ja pesee itsekin), jne jne.

Viimeiset viikot mies on nukkunut tosi vähän, siis valvoo silloinkin vaikka vauva nukkuu. Ja alkanut puhua vähän outoja (?) , esim että hänestä meidän pitäisi vaihtaa neuvolan terkkaa ja mieluummin koko neuvolaa, koska on pohtinut, ettei ne välttämättä "aidosti ajattele vauvan etua".

Vauva on ihan normaali perusterve vauva, syö ja nukkuu hyvin, itkee vähän, ja vauva-arki on ollut helpompaa kuin etukäteen ajattelin, mutta tuo miehen käytös on ahdistavaa. Mulle on alkanut tulla jopa ajatuksia, voisiko kyse olla jostain mielenterveysongelmasta?

Nyt jälkikäteen kun olen ajatellut, mies ei ole juurikaan puhunut menneisyydestään mitään, hänellä ei ole paljoa ystäviä ainakaan pitkältä ajalta ja lapsuusperheeseensä ei ole missään yhteydessä (isä on kuulemma kuollut, äiti ja sisar "vaikeita" ).

Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenko minä nyt se vainoharhainen, vai onko tuo miehen käytös oikeasti outoa muidenkin kuin mun mielestä?

Ole onnellinen, että sinulla on sentään mies, joka pitää myös vauvasta huolta ja kantaa kortensa kekoon. Ylimeneväähän tuo käytös toki on, mutta ei tuossa ole mitään sairasta, kuten jotkut täällä tuntuu väittävän. Olisiko keskustelutuokio miehen kanssa mitään tai perheneuvojan pakeille meneminen jotain? Sun pitää saada miehesi vakuuttuneeksi siitä, että kaikki on hyvin. Toinen juttu on taas se, että sinä olet voinut herkistyä raskauden aikana (luonnollisesti) ja synnytyksen jälkeen sun äidinvaistot ovat niin ylikierroksilla, että koet kaiken "ylihuolehtivaisuutena"; ikään kuin suojelet lastasi ylisuojelevalta isältään tms.

Av-mammat ei näköjään ole oikeasti psykoottista ihmistä ikinä nähneetkään, jos ap:n mies on mammojen mielestä "psykoosiin menossa" ja vaikka mitä :D

Laittakaas jäitä hattuun ja ottakaa aamu- ja iltalääkkeenne kerralla, niin rauhoitutte.

Masentunutkin saattaa olla ylihuolehtivainen lapsesta? Mutta ei ole normaalia. Soita neuvolaan ja juttele. Pyydä heitä ottamaan asia esille miehen kuullen.

Kuulostaa siltä, että miehelläsi on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olin samanlainen, ihan samoja juttuja kuin miehelläsi. Diagnoosina siis yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Siihen auttaa terapia.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö:

Henkilöt, jotka tästä kärsivät, ovat tavallisesti jatkuvasti ylihuolestuneita ja pelokkaita. He murehtivat omia ja läheistensä todellisia tai mahdollisia tulevaisuuteen liittyviä uhkia. Tavallisia ovat terveydentilaan, ihmissuhteisiin ja taloudellisiin asioihin liittyvät liialliset huolet. Jotkut tuntuvat taas kantavan huolta melkein koko maailman asioista.

http://masennusinfo.fi/ahdistuneisuushairiot/yleistynyt-ahdistuneisuush…

Yleisen ahdistuneisuushäiriön oireiden erottaminen tavallisesta huolestumisesta voi olla vaikeaa. Kaikki kokevat huolta esimerkiksi talouteen, terveyteen tai työhön liittyvistä asioista lähes päivittäin. Erotus on siinä, että ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä on huolestunut koko ajan ja huoli kasvaa niin suureksi, että eläminen tuntuu kestämättömältä ja ahdistavalta. Häiriölle on myös tyypillistä se, että siitä kärsivä ei ole välttämättä levoton samasta asiasta pitkää aikaa kerrallaan, vaan vaihtaa huolenaihetta lakkaamatta.

Kaikenlainen tavallinenkin hermostuneisuus voi aiheuttaa fyysisiä oireita, kuten lihasjännitystä tai –kipua. Ne loppuvat, kun jännitystä aiheuttava tapahtuma on ohi. Yleinen ahdistuneisuushäiriö aiheuttaa näitä oireita kuitenkin koko ajan. Jännittäminen voi myös vaikuttaa mielialaan ja pieninkin asia voi aiheuttaa suuria reaktioita. Myös unensaanti ja keskittymiskyky huononevat. Aikaa kuluu paljon negatiivisten ajatusten parissa, ja ne kiertävät usein kehää.

Avun hakeminen

Yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä ei usein osaa hakea apua, koska kokee ongelmansa ”normaaleiksi”. Hän voi myös tuntea häpeää tai syyllisyyttä, joita aiheuttaa itse ahdistuksen lisäksi epäluulo psyykkisiä sairauksia kohtaan. Häiriön aikaansaamat fyysiset oireet ovatkin usein syy siihen, että potilas lopulta hankkiutuu hoitoon. Ahdistuneisuus on voinut johtaa esimerkiksi uniongelmiin tai huonoihin ruokailutottumuksiin.

http://www.nettiterveys.fi/artikkeli/yleistynyt-ahdistuneisuush%C3%A4ir…

Mureh­ti­minen ja jonki­nas­teinen huoles­tu­neisuus ovat hy­vinkin tut­tua meil­le kai­kille päivit­täi­sessä elä­mässä. Yli­mi­toi­tet­tuna mureh­ti­minen ja huoles­tu­neisuus voi­vat kui­tenkin ajan myö­tä ke­hittyä myös kroo­ni­seksi sairau­deksi, jo­ta kut­sutaan yleis­ty­neeksi tuskai­suu­deksi tai yleis­ty­neeksi ahdis­tu­nei­suus­häi­riöksi (ICD tauti­luo­ki­tus­koodi F41.1). Oire­ku­vassa kes­keistä on ylen­mää­räinen, ulkoi­sista olo­suh­teista riippu­maton ahdis­tu­neisuus, jat­kuva huoles­tu­neisuus se­kä fyy­siset jänni­ty­soireet.

Mi­ten mureh­tijan mie­li toi­mii?

Yleis­tyneen ahdis­tu­nei­suus­häiriöön liit­tyvä kuormit­tava mureh­ti­minen eroaa ns. normaa­lista hyödyl­li­sestä huo­lien pohti­mi­sesta. Pitkäai­kainen ja yli­mi­toi­tettu mureh­ti­minen on it­se it­seään ruok­kiva toimi­mat­tomien aja­tusten ket­ju ja selviy­ty­misst­ra­tegia, jo­ka yllä­pitää ahdis­tusta. Sil­le on tyypil­listä virheel­liseen tul­kintaan perus­tuvan uhka­kuvan suuren­ta­minen ja us­komus, et­tä pe­lätty tapah­tuma on vältet­tä­vissä mureh­ti­misen avulla.

Mureh­ti­minen ta­pahtuu kolmi­vai­hei­sesti. Kuormit­tava pako­no­mainen ajatus juo­lahtaa mie­leen. Tä­mä ajatus ak­tivoi kiel­teisen usko­muksen tapah­tumien ku­lusta joh­taen mureh­ti­misen kier­teeseen.

Ajatus voi kul­kea esi­mer­kiksi näin: Poi­kani lento­kone pu­toaa, hä­nen lap­sensa jää­vät isät­tö­mäksi, hä­nen vai­monsa jou­tuu vas­taamaan hei­dän asun­to­ve­loista yk­sin, hä­nen lap­sensa tu­levat kär­simään ko­ko loppue­lä­mänsä isät­tö­mänä kasva­mi­sesta, he jou­tuvat var­masti myös ri­koksen po­lulle, mi­nä jou­dun ot­tamaan lasten­las­teni kasva­tukseen osaa, oma elä­mäni jää elä­mättä, sai­rastun var­masti myös syö­pään, kos­ka tu­len olemaan niin kuormit­tunut….

Mi­ten tun­nistaa mureh­tija?

Jat­kuva mureh­ti­minen uu­vuttaa, ai­heuttaa jännit­ty­nei­syyttä ja uni­vai­keuksia al­tistaen eris­täy­ty­mi­selle ja päihdeon­gel­mille. Yleis­tyneen ahdis­tu­nei­suus­häiriön totea­minen ei ole help­poa. Häly­tys­kel­lojen pi­täisi al­kaa soi­da, jos mureh­ti­minen täyt­tää seu­raavia piir­teitä:

➤ Hen­kilö mu­rehtii kau­kaista ja abst­raktia on­gelmaa välit­tömän ja ajan­koh­taisen on­gelman si­jaan.

➤ Hän ko­kee, et­tei voi vai­kuttaa tilan­tee­seensa mi­tenkään.

➤ Hän kes­kittyy kiel­teisiin tun­teisiin sen si­jaan, et­tä et­sisi rat­kaisua huolet­tavaan asiaan.

➤ Hä­nellä on vai­keuksia hy­väksyä on­gelman mahdol­lisia ratkai­suja, kos­ka kos­kaan ei voi ol­la var­ma.

➤ Hän pyr­kii epä­toi­voi­sesti turval­liseen ja var­maan loppu­tu­lokseen on­gelmien suh­teen, ei­kä hy­väksy, et­tä jonki­nas­teinen epä­varmuus kuu­luu elämään.

➤ Hä­nellä on kapea-alainen ris­kien ar­viointi ja herk­kyys katast­ro­fointiin.

➤ Hän tun­tee it­sensä avut­to­maksi ja an­taa murhei­densa kuor­mittaa ja ah­distaa it­seään.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/yleinen-ahdistuneisuushai…

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Pääasiallisena oireena on luonnollisesti ahdistuneisuus. Se on pitkäaikaista, mutta oireiden voimakkuus voi vaihdella ikäkausien ja elämäntilanteiden vaihtuessa. Jatkuva liiallinen huolestuneisuus ja pelko omien ja läheistensä todellisia sekä mahdollisia tulevaisuuden uhkia kohtaan on tyypillistä.

http://www.terve.fi/ahdistuneisuushairio/ahdistuneisuushairio

Vierailija kirjoitti:

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö:

Henkilöt, jotka tästä kärsivät, ovat tavallisesti jatkuvasti ylihuolestuneita ja pelokkaita. He murehtivat omia ja läheistensä todellisia tai mahdollisia tulevaisuuteen liittyviä uhkia. Tavallisia ovat terveydentilaan, ihmissuhteisiin ja taloudellisiin asioihin liittyvät liialliset huolet. Jotkut tuntuvat taas kantavan huolta melkein koko maailman asioista.

http://masennusinfo.fi/ahdistuneisuushairiot/yleistynyt-ahdistuneisuush…

Tähän lisäksi nukkumattomuus ja kuvitelmat että lapselle tahdotaan pahaa ja neuvolassa ei ajatella lapsen parasta niin diagnoosi voikin jo olla ihan jotain muuta.

Kuulostaa tosiaan jonkin sortin pakko-oireilulta. Terveisin itse pakko-oirehäiriöstä välillä kärsivä. Terapeuttini joskus mainitsikin, että lapsen saadessa OCD:stä kärsivä henkilö voi hyvin suunnata pakkomielteensä vauvaan.