Saatiin eka vauva muutama kuukausi sitten ja mun mies on alkanut vähän pelottaa mua :/

Pari vuotta seurusteltiin ennen vauvan syntymää, suht nopea tahti sen vuoksi, että ikää molemmilla jo reilummin päälle 30 ja lapsen/lapsia toivoimme kovasti molemmat. Mies on ollut ns. unelmamieheni alusta asti, ja raskausaikaan asti ei mitään ongelmia, tai siis miehen käytös oli ihan "normaalia" aina.

Raskausaikanani mies oli minusta ihan ylikorostuneen huolehtivainen, mikä sinänsä oli tottakai ihanaa ja imartelevaa, ihan vähän vaan ärsyttävää silloin kun se meni ns. liiallisuuksiin (mies mm. toivoi kovasti - ehkä voi jopa sanoa että painosti - mua lopettamaan raskausajaksi tennisharrastukseni koska pelkäsi hyppimisen aiheuttavan keskenmenon.. Samoin seksiä ei "uskaltanut" harrastaa rv 20 eteenpäin koska pelkäsi että vauva vahingoittuu.. Nämä siis siitä huolimatta, vaikka jopa äitiysneuvolan terkka häntä asiasta valisti). Synnytys (jossa mies siis oli mukana) oli tapaus sinänsä, hän neuvoi ja moitti kätilöitä jatkuvasti, ja panikoi mulle miten vauva on varmaan nyt vaarassa kun sydänäänet kuulostaa hänestä ihan omituisilta jne...

Vauvan synnyttyä tämä kaikki on vaan pahentunut. Minä en osaa tehdä hänen mielestään mitään oikein vauvan kanssa, minusta hän on aivan naurettavuuteen asti ylihuolehtivainen. Näkee vaaroja ja pöpöjä joka paikassa, tarkastaa vauvan n. 10-15 min välein ettei se vaan kätkytkuole, joka itkusta on soittamassa päivystykseen suunnilleen, vieraita ei halua meille ettei ne levitä pöpöjä, mun pitää pestä käsiä koko ajan (ja pesee itsekin), jne jne.

Viimeiset viikot mies on nukkunut tosi vähän, siis valvoo silloinkin vaikka vauva nukkuu. Ja alkanut puhua vähän outoja (?) , esim että hänestä meidän pitäisi vaihtaa neuvolan terkkaa ja mieluummin koko neuvolaa, koska on pohtinut, ettei ne välttämättä "aidosti ajattele vauvan etua".
Vauva on ihan normaali perusterve vauva, syö ja nukkuu hyvin, itkee vähän, ja vauva-arki on ollut helpompaa kuin etukäteen ajattelin, mutta tuo miehen käytös on ahdistavaa. Mulle on alkanut tulla jopa ajatuksia, voisiko kyse olla jostain mielenterveysongelmasta?
Nyt jälkikäteen kun olen ajatellut, mies ei ole juurikaan puhunut menneisyydestään mitään, hänellä ei ole paljoa ystäviä ainakaan pitkältä ajalta ja lapsuusperheeseensä ei ole missään yhteydessä (isä on kuulemma kuollut, äiti ja sisar "vaikeita" ).

Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenko minä nyt se vainoharhainen, vai onko tuo miehen käytös oikeasti outoa muidenkin kuin mun mielestä?