Lue keskustelun säännöt.
Saatiin eka vauva muutama kuukausi sitten ja mun mies on alkanut vähän pelottaa mua :/
13.07.2017 |
Pari vuotta seurusteltiin ennen vauvan syntymää, suht nopea tahti sen vuoksi, että ikää molemmilla jo reilummin päälle 30 ja lapsen/lapsia toivoimme kovasti molemmat. Mies on ollut ns. unelmamieheni alusta asti, ja raskausaikaan asti ei mitään ongelmia, tai siis miehen käytös oli ihan "normaalia" aina.
Raskausaikanani mies oli minusta ihan ylikorostuneen huolehtivainen, mikä sinänsä oli tottakai ihanaa ja imartelevaa, ihan vähän vaan ärsyttävää silloin kun se meni ns. liiallisuuksiin (mies mm. toivoi kovasti - ehkä voi jopa sanoa että painosti - mua lopettamaan raskausajaksi tennisharrastukseni koska pelkäsi hyppimisen aiheuttavan keskenmenon.. Samoin seksiä ei "uskaltanut" harrastaa rv 20 eteenpäin koska pelkäsi että vauva vahingoittuu.. Nämä siis siitä huolimatta, vaikka jopa äitiysneuvolan terkka häntä asiasta valisti). Synnytys (jossa mies siis oli mukana) oli tapaus sinänsä, hän neuvoi ja moitti kätilöitä jatkuvasti, ja panikoi mulle miten vauva on varmaan nyt vaarassa kun sydänäänet kuulostaa hänestä ihan omituisilta jne...
Vauvan synnyttyä tämä kaikki on vaan pahentunut. Minä en osaa tehdä hänen mielestään mitään oikein vauvan kanssa, minusta hän on aivan naurettavuuteen asti ylihuolehtivainen. Näkee vaaroja ja pöpöjä joka paikassa, tarkastaa vauvan n. 10-15 min välein ettei se vaan kätkytkuole, joka itkusta on soittamassa päivystykseen suunnilleen, vieraita ei halua meille ettei ne levitä pöpöjä, mun pitää pestä käsiä koko ajan (ja pesee itsekin), jne jne.
Viimeiset viikot mies on nukkunut tosi vähän, siis valvoo silloinkin vaikka vauva nukkuu. Ja alkanut puhua vähän outoja (?) , esim että hänestä meidän pitäisi vaihtaa neuvolan terkkaa ja mieluummin koko neuvolaa, koska on pohtinut, ettei ne välttämättä "aidosti ajattele vauvan etua".
Vauva on ihan normaali perusterve vauva, syö ja nukkuu hyvin, itkee vähän, ja vauva-arki on ollut helpompaa kuin etukäteen ajattelin, mutta tuo miehen käytös on ahdistavaa. Mulle on alkanut tulla jopa ajatuksia, voisiko kyse olla jostain mielenterveysongelmasta?
Nyt jälkikäteen kun olen ajatellut, mies ei ole juurikaan puhunut menneisyydestään mitään, hänellä ei ole paljoa ystäviä ainakaan pitkältä ajalta ja lapsuusperheeseensä ei ole missään yhteydessä (isä on kuulemma kuollut, äiti ja sisar "vaikeita" ).
Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenko minä nyt se vainoharhainen, vai onko tuo miehen käytös oikeasti outoa muidenkin kuin mun mielestä?
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö muka ole miehen perheen kanssa tekemisissä? Eikö mummo käy lapsenlasta katsomassa? Jos ei ni pyydäpä käymään vähän useammin, voi alkaa asiat avautumaan.
En ole, kun ei mies ole itsekään äitiinsä väleissä. Alko-ongelmaa äidillä ilmeisesti ollut ainakin aiemmin. Sisko asuu miehen kertoman mukaan jossain ulkomailla eikä pidä yhteyttä häneenkään. Sen olen käsittänyt, ettei ole ollut onnellinen lapsuus eikä perhe, eikä mies aiheesta mielellään puhu.
Ei se sitten mikää ihme ole ettei osaa olla vauvan kanssa. Jos ei ole ollut normaaleja tunnesiteitä lapsuudessa ei osaa sitä luoda omaan lapseensakaan. Ottakaa asia esille neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on töissä kuitenkin? Olet vaan tiukkana ja yrität keksiä miehelle muuta tekemistä. Jos ei nuku, niin on kohta psykoosissa. Mutta jännää, jos et tunne miehen perhettä yhtään.
..."jännää" sekin että et edes pohtinut tarinan todenmukaisuutta.
No kai se mummo edes kerran on pyydetty lasta katsomaan? Jos ei ni nyt olis kyllä todellakin aika. Yhtään et tiiä mitä tarinoita se sun miehes sulle kertoilee.
En olisi edes seurustellut miehen kanssa, jos se ei melko alkuvaiheessa olisi esitellyt perhettään.
Erittäin outoa, jos et ole tavannut hänen äitiään ja siskoaan kertaakaan. Vaadi saada tavata, voi selvitä jotain.
Mies pelkää kuollakseen menettävänsä sinut/vauvan. Aiemman perheensä on jo "menettänyt"
Juttele miehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OCD
Puhjennut elämänmuutoksen aiheuttamasta stressistä
Olisi tärkeää ettei pahene
Lukemista esim. "Kerrasta poikki"
Entä jos miehellä onkin ihan normaali perhe jossain? Mies vaan on joku mielenterveyspotilas, linnakundi tai ihan mitä vaan... Tutustu hyvä nainen edes miehen siskoon. Edes sosiaalisen median kautta. Luulis siskoa sen verran kiinnostavan kun on tullut tädiksikin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukkumattomuus ei ole pikkujuttu, voi laukaista jotakin. Esimerkiksi itsemurhan voi tehdä helpommin väsyneenä, ei ole tutkimustietoa asiasta mutta omakohtaista kokemusta.
Te jotka ehdotatte miehen perheen tapaamista, niin se on mielestäni typerää. Jos mies ei perhettään halua nähdä, niin miksi naisenkaan pitäisi?
Oma isäni on alkoholisti, enkä ole häntä nähnyt enää kymmeneen vuoteen. En halua häntä nähdä, joten miksi ihmeessä mun miehenkään pitäisi. Muuhun perheeseen olen toki yhteydessä, ja heidät mieheni on nähnyt.
Mutta miettikää, jos vaikka oma perheenne olisi ollut lapsuudessa kamala (päihde- tai mielenterveysongelmia, vanhempien riitaisa ero, mustasukkainen vanhempi tms), jota ette enää ikinä halua nähdä, niin miksi teidän puolisonkaan pitäisi?
Mutta kyllä toi mies jotain hoitoa tarvitsee, ylihuolehtivainen voi ns vahingossa olla, mutta toi neuvolan vaihto menee jo mun mielestä vainoharhaisuuden puolelle. Voisin kuvitella oman mieheni olevan ylihuolehtivainen, kieltää liikkuminen ja näin, mutta siinä kohtaa passittaisin lääkärin/hoitajan selittämään hänelle, että raskaanakin liikkuminen on ok. Ja tietenkin liikkuisin miehen toppuutteluista huolimatta, mikä lääkärit on sitä mieltä, että näin voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut ihan järkevää ottaa niistä miehen taustoista riittävän kattavasti selvää ennen sen perheen perustamista. Eikö edes neuvolassa käyty läpi miehen suvun sairauksia?
Minusta tuo on ymmärrettävää, jos lapsi on hänellekin ensimmäinen. Voin hyvin kuvitella, että itsekin tulen olemaan vainoharhainen vauvaiän. Kätkytkuolemakin on mahdollista, samoin pään kolautukset ja muut.
Mikä menee yli, on hänen valistamisensa sinua kohtaan ja miten mukamas toimit väärin. Pysäytä hänet siinä tilanteessa ja sano, että sinä osaat kyllä.
Muista, että hän pohjimmiltaan vaan tarkoittaa hyvää - vaikka toimiikin yliampuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ehdotatte miehen perheen tapaamista, niin se on mielestäni typerää. Jos mies ei perhettään halua nähdä, niin miksi naisenkaan pitäisi?
Oma isäni on alkoholisti, enkä ole häntä nähnyt enää kymmeneen vuoteen. En halua häntä nähdä, joten miksi ihmeessä mun miehenkään pitäisi. Muuhun perheeseen olen toki yhteydessä, ja heidät mieheni on nähnyt.
Mutta miettikää, jos vaikka oma perheenne olisi ollut lapsuudessa kamala (päihde- tai mielenterveysongelmia, vanhempien riitaisa ero, mustasukkainen vanhempi tms), jota ette enää ikinä halua nähdä, niin miksi teidän puolisonkaan pitäisi?
Mutta kyllä toi mies jotain hoitoa tarvitsee, ylihuolehtivainen voi ns vahingossa olla, mutta toi neuvolan vaihto menee jo mun mielestä vainoharhaisuuden puolelle. Voisin kuvitella oman mieheni olevan ylihuolehtivainen, kieltää liikkuminen ja näin, mutta siinä kohtaa passittaisin lääkärin/hoitajan selittämään hänelle, että raskaanakin liikkuminen on ok. Ja tietenkin liikkuisin miehen toppuutteluista huolimatta, mikä lääkärit on sitä mieltä, että näin voi tehdä.
Kyllä näistäkin asioista pitäisi pystyä keskustelemaan riittävän avoimesti. Kyllä minä ainakin miettisin ihan vakavissani kannattaako noilla taustoilla omaan kanssa perustaa perhettä. Enkä myöskään jäisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei kykene puhumaan asioista. Se ei tiedä kuin ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapeutin pakeille. Kannattaa mennä yksityispuolelle sellaisella joka ymmärtää pakko-oireista ajattelua ja ylihuolehtimista.
Raskaus ja lapsen syntymä laukaissut traumat omasta lapsuudesta? Joutuu käymään läpi varmasti myös suhdettaan vamhempiinsa ja peilaa niitä nyt itseensä vanhempana.
Tunnistan paljon samaa kuin itsessäni oli, juuri tuota menettämisen pelkoa mistä muutkin puhui. Ei näin pahana kyllä.
Voi mennä itsekseen ohi, ja luultavasti meneekin, mutta terapeutille tmv. puhuminen on AINA hyvä väline.
Itse näkisin suurimpana ongelmana tuon minkä mainitsit, että mies ei nuku kun on niin vainoharhainen, että vauvalle käy jotain. Se tulee aiheuttaan ongelmia ja saattaa olla isona syynä jo nyt kun ajatus ei kulje. Ostakaa kätkypatja joka varottaa hengitysongelmista, jos se saisi miehen nukkumaan rauhallisempia öitä.
Kiitos paljon kommenteista ja eri näkökulmista.
Näistä on meidän tosi vaikea puhua kun miehen asenne on niin "hyökkäävä"/torjuva ja siis ei todellakaan ole halukas mihinkään lähteä asioista puhumaan, vaikka ehdotin jo aiemmin hyvin sovinnollisesti tyyliin "kun tämä vanhemmuus on ollut meille molemmille niin iso muutos ja on näitä näkemyseroja.."
Kamala sanoakin ääneen (tai siis kirjoittaa julkisesti) mutta mulle on ihan viime viikkoina tullut luvattoman usein mieleen, miten paljon helpompaa ja ihanampaa meillä ois vauvan kans kaksin, tuntuu oikeasti välillä jopa että mies pilaa tän vauva-ajan multakin :( Ja tiedän olevani epäreilu ja huono omatunto heti kun tunnen näin :( Koska tiedän miten rakas ja tärkeä vauva miehelle on. Kumpa tämä vaan helpottaisi, mutta pahemmaksi tuntuu menevän.
Musta tulee varmaan samanlainen. Pelko läheisen menettämisestä kehittyi aika suureksi kun äitini kuoli ihan yhtäkkiä. Sen jälkeen ystävä joutui sairaalaan, olisi voinut kuolla jos tilanne olisi pitkittynyt. Näiden tapahtumien johdosta minusta tuli aika vainoharhainen ja pelkään jatkuvasti että jollekulle sattuu jotakin. Varsinkin omalla vastuullani olevat lemmikit aiheuttavat stressiä, pelkoa ja lähes neuroottisia tarkistuksia.
Onkohan sinunkin miehesi menettänyt jonkun tärkeän henkilön? Joka tapauksessa suosittelisin ammatiapua hänelle. Jos hän ei pysty tekemään itsensä kanssa rauhaa ja luottamaan siihen ettei mitään tapahdu, tilanne saattaa vain vaikeutua. Hän kärsii varmasti itsekin tilanteesta - minä ainakin kärsin.
Mielenterveysongelmilta munkin mielestä kuulostaa. Mulla oli esikoisen synnyttyä aika samanlaista ja jonkin asteisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsin. Mun kohdallani meni ohi kyllä itsekseen jossain vaiheessa, kun hormoonitasapaino tasaantui ja en elänyt enää hirveässä univelassa.
Alkaisin toden teolla huolestua siinä vaiheessa, jos ajatukset alkavat hakea sitä rataa, että perheenne ulkopuoliset muka tarkoitushakuisesti/päämäärätietoisesti tähtäävät muuhun kuin vauvanne parhaaseen. Voisi näyttäytyä esimerkiksi niin, että mies ei haluaisi enää puhua avoimesti neuvolassa ja/tai ystäville vauvaan liittyvistä asioista tai havainnoista. Valvominen on monenkin mielenterveysongelman riskitekijä, ja voi olla joko laukaiseva tekijä tai seurausta psykoottisesta oireilusta.
Jos miehen tausta on tuollainen, ei liene ihme jos hän kokee kovaa menettämisen pelkoa. Siitä pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan, ja asiaa olisi varmasti hyvä avata esimerkiksi siellä neuvolassa ja tarvittaessa käydä ammattilaisella keskustelemassa. Tuntuuko sinusta, että miehesi olisi avoin tällaiseen? Jos ei, minua huolestuttaisi. Paranoiaan kuuluu nimittäin usein oireena se, että apua ehdottava osapuoli joutuu äkkiä "epäiltyjen listalle".