Kertokaa kamalista naapureista!

Vierailija kirjoitti:

Eläinsuojelu ei totisesti lähde liikkeelle, jos yksittäinen ihminen raportoi kissan hännänvedosta. 

Puhdas provo jälleen kerran. Mutta kertovatko nämä ylänuolet siitä, että provoja rakastetaan?

No ap:na voin sanoa että ei ole provo, tiedän monta "pienempää" syytä josta on eläinsuojelu tullut käymään perättömien ilmoitusten takia..

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin olen kyllä onnellinen että omat naapurit ovat hiljaisia ja mukavia!

Meille muutti just uus seinänaapuri joka aloittaa taulujen seinään vasaroimisen ja ilmeisesti huonekalujen kasaamisen joka ilta n. klo 23. Muuten kiva, mutta hiljaisuus klo 22 ja olis kiva nukkua. No, eikai sillä enää paljoa voi olla jäljellä.

Edellisessä asunnossa oli naapurina tämmönen kansallismielinen nuori mies, joka tuuttasi yöt läpeensä natsipunkkia ja veti keppanaa, myös arkena. Kun kävi yön tunteina ovella pyytämässä että hiljenntkö, virnuili vaan kalsareissa ovella ja pisti vaan v*****lakseen musiikin lujemmalle. Siinä oli hurmaava mies, kerta kaikkiaan. Soitin paristi poliisitkin kun kovensi vaan musiikkia.

Teidän naapuri ovat olleet aivan kamalia!! Voimia jokaiselle!! ❤

Asuimme joskus talossa jonka entinen omistaja asui naapurissa. Eikä siinä muuten mitään, osin erittäinkin kivoja tyyppejä, mutta suhtautuivat meidän omistamaan taloon edelleen Niinkuin olisi ollut omansa. Olimme jättäneet vara-avaimen heille mikä oli tyhmää, ja kerran kun tulin perjantaina yllättäen pari tuntia aiemmin töistä, emäntä istui meillä pöydän ääressä palotarkastajan kanssa, olivat sitten tehneet meille palotarkastuksen. Kysyn vaan että onko tällainen sallittua ja mitäköhän se palotarkastaja ajatteli, kun talon omistajiin ei oltu missään yhteydessä. Olin liian nuori ja nysväke nostaakseni meteliä, välit kyllä tuosta viileni naapureihin.

Joku naapureista alkoi hiivatinmoisen huutamisen joka arkiaamu samalla kellonlyömällä. Kai sitten joka-aamuinen kiire? Ensin huusi aikuinen ja kohtapuoleen alkoi lapsi itkeä.

Toisen kerran yläkerrassa alkoi koira ravata levottomasti ja pitää ääntä. Sitä jatkui ja jatkui. Koira sinällään ei minua haittaa, mutta lopulta huolestuin. Oli talvi ja seurasin aikani tuoretta lunta ulkorapulla, ei jäljen jälkeä. Soitin poliisille lopulta, eivät halunneet tehdä mitään. Sitten soitin ystävälle, jonka isä on poliisi, että olisikohan se yläkerran tyyppi joutunut vaihteeksi linnaan... Sain epävirallisesti tiedon, että siellähän hän. Lopulta jouduin selvittämään linnakundin äidin tiedot ja soittamaan hänelle, että tuolla kämpässä olisi koira. Hänellä oli onneksi avain ja koira päästiin pelastamaan.

Yksi alkkisnaapuri hankki myös kerran koiranpennun. Tutustuin pentuun, kun ukko sitä kävi esittelemässä. Aivan ihana koiruus ja kysyinkin pari kertaa, josko voisin ostaa sen pois. Tätä keissiä tuli seurattua tovi. Äijä kerran rikkoi taloyhtiön pesukoneenkin, tai siis sen vekottimen, jonne pudotettiin raha koneen käynnistämiseksi. Että sai hakea olutta ja koiranruokapurkin. Tämäkin tapaus lopulta häipyi jonnekin ja jätti koiran yksin kotiin. Ikivanhan talon ovet sai auki tyyliin hiuspinnillä, joten tiirikoin itseni kämppään ja hain koiran pois.  Ruokin ja pissatin ja pesin sen. Sitten toimitin sen löytöeläinkotiin. Siihen aikaan ei ollut mitään mikrosiruja, joten koira ei tullut bumerangina takaisin. Äijä ei lopulta tuntunut edes huomaavan, että se oli kadonnut, joskus kuulin hänen jollekulle kertovan, että hän oli myynyt koiran isosta rahasta poliisikoirakouluun...

Suhteemme alussa mieheni naapurissa asui perheellinen mies, joka vihasi miestäni jostain menneisyyden syystä. Hän mm. uhkasi välillä käydä mieheeni kiinni rappukäytävässä ja huusi minulle koirani haukkumisesta, vaikka koira asui siihen aikaan monen sadan kilometrin päässä. Käytöksestään huolimatta he yrittivät pitää yllä hienoa kaupunkilaiskulissia juhlineen ja ökyautoineen.

Jouduin olemaan tämän perheen kanssa tekemisissä töideni vuoksi myöhemmin. Niissä tilanteissa he käyttäytyivät niin kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. :)

Vierailija kirjoitti:

En kyllä tajua teitä jotka lapsia pidätte kamalia naapureina!! Varmaan samanlaisia olette itse olleet.... 😠😠😠

Eivät kaikki lapset ole kamalia naapureita, mutta ainakin meidän naapurin lapset on. Tai kai niistä lapsista tulisi ihan kunnon kansalaisia, jos niiden vanhempia kiinnostaisi yhtään kasvattaa lapsiaan. Olen toistuvasti ajanut lapsia pois leikkimästä rappukäytävästä, kieltänyt hakkaamasta rappukäytävän kaiteita, kieltänyt leikkimästä skeittilaudalla meidän ja toisen naapurin auton välissä, kieltänyt leikkimästä hippaa parkkipaikalla, kieltänyt potkimasta rapun ulko-ovea, kieltänyt soittamasta kaikkia talon summereita huvin ja urheilun vuoksi, kieltänyt rikkomasta muiden lasten pihalle jättämiä leluja ja niin edelleen. Tuosta parkkipaikalla leikkimisestä ja rappukäytävässä riehumisesta olen sanonut myös lasten vanhemmille, mutta ei mitään muutosta. Kohautetaan vain olkapäitä ja seuraavana päivänä sama meno jatkuu.

Toisesta naapurista ja hänen lapsistaan tein lasun, kun alkoi vanhemmalla alkoholi maistua, ja kämpästä kuului iltamyöhällä kännisten mölinää ja riehuntaa vaikka lapset olivat paikalla (kävin siis ovella asiasta sanomassa useasti ja lapset olivat yöllä vielä hereillä). Naapurin kostoa odotellessa!

Onhan näitä paljon muuttaneena ollut :D

Opiskeluaikana kerrostalon talkkarin vaimo n. 35-40 vee) päätti että olen varakas sinkku, jolla ei muuta ole kuin aikaa, ja rahaa kustantaa muiden menoja. Kävi harvase viikko pyytämässä jotain, rahaa, kyytiä kirjastoon (matka 1,5 kilsaa), lapsenvahtia, videoita...kerran yritti tunkea jopa luokkakavereiden kanssa pitämiini illanistujaisiin.

Rivitalossa kun oltiin vuokralla päättivät talon vanhukset, että minä olin jättänyt varastoon valon koko vkonlopuksi. En ollut edes käynyt koko varastossa, enkä muistaakseni ollut edes kotosalla koko kyseisenä aikana. Mutta kunniani sain kuulla.

Yhdessä rivarissa olimme kuulemma teljenneet koirat yöksi patterin putkiin! Anna mun kaikki kestää!!!

Nykyiset naapurit kuitenkin kaikkein kauheimmat. Okt, kun ostettiin samalta paikkakunnalta, jossa jo valmiiksi asuimme, tuli ennen muuttoa rivarinaapuri kyselemään muutosta. Ainut vaan, ettemme olleet itse kertoneet talokaupoista kellekkään. Ihana uusi naapuri oli ottanut selvää ketä talon osti ja selitellyt asiaa pitkin kyliä. Oli kuulemma käynyt edellisen asukkaan antamilla vara-avaimilla jopa esittelemässä taloa ilman meidän lupaa ennen kuin antoi avaimen meille. Yrittää laittaa meitä "ruotuun" milloin milläkin tavalla, koska lapsettomana pariskuntana eivät siedä nuoria ja me vanhemmatkin taidetaan kuulua siihen sarjaan... (esikoinen vasta täysikäinen). Juoruaa meistä aivan järkyttävästi pitkin kyliä! Joitain juttuja olemme jo kuulleetkin, enkä oikeasti halua tietää mitä kaikkea selittää. Se on päätetty, että tämän kylän pölyt jätetään välittömästi, kun nuorin on koulut käynyt. Vielä siis 4 vuotta pitää kestää 😦

Asumme mieheni kanssa kerrostalossa jossa asuin teininä, edelleen naapurina on vanha kyylä mummo. Kyyläsi teininä oven raosta mitä käytävässä tehdään. Oli vanhemmilleni sanonut että järjestän hirveitä bileitä, vaikka luonani kävi kaksi poikapuolista kaveria. Tästä ärsyyntyneenä 15 v teininä laitoin sinitarran ovensilmään niin ihmetteli mummeli kun ei viikkoon nähnyt mitään.

Myöhemmin muutimme uudelleen samaan kerrostaloon yhdessä mieheni kanssa. sama meno jatkui edelleen. Naapurissa asuu jenkkiläisiä mormoonipoikia ja mummolla oli hirveet salaliittoteoriat heitä kohtaan. Mummo avasi oven aina kun kävelimme oven ohitse. Valitettavasti joudumme joka kerta menemään tämän kyseisen oven ohitse. Jouduin olemaan hänelle jo hieman tylykin kun hän alkoi selittämään miehensä pettämisistä aikoinaan, sekä peräpukamistaan yksityiskohtaisesti.

Kerran uudenvuodenaaton aattona ulkona alettiin ampumaan raketteja. Kä'velin koirani kanssa pihalle kun huomasin että poliisit tulevat rynnäkkövarusteissaan vastaan rappusissa mukanaan poliisikoira. Olin hieman hämilläni sillä rappunen on tosi pieni eikä siinä monissa asuta. Kyyläsin hetken tilannetta kun huomasin poliisien poistuvan paikalta. Myöhemmin näin poliisien haastattelevan tätä kyylämummoa rappusessa ja mummo selitti ummet ja lammet. Poliisi kysyi että kuulinko aseen laukauksia. Sanoin että en kyllä ole kuullut mutta rakettien paukkumista ulkona kuului hetki sitten. Kyylämummo oli eräästä rauhallisesta hevimiehestä tehnyt ilmoituksen epäilystä ammuskelusta ja poliisit katsastivat asunnon. Asunnossa ei ollut ketää. Eipä siinä..

Mummo alkoi mennä huonompaan kuntoon ja hänestä ei ollut niin suurta vaivaa näiden juttujen lisäksi. Nyt hänen luonaan käy tytär joka seurustelee hirveän puliukon kanssa ja heillä on koira. Kerran menin aamulla töihihn kun huomasin tämän miehen nukkuvan yöllä rappukäytävässä. Koira oli käynyt hyppimässä klo 3 yöllä meidän ovikelloa vasten, johon sit luonnollisesti herättiin. Tytär ja tämä mies majailevat nykyään tosi paljon kyylämummon asunnossa.

Harvoin on savua ilman tulta, ap:llä kuulostaa olevan värikäs elämä kun poliisit ovat toistuvasti oven takana. Meillä eivät ole käyneet ikinä.

Mä halusin muuttaa kotoa, kun ikää oli 23 v. Olin työtön, valmistuin kesän alussa, mutta töitä ei löytynyt,  oli vuosi 1991, lama ja faijakin oli työtön, kun Haka oli tehnyt konkurssin. En halunnut olla ylimääräinen suu. No siinä tilanteessa ei ollut varaa kuin kaupungin kämppään. Pääsin sitten maaliskuussa vuokralle yksiöön.

Ikäni osaketaloissa asuneena en arvannut, millaista naapurien meno voi olla kaupungin kämpissä. Seinänaapurini oli alkoholisti, mutta sen lisäksi että joi yöt, päivisin myi itseään: siellä soi ovikello säännöllisesti ja välillä soi minunkin ovikelloni! Onneksi oli ovisilmä. Se oli pelottavaa, mutta minulla oli iso koulutettu saksanpaimenkoira (harrastin sen kanssa). No, öisin ei minua aina nukuttanut, sattuneesta syystä, niin jos minulla paloi ensimmäisessä krs kämpässä valo, sain kiviä ikkunaani että tule avaamaan alaovi, kun sen naapurin juoppokaverit ja mitkä lie pyrki sisälle. En avannut, en ole mikään portsari.

Heinäkuussa sain sitten töitä isännöitsijäntoimistosta. Levottoman naapurin takia hain kaupungilta uutta asuntoa, kaksiota, ja samalla sain kuulla että samassa kerroksessa vanha mummo oli lähdössä palvelutaloon. Jihuu, kauemmas seinänaapurista! Sain sen asunnon, kun minulta vapautui samalla yksiö.

Paitsi että yläkerrassa asui äiti ja kaksi aikuista poikaa, jotka ryyppäsivät kaiket yöt, ja iskelmä soi niin lujaa kuin vain se voi ja epävireinen kuorolaulu päälle. Välillä mummo sammui käytävään ja kusi alleen, pojat sitten kantoi kotiin, jos kykenivät kunnoltaan. Jos ne nukkuivat, niin ihan varmasti toisen seinänaapurin, jonka asunto oli naapurirapussa, mutta olkkarin seinä mun makkaria vasten,  bulldoggi alkoi ulista ja haukkua, kun sen omistaja lähti töihin tai yöllä baariin. En ikinä nähnyt sen eukon lenkittävän koiraansa roskakatosta pidemmälle.  Tästä piskistä taas minä sain valitukset, että koira haukkuu päivisin. Ai minun koira?, kun vein koiran töihin mennessä kilometrin päässä asuville isovanhemmilleni, missä ukilla oli sille pihalla koppi ja päivälenkki taattu.  (Ukki tykkäsi koirista, mutta mummini ei antanut ottaa...)

No. Taloon muutti somaliäiti lapsineen. Joka saakelin kerta, kun tulivat rapussa vastaan minua ja koiraani, painuivat pitkin seiniä ja yrittivät sulautua sen sisään. Myös silloin, kun koirallani oli pennut ja ulkoilutin jäljelle jäänyttä pari kuukautista pentua.

Huoh. No, vuoden tuossa sirkuksessa asuttuani aloin puhua omalle pomolleni, että olisko jossain rauhallista vuokrataloa. Hän tiesi oitis vakuutusyhtiön vuokratalon, ja siellä vapautuvan kaksion 300 metrin päässä vanhempieni kämpästä.  Siihen muutin ja se oli paratiisi, paljon alkuperäisiä asukkaita eikä Kansa hyväksynyt siihen kuin työssäkäyviä uusia. Vuokra oli vielä sikahalpakin! Viihdyin kunnes ostin osaketalosta kodin ja muutin pois.

Sen koommin en ole hulluista naapureista järin juurin kärsinyt. Tässä uudessa asunnossa tosin alakerrassa on joku sijoittajan vuokra-asunto, siinä oli aamusta iltayhdeksään huutava parvekkeella tupakkaa polttava lapsiperhe, joka oli katsonut asiakseen hamstrata neljä lasta ikävälillä 0-7 v., mutta muuttivat pois ja tilalle tuli yksinhuoltaja-äiti, aika hiljainen perhe, lapset jotain tarhaikäisestä yläastelaiseen.

Mulla oli naapureina ulkomaalaispariskunta, 3 lasta. He eivät käyneet töissä. Heräilivät puolen päivän aikaan ja meteli oli aamusta iltaan infernaalinen. Ikkunoita ei voinut pitää auki. Vielä puolenyön jälkeen kuului rouvan kiekuminen, normaaliäänellä hän ei voinut puhua vaan kaikki täytyi huutaa. Ja välillä hän innostui laulamaan karaokea, tietysti parvekkeen ovi auki. Ja ne sukukokoukset, kun kaikki yrittivät huutaa äänensä kuuluviin. Onneksi kaksio kävi heille pieneksi ja he muuttivat. Mikä onni ja autuus ja hiljaisuus.

Alakerrassa on kyllä lapsiperhe ja lasten ääniä kuuluu, mutta mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin kuunnella huutavia aikuisia. Laitoin kyllä postia heille, ja he olivat niin marttyyreja sen jälkeen. No, onneksi perhe kasvoi sen verran että häipyivät..

Vierailija kirjoitti:

Meidän ennen ihan rauhalliseen kerrostaloon muutti joulukuussa perhe, jossa yksi tarhaikäinen lapsi. Lapsi nyt on vähän äänekäs, ei siinä mitään, mutta nää vanhemmat. Nyt on varmaan äijä lomalla, kun huuto alkaa vasta kahdeksan pintaan, mutta muuten n. 5.30 alkaa se karjuminen. Samoin se äiti tiuskii sille lapselle koko ajan ja sekin kuuluu. Ollaan jo ajateltu naapurien kanssa, että tehdään lasu. Ei oo sillä lapsellakaan helppoa, kun vanhemmat huutaa koko ajan. Mitään holisteja ne ei oo. Mut ei mun mielestä lapsen tartte kuunnella, kun äiti huutaa perkele, saatana ym., jos se lapsi ei tottele ja jos se lapsi huutaa, niin se äiti matkii sitä huutamista.

Tehkää ehdottomasti lasu. Voi miksi kaikenlaiset idiootitkin voi lisääntyä :(

Yläkertaani muutti joulun aikaan paska muusikko. Hirveästi sillä on soittimia, mutta mitään se ei opi soittamaan. Löytyy jotain jonka oletan olevan tinapilli, huuliharppu, kitara ja viulu. Mistään ei saa irti nättiä ääntä vaikka treenaa. Osaa se tosin kitaralla crazy trainin intron, sitä oon kuunnellut nyt muutaman kuukauden.

Alakerrassa asuu riitaisa perhe. Harva se ilta siellä karjutaan moniäänisesti "hiljaa!" ja paiskotaan tavaroita.

Heillä on myös vajaaälyiseltä vaikuttava lapsi, joka viettää aikaansa rappukäytävässä hissin ovea avoinna pitäen. Mihinkään hän ei ole menossa, kunhan vain huvikseen pitää hissin ovea auki.

Mun naapurissa asui ulkomaalaispariskunta. Lasten äänet eivät haitanneet vaan aikuisten äänet. Etenkin rouvan täytyi kiekua kaikki äänet niin kovalla äänellä kuin palkeista vaan lähti. Sukukokouksissa kaikki yrittivät huutaa ääntään kuuluviin. Onneksi perhekoko kasvoi niin, että joutuivat muuttamaan...

Naapuri ei osaa laittaa ruokaa. Hän käristelee jotakin hiileksi tai polttaa soppansa pohjaan ja tuulettaa hajut rappukäytävään. Ovi on rappuun avoinna usein tuntikausia.

Meille taas naapuri laittoi lapun postiluukusta, on tehnyt havaintoja että ulkoilemme lapsen kanssa liian vähän + emme käy tarpeeksi vilkkailla leikkipaikoilla.

Juuri mietin, että otanko poliisiin yhteyttä, koska kieltämättä kriipivää, jos joku seuraa perässä ulkonakin tekemässä vähän havaintoja.

Parikymppisenä, rastapäisenä & pitkään mustaan nahkatakkiin pukeutuvana yh-äitiä olin jatkuvasti naapurin mummon kyttäyksen kohde, kun olimme hiekkalaatikolla kiekui parvekkeelta " toithan sinä sen pojan ulos!" ja kun osuimme samaan hissiin käytyäni kaupassa, koetti kurkkia ostoksiani!  Kun poika alkoi liikkua ja paineli potkumopolla pitkin asuntoa , mummo valitti miten hänen asuntoonsa  (kolme kerrosta ylemmäs!) kuuluu ihan  hirveä meteli...  Poika ei siis ajellut päin pattereita tms, vaan veti  hissukseen mattojen päällä moporinkiä eikä kukaan muu naapuri valittanut tästä "kamalasta metelistä".

Pahinta oli, kun soitti poliisit  juhliessani syntymäpäiviäni, ei metelin takia vaan siksi että " lapsi on siellä humalaisten keskellä". Paitsi ettei ollut, poika oli mummilassa !