Lue keskustelun säännöt.
Eikö pettäjällä ole elämässään kauhea stressi?
06.07.2017 |
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
Kommentit (217)
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenellekään ole tullut mieleen katsoa peiliin? Onkohan itsellä joku osuus siihen, että puoliso meni ja petti. Ei kyse ole pettäjän henkilökohtaisesta ominaisuudesta, vaan yhteisen parisuhteen tilasta. Herätkää nyt siitä ylemmyydentunnostanne ja yrittäkää nähdä jotain muitakin värejä kuin musta ja valkoinen. Korkeasta moraalista, periaatteista ja kunnioituksesta vaahtoaminen ei pidä parisuhdetta onnellisena. Kunnioittaa voi vaikka isoäitiään tai presidenttiä, mutta onnellisessa suhteessa on kyse tunteista, vetovoimasta, lämmöstä ja läheisyydestä. Sitä nämä horisevat fanaatikot eivät koskaan ymmärrä.
Pettäminenkö pitää parisuhteen onnellisena?
Turhaa puhua tunteista ja vetovoimasta, jos ei voi kunnioittaa kumppaniaan rehellisyydellä.
Kertoo että tunteet on loppu, eroaa, ja sitten voi mennä ja tulla ihan mielensä mukaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
No tottakai on hirveä pettymys, jos puoliso loukkaa niin syvästi että pettää. Silloinhan se mätä vasta kumppanille paljastuu.
Jos on täydellinen vaimo, vähän vajaampikin tapaus tajuaa olla kertomatta, koska muuten se täydellinen vaimo saattaisi haluta eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
No tottakai on hirveä pettymys, jos puoliso loukkaa niin syvästi että pettää. Silloinhan se mätä vasta kumppanille paljastuu.
Ehkä kannattaisi tutustua puolisoon paremmin jos hänestä kaikki paljastuu vasta silloin kun pettää tai pettäminen paljastuu.
Minusta on jopa hiukan "vaarallista" luoda kuva petäjän prototyypistä jossa ei ole mitään hyvää. Eihän silloin pettämistä edes tarvitse pajoa peitellä kun kumppani ei kuitenkaan voi uskoa että se puoliso joka rakastaa ja jossa on rakastettavia asioista voisi pettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei koska vain kertapanoja harvakseltaan
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
On. Stressi jatkuu ja pahenee sietämättömäksi, aina siihen asti että totuus tulee lopulta ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
No tottakai on hirveä pettymys, jos puoliso loukkaa niin syvästi että pettää. Silloinhan se mätä vasta kumppanille paljastuu.
Ehkä kannattaisi tutustua puolisoon paremmin jos hänestä kaikki paljastuu vasta silloin kun pettää tai pettäminen paljastuu.
Minusta on jopa hiukan "vaarallista" luoda kuva petäjän prototyypistä jossa ei ole mitään hyvää. Eihän silloin pettämistä edes tarvitse pajoa peitellä kun kumppani ei kuitenkaan voi uskoa että se puoliso joka rakastaa ja jossa on rakastettavia asioista voisi pettää.
Ihanaa, puolustat pettämistä ja valehtelua sillä, että petetty luottaa, että hänellä riittää rakkautta ja luottamusta koska ei petoksesta tiedä.
Miten alas ihminen voi mennä omien petostensa selvittelyssä?
Toivottavasti on. Kuolevathan pois pilaamasta muiden elämää. Kukaan ei jää kaipaamaan paitsi ehkä pano, joka jää tyhjin käsin nyyhkimimään ilman perintöosuutta. No, nopeastihan nämä löytävät kaltaisensa uudelleen joten hauta jää ilman kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettänyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
On. Stressi jatkuu ja pahenee sietämättömäksi, aina siihen asti että totuus tulee lopulta ilmi.
Eihän pettäminen edes läheskään aina tule ees ilmi ainakaan sille petetylle. Voi esim. olla että parisude lopetetaan vasta pettämisen jälkeen mutta petetty ei saa koskaan tietää pettäisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
No tottakai on hirveä pettymys, jos puoliso loukkaa niin syvästi että pettää. Silloinhan se mätä vasta kumppanille paljastuu.
Ehkä kannattaisi tutustua puolisoon paremmin jos hänestä kaikki paljastuu vasta silloin kun pettää tai pettäminen paljastuu.
Minusta on jopa hiukan "vaarallista" luoda kuva petäjän prototyypistä jossa ei ole mitään hyvää. Eihän silloin pettämistä edes tarvitse pajoa peitellä kun kumppani ei kuitenkaan voi uskoa että se puoliso joka rakastaa ja jossa on rakastettavia asioista voisi pettää.
Ihanaa, puolustat pettämistä ja valehtelua sillä, että petetty luottaa, että hänellä riittää rakkautta ja luottamusta koska ei petoksesta tiedä.
Miten alas ihminen voi mennä omien petostensa selvittelyssä?
Miksi kukaan haluaisi jatkaa suhdetta jos ei voi luottaa tiesi hän pettäisestä tai ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettänyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
On. Stressi jatkuu ja pahenee sietämättömäksi, aina siihen asti että totuus tulee lopulta ilmi.
Eihän pettäminen edes läheskään aina tule ees ilmi ainakaan sille petetylle. Voi esim. olla että parisude lopetetaan vasta pettämisen jälkeen mutta petetty ei saa koskaan tietää pettäisestä.
Äläpä lässytä. Tiesin tasan tarkkaan ex-mieheni touhut ihan vaan seuraamalla vierestä. Ei tarvinnut edes kännykkää tsekata, niin läpinäkyvää toiminta oli. Aikani katselin ja tilaisuuden tullen iskin avioeropaperit pöytään. Pettäjä kuvittelee aina olevansa tosi ovela ja voittamaton, vaikka säälittävä rassukka on parempi sana kuvaamaan tällaista ihmistä. Toiset ihmiset sietävät pettämistä syystä tai toisesta, mulle sellainen ei sopinut. Nykyään onnellinen, hyvässä parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettänyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olevan. Miten elää valheessa, koko ajan huono omatunto mieltä nakertaen, valheet, salailu, kiinni jäämisen pelko - eikö se ole äärettömän stressaavaa ja uuvuttavaa? Eikö omanarvontunne murene, kun aikuisena ihmisenä ei pysty rehelliseen elämään? Eihän valehtelu ole kypsän ja tasapainoisen ihmisen merkki.
On. Stressi jatkuu ja pahenee sietämättömäksi, aina siihen asti että totuus tulee lopulta ilmi.
Eihän pettäminen edes läheskään aina tule ees ilmi ainakaan sille petetylle. Voi esim. olla että parisude lopetetaan vasta pettämisen jälkeen mutta petetty ei saa koskaan tietää pettäisestä.
Äläpä lässytä. Tiesin tasan tarkkaan ex-mieheni touhut ihan vaan seuraamalla vierestä. Ei tarvinnut edes kännykkää tsekata, niin läpinäkyvää toiminta oli. Aikani katselin ja tilaisuuden tullen iskin avioeropaperit pöytään. Pettäjä kuvittelee aina olevansa tosi ovela ja voittamaton, vaikka säälittävä rassukka on parempi sana kuvaamaan tällaista ihmistä. Toiset ihmiset sietävät pettämistä syystä tai toisesta, mulle sellainen ei sopinut. Nykyään onnellinen, hyvässä parisuhteessa.
Ja koska sinä tiesit oletat että kaikki muutkin tietää ja toimii yhtä läpinäkyvästi kuin exsäsi. Ei ehkä kannata olla niin sinisilmäinen tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä lukenut ketjua, mutta vastaan kuitenkin. Minä olen pettänyt puolisoani. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että pettämisessä ei ollut kyse puolisoni puutteista, vaan minun omasta pahasta olostani. Oman menneisyyteni vuoksi puolisoni "ihailu" ei minulle riittänyt, en tuntenut oloani hyväksi, kauniiksi, halutuksi. Hain ihailua suhteen ulkopuolelta muilta ihmisiltä. Halusin tuntea olevani haluttu, kaunis, rakastettava. Mieheni kyllä yritti, mutta olen jälkikäteen ymmärtänyt että se rakastetuksi tulemisen tarve minussa oli niin suuri musta aukko, ettei miehen yritys riittänyt. Ei siksi että _hän_ ei olisi riittänyt, vaan koska minä en ollut "täytettävissä".
Minulle, pettäjälle tilanne oli tuskainen, ahdistava ja todellakin stressaava. Toimin omien arvojeni vastaisesti, valehtelin ja jätin kertomatta asioita. Nautin toki seksistä, toisen ihailusta ja rakkaudentunnustuksista, mutta loppujen lopuksi koin valtavaa syyllisyyttä kummassakin suhteessani. Jätin lopulta rakastajani, ja terapian (ja elämänkokemuksen) myötä kasvoin ehjäksi aikuiseksi ihmiseksi. Sen jälkeen kun aloin itse voida hyvin, en ole ollut lähelläkään pettää puolisoani. En edes vaikeina aikoina ja hetkinä, en vaikka olisi ollut tilaisuuksia. Olen ihastunut muihin, mutta päästänyt niistä ajatuksista irti toimimatta.
Olen pettänyt ja tullut petetyksi. En pidä itseäni pettäjän tai petetyn arkkityyppinä. Vaikka olen pettänyt useissa suhteissa (seurustelusuhteita, vain yhden miehen kanssa olen asunut yhdessä), olen silti säälittävän uskollinen. Pystyn nimittäin aidosti haluamaan vain yhtä miestä kerrallaan - sitä jota rakastan. Pelkkää seksiä ei minulle ole, vaan innostun seksistä vain kun rakastun.
Noissa suhteissani, joissa olen pettänyt, on käynyt niin, että suhde on alkanut mennä huonosti ja sitten olen tavannut jonkun, johon olen ensin ihastunut ja sitten rakastunut. Rakkaudesta olen saanut voimaa erota. Sitä tarvitaan, sillä eroaminen on helvettiä aina, vaikka ei asuisikaan yhdessä.
Minua on petetty ainakin kahdessa suhteessa. Toisessa meni huonosti, todella huonosti. Niin huonosti, etten edes suuttunut pettämisestä, kun se tuli tietooni.
Toinen suhde on tämä, jossa nyt elän. Mies ei tiedä, että minä tiedän hänen harrastelevan muitakin. Miehellä on erittäin voimakas libido. Hänen täytyy saada seksiä monta kertaa päivässä, usein jopa keskellä yötäkin ja vielä aamulla... Ymmärrettävästi en halua muuttaa yhteen hänen kanssaan, en jaksaisi enää käydä töissä jos joka ilta, yö ja aamu pitäisi sekstata...ja heti työpäivän jälkeen. Naisena olen fyysisesti heikompi astia, tunnustan sen. Tarvitsen kunnon unet siinä missä mies pärjää viidellä tunnilla.
En aio vaatia miestä pidättäytymään. En tiedä mahtaisiko hän mitään hormoneilleen, vietilleen, jos yrittäisi. Hän vaikuttaa kuitenkin onnelliselta, terveeltä ja reippaalta. Menestyy työssään, pitää kotinsa siistinä ja remppaakin sitä, ehtii harrastaa myös muutakin liikuntaa kuin seksiä... Olen tullut tulokseen, että hänellä saa olla "salaisuutensa" (jonka paitsi minä ja hänen muut naisensa, myös naapurinsa ja sukulaisensa tietävät). Niin kauan kuin rakastan, tämä sopii minulle. Minä saan niin paljon seksiä kuin haluan, lisäksi läheisyyttä, keskustelukumppanin ja paljon hellyyttä ja huolenpitoa. En kysele, eikä hänen tarvitse kierrellä. Sillä huono valehtelija hän on. Hän on kuin pieni lapsi, ja pelkää jatkuvasti menettävänsä minut. En tiedä, tunteeko hän syyllisyyttä, mutta ainakin hän pelkää olevansa riittämätön. Ehkä joku tietää miestyypin. Mitä tällaisten kanssa voi muuta tehdä, kuin hyväksyä ihmisen sellaisena kuin hän on?
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut ketjua, mutta vastaan kuitenkin. Minä olen pettänyt puolisoani. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että pettämisessä ei ollut kyse puolisoni puutteista, vaan minun omasta pahasta olostani. Oman menneisyyteni vuoksi puolisoni "ihailu" ei minulle riittänyt, en tuntenut oloani hyväksi, kauniiksi, halutuksi. Hain ihailua suhteen ulkopuolelta muilta ihmisiltä. Halusin tuntea olevani haluttu, kaunis, rakastettava. Mieheni kyllä yritti, mutta olen jälkikäteen ymmärtänyt että se rakastetuksi tulemisen tarve minussa oli niin suuri musta aukko, ettei miehen yritys riittänyt. Ei siksi että _hän_ ei olisi riittänyt, vaan koska minä en ollut "täytettävissä".
Minulle, pettäjälle tilanne oli tuskainen, ahdistava ja todellakin stressaava. Toimin omien arvojeni vastaisesti, valehtelin ja jätin kertomatta asioita. Nautin toki seksistä, toisen ihailusta ja rakkaudentunnustuksista, mutta loppujen lopuksi koin valtavaa syyllisyyttä kummassakin suhteessani. Jätin lopulta rakastajani, ja terapian (ja elämänkokemuksen) myötä kasvoin ehjäksi aikuiseksi ihmiseksi. Sen jälkeen kun aloin itse voida hyvin, en ole ollut lähelläkään pettää puolisoani. En edes vaikeina aikoina ja hetkinä, en vaikka olisi ollut tilaisuuksia. Olen ihastunut muihin, mutta päästänyt niistä ajatuksista irti toimimatta.
Kerrot siis että petit, koska sulla oli huono itsetunto. Sitä tässä ketjussa on koko ajan sanottu. Pettäjällä on huono itsetunto, ei tunne itseään, pönkittää egoaan toisten ihmisten ihailulla. Mikään ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut ketjua, mutta vastaan kuitenkin. Minä olen pettänyt puolisoani. Jälkikäteen olen ymmärtänyt että pettämisessä ei ollut kyse puolisoni puutteista, vaan minun omasta pahasta olostani. Oman menneisyyteni vuoksi puolisoni "ihailu" ei minulle riittänyt, en tuntenut oloani hyväksi, kauniiksi, halutuksi. Hain ihailua suhteen ulkopuolelta muilta ihmisiltä. Halusin tuntea olevani haluttu, kaunis, rakastettava. Mieheni kyllä yritti, mutta olen jälkikäteen ymmärtänyt että se rakastetuksi tulemisen tarve minussa oli niin suuri musta aukko, ettei miehen yritys riittänyt. Ei siksi että _hän_ ei olisi riittänyt, vaan koska minä en ollut "täytettävissä".
Minulle, pettäjälle tilanne oli tuskainen, ahdistava ja todellakin stressaava. Toimin omien arvojeni vastaisesti, valehtelin ja jätin kertomatta asioita. Nautin toki seksistä, toisen ihailusta ja rakkaudentunnustuksista, mutta loppujen lopuksi koin valtavaa syyllisyyttä kummassakin suhteessani. Jätin lopulta rakastajani, ja terapian (ja elämänkokemuksen) myötä kasvoin ehjäksi aikuiseksi ihmiseksi. Sen jälkeen kun aloin itse voida hyvin, en ole ollut lähelläkään pettää puolisoani. En edes vaikeina aikoina ja hetkinä, en vaikka olisi ollut tilaisuuksia. Olen ihastunut muihin, mutta päästänyt niistä ajatuksista irti toimimatta.[/quote
Tämä on myös minun tarinani!
Mutta mikä kaikki sitten onkaan pettämistä? Toisilla pettämisen raja menee jo aika pienissä asioissa ja jos näistä ei puhuta, voi melkein pettää "vahingossa". Eiköhän aika moni ihminen ole pettänyt esim. henkisesti jos on tullut jokin ihastus? Vaikkei olekaan antanut homman sitä pidemmälle menemäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pettäminen veisi itsetunnon kun ne pettäjäthän läpimätiä? Miksi heille kukaan uhraisi ajatustakaan pettämisen jälkeen eikö läpimädästä ole helppo erota?
No tottakai on hirveä pettymys, jos puoliso loukkaa niin syvästi että pettää. Silloinhan se mätä vasta kumppanille paljastuu.
Ehkä kannattaisi tutustua puolisoon paremmin jos hänestä kaikki paljastuu vasta silloin kun pettää tai pettäminen paljastuu.
Minusta on jopa hiukan "vaarallista" luoda kuva petäjän prototyypistä jossa ei ole mitään hyvää. Eihän silloin pettämistä edes tarvitse pajoa peitellä kun kumppani ei kuitenkaan voi uskoa että se puoliso joka rakastaa ja jossa on rakastettavia asioista voisi pettää.
Ihanaa, puolustat pettämistä ja valehtelua sillä, että petetty luottaa, että hänellä riittää rakkautta ja luottamusta koska ei petoksesta tiedä.
Miten alas ihminen voi mennä omien petostensa selvittelyssä?
Turhaan stressaisin itseäni mustamaalaamalla tai selittämällä itselleni että pettäjässä ei voi olla mitään hyvää. Itse pettämistä minulla ei ole mitään syytä puolustella tai hyväksyä.
Jäätelön syömistä ei tarvitse peitellä toiselta eikä se loukkaa toista osapuolta.Mut toki voit rinnastaa nämä esimerkit,koska sulle nämä ilmeisesti tarkoittavat ihan samaa. Surullista..