Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

Psykologi: Lemmikin kuolema laukaisee saman surun kuin läheisen ihmisen menetys

Olen itse lääkäri, ja yli neljänkymmenen. Sairauspoissaoloja minulla ei juuri ole, ja lapsetkin ovat olleet harvoin jos koskaan sairaita. Olen sinnitellyt töissä mm. yli avioeron (se jopa auttoi päästä työpaikalle) ja kaikki nuo "normaalit" kuolemantapaukset, kuten isovanhempani. Sellaista se elämä on. Mutta täytyy myöntää, että kun 1,5-vuotias kissani jäi auton alle tässä taannoin, niin eipä olisi minusta ollut samana päivänä työntekijäksi. Se suru ja shokki oli niin hirveä. "Onneksi" satuin olemaan juuri vapaalla sinä päivänä.

Eli kriteeri on juuri TYÖKYKY, ei mikään muu.  Kaikkien eläinvihaajien, alapeukuttajien sun muun sadistien iloksi voin kertoa, että menin normaalisti töihin 3 pv kuluttua (viikonlopun jälkeen) mutta vieläkin itkettää ja surettaa joka ikinen päivä. En tiedä milloin tämä menee ohi.

Kukaan ei voi arvioida mikä on jonkun toisen elämän pahin suru, mutta sanottakoon näin että yksi kerta ei ole mitään mutta kaksi on jo paha tapa.

PS. Ja kaikki nämä sankarit jotka eivät kissoista piittaa mutta ovat töistä poissa pienimmänkin kurkkukivun varjolla- hattuako teille pitäisi nostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäreiden tulisi jämäköityä. Jos joku haluaa suruunsa sairauslomaa, niin pitää opetella sanomaan, että kirjoitan palkatonta eli olet työkyvytön, mutta et sellaisesta syystä, että saisit palkkaa.

Lääkärin tehtävä ei ole ottaa kantaa palkkaan, vaan tehdä diagnoosi. Palkanlaskenta hoitaa palkka-asian.

Tämä on yleinen harhaluulo. Palkanlaskennan tehtävä on vain laskea ja laittaa maksuun ne palkat, jotka esimies on hyväksynyt. Esimiehen tehtävä on arvioida, onko sairauspoissaolo palkallista vai ei, ja antaa siitä tieto palkanlaskentaan. Lyhyistä sairauspoissaoloista, joista ei haeta Kela-korvausta, ei periaatteessa tarvitsisi eikä edes saisi toimittaa palkanlaskentaan lääkärintodistuksia, vaan niiden pitäisi pysähtyä esimiehen pöydälle ja siitä silppuriin, kun palkat on maksettu eikä sama sairaus ole uusinut kuukauden kuluessa.

Tietosuojan vaatimuksista ollaan vielä hyvin tietämättömiä, mutta tietosuojauudistuksen myötä työpaikoilla pitää kohta olla tietosuojavastaava, ja nämäkin asiat ennakkoon mietitty.

Huhheijaa taas tätä nykymeininkiä! Älkää hyvät lemmikkien omistajat vaan ryhtykö yrittäjäksi tai muutkaan, jotka eivät kykene käsittlemään suruaan ja tunteitaan, yrittäjä näet maksaa itse jokaisen saikkupäivänsä, ellei sitten ole ihan oikea sairaus kyseessä ja vielä riittävän pitkä sairausloma. Yrittäjyysaikana multa on kuollut isä ja veli, lisäksi meidän lemmikkikoira. Isä kuoli perjantai-iltana ja maanantaiaamuna piti mennä töihin. Veljen kuolema oli sen verran traaginen, että olin pari päivää pois töistä, toki siitäkin moni asiakas valitti ja viulut maksoin tietysti itse. Koira kuoli illalla ja aamulla töihin. Ei auta itku markkinoilla! Ja ei tulis mieleenkään maksattaa suruaikaani jollain muulla, kuten te saikuttajat teette. Ihmiskunta olis kuollut sukupuuttoon, jos menneinä aikoinakin olisi jääty parkumaan jotain kissan kuolemaa. No, ehkä se olis ollut vaan hyvä asia, kun katsoo mitä tuhoa ihminen on saanut aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan paineet ja odotukset ihmisten suhteen ovat nykyään niin kohtuuttomat ja kovat, että pienikin vastoinkäyminen omassa elämässä murtaa ihan kenet tahansa helposti. Ihmiset eivät enää jaksa tätä myllytystä, joka tulee joka suunnasta. Paljon todetaan nuorillakin ihmisillä psykologisia -ja henkisiä ongelmia, jostakinhan tämä on oire sillä nämä tapaukset yleistyvät ihan koko ajan. Toki diagnooseja saatetaan tehdä turhankin herkästi, mutta kun katsoo miten huonosti nuorisomme voi, niin en usko että tämä ilmiö voidaan laittaa ainoastaan ylidiagnosoinnin piikkiin.  Ihmisten paha olo näkyy ihan kaikkialla, ja sitä on kamalaa katsoa sivusta. 

Eivät "yhteiskunnan paineet ja odotukset" ole kohtuuttomat ja kovat. Nykyihmisestä vain tuntuu siltä, kun on päässyt aina niin helpolla ja jo päiväkodista saakka on punnattu eteenpäin, joustettu, yksilöllistetty ja eriytetty. Ja mitä ihmeen myllytystä tulee joka suunnasta? Työsuojelulainsäädäntö ja muu sääntely on huipussaan, koskaan ei ole ihmisiä suojeltu työssä ja työltä niin paljon kuin tänä päivänä. Vai eikö osata hetkeksi laittaa sitä älykännykkää syrjään, ja keskittyä työntekoon? Senkö vuoksi työnteko ja työelämä tuntuu niin kovin kuormittavalta?

Miten ihmiset kehtaa sanoo, että joku eläin on heille tärkeempi kuin "kulahtanut avioliitto" tai ketkä vaan lähimmäiset ylipäätään. ?

Ettekste te tajuu mitä se teistä itsestänne kertoo, ettette tule kenenkään ihmisen kanssa toimeen? Että ainoastaan eläin voi sietää teitä?

Se on minustakin tosi hienoa, että on lemmikeiksi sopivia eläimiä just esim ihmissuhteiden korvikkeiksi tai harrastukseksi enkä yhtään väheksy sitä mamman pikku seurakisulin merkitystä sille mammalle, mutta en mä nyt rupeis kerskumaankaan, että kisuli korvaa mennen tullen kaikki ihmissuhteet.!

Aiheeseen, minusta kiintymyssuhde eläimeen on sairaalloinen, jos se estää töiden tekemisen, kun eläin kuolee. Ymmärrän suremisen, mutta en sitä että se valtaa ihmisen mielen tuolla tavalla. Onneksi eläin ei sentään kärsi siitä, toisin kuin esim lapsi saattaisi kärsiä.

No kai minä kuitenkin työnantajana joustaisin, jos huomaisin että toisella on taipumusta olla noin herkkä. Meillä se tosin pahimmassa tapauksessa tarkoittaisi, että itse tekisin ne työntekijänkin työt, mutta tahtoisin uskoa työntekijän arvostavan sitä. Sellaisia tietysti yritänkin palkata.

Suru ei ole sairaus. Jos joku haluaa ottaa palkatonta sen vuoksi, niin siitä vaan, mutta en ymmärtä, miksi työnantajan pitäisi maksaa palkkaa. Olen itse entinen pienyrittäjä, joten tiedän tarkalleen, kuinka kalliiksi muutamakin työntekijän saikkupäivä tulee. Sijaisia voidaan ottaa yleensä pikkuyrityksiin vain jos kela maksaa korvauksia tai jos työntekijä ottaa palkatonta.

Vierailija kirjoitti:

Selkeät säännöt että palkatonta saa kun kissa kuolee ja palkallista kun lähi omainen kuolee.

Meidän firmassa työn välttelijät saa potkut. Pomon mielestä ei tarvita herkkiä ja työkyvyttömiä vätyksiä työpaikalla. Jollain voi olla vara maksaa tekemättömästä työstä mutta ei pienissä firmoissa. Ei muuta kuin ensimmäinen viikko poissaoloa palkattomaksi niin alkaa saikuttelu loppumaan.

Jotain on pielessä jos kissaa pitää niin paljon surra että oikein lääkärille täytyy mennä pyytämään sairaslomaa. 

No, mulle koirat on tällä hetkellä kuin omia lapsia ja kun niistä aika jättää, niin aion todellakin ottaa sairaslomaa. Tiedän sen olevan yksi elämäni pahimmista asioista. Jos saanliittyy sen takia potkut, niin aivan sama. Ihmisellä on oikeus surra, ei työ ole se ainoa asia, jota varten täällä eletään. Surisin koirieni kuolemaa enemmän, kuin esim. isäni.

Minä sain saikkua kun tietokone meni rikki. Ei ollut ketään kenen kanssa jutella kun nettiyhteys oli poissa. Se oli yhtä hlvettiä ja kärsin suunnattomasti.

Ammattitaidottomia lääkäreitä, jos eivät ymmärrä potilaan surua ja sen vaikutusta työkykyyn.

Vierailija kirjoitti:

No, mulle koirat on tällä hetkellä kuin omia lapsia ja kun niistä aika jättää, niin aion todellakin ottaa sairaslomaa. Tiedän sen olevan yksi elämäni pahimmista asioista. Jos saanliittyy sen takia potkut, niin aivan sama. Ihmisellä on oikeus surra, ei työ ole se ainoa asia, jota varten täällä eletään. Surisin koirieni kuolemaa enemmän, kuin esim. isäni.

Minä en kirjoita sairauslomaan elukan kuoleman vuoksi. Saat selvitellä työnantajasi kanssa poissaolosi. 

Ihminen ei ole robotti. Noh, kohta tästäkin esim surun aiheuttamasta yltiötunteilusta ja työkyvyttömyydestä päästään eroon kun robot tekevät työt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ylipäänsä ymmärrä miksi pitäisi oikeasti tehdä pää kainalossa töitä. Siis joo mikäs siinä jos onnistuu olla työpaikalla, mut kuka ottaa vastuun jos tapahtuu jotain? Itse ainakin olen paras arvioimaan omaa kuntoani. Itse jouduin vähän silmätikuksi töissä kun olin poissa kovan päänsäryn takia. En sitten oikeasti enää uskaltanut jäädä samasta syystä saikulle, työterveyslääkärin mukaan "töihin vaan" ja raahauduin töihin väkisellä, vaikka tiesin että en ole työkuntoinen. Tein sitten ihan törkeän paljon virheitä, käsittelen töissä mm. arkaluonteisia henkilötietoja. Eli hupsista vaan kun menikin väärälle ihmiselle toisten terveystiedot? Kaikki vaan sen takia, että oli hirvee päänsärky ja en oikeen hahmottanut henkilötunnuksia. Oisko vaan päästy kaikki helpommalla jos olisin ollut kotona niin ei pääsisi tapahtumaan moisia virheitä. Meni todella paljon työaikaa korjata näitä, pahoitella ihmisille ja ties mitä eli kaiken kaikkiaan tuli aika kalliiksi jos miettii kustannuksia :D 

Sama sitten jos on vaikka shokissa ja itkee vaan. Akuutilla stressireaktiolla voi kyllä saada sairauslomaa. Että oisko nyt parempi kuitenkin jos vastuullisissa töissä jäisi sinne kotiin, niin ei käy sellaisia katastrofeja mitä mulle kävi kun työkyvyttömänä olin väkisellä töissä.

Siis joku oastosihteeri tms

Vastuullista työtä?

No en ole osastosihteeri ja entä sitten, vaikka olisinkin? Virheet ovat vakavia ja vaikuttavat joidenkin ihmisten elämään kokonaisvaltaisesti. 

Lähinnä pointti oli se, että jos ei todella tunne olevansa työkykyinen eikä duunia kykene turvallisesti hoitamaan niin kuka ottaa näistä virheistä vastuun? Oletetaan, että tulee yllätysero ja olen shokissa. Palkattomalle vapaalle en jäisi esimerkiksi sen vuoksi jos mitenkään mahdollista, vaan yrittäisin saada akuutilla stressireaktiolla saikkua. Mikäli tämä ei onnistuis ja jotenkin jalat kantaisi ees jotenkin, tulisin töihin itkemään ja oksentamaan tai mitkä ne oireet nyt oliskaan. Siellä sitten p*skoisin ihmisten asioita minkä kerkeäisin vaan sen takia, että en pysty keskittymään ja pienikin näppäilyvirhe voi saada aikamoisesti jonkun elämän sekaisin. Vähän sama jos totaalishokissa oleva bussikuski vaan itkee ratissa, ajaa päin punaisia ja joku jää alle ja kuolee. Ehkä olis kuitenkin parempi vaan olla pois jos ei kykene ja palkattomana tuskin kukaan haluaa tai suostuu olemaan, ainakaan mulla ei ole siihen varaa. Arvostelijat voisi miettiä omalle kohdalle, että miltä tuntuisi jos oma läheinen kuolisi kun sairaanhoitaja tekisi todella vakavan virheen se takia kun ei kyennyt yhtään keskittymään. Ehkä nämä arvostelijat sitten eivät itse koskaan ole olleet pahassa shokissa tai sellaisessa tehtävässä, että virheet voi oikeasti olla kohtalokkaat.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei työnantaja kohtelisi kuin paskaa ja vaatisi kokoajan enemmän ja enemmän duunia samalla liksalla ja firma tekee voittoa enemmän jokaikinen vuosi,

voi vaan ihmetellä miksi kipukynnys saikulle on niin matala

Ei tuo tähän liity. Ainakin kun itse olin töissä 90-luvun lama-aikaan, sitä paiskittiin niin helvetisti hommia. Ylitöiden tuntimäärät oli joka viikko 4-8 tuntia. Jokainen pelkäsi työpaikkansa puolesta. Kun omainen kuoli, otettiin ehkä se yksi päivä palkallista vapaata ja loput vaikka palkatonta tai vuosilomaa. Kouluttauduin uudelle alalle, ja kyllä nykyisin on eri meno. Jonkun alle 25-vuotiaan sairauspoissaolot voi olla helposti 20 työpäivää vuodessa. Ilman että olisi mitään vakavia sairauksia, se on sitten eri asia.

Mitä se takana oleva syy mihinkään liittyy, eikö lääkäreiden pitäisi määrätä lomia potilaan kunnon ja työkyvyn mukaan?

Anteeksi maalaisuuteni kirjoitti:

Mitä se takana oleva syy mihinkään liittyy, eikö lääkäreiden pitäisi määrätä lomia potilaan kunnon ja työkyvyn mukaan?

Ei fibromyalgiakaan oikeuta sairauslomaan ja kivut on ajoittain kovia. Työuupumus on toinen, joka ei oikeuta palkalliseen sairauslomaan. Poissaoloa varten lääkäri kirjoittaa sairauspoissaolon, mutta se ei ole palkallista. Vain sovituilla diagnooseilla voi olla palkallisesta pois töistä.

Kovin on syyllistävä artikkeli taas saatu nykynuorista. Työelämä ja työtehtävät ovat muuttunut 1970-luvusta ja niin on myös sairauspoissaolojen syyt. Suru vaikuttaa enemmän henkiseen kuin fyysiseen toimintakykyyn, ja artikkelissakin se sanotaan: työn fyysisyys on vähentynyt. Väittäisin jopa että fyysinen työ on yksi parhaita lääkkeitä suruun.

Vierailija kirjoitti:

Suru ei ole sairaus. Jos joku haluaa ottaa palkatonta sen vuoksi, niin siitä vaan, mutta en ymmärtä, miksi työnantajan pitäisi maksaa palkkaa. Olen itse entinen pienyrittäjä, joten tiedän tarkalleen, kuinka kalliiksi muutamakin työntekijän saikkupäivä tulee. Sijaisia voidaan ottaa yleensä pikkuyrityksiin vain jos kela maksaa korvauksia tai jos työntekijä ottaa palkatonta.

Totta, olen ehkä ollut liian vähän aikaa työnantajana. Turvallisempaa olisi varmaan olla joustamatta.

#227