Mikä yleinen elämäntapa olisi sinulle painajainen?

Heteroelämä! En vain pärjäisi. Sinkkuna täytyisi sietää deittiäppien huorittelijoita, vonkaajia, pelimiehiä ja pippelikuvan lähettelijöitä. Sitten toki pitäisi varoa ettei joudu raiskatuksi kun on antanut ”väärän kuvan” tai ollut liian humalassa. Fyysinen väkivalta ja stalkkaus myös paljon todennäköisempiä ilmiöitä. Täysin erilaisten seksikäsitysten yhteensovittaminen. Raskaaksi tulemisen pelko, hormonaalinen ehkäisy, abortit, tulehdukset, taudit. Ankeat sukupuoliroolit joihin taannutaan viimeistään perhe-elämän alettua: nainen hoitaa ja siivoa ja järkkää ja uhraa henkilökohtaisen aikansa, mies saa raikuvat aploodit jos nyt ei ole täysi juoppo ja tekee välillä vähän jotain lasten kanssa. Ja kaikki tämä olisi jokseenkin "normaalia" ja siihen pitäisi vain sopeutua. Huhhu. 

Tuo nyt oli tietenkin hyvin karkea karikatyyri, anteeksi siitä. Kyllä tuntemani heteronaiset vaikuttavat ihan onnellisilta ja heillä on mukavat kumppanit. En nyt vaan itse näe mikä siinä elämäntavassa on lähtökohtaisesti niin hohdokasta. Ei sopisi minulle. 

Lapseton elämä

Nyt 34 vuotiaana sinkkuna eläminen johon kuuluisi kosteat viikonloput, kesäfestarit ja vaihtuvat deittikumppanit. Yäk.

Kiva ketju muuten jossei tässä pyöris noin viisi elämäntapaa erinlailla kirjoitettuna

Ainainen matkustelu, eletään tosiaan arkea vain haaveillen matkoista. Ei osta rauhoittua ja nauttia tästä hetkestä ja arkielämän pienistä asioista. Eläminen velaksi, ei jakseta säästää etukäteen.

Itse nautin siitä, että varallisuutta on sen verran, että pystyn vaikka ex tempore lähtemään sille matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kuin kaksi lasta, matalasti kouluttautuminen ja työ sen mukaan, kaurapuuron syönti että saa penskoille Gugguuta, osamaksuhelvetti. Tyypillistä Äitylit-otannan mukaan.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan jotain tämänsorttista :D Lisäyksenä että lapset hankittu nuorena (19-21-vuotiaana) lukiorakkauden kanssa ja ero on tullu 26-vuotiaana, seuraavalle miehelle lapsia niin nopeasti kuin kykenee että saa mammalomailla ja harrastaa. Instagramiin esitetään unelmaelämää merkkivaatteineen vaikka todellisuudessa kaupungin vuokrakolmiossa puitteet rapistuvat, kakarat ärsyttävät, rahat on kroonisesti loppu ja exän kanssa syntyy jatkuvasti riitaa. Äääärgh. Kauhea ajatus. 

Toinen hirvityselämä on terveysintoilu jota on kahta eri sorttia: kemikaalikammoinen neurootikko joka käy jokaisen tuotteen hartaasti läpi ja kirjoittelee Facebookiin avautumisia siitä miten OIKEAA ruokaa (eli jotain silkkimarinoituja intialaisia puikkopapuja) ei saa MISTÄÄN ja joka kuukausi pitää ostaa uusi käyttötavaraturhake ihan vain koska se on niin ihkun orgaaninen, totta kai samalla muita moititaan kulutushysteriasta. Työpaikan istujaisissa mahdoton miellyttää kun mikään ruoka ei käy prinsessan gluteiinittomaan vegaaniruokavalioon. Toinen tyyppi on fitnesspupu joka ei kykene puhumaan mistään muusta kuin proteiinipirtelöistä/patukoista ja salikäynneistään, jokaisen herkun kohalla alkaa hirveä avautuminen miten ei nyt kyllä pitäisi kun tuo viikon ruokasuunnitelma sitä sun tätä, mielummin herkuttelee sitten raikkaalla pinaattisurvoksella joka on muuten TOSI hyvää kun siihen lisää vähän hummusta ja limenmehua! Joo joo. 

Vertailukohtana olen itse perinteinen akateeminen ja hyvätuloinen kolmekymppinen helsinkiläissinkkunainen. En vaihtaisi pois vaikka joku tätäkin elämää varmasti kammoksuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kuin kaksi lasta, matalasti kouluttautuminen ja työ sen mukaan, kaurapuuron syönti että saa penskoille Gugguuta, osamaksuhelvetti. Tyypillistä Äitylit-otannan mukaan.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan jotain tämänsorttista :D Lisäyksenä että lapset hankittu nuorena (19-21-vuotiaana) lukiorakkauden kanssa ja ero on tullu 26-vuotiaana, seuraavalle miehelle lapsia niin nopeasti kuin kykenee että saa mammalomailla ja harrastaa. Instagramiin esitetään unelmaelämää merkkivaatteineen vaikka todellisuudessa kaupungin vuokrakolmiossa puitteet rapistuvat, kakarat ärsyttävät, rahat on kroonisesti loppu ja exän kanssa syntyy jatkuvasti riitaa. Äääärgh. Kauhea ajatus. 

Toinen hirvityselämä on terveysintoilu jota on kahta eri sorttia: kemikaalikammoinen neurootikko joka käy jokaisen tuotteen hartaasti läpi ja kirjoittelee Facebookiin avautumisia siitä miten OIKEAA ruokaa (eli jotain silkkimarinoituja intialaisia puikkopapuja) ei saa MISTÄÄN ja joka kuukausi pitää ostaa uusi käyttötavaraturhake ihan vain koska se on niin ihkun orgaaninen, totta kai samalla muita moititaan kulutushysteriasta. Työpaikan istujaisissa mahdoton miellyttää kun mikään ruoka ei käy prinsessan gluteiinittomaan vegaaniruokavalioon. Toinen tyyppi on fitnesspupu joka ei kykene puhumaan mistään muusta kuin proteiinipirtelöistä/patukoista ja salikäynneistään, jokaisen herkun kohalla alkaa hirveä avautuminen miten ei nyt kyllä pitäisi kun tuo viikon ruokasuunnitelma sitä sun tätä, mielummin herkuttelee sitten raikkaalla pinaattisurvoksella joka on muuten TOSI hyvää kun siihen lisää vähän hummusta ja limenmehua! Joo joo. 

Vertailukohtana olen itse perinteinen akateeminen ja hyvätuloinen kolmekymppinen helsinkiläissinkkunainen. En vaihtaisi pois vaikka joku tätäkin elämää varmasti kammoksuu. 

Jopas oli purkaus. Suorastaan oksensit ulos kaiken vuosien saatossa keräämäsi halveksunnan. 

Itse uskon pystyväni olemaan onnellinen kaikenlaisissa tavoissa elää. Oletuksena tietenkin on, että minä ihmisenä ja persoonana pysyn tällaisena kuin olen. On hienoa, että voin valita elämäntapani itse, mutta sopeutuisin varmasti hyvin muuttuviin olosuhteisiin. Esimerkiksi olen onnellinen lapsettomana, mutta jos sisareni kuolisi, minun olisi käytännössä pakko ottaa hänen lapsensa huollettavikseni. Uskon kuitenkin, että olisin ihan yhtä onnellinen neljän lapsen yh-sijaisäitinä, kuin olen nyt lapsettomana. Siksi mikään elämäntapa ei ole minulle oikeastaan kauhistus tai ällötys. Kaikenlainen elämä on hyvää. 

Se, että  yksinhuoltajana minulla olisi lapsia useamman miehen kanssa. Huh huh, pelkkä ajatuskin tapaamisten yms.säädöistä on karmea.

Se, että asuisin kommuunissa yltiöfanaattisten ihmisten kanssa, olivatpa nämä minkä tahansa uskontokunnan tai ideologian edustajia. 

Se, että asuisin kommuunissa minkä tahansa porukan kanssa.

Eläminen vanhainkodissa - kun vanhusten hoito on nykyään liian monessa paikassa pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kuin kaksi lasta, matalasti kouluttautuminen ja työ sen mukaan, kaurapuuron syönti että saa penskoille Gugguuta, osamaksuhelvetti. Tyypillistä Äitylit-otannan mukaan.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan jotain tämänsorttista :D Lisäyksenä että lapset hankittu nuorena (19-21-vuotiaana) lukiorakkauden kanssa ja ero on tullu 26-vuotiaana, seuraavalle miehelle lapsia niin nopeasti kuin kykenee että saa mammalomailla ja harrastaa. Instagramiin esitetään unelmaelämää merkkivaatteineen vaikka todellisuudessa kaupungin vuokrakolmiossa puitteet rapistuvat, kakarat ärsyttävät, rahat on kroonisesti loppu ja exän kanssa syntyy jatkuvasti riitaa. Äääärgh. Kauhea ajatus. 

Toinen hirvityselämä on terveysintoilu jota on kahta eri sorttia: kemikaalikammoinen neurootikko joka käy jokaisen tuotteen hartaasti läpi ja kirjoittelee Facebookiin avautumisia siitä miten OIKEAA ruokaa (eli jotain silkkimarinoituja intialaisia puikkopapuja) ei saa MISTÄÄN ja joka kuukausi pitää ostaa uusi käyttötavaraturhake ihan vain koska se on niin ihkun orgaaninen, totta kai samalla muita moititaan kulutushysteriasta. Työpaikan istujaisissa mahdoton miellyttää kun mikään ruoka ei käy prinsessan gluteiinittomaan vegaaniruokavalioon. Toinen tyyppi on fitnesspupu joka ei kykene puhumaan mistään muusta kuin proteiinipirtelöistä/patukoista ja salikäynneistään, jokaisen herkun kohalla alkaa hirveä avautuminen miten ei nyt kyllä pitäisi kun tuo viikon ruokasuunnitelma sitä sun tätä, mielummin herkuttelee sitten raikkaalla pinaattisurvoksella joka on muuten TOSI hyvää kun siihen lisää vähän hummusta ja limenmehua! Joo joo. 

Vertailukohtana olen itse perinteinen akateeminen ja hyvätuloinen kolmekymppinen helsinkiläissinkkunainen. En vaihtaisi pois vaikka joku tätäkin elämää varmasti kammoksuu. 

Jopas oli purkaus. Suorastaan oksensit ulos kaiken vuosien saatossa keräämäsi halveksunnan. 

Itse uskon pystyväni olemaan onnellinen kaikenlaisissa tavoissa elää. Oletuksena tietenkin on, että minä ihmisenä ja persoonana pysyn tällaisena kuin olen. On hienoa, että voin valita elämäntapani itse, mutta sopeutuisin varmasti hyvin muuttuviin olosuhteisiin. Esimerkiksi olen onnellinen lapsettomana, mutta jos sisareni kuolisi, minun olisi käytännössä pakko ottaa hänen lapsensa huollettavikseni. Uskon kuitenkin, että olisin ihan yhtä onnellinen neljän lapsen yh-sijaisäitinä, kuin olen nyt lapsettomana. Siksi mikään elämäntapa ei ole minulle oikeastaan kauhistus tai ällötys. Kaikenlainen elämä on hyvää. 

Ja silti avasit ketjun jonka nimi on "Mikä yleinen elämäntapa olisi sinulle painajainen"?  Melkoinen purkaus kyllä tämäkin vastauksesi.  

Vihervasemmistolainen yksisilmäisyys.

Pienessä kanankopissa eläminen keskellä kaupunkia.

Mennä aamunkoitteessa nukkumaan ja herätä iltapäivällä, vaikka se hyvin suosittu elämäntapa onkin. Tulisin hulluksi.

Lapsiperhe-elämä (olen vela)

Sellainen "normien mukainen pitää tehdä -elämä", tyyliin joululomalla suihkitaan stressissä kaikki sukulaiset läpi vieraillen, ettei kukaan loukkaannu

Vierailija kirjoitti:

Eli minkälainen lähipiirisi tai tuntemattoman elämäntyyli olisi sinusta hirveää?

Minun tuttavapiirissäni on monella tapana kituuttaa pelkällä vedellä ja leivällä ahdistavassa työympäristössä 9 kuukautta vuodesta ja matkustaa sitten lopuksi 3 kuukaudeksi leikkimään rikasta palmun alle johonkin kehitysmaahan. Puistattaa ajatuskin, että 3/4 vuodesta vain odottaisit sitä yhtä 1/4, ei sopisi minulle ollenkaan.

Miksi kituuttaa vedellä ja leivällä, kun ruoka on Suomessa niin halpaa? 

Perheellinen elämä. Seurustelin useamman vuoden ja se muuttui kuolettavan tylsäksi. Piti pönöttää tylsissä avovaimon sukujuhlissa ja hänen kavereidensa kanssa, jotka eivät olleet lainkaan mielenkiintoisia ihmisiä ja piti esittää kuinka hauskaa on kun heidän lapsensa ujosti kurkkii nurkan takaa. Jos tuossa yhtälössä olisi vielä omia lapsia, niin tuntuisi, että olisin kuollut pystyyn.

Alkoholistin, narkkarin tai muun matalan älykkyyden elämä olisi kamalaa. Päähäni sattuu katsoa näitä idiootteja.

Naisena eläminen olisi ikävää, koska fyysinen suorituskykyni romahtaisi olemattomalle tasolle verrattuna nykyiseen ja mahdollisesti myös looginen ajattelukykyni heikkenisi. Menkat olisivat myös aika ikävä juttu. Positiivista olisi toki loputon huomio vastakkaiselta sukupuolelta nuoressa iässä ja pidempi elinikä. 

Lapsiperhe-elämä ja sellainen 8-16 työaika yhdistettynä pitkiin, yli tunti suuntaansa työmatkoihin ja erityisesti nämä kaksi yhdistettynä.

Sellainen elämä, jossa olisi millä tahansa tavoin loukussa:

- isot lainat; ei voisi tarpeen tullen irtisanoutua töistä vaikka työ muuttuisi kuinka painajaismaiseksi

- avioliitto; ei voisi helposti lähteä vaikka puoliso pettäisi tai muuttuisi ihan erilaiseksi

- lapset; elinikäinen sitoutuminen ja huoli lasten hyvinvoinnista ja pärjäämisestä

- omakotitalo; kunnossapidon, remontoinnin, pihatöiden ja ajan sekä rahanmenon loukku

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto ja pienet lapset. En pystyisi. M26

terve, tämä on VAUVA-palsta :)

Jos nyt jätetään pois kaikki oikeasti aivan hirveä, eli nälässä tai sodan keskellä eläminen tai kamalan sairauden kanssa eläminen, niin kyllä kai mulle se pahin olisi sitten ollut lapseton elämä. Siis että olisin jäänyt lapsettomaksi, vaikka kovasti halusin lapsia. Perhe on mun elämäni tärkein asia, vaikka ei tietenkään ainoa onnea ja nautintoa tuottava asia, mutta siis ehdoton ykkönen. Elämä olisi jotenkin väritöntä ja tyhjää ilman perhettä. Ja tää ei ole mitään ilkeilyä perheettömille, vaan ihan vaan mun mielipide ja kokemus omasta elämästäni. 

Yh sinkku mutsina jossain kerrostalo ghetossa. Rumasti sisustettu kämppä ja elämänkoulu kamuja. Lapsia useille eri miehille.