Mikä on kaikista kauheinta lasten kanssa olemisessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolisena ja lapsettomana kauhistuttaa se haju. Mikä niissä lapsissa haisee? Hiuspohjako? Lapsikodit haisevat kauhealta, vaikka vaippaikä on jo kaukana takana.

Tämä. Sisarusten ja kavereiden lapsista huomannut että se on n.3-6 vuotiaat kun haisee semmoselle makean ummehtuneelle, sitten se katoaa kun kasvavat. MIKSI? Mikä sen hajun aiheuttaa D: Jos taloudessa on enemmänkin lapsia niin koko talo haisee sille.

Voisiko liittyä maitoon jollain tavalla? Muistan omasta lapsuudestani, että kavereilla haisi, mutta meillä ei haissut. Ja meillä ei juotu maitoa ja oli vain yksi lapsi. Tunnistan sen hajun edelleen enkä pidä siitä. Mutta maito on siis vain arvaus. Jokin kuitenkin haisee etenkin monilapsisissa perheissä ja he kantavat joskus sitä hajua mukanaankin esim. vaatteissaan.

Siis tähän tuo kommenttini.

Just se jos itse on tosi kipeä ja pientä lasta on jaksettava hoitaa ja leikittää. Hirveä syyllisyys jos tuollaisina päivinä tulee katseltua lapsen kanssa vähän liikaa lastenohjelmia.l

Se jatkuva puhuminen ja jankkaaminen etenkin heti aamusta, ei saa heräillä rauhassa ja hiljaa, vaan se on heti täys tohina ja juttu päällä.

Leikkiminen on välillä raskasta. Tulet töistä kotiin, tahtoisit hengähtää hetken, mutta ei onnistu kun pieni tahtoo heti leikkiä yhdessä juonellisia leikkejä.

Nämä ovat tällaisia lopulta aika pikkujuttuja, ei mitään ylitsepääsemättömän rankkaa.

Pahinta on yrittää hoitaa kahta villiä taaperoa migreenissä, jossa oksennus lentää ja päänsärky on sitä luokkaa että tekisi mieli leikata oma pää irti...

Ehkä lapsen ollessa hiekkalaatikolla istua mutta otinkin monesti hesarin mukaan. Muuten kyllä se aika menee nopeasti ja on mielenkiintoista seurata lapsen kehitystä, kouluaika ja hups lapsi on jo täysi-ikäinen. Voi niitä aikoja, voi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen.........  

Ja sitä vielä pidetään outona, hulluna suorastaan jos on omasta tahdosta lapseton.

Se, että pelkää/huolehtii miten lapsi pärjää. Olenko osannut kasvattaa niin, että selviävät hyvin. Se miten sydämeen sattuu kun lasta kiusataan tai joku muu asia vaivaa.

Arkisista asioista jatkuva ruuanlaitto. Nyt kun lapset jo isompia eivätkä aina kotona, on ihanaa että voi jättää ruuanlaiton väliin ja syödä vaikka voileipiä nälkäänsä. Olen sitä mieltä, että syy lihomiseen lapsivuosina on tuo jatkuva ruuanlaitto, jonka ohessa tulee syötyä liikaa (vaikka olisi terveellistäkin ruokaa eikä mitään höttöä). Olen laihtunut ilman mitään muuta muutosta kuin ruuanlaiton vähenemisen myötä vaikka kuinka monta kiloa.

Se ärsyttää kun vaativat sen jatkuvan huomion, kato nyt mitä mä osaan, kato hei mä piirsin hienon kuvan, jne.

Toisten lapsia ei voi samalla tavalla komentaa kun omia, vaikka haluais karjasta niin kovaa että seinät tärisee.

En kaipaa enää tuota pikku lasten aikaa, omat on jo isoja.

Se kun joka päivä pitää siivota. Ei 1v5kk osaa laittaa tavaroita paikoilleen vaan lelut leviää, syönti on sitä että jossain kohtaa sitä kastiketta on kädessä tai se banaani puristellaan muusiksi ja sitten on kädenjälki pöydässä. Päivittäin joutuu siivoamaan ja talo on taas hävityksen kauhistus seuraavana päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Se kun pitää viedä lapset hoitoon ja lähteä itse töihin. Mieluiten puuhaisin päivät pitkät jäkikasvuni kanssa, mutta talous ei kestä ja yhteiskuntakin paheksuisi sitä😬

Töihin lähtöhän se sitä parasta on.

Kaikki

Ällöttää aivan suunnattomasti kun kavereiden lapset tulevat ja koskevat.. lapsen käsi on aina jossain limassa mistä et tiedä onko se räkää, kuolaa, kertaalleen suussa käynyttä ruokaa vai mitä helvettiä.. yööök!

Olen kavereiden puolesta tosi iloinen ja he ovat loistavia vanhempia, mutta hyi hitto..

Paha haju, takertuuus, äänekkyys, lässyttäminen, eritteet, jatkuva kontaktin ottaminen ja tarvitsevuus tulevat ekana mieleen. En ole mikään "lapsi-ihminen".

Kauheinta ja raskainta on mielestäni se jatkuva vastuussa oleminen- lapsi voi sairastua koska tahansa, joutua onnettomuuteen, satuttaa itsensä jne. eikä vahinkokaan tule kello kaulassa. :/ Silloin kun itselläsi olisi polttava tarve päästä esim. hammaslääkäriin, mutta et voi mennä koska pieni ei pärjää ilman sinua- tunnit käyvät pitkiksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivojen tuhoutuminen. Lasten kanssa ei voi tehdä mitään älyllistä, mikä surkastuttaa synapseja aivoissa, mikä taas kirjaimellisesti tyhmentää. Siksi niin moni äiti on tyhmä kuin saapas. Suurin osa lasten kanssa olemisesta on jotain fyysistä ja kotitöitä. 

Kiitos tästä! Äitiys nimenomaan tyhmentää, ja tästä pitäisi mielestäni enemmän valistaa esim. koululaisia. Olisi saattanut tulla erilaisia elämänratkaisuja monelle.

Kiitos todellakin tästä! Nyt ymmärrän vauva-palstaa paremmin.

1. Kohdata omat menneisyyden demonit omien lasten ja heidän käytöksensä kautta.

2. Keksiä tekemistä pitkiin sadepäiviin, kun vain väsyttää ja väsyttää.

Näitä lukiessa ei voi kuin vaan todeta, että pitää oikeasti olla idiootti jos tekee lapsia. Fiksu ihminen jättää ne hirviöt tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Mä sanoisin valvominen. Tämä asia on rankasti vähätelty, joskin ilokseni viime vuosina internetin ansiosta asioista on ruettu avautumaan.

Minulla oli kokemusta lapsista ennen kuin sain omani, olin hoitanut paljon muiden lapsia, useampi pienempi sisarus myös itselläni. Koulutus liittyen lapsi-alaan ja työkokemusta mm. päiväkodista, en koe olevani uusavuton.

Esikoiseni nukkui ensimmäisen täyden yönsä LÄHES VIISIVUOTIAANA!!! Mikään, ei mikään maailmassa valmistanut minua tähän. Se yöheräily ei ollut mitään pientä inahtelua vaan vartin välein kävi kitinä, loppumaton kitinä. Suunnilleen kahden-kolmen maissa alkoi suora huuto jota kesti n. 3 tuntia, joka yö. Joka ikinen. Päiväunet kesti myös sen max. 15min ja taas ulvontaa.

Mihinkään tutkimuksiin ei päästy ennen kuin lapsi meni kouluun, mitään ei tietenkään löytynyt. Sanomattakin selvää että parisuhde ja fyysinen terveys meni ekan vuoden aikana, toisen vuoden aikana työpaikka ja luottotiedot, kolmantena vuonna mielenterveys ja toivo huomisesta lopullisesti.

Lapsi on nyt 15v enkä koe palautuneeni vieläkään. En muista juuri mitään noista valvotuista vuosista. Pahimmalle tuntui se vähättely "no sitä se nyt on" ja "kyllä se ohi menee, ei se kauan kestä". VMP sanon minä! Lapselleni toivon ettei tee lapsia, saisi elämisen arvoisen elämän.

Huh mikä tarina, myötätuntoni on puolellasi. Itselläni oli koliikkilapsi ja vaikea-asteinen synnytyksenjälkeinen masennus. Meni vuosia toipua kaikesta. Tuo vähättely on pahinta, ymmärtämättömien ihmisten paskanjauhantaa. Lapsen saaminen voi joskus romahduttaa koko elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että ne tahtoo koko ajan jotain. Aina jää omat hommat kesken, miten ne pikkuperkeleet tarvitsee aikuista niin usein. Toinen on sisarusten välinen tappelu ja välien selvittely n(siihenkin tarvitaan aikuista, ovat pieniä). Kolmas on se saatanallinen mekastus mikä tulee heti kun lapsia on enemmän kuin  1 kpl. Neljäs on lapsien kaverit.

Minusta tällianen on vain yksinkertaisesti kasvatusvirhe. Eivät lapset koko ajan ole kurkku suorana jotain vaatimassa, jos se ei ole tuottanut mitään tulosta. 

Meillä ja monessa tuttavaperheissä lapset viihtyvät hyvin leikeissään keskenään ja jos pakottava tarve tulee, pyytävät kauniisti, mitä toivovat. 

Ikävä juttu lapsille elää ilmapiirissä, jossa heitä pidetään "pikkuperkeleinä", jotka pitävät "saatanallista" mekastusta. Jos nyt olet oikeasti äiti/isä. 

sulla taitaa olla tyttölapsia?? 😉😉

pikkulapsiajan tylsyys ja vahtiminen. Se on kombo, johon ei mitenkään pysty varautumaan. Päivän tähtihetki saattaa olla, jos jaksaa pukea ja änkeä rääkyvät taaperot ja vauvat jonnekin vaunuihin/kantoliinaan ja käydä kioskilla ostamassa suklaapatukat. 

Mutta pakko sanoa, että onhan niitä ihaniakin hetkiä paljon: käytiin ihan pientenkin kanssa aina retkillä, ulkomaillakin, mökkeilemässä, pulkkamäessä yms yms mukavaa. Ja 90% ajasta varmaan nukuttiinkin ok ja oltiin terveinä. Silti kyllä pystyn yhä muistamaan sen järjettömän tylsyys/väsymyssetin ja ahdistuksen kun odotin monina päivinä, että mies tulis kotiin aikuisseuraksi. Nyt koululaisten kanssa elämä tuntuu suorastaan järjettömän helpolta verrattuna niihin kotiäitiaikoihin :)

Sairastelu, etenkin oksennustaudit. Muuta ylitsepääsemättömän kamalaa ei ole.