Mikä on kaikista kauheinta lasten kanssa olemisessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ehdi ajattelemaan omia ajatuksia. Se on kaikista rankinta. Tuntuu että kadottaa itsensä, kiinnostuksensa, motivaation, halukkuutensa. Muu oli rankkaa mutta kestettävää.

Miksi et ehdi ajatella omia ajatuksia??? Kyllähän se lapsi/lapset leikkii omiaan suurimman osan päivää, ja pienet nukkuu aika paljon, päiväunetkin jopa. Taitaa kyllä johtua tuo jostain ihan muusta kuin lapsista.

:D onko sinulla lapsia??

Meidän ei leikkinyt yksin, nukkunut hiljaa tms. legendaarista. Ensin Koliikki tms, refluksin takia imi koko ajan tissiä, sitten nousi seisomaan 5 kk ja käveli 8kk, valvoi yöt ja halusi olla päivät lähellä. En vaan ehtinyt. Sitten tarhaiässä valvoi 23 asti kun unentarve oli pieni. Kaipasin omaa tilaa hengittää ja ajatella.

On kolme lasta, joihin sisältyy kaksoset. Ja aina olen ehtinyt ajatella, lukea kirjoja, katsoa telkkaria ym. En ole imettänyt ketään montaa kuukautta, mutta kyllä minä imettäessäkin samalla ajattelin ihan omia juttujani.

Vierailija kirjoitti:

Se kun joka päivä pitää siivota. Ei 1v5kk osaa laittaa tavaroita paikoilleen vaan lelut leviää, syönti on sitä että jossain kohtaa sitä kastiketta on kädessä tai se banaani puristellaan muusiksi ja sitten on kädenjälki pöydässä. Päivittäin joutuu siivoamaan ja talo on taas hävityksen kauhistus seuraavana päivänä.

Ratkaisu on se, että syötät sitä lasta. Älä anna sotkea. Ja lelujen kerääminen nyt ei ole kauhea homma, kun ei sillä pienellä kerssalla tarvi kerralla olla saatavilla kuin yksi lelulaatikollinen leluja, ne kerää parissa minuutissa.

Koko ajan pitää olla valmiudessa passata ja palvella lapsia. Se jatkuva valmiustila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun joka päivä pitää siivota. Ei 1v5kk osaa laittaa tavaroita paikoilleen vaan lelut leviää, syönti on sitä että jossain kohtaa sitä kastiketta on kädessä tai se banaani puristellaan muusiksi ja sitten on kädenjälki pöydässä. Päivittäin joutuu siivoamaan ja talo on taas hävityksen kauhistus seuraavana päivänä.

Ratkaisu on se, että syötät sitä lasta. Älä anna sotkea. Ja lelujen kerääminen nyt ei ole kauhea homma, kun ei sillä pienellä kerssalla tarvi kerralla olla saatavilla kuin yksi lelulaatikollinen leluja, ne kerää parissa minuutissa.

Just...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sanoisin valvominen. Tämä asia on rankasti vähätelty, joskin ilokseni viime vuosina internetin ansiosta asioista on ruettu avautumaan.

Minulla oli kokemusta lapsista ennen kuin sain omani, olin hoitanut paljon muiden lapsia, useampi pienempi sisarus myös itselläni. Koulutus liittyen lapsi-alaan ja työkokemusta mm. päiväkodista, en koe olevani uusavuton.

Esikoiseni nukkui ensimmäisen täyden yönsä LÄHES VIISIVUOTIAANA!!! Mikään, ei mikään maailmassa valmistanut minua tähän. Se yöheräily ei ollut mitään pientä inahtelua vaan vartin välein kävi kitinä, loppumaton kitinä. Suunnilleen kahden-kolmen maissa alkoi suora huuto jota kesti n. 3 tuntia, joka yö. Joka ikinen. Päiväunet kesti myös sen max. 15min ja taas ulvontaa.

Mihinkään tutkimuksiin ei päästy ennen kuin lapsi meni kouluun, mitään ei tietenkään löytynyt. Sanomattakin selvää että parisuhde ja fyysinen terveys meni ekan vuoden aikana, toisen vuoden aikana työpaikka ja luottotiedot, kolmantena vuonna mielenterveys ja toivo huomisesta lopullisesti.

Lapsi on nyt 15v enkä koe palautuneeni vieläkään. En muista juuri mitään noista valvotuista vuosista. Pahimmalle tuntui se vähättely "no sitä se nyt on" ja "kyllä se ohi menee, ei se kauan kestä". VMP sanon minä! Lapselleni toivon ettei tee lapsia, saisi elämisen arvoisen elämän.

Tästä ehdottomasti pitäisi puhua enemmän. Se on kuin loputonta kidutusta kun ihminen ei saa nukkua öisin.

Minä olen puhunut ihan avoimesti meidän valvomishelvetistä sellaisille kavereille, jotka eivät ole saaneet vielä lapsia. Usein vaan saa muilta lapsia jo tehneiltä jotain hyssyttelyä, ettei saisi kertoa lapsettomalle, kun se voi vaikka jättää lapset tekemättä, kun ei halua valvoa. No shit, niin olisin minäkin jättänyt. Minusta näistä todella pitää puhua avoimesti, jotta lapsettomat voivat pohtia asiaa siltäkin kantilta. Ja myös siksi että valvovien lasten vanhemmat saisivat vertaistukea, eikä syytä valvomisesta vieritettäisi vanhemmille.

Meilläkin muutamalla tutulla on ihan vastasyntynyt vauva ja kaikki tulevat aina ihastelemaan niitä. Heiltä kun kysyy, että miten nukkuu yöt ja antaako levätä niin vauvojen äidit kaunistelevat, että "kyllähän se vähän herättelee" ja muuta ympäripyöreää.

Oikeasti mielessä varmaan pyörii, että "v*ttu s*tana ei koko yönä taas antanut levätä ja nyt on ihan krapulainen olo ja kohta taas pitää sitä iänikuista tissiä tyrkätä suuhun....ai kamala..."

Se kun ne voi yht'äkkiä suuttua jostain olemattomasta jos ovat jo käyneet tutuksi.

Olen tosin totutellut tähän jo naisten kanssa.

Jatkuva tahmaisuus, sottaisuus, haisu jne. ja epäsiististi syöminen (joo tiedän, ettei pieni lapsi osaa syödä siististi, mutta silti), pieninkään ruoalla leikkiminen. En pysty käsittämään, miten lasta ei haittaa, että sitä banaania on ympäri naamaa tms. Sehän tuntuukin tosi epämiellyttävältä.

Toinen on leikkiminen, jos pitää esittää jotain, tai leikkiä jotain juonellista tyyliin "nyt nää meni tonne ja teki jotain". En vaan pysty näihin, koen todella kiusallisena pelleilynä. Luen lapsille mielelläni ja keskustelen heidän kanssaan, mutta en leiki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ehdi ajattelemaan omia ajatuksia. Se on kaikista rankinta. Tuntuu että kadottaa itsensä, kiinnostuksensa, motivaation, halukkuutensa. Muu oli rankkaa mutta kestettävää.

Miksi et ehdi ajatella omia ajatuksia??? Kyllähän se lapsi/lapset leikkii omiaan suurimman osan päivää, ja pienet nukkuu aika paljon, päiväunetkin jopa. Taitaa kyllä johtua tuo jostain ihan muusta kuin lapsista.

:D onko sinulla lapsia??

Meidän ei leikkinyt yksin, nukkunut hiljaa tms. legendaarista. Ensin Koliikki tms, refluksin takia imi koko ajan tissiä, sitten nousi seisomaan 5 kk ja käveli 8kk, valvoi yöt ja halusi olla päivät lähellä. En vaan ehtinyt. Sitten tarhaiässä valvoi 23 asti kun unentarve oli pieni. Kaipasin omaa tilaa hengittää ja ajatella.

On kolme lasta, joihin sisältyy kaksoset. Ja aina olen ehtinyt ajatella, lukea kirjoja, katsoa telkkaria ym. En ole imettänyt ketään montaa kuukautta, mutta kyllä minä imettäessäkin samalla ajattelin ihan omia juttujani.

Eihän imettäminen ole mikään juttu.