Mikä on kaikista kauheinta lasten kanssa olemisessa?

Leikkipuistossa kaamoksella ja räntäsateella. Miten voi olla, ettei lapsia haittaa!

Tylsyys. Lasten kanssa ei voi oikein tehdä mitään järkevää. Olla vaan kotona tai vielä tylsempää - leikkipuistossa. Tätä kestää vuosia. Enkä ihan oikeasti kaipaa suurempia virikkeitä arkeeni, mulle riittää vaikka kaupassa ja kirjastossa käynti. Mutta lasten kanssa sekin on suoraan saatanasta kun eihän ne pysy hetkeäkään paikoillaan. Kauniina kesäpäivänä on kiva ottaa vaikka aurinkoa pihalla mutta lasten kanssa sekin jää haaveeksi koska lapsia pitää vahtia.

Se ettei koskaan saa olla rauhassa.

Jatkuva paskannus!

Vierailija kirjoitti:

Tylsyys. Lasten kanssa ei voi oikein tehdä mitään järkevää. Olla vaan kotona tai vielä tylsempää - leikkipuistossa. Tätä kestää vuosia. Enkä ihan oikeasti kaipaa suurempia virikkeitä arkeeni, mulle riittää vaikka kaupassa ja kirjastossa käynti. Mutta lasten kanssa sekin on suoraan saatanasta kun eihän ne pysy hetkeäkään paikoillaan. Kauniina kesäpäivänä on kiva ottaa vaikka aurinkoa pihalla mutta lasten kanssa sekin jää haaveeksi koska lapsia pitää vahtia.

Miksi tätä ei kukaan kertonut? Omat äidithän kuorivat vain kermat päältä eli näkivät lapsiaan vain viikonloppuna ja lapsina oltiin erittäin helppohoitoisia. Koskaan äiti ei esimerkiksi käynyt leikkipuistoissa tai muuta, teki vain ruoan viikonloppuna kun häntä näki. Siksi olisi ollut reilua saada tietää jostain tuo todellisuus. Ei sitä mistään näe, kun on elämässä niin kiire.

Se, että lapset vaativat huomiota ja tarvitsevat minulta asioita. Minusta se on todella rasittavaa. Jos haluaisin olla vastuussa jonkun toisen tarpeista, hankkisin koiran.

No ne lapset itsessään. 

Tällä hetkellä taaperon tottelemattomuus. Ei usko millään mitään. Oon aivan poikki tähän kieltämiseen ja miljoonia kertoja päivässä pyytämiseen tekemään joku asia.. Plaaah

Joka vaiheessa ärsyttää aina vähän erilainen asia, nyt on tosiaan tämä. Muuten kyllä tykkään kovasti lapsen kanssa puuhailla! Ihanaa kun on kesä, vaikka ei nyt kauheen lämmintä kuitenkaan.

Se kun ei voi ryypätä rauhassa.

Se kun lapsella on känkkäränkkä päivä kaikki on ei ja mikään ei käy. Meinaa silloin itselläkin pinna palaa.

Silloin on väärät vaatteet, pahaa ruokaa, tyhmiä leluja ei tekemistä, ulos ei suostuta ja lopulta äitikin on tyhmä ja muksut tappelee kokoajan keskenään. Silloin on hermot koetuksella. Mite ne kaikki asiat kertyykin

samulle päivälle...parempia päiviä on onneksi enempi.

Raivarit :(

Tylsintä oli istua hiekkalaatikon laidalla lokakuisessa sateessa, kun lapsi teki hiekkakakkuja. Jokaiselle kakulle piti lausua kakkuloru ja kehua jokaista tuotosta. Lapsi jaksoi tunnista toiseen.

Kauheinta on ollut kestää lapsen kipua ja hätää. Myös teinin sydänsurujen itkemistä oli raastava seurata sivusta. Omaan sydämeen sattui, voi kun lapsen kivut ja murheet olisi saanut itselle kannettavaksi.

Jatkuva melu ja vaatimukset ja tarpeet.

Tylsyys , kotona lasten kanssa on vaan NIIIIIIIN tylsää!!!!!!!!!'

kaikki ne kotityöt ja sotku.

Vierailija kirjoitti:

Tylsintä oli istua hiekkalaatikon laidalla lokakuisessa sateessa, kun lapsi teki hiekkakakkuja. Jokaiselle kakulle piti lausua kakkuloru ja kehua jokaista tuotosta. Lapsi jaksoi tunnista toiseen.

Kauheinta on ollut kestää lapsen kipua ja hätää. Myös teinin sydänsurujen itkemistä oli raastava seurata sivusta. Omaan sydämeen sattui, voi kun lapsen kivut ja murheet olisi saanut itselle kannettavaksi.

Tuo teinin sydänsurujuttu ihmetyttää aina. Missä vaiheessa teinivuosia ehtii potea jotain sydänsuruja, silloin on aivan liian kiire. Mutta onnea vain, jos omalla teinilläsi on ollut aikaa.

Se kun ei voi harrastaa villejä päiväpanoja tindermiesten kanssa.

Se että vaikka on kotona niin jatkuvasti on kiire ja hyvin monena päivänä ehtii syödä mitään ensimmäisen kerran vasta illalla ja suihkuun pääsee vasta kun lapset nukkuvat yhtäaikaa (usein yöllä). Sitten kaatuukin sänkyyn aivan kuolleena vain jotta voi taas muutaman tunnin päästä herätä.

Onneksi pääsen taas parin kk päästä töihin ja lapsi menee hoitoon, en malta odottaa että saan työpäivän ajan "omaa aikaa", kommunikoisa aikuisten kanssa ja tehdä jotain hieman kehittävämpää kuin hiekkakakkuja. Lisäksi siivoamisen määrä vähenee huomattavasti kun kokoajan joku ei ole sotkemassa. Ja kyllä varmasti koko perheellä on kivempaa ja yhdessä vietetty aika laadukkaampaa jos kaikki ovat tyytyväisiä elämäänsä ja äitikin saa vähän rentoutua välillä!

Se, kun lapsi käyttäytyy typerästi ja mietit, että minkä virheen oon tämän kanssa tehnyt. En tosin tiedä oonko jotenkin yliankara itseäni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tylsintä oli istua hiekkalaatikon laidalla lokakuisessa sateessa, kun lapsi teki hiekkakakkuja. Jokaiselle kakulle piti lausua kakkuloru ja kehua jokaista tuotosta. Lapsi jaksoi tunnista toiseen.

Kauheinta on ollut kestää lapsen kipua ja hätää. Myös teinin sydänsurujen itkemistä oli raastava seurata sivusta. Omaan sydämeen sattui, voi kun lapsen kivut ja murheet olisi saanut itselle kannettavaksi.

Tuo teinin sydänsurujuttu ihmetyttää aina. Missä vaiheessa teinivuosia ehtii potea jotain sydänsuruja, silloin on aivan liian kiire. Mutta onnea vain, jos omalla teinilläsi on ollut aikaa.

Mitä sinun teini on sitten tehnyt, kun hänellä on ollut koko ajan kiire? Kyllä teinikin tarvitsee luppoaikaa. Minusta on ollut vaan hyvä, että ensimmäiset sydänsurut sattui silloin, kun lapset asui kotona. Siinä pystyi sentään lohduttamaan ja vakuuttamaan, että siitäkin selviää.

Vierailija kirjoitti:

Tylsyys. Lasten kanssa ei voi oikein tehdä mitään järkevää. Olla vaan kotona tai vielä tylsempää - leikkipuistossa. Tätä kestää vuosia. Enkä ihan oikeasti kaipaa suurempia virikkeitä arkeeni, mulle riittää vaikka kaupassa ja kirjastossa käynti. Mutta lasten kanssa sekin on suoraan saatanasta kun eihän ne pysy hetkeäkään paikoillaan. Kauniina kesäpäivänä on kiva ottaa vaikka aurinkoa pihalla mutta lasten kanssa sekin jää haaveeksi koska lapsia pitää vahtia.

Minkä ikäisiä lapsia sulla on? Kyllä mun lasten (3v & vauva) kanssa voi käydä kaupassa ja kirjastossa. Okei, mikään vaatteiden sovittelu ei kyllä ole kovin mukavaa tuolla kokoonpanolla, mutta esim kirjastossa käydään joka viikko ja pystyn siellä ihan itsellenikin lainaamaan. Välillä jopa luen päivän lehden, jos vauva nukkuu.

Raskaimpana itse koen jatkuvan siivouksen/pyykkäyksen/ruuan laiton. Ja silti on aina pyykkikori täynnä ja tiskit laittamatta...

No kyllä se on se kun joku sairastuu. Mun tytär asuu Ranskassa ja joutui siellä sairaalaan, tulehtuneen umpisuolen takia, ihan leikattiin kun oli mennyt jo niin pahaksi. Pojat teloo itseään tämän tästä, ja pari kertaa on jouduttu viemään ensiapuun. Koko perheen noro on helvettiä, onneksi vain pari kertaa ollut. Onneksi hyvin vähän sairastellaan kulkutauteja, eniten huolestuttaa kun miehellä on useampi sairaus puhjennut, esim. reuma. Mietin että mitä jos mies kuolee ja jään loppuiäkseni yksin, ja toisaalta mietin että mitä jos mulle sattuu jotain, minäkin voin kuolla koska vaan, miten mies sitten pärjää, mitä jos mieskin kuolee ja lapset jää yksin. No onneksi vanhin on jo aikuinen ja varmasti nuorimmista huolehdittaisiin, mutta kyllä minä haluaisin vain että minä ja mies pysytään hengissä niin kauan jotta nähdään lapsenlapset.