Kotouttaminen on epäonnistunut ideologinen projekti. Koska myönnämme sen ääneen?

Suomessa puhutaan edelleen kotouttamisesta kuin se olisi jokin luonnollinen, väistämätön ja universaalisti toimiva prosessi. Ikään kuin riittäisi, että ihmiselle tarjotaan kielikurssi, Kela-kortti ja pehmeät sisätohvelit, ja hänestä muovautuu vaivatta länsimaisia arvoja kunnioittava, lainkuuliainen ja tasa-arvoon sitoutunut kansalainen.

Mutta tämä on satu. Ja kuten kaikilla saduilla, silläkin on hintansa.

Kotouttaminen on epäonnistunut Suomessa yksinkertaisesta syystä: se perustuu idealistiseen oletukseen, että kaikki ihmiset ja kulttuurit ovat yhtä valmiita sopeutumaan, vaikka todellisuus osoittaa kerta toisensa jälkeen muuta. On yhteisöjä, jotka eivät pelkästään epäonnistu kotoutumaan vaan tietoisesti torjuvat sen. Silti suomalainen yhteiskunta nielee tämän hiljaa ja jatkaa rahan kaatamista ongelmaan, jota ei uskalleta edes nimetä.

Tämä ei ole kysymys ihonväristä tai kansalaisuudesta. Tämä on kysymys arvoista, normeista ja siitä, mitä yhteiskunta pitää pyhänä. Me olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa naiset voivat kävellä vapaasti kadulla, ihmiset voivat olla avoimesti erilaisia, ja valtio on byrokraattinen mutta pohjimmiltaan oikeudenmukainen. Jos tulija pitää näitä asioita mätinä, dekadentteina tai jopa syntisinä miksi oletamme, että hän haluaa olla osa tätä järjestelmää?

Ja ennen kuin joku vastaa: "Mutta kaikki eivät ole sellaisia" tietenkään eivät ole. Mutta miksi meidän politiikkamme perustuu aina parhaaseen mahdolliseen versioon maahanmuuttajasta, ei siihen realistiseen, jota tilastot, oikeudenkäynnit ja poliisiraportit kuvaavat?

Miksi olemme niin peloissamme vaatimaan kotoutumista, että olemme alkaneet sopeuttaa itseämme heidän arvoihinsa? Miksi on suomalaisen vastuulla ymmärtää toista kulttuuria, mutta ei koskaan toisinpäin?

Miksi keskustelu kotouttamisesta typistyy heti rasismikorttiin, kun todellisuudessa kyse on yhteiskuntarauhasta, resurssien kohdistamisesta ja arvojen yhteensopivuudesta?

Jos vaatisimme kantasuomalaisilta samaa joustavuutta, ymmärrystä ja vaikenemista kuin mitä nyt vaadimme kotouttamisen nimissä, syntyisi mellakka.

Mutta koska me olemme "sivistyneitä", me hymyilemme, maksamme, ja hiljenemme.

Minä en aio hiljentyä. Nyt kysyn: mitä jos vika ei ole siinä, miten kotoutetaan vaan siinä, ketä yritetään kotouttaa?