Rippituoli; kerro salaisuutesi, jota kukaan muu ei tiedä kuin sinä itse

En kykene olemaan sängyssä mieheni kanssa, jos joudun katsomaan häntä.

Tässä keskustelussa vahvistuu se, että trollit kärsii mielenterveysongelmista.

Tein feikkiprofiiilin Tinderiin (miehenä) ja etsin sieltä naisen, joka yritti tuhota suhteeni. Onneksi tuli match ja olemme jutelleet parisen viikkoa. Olen kamala, tiedetään.

kirjoitti:

Tein feikkiprofiiilin Tinderiin (miehenä) ja etsin sieltä naisen, joka yritti tuhota suhteeni. Onneksi tuli match ja olemme jutelleet parisen viikkoa. Olen kamala, tiedetään.

Kohta alkaa epäileen kun et anna instaa, wappia tai muuta somea sille

Kaksi miestä kuvittelee seurustelevansa mun kanssani, ja ovat muhun rakastuneita. Ne ei tiedä toisistaan. En tätä kuviota vittumaisuuttani pyöritä, enkä tästä nauti. En vaan tiedä kumman noista valitsen. Valinnan aion tehdä mahd pian, tämä on aika saatanallisen hirveetä. Toista näistä miehistä rakastan, toiseen olen rakastunut.

Näpistin kaupasta ja sain sakot. En ole eläissäni hävennyt niin paljon, enkä ole kertonut kenellekään. En ole mikään ammattivaras ollut koskaan, mutta erityisesti nuorempana taskuihin lähti esim. kynsilakkaa ja kalliita sukkahousuja.

Tuosta kiinnijäämisestä ja sakosta on jo yli kolme vuotta, mutta se aiheuttaa edelleen sydämentykytystä. Olin vasta ostamassa kenkiä, kun kassalla huomasin, että olin unohtanut sovitussukat jalkaani. Meinasin parahtaa itkemään, kun kuvittelin vartijoiden ottavan minut kiinni kaikkien nähden.

Tuo opetti ja kasvatti paljon, en voisi enää kuvitellakaan näpistäväni. En ikinä.

En oikeastaan välitä ihmisistä. Kuuntelen kyllä ja olen kohtelias, mutta ei oikeasti kiinnosta pätkääkään. Jotkin harvat asiat saattavat liikuttaa kovastikin, mutta muuten olen ajatellut olevani lähes psykopaatti.

Väitän ihastuvani todella helposti, mutta tosiasiassa kaikki tapaamani ihmiset ovat yhdentekeviä ja yleensä rasittavia. En tunne oikein mitään ketään kohtaan. Hävettää.

En pysty kertomaan. Yritän itsekin aktiivisesti unohtaa.

Eikö palstapoika voisi jo tunnustaa, että hakkeroi säännöllisesti ihmisten tietokoneita ym. kivaa? Kerro pois, varmaan osa rikoksista jo vanhentunutkin. Täällä muka kysellään ihmisten salaisuuksia, sama kuin kirjoittaisi feisbuukissa omalla nimellä ja naamalla. :D

Eikö palstapoika voisi jo tunnustaa, että hakkeroi säännöllisesti ihmisten tietokoneita ym. kivaa? Kerro pois, varmaan osa rikoksista jo vanhentunutkin. Täällä muka kysellään ihmisten salaisuuksia, sama kuin kirjoittaisi feisbuukissa omalla nimellä ja naamalla. :D

Haluaisin kostaa. Minua on kohdeltu todella väärin (objektiivisesti ajatellenkin, ne harvat ystävät - suorapuheiset mutta luotettavat - joille olen luottamuksellisesti kertonut, ihmettelevät miksen pidä puoliani) muutamalta taholta, joita itse olen kohdellut oikein ja joille olen ollut aina lojaali, vaikka ei olisi ollut mitään syytä. He ovat olleet valta-asemassa.

En kosta. Mutta viimeisimmän selkäänpuukotuksen ja petoksen jälkeen tekisi todella mieli. Toivottavasti karma on olemassa. En tee enkä sano mitään.

Näitä ihmisiä on yhteensä neljä. Kaksi naista, kaksi miestä. Viimeisin ei liity edellisiin (joista olinkin jo pääsemässä yli).

Yritän ajatella Mandelaa sellissään ja päästä yli tästä, mutta olen kyllästynyt olemaan aina se hyvä ihminen. Vaikka minulle tehtäisiin mitä, tai minusta valehdeltaisiin mitä tahansa.

Se kosto olisi etenkin viimeisimmässä tapauksessa helppoa. En kuitenkaan tee mitään, koska haluan olla mieluummin se loukattu osapuoli, kuin se joka tahallaan satutti ja teki väärin. Haluan olla hyvä ihminen. Virheellinen, mutta ei koskaan ilkeä eikä julma. Ei koskaan toista tarkoituksella satuttava. Silloin voin kuolla rauhassa vaikka jo tänään.

Silti olen katkera siitä, että satutettua satutettiin tahallaan lisää ja väännettiin sitä puukkoa haavassa. Kosto ei kuitenkaan auta. Olen paljon mieluummin rikki.

Mutta silti osa minusta haluaa kostaa (en tee sitä ikinä).

On oikeastaan ihme, etten ole katkerampi, mutta tiedän, että katkeruus tappaa sielun ja sydämen, myrkyttää molemmat. Moni on sanonut, että minua kohdeltiin todella väärin. Niin jokaista ihmistä joskus, mutta kaiken muun olen unohtanut, ja yhtä muistan rakkaudella, koska hän osoitti rakkautta minulle. Missä ikinä oletkin, J, ajattelen sinua aina rakkaudella, kiitollisuudella ja lämmöllä. Olet ihana. Vaikka satutit minua - tahattomasti - sydänjuuria myöten.

Tahattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Eikö palstapoika voisi jo tunnustaa, että hakkeroi säännöllisesti ihmisten tietokoneita ym. kivaa? Kerro pois, varmaan osa rikoksista jo vanhentunutkin. Täällä muka kysellään ihmisten salaisuuksia, sama kuin kirjoittaisi feisbuukissa omalla nimellä ja naamalla. :D

Sinun tunnustuksesi on siis vainoharhaisuus?

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Tuskin tämä on mitään vakavaa, mutta mielenkiintoista olisi tutkia, että koska tämä seuraamisajattelu on alkanut ja mikä siihen on vaikuttanut. Ihminen on herkkä instrumentti ja voi reagoida kuvaamallasi tavalla monista asioista johtuen. Voisiko tämä liittyä jonkinlaiseen ahdistuneisuusoireiluun tms? Et ole 'hullu' vielä tällaisilla perusteilla. ☺ Muista et noi on vain mielesi luomia ajatuksia, eivätkä totta.

Vierailija kirjoitti:

Näpistin kaupasta ja sain sakot. En ole eläissäni hävennyt niin paljon, enkä ole kertonut kenellekään. En ole mikään ammattivaras ollut koskaan, mutta erityisesti nuorempana taskuihin lähti esim. kynsilakkaa ja kalliita sukkahousuja.

Tuosta kiinnijäämisestä ja sakosta on jo yli kolme vuotta, mutta se aiheuttaa edelleen sydämentykytystä. Olin vasta ostamassa kenkiä, kun kassalla huomasin, että olin unohtanut sovitussukat jalkaani. Meinasin parahtaa itkemään, kun kuvittelin vartijoiden ottavan minut kiinni kaikkien nähden.

Tuo opetti ja kasvatti paljon, en voisi enää kuvitellakaan näpistäväni. En ikinä.

Sait hikisistä sovitussukista sakot? Mitä vittua :D

Olin vuosia nettisuhteessa pahimman koulukiusaajani kanssa hänen tietämättään, harrastin esim. nettiseksiä. Esitin siis miespuolista ja eräällä chatfoorumilla "viettelin" hänet. Tarkoitukseni oli kerätä arkaluontoista materiaalia ja kostaa julkaisemalla ne. Sainkin alastonkuvia, ties kuinka paljon kuvakaappauksia siitä, kuinka hän haukkui parhaita kavereitaan ja kertoi näiden salaisuuksia, jne. En lopulta julkaissut mitään, koska en kokenut, että hän olisi sen arvoinen, että minulle koituisi jotakin seuraamuksia. Mutta noiden vuosien aikana inhoni häntä kohtaan vain vahvistui. Hän todella oli narsisti ja idiootti, itsekäs ja itserakas k-pää. Kunpa olisikin ollut jotain sellaista että hän oli itsekin jokin uhri tms. mutta ei. Oli vain tajuttoman sairas ihminen. Olen poistanut kaiken materiaalin ja yrittänyt päästä yli tuosta.

Miksi tähän ryhdyin? Jokin selviytymiskeino päivittäisee kidutukseen piti keksiä. Joka päivä jotain, yleensä pelkkiä julmia sanoja ja pientä väkivaltaa, joskus esim. ulostetta vaatteisiin ja hiuksiin ja reppuun, pahimpina hetkinä joukko"raiskaus" koulun vessassa jossa tämä tyttö tunki emättimeeni kynän.

olen onnellisesti naimisissa ja rakastan miestäni, mutta seksi ei pahemmin kiinnosta hänen kanssaan (vaikka sitä toki harrastankin). Olen viimeiset pari vuotta haaveillut päivittäin ja välillä aivan jatkuvasti seksistä erään itseäni arviolta 10-15 vuotta nuoremman rokkipojan kanssa, jota en ole edes nähnyt viimeiseen 1,5 vuoteen. (mitään ei ole koskaan tapahtunut siis)

Olen masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näpistin kaupasta ja sain sakot. En ole eläissäni hävennyt niin paljon, enkä ole kertonut kenellekään. En ole mikään ammattivaras ollut koskaan, mutta erityisesti nuorempana taskuihin lähti esim. kynsilakkaa ja kalliita sukkahousuja.

Tuosta kiinnijäämisestä ja sakosta on jo yli kolme vuotta, mutta se aiheuttaa edelleen sydämentykytystä. Olin vasta ostamassa kenkiä, kun kassalla huomasin, että olin unohtanut sovitussukat jalkaani. Meinasin parahtaa itkemään, kun kuvittelin vartijoiden ottavan minut kiinni kaikkien nähden.

Tuo opetti ja kasvatti paljon, en voisi enää kuvitellakaan näpistäväni. En ikinä.

Sait hikisistä sovitussukista sakot? Mitä vittua :D

Luetunymmärtäminen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Tuskin tämä on mitään vakavaa, mutta mielenkiintoista olisi tutkia, että koska tämä seuraamisajattelu on alkanut ja mikä siihen on vaikuttanut. Ihminen on herkkä instrumentti ja voi reagoida kuvaamallasi tavalla monista asioista johtuen. Voisiko tämä liittyä jonkinlaiseen ahdistuneisuusoireiluun tms? Et ole 'hullu' vielä tällaisilla perusteilla. ☺ Muista et noi on vain mielesi luomia ajatuksia, eivätkä totta.

Itsekin haluaisin tietää, mutta kynnys kertoa on liian kova. Pelko hulluksi leimaamisesta ja asian tuntuminen nololta painaa liikaa. Voi toki liittyä ahdistuneisuuteen, kärsin yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä. Mulla on myös vilkas mielikuvitus ja olen ollut herkkä pienestä asti. Joo, sen tiedän, että kyseessä on vain ajatukset eikä tosi. Sitten alkaisi tosissaan pelottaa, jos luulisin näkeväni näitä tyyppejä kaikkialla. Mutta epäilen ettei niin käy. Taustalla voi olla myös yksinäisyys, olen ollut pienestä asti aika yksinäinen.