Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat ja mökkeily. Apua?
19.06.2017 |
Lunastimme appivanhemmilta halvalla tonttiosuuden ja rakensimme sille mökin neljä vuotta sitten. Tontti on lohkottu appivanhempien mökkitontista, eli mökit on vierekkäin, oikeastaan samassa pihassa. Kuitenkin ihan erilliset oman mökit omine saunoineen ja omine keittiöineen ja huusseineen. No nyt tästä mökkeilystä ei tahdo tulla kuin pahaa mieltä. Mökkeily on meille hyvin tärkeää, ja laitettiin viimeiset rahat tuohon mökin rakentamiseen. Jos olisi ollut rahaa ostaa joku uusi mökki muualta, oltaisiin varmaan tehty niin, mutta tämä oli taloudellisesti ainoa vaihtoehto, eikä arvattu että tässä käy näin. Ennen oman mökin rakentamista oltiin appivanhempien mökillä lähinnä kun he eivät olleet siellä. Silloin ei ollut ongelmia. Lapsia ei meillä ole, iältämme olemme noin 33-vuotiaita.
Nyt he haluaisivat kuitenkin, että vietettäisiin sellaista yhteismökkeilyä, eli elettäisiin suunnilleen samassa aikataulussa, syötäisiin aina yhdessä samaa ruokaa (jonka jommat kummat olisi laittaneet vuorollaan). Jne. Siitä ei meinaa tulla mitään, koska meidän syömisajat on ihan eri kuin heillä ja muutenkin tulemme ja menemme fiiliksen mukaan, emme halua luvata että tänään syödään klo 16, koska silloin voi olla joku muu asia kesken. Isoin ongelma on se, että appivanhemmat loukkaantuu, kun emme sopeudu tuohon heidän yhteismökkeilyyn. Tulee jatkuvaa valitusta siitä, että ruoka-aikoja on vaikea ennustaa kun meistä ei tiedä. Loukkaantuvat kun sanoo suoraan, että tänään me syömme kun syömme, laittakaa keskenänne jotain älkääkä olko riippuvaisia meistä. Suuttuvat jopa, ja taas tulee valitusta. Mies on jo lopen ärsyyntynyt vanhempiinsa asian vuoksi, minä yritän vielä kohteliaasti sinnitellä. Sitten he valittavat minulle, koska mies ei enää suostu kuuntelemaan. No en minäkään, mutta en ilmaise asiaa yhtä suoraan kuin mies. Mitä ihmettä tehdä siis? Kun suora puhe ei auta. Ei ole kivaa mökkeillä sotatantereen keskellä. Mökkiä ei haluta myydä, koska ei ole rahaa ostaa uutta muualta. Kyllä tämä pitäisi jotenkin muuten ratketa.
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Onko taustalla jotain muutakin, koska asennoidut paljolti "mutta kun" -asenteella, ap?
Nyt en ihan ymmärrä. Mitä siis esimerkiksi? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meiltä lypsettiin kiitollisuutta hyvissä ajoin etukäteen vuosia.
Mies on ainut lapsi ja erittäin tärkeä kesäpaikka tietysti periytyy hänelle kun aika koittaa.
Tämä piti aina muistaa ja mitään omia lomasuunnitelmia meillä ei voinut olla. Mökkiä piti tietysti hoitaa ja kunnostaa että se pysyy kunnossa. Appivanhemmat ei itse jaksannet paitsi olla työnjohdossa.
Jos ei heti singahdettu paikalle kun käsky kävi, niin anoppi aloitti ääneen pohtimaan että kyllä kait se paras vaan myydä pois koko höskä. Eihän tästä ok kuin vaivaa vaan, eikä tuo isäkään jaksa tämmöistä enää hoitaa ja myytävä se on vaan jne jne. Kunnes kerran mies otti luurin käteen ja sanoi että soitetaan heti välittäjä paikalle, hän tuntee kaverin joka tulee paikalle.
Sitten loppui vähäksi aikaa siitä myymisestä puhuminen.
Että voimia vaan kaikille suonen kesään!
Oho, mulla samanlaiset appivanhemmat, taitaa olla ihan yleistä. Oman sukuni mökillekään ei saisi mennä vaan koko loma pitäisi viettää työleirillä. Katkerana anoppi laskee montako päivää ollaan oltu toisella mökillä vaikka sielä ollaan vain pariviikkoa vuodessa kun tällä työleirillä käydään paljon useammin kun on niin lähellä.
Ilmaisia lounaita on vain rotanloukussa.n
Vierailija kirjoitti:
Appiukko kalastaa, ja tuo sitten meille niitä kaloja. Kiitämme kalasta. Mutta jos emme samana iltana laita kaikille yhteistä ruokaa siitä kalasta ja pyydä heitä valmiiseen pöytään, niin sitten appi ja anoppi näyttää hapanta naamaa seuraavat kolme vuorokautta ja on aika ilkeitä, ja kuittailevat ääneen miten kiittämättömiä olemme. Eli osoittavat mieltään. Miten kaikessa mitä he tekevät voi olla joku manipulointi-yritys takana tai joku ihmeellinen kiitollisuuden velan rakentaminen? Eikö koskaan voi antaa edes yhtä kalaa vain antamisen ilosta? Ap.
Siinähän ilkeilee ja näyttää hapanta naamaa. Huutamaan (=samalle tasolle) ei kannata alentua, mutta voi ihan kiihtymättä ihmetellä että "ai, sen vuoksi toittekin kalaa että kokataan kaikille. Olisitte heti sanoneet, niin emme olisi ottaneet kalaa vastaan." Ihan vain toteaa asian. Rehellisyys on parasta ja oikeastaan ainoa tapa, millä tuohon touhuun on mahdollista saada mitään järkeä. Sanoo suoraan (mutta kiihtymättä ja huutamatta) että haluamme nyt omaa rauhaa, voitaisiinko kahvitella yhdessä vaikka huomenna klo 14.00? Eli tarjoaa vaihtoehtoisen ajan. Jos appi koputtelee sunnuntaiaamuna klo 9.00 oven takana, voi ovea raottaa sen verran että sanoo, kiitos, mutta emme tule kahville, haluamme nukkua pitkään. Ja ovi apen nenän edestä kiinni. Eli sanoo suoraan "me haluamme", "me teemme nyt näin", "kiitos ei". Ei mitään epämääräistä "ehkä myöhemmin" -jupinaa, koska silloin jäävät odottamaan milloin se myöhemmin on. Tätä toistoa vain uudelleen ja uudelleen, vähän niin kuin pikkulasten kanssa, kyllä se jossain vaiheessa lamppu syttyy. Riitelemään ei kannata ruveta, toteaa vain omat rajansa ja pitää niistä kiinni. Eikä ota juonitteluja itseensä. Jos yltyvät huutamaan, niin toteaa vain että emme kuuntele huutoa, ja kävelee tilanteesta pois. Jos itse käyttäytyy korrektisti, niin ei ole mitään syytä tuntea huonoa omatuntoa. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Ja jos sanovat että olette kiittämättömiä, niin voi suoraan sanoa että ikävä että teistä tuntuu siltä, mutta että itse ette koe olevanne kiittämättömiä. Kun ihan rehellisesti ja aidosti puhuu sen mitä itse ajattelee, niin toisten ilkeily kilpistyy kyllä vähitellen siihen, koska huomaavat etteivät saa toivottua reaktiota aikaan teissä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Neuvoisin myymään mökin. Itse olen anoppi ja myin mökkini kun tajusin ettei ketään lasten perheistä tullut sinne-edes silloin kun olin poissa mökiltä. Anoppi ja miniä eivät sovi samalle tontille-näin se vaan menee.
Mökillä pitäisi rentoutua ja olla kivaa-eikä stressata naapurimökin asukkaista.
Siis eikö lapset tulleet sinun mökillesi vai oliko teilläkin mökit lähekkäin? Pitävätkö lapset perheineen edes mökkeilystä?
Omilla vanhemmilla ei ole kesämökkiä, onneksi. En suostuisi menemään sinne heidän kanssa tai ilman heitä. Tekisin kuitenkin jotain väärin, laittaisin vaikka tulitikkurasian väärälle hyllylle tai jättäisin epähuomiossa johonkin saunasankoon vettä. En jaksaisi kuunnella loppuelämäni muistutuksia, että tulitikkurasia on ensimmäisellä eikä toisella hyllyllä ja muista aina tyhjentää sankot. Naapurimökkikään ei kävisi, isä hermostuisi, jos nurmikko on sentin liian pitkää tai ulkovalo on unohtunut yöksi päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko taustalla jotain muutakin, koska asennoidut paljolti "mutta kun" -asenteella, ap?
Nyt en ihan ymmärrä. Mitä siis esimerkiksi? Ap.
Esimerkiksi teidän parisuhde. Onko tilanne kalvanut sitä ja puhutteko tilanteesta keskenänne avoimesti? Kirjoituksiesi perusteella olen saanut kuvan, että avautumisessa toisillenne ja tilanteen käsittelyssä voisi olla vielä työtä teidän parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä oikein odotit, kun otit lähes ilmaisen lahjan vastaan?! :D Ei pidä lahja hevosta suuhun katsoa.
Tuota "lisähintaa" ei ollut merkitty tontin kauppakirjaan, se on tullut vasta kaupanteon jälkeen. Ap.
Vastaisitko vielä esitettyyn kysymykseen?
No odotin, että aikuiset ihmiset osaa olla kuin aikuiset ihmiset. Ap.
Kuka se täällä nyt sitten kiukuttelee? Teillä oli vain erilaiset odotukset asiasta ja nyt teidän pitää yhdessä laatia ne pelisäännöt ihan KES-KUS-TE-LE-MAL-LA asiasta.
Voi hemmetti tuota asennetta, että appivanhemmat saa käyttäytyä juuri niin naurettavasti/loukkaavasti miten vaan haluaa, mutta miniän on oltava se, joka on joka tilanteessa lähes yli-ihminen tyyneydellään ja sovittelevuudellaan.
Itsellänikin anoppi käyttäytyi törkeästi ja tästä syystä lähdin kävelemään kesken vierailun, lopputulema: minä olin epäkunnioittava ja ilkeä ihminen, olisinhan voinut sanoa, että loukkaa. Että ilmeisesti ei voi olettaa appivanhempien olevan niin täysjärkisiä, että voisi olettaa heidän itse ymmärtävän sosiaalisesti korrektin käytöksen?
Niinkö tuossa lainauksessa luki, että esim. ap pitää sopeutua? Vai kehoitettiinko keskustelemalla laatimaan yhteisetsäännöt? Ei ne asiat ainakaan täällä kiukuttelemalla parane.
Olenko kiukutellut täällä? Tietääkseni en.
Olen kirjoittanut tämän aloituksen, koska tiedän tehneeni virheen tuon mökin rakentamisessa, ja yritän hakea muilta kokemuksia ja neuvoja miten ratkoa hankalaa tilannetta.
Olen myös kertonut, että suora puhe ja keskustelu on yritetty monta kertaa eikä se ole auttanut.
Ap.
Onko ehillä @-osoite/osoitteet ? Jos, linkkaa tämä keskustelu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Montako metriä niiden mökkien välillä on.Oletteko ihan näköetäisyydellä toisistanne?
Olen samaa mielä 143:n kanssa, tässä tarvitaan pikkulastenkasvatustaitoja. Kaikki luvattu pidetään ja mistä olette kieltäytyneet, siinä sanassa pysytte. Olette aina yhtenä rintamana, toinen toistaa mitä toinen on sanonut. Sovitte tämän kahdestaan. Jos toinen käyttäytyy toisen mielestä typerästi, niin puhutte siitä jälkikäteen, mutta toimitte kuitenkin yhtenä rintamana. Koita ap ajatella, että lasten kanssa lapset ei päätä asioista vaan aikuiset (eli te).
Voitte esittää esim. yhden kahvikerran viikkoon ja yhden yhteisen ruoan. Ja kun viikon kahvilla on käyty, niin toistaa vaan, että me oltiin jo. Ei enää toista kertaa tällä viikolla. Tietyt säännölliset ajat olisivat hyödyllisiä, jos tahdotte niihin taipua. Jos illalla olette kieltäytyneet aamukahveista, sanotte aamukoputukseen, että mehän sanottiin ettei tulla. Muistatteko...
Jos asioita jamppastaan kovinkin pitkään, aiemmin mainittu aiheen vaihtaminen voi olla hyvä keino. Että onpas hienot aallot tänään. Tai että tuonne naapurikylään on avattu nyt uusi kauppa.
Minun mummuni oli tuommoinen. Häntä on suorastaan vaikea selittää ihmisille, jotka ei häntä tunteneet. Mutta kokemuksesta tiedän, että voittaa et voi, mutta toistoja ja toistoja kun tekee, niin pikkuhiljaa osa menee perille. Ikinä ei voinut saada häntä tyytyväiseksi, kun tein jotain hänen mielikseen, kohta olisi pitänyt tehdä jotain toista. Ja kolmatta. Itsekäs on se sana. Olkaa tekin itsekkäitä, teidän elämä ja teidän loma (jos syyllistävät poikaansa, muistakaa että vanhempien tehtävä on antaa elämä lapselleen, ei ottaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on yhteinen piha, mahdollisesti myös laituri ja vene, niin kyllähän se osoittaa vähän kimppamökkeilyä.
Jos tontti on lohkaistu, miksi ette laita omaa reviiriä, jolloin olisitte mökkinaapureita. Ehdottomasti oma piha, niin on myös oma lupa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka haluaa mökkeilla aikuisena vanhempiensa tai appivanhempiensa kanssa? Eri sukupolvien väliset erot ovat sanomattakin selviä, ja lopulta syntyy kitkaa ihan pienistäkin asioista. Ihmettelen, mitä teillä oli mielessänne kun näin lähelle hankkiuduitte? Lienee sanomattakin selvää, ettei tuosta fyysisestä läheisyydestä pääse kovin helposti irti, vanhempien ihmisten ollessa kyse.
Minun serkku tykkäsi mökkeillä anoppinsa kanssa. Muutaman vuoden ajan heillä oli iso vuokramökki, jossa mekin oltiin osakkaina. Serkun anoppi oli aivan ihana ja mutkaton ihminen. Hän kohteli lapsiaan ja muita nuorempia kuten aikuisia kohdellaan. Joidenkin ihmisten kanssa on vaan niin kiva olla yhdessä iästä riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aita tonttien rajalla olisi iso symbolinen merkki, vaikka se ei mitään estäkään. Ja liikutte vain omalla tontilla ja muualla, ette enää lainkaan appivanhempien tontilla.
Selkeät rajat, ette mene enää lainkaan kylään, ellette ole etukäteen luvanneet. Mikäli tulevat teille ilman lupaa, kerrotte, että harkitsette mökin myyntiä, ja kerrotte miksi. Kutsutte vaikka välittäjän paikalle. Ettekä ota enää yhtään kalaa tms vastaan.
On varmasti hirveän vaikeaa, mutta jatkamalla nykyistä syntyy vain vihaa.
Vierailija kirjoitti:
Aita tonttien rajalla olisi iso symbolinen merkki, vaikka se ei mitään estäkään. Ja liikutte vain omalla tontilla ja muualla, ette enää lainkaan appivanhempien tontilla.
Selkeät rajat, ette mene enää lainkaan kylään, ellette ole etukäteen luvanneet. Mikäli tulevat teille ilman lupaa, kerrotte, että harkitsette mökin myyntiä, ja kerrotte miksi. Kutsutte vaikka välittäjän paikalle. Ettekä ota enää yhtään kalaa tms vastaan.
On varmasti hirveän vaikeaa, mutta jatkamalla nykyistä syntyy vain vihaa.
Niin ja avaimet. Jos appivanhemmilla on mökkiin avaimet, pyydätte ne pois tai vaihdatte lukot. Otatte selkeän pesäeron. Huutamista ei tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ns yhteismökki. Eli tää on meidän ja tässä on omilla muka uuksilla saunamökki ja ns vierassiipi. Kolme erillistä asuntoa. Meillä täällä mökkeilee myös tyttäret perheineen.
Me vanhukset otimme nyt sen vierassiiven itsellemme. Tyttäret saa jakaa muut tilat.
Uimarantoja on kaksi. Saunan ranta ja sitten kesäkeittiöllä varustettu niemi. Veneellä pääsee kivoille uimarannoille viidessä minuutissa.
Mitään yhteisruojailuja meillä ei ole, mutta usein aamupäivisin on ns seisovasta pöydästä brunssi, joka tavallaan syntyy itsestään.
Jos tuntuu että on liikaa väkeä, me lähdemme kotiin tunnin päähän. Me kun voimme olla täällä aina. Nuorilla on muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei auta kuin vaihtaa omaa asennetta, tuskin vanhukset jaksavat kyräillä jos ette anna sen vaikuttaa. Aikuisten ihmisten pitäisi ymmästää eri tapojen olemassaolo, eikä ole teidän vika, että he loukkaantuvat, he valitsevat sen ihan itse.
Olisiko jokin kompromissi kiva, vaikka että lauantaina tekisitte yhdessä ruoan tai tänä lauantaina toinen perhe ja seuraavana toinen perhe? Tai sunnuntaina yhteinen kahvittelu?
Muuten sanotte vain, että olette mökillä rentoutumassa ettekä elämässä kellon mukaan aikataulutettuna.Tuollainen yksi yhteinen ruoka viikossa olisi mielestäni ok. Mutta se on niin kaukana appivanhempien toiveista, että mitenköhän käy. He ilmeisesti ajattelevat, että olemme siellä ollaksemme heidän kanssaan. Me taas ajattelemme, että olemme mökillämme ollaksemme keskenämme ja rentoutuaksemme rauhassa kaikesta arjesta ja aikatauluista. Miten selittää appiukolle, joka koputtaa mökkimme oveen sunnuntaina klo 9:00 että tulkaa kahville, anoppi on laittanut kahvin jo pöytään, että emme halua kahvitella teidän kanssanne? Tai että tänne ette saa tulla koputtelemaan. Olemme jo nätisti sanoneet, että "meille ei tarvitse niitä kahveja laittaa", mutta silti sama toistuu AINA. Ap.
Miksi hitossa te sitten rakensitte mökin noihin olosuhteisiin? Jos mökeilyn idea on oma rauha, eikö silloin mökki hankita paikasta, jossa se on mahdollista?
Koska emme tienneet etukäteen, että tässä käy näin. Olimme ennen rakentamista mökkeilleet appivanhempien mökillä siten, että he eivät olleet yleensä paikalla. Tai jos joskus olimme viikonloppua mökillä yhtäaikaa, niin oli aika luonnollista, että silloin harvoin syötiin yhdessä, koska muutenkaan ei tavattu niin usein. Ap.
Ette tieneet etukäteen, että joudutte ottamaan toisiakin huomioon kun samassa pihapiirissä ollaan?
Kutsutte nyt yhteistuumin appivanhemmat kahville ja puhutte asian läpi.
Eikö appivanhempien tarvitse ottaa toisia huomioon?
Konkreettisia neuvoja AP:lle:
- Aivan ensin keskustelkaa miehenne kanssa ja sopikaa yhteiset pelisäännöt. Jos mies ensin kieltäytyy ruokailusta tai kahveista, ei todellakaan saa sitten hetken kuluttua kuitenkin mennä, kun tulee paha mieli. Pitäkää sananne.
- Lopettakaa mökkeily hetkeksi kokonaan. Lähtekää muualle reissuun tai olkaa kotona. Pienen tauon jälkeen voi olla helpompaa ottaa uudet käytännöt käyttöön kuin ns. lennosta.
- Jos mahdollista, rakentakaa aita.
- Käyttäkää vain omia tiloja, terassia, pihakalusteita ym. Älkää esim. menkö istuskelemaan appivanhempien terassille, paitsi esim. kerran viikossa sovittuna aikana (jos siis haluatte sellaisen käytännön , esim. sunnuntaisin yhteinen lounas ja kahvittelu).
- Älkää ottako vastaan appiukon kaloja tai mitään muutakaan. Kieltäytykää tiukasti mutta kohteliaasti. Jos penäävät selitystä, sanokaa että olette jo varanneet mukaan omat ruokatarpeet, ettekä halua ylimääräistä ruokaa pilaantumaan. Sen enempää ei tarvitse selittää.
- Jos alkavat huutamaan tai haukkumaan, olkaa kuin ette kuulisikaan. Lähtekää pois tai jutelkaa miehen kanssa omista asioistanne. Korkeintaan voi sanoa, ttä "ei meidän tarvitse kuunnella tuollaista, jutellaan kun olette rauhoittuneet".
Vierailija kirjoitti:
En olekaan koskaan tehnyt niistä kaloista ruokaa, en pidä kalasta :D . Mies on niistä jotain sitten välillä laitellut tai heittänyt pakastimeen, yleensä jälkimmäinen, roskiinhan ne lopulta sitten joutuu. Ja olen tähän saakka kestänytkin "iloisen näköisenä" sitä mielenosoittamista. Saanut anopilta kuistin pöydälle toimitettuna kalareseptejä, ja palauttanut ne takaisin, että "kiitos mielenkiintoisesta reseptistä, mutta tälle ei taida meillä olla käyttöä kun en niin välitä kalasta, niin annan sen takaisin". Ja sitten taas tulee lisää niitä appiukon kaloja. Ihan kuin olisin joutunut osaksi jotain omituista peliä. Ap.
Oi voi, meidän perheen suosikkikalakeitto on sellainen soseutettu ranskalainen keitto, mihin tulee tomaattimurskaa ja fenkolia ja mitähän muuta. Lautasen pohjalle tulee krutonkeja, joihin hinkkaamme makua valkosipulinkynsistä. Sitten keitto päälle ja siihen voi laittaa vielä mausteeksi sinappia. On ihan maailman parasta! Tällaisen satsin kun joku kerta laitat pöytään niille appivanhemmille, niin lakkaa se kalojen tuominen. Vanhat ihmiset ei osaa näitä herkkuruokia arvostaa :-D
Vierailija kirjoitti:
Antakaa vanhusten loukkaantua ja tehkää säännöt selviksi. Mitä lähempänä sukulaiset asuu tai mökkeilee, sitä hankalampaa on elämä.
Juuri niin, ap:n perhe + appivanhemmat ovat liian lähekkäin.
Olemme viettäneet kaikki yhteiset kesämme ap:n vanhan systeemin mukaan sulassa sovussa (meillä on muutenkin hyvät välit, koska välimatkaa on riittävästi talvellakin). Alkukesästä lapset ovat olleet isovanhempien kanssa mökillä, mies ja minä kaupungissa töissä. Kun me tulemme mökille voimme viettää pari päivää yhdessä kaikki, sitten appivanhemmat lähtevät joko kotiin tai "kesäretkilleen". Kun me palaamme kaupunkiin, appivanhemmat tulevat mökille loppukesäksi ja lapset saattavat vielä jäädä heidän kanssaan sinne. Tämä on toiminut niin hyvin, että välillä hävettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olekaan koskaan tehnyt niistä kaloista ruokaa, en pidä kalasta :D . Mies on niistä jotain sitten välillä laitellut tai heittänyt pakastimeen, yleensä jälkimmäinen, roskiinhan ne lopulta sitten joutuu. Ja olen tähän saakka kestänytkin "iloisen näköisenä" sitä mielenosoittamista. Saanut anopilta kuistin pöydälle toimitettuna kalareseptejä, ja palauttanut ne takaisin, että "kiitos mielenkiintoisesta reseptistä, mutta tälle ei taida meillä olla käyttöä kun en niin välitä kalasta, niin annan sen takaisin". Ja sitten taas tulee lisää niitä appiukon kaloja. Ihan kuin olisin joutunut osaksi jotain omituista peliä. Ap.
Oi voi, meidän perheen suosikkikalakeitto on sellainen soseutettu ranskalainen keitto, mihin tulee tomaattimurskaa ja fenkolia ja mitähän muuta. Lautasen pohjalle tulee krutonkeja, joihin hinkkaamme makua valkosipulinkynsistä. Sitten keitto päälle ja siihen voi laittaa vielä mausteeksi sinappia. On ihan maailman parasta! Tällaisen satsin kun joku kerta laitat pöytään niille appivanhemmille, niin lakkaa se kalojen tuominen. Vanhat ihmiset ei osaa näitä herkkuruokia arvostaa :-D
Nyt tuli nälkä tätä lukiessa, kiitos vain :D
Onko taustalla jotain muutakin, koska asennoidut paljolti "mutta kun" -asenteella, ap?