Lue keskustelun säännöt.
Pariskunnan tuloerot ja kulujen jakaminen
14.06.2017 |
Olemme asuneet nyt vuoden saman katon alla, ja tähän mennessä kaikki kulumme ovet menneet puoliksi. Sähkölaskut, ruoat, vakuutukset ja vuokrat on laitettu sentilleen kahtia siitä huolimatta, että olen itse opiskelija ja mieheni työelämässä.
Vuokran jälkeen minulle jää käteen noin 650 euroa kuukaudessa. Mieheni palkka on reilusti enemmän kuin keskimääräisen palkansaajan ja on vähintään 4500 euroa kuukaudessa.
Syksyllä opintotukijärjestelmä muuttuu, enkä jatkossa saa opintotuen asumislisää laisinkaan, sillä avopuolisoni ansiot vaikuttavat tuen saantiin. Näin ollen käteen jäävä määrä vuokran jälkeen tippuu 350e/ kk. Tästä on tietenkin maksettava laskut, ruoat ja kaikki muu eläminen.
Otin asian puheeksi mieheni kanssa ja sanoin, ettei minulla ole enää varaa asua jatkossa yhteisessä asunnossamme. En pysty elämään kirkonrotan lailla *varsinkaan*, kun toinen kylpee vieressä rahoissaan. Vaikken hänelle kateellinen olekaan, niin väitän että tilanne aiheuttaisi vähintäänkin pahaa mieltä. Mies kommentoi asiaa villaisella, ja sanoi, että "no et sä samalla rahalla saa ku kellarin nurkan. mieti nyt vähä"
Mikä on teidän mielestänne oikea ratkaisu jakaa taloutta? Onko reilua jakaa kulut puoliksi ja kituuttaa köyhyysrajan alapuolella, onko kulut jaettava suhteessa tuloihin vai onko parempi muuttaa toisaalle?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei toimi jos tuloissa on merkittävät erot eikä varakkaampi osapuoli suostu millään tavalla kompensoimaan erotusta. Silloin on joko hyväksyttävä tilanne molemmin puolin, tai etsittävä samaa tuloluokkaa tienaava puoliso. Ei voi olla niin, että eletään kahta eri elintasoa- siitä ei kirjaimellisesti tule muuta kuin paha mieli.
Jostain syystä huonompituloinen ei yleensä suostu siihen, että eletään hänen elintasoaan.
En ole koskaan kuullut että kukaan parempituloinen haluaisi elää kuin työtön. Mitä järkeä siinä olisi? Miksi elää kuin köyhä jos ei ole pakko? Jos haluaa elää yksin omien rahojensa kanssa, niin turha siihen on puolisoa yrittää haalia mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei toimi jos tuloissa on merkittävät erot eikä varakkaampi osapuoli suostu millään tavalla kompensoimaan erotusta. Silloin on joko hyväksyttävä tilanne molemmin puolin, tai etsittävä samaa tuloluokkaa tienaava puoliso. Ei voi olla niin, että eletään kahta eri elintasoa- siitä ei kirjaimellisesti tule muuta kuin paha mieli.
Jostain syystä huonompituloinen ei yleensä suostu siihen, että eletään hänen elintasoaan.
En ole koskaan kuullut että kukaan parempituloinen haluaisi elää kuin työtön. Mitä järkeä siinä olisi? Miksi elää kuin köyhä jos ei ole pakko? Jos haluaa elää yksin omien rahojensa kanssa, niin turha siihen on puolisoa yrittää haalia mukaan.
Minä olen elänyt. Se on oikeasti avartavaa huomata, miten vähällä rahalla loppujen lopuksi tulee toimeen. Monet kokeilevat tuollaista viikon tai kuukauden, mutta se on liian helppoa, koska useimmiten siksi ajaksi on vielä kaapit ja pakastimetkin täynnä ruokaa. Minä elin tuolla tavalla 3 vuotta ja siinä ehti jo oivaltaa monta asiaa. Kolmessa vuodessa sain säästöön sievoisen summan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naimisissa vai avopari? Jos naimisissa, Suomen laki sanoo että puolisoilla on puolison js perheen elatusvelvollisuus "kykyjen" siis tulojen mukaan. Jos olette avopari, on kulut jaettava.
En ymmärrä mikseivät ihmiset hahmota että avioliitto tarkoittaa julkista tiedotetta että halutaan ottaa toisesta ja myös toisen jälkeläisistä elatusvastuu. Jos ei haluta mitään tekemistä toisen rahojen ja omaisuuden kanssa, ei mennä naimisiin.
Myös yhteiskunnan tulisi käsitellä avopareja erillisinä, esim tukien tapauksessa. Mitä ne toisen rahat kuuluu samassa kämpässä asuville?
Avopareilla on myös toistensa elatusvelvollisuus.
Kenenkänn ei siis kenenkään pidä elää yhdessä perheenä toisen kanssa niin että on eri talous. Se on sairasta ja suurempituloinen käyttää pienituloisempaa hyväksi.
Ap: muuta omaan asuntoon jä jätä tuollainen kakkaläjä.
T.31v yhteiseloa eikä koskaan ole ollut minun tai puolison rahoja vaan yhteiset vaikka omat tilitkin on.Milloin teille jumalauta menee kaaliin se, että elatusvelvollisuus EI OLE sitä, että pienempituloisen elintaso nostetaan sellaiselle tasolle jolle hänellä ITSELLÄ ei ole varaa?
Jos puolisolla ei ole mitään tuloja, on toisen puolison jolla on tuloja elätettävä kokonaan varaton puoliso, kaikki, siis ihan kaikki, asunto, ruoka, vaatteet, harrastukset, liikkuminen, lomat.. Sitä on olla perhe. Jos sitä ei halua, ei kannata hommata puolisoa. Yhteiskunta olettaa että pariskunnat haluavat olla perhe jolla on yhteiset tulot ja menot. Eihän sossustakaan saan penninlatia jos puolisolla on tulot sen verran että molemmille riittää.
Mulle parisuhde ja yhdessä asuminen tarkoittavat sitä, että puolisoilla on sama elintaso. Olen meidän suhteessa se enempi tienaava, en mitenkään suurituloinen, ja ilomielin maksan suuremman osuuden meidän yhteisistä menoistamme. Puoliso on työttömänä, ja jos puolittaisimme menot, eipä hänellä sitten muuhun juuri rahaa jäisikään. (Toki muuttaisin mieleni, jos puoliso kantaisi kaikki liikenevät rahansa baariin ja kaljakauppaan - sentyyppiset harrastukset saisi rahoittaa joku muu. Mutta yllätys, yllätys, työttömät eivät välttämättä makaa sohvalla kaljaa juomassa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei toimi jos tuloissa on merkittävät erot eikä varakkaampi osapuoli suostu millään tavalla kompensoimaan erotusta. Silloin on joko hyväksyttävä tilanne molemmin puolin, tai etsittävä samaa tuloluokkaa tienaava puoliso. Ei voi olla niin, että eletään kahta eri elintasoa- siitä ei kirjaimellisesti tule muuta kuin paha mieli.
Jostain syystä huonompituloinen ei yleensä suostu siihen, että eletään hänen elintasoaan.
Jos ajatellaan ap:n tilannetta, että käteen jää noin 350e, niin sehän on vähemmän kuin toimeentulotuen perusosa. Siitä menee vielä sähkö ja vakuutukset, terveydenhuoltokulut jne, joihin saisi myös toimeentulotukea jos olisi muuten siihen oikeutettu. Mielestäni on ihan ok, että pariskunnat elävät pienituloisemman mukaan, esim. myyvät auton pois, muuttavat halvempaan asuntoon, tekevät vain ilmaisia aktiviteetteja jne. Mutta jos molempien käyttöraha kuukaudessa olisi alle toimeentulotuen perusosa, niin kyllä se on melkoista taistelua kuukaudesta toiseen, varsinkin jos säästötili vaan paisuisi paisumistaan samalla. Kuka hyvin tienaava haluaa elää vuosia köyhyysrajalla jos parempaankin olisi mahdollisuus?
Ajatteleeko joku ihan oikeasti näin? Että toisen pitää luopua elintasosta, jonka eteen on tehnyt töitä ensin opiskelemalla siellä köyhyysrajalla ja sitten mahdollisesti tehnyt töitä laskematta tunteja...
Silloin pitää laskea omaa elintasoa jos ei halua nostaa omilla tienisteillään toisen puolison. Perhe on se yksikkö, sen sisällä ei voi olla kahta elintasoa koska se tarkoittaisi kahta erillistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä nykyihmisten ajatuksia, avoparikin yhteiskunnan taholta lasketaan perheeksi, ei miksikään kämppiksiksi, siksi puolison tulot vaikuttaa toiseenkin tukia haettaessa. Kyllä siitä viimeistään pitäisi käsittää se, että kun ollaan parisuhteessa ja muutetaan yhteen, niin silloin muututaan perheyksiköksi, ja molempien tulot menevät käytännössä samaan laariin, ei voi olla perhe niin että eletään erillisiä elämiä eli elintaso on eri.
Jos puolisoaan rakastaa ja haluaa tämän kanssa perustaa perheen, eli muuttaa yhteen, pitää osata ajatella että siitä lähtien lähes kaikki on yhteistä, myös rahat, jos on jääkaappi yhteinen niin silloin on ruuatkin yhteisiä. Yleensä lapsia opetetaan jakamaan omastaan, mutta sitten kun tuleekin vastaan se elämän rakkaus niin ne lapsuuden opetukset haihtuu päästä. Omalle rakkaimmalle ei haluta jakaa omia tienaamia rahoja. Jos rakkaus ei riitä lompakolle asti, niin ei se riitä sitten missään muussakaan, jos toinen sairastuu vaikka syöpään tai loukkaantuu autokolarissa, niin pulassa ollaan. Yleensä rakastetusta ajatellaan että voisin antaa henkeni hänen puolestaan... mitä rakkautta se on jos ei yhtään palkkatöitä tehdä rakkaan eteen? Ja varsinkin kun ihminen joka tienaa normaali enemmän, harvemmin tekee töitä sen enenpää.
Minä ainakin teen töissä yhtä paljon töitä kuin päällikkökin, ja sillä on varmaan vähintään kaksinkertainen palkka muhun verrattuna, ja päällikkö tekee varmasti enemmän töitä kuin toimitusjohtaja, mutta sillä taas on varmasti aika paljon parempi palkka. Jos minä pääsen joskus päällikön asemaan, eli alan saada parempaa palkkaa kuin nyt, niin kyllä sitten mies saa jäädä pois inhoamastaan työstä, ja minä kannan suuremman vastuun elämisen kuluista.
Se on se itse keksimämme ideologia jota kutsutaan tasa-arvoksi. Joka on johtanut siihen, että perheet muisuttaa enemmän sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saada tehdä mitäkin, kuin yksikköä.
Onko se sitten tasa-arvoa, jos ap ei koskaan pääse samaan asemaan miehensä kanssa ja tämä vaatii maksaa aina enemmän? Itse en tosin usko siihen, että kaikki voitaisiin käytännössä maksaa tasan ja jo nytkin mies maksaa jostain enemmän mistä apkin mahdollisesti hyötyy.
Tasa-arvo pitää olla myös perheessä, ei saa suosia toisia lapsia ja jättää toisia ilman, ei myöskään voi olla niin että yhdellä on paljon korkeampi elintaso perheen sisällä, se ei silloin ole perhe, ja perheen yksikköhän perustuu rakkauteen, ei rahaan. Siksi eletään samassa taloudessa kun halutaan olla perhe, kämppikset on sitten asia erikseen. Aika harvassa onneksi on näitä sukupuolten välistä sotaa käyvät pariskunnat jotka kuvittelee olevansa perhe. Minä en tunne yhtään perhettä jossa olisi muuta kuin yhteiset rahat, molemmilla yleensä omat tulot ja pankkitilit, mutta kaikki rahat menee yheisiin menoihin ja jos jotain jää säästöön, se menee yhteiseen hyvään aikanaan, oli rahat säästössä kenen tilillä hyvänsä.
Mä en kestäisi viikkoakaan tuollaisessa suhteessa, jossa ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei voisi käydä omien ystäviensä kanssa ikinä missään ilman puolisoa jne. Onneksi mun ei tarvitsekaan. Meillä yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää loput omat rahansa miten haluaa.
Joo niinhän tuossa just luki 😂 vitun tampio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naimisissa vai avopari? Jos naimisissa, Suomen laki sanoo että puolisoilla on puolison js perheen elatusvelvollisuus "kykyjen" siis tulojen mukaan. Jos olette avopari, on kulut jaettava.
En ymmärrä mikseivät ihmiset hahmota että avioliitto tarkoittaa julkista tiedotetta että halutaan ottaa toisesta ja myös toisen jälkeläisistä elatusvastuu. Jos ei haluta mitään tekemistä toisen rahojen ja omaisuuden kanssa, ei mennä naimisiin.
Myös yhteiskunnan tulisi käsitellä avopareja erillisinä, esim tukien tapauksessa. Mitä ne toisen rahat kuuluu samassa kämpässä asuville?
Avopareilla on myös toistensa elatusvelvollisuus.
Kenenkänn ei siis kenenkään pidä elää yhdessä perheenä toisen kanssa niin että on eri talous. Se on sairasta ja suurempituloinen käyttää pienituloisempaa hyväksi.
Ap: muuta omaan asuntoon jä jätä tuollainen kakkaläjä.
T.31v yhteiseloa eikä koskaan ole ollut minun tai puolison rahoja vaan yhteiset vaikka omat tilitkin on.Elatusvelvollisuus ei ole sitä, että parempi tuloisen pitäisi kustantaan toisen henkilökohtaisia arvovalintoja, ja nostattaa tämän elintasoa.
Kerropa sitten mitä se on? Kun kerran varakkaamman puolison tulot vaikuttaa alentavasti köyhemmän tuloihin, niin miten tämä on sille köyhälle reilua? Entä mitä vaikuttaa rakkaus???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joka on vähänkin opiskellut on elänyt tämä vaiheen läpi. Miksi sinun pitäisi päästä helpommalla jonkun muun kustannuksella? Tahtoisit maksattaa opintosi tällä miehellä ja sitten mahdollisesti eroat? Minustakin nykynaisesta on tullut itsekäs. Vahvana ollaan vaatimassa paljon tekemättä itse mitään uhrauksia asemansa eteen.
ps.kuka kustansi miehen opinnot, sinäkö?
Mitä ihmettä tällainen asenne on. Kyllä puolison kuuluu joustaa kun toinen osapuoli on heikommassa asemassa taloudelllisesti. Oli kyse sairaudesta, työttömyydestä, lastenhoidosta tai opiskelusta. Koituuhan ne naisen paremmat tulot miehenkin eduksi jahka valmistuu. Logiikallasi ei työtön mieskin pitää heivata per heti pihalle, koska sehän voi löytää toisen naisen heti kun saa uden työpaikan. T: Aikuisopiskeleva kotirouva, jonka mies maksaa nyt enemmän, mutta mieskin on ollut joskus työtön ja on eletty minun tuloillani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä kuulosta rakastavalta puolisolta! Kyllä parisuhteessa täytyy ajatella toisenkin parasta eikä olla noin
itsekäs! Jatkossa teillä tulee olemaan jatkuva riita raha-asioista ja sinä katkeroidut mielessäsi itaraan
avokkiisi. Kyllä on parasta muuttaa omilleen asumaan, varmaan rahasi riittävät paremmin kun kustannat
vain oman elämäsi. Älä vain tee lasta, yksin joudut hänen elämänsä kustantamaan. Enkä ymmärrä
tuota lompakkolois-jankutusta ollenkaan. Jos rakastaa kumppaniaan,haluaa hänen parastaan myös
taloudellisessa mielessä ja on valmis jakamaan omastaan.
Mutta jos todella rakastaa toista, ei myy itseään ja vaadi puolisoa maksajaksi.
Mutta parisuhteessa on luonnollista jakaa oma elintaso kumppaninsa kanssa. Ei se ole mitään itsenä myymistä, ei sitä tehdä seksiä vastaan, vaan sen takia, että ollaan kumppaneita ja välitetää.
Kyllä se on sama asia kuin hyötysuhde! Jos vaatii puolisoa parempituloisena maksamaan kulunsa, niin ei siinä ole rakkautta mukana lainkaan, siinä halutaan pellkät rahat.
Miksi ihmeessä täällä ei kukaan huonotuloinen kerro, miten haluaa tehdä kaikki kotityöt ja vähän enemmänkin, koska avioliitossa kumpikin tekee kaikkensa perheen eteen. Toinen tienaa enemmän, toinen hoitaa vastapainoksi kodin, lapset ja oman työnsä. Sehän on pelkkää rakkautta, että parempituloisella on enemmän vapaa-aikaa ja huonompituloinen panostaa perheeseen.
Kenelle raha on näin tärkeää? Kertokaa ihan oikeasti millainen ihminen on tällainen? Kyse on omaan perheeseen, rakkaisiin lapsiin ja puolisoon panostamisesta, mutta ei, niille omille rahoille pitäisi saada vielä jotain vastinetta kotitöinä? Ihan niinkuin se pienempituloinen olisi joku kotiorja. Haluaa mieluummin pistää oman puolisonsa tekemään töiden lisäksi kaiken myös kotona, ja hoitamaan YHDESSÄ HANKITUT lapset. Aivan helvetin sairas ajatusmaailma.
Älkää menkö naimisiin tai hankkiko lapsia. Hankkikaa pankkiholvi, kasatkaa niitä rahoja sinne ja käykää siellä piehtaroimassa niissä kerta ne ovat niin tärkeitä.
Ei niille rahoille vastinetta kotitöinä haluta vaan se pienempituloinen haluaa silkasta rakkaudesta tehdä kaikki kotityöt! Se on hänen täysi panostuksensa perheen elatukseen ihan samalla tavalla kuin toinen antaa rahansa.
Vai oikeastiko perheessä toiselle kuuluu rahoitus ja kotityöt, toiselle nautintaoikeus?
Riippuu täysin siitä kuinka monta tuntia päivässä/viikossa kumpikin tekee palkkatöitä tai opiskelee. Ei kukaan ole sanonut että vain toiselle kuuluisi yhtään mikään, vaan molemmilla yleensä on jotain tuloja, ja molemmat tekee jotain kotitöitä, se vaihtelee kuinka paljon kuka tekee mitä ja kuinka paljon rahaa tulee ja menee mihinkäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naimisissa vai avopari? Jos naimisissa, Suomen laki sanoo että puolisoilla on puolison js perheen elatusvelvollisuus "kykyjen" siis tulojen mukaan. Jos olette avopari, on kulut jaettava.
En ymmärrä mikseivät ihmiset hahmota että avioliitto tarkoittaa julkista tiedotetta että halutaan ottaa toisesta ja myös toisen jälkeläisistä elatusvastuu. Jos ei haluta mitään tekemistä toisen rahojen ja omaisuuden kanssa, ei mennä naimisiin.
Myös yhteiskunnan tulisi käsitellä avopareja erillisinä, esim tukien tapauksessa. Mitä ne toisen rahat kuuluu samassa kämpässä asuville?
Avopareilla on myös toistensa elatusvelvollisuus.
Kenenkänn ei siis kenenkään pidä elää yhdessä perheenä toisen kanssa niin että on eri talous. Se on sairasta ja suurempituloinen käyttää pienituloisempaa hyväksi.
Ap: muuta omaan asuntoon jä jätä tuollainen kakkaläjä.
T.31v yhteiseloa eikä koskaan ole ollut minun tai puolison rahoja vaan yhteiset vaikka omat tilitkin on.Milloin teille jumalauta menee kaaliin se, että elatusvelvollisuus EI OLE sitä, että pienempituloisen elintaso nostetaan sellaiselle tasolle jolle hänellä ITSELLÄ ei ole varaa?
Jos puolisolla ei ole mitään tuloja, on toisen puolison jolla on tuloja elätettävä kokonaan varaton puoliso, kaikki, siis ihan kaikki, asunto, ruoka, vaatteet, harrastukset, liikkuminen, lomat.. Sitä on olla perhe. Jos sitä ei halua, ei kannata hommata puolisoa. Yhteiskunta olettaa että pariskunnat haluavat olla perhe jolla on yhteiset tulot ja menot. Eihän sossustakaan saan penninlatia jos puolisolla on tulot sen verran että molemmille riittää.
Jos ei ole mitään tuloja, ei ole töissäkään. Mihin pitäisi liikkua? Ulkona voi kävellä tai pyöräillä, sen kauemmas tuskin tarvitsee kotinurkilta ainakaan kovin usein lähteä. Harrastuksista valitaan sellainen, joka ei maksa mitään, jos ei ole tuloja. Lomat voi oikein hyvin viettää kotonakin siihen asti, että molemmilla on tuloja. Vaatteiden ei tarvitse olla uusia vaan sukulaisilta kierrätettyjä tai kirppiksiltä ostettuja. Loppujen lopuksi vain asumisen ja ruuan joutuu maksamaan ja ruuassakin voi säästää pitkän pennin, kun tekee itse ja ostaa halvinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä kuulosta rakastavalta puolisolta! Kyllä parisuhteessa täytyy ajatella toisenkin parasta eikä olla noin
itsekäs! Jatkossa teillä tulee olemaan jatkuva riita raha-asioista ja sinä katkeroidut mielessäsi itaraan
avokkiisi. Kyllä on parasta muuttaa omilleen asumaan, varmaan rahasi riittävät paremmin kun kustannat
vain oman elämäsi. Älä vain tee lasta, yksin joudut hänen elämänsä kustantamaan. Enkä ymmärrä
tuota lompakkolois-jankutusta ollenkaan. Jos rakastaa kumppaniaan,haluaa hänen parastaan myös
taloudellisessa mielessä ja on valmis jakamaan omastaan.
Mutta jos todella rakastaa toista, ei myy itseään ja vaadi puolisoa maksajaksi.
Mutta parisuhteessa on luonnollista jakaa oma elintaso kumppaninsa kanssa. Ei se ole mitään itsenä myymistä, ei sitä tehdä seksiä vastaan, vaan sen takia, että ollaan kumppaneita ja välitetää.
Kyllä se on sama asia kuin hyötysuhde! Jos vaatii puolisoa parempituloisena maksamaan kulunsa, niin ei siinä ole rakkautta mukana lainkaan, siinä halutaan pellkät rahat.
Miksi ihmeessä täällä ei kukaan huonotuloinen kerro, miten haluaa tehdä kaikki kotityöt ja vähän enemmänkin, koska avioliitossa kumpikin tekee kaikkensa perheen eteen. Toinen tienaa enemmän, toinen hoitaa vastapainoksi kodin, lapset ja oman työnsä. Sehän on pelkkää rakkautta, että parempituloisella on enemmän vapaa-aikaa ja huonompituloinen panostaa perheeseen.
Kenelle raha on näin tärkeää? Kertokaa ihan oikeasti millainen ihminen on tällainen? Kyse on omaan perheeseen, rakkaisiin lapsiin ja puolisoon panostamisesta, mutta ei, niille omille rahoille pitäisi saada vielä jotain vastinetta kotitöinä? Ihan niinkuin se pienempituloinen olisi joku kotiorja. Haluaa mieluummin pistää oman puolisonsa tekemään töiden lisäksi kaiken myös kotona, ja hoitamaan YHDESSÄ HANKITUT lapset. Aivan helvetin sairas ajatusmaailma.
Älkää menkö naimisiin tai hankkiko lapsia. Hankkikaa pankkiholvi, kasatkaa niitä rahoja sinne ja käykää siellä piehtaroimassa niissä kerta ne ovat niin tärkeitä.
Miksi rahat on yhteisiä, mutta kotityöt pitää jakaa tasan? Eikö muka se huonompituloinen rakasta perhettään lainkaan, koska ei suostu käyttämään rahojaan eikä aikaansa, vaan olettaa toisen sekä maksavan kaiken että hoitavan kodin?
Myös kotityöt on yhteisiä, eli molemmat tekee, kumpikaan ei ole toisen piika. Mikä siinä on niin vaikea käsittää? Molemmat tekee kodin ulkopuolella töitä, ja myös kotona, toiselle vaan maksetaan enemmän siitä kodin ulkopuolisesta työstä, se on yleensä tuurinkauppaa. Kuka on koskaan olettanut että toinen maksaa kaiken ja tekee kaikki kotityöt??? (paitsi ne miehet jotka maksattaa vaimollaan kaikki lasten kustannukset ja kaikki kotityöt ja lastenhoidon)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä nykyihmisten ajatuksia, avoparikin yhteiskunnan taholta lasketaan perheeksi, ei miksikään kämppiksiksi, siksi puolison tulot vaikuttaa toiseenkin tukia haettaessa. Kyllä siitä viimeistään pitäisi käsittää se, että kun ollaan parisuhteessa ja muutetaan yhteen, niin silloin muututaan perheyksiköksi, ja molempien tulot menevät käytännössä samaan laariin, ei voi olla perhe niin että eletään erillisiä elämiä eli elintaso on eri.
Jos puolisoaan rakastaa ja haluaa tämän kanssa perustaa perheen, eli muuttaa yhteen, pitää osata ajatella että siitä lähtien lähes kaikki on yhteistä, myös rahat, jos on jääkaappi yhteinen niin silloin on ruuatkin yhteisiä. Yleensä lapsia opetetaan jakamaan omastaan, mutta sitten kun tuleekin vastaan se elämän rakkaus niin ne lapsuuden opetukset haihtuu päästä. Omalle rakkaimmalle ei haluta jakaa omia tienaamia rahoja. Jos rakkaus ei riitä lompakolle asti, niin ei se riitä sitten missään muussakaan, jos toinen sairastuu vaikka syöpään tai loukkaantuu autokolarissa, niin pulassa ollaan. Yleensä rakastetusta ajatellaan että voisin antaa henkeni hänen puolestaan... mitä rakkautta se on jos ei yhtään palkkatöitä tehdä rakkaan eteen? Ja varsinkin kun ihminen joka tienaa normaali enemmän, harvemmin tekee töitä sen enenpää.
Minä ainakin teen töissä yhtä paljon töitä kuin päällikkökin, ja sillä on varmaan vähintään kaksinkertainen palkka muhun verrattuna, ja päällikkö tekee varmasti enemmän töitä kuin toimitusjohtaja, mutta sillä taas on varmasti aika paljon parempi palkka. Jos minä pääsen joskus päällikön asemaan, eli alan saada parempaa palkkaa kuin nyt, niin kyllä sitten mies saa jäädä pois inhoamastaan työstä, ja minä kannan suuremman vastuun elämisen kuluista.
Se on se itse keksimämme ideologia jota kutsutaan tasa-arvoksi. Joka on johtanut siihen, että perheet muisuttaa enemmän sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saada tehdä mitäkin, kuin yksikköä.
Onko se sitten tasa-arvoa, jos ap ei koskaan pääse samaan asemaan miehensä kanssa ja tämä vaatii maksaa aina enemmän? Itse en tosin usko siihen, että kaikki voitaisiin käytännössä maksaa tasan ja jo nytkin mies maksaa jostain enemmän mistä apkin mahdollisesti hyötyy.
Tasa-arvo pitää olla myös perheessä, ei saa suosia toisia lapsia ja jättää toisia ilman, ei myöskään voi olla niin että yhdellä on paljon korkeampi elintaso perheen sisällä, se ei silloin ole perhe, ja perheen yksikköhän perustuu rakkauteen, ei rahaan. Siksi eletään samassa taloudessa kun halutaan olla perhe, kämppikset on sitten asia erikseen. Aika harvassa onneksi on näitä sukupuolten välistä sotaa käyvät pariskunnat jotka kuvittelee olevansa perhe. Minä en tunne yhtään perhettä jossa olisi muuta kuin yhteiset rahat, molemmilla yleensä omat tulot ja pankkitilit, mutta kaikki rahat menee yheisiin menoihin ja jos jotain jää säästöön, se menee yhteiseen hyvään aikanaan, oli rahat säästössä kenen tilillä hyvänsä.
Mä en kestäisi viikkoakaan tuollaisessa suhteessa, jossa ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei voisi käydä omien ystäviensä kanssa ikinä missään ilman puolisoa jne. Onneksi mun ei tarvitsekaan. Meillä yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää loput omat rahansa miten haluaa.
Joo niinhän tuossa just luki 😂 vitun tampio.
Nimenomaan siinä luki juuri niin. "mutta kaikki rahat menee yheisiin menoihin ja jos jotain jää säästöön, se menee yhteiseen hyvään aikanaan, oli rahat säästössä kenen tilillä hyvänsä."
Me elettiin noin vuoden verran niin, että kaikki menot olivat 50/50. Sen jälkeen todettiin se toimimattomaksi ja siirryttiin siihen, että on yhteiset rahat. Itse tienaan 3000 euroa käteen ja puolisoni noin 1500 euroa. Suht kiinteät kulut ovat per kuukausi noin 2700-3000 euroa. Tarkoittaa siis sitä, että puolisolleni ei jäisi juuri mitään käteen, kun taas itselleni jäisi aika paljon. Mielestäni tilanne olisi melko epäreilu. Siksi ehdotuksestani siirryttiin nykyiseen järjestelmään.
Meillä on yhteisiä menoja ja omia menoja. Rahat ovat vain ja ainoastaan yhteisiä. Kuten ovat säästötkin. Ainakin meillä toiminut hyvin. Ei olla koskaan riidelty rahasta ja kummatkin tietävät koko ajan mikä on rahatilanteemme ja mihin on varaa ja mihin ei ole varaa. Kummankaan ei tarvitse kysyä lupaa jos jotain haluaa ostaa itselleen (kengät, vaatteita, käydä ulkona syömässä jne.). Isommista hankinnoista aina keskustellaan/neuvotellaan yhdessä ja mietitään onko johonkin varaa tai järkeä ostaa. Mitään isompaa tuskin kumpikaan hankkisi "lupaa" kysymättä vaikka olisi omat rahat (esim. sohva, auto, televisio),
Itse olen aina ihmetellyt pareja, joissa todella tiukasti pidetään kiinni omista rahoistaan. Itselleni ei ainakaan ole tärkeää, että saan käyttää kaiken tienaamani 3000 euroani juuri itseeni. Mielelläni jaan osan siitä omastani puolisolleni, jonka kanssa kuitenkin perhettä perustetaan tarkoituksena elää lopun elämää yhdessä. Toki jokaisella on oikeus elää parisuhdettaan omalla tavallaan.Kymmennen vuotta tällä systeemillä on menty ja tuskin koskaan tätä muuksi muutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä nykyihmisten ajatuksia, avoparikin yhteiskunnan taholta lasketaan perheeksi, ei miksikään kämppiksiksi, siksi puolison tulot vaikuttaa toiseenkin tukia haettaessa. Kyllä siitä viimeistään pitäisi käsittää se, että kun ollaan parisuhteessa ja muutetaan yhteen, niin silloin muututaan perheyksiköksi, ja molempien tulot menevät käytännössä samaan laariin, ei voi olla perhe niin että eletään erillisiä elämiä eli elintaso on eri.
Jos puolisoaan rakastaa ja haluaa tämän kanssa perustaa perheen, eli muuttaa yhteen, pitää osata ajatella että siitä lähtien lähes kaikki on yhteistä, myös rahat, jos on jääkaappi yhteinen niin silloin on ruuatkin yhteisiä. Yleensä lapsia opetetaan jakamaan omastaan, mutta sitten kun tuleekin vastaan se elämän rakkaus niin ne lapsuuden opetukset haihtuu päästä. Omalle rakkaimmalle ei haluta jakaa omia tienaamia rahoja. Jos rakkaus ei riitä lompakolle asti, niin ei se riitä sitten missään muussakaan, jos toinen sairastuu vaikka syöpään tai loukkaantuu autokolarissa, niin pulassa ollaan. Yleensä rakastetusta ajatellaan että voisin antaa henkeni hänen puolestaan... mitä rakkautta se on jos ei yhtään palkkatöitä tehdä rakkaan eteen? Ja varsinkin kun ihminen joka tienaa normaali enemmän, harvemmin tekee töitä sen enenpää.
Minä ainakin teen töissä yhtä paljon töitä kuin päällikkökin, ja sillä on varmaan vähintään kaksinkertainen palkka muhun verrattuna, ja päällikkö tekee varmasti enemmän töitä kuin toimitusjohtaja, mutta sillä taas on varmasti aika paljon parempi palkka. Jos minä pääsen joskus päällikön asemaan, eli alan saada parempaa palkkaa kuin nyt, niin kyllä sitten mies saa jäädä pois inhoamastaan työstä, ja minä kannan suuremman vastuun elämisen kuluista.
Se on se itse keksimämme ideologia jota kutsutaan tasa-arvoksi. Joka on johtanut siihen, että perheet muisuttaa enemmän sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saada tehdä mitäkin, kuin yksikköä.
Onko se sitten tasa-arvoa, jos ap ei koskaan pääse samaan asemaan miehensä kanssa ja tämä vaatii maksaa aina enemmän? Itse en tosin usko siihen, että kaikki voitaisiin käytännössä maksaa tasan ja jo nytkin mies maksaa jostain enemmän mistä apkin mahdollisesti hyötyy.
Tasa-arvo pitää olla myös perheessä, ei saa suosia toisia lapsia ja jättää toisia ilman, ei myöskään voi olla niin että yhdellä on paljon korkeampi elintaso perheen sisällä, se ei silloin ole perhe, ja perheen yksikköhän perustuu rakkauteen, ei rahaan. Siksi eletään samassa taloudessa kun halutaan olla perhe, kämppikset on sitten asia erikseen. Aika harvassa onneksi on näitä sukupuolten välistä sotaa käyvät pariskunnat jotka kuvittelee olevansa perhe. Minä en tunne yhtään perhettä jossa olisi muuta kuin yhteiset rahat, molemmilla yleensä omat tulot ja pankkitilit, mutta kaikki rahat menee yheisiin menoihin ja jos jotain jää säästöön, se menee yhteiseen hyvään aikanaan, oli rahat säästössä kenen tilillä hyvänsä.
Mä en kestäisi viikkoakaan tuollaisessa suhteessa, jossa ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei voisi käydä omien ystäviensä kanssa ikinä missään ilman puolisoa jne. Onneksi mun ei tarvitsekaan. Meillä yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää loput omat rahansa miten haluaa.
Miten niin ei saa olla mitään omaa??? Tottakai on omat harrastukset, niin lapsilla kuin vanhemmillakin, ja miten perheen raha-asiat liittyy siihen että käy ystäviään tapaamassa? Meneekö siihen koko perheen ruokarahat vai mitä? Jos käy ilman puolisoa jossain, se ei tarkoita sitä että normaalin elämisen menot pitäisi laittaa tasan vaikka tulot olisi ihan erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naimisissa vai avopari? Jos naimisissa, Suomen laki sanoo että puolisoilla on puolison js perheen elatusvelvollisuus "kykyjen" siis tulojen mukaan. Jos olette avopari, on kulut jaettava.
En ymmärrä mikseivät ihmiset hahmota että avioliitto tarkoittaa julkista tiedotetta että halutaan ottaa toisesta ja myös toisen jälkeläisistä elatusvastuu. Jos ei haluta mitään tekemistä toisen rahojen ja omaisuuden kanssa, ei mennä naimisiin.
Myös yhteiskunnan tulisi käsitellä avopareja erillisinä, esim tukien tapauksessa. Mitä ne toisen rahat kuuluu samassa kämpässä asuville?
Avopareilla on myös toistensa elatusvelvollisuus.
Kenenkänn ei siis kenenkään pidä elää yhdessä perheenä toisen kanssa niin että on eri talous. Se on sairasta ja suurempituloinen käyttää pienituloisempaa hyväksi.
Ap: muuta omaan asuntoon jä jätä tuollainen kakkaläjä.
T.31v yhteiseloa eikä koskaan ole ollut minun tai puolison rahoja vaan yhteiset vaikka omat tilitkin on.Milloin teille jumalauta menee kaaliin se, että elatusvelvollisuus EI OLE sitä, että pienempituloisen elintaso nostetaan sellaiselle tasolle jolle hänellä ITSELLÄ ei ole varaa?
Jos puolisolla ei ole mitään tuloja, on toisen puolison jolla on tuloja elätettävä kokonaan varaton puoliso, kaikki, siis ihan kaikki, asunto, ruoka, vaatteet, harrastukset, liikkuminen, lomat.. Sitä on olla perhe. Jos sitä ei halua, ei kannata hommata puolisoa. Yhteiskunta olettaa että pariskunnat haluavat olla perhe jolla on yhteiset tulot ja menot. Eihän sossustakaan saan penninlatia jos puolisolla on tulot sen verran että molemmille riittää.
Jos ei ole mitään tuloja, ei ole töissäkään. Mihin pitäisi liikkua? Ulkona voi kävellä tai pyöräillä, sen kauemmas tuskin tarvitsee kotinurkilta ainakaan kovin usein lähteä. Harrastuksista valitaan sellainen, joka ei maksa mitään, jos ei ole tuloja. Lomat voi oikein hyvin viettää kotonakin siihen asti, että molemmilla on tuloja. Vaatteiden ei tarvitse olla uusia vaan sukulaisilta kierrätettyjä tai kirppiksiltä ostettuja. Loppujen lopuksi vain asumisen ja ruuan joutuu maksamaan ja ruuassakin voi säästää pitkän pennin, kun tekee itse ja ostaa halvinta.
Jos kerran perheellä on rahaa, niin miksi pitäisi noin elää? En minä ainakaan jos tienaisin viisi tonnia kuussa suostuisi lomia kökkimään kotona ja kirppisvaatteita käyttämään, ja kyllä se köyhäkin joutuu joskus liikkumaan jossain, jopa niin kaukana ettei kävellen ole järkevää mennä ja talvella ei voi pyörälläkään ajaa, ja pyörätkin maksaa monta sataa.
Onpa vaikeaa! Meillä on aina ollut yhteiset rahat. Kummankin palkka on tullut samalle tilille ja siitä on maksettu kaikki menot. So simple!
Ei ole ikinä näinä vuosikymmeninä tarvinnut miettiä, kuka maksaa mitäkin. Ja kun on ostettu asunto, mökki ja pari sijoitusasuntoa, niin aina ne on laitettu molempien nimiin.
Vierailija kirjoitti:
Me elettiin noin vuoden verran niin, että kaikki menot olivat 50/50. Sen jälkeen todettiin se toimimattomaksi ja siirryttiin siihen, että on yhteiset rahat. Itse tienaan 3000 euroa käteen ja puolisoni noin 1500 euroa. Suht kiinteät kulut ovat per kuukausi noin 2700-3000 euroa. Tarkoittaa siis sitä, että puolisolleni ei jäisi juuri mitään käteen, kun taas itselleni jäisi aika paljon. Mielestäni tilanne olisi melko epäreilu. Siksi ehdotuksestani siirryttiin nykyiseen järjestelmään.
Meillä on yhteisiä menoja ja omia menoja. Rahat ovat vain ja ainoastaan yhteisiä. Kuten ovat säästötkin. Ainakin meillä toiminut hyvin. Ei olla koskaan riidelty rahasta ja kummatkin tietävät koko ajan mikä on rahatilanteemme ja mihin on varaa ja mihin ei ole varaa. Kummankaan ei tarvitse kysyä lupaa jos jotain haluaa ostaa itselleen (kengät, vaatteita, käydä ulkona syömässä jne.). Isommista hankinnoista aina keskustellaan/neuvotellaan yhdessä ja mietitään onko johonkin varaa tai järkeä ostaa. Mitään isompaa tuskin kumpikaan hankkisi "lupaa" kysymättä vaikka olisi omat rahat (esim. sohva, auto, televisio),
Itse olen aina ihmetellyt pareja, joissa todella tiukasti pidetään kiinni omista rahoistaan. Itselleni ei ainakaan ole tärkeää, että saan käyttää kaiken tienaamani 3000 euroani juuri itseeni. Mielelläni jaan osan siitä omastani puolisolleni, jonka kanssa kuitenkin perhettä perustetaan tarkoituksena elää lopun elämää yhdessä. Toki jokaisella on oikeus elää parisuhdettaan omalla tavallaan.Kymmennen vuotta tällä systeemillä on menty ja tuskin koskaan tätä muuksi muutetaan.
Meillä taas on omat rahat juuri siksi, että ei tarvitse neuvotella kuin sellaisista suuremmista hankinnoista, jotka koskevat molempia kuten asunto tai sisustukseen liittyvät asiat ja silloinkaan kyse ei ole rahasta vaan millainen hankitaan. Jos mies haluaa vaihtaa moottoripyöränsä uudempaan, niin ei tarvitse neuvotella asiasta minun kanssani vaan käy ostamassa. Omilla rahoillaanhan hän sen ostaa. Tai jos minä haluan lähteä pienituloisen siskoni kanssa Lontooseen shoppailureissulle, niin minä varaan ja maksan matkat eikä mun tarvitse neuvotella asiasta mieheni kanssa, koska omilla rahoillanihan minä reissun maksan. Ei olla koskaan riidelty rahasta ja hyvin toiminut jo 21 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä nykyihmisten ajatuksia, avoparikin yhteiskunnan taholta lasketaan perheeksi, ei miksikään kämppiksiksi, siksi puolison tulot vaikuttaa toiseenkin tukia haettaessa. Kyllä siitä viimeistään pitäisi käsittää se, että kun ollaan parisuhteessa ja muutetaan yhteen, niin silloin muututaan perheyksiköksi, ja molempien tulot menevät käytännössä samaan laariin, ei voi olla perhe niin että eletään erillisiä elämiä eli elintaso on eri.
Jos puolisoaan rakastaa ja haluaa tämän kanssa perustaa perheen, eli muuttaa yhteen, pitää osata ajatella että siitä lähtien lähes kaikki on yhteistä, myös rahat, jos on jääkaappi yhteinen niin silloin on ruuatkin yhteisiä. Yleensä lapsia opetetaan jakamaan omastaan, mutta sitten kun tuleekin vastaan se elämän rakkaus niin ne lapsuuden opetukset haihtuu päästä. Omalle rakkaimmalle ei haluta jakaa omia tienaamia rahoja. Jos rakkaus ei riitä lompakolle asti, niin ei se riitä sitten missään muussakaan, jos toinen sairastuu vaikka syöpään tai loukkaantuu autokolarissa, niin pulassa ollaan. Yleensä rakastetusta ajatellaan että voisin antaa henkeni hänen puolestaan... mitä rakkautta se on jos ei yhtään palkkatöitä tehdä rakkaan eteen? Ja varsinkin kun ihminen joka tienaa normaali enemmän, harvemmin tekee töitä sen enenpää.
Minä ainakin teen töissä yhtä paljon töitä kuin päällikkökin, ja sillä on varmaan vähintään kaksinkertainen palkka muhun verrattuna, ja päällikkö tekee varmasti enemmän töitä kuin toimitusjohtaja, mutta sillä taas on varmasti aika paljon parempi palkka. Jos minä pääsen joskus päällikön asemaan, eli alan saada parempaa palkkaa kuin nyt, niin kyllä sitten mies saa jäädä pois inhoamastaan työstä, ja minä kannan suuremman vastuun elämisen kuluista.
Se on se itse keksimämme ideologia jota kutsutaan tasa-arvoksi. Joka on johtanut siihen, että perheet muisuttaa enemmän sukupuolten välistä sotaa kumpi sukupuoli saada tehdä mitäkin, kuin yksikköä.
Onko se sitten tasa-arvoa, jos ap ei koskaan pääse samaan asemaan miehensä kanssa ja tämä vaatii maksaa aina enemmän? Itse en tosin usko siihen, että kaikki voitaisiin käytännössä maksaa tasan ja jo nytkin mies maksaa jostain enemmän mistä apkin mahdollisesti hyötyy.
Tasa-arvo pitää olla myös perheessä, ei saa suosia toisia lapsia ja jättää toisia ilman, ei myöskään voi olla niin että yhdellä on paljon korkeampi elintaso perheen sisällä, se ei silloin ole perhe, ja perheen yksikköhän perustuu rakkauteen, ei rahaan. Siksi eletään samassa taloudessa kun halutaan olla perhe, kämppikset on sitten asia erikseen. Aika harvassa onneksi on näitä sukupuolten välistä sotaa käyvät pariskunnat jotka kuvittelee olevansa perhe. Minä en tunne yhtään perhettä jossa olisi muuta kuin yhteiset rahat, molemmilla yleensä omat tulot ja pankkitilit, mutta kaikki rahat menee yheisiin menoihin ja jos jotain jää säästöön, se menee yhteiseen hyvään aikanaan, oli rahat säästössä kenen tilillä hyvänsä.
Mä en kestäisi viikkoakaan tuollaisessa suhteessa, jossa ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei voisi käydä omien ystäviensä kanssa ikinä missään ilman puolisoa jne. Onneksi mun ei tarvitsekaan. Meillä yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää loput omat rahansa miten haluaa.
Vaikka on yhteiset rahat, ei se tarkoita ettei ole mitään omaa. Meillä on yhteiset rahat ja omat tilit. Emme ole toisillemme tilivelvollisia joka eurosta tai edes satasesta. Olemme jakaneet menot suurinpiirtein niin, että kummallekin jää saman verran rahaa omaan käyttöön ja sillä voi osella mitä haluaa. Isommista ostoksista tietysti keskustelemme. Niin ja jos toiselta loppuu ennen tilipäivää rahat, niin toinen toinen siirtää tilille rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Olemme asuneet nyt vuoden saman katon alla, ja tähän mennessä kaikki kulumme ovet menneet puoliksi. Sähkölaskut, ruoat, vakuutukset ja vuokrat on laitettu sentilleen kahtia siitä huolimatta, että olen itse opiskelija ja mieheni työelämässä.
Vuokran jälkeen minulle jää käteen noin 650 euroa kuukaudessa. Mieheni palkka on reilusti enemmän kuin keskimääräisen palkansaajan ja on vähintään 4500 euroa kuukaudessa.
Syksyllä opintotukijärjestelmä muuttuu, enkä jatkossa saa opintotuen asumislisää laisinkaan, sillä avopuolisoni ansiot vaikuttavat tuen saantiin. Näin ollen käteen jäävä määrä vuokran jälkeen tippuu 350e/ kk. Tästä on tietenkin maksettava laskut, ruoat ja kaikki muu eläminen.
Otin asian puheeksi mieheni kanssa ja sanoin, ettei minulla ole enää varaa asua jatkossa yhteisessä asunnossamme. En pysty elämään kirkonrotan lailla *varsinkaan*, kun toinen kylpee vieressä rahoissaan. Vaikken hänelle kateellinen olekaan, niin väitän että tilanne aiheuttaisi vähintäänkin pahaa mieltä. Mies kommentoi asiaa villaisella, ja sanoi, että "no et sä samalla rahalla saa ku kellarin nurkan. mieti nyt vähä"
Mikä on teidän mielestänne oikea ratkaisu jakaa taloutta? Onko reilua jakaa kulut puoliksi ja kituuttaa köyhyysrajan alapuolella, onko kulut jaettava suhteessa tuloihin vai onko parempi muuttaa toisaalle?
350 euroahan riittää ihan mainiosti. Tuokaan menee 150 euroa. Sähköön ehkä 20, puhelimeen ja nettiin jotain 30e yhteensä. Mitä sinä lopuilla ajattelit tehdä?
Mä en kestäisi viikkoakaan tuollaisessa suhteessa, jossa ei saisi olla mitään omaa. Ei omia harrastuksia, ei voisi käydä omien ystäviensä kanssa ikinä missään ilman puolisoa jne. Onneksi mun ei tarvitsekaan. Meillä yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää loput omat rahansa miten haluaa.