Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa

Millanen sun oma päivä oli?

Mikä olisi mukavampi arkipäivän kuvaus? Mulla ei ole lapsia, mutta ei mun töissäkäyminen ole tuon ihmeellisempää.

No ei varmaan tätä voikaan verrata jonkun lapsettoman maailmaan "päivä kaupungilla shoppailen ja margaritaa terassilla nauttien" -menoon. Sulla puuttuu ehkä lapsettomana se näkemys siihen, mikä siinä kahden lapsen arjessa on "kivaa" koska se maailma on ihan erilainen kun sinun elämäsi. Tuossa tarinassa kivaa oli se, että A)Saivat nukkua yli kahdeksaan (et voi lapsettomana käsittää mitä hienoa siinä on, se avautuu kenties klo 5 herätysten jälkeen ihan eri tavalla) B)keksi keinon laittaa ruoka loppuun, vaikka vauva heräsi kesken. Sai lapset vielä pihalle leikkimään ja meni itsekin ulos ja tulivat syömään valmista ruokaa C) sai pienen lepohetken keskellä päivää kun molemmat lapset nukkuivat yhtäaikaa

Maailma on ihan erilainen paikka kun saa lapsia. T. Kahden lapsen äiti, been there done that

Vastaavasti voisi kysyä opiskelijoilta, mikä siinä opintotuilla elämisessä on niin mukavaa? No kas, kun se - kuten tuo pikkulapsivaihekaan - ei kestä kuin muutaman vuoden. Ja onhan noissa päivissä välillä ihan kivojakin hetkiä, aivan kuten opiskelijankin päivissä.

Kukaan ei ollut kipeä. Ei ollut aikataulua. Mies ei ollut työmatkalla.

Kuulosti ihan kivalta? Paitsi onko se mies töissä iltamyöhään vai miksei osallistu hommiin mitenkään?

No, en ole tuon ketjun aloittaja, ja mun mies ei ole tehnyt tuollaisia katoamistemppuja (ja muutenkin on hoitanut lapsia tasapuolisesti), enkä tiedä, miten ap koki päivänsä, mutta minulle tuossa lainaamasi ap:n päivässä ihanaa/kivaa/hienoa/merkityksellistä olisi

-taaperon kanssa leikkiminen ja jutteleminen. Olen aina tykännyt leikkimisestä ja leikkien keksimisestä, ja yleisesti ottaen nautin taaperoiden/pikkulasten kanssa olemisesta (no, lähinnä omieni kyllä).

-vauvan hoitaminen. On palkitsevaa ja tuottaa mielihyvää, kun saa toisen, pienen ja avuttoman olennon olon hyväksi. Se kun vauva nukahtaa tyytyväisenä syliin on yksi parhaista tunteista ja kokemuksista maailmassa.

-yleisemmin se, kun saa omiin lapsiin hyvän yhteyden ja vuorovaikutuskokemuksen. Ap:n tuossa päivässä ei ehkä ollut suoranaisesti tällaisia hetkiä, mutta niitä tulee kun on lasten kanssa kotona pitempään ja se on todella palkitsevaa ja ainutlaatuista.

-sain vaikutelman, että ap hoiti esikoisen raivarit kärsivällisesti ja "oikein". Siitä saa (ainakin minä) valtavan onnistumisen kokemuksen, koska silloin on rakentanut lapsen kykyä hallita myöhemmin tunteitaan itse.

Ja mä en ole mikään äitiydelle omistautunut ihminen, en ole ollut kauhean kauan kotona ja tosiaan mies hoitaa 50-50 lapsia, mutta mulla on aina ollut omien lasten kanssa pääosin hirveän hauskaa.

Mikä tuossa ei ollut mukavaa, rauhallista kotoilua, parasta.

Tälleen teinien vanhempana kuulostaa karmealle :D never again!

En käsitä tuollaista elämää yhtään. En pystyisi tuohon ja vihaisin sitä, ei ole minun juttuni. Muuten, ei se meidän lapsettomien elämäkään todellakaan ole mitään pelkkää shoppailua ja drinkkien juomista mutta olen aivan hemmetin tyytyväinen, että saan päättää itse menoni eikä kukaan ole minusta riippuvainen. Tämä sopii minulle, kukin tehköön miten tykkää.

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Vierailija kirjoitti:

Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:

"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "

Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?

Eihän tuossa ollut mitään erikoista, tuollaista se aika pitkälle on jos on kaksi tuon ikäistä lasta. Itse toki voi vaikuttaa aika moneen asiaan, miten tekee kotitöitä ja mitä tekee lasten kanssa ja koska, mutta toisaalta on asioita joihin ei voi vaikuttaa, koska ne lapset on ihmisiä ja ihmiset on aina erilaisia, voi olla vaikka koliikkia sairastava vauva. Leppoisaa elämää silloin kun kukaan ei sairasta tai mitään.

Ainoa mikä tuossa jutussa oli kauheaa, oli ne asiat mitä lopussa oli miehestä sanottu, normaalin miehen kanssa elettynä tuo on mukavaa elämää niin kauan kun sitä kestää, muutaman kuukauden päästä ei ole enää vauvaa, vaan on 1 ja 3 vuotiaat taapero/leikki-ikäiset, sitten menee neljä vuotta niin on jo iso leikki-ikäinen ja koululainen, ne on jokainen vaihe erilaisia. Lapset kun kasvaa ja kehittyy päivä päivältä, ja aika menee sitä seuratessa todella nopeasti, yksi vuosi hujahtaa, ja huomaa että miten tuo mun lapsi on jo noin iso, tekee itse kaikkea ja puhuu viisaita ja hauskoja juttuja.

Miksi ap kyselet että mitä kivaa tuossa elämässä on, kun tuo on niin lyhytaikainen vaihe elämässä ettei ole juuri väliä onko se kauhean kivaa vai tylsää, tai jopa rankkaa, yleensä se on niin kuin elämä kaikilla, joskus on kivaa, joskus tylsää ja joskus rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Toi on semmosta hyvää perusnormiarkea.

Kaameaa arkea on meillä olllut esimerkiksi se kun lapset sairasti vuorotellen vesirokkoa viisi viikkoa, kuopuksen astma joka vei yöunet kuudeksi vuodeksi, se kun mies lähti kahdeksaksi viikoksi työmatkalle ja mulla oli häthätää murtumasta parantunut selkä ja minä ja lapset saatiin sikavirus.

Noro yhtä aikaa kaikilla.

Se kun multa murtui ranne ns vahvemmasta kädestä. Ei edes nappeja saanut kiinni, eikä tietenkään kyennyt ajamaan autoa eli ei kuskaamaan lapsia kouluun. 11 viikkoon. Se joulu tuli oikeasti valmisteltua vasemmalla kädellä.

Miksi se sulle pitäisi selittää? Kai sinä täysi-ikäisenä (?) ymmärrät, että toiset tekee lapsia ja toiset ei. Elämä menee sitten valintojen mukaan. Jos olet epävarma omista valinnoistasi tai et arvosta lapsiperheen arkea niin ketä se kiinnostaa muuta kuin itseäsi. Itse en ole valinnut lapsiperheen arkea mutta ei kenenkään tarvitse selitellä minulle minun valintojani tai omiaan. Noloa tuo yhdenlainen tarkoitushakuinen kyselyikä.

Vierailija kirjoitti:

No, en ole tuon ketjun aloittaja, ja mun mies ei ole tehnyt tuollaisia katoamistemppuja (ja muutenkin on hoitanut lapsia tasapuolisesti), enkä tiedä, miten ap koki päivänsä, mutta minulle tuossa lainaamasi ap:n päivässä ihanaa/kivaa/hienoa/merkityksellistä olisi

-taaperon kanssa leikkiminen ja jutteleminen. Olen aina tykännyt leikkimisestä ja leikkien keksimisestä, ja yleisesti ottaen nautin taaperoiden/pikkulasten kanssa olemisesta (no, lähinnä omieni kyllä).

-vauvan hoitaminen. On palkitsevaa ja tuottaa mielihyvää, kun saa toisen, pienen ja avuttoman olennon olon hyväksi. Se kun vauva nukahtaa tyytyväisenä syliin on yksi parhaista tunteista ja kokemuksista maailmassa.

-yleisemmin se, kun saa omiin lapsiin hyvän yhteyden ja vuorovaikutuskokemuksen. Ap:n tuossa päivässä ei ehkä ollut suoranaisesti tällaisia hetkiä, mutta niitä tulee kun on lasten kanssa kotona pitempään ja se on todella palkitsevaa ja ainutlaatuista.

-sain vaikutelman, että ap hoiti esikoisen raivarit kärsivällisesti ja "oikein". Siitä saa (ainakin minä) valtavan onnistumisen kokemuksen, koska silloin on rakentanut lapsen kykyä hallita myöhemmin tunteitaan itse.

Ja mä en ole mikään äitiydelle omistautunut ihminen, en ole ollut kauhean kauan kotona ja tosiaan mies hoitaa 50-50 lapsia, mutta mulla on aina ollut omien lasten kanssa pääosin hirveän hauskaa.

Kiitos analyyttisesti vastauksesta. Tämä selvitti paljon. Varmaan löytäisimme tuosta kuvauksesta asiota, joista olisimme molemmat sitä mieltä, että ne ovat vastenmielisiä tai ikäviä. Ero tulee sitten siitä, etten pidä noita mainitsemiasi plussapuolia millään lailla arvokkaina, miellyttävinä tai tavoiteltavina. Tuo on kuin henkilökohtaisen helvettini kuvaus. AP

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Normaalisti jos lapsen tekee, sitä lasta rakastaa ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa, se että lapsen ollessa ihan pieni joutuu vaihtamaan vaippoja ja muuta ikävämpää puuhaa, ei tunnu niin ikävältä koska rakastaa sitä lasta. Sen lapsen on ihan itse tehnyt, niin se on vaan erilaista kuin jonkun vieraan lapsen kanssa, en minäkään haluaisi vieraiden lapsia hoitaa. Se on vähän sama kuin alkaisi remontoida kovalla vaivalla ja rahalla vuokra-asuntoa, on ihan eri asia rempata omaa asuntoa.

Mikä sun mielestä tuossa elämässä on niin kauheaa? Ruuan laitto, pyykinpesu? Päiväunet? Lastensa kanssa seurustelu?

On minunkin vaikea kuvitella, että AP olisi äiti. Äidit valitsevat ajattelun oman napansa ympäriltä. Toiset pystyy siihen, toiset ei.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap kyselet että mitä kivaa tuossa elämässä on, kun tuo on niin lyhytaikainen vaihe elämässä ettei ole juuri väliä onko se kauhean kivaa vai tylsää, tai jopa rankkaa, yleensä se on niin kuin elämä kaikilla, joskus on kivaa, joskus tylsää ja joskus rankkaa.

En kyllä löydä omasta elämästäni sellaista useamman vuoden jaksoa, jonka osalta en olisi kiinnostanut, elänkö kivaa ja mukavaa vaiko tylsää ja rankkaa arkea. Eikö tuolla asenteella voisi mennä vankilaankin muutamaksi vuodeksi, koska mitä väliä niin lyhyen ajan elämänlaadulla nyt on? AP

Harvoin kai kenenkään arkipäivä on mitään suurta ja hienoa. Lasten kanssa kyllä on parasta juuri tuollainen arki, se on ihmeitä täynnä. Aikuinenkin huomaa ihmetellä miten kummassa se hiekkalaatikon hiekka onkin pienen pieniä eri värisä kiviä.

Minua aina surettaa näiden vapaaehtoisesti lapsettomien selitykset, en pidä lapsista, tervejärkinen ihminen kun ei voi olla pitämättä omista lapsistaan.

On ihan eri asia kiireisenä, nälkäisenä, väsyneenä törmätä kiukuttelevaan kiljuvaan uhmaikäiseen kaupan lattialla kuin kasvattaa pienestä käsivarren mittaisesta omasta vauvasta 200cm nuori mies.

Minun puolestani jokainen toki saa tehdä kuten haluaa ja selitellä vapaaehtoista lapsettomuuttaan itselleen miten haluaa, mutta minua eivät muut kuin mielenterveysongelmat vakuuta ja valitettavasti silloin harvoin ymmärretään olla vela.

Pikkulapsiaika on tosi nopeasti ohi menevä vaihe. Eikä jokaisella lapsettomalla työssäkäyvällä voi jokainen arkipäivä olla aina yhtä juhlaa? Ei minunkaan ollut, kyllä v*tutti monesti herätä töihin kuudelta stressin keskelle tuntikausiksi. Illalla sitten ne kaupassakäynnit ja siivoukset ym. Toki oli vapaampaa ja omalla tavallaan rennompaa ja kivempaa elämää, mutta myös henkisesti paljon tyhjempää.

Näin minä koen, jokaisella on toki oikeus elää elämänsä niin kuin itse tahtoo, onneksi.