Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2500)
Mulla oli tälläinen kaveri, sen takia en jaksa enää hengata hänen kanssaan. Härnäsi kokoajan, kerran muistan kun yritti kokoajan hörkkiä ja nyppiä rintakarvojani, niin mulla meni hermot ja tönäsin taaksepäin... sen jälkeen ylimielinen hymy vaihtui ärsyttävään, tympeään ilmeeseen "mikf oot vihanne??? mikf"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jopa on tiukkapipoista porukkaa. Luulisi että on kivempi olla pellen kanssa kuin jonkun hakkaajajuopon.
Olisit onnellinen kun sirkus on kotona, säästyy huvittelurahat.
Osta sille pellenaamari niin on vieläkin hauskempaa.
Piti sitten verrata hakkaajajuoppoon. Miksi ihmeessä? Outo viesti.
Vierailija kirjoitti:
Jopa on tiukkapipoista porukkaa. Luulisi että on kivempi olla pellen kanssa kuin jonkun hakkaajajuopon.
Olisit onnellinen kun sirkus on kotona, säästyy huvittelurahat.
Osta sille pellenaamari niin on vieläkin hauskempaa.
Pelle voi miettiä sitäkin, miten hyvin hänen temput uppoaa yleisöön. Jos jutut ja temput ei naurata vaan ärsyttää, niin minkä johtopäätöksen pelle voi vetää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa on tiukkapipoista porukkaa. Luulisi että on kivempi olla pellen kanssa kuin jonkun hakkaajajuopon.
Olisit onnellinen kun sirkus on kotona, säästyy huvittelurahat.
Osta sille pellenaamari niin on vieläkin hauskempaa.
Pelle voi miettiä sitäkin, miten hyvin hänen temput uppoaa yleisöön. Jos jutut ja temput ei naurata vaan ärsyttää, niin minkä johtopäätöksen pelle voi vetää?
Että on väärin ymmärretty nero? Kyllä pieru- ja röyhtäyshuumori on yleismaailmallisesti hauskaa.
Tuliko miehestä pelle vasta häiden jälkeen vai onko mies pysynyt samanlaisena? Pelleilikö seremoniassa niin että oli laittavinaan sormuksen sormeesi, mutta veti sen viime hetkellä aina pois, kunnes ärähdit asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää se näissä aina että miten ihmiset päätyy yhteen tälläisten friikkien kanssa. Onhan tollaisessa pellemiehessä täytynyt olla jotain outoa alunperinkin. Ja miksi edes miettiä muuta kuin eroa. Jos ei ominpäin osaa olla pelleilemättä niin itse katsoisin hetken oudosti ja lähtisin menemään tai heittäisin pellen pihalle. Ihan oikeasti ihmiset, elämä on liian lyhyt että kannattaisi hammasta purren olla jonkun idiootin kanssa.
Puhun nyt vain omasta puolestani. Olin nuori, epävarma ja kokematon, ehkä vähän epätoivoinenkin. En tiennyt parisuhteista mitään muuta kuin mitä vanhemmillani olin nähnyt ja heidän suhde ei ollut myöskään ihan terve. Ei mies tietenkään heti alussa ollut niin mahdoton pelle, koska oli edelleen vieraskorea kanssani, mutta hänessä oli kuitenkin jälkikäteen ajateltuna joitakin merkkejä, joista olisi pitänyt huolestua ja huolestuinkin. Esimerkiksi se, että hän puhui kaikille läheisilleen aika epäkunnioittavasti, ääntä korottavasti ja inttävästi, mutta oli ulkopuolisille ylitsevuotavan kohtelias, myös minulle tietenkin kun olimme vasta suhteen alussa. Mun olisi pitänyt tajuta, että jos hän puhuu esimerkiksi äidilleen ja siskolleen tosi provosoivaan sävyyn niin jossain vaiheessa myös minulle. Ja kyllä minä sen jollain tavalla tajusinkin, mutta en vain osannut lopettaa suhdetta noin vähäpätöisestä syystä kun vihdoinkin sain poikaystävän ja aika moni muukin siinä iässä on vanhemmilleen vähän tyly, kun ollaan siinä napanuoran katkaisuvaiheessa. Joskus itsekin huusin äidilleni, mutta mulla tuli siitä myös aina paha olo ja pyysin anteeksi.
Toinen mistä olisi pitänyt tajuta jotain oli täälläkin esille tuotu miehen epävarmuus, mutta en silloin vielä tajunnut että hän oli epävarma. Hän ei tavallaan päästänyt ketään lähelle emotionaalisesti vaan heitti mieluummin huumoriksi, jos tuli vähänkin syvällisempiä puheenaiheita.
Mutta olinhan itsekin epävarma. Oikeassa seurassa esimerkiksi hyvän ystävän kanssa kuitenkin osasin joskus avautuakin. Poikaystäväni kanssa en, mutta pidin sitäkin normaalina ja odotin asian korjaantuvan ajan myötä kun opin luottamaan häneenkin. Sitä päivää ei kuitenkaan koskaan tullut. Pidin itseäni meistä kahdesta selvästi epävarmempana, mutta jälkiviisaana voi todeta, että en ollut. Se hänen alati kasvava pelleilynsä vaikutti minuun niin etten uskaltanut olla oma itseni hänen seurassaan ja sen takia oli paha olla, koska ei suhteesta saa oikein mitään irti olemalla varautunut. Myös hän oli sitä mieltä, että minun epävarmuus on suhteessamme isoin ongelma. En osannut kuitenkaan muuttaa itseäni taikaiskusta itsevarmaksi, joten päätin erota poikaystävästäni. Mulla kesti vuosia tajuta, että ei kaikki ollutkaan omaa syytäni enkä ole ihan epäonnistunut ihminen. Me vaan oltiin kaksi epävarmaa yhdessä ja hänen tapansa diilata oman epävarmuutensa kanssa oli jatkuva pelleily, kun taas itse hämmennyin ja muutuin entistä epävarmemmaksi. Pellen tyyli suojelee itseään muiden kustannuksella, se on jonkinlainen selviytymismetodi. Hyvin itsekäs ja epäreilu sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samantyyppinen mies. Kääntää romanttiset tilanteet usein mauttomaksi vitsiksi, esimerkiksi pieraisee tai sanoo jotain tunnelman latistavaa kesken halailun. Luulee tämän "jekuttamisen" olevan hauskaa. Toisaalta mies osoittaa sanoin ja teoin usein myös välittävänsä minusta, vitsailua on vain määrällisesti liikaa. Mies ei myöskään seurassa huomaa, milloin jokin vitsi vanhenee tai hyvän maun raja on ylittymässä. Mies petraa aina muistuttaessani asiasta mutta palaa lopulta taas vanhoihin tapoihinsa.
Tapailin erästä miestä, tutustuttiin ja hyvin meni. Johti sitten seksiin se tapailu. Oli hän aamulla lähdössä, pukiessaan pieraisi isosti, ja ihan luontevasti totesi, että on syönyt banaanin ja se pierettää.
Siihen kuihtui se romanssi!
Lopetin yhteydenpidon tyystin.
On kuulema ihmetellyt miksi en vastaa.
En vaan pysty moukan janssa okemaan.Mulla oli kerran yksi mies ekaa kertaa kylässä niin, että oltiin sängyssä makoilemassa. En muista enää oliko harrastettu seksiä vai ei. Joka tapauksessa mies lähti vessaan, tuli sieltä hetken päästä takaisin ja sanoi, että ai niin unohdin pieraista! Hän meni takaisin vessaan, pieraisi siellä kuuluvasti ja palasi sitten sänkyyn. Oli kyllä aika... mielenkiintoista.
Eli siis miten sitten saa pieraista? Jos ei saa pieraista vessassa eikä siinäkään missä sattuu olemaan, niin missä sitten? Vai pitääkö kärvistellä vatsanväänteissä, ettei neidot vain järkyty siitä, että miehellä on suolentoimintoja?
Nämä vaatimukset parisuhdemarkkinoilla kuulostaa välillä niin mielenkiintoisilta, ristiriitaisilta ja jopa suorastaan kohtuuttomiltakin.
T: Aseksuaali-nainen, jota ei haittaa jos muut piereskelee ja sellaisessa riittävän tutussa seurassa piereskelee itsekkin (jos se on tosielle ok, on kyllä tuskaa niiden nirppanokkien kanssa joille pieraisu on jotain tajuttoman kamalaa ja överiksi kyllä menee, jos ei edes vessassa saa pierrä).
Kyllähän pierrä saa, mutta ei niin että oikein tarkoituksella pidättää sitä ja tarjoilee sen omalle kumppanilleen päin pläsiä, kuten hauska pelle tekee. Jos kerran pystyy sitä pidättämään toisen naamalle pamauttamista varten, miksei pysty pidättämään sitä sinne vessaan viemiseen? Toki sitten kun ollaan jo vanha pari niin antaa tulla vaan, mutta silti normaalisti kunnioitetaan toista töräyttämällä se edes vähän kauempana, ei niin kuin exäni teki, että kun hänellä alkoi pierettää, oikein kiiruhti mun viereen ja laski kaasut ilmoille sellaisella pörinällä, että varmasti roiskui jotain housuihinkin. Ja vaikka sanoin etten tykkää siitä niin toinen vaan höhöttää. Tunne siinä sitten itsesi spessuksi ja rakastetuksi. Seuraavassa hetkessä tämä hurmaava rutahousu on muna pystyssä ja ihmettelee kun ei naista kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea näitä viestejä, mutta kai olet jo eronnut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samantyyppinen mies. Kääntää romanttiset tilanteet usein mauttomaksi vitsiksi, esimerkiksi pieraisee tai sanoo jotain tunnelman latistavaa kesken halailun. Luulee tämän "jekuttamisen" olevan hauskaa. Toisaalta mies osoittaa sanoin ja teoin usein myös välittävänsä minusta, vitsailua on vain määrällisesti liikaa. Mies ei myöskään seurassa huomaa, milloin jokin vitsi vanhenee tai hyvän maun raja on ylittymässä. Mies petraa aina muistuttaessani asiasta mutta palaa lopulta taas vanhoihin tapoihinsa.
Tapailin erästä miestä, tutustuttiin ja hyvin meni. Johti sitten seksiin se tapailu. Oli hän aamulla lähdössä, pukiessaan pieraisi isosti, ja ihan luontevasti totesi, että on syönyt banaanin ja se pierettää.
Siihen kuihtui se romanssi!
Lopetin yhteydenpidon tyystin.
On kuulema ihmetellyt miksi en vastaa.
En vaan pysty moukan janssa okemaan.Mulla oli kerran yksi mies ekaa kertaa kylässä niin, että oltiin sängyssä makoilemassa. En muista enää oliko harrastettu seksiä vai ei. Joka tapauksessa mies lähti vessaan, tuli sieltä hetken päästä takaisin ja sanoi, että ai niin unohdin pieraista! Hän meni takaisin vessaan, pieraisi siellä kuuluvasti ja palasi sitten sänkyyn. Oli kyllä aika... mielenkiintoista.
Eli siis miten sitten saa pieraista? Jos ei saa pieraista vessassa eikä siinäkään missä sattuu olemaan, niin missä sitten? Vai pitääkö kärvistellä vatsanväänteissä, ettei neidot vain järkyty siitä, että miehellä on suolentoimintoja?
Nämä vaatimukset parisuhdemarkkinoilla kuulostaa välillä niin mielenkiintoisilta, ristiriitaisilta ja jopa suorastaan kohtuuttomiltakin.
T: Aseksuaali-nainen, jota ei haittaa jos muut piereskelee ja sellaisessa riittävän tutussa seurassa piereskelee itsekkin (jos se on tosielle ok, on kyllä tuskaa niiden nirppanokkien kanssa joille pieraisu on jotain tajuttoman kamalaa ja överiksi kyllä menee, jos ei edes vessassa saa pierrä).
Kyllähän pierrä saa, mutta ei niin että oikein tarkoituksella pidättää sitä ja tarjoilee sen omalle kumppanilleen päin pläsiä, kuten hauska pelle tekee. Jos kerran pystyy sitä pidättämään toisen naamalle pamauttamista varten, miksei pysty pidättämään sitä sinne vessaan viemiseen? Toki sitten kun ollaan jo vanha pari niin antaa tulla vaan, mutta silti normaalisti kunnioitetaan toista töräyttämällä se edes vähän kauempana, ei niin kuin exäni teki, että kun hänellä alkoi pierettää, oikein kiiruhti mun viereen ja laski kaasut ilmoille sellaisella pörinällä, että varmasti roiskui jotain housuihinkin. Ja vaikka sanoin etten tykkää siitä niin toinen vaan höhöttää. Tunne siinä sitten itsesi spessuksi ja rakastetuksi. Seuraavassa hetkessä tämä hurmaava rutahousu on muna pystyssä ja ihmettelee kun ei naista kiinnosta.
Tulee mieleen Uuno Turhapuro, että sen oman vaimon kanssa ollaan kauhea juntti sika, mutta vieraille naisille esitetään niin gentlemannia. Mutta olihan Uunokin alussa vaimolleen kuin "adenius" 🤭. Ei varmaan kannata mennä naimisiin ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää se näissä aina että miten ihmiset päätyy yhteen tälläisten friikkien kanssa. Onhan tollaisessa pellemiehessä täytynyt olla jotain outoa alunperinkin. Ja miksi edes miettiä muuta kuin eroa. Jos ei ominpäin osaa olla pelleilemättä niin itse katsoisin hetken oudosti ja lähtisin menemään tai heittäisin pellen pihalle. Ihan oikeasti ihmiset, elämä on liian lyhyt että kannattaisi hammasta purren olla jonkun idiootin kanssa.
Puhun nyt vain omasta puolestani. Olin nuori, epävarma ja kokematon, ehkä vähän epätoivoinenkin. En tiennyt parisuhteista mitään muuta kuin mitä vanhemmillani olin nähnyt ja heidän suhde ei ollut myöskään ihan terve. Ei mies tietenkään heti alussa ollut niin mahdoton pelle, koska oli edelleen vieraskorea kanssani, mutta hänessä oli kuitenkin jälkikäteen ajateltuna joitakin merkkejä, joista olisi pitänyt huolestua ja huolestuinkin. Esimerkiksi se, että hän puhui kaikille läheisilleen aika epäkunnioittavasti, ääntä korottavasti ja inttävästi, mutta oli ulkopuolisille ylitsevuotavan kohtelias, myös minulle tietenkin kun olimme vasta suhteen alussa. Mun olisi pitänyt tajuta, että jos hän puhuu esimerkiksi äidilleen ja siskolleen tosi provosoivaan sävyyn niin jossain vaiheessa myös minulle. Ja kyllä minä sen jollain tavalla tajusinkin, mutta en vain osannut lopettaa suhdetta noin vähäpätöisestä syystä kun vihdoinkin sain poikaystävän ja aika moni muukin siinä iässä on vanhemmilleen vähän tyly, kun ollaan siinä napanuoran katkaisuvaiheessa. Joskus itsekin huusin äidilleni, mutta mulla tuli siitä myös aina paha olo ja pyysin anteeksi.
Toinen mistä olisi pitänyt tajuta jotain oli täälläkin esille tuotu miehen epävarmuus, mutta en silloin vielä tajunnut että hän oli epävarma. Hän ei tavallaan päästänyt ketään lähelle emotionaalisesti vaan heitti mieluummin huumoriksi, jos tuli vähänkin syvällisempiä puheenaiheita.
Mutta olinhan itsekin epävarma. Oikeassa seurassa esimerkiksi hyvän ystävän kanssa kuitenkin osasin joskus avautuakin. Poikaystäväni kanssa en, mutta pidin sitäkin normaalina ja odotin asian korjaantuvan ajan myötä kun opin luottamaan häneenkin. Sitä päivää ei kuitenkaan koskaan tullut. Pidin itseäni meistä kahdesta selvästi epävarmempana, mutta jälkiviisaana voi todeta, että en ollut. Se hänen alati kasvava pelleilynsä vaikutti minuun niin etten uskaltanut olla oma itseni hänen seurassaan ja sen takia oli paha olla, koska ei suhteesta saa oikein mitään irti olemalla varautunut. Myös hän oli sitä mieltä, että minun epävarmuus on suhteessamme isoin ongelma. En osannut kuitenkaan muuttaa itseäni taikaiskusta itsevarmaksi, joten päätin erota poikaystävästäni. Mulla kesti vuosia tajuta, että ei kaikki ollutkaan omaa syytäni enkä ole ihan epäonnistunut ihminen. Me vaan oltiin kaksi epävarmaa yhdessä ja hänen tapansa diilata oman epävarmuutensa kanssa oli jatkuva pelleily, kun taas itse hämmennyin ja muutuin entistä epävarmemmaksi. Pellen tyyli suojelee itseään muiden kustannuksella, se on jonkinlainen selviytymismetodi. Hyvin itsekäs ja epäreilu sellainen.
Kuin oma tarinani, mutta en tajunnut lopettaa suhdetta, vaan menimme naimisiin ja hankimme lapsia.
Sun pitää maksaa samalla mitalla. Solmit esim. ne kengän nauhat sitten toisiinsa tai johonkin.
Eihän se sanonut miten pitää solmia. Ehkä sille jossain vaiheessa valkenee idiotisminsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On taas luettu kioskikirjallisuutta ja seurauksena ylisuuret odotukset miehistä. Joo vaihtoon vain. Seuraava onkin sitten narsisti. Sen jälkeen psykopaatti. Ja niin edelleen... Kunnes lopulta jäljelle jää vain yksin jäänyt katkeroitunut miesvihaaja.
Tytöillä ja naisilla ei ole mitään epärealistisia luuloja, odotuksia parisuhteesta miehen kanssa. Näemmehän me jo lapsena mikä kova suorittajan, tekijän ja vastuunkantajan rooli naisen osa on parisuhteessa ja jo ihan vain tyttönäkin joudut kantamaan lapselle kuulumattomia vastuita. Romanttiset elokuvat ja sarjat ovat myötähäpeää aiheuttavia.
Ainoat joilla on epärealistisia luuloja parisuhteesta ovat pojat ja miehet. Vaikka itse ovat tavallisia pulleroita ilman timmiä vartaloa, isoa elintä ja tuntikausien seksisessioihin kykenemättömiä niin naisen pitäisi olla se pornon nainen, esine. Miten voi olla niin pihalla?
Mutta tuohon luetteloosi mitä tulee kun vaihtaa miestä niin olet oikeassa, meille naisille on tarjolla vaik pskaa.Sellaiset psykoosit siinä sitten. Miksi et käytä tuota samaa raivoa laihduttamiseen, laihtuminen normaalipainoon, kun on joka tapauksessa aina hyväksi.
Se koira älähtåä johon keppi kalahtaa eli osui ja upposi sinuun. Ja tosiaan, miehissä on .sekin vika että he ovat meitä naisia lihavampia eli edes suunnilleen normaalipainoista miestä on vaikea löytää. Miehen on helpompi laihduttaa kuin naisen mutta kun saamattomuus on miesten ominaisuus niin eihän se laihdutus mieheltä onnistu.
Jännästi naisten toive aikuiseksi kasvaneesta normaalista miehestä on prinsessa-unelmaa mutta miehen kriteeri naiselle eli laihuus on muka jotenkin järkevä.
Itse en pidä koiranhakkaajien mielipiteitä minkään arvoisina.
-eri
Minusta alkoi tuntumaan tosta kirjeestä, että olen naimisissa hänen isän kanssa, omena ei putoa kauaksi puusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää se näissä aina että miten ihmiset päätyy yhteen tälläisten friikkien kanssa. Onhan tollaisessa pellemiehessä täytynyt olla jotain outoa alunperinkin. Ja miksi edes miettiä muuta kuin eroa. Jos ei ominpäin osaa olla pelleilemättä niin itse katsoisin hetken oudosti ja lähtisin menemään tai heittäisin pellen pihalle. Ihan oikeasti ihmiset, elämä on liian lyhyt että kannattaisi hammasta purren olla jonkun idiootin kanssa.
Puhun nyt vain omasta puolestani. Olin nuori, epävarma ja kokematon, ehkä vähän epätoivoinenkin. En tiennyt parisuhteista mitään muuta kuin mitä vanhemmillani olin nähnyt ja heidän suhde ei ollut myöskään ihan terve. Ei mies tietenkään heti alussa ollut niin mahdoton pelle, koska oli edelleen vieraskorea kanssani, mutta hänessä oli kuitenkin jälkikäteen ajateltuna joitakin merkkejä, joista olisi pitänyt huolestua ja huolestuinkin. Esimerkiksi se, että hän puhui kaikille läheisilleen aika epäkunnioittavasti, ääntä korottavasti ja inttävästi, mutta oli ulkopuolisille ylitsevuotavan kohtelias, myös minulle tietenkin kun olimme vasta suhteen alussa. Mun olisi pitänyt tajuta, että jos hän puhuu esimerkiksi äidilleen ja siskolleen tosi provosoivaan sävyyn niin jossain vaiheessa myös minulle. Ja kyllä minä sen jollain tavalla tajusinkin, mutta en vain osannut lopettaa suhdetta noin vähäpätöisestä syystä kun vihdoinkin sain poikaystävän ja aika moni muukin siinä iässä on vanhemmilleen vähän tyly, kun ollaan siinä napanuoran katkaisuvaiheessa. Joskus itsekin huusin äidilleni, mutta mulla tuli siitä myös aina paha olo ja pyysin anteeksi.
Toinen mistä olisi pitänyt tajuta jotain oli täälläkin esille tuotu miehen epävarmuus, mutta en silloin vielä tajunnut että hän oli epävarma. Hän ei tavallaan päästänyt ketään lähelle emotionaalisesti vaan heitti mieluummin huumoriksi, jos tuli vähänkin syvällisempiä puheenaiheita.
Mutta olinhan itsekin epävarma. Oikeassa seurassa esimerkiksi hyvän ystävän kanssa kuitenkin osasin joskus avautuakin. Poikaystäväni kanssa en, mutta pidin sitäkin normaalina ja odotin asian korjaantuvan ajan myötä kun opin luottamaan häneenkin. Sitä päivää ei kuitenkaan koskaan tullut. Pidin itseäni meistä kahdesta selvästi epävarmempana, mutta jälkiviisaana voi todeta, että en ollut. Se hänen alati kasvava pelleilynsä vaikutti minuun niin etten uskaltanut olla oma itseni hänen seurassaan ja sen takia oli paha olla, koska ei suhteesta saa oikein mitään irti olemalla varautunut. Myös hän oli sitä mieltä, että minun epävarmuus on suhteessamme isoin ongelma. En osannut kuitenkaan muuttaa itseäni taikaiskusta itsevarmaksi, joten päätin erota poikaystävästäni. Mulla kesti vuosia tajuta, että ei kaikki ollutkaan omaa syytäni enkä ole ihan epäonnistunut ihminen. Me vaan oltiin kaksi epävarmaa yhdessä ja hänen tapansa diilata oman epävarmuutensa kanssa oli jatkuva pelleily, kun taas itse hämmennyin ja muutuin entistä epävarmemmaksi. Pellen tyyli suojelee itseään muiden kustannuksella, se on jonkinlainen selviytymismetodi. Hyvin itsekäs ja epäreilu sellainen.
Kuin oma tarinani, mutta en tajunnut lopettaa suhdetta, vaan menimme naimisiin ja hankimme lapsia.
No varmaan itsekin olisin mennyt, jos mies olisi kosinut. Oltiin me kuitenkin melkein 4 vuotta yhdessä. Mähän erosin siitä syystä, että syytin itseäni. Suhteen loppuvaiheessa olin jo niin sulkeutunut, että en pystynyt avautumaan poikaystävälleni muuten kuin kirjoittamalla hänelle kirjeen. Siinä me sitten asuttiin yhdessä ja oltiin kirjeenvaihdossa. Ja hän ei missään nimessä halunnut erota, mutta minä muutuin hänen kanssaan aina vain aremmaksi, enkä ymmärtänyt miksi. Lopulta päätin, että etsiköön paremman naisen kun minä olen tällainen epäviallinen tapaus, joka ei osaa edes puhua. Olin todella pitkään huonossa kunnossa, mutta vasta vuosien päästä tajusin, että ei hänkään mikään helppo tapaus ollut. Tämä keskustelu vielä entisestään avasi silmiäni. Hän kyllä löysi nopeasti uuden mimmin, mutta se oli paljon kovempi ja kokeneempi tapaus kuin minä ja ovat edelleen yhdessä. Olen melko varma että ei sille naiselle uskalla pelleillä. Helppoahan se on kilttiä ja alistuvaista kohdella kuin tiskirättiä. Kyllä parisuhteissa kuten kaikissa muissakin suhteissa on osattava pitää puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Tuliko miehestä pelle vasta häiden jälkeen vai onko mies pysynyt samanlaisena? Pelleilikö seremoniassa niin että oli laittavinaan sormuksen sormeesi, mutta veti sen viime hetkellä aina pois, kunnes ärähdit asiasta?
Tälläinen käytös on nöyryyttävää ja harvassa on morsiamet, jotka valitsisi alttarille pelleilevän kumppanin. Menee samaan kastiin "help me" -kenkien, liian pitkän välin tahdon sanomisessa, hääkakun naamaan tunkemisessa, alatyyliser vitsailut yms. Nämä eivät ole miehiä, vaan kavereidensa tai muun lähipiirin hyväksyntää vailla olevia epäitsevarmoja kakaroita.
Kiva juttu!
Itselläni on samanoloinen ongelma:
Olen naimisissa jodlaajan kanssa, en kestä enää.
En ole OIKEASTI (minäkään) sävelilletajuton, osaan heittää kyllä karaokessa biisin, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva jodlaaminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös oksettavalta olo.
Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton, kyseessä siis (add, ILMAN 'h':oota=hyperactive -ominaisuutta), itselleni TUNTEMATON ihmisen,outo 'ominaisuus'? En itse tiedä, ole enää varma. Mistään.
Tää alituinen jodlaaminen alkaa olla jo niin iso ongelma siis mulle, että mä en kohta enää kestä..
Rahvaalla on rahvaan huvit ja ne ovat ankeat. Typeryyttä, pelkkää typeryyttä. Typeryyden turruttamaa ajanhukkaa. Kamala elämä, niin kamala. Tajuta se, ettei se ikinä muuksi muutu.
Vierailija kirjoitti:
Poikapuoleni on surkea pelle.
Hän tökkii, härnää, käyttäytyy tökerösti perheenjäseniään kohtaan: isäänsä, äitiään, tähän mennessä kumpaakin vaimoaan (ovat, ihmeellistä kyllä, exiä jo molemmat), ja ikävä kyllä myös lapsiaan kohtaan. Pärjää työelämässä, osaa siellä käyttäytyä, samoin miespuolisten kavereidensa kanssa näyttää olevan "rauhallisempi".
Myös minun, äitipuolen, kanssa hän on aika rauhallinen. En tiedä johtuuko siitä että inhoaa minua, mutta ainakaan minä en ole ikinä suostunut nauramaan hänen pöllöilyilleen. En edes hymähtämään. Olen myös suoraan hänelle (kahden kesken)sanonut, että tyttären väkisin kutittaminen ei ole hauskaa vaan sadismia, minkä jälkeen hän ei ole sitä minun nähden ainakaan tehnyt.
En tiedä, onko tuo jonkinlaista yhteyteen pyrkimistä, ahdistusta hämmennystä. Ainakaan se ei ole aitoa kontaktia tuo pelleily.
No tässäkin esimerkissä näkyy hyvin se, että pelle osaa kyllä olla rauhallinen sellaisen ihmisen kanssa, jota hän kunnioittaa. Se pellerooli kohdistetaan juuri niihin kaikkein rakkaimpiin, yleensä vaimoon ja lapsiin, mikä tekee tästä todella sairasta. Pelleily ei ole aitoa kontaktia, kuten sanoit.
Mieheni ärsyttävä piirre on tekovitsikkäät seksinmankumispyynnöt. Kyselee miten olisi sekkulituokio, etuveitikkojen tapaminen, metsikköjen yhdistäminen. Tässä "vitsikkäitä" mankumisesimerkkejä.
Se koira älähtåä johon keppi kalahtaa eli osui ja upposi sinuun. Ja tosiaan, miehissä on .sekin vika että he ovat meitä naisia lihavampia eli edes suunnilleen normaalipainoista miestä on vaikea löytää. Miehen on helpompi laihduttaa kuin naisen mutta kun saamattomuus on miesten ominaisuus niin eihän se laihdutus mieheltä onnistu.
Jännästi naisten toive aikuiseksi kasvaneesta normaalista miehestä on prinsessa-unelmaa mutta miehen kriteeri naiselle eli laihuus on muka jotenkin järkevä.