Voiko panttipullojen kerääminen festarialueelta olla rikos? Flow Festivalin mukaan on!
"Huomioithan, että kaikenlainen vilpillisyys vapaaehtoisena toimiessa on rangaistavaa. Pienemmistä rikkeistä seuraa vähintään omien kulkulupien sekä festivaalilipun menetys. Esimerkiksi alkoholin tuominen festivaalialueelle on kielletty. Työtehtävissä täytyy olla myös huolellinen ja päihteetön sekä turvallisuussääntöjä on noudatettava. Jokaiseen sovittuun työvuoroon on osallistuttava ja paikalla on oltava ajoissa, sopivissa varusteissa. Muistathan, ettet saa tuoda esimerkiksi ystäviäsi porteista sisään ilman kulkulupia tai oleskelemaan asiattomasti alueelle. Isommat rikkeet selvitetään aina yhdessä poliisin kanssa. Tällaisia isompia rikkeitä ovat mm. pantillisten pullojen kerääminen huolto- tai festivaalialueelta (tämä on varkaus) tai tahallisesti aiheutetut vahingot."
Lainaus Flow Festivalin omilta sivuilta: http://www.flowfestival.com/talkooinfo/
Ymmärrän että pullojen kerääminen työaikana voidaan kieltää, mutta voiko se todella olla rikos, kun kyse on selvästi ostajien hylkäämistä maassa lojuvista pulloista?
Kommentit (183)
Jos tapahtumanjärjestäjällä ei olisi mitään oikeutta laatia omia sääntöjään, eihän pääsymaksujakaan voisi periä, kun jokamiehen oikeudella kaikilla on oikeus kulkea julkisilla alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tullut jo esille: Flow kuten monet muutkin tapahtumat, on myyneet jollekin seuralle pullojenkeräysoikeuden (tulee tuhansia euroja). Lisäksi nämä ns. " vapaat kerääjät" rikkovat roskikset ja roskasäkit, joten tämä yksi syy, miksi näin. "Vapaat kerääjät" tuottavat sotkua aika lailla.
Tätä en tiennytkään. Ei tuollaista pullonkeräysoikeutta voi myydä, koska Suomessa on vapaa oikeus kelle tahansa kerätä noita Palpan systeemin piirissä olevia pulloja. Flow ei voi myydä sellaisia oikeuksia, joita se ei aluperinkään itse omista.
Toki roskiksen rikkominen voidaan nähdä vahingontekona ja siitä hakea korvausta.Se on ihan yleistä ja ollut käytössä kauan. Urheilujärjestöt ym. kerää. Itsekin olen ollut mm. Ladun porukoissa keräämässä. Festarille tai tapahtumalle kuuluu ympäristösiivous, joten se saa maksaa siitä työstä kenelle haluaa: pullojen keräys on vuosikymmeniä myyty seuroille. Tosin en ole missää aikaisemmin nähnyt, että muita kerääjiä syytettäisiin varkaiksi tai uhkailtaisiin poliisilla: Flow ottanut tosiaan tiukan politiikan.
Tosin sillä festarilla, jossa olen ollut useina vuosina keräämässä vapaahtoisena seuran nimiin, ei ollut ehdotonta keräämiskieltoa muille, mutta sisäpuolelta kerätessä olisi nyt tietysti pitänyt liput ostaa. Suurin haitta näistä "vapaista kerääjistä" ja erittäin iso on, että ne tosiaan vetelee ne mustat jätesäkin rikki ja penkoo ne pullonhimoissaan. Festariporukat usein laittaa, iso osa ainakin, roskat roskin, mutta "aarteidenetsijät" rikkoo ne. Tulee ihan järjetön ja todella kallis sotkus. Ehkä Flow on kyllästynyt sotkuun?Joo tottakai festarinjärjestäjä saa ostaa sen siivouspalvelun keltä vain. Ja saa tilata sinne maksua vastaan haluamansa keräysporukan. Mutta ei se voi kieltää muita keräämästä niitä pulloja (tai roskia) sieltä alueelta. Eli sellaista yksinoikeutta pullojen keräämiseen ei voi myydä eikä antaa.
Miksei voi, kun sillä on tapahtuman ajan se alue hallinnassaan? Minä en ymmärrä, miten tapahtuman järjestäjällä ei ole oikeutta määrätä, mitä tapahtumaan liittyvää sieltä alueelta kannetaan ulos? Jos ajatellaan pienemmässä mittakaavassa, niin voinko minä viedä kaverin juhlista/häistä kerätyt pullot noin vain omin luvin pois, jos ne on jätetty pöytiin lojumaan? Tai vaikka täytekakun jämät? Juhlan järjestäjähän on ihan vapaasti laittanut sen täytekakun tarjolle ja minulla on ollut oikeus sitä siellä juhlissa nauttia. Jos en sitä siellä paikan päällä jaksakaan syödä, enkö sitten voisi kantaa sen mukanani juhlapaikalta ulos? Juhlan järjestäjähän luopui omistusoikeudestaan sillä sekunnilla, kun tarjosi sitä vierailleen.
Kyllä ymmärrät heti kun ajattelet asian esineen omistusoikeuden kautta.
Kaverisi juhlissa hän on ostanut ne juomat ja omistaa ne juomat, vaikka tarjoaakin niitä vieraille. Samaten juhlien järjestäjä omistaa sen tekemänsä täytekakun. Se joka omistaa, määrää minne (yleiselle paikalle) hän vie esineen mukanaan. Täytekakun omistaja (juhlien järjestäjä) saa määrätä, että kakkua ei viedä talosta pois. Mutta jos sinä olet mennyt kaverisi juhliin oman kännykkäsi kanssa, niin tottakai sinä saat kännykän omistajana sen kännykän viedä sieltä mukanasi. Asunnon omistajana kaverisi saa määrätä, että hänen asuntoon ei saa tuoda kännyköitä. Mutta jos hän myy juhlien osana kännyköitä, niin kännykän ostaja saa tietysti viedä ostamansa eli omistamansa kännykän mukanaan.
Festareilla festarin järjestäjä voi määrätä vain omistamistaan esineistä. Myydessään esineen asiakkaalle omistusoikeus ja esineen määräämisoikeus siirtyy asiakkaalle, eli asiakas saa viedä sen esineen pois.
Juhlissa tarjottavan kakkupalan omistusoikeus ei siirry kakkupalan ottajalle (juhlavieraalle) sillä hetkellä kun hän laittaa sen kakkupalan lautaselleen. Jos juhlissa myisi kakkupaloja, niin omistusoikeus siirtyisi silloin kun juhlavieras ostaa sen kakkupalan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuo euron pantti pullosta ei ole virallinen Palpan pantti niin voihan festari vaikka päättää säännöissään, että se tyhjä pullo on koko ajan festarin omaisuutta ja se euron maksu on vain hinta siitä, että asiakas saa lainata sitä juomisensa ajaksi ja mikäli palauttaa sen ehjänä, saa euronsa takaisin. Näin ollen omistusoikeus säilyisi koko ajan festarilla.
Tämä olisi niin harvinainen poikkeus yleisestä palautuspullokäytännöstä, että se pitäisi tehdä erittäin selväksi jokaisen ostotapahtuman yhteydessä. Ja voi olla, että se ei silti pätisi oikeudessa, koska palautuspullojärjestelmä on Suomessa vakiintunut käytäntö ja Palpan hallinnoima.
Kun järjestelmä on Palpan hallinnoima, niin euron "pantti" ei ole siis virallinen Palpan panttimaksu vaan festivaalijärjestäjän käytäntö. Näin ollen oikeus pulloon säilyy koko ajan järjestäjällä. Tokihan se on poikkeus mutta kyllä asiakas tietää jo pantin suuruudesta, ettei kyseessä ole oikea Palpan panttimaksu vaan festivaalin sisäinen takuumaksu siitä, että palauttaa pullon oikeaan pullonkeräyspisteeseen eikä vain jätä sitä maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuo euron pantti pullosta ei ole virallinen Palpan pantti niin voihan festari vaikka päättää säännöissään, että se tyhjä pullo on koko ajan festarin omaisuutta ja se euron maksu on vain hinta siitä, että asiakas saa lainata sitä juomisensa ajaksi ja mikäli palauttaa sen ehjänä, saa euronsa takaisin. Näin ollen omistusoikeus säilyisi koko ajan festarilla.
Tuollaisista säännöistä täytyisi tehdä selvä sopimus juoman ostajan kanssa.
Eikö lipun ostaminen nimenomaan ole sopimus noudattaa tapahtuman järjestyssääntöjä?
No kyllä, mutta ei voi laatia sellaisia järjestyssääntöjä, jotka on vastoin lakia. Muutenhan voisi laatia järjestyssäännön, että omia kännyköitä ei saa viedä enää festarialueelta ulos vaan ne pitää jättää sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuo euron pantti pullosta ei ole virallinen Palpan pantti niin voihan festari vaikka päättää säännöissään, että se tyhjä pullo on koko ajan festarin omaisuutta ja se euron maksu on vain hinta siitä, että asiakas saa lainata sitä juomisensa ajaksi ja mikäli palauttaa sen ehjänä, saa euronsa takaisin. Näin ollen omistusoikeus säilyisi koko ajan festarilla.
Tämä olisi niin harvinainen poikkeus yleisestä palautuspullokäytännöstä, että se pitäisi tehdä erittäin selväksi jokaisen ostotapahtuman yhteydessä. Ja voi olla, että se ei silti pätisi oikeudessa, koska palautuspullojärjestelmä on Suomessa vakiintunut käytäntö ja Palpan hallinnoima.
No niin kai se tehdäänkin. Ostotapahtuman yhteydessä tehdään selväksi, että Flowlla on oma panttijärjestelmä tapahtuman aikana ja selvästi on ilmoitettu järjestyssäännöissä ja esim portilla, että ulos ei saa viedä alueelta ostettuja pulloja. Mitä muuta tarvitaan? Kirjallinen suostumus jokaisen myyntitapahtuman kohdalla?
Olen joskus kerännyt pulloja elokuvanäytöksen jälkeen. Kerran juttelin näistä henkilökunnan kanssa ja he sanoivat että kerää vaan, heidän kerääminä ne rahat menisivät Finnkinolle.
Madonnan konsertissa vuonna 2009 tein hyvän tilin kun keräsin pulloja anniskelualueella. Niissä oli euron pantti ja monet eivät silti jaksaneet viedä niitä pois. Aluksi ostelin niitä ihmisiltä 50c hintaan, mutta kun konsertti alkoi, ihmiset lähtivät pois ja pullot jäivät alueelle. Täytyy sanoa että konsertin alku meni minulta vähän ohi, vaikka toki se kuului sinne anniskelueellekin. Mutta en vaan malttanut lähteä heti kun niin paljon pulloja jäi sinne kerättäväksi. Sain lopulta 160 niistä panteista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä, saako kahvilaan tai ravintolaan mennä keräämään asiakkaiden tyhjiä pulloja?
Festivaalialue on verrannollinen ravintola-alueeseen.
Itse matkustin nyt keväällä Lindalinella Tallinnaan ja siellä oli kyltit jossa uhattiin 100 euron maksulla jos jää kiinni omien eväiden ja juomien syömisestä. Laivalla sai syödä vain laivalta ostettua ruokaa. Laivalla on kolme baaria ja koko laiva on ravintola-aluetta.
Eikö siellä rahaton kotiin palaava diabeetikkokaan saa vetää Siripiri-glukoosipastillejaan alhaisiin verensokereihinsa? On ilmeisesti mieluummin tuuperruttava laivan lattialle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tullut jo esille: Flow kuten monet muutkin tapahtumat, on myyneet jollekin seuralle pullojenkeräysoikeuden (tulee tuhansia euroja). Lisäksi nämä ns. " vapaat kerääjät" rikkovat roskikset ja roskasäkit, joten tämä yksi syy, miksi näin. "Vapaat kerääjät" tuottavat sotkua aika lailla.
Tätä en tiennytkään. Ei tuollaista pullonkeräysoikeutta voi myydä, koska Suomessa on vapaa oikeus kelle tahansa kerätä noita Palpan systeemin piirissä olevia pulloja. Flow ei voi myydä sellaisia oikeuksia, joita se ei aluperinkään itse omista.
Toki roskiksen rikkominen voidaan nähdä vahingontekona ja siitä hakea korvausta.
Se on ihan yleistä ja ollut käytössä kauan. Urheilujärjestöt ym. kerää. Itsekin olen ollut mm. Ladun porukoissa keräämässä. Festarille tai tapahtumalle kuuluu ympäristösiivous, joten se saa maksaa siitä työstä kenelle haluaa: pullojen keräys on vuosikymmeniä myyty seuroille. Tosin en ole missää aikaisemmin nähnyt, että muita kerääjiä syytettäisiin varkaiksi tai uhkailtaisiin poliisilla: Flow ottanut tosiaan tiukan politiikan.
Tosin sillä festarilla, jossa olen ollut useina vuosina keräämässä vapaahtoisena seuran nimiin, ei ollut ehdotonta keräämiskieltoa muille, mutta sisäpuolelta kerätessä olisi nyt tietysti pitänyt liput ostaa. Suurin haitta näistä "vapaista kerääjistä" ja erittäin iso on, että ne tosiaan vetelee ne mustat jätesäkin rikki ja penkoo ne pullonhimoissaan. Festariporukat usein laittaa, iso osa ainakin, roskat roskin, mutta "aarteidenetsijät" rikkoo ne. Tulee ihan järjetön ja todella kallis sotkus. Ehkä Flow on kyllästynyt sotkuun?
Joo tottakai festarinjärjestäjä saa ostaa sen siivouspalvelun keltä vain. Ja saa tilata sinne maksua vastaan haluamansa keräysporukan. Mutta ei se voi kieltää muita keräämästä niitä pulloja (tai roskia) sieltä alueelta. Eli sellaista yksinoikeutta pullojen keräämiseen ei voi myydä eikä antaa.Miksei voi, kun sillä on tapahtuman ajan se alue hallinnassaan? Minä en ymmärrä, miten tapahtuman järjestäjällä ei ole oikeutta määrätä, mitä tapahtumaan liittyvää sieltä alueelta kannetaan ulos? Jos ajatellaan pienemmässä mittakaavassa, niin voinko minä viedä kaverin juhlista/häistä kerätyt pullot noin vain omin luvin pois, jos ne on jätetty pöytiin lojumaan? Tai vaikka täytekakun jämät? Juhlan järjestäjähän on ihan vapaasti laittanut sen täytekakun tarjolle ja minulla on ollut oikeus sitä siellä juhlissa nauttia. Jos en sitä siellä paikan päällä jaksakaan syödä, enkö sitten voisi kantaa sen mukanani juhlapaikalta ulos? Juhlan järjestäjähän luopui omistusoikeudestaan sillä sekunnilla, kun tarjosi sitä vierailleen.
Kyllä ymmärrät heti kun ajattelet asian esineen omistusoikeuden kautta.
Kaverisi juhlissa hän on ostanut ne juomat ja omistaa ne juomat, vaikka tarjoaakin niitä vieraille. Samaten juhlien järjestäjä omistaa sen tekemänsä täytekakun. Se joka omistaa, määrää minne (yleiselle paikalle) hän vie esineen mukanaan. Täytekakun omistaja (juhlien järjestäjä) saa määrätä, että kakkua ei viedä talosta pois. Mutta jos sinä olet mennyt kaverisi juhliin oman kännykkäsi kanssa, niin tottakai sinä saat kännykän omistajana sen kännykän viedä sieltä mukanasi. Asunnon omistajana kaverisi saa määrätä, että hänen asuntoon ei saa tuoda kännyköitä. Mutta jos hän myy juhlien osana kännyköitä, niin kännykän ostaja saa tietysti viedä ostamansa eli omistamansa kännykän mukanaan.
Festareilla festarin järjestäjä voi määrätä vain omistamistaan esineistä. Myydessään esineen asiakkaalle omistusoikeus ja esineen määräämisoikeus siirtyy asiakkaalle, eli asiakas saa viedä sen esineen pois.
Juhlissa tarjottavan kakkupalan omistusoikeus ei siirry kakkupalan ottajalle (juhlavieraalle) sillä hetkellä kun hän laittaa sen kakkupalan lautaselleen. Jos juhlissa myisi kakkupaloja, niin omistusoikeus siirtyisi silloin kun juhlavieras ostaa sen kakkupalan.
Mutta kun tapahtuman järjestäjä ei myy niitä pulloja, vaan ne ovat väline juoman myymiselle. No ajatellaas seuraavaksi vaikka baaria, jossa on biljardipöytä. Sellaisissa joskus saa pallot ja mailat vain panttia vastaan. Kun maksat pantin, oikeuttaako se sinut viemään ne mailat ja pallot vaikka kadulle, että saat huitoa siellä, miten haluat? Jos et käy palauttamassa mailoja ja palloja, omistatko nämä välineet? Et ja et. Ne on tarkoitettu siellä baarissa käytettäviksi ja baarin omistajalla on oikeus laatia sääntö, että niitä käytetään vain siinä biljardipöydän läheisyydessä eikä niiden kanssa heiluta jollain omistusoikeudella ihan miten huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tullut jo esille: Flow kuten monet muutkin tapahtumat, on myyneet jollekin seuralle pullojenkeräysoikeuden (tulee tuhansia euroja). Lisäksi nämä ns. " vapaat kerääjät" rikkovat roskikset ja roskasäkit, joten tämä yksi syy, miksi näin. "Vapaat kerääjät" tuottavat sotkua aika lailla.
Tätä en tiennytkään. Ei tuollaista pullonkeräysoikeutta voi myydä, koska Suomessa on vapaa oikeus kelle tahansa kerätä noita Palpan systeemin piirissä olevia pulloja. Flow ei voi myydä sellaisia oikeuksia, joita se ei aluperinkään itse omista.
Toki roskiksen rikkominen voidaan nähdä vahingontekona ja siitä hakea korvausta.Se on ihan yleistä ja ollut käytössä kauan. Urheilujärjestöt ym. kerää. Itsekin olen ollut mm. Ladun porukoissa keräämässä. Festarille tai tapahtumalle kuuluu ympäristösiivous, joten se saa maksaa siitä työstä kenelle haluaa: pullojen keräys on vuosikymmeniä myyty seuroille. Tosin en ole missää aikaisemmin nähnyt, että muita kerääjiä syytettäisiin varkaiksi tai uhkailtaisiin poliisilla: Flow ottanut tosiaan tiukan politiikan.
Tosin sillä festarilla, jossa olen ollut useina vuosina keräämässä vapaahtoisena seuran nimiin, ei ollut ehdotonta keräämiskieltoa muille, mutta sisäpuolelta kerätessä olisi nyt tietysti pitänyt liput ostaa. Suurin haitta näistä "vapaista kerääjistä" ja erittäin iso on, että ne tosiaan vetelee ne mustat jätesäkin rikki ja penkoo ne pullonhimoissaan. Festariporukat usein laittaa, iso osa ainakin, roskat roskin, mutta "aarteidenetsijät" rikkoo ne. Tulee ihan järjetön ja todella kallis sotkus. Ehkä Flow on kyllästynyt sotkuun?Joo tottakai festarinjärjestäjä saa ostaa sen siivouspalvelun keltä vain. Ja saa tilata sinne maksua vastaan haluamansa keräysporukan. Mutta ei se voi kieltää muita keräämästä niitä pulloja (tai roskia) sieltä alueelta. Eli sellaista yksinoikeutta pullojen keräämiseen ei voi myydä eikä antaa.
Miksei voi, kun sillä on tapahtuman ajan se alue hallinnassaan? Minä en ymmärrä, miten tapahtuman järjestäjällä ei ole oikeutta määrätä, mitä tapahtumaan liittyvää sieltä alueelta kannetaan ulos? Jos ajatellaan pienemmässä mittakaavassa, niin voinko minä viedä kaverin juhlista/häistä kerätyt pullot noin vain omin luvin pois, jos ne on jätetty pöytiin lojumaan? Tai vaikka täytekakun jämät? Juhlan järjestäjähän on ihan vapaasti laittanut sen täytekakun tarjolle ja minulla on ollut oikeus sitä siellä juhlissa nauttia. Jos en sitä siellä paikan päällä jaksakaan syödä, enkö sitten voisi kantaa sen mukanani juhlapaikalta ulos? Juhlan järjestäjähän luopui omistusoikeudestaan sillä sekunnilla, kun tarjosi sitä vierailleen.
Kyllä ymmärrät heti kun ajattelet asian esineen omistusoikeuden kautta.
Kaverisi juhlissa hän on ostanut ne juomat ja omistaa ne juomat, vaikka tarjoaakin niitä vieraille. Samaten juhlien järjestäjä omistaa sen tekemänsä täytekakun. Se joka omistaa, määrää minne (yleiselle paikalle) hän vie esineen mukanaan. Täytekakun omistaja (juhlien järjestäjä) saa määrätä, että kakkua ei viedä talosta pois. Mutta jos sinä olet mennyt kaverisi juhliin oman kännykkäsi kanssa, niin tottakai sinä saat kännykän omistajana sen kännykän viedä sieltä mukanasi. Asunnon omistajana kaverisi saa määrätä, että hänen asuntoon ei saa tuoda kännyköitä. Mutta jos hän myy juhlien osana kännyköitä, niin kännykän ostaja saa tietysti viedä ostamansa eli omistamansa kännykän mukanaan.
Festareilla festarin järjestäjä voi määrätä vain omistamistaan esineistä. Myydessään esineen asiakkaalle omistusoikeus ja esineen määräämisoikeus siirtyy asiakkaalle, eli asiakas saa viedä sen esineen pois.
Juhlissa tarjottavan kakkupalan omistusoikeus ei siirry kakkupalan ottajalle (juhlavieraalle) sillä hetkellä kun hän laittaa sen kakkupalan lautaselleen. Jos juhlissa myisi kakkupaloja, niin omistusoikeus siirtyisi silloin kun juhlavieras ostaa sen kakkupalan.
Kun festivaali myy juomia, niin asiakas saa täyden käyttöoikeuden ostamaansa juomaan ja saa viedä juoman myös festarialueen ulkopuolelle. Juoman säilytysastiana oleva pullo ei ole sama asia, siitä maksetaan vain pantti eikä ostajalle siirry tyhjää pulloa kohtaan omistusoikeutta vaan pelkkä käyttöoikeus, omistusoikeus säilyy festarin järjestäjällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuo euron pantti pullosta ei ole virallinen Palpan pantti niin voihan festari vaikka päättää säännöissään, että se tyhjä pullo on koko ajan festarin omaisuutta ja se euron maksu on vain hinta siitä, että asiakas saa lainata sitä juomisensa ajaksi ja mikäli palauttaa sen ehjänä, saa euronsa takaisin. Näin ollen omistusoikeus säilyisi koko ajan festarilla.
Tuollaisista säännöistä täytyisi tehdä selvä sopimus juoman ostajan kanssa.Eikö lipun ostaminen nimenomaan ole sopimus noudattaa tapahtuman järjestyssääntöjä?
No kyllä, mutta ei voi laatia sellaisia järjestyssääntöjä, jotka on vastoin lakia. Muutenhan voisi laatia järjestyssäännön, että omia kännyköitä ei saa viedä enää festarialueelta ulos vaan ne pitää jättää sinne.
Mikä siinä on vastoin lakia? Aika monikin tapahtumien yleinen sääntö on vasten lakia, jos kaikki, mitä ei muuten laissa ole kielletty ei saisi kieltää. Jos tapahtuman järjestäjä sanoo, että alueelle ei yleisö pääse ilman maksettua pääsylippua tai valokuvaaminen on kielletty tai lasipullojen alueelle tuominen on kielletty tai että alueelle ei saa tuoda eläimiä, ei siinä paljon auta se, että Suomen lain mukaan sinulla on oikeus valokuvata ja kantaa mukanasi lasipulloa ja kävelyttää koiraasi tai kulkea julkisilla paikoilla ilmaiseksi. Mikä laki tässä kohtaa on kaiken muun yläpuolella, että järjestäjällä ei ole oikeus omaan tarpeelliseksi katsomakseen sääntöön?
Ihmiset, jotka ovat yhdenkin kerran käyneet jossain festareilla tietävät, että nimenomaan juomapulloihin liittyy omia sääntöjään jokaisessa tapahtumassa. Ennen tapahtumaa ja pääsylippua ostaessa nämä säännöt yleensä tarkistetaan ja tapahtumissa on myös portilla isot kyltit ja järjestysmiehet, jotka kertovat, että pulloja ei saa alueelta viedä ulos ja pantista myös mainitaan tiskillä. Näin ollen voidaan kohtuudella olettaa, että jokaisen kävijän tulisi olla tietoinen tästä käytännöstä, joten tietämättömyyteen ja kohtuuttomuuteenkaan on turha vedota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tullut jo esille: Flow kuten monet muutkin tapahtumat, on myyneet jollekin seuralle pullojenkeräysoikeuden (tulee tuhansia euroja). Lisäksi nämä ns. " vapaat kerääjät" rikkovat roskikset ja roskasäkit, joten tämä yksi syy, miksi näin. "Vapaat kerääjät" tuottavat sotkua aika lailla.
Tätä en tiennytkään. Ei tuollaista pullonkeräysoikeutta voi myydä, koska Suomessa on vapaa oikeus kelle tahansa kerätä noita Palpan systeemin piirissä olevia pulloja. Flow ei voi myydä sellaisia oikeuksia, joita se ei aluperinkään itse omista.
Toki roskiksen rikkominen voidaan nähdä vahingontekona ja siitä hakea korvausta.
Se on ihan yleistä ja ollut käytössä kauan. Urheilujärjestöt ym. kerää. Itsekin olen ollut mm. Ladun porukoissa keräämässä. Festarille tai tapahtumalle kuuluu ympäristösiivous, joten se saa maksaa siitä työstä kenelle haluaa: pullojen keräys on vuosikymmeniä myyty seuroille. Tosin en ole missää aikaisemmin nähnyt, että muita kerääjiä syytettäisiin varkaiksi tai uhkailtaisiin poliisilla: Flow ottanut tosiaan tiukan politiikan.
Tosin sillä festarilla, jossa olen ollut useina vuosina keräämässä vapaahtoisena seuran nimiin, ei ollut ehdotonta keräämiskieltoa muille, mutta sisäpuolelta kerätessä olisi nyt tietysti pitänyt liput ostaa. Suurin haitta näistä "vapaista kerääjistä" ja erittäin iso on, että ne tosiaan vetelee ne mustat jätesäkin rikki ja penkoo ne pullonhimoissaan. Festariporukat usein laittaa, iso osa ainakin, roskat roskin, mutta "aarteidenetsijät" rikkoo ne. Tulee ihan järjetön ja todella kallis sotkus. Ehkä Flow on kyllästynyt sotkuun?
Joo tottakai festarinjärjestäjä saa ostaa sen siivouspalvelun keltä vain. Ja saa tilata sinne maksua vastaan haluamansa keräysporukan. Mutta ei se voi kieltää muita keräämästä niitä pulloja (tai roskia) sieltä alueelta. Eli sellaista yksinoikeutta pullojen keräämiseen ei voi myydä eikä antaa.Miksei voi, kun sillä on tapahtuman ajan se alue hallinnassaan? Minä en ymmärrä, miten tapahtuman järjestäjällä ei ole oikeutta määrätä, mitä tapahtumaan liittyvää sieltä alueelta kannetaan ulos? Jos ajatellaan pienemmässä mittakaavassa, niin voinko minä viedä kaverin juhlista/häistä kerätyt pullot noin vain omin luvin pois, jos ne on jätetty pöytiin lojumaan? Tai vaikka täytekakun jämät? Juhlan järjestäjähän on ihan vapaasti laittanut sen täytekakun tarjolle ja minulla on ollut oikeus sitä siellä juhlissa nauttia. Jos en sitä siellä paikan päällä jaksakaan syödä, enkö sitten voisi kantaa sen mukanani juhlapaikalta ulos? Juhlan järjestäjähän luopui omistusoikeudestaan sillä sekunnilla, kun tarjosi sitä vierailleen.
Kyllä ymmärrät heti kun ajattelet asian esineen omistusoikeuden kautta.
Kaverisi juhlissa hän on ostanut ne juomat ja omistaa ne juomat, vaikka tarjoaakin niitä vieraille. Samaten juhlien järjestäjä omistaa sen tekemänsä täytekakun. Se joka omistaa, määrää minne (yleiselle paikalle) hän vie esineen mukanaan. Täytekakun omistaja (juhlien järjestäjä) saa määrätä, että kakkua ei viedä talosta pois. Mutta jos sinä olet mennyt kaverisi juhliin oman kännykkäsi kanssa, niin tottakai sinä saat kännykän omistajana sen kännykän viedä sieltä mukanasi. Asunnon omistajana kaverisi saa määrätä, että hänen asuntoon ei saa tuoda kännyköitä. Mutta jos hän myy juhlien osana kännyköitä, niin kännykän ostaja saa tietysti viedä ostamansa eli omistamansa kännykän mukanaan.
Festareilla festarin järjestäjä voi määrätä vain omistamistaan esineistä. Myydessään esineen asiakkaalle omistusoikeus ja esineen määräämisoikeus siirtyy asiakkaalle, eli asiakas saa viedä sen esineen pois.
Juhlissa tarjottavan kakkupalan omistusoikeus ei siirry kakkupalan ottajalle (juhlavieraalle) sillä hetkellä kun hän laittaa sen kakkupalan lautaselleen. Jos juhlissa myisi kakkupaloja, niin omistusoikeus siirtyisi silloin kun juhlavieras ostaa sen kakkupalan.
Tuo kännykkä on tässä ihan eri asia. Pikemminkin voisi ajatella tilannetta, jossa kaveri myy juhlissaan liittymiä, mutta saat sen lisäksi panttia vastaan käyttöösi kännykän, jolla voit käyttää sitä liittymääsi juhlien ajan. Lähtiessäsi sinun pitää luovuttaa puhelin takaisin ja saat maksamasi pantin takaisin. Eli sitä puhelinta ei ollut tarkoitettukaan myytäväksi eteenpäin, vaan se oli vain palvelu, jonka sait juhlien ajaksi käyttöösi. Saat tietysti viedä sen liittymän mukanasi, mutta kännykkään sinulla ei missään vaiheessa ollut omistusoikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin toivottavasti Flow sitten myös maksaa verot keräämistään pulloista. Onko myös juoman (ja samalla pantin) ostanut festarivieras varas, jos hän palauttaa pullon omatoimisesti?
Periaatteessa kyllä ja periaatteessa ei. Koska toisaalta esim ravintolassa työnantaja voi kieltää työntekijää työajalla menemästä syömään ravintolan puolelle kiireimpään lounasaikaan, vaikka ruuasta maksaisi saman hinnan kun asiakkaat. Työnantaja kun saa määrätä työntekijöille säännöt joita sitten työntekijät noudattaa.
No anniskelu alueelta ainakaan niitä ei saa mennä keräilemään. Perjaatteessahan se on suljettu alue, voisivat kieltää halutessaan? Lapsethan niitä usein poimii eri tapahtumista ja saavat hyvät kesärahat. Jos järjestäjä haluaa itse kerätä pullot ja saada niiden tuotot :)
On eri asia esittää pyyntö tai suositus, että festivaalialueelta ei kerättäisi pulloja. Ja sitten on ihan eri asia väittää, että pullojen kerääminen on varkaus ja rikos, josta tehdään heti poliisiasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä on siis sanottu, että omistusoikeus siirtyy asiakkaalle, kun hän ostaa juoman? Eihän sen tuopin tai lautasenkaan omistusoikeus siirry asiakkaalle, vaan asiakkaalle myydään pelkästään se juoma, joka on tuopin sisällä.
Omistusoikeus pulloon siirtyy asiakkaalle siinä vaiheessa, kun hän maksaa pullosta pantin. Tällöin asiakkaalle myydään juoman lisäksi pullo sillä lisäyksellä, että asiakas saa myöhemmin myydä tyhjän pullon takaisin panttia vastaan.
Pantin yhteydessä voi yhtä hyvin siirtyä pelkästään hallintaoikeus eikä omistusoikeutta. Tämä on itseasiassa hyvin yleistä.
Saksassa on paikoin klubeillakin käytössä systeemi, jossa kiikuttamalla tuopin takaisin tiskille saa seuraavan tuopin halvemmalla eikä kukaan silti kuvittele että on ok pakata ne tuopit omaan reppuun jos ei sitä euron panttia halua.
Talkoolaisen palkka on se että hän saa ilmaiseksi olla flow-festivaaleilla ja ehkä saa ilmaisen ruuan ja juoman.
Talkoolaisen tehtävä ei ole kytätä mistä saisi napattua tyhjän pullon-ehkä ottaa asiakkaan kädestä. Työntekijät alkaisivat tappelemaan kuka saa eniten pulloja. Työpaikalta ei saa viedä mitään pois. Itse olen ravintolassa ja esim. kaikki jäljelle jääneet ruuat kipataan roskiin-ei viedä kotiin. Tyhjiä pulloja ja purkkeja ei tulisi mieleenkään viedä kotiin.
En tiedä mikä on kyseisessä festivaalissa käytäntö, mutta aikoinaan ainakin ravintoloissa ja kahviloissa hinnat mainittiin pantittomina, eli siis myytiin pelkkä sisältö Jos pullon halusi mukaan, siitä piti maksaa myös pantin hinta. Jos näin on myös kyseisellä festarilla, niin silloinhan pullot ei ole ostajien omaisuutta, jos hinta on ollut pantiton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin toivottavasti Flow sitten myös maksaa verot keräämistään pulloista. Onko myös juoman (ja samalla pantin) ostanut festarivieras varas, jos hän palauttaa pullon omatoimisesti?
Periaatteessa kyllä ja periaatteessa ei. Koska toisaalta esim ravintolassa työnantaja voi kieltää työntekijää työajalla menemästä syömään ravintolan puolelle kiireimpään lounasaikaan, vaikka ruuasta maksaisi saman hinnan kun asiakkaat. Työnantaja kun saa määrätä työntekijöille säännöt joita sitten työntekijät noudattaa.
Ne työnantajan säännöt ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa lain ja alan työehtosopimuksen kanssa. Laki määrittelee tietyille työajoille ruokatunnit ja niitä on noudatettava. Toki voi työnantaja määritellä sen saako salissa käydä syömässä vai pitääkö syödä työntekijöiden taukotiloissa, mutta ruokatauko/ruokatunti kyllä kuuluu kaikille tietyn työskentelyajan jälkeen.

Tietysti kuuluu ruokatauko. Mutta pointti oli, että työnantaja voi kieltää työntekijöitä syömästä työvaatteissa ruokasalissa.
Voi myös pyytää pitämään ruokatauon ennen/jälkeen ruuhkahuipun, joka useissa paikoissa kestää n tunnin.