Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa pikkulapsen tunnekylmyyden/psykopaattiset piirteet?
31.05.2017 |
Ex-mieheni on ilmeisesti (valkokaulus-)psykopaatti, samoin kuin äitinsäkin. Molemmat ovat epäempaattisia, kylmiä ja tunteettomia. Tunteita he ilmaisevat vain pinnallisesti ja opitusti. Exäni on tunnustanut, että teeskentelee, jotta saisi lisää rahaa ja valtaa ja siinä hän on kieltämättä onnistunutkin. Hän on tehnyt hirveitäkin asioita, mutta ei tunne mistään tunnontuskia. Hänen äitinsä on siis vastaavanlainen.
Olen nyt huomannut kauhukseni, että tyttäressäni (3-vuotias) on vastaavia piirteitä, vaikka itse olen yrittänyt aina opettaa olemaan lempeä ja hellä sekä pyytämään anteeksi jne. Tytär on kuitenkin väkivaltainen (kuten exäni), eikä halua pyytää anteeksi. Hän ei myöskään tunne mitään tunnontuskiakaan. Hän ei hoivaa nukkeja tai pehmoleluja, vaan heittelee ja retuuttaa niitä ja hyppii niiden päällä sekä puhuu päiden katkaisemisesta ja nuiden kiusaamisesta virne naamallaan.
Mitä mä voin tehdä? Onko lapsestani kasvamassa paykopaatti ja voinko ehkäistä sitä vielä jotenkin? Esikoislapsi on selvästi empaattisempi, vaikka on viettänyt isänsä ja mummonsa kanssa enemmänkin aikaa, mutta se herkkyys tulee hänelle jotenkin luonnostaan. Tytär on eri maata. :/ Apua tarvitsisin.
Kommentit (140)
Olet itse kokenut tosi kamalia asioita ja suosittelen, että pystyisit nyt itse toipumaan noista ajoista. Valitettavasti siinä ohessa joudut kantamaan vastuuta siitä, mitä perhe-elämänne on lapsille aiheuttanut. Geeneillä on varmasti vaikutusta, mutta kyllä tuollainen koti-ilmapiiri on varmasti vaikuttanut ainakin yhtä paljon. On ymmärrettävää, että koet lapsissasi näkyvät exäsi piirteet ahdistavina, mutta toisaalta katsot asiaa myös värittynein lasein. Ehkä niputat jotkut asiat psykopatian piiriin, vaikka ne olisivatkin ihan neutraaleja piirteitä? Kaikilla ihmisillä tunteet eivät esimerkiksi näy samoin ja ihminen voi olla herkkäkin, vaikka näyttäisi hyvin viileältä. Sinun täytyisi nyt nähdä tyttäresi hänenä itsenään, etkä edes vertaa häntä muihin. Olen itse herkkä, mutta opin lapsena, että sitäpä ei parane päälle päin näytellä, joten nyt aikuisena vaikutan usein aika kolealta ihmiseltä. Isomman lapseni kanssa olin ihmeissäni, sillä hän on aina ollut herkkä, väitän että äitinä tämän olen hänessä selvästi huomannut, mutta hänpä ei ole ikinä elämässään pyytänyt sanallisesti mitään anteeksi ja vaikuttaa varmasti usein sellaiselta, ettei kadu. Sivukautta hän on kuitenkin usein hyvittänyt tekonsa ja on selvästi pahoillaan. Hänellä on Aspergerin syndrooma, mikä varmasti vaikuttaa asiaan, mutta olin siis vuosia tosi ahdistunut tuosta, mutta tajusin sitten, ettei me kaikki vaan olla samanlaisia. Joku toinen lapsi on voinut pyydellä lennosta anteeksi ja jatkaa kiusantekoaan, kun aikuisen silmä välttää. Pointtini on siis se, että on aika vaarallista leimata tyttäresi tunnekylmäksi vain siksi, ettei hän ole kuten veljensä tai sinä. Yrität varmasti parhaasi, mutta paljon mahdollista on kuitenkin se, että suhtaudut tyttäreesi vääränlaisena heti, kun hänessä näkyy mitään samaa kuin exässäsi. Vaikka exäsi olisikin psykopaatti, hänessä on kyllä esimerkiksi temperamenttipiirteitä, jotka ovat ihan tavallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin pienet lapset ovat vielä ihan normaalisti itsekeskeisiä. Ja jos on vielä uhmaikä päällä, niin melkein joka ipana vaikuttaa psykopaatilta. Kasvamisen ja kasvatuksen myötä se empatia ja muiden huomioiminen vasta kehittyvät.
Ei varmaan kannata miettiä liikaa lapsen mahdollisia psykopaatin piirteitä, vaan pyrkiä olemaan huolehtiva ja välittävä äiti, ja hankkimaan lapselle leikkikavereita sitten siinä iässä, kun lapset alkavat leikkimään enemmän keskenään. Lapsi kyllä huomaa, jos tarkkailet hänen käytöstään ja arvostelet sitä vaikka vain mielessäsi. Parhaiten kasvatat normaalin lapsen olemalla normaali äiti.
Olet selvästi traumatisoitunut suhteestasi lastesi isään. ÄLÄ sairastuta lastasi omilla ongelmillasi. HANKI APUA.
No miksköhän oireilee jos isänsä on psykopaatti, äiti ehkä narsistinen joka käyttää henkistä väkivaltaa vertailemalla ja leimaamalla empatiakyvyttömäksi ja psykopaatiksi. Onko jompi kumpi teistä ollut vielä fyysisesti väkivaltainenkin sitä kohtaan vai mistä on tuon kaiken oppinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös lemmikkieläinten kiduttaminen ja tappaminen ole jo aika varma merkki. Toivottavasti siis lapsesi ei ajaudu tekemään mitään sellaista.
Mä olen harmikseni keihästänyt muurahaisten peräpäitä nuppineulalla ja repinyt kärpäsiltä jalkoja ollessani lapsi. Häpeän suunnattomasti tätä julmuutta. Nyt aikuisena koitan saada ötökätkin kodistani elävänä ulos useimmiten.
En ole tunnekylmä julmuri nyt aikuisena, vaikka lapsena teinkin noita ällöttäviä juttuja. Voisin sanoa, että minulla on keskivertoa voimakkaammat empatian tuntemukset.
Ap.Anna lapsellesi rakkautta ja rajoja. Tai varmaan teetkin niin. Oma äitini oli hyvin etäinen ja hän ei osannut käsitellä lapsen kiukkua ja vaipui lapsen tasolle.. tämä on aiheuttanut ongelmia elämässä jälkeenpäin...
Vierailija kirjoitti:
No miksköhän oireilee jos isänsä on psykopaatti, äiti ehkä narsistinen joka käyttää henkistä väkivaltaa vertailemalla ja leimaamalla empatiakyvyttömäksi ja psykopaatiksi. Onko jompi kumpi teistä ollut vielä fyysisesti väkivaltainenkin sitä kohtaan vai mistä on tuon kaiken oppinut?
En ole ilmaissut lapselle epäilyksiäni, vaan kohtelen heitä tasa-arvoisesti tietenkin. Mutta olen huolissani niistä piirteistä. Väkivaltaa ei ole koskaan kohdistunut muihin kuin minuun (exäni pahoinpiteli minua) ja ainoastaan silloin kun olin mieheni kanssa kahden kesken, joten lapset eivät ole edes nähneet mitään. Sitä kylmää kohtelua (kaihtoi minua ja oli kylmä ja etäinen verbaalisesti) exä tosin harrasti jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hukuta lapsi lempeyteen!
Lisäksi lukekaa paljon LAADUKASTA lastenkirjallisuutta. Pohtikaa kirjojen teemoja. Sylittelet, suukottelet, kutittelet ja samalla lueskelette loruja, satuja... Kuunnelkaa äänikirjoja, pitäkää diskoa.
Lisäksi hae itsellesi mahdollisimman pian keskusteluapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Näin maallikkona kyllä kuulostaa, että lapsi oireilee eroa ja sitä edeltänyttä vaikeaa perhetilannetta sekä on vain oman ikäisensä ja luonteisensa. Kyllähän sisarukset voivat riidellä tosi pahastikin. Leluihin voi purkaa mustat tunteet. Hän voi yksinkertaisesti kaivata vain rakkautta, rakkautta ja rakkautta ja pyrkii siksi syrjäyttämään veljeä ja tarhakavereita. Jos tytär tulee juttuun isänsä kanssa, jos heissä vaikka on samoja temperamenttipiirteitä, niin sehän on vain hyvä. Ei se, että on jotenkin samanlainen tarkoita sitä, että koko psykopaattisuus tulisi kaupan päälle. Meillä toinen lapsi on ollut selvästi haastavampi kuin toinen ja se helpomp lapsi on mennyt "siinä sivussa". Jälkeen päin lapsi sitten avautuikin, kuinka näki painajaisia vuotta aiemmin yms. Ei sanonut silloin, koska minulla oli niin vaikeaa veljen kanssa. Kyllä meinasi tämän äidin sydän särkyä :( Eli vaikka sinulla on miettimistä tämän tytön kanssa, niin suosittelisin panostamaan veljeenkin. Ei ole välttämättä siunaus hänelle, jos sanoin tai sanoitta viestität hänelle, että on hyvä, kun hän on niin kiltti. Voi olla traumansa hänelläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Joo mutta kolmevuotiasta ei voi leimata psykopaatiksi. Eikä varsinkaan lapsen äiti. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että ongelma juontuu lähinnä äidistä, ehkä pienin osin myös isästä.
Kolmevuotiaan voi kyllä leimata psykopaatiksi. Psykopaatti on psykopaatti, oli hän minkä ikäinen tahansa. Kolmevuotiailla psykopaateilla on ne samat psykopaattioireet kuin aikuisillakin.
Ei hyvänen aika. Mitä sulle on elämässäsi tapahtunut, onko sulle kotona taottu näin vai onko suhteessa omaan lapseesi ongelmia? Psykopaattinen tai narsistinen vanhempi voi leimata kolmivuotiaan psykopaatiksi, lääkärit tekevät diagnoosit kaiken avoimesti annetun tiedon perusteella.
Jotkut ovat ihan oileastikin psykopaatteja; ei se tee vanhemmasta narsistia, jos myöntää tosiseikat. Olennaista on oppia jotenkin selviytymään ko. piirteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksköhän oireilee jos isänsä on psykopaatti, äiti ehkä narsistinen joka käyttää henkistä väkivaltaa vertailemalla ja leimaamalla empatiakyvyttömäksi ja psykopaatiksi. Onko jompi kumpi teistä ollut vielä fyysisesti väkivaltainenkin sitä kohtaan vai mistä on tuon kaiken oppinut?
En ole ilmaissut lapselle epäilyksiäni, vaan kohtelen heitä tasa-arvoisesti tietenkin. Mutta olen huolissani niistä piirteistä. Väkivaltaa ei ole koskaan kohdistunut muihin kuin minuun (exäni pahoinpiteli minua) ja ainoastaan silloin kun olin mieheni kanssa kahden kesken, joten lapset eivät ole edes nähneet mitään. Sitä kylmää kohtelua (kaihtoi minua ja oli kylmä ja etäinen verbaalisesti) exä tosin harrasti jatkuvasti.
Oletko sokea vai yksinkertainen, vai etkö tiedä että lapsilla on silmien ja aivojen lisäksi tunteet ja vaistot. Täältä asti huomaa, ettei pirtissänne ole ollut kaikki kohdallaan, etkä millään halua nähdä, että sinulla on ollut ja vastuullista osuutta lasten kasvuympäristöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Joo mutta kolmevuotiasta ei voi leimata psykopaatiksi. Eikä varsinkaan lapsen äiti. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että ongelma juontuu lähinnä äidistä, ehkä pienin osin myös isästä.
Kolmevuotiaan voi kyllä leimata psykopaatiksi. Psykopaatti on psykopaatti, oli hän minkä ikäinen tahansa. Kolmevuotiailla psykopaateilla on ne samat psykopaattioireet kuin aikuisillakin.
Ei hyvänen aika. Mitä sulle on elämässäsi tapahtunut, onko sulle kotona taottu näin vai onko suhteessa omaan lapseesi ongelmia? Psykopaattinen tai narsistinen vanhempi voi leimata kolmivuotiaan psykopaatiksi, lääkärit tekevät diagnoosit kaiken avoimesti annetun tiedon perusteella.
Jotkut ovat ihan oileastikin psykopaatteja; ei se tee vanhemmasta narsistia, jos myöntää tosiseikat. Olennaista on oppia jotenkin selviytymään ko. piirteen kanssa.
Onko sulla jokin mania hokiessasi joidenkin kolmivuotiaiden lasten olevan psykopaatteja. Diagnisoitko oman lapsesi näin, kun tiedät narsistin olevan vahvasti lasta syyttävällä kannalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Jänskä juttu, miten ap itse jo ensimmäisellä sivulla tunnusti vertailevansa lapsiaan. Ja nyt kun joku kertoi omasta lapsuudestaan ja äidin vertailusta/syrjinnästä, käykin ilmi että tämä tunnekylmä psykopaatti onkin "hyvin lojaali ja lempeä" äitiään kohtaan, eikä mitään vertailuakaan tapahdu.
En oikein tiedä, mitä tähän sanoisin, niin ristiriitainen tämä tarina on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytöt nyt on parempia valehtelemaan pienemmästä asti kuin pojat. Oli joskus joku nukketesti. Testaajalla oli kaksi nukkea: noita ja prinsessa. Testaaja sanoi että noita jahtaa prinsessaa eikä noidalle saa kertoa, että prinsessa on laatikossa piilossa. Sitten nukke laitettiin laatikkoon ja kohta noita tuli kysymään onko prinsessaa näkynyt. Ero oli huima; tytöt osasivat valehdella nuorempina kuin pojat.
Minä en ole erityisen empaattinen. Se on näkynyt myös uravalinnassa; kykenen toimimaan työssäni menettämättä yöuniani ja kertomaan asiakkaille ongelmitta asiallisen "empaattisesti" asioita, joita eivät halua kuulla. Rakastan toki lapsiani, mutta ymmärrän että elämäni ilman heitäkin voisi olla ihan mukavaa. Lisäksi minulle ei ole mikään ongelma saada ihmisiä käyttäytymään haluamallani tavalla. Esimerkiksi eläimiin, surullisiin nettitarinoihin tai häissä morsiamen isän puheisiin en saa millään mitään liikutusta aikaiseksi. Ei vain onnistu.
Tytön käytös voi johtua siitäkin, että ko. käytöksellä hän saa varmasti äitinsä huomion. Toimii varmasti joka kerta. Itsekään en koskaan tajunnut nukkeleikkejä. Vie tyttö uimaan, kiikkumaan ja muihin hommiin, jos ei nuket kiinnosta. Jos tykkää heitellä leluja niin hommaa pehmeä pallo ja laita olohuoneen lattialle sankko; koittakoon heittää sinne. Ja muista kehua, kun osuu.
Kyllä siis tytöstä mitä luultavammin ihan normaali lapsi kasvaa. Pakkoko meidän kaikkien tyttöjen ja naisten on noudattaa perinteistä "sisar-hento-valkoinen-koko-maailman-hoivaaja"-kaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Jänskä juttu, miten ap itse jo ensimmäisellä sivulla tunnusti vertailevansa lapsiaan. Ja nyt kun joku kertoi omasta lapsuudestaan ja äidin vertailusta/syrjinnästä, käykin ilmi että tämä tunnekylmä psykopaatti onkin "hyvin lojaali ja lempeä" äitiään kohtaan, eikä mitään vertailuakaan tapahdu.
En oikein tiedä, mitä tähän sanoisin, niin ristiriitainen tämä tarina on.
Tarina on melko looginenkin: äidin vastuuttomuudentunne, ongelmien lähteiden kieltäminen ja seurausten ymmärtämättömyys, muiden syyllistäminen, lasten vertailu (syntipukki-kultainen lapsi), tunneroikkuminen exässä, oman itsensä kehuminen (kiiltokuva). Tuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Jänskä juttu, miten ap itse jo ensimmäisellä sivulla tunnusti vertailevansa lapsiaan. Ja nyt kun joku kertoi omasta lapsuudestaan ja äidin vertailusta/syrjinnästä, käykin ilmi että tämä tunnekylmä psykopaatti onkin "hyvin lojaali ja lempeä" äitiään kohtaan, eikä mitään vertailuakaan tapahdu.
En oikein tiedä, mitä tähän sanoisin, niin ristiriitainen tämä tarina on.
Tarina on melko looginenkin: äidin vastuuttomuudentunne, ongelmien lähteiden kieltäminen ja seurausten ymmärtämättömyys, muiden syyllistäminen, lasten vertailu (syntipukki-kultainen lapsi), tunneroikkuminen exässä, oman itsensä kehuminen (kiiltokuva). Tuttua.
Toisaalta kuitenkin hän täällä avautuu kysyy meiltä apua. Siksi tuntuu vähän vastuuttomalta ajatella hänestä pahinta mahdollista. Ei niin pitäisi tehdä lapsen kohdalla eikä aikuisenkaan. T. Äskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Lapsi itse on hyvin lojaali ja lempeä minua kohtaan, mutta huomaan niitä kylmiä piirteitä siinä, miten hän suhtautuu veljeensä sekä kuulemma joihinkin päiväkotikavereihinsa sekä leluihin. Kuopus tulee aina syliini ja viihtyy luonani paremmin sekä on "äidin tyttö", mutta lasten isä tulee tyttären kanssa paremmin juttuun, sillä he ovat hyvin samankaltaisia.
Jänskä juttu, miten ap itse jo ensimmäisellä sivulla tunnusti vertailevansa lapsiaan. Ja nyt kun joku kertoi omasta lapsuudestaan ja äidin vertailusta/syrjinnästä, käykin ilmi että tämä tunnekylmä psykopaatti onkin "hyvin lojaali ja lempeä" äitiään kohtaan, eikä mitään vertailuakaan tapahdu.
En oikein tiedä, mitä tähän sanoisin, niin ristiriitainen tämä tarina on.
Tarina on melko looginenkin: äidin vastuuttomuudentunne, ongelmien lähteiden kieltäminen ja seurausten ymmärtämättömyys, muiden syyllistäminen, lasten vertailu (syntipukki-kultainen lapsi), tunneroikkuminen exässä, oman itsensä kehuminen (kiiltokuva). Tuttua.
Toisaalta kuitenkin hän täällä avautuu kysyy meiltä apua. Siksi tuntuu vähän vastuuttomalta ajatella hänestä pahinta mahdollista. Ei niin pitäisi tehdä lapsen kohdalla eikä aikuisenkaan. T. Äskeinen.
Koostin hänen antinsa kirjoituksistaan, lisäksi hän kysyi aluksi apua, mutta vaikutti ettei avun tarve ollutkaan oleellista. Exästään voi läyhätä vaikka eri ketjussa, mutta siihen ei kuulu sekoittaa lastaan leimaten tätä psykopaatiksi.
Vierailija kirjoitti:
Noin pienet lapset ovat vielä ihan normaalisti itsekeskeisiä. Ja jos on vielä uhmaikä päällä, niin melkein joka ipana vaikuttaa psykopaatilta. Kasvamisen ja kasvatuksen myötä se empatia ja muiden huomioiminen vasta kehittyvät.
Ei varmaan kannata miettiä liikaa lapsen mahdollisia psykopaatin piirteitä, vaan pyrkiä olemaan huolehtiva ja välittävä äiti, ja hankkimaan lapselle leikkikavereita sitten siinä iässä, kun lapset alkavat leikkimään enemmän keskenään. Lapsi kyllä huomaa, jos tarkkailet hänen käytöstään ja arvostelet sitä vaikka vain mielessäsi. Parhaiten kasvatat normaalin lapsen olemalla normaali äiti.
Minustakin kuullostaa, että lapsi on huomannut miten äitiä kannattaa ärsyttää ja kun on vielä uhmaikäinen niin käyttää tilaisuuden hyväkseen. Toisaalta, jos kyseessä olisi poika niin nukkejen raju kohtelu katsottaisiin vai poikamaiseksi käytökseksi. Oma veljeni tykkäsi ainakin kiusata minua ja siskoani kaltoin kohtelemalla nukkejamme. Toiset sukulaispojat taas saivat äitinsä vanhan nuken ja välittömästi irrottivan siltä pään, nuken sänkykin hajosi, kun käyttivät sitä kiipeilyyn. Kaikista kasvoi täysin normaaleja miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin pienet lapset ovat vielä ihan normaalisti itsekeskeisiä. Ja jos on vielä uhmaikä päällä, niin melkein joka ipana vaikuttaa psykopaatilta. Kasvamisen ja kasvatuksen myötä se empatia ja muiden huomioiminen vasta kehittyvät.
Ei varmaan kannata miettiä liikaa lapsen mahdollisia psykopaatin piirteitä, vaan pyrkiä olemaan huolehtiva ja välittävä äiti, ja hankkimaan lapselle leikkikavereita sitten siinä iässä, kun lapset alkavat leikkimään enemmän keskenään. Lapsi kyllä huomaa, jos tarkkailet hänen käytöstään ja arvostelet sitä vaikka vain mielessäsi. Parhaiten kasvatat normaalin lapsen olemalla normaali äiti.
Minustakin kuullostaa, että lapsi on huomannut miten äitiä kannattaa ärsyttää ja kun on vielä uhmaikäinen niin käyttää tilaisuuden hyväkseen. Toisaalta, jos kyseessä olisi poika niin nukkejen raju kohtelu katsottaisiin vai poikamaiseksi käytökseksi. Oma veljeni tykkäsi ainakin kiusata minua ja siskoani kaltoin kohtelemalla nukkejamme. Toiset sukulaispojat taas saivat äitinsä vanhan nuken ja välittömästi irrottivan siltä pään, nuken sänkykin hajosi, kun käyttivät sitä kiipeilyyn. Kaikista kasvoi täysin normaaleja miehiä.
Jostakin luin, että pikkulapset, jotka tulevat psykiatrille väkivaltaisen käytöksen takia, ovat useimmiten tyttöjä. Ei siksi, että tytöt olisivat poikia väkivaltaisempia, vaan siksi, että heidän väkivaltaisuuteensa haetaan herkemmin apua.
Kuitenkin haluan vielä lisätä, että nuken pään irrottaminen ei kuitenkaan kuulu mitenkään välttämättömänä osana poikamaiseen käytökseen. Itselläni on kaksi poikaa, melkoisen poikamaisia tapauksia, ja kumpikin on ollut välinpitämätön nukkejen suhteen. Joskus satunnaisesti ovat ajaneet rallia nukenvaunuilla, syöttäneet nuken ja pistäneet hellästi nukkumaan taas viikoksi. Itse tyttönä puolestani rankaisin nallekarhujani välillä aika ankarasti... Normaalia kaikki, väittäisin.
En mäkään hellinyt lapsuudessa nukkeja. Isäni oli väkivaltainen valkokaulus viikonloppu-alkoholisti. Mutta empaattinen olen nykyään koska olin lapsena paljon empaattinen ja lempeän mummoni hoidossa.Äiti oli empaattinen silloin kun isä ei ollut paikalla. Halusi miellyttää ilmeisesti enemmän miestään kuin lapsiaan.