Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa pikkulapsen tunnekylmyyden/psykopaattiset piirteet?
31.05.2017 |
Ex-mieheni on ilmeisesti (valkokaulus-)psykopaatti, samoin kuin äitinsäkin. Molemmat ovat epäempaattisia, kylmiä ja tunteettomia. Tunteita he ilmaisevat vain pinnallisesti ja opitusti. Exäni on tunnustanut, että teeskentelee, jotta saisi lisää rahaa ja valtaa ja siinä hän on kieltämättä onnistunutkin. Hän on tehnyt hirveitäkin asioita, mutta ei tunne mistään tunnontuskia. Hänen äitinsä on siis vastaavanlainen.
Olen nyt huomannut kauhukseni, että tyttäressäni (3-vuotias) on vastaavia piirteitä, vaikka itse olen yrittänyt aina opettaa olemaan lempeä ja hellä sekä pyytämään anteeksi jne. Tytär on kuitenkin väkivaltainen (kuten exäni), eikä halua pyytää anteeksi. Hän ei myöskään tunne mitään tunnontuskiakaan. Hän ei hoivaa nukkeja tai pehmoleluja, vaan heittelee ja retuuttaa niitä ja hyppii niiden päällä sekä puhuu päiden katkaisemisesta ja nuiden kiusaamisesta virne naamallaan.
Mitä mä voin tehdä? Onko lapsestani kasvamassa paykopaatti ja voinko ehkäistä sitä vielä jotenkin? Esikoislapsi on selvästi empaattisempi, vaikka on viettänyt isänsä ja mummonsa kanssa enemmänkin aikaa, mutta se herkkyys tulee hänelle jotenkin luonnostaan. Tytär on eri maata. :/ Apua tarvitsisin.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mm. siitä jos se lapsi pahoinpitelee pikkusisarustaan siksi että pikkusisarus ei nauranut silloin kun olisi muka pitänyt.
Siis meillä se nuorempi tyttö on se epäempaattisempi. Vuotta vanhempi esikoispoika on paljon herkempi ja empaattisempi ollut aina. Mutta kuopus tosiaan esim. tarttuu veljeään hiuksista, jos poika esim. vitsailee jotain tytölle epämieluisaa. Lasten kanssa saa olla erotuomarina ja vahtia heitä taukoamatta.
No tuo ainakin vielä kuulostaa ihan normaalilta sisarusten väliseltä toiminnalta, kun ovat noin saman ikäisiäkin. Pienempi ei vielä verbaalisesti pärjää isommalle, joten puolustautuu itselleen toimivalla keinolla toisen kiusaamista/kiusoittelua vastaa. Itsekin pienenä olen purrut ja mottaillut pari vuotta vanhempaa isoveljeäni, kun muut keinot loppuivat kesken - ja eipä minusta psykopaattia tullut, vaan ihan empaattinen ihminen. Oman äitini asenne noihin tilanteisiin oli se, että totesi rauhallisesti veljelleni, että "Mitä kuvittelit tapahtuvan, kun ärsytät tahallaan pienempääsi? Tottakai toinen reagoi lopulta".
Eli voisiko olla, että osa ongelmakäytöksestä johtuu siitä, että tiedotamattasi (tai tiedostaen) suosit isoveljeä, joka on kaltaisesi ja siksi mielestäsi oikean lainen. Pienempi sitten yrittää pärjätä teidän kanssanne niillä omilla keinoillaan, jotka eivät ole sinulle tuttuja ja siksi mielestäsi jotenkin kieroutuneita. Tuo edellä ollut ohje siitä, että hyväksyt lapsen sellaisena kuin tämä on, et moiti, etkä ainakaan vertaile negatiivisessa valossa veljeen, on hyvä. Ja pidät välillä sen pikkusiskonkin puolia, vaikka mielestäsi velipoika ihan vain vitsailee, ja sisko ylireagoi. Näin lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi ja oikeanlaiseksi vaikkei sinun kopiosi olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mm. siitä jos se lapsi pahoinpitelee pikkusisarustaan siksi että pikkusisarus ei nauranut silloin kun olisi muka pitänyt.
Siis meillä se nuorempi tyttö on se epäempaattisempi. Vuotta vanhempi esikoispoika on paljon herkempi ja empaattisempi ollut aina. Mutta kuopus tosiaan esim. tarttuu veljeään hiuksista, jos poika esim. vitsailee jotain tytölle epämieluisaa. Lasten kanssa saa olla erotuomarina ja vahtia heitä taukoamatta.
Lakkaa näkemästä lapsesi hirviönä ja pyhimyksenä.
En toki näe toista hirviönä, mutta valitettavasti hänellä on isänsä luonne ja hänen isänsä on täysin tunnekylmä ja ns. valkokauluspsykopaatti (älykkyytensä ja kohtalaisten perheolojensa vuoksi ei ole tehnyt mitään niin rikollista, että olisi jäänyt kiinni, mutta käyttäytyy hirviömäisesti monia ihmisiä kohtaan ja on täysin vastuuton opportunisti ja hyväksikäyttää sekä elelee loismaisesti aina, kun pystyy).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, sekin vielä, että kuopus osaa manipuloida ja valehdella taitavasti, vaikka en ole ainakaan sellaista hänelle koskaan opettanut, enkä itse osaa sellaista edes aikuisenakaan. Se tunnekylmyys ja väkivaltaisuus on vain pelottavaa, vaikka se osittain liittyy ikäänkin. Mutta siis exäni on vastaavanlainen aikuisenakin: valehtelee aina ja ns. silmää räpäyttämättä, jos se valehtelu jotenkin hyödyttää häntä. Lisäksi exäni on aikuisenakin väkivaltainen. Ihan hämmentävää.
Onko lapsilla eri isät?
Ei ole, vaan sama isä. Itse olen ollut aina empaattinen ja herkkä ja ilmeisesti esikoinen on perinyt niitä luonteenpiirteitä multa. Kuopus on puolestaan samantyyppinen temperamentiltaan ja luonteeltaan kuin isänsä .
Näitä taas. Paskat geeniperimäselitykset exältä ei suosikki-lapseen ja suosikkilapsella enkeligeenit itseltä. Tuossa voi olla narsistisen äidin ensipiirteitä, jos syytät vain lasta. Tarvitset apua itsellesi lasten kasvattamiseen, exäsikin tarvitsee, jos lapset tapaavat isäänsä.
En kyllä lähtisi kyselemään tällaista asiaa mistään vauvapalstalta, jonne _kuka tahansa_ voi kirjoittaa mitä tahansa muka asiantuntijan roolissa.
Jos huolestuttaa, ole yhteydessä vaikka neuvolaan, jonka kautta pääset juttelemaan ammattilaisille keittiöpsykologien sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen käyttäytyminen voi johtua myös kateudesta kuopusta kohtaan. Hän kanavoi aggressioitaan kurittamalla pehmoleluja. Ei kannata takertua asiaan liikaa, menee aikanaan ohi.
Toki hyviä tapoja ja toisen kunnioitusta kannattaa vaatia sekä keskustella, miksei väkivalta ole hyvä ratkaisu. Empatiaa voi myös opettaa eri tilanteissa sillä "Miltäköhän susta tuntuisi, jos kaveri tekisi sinulle näin?" -periaatteella.
Jos oikeasti pelkää, että lapsi on psykopaatti, ei kannata yhtään kannustaa miettimään, miltä kaverista tuntuu jos sitä kohtaan on ilkeä. Psykopaatista ei tunnu itsestään miltään, joten se ei opi sillä tavalla empaattiseksi, vaan oppii vain, millä teoilla saa toisilta toivotun reaktion. Psykopaatille toimii vain rangaistukset ja säännöt (jos lyöt, et saa jotain, mitä haluat), ei mikään toista sattuu kun sitä lyö -puhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykopaattisuus on kävä kyllä perinnöllistä (poikkeavuutta aivojen etulohkossa, joka liittyy tunne-elämään) eikä siihen kasvatus vaikuta, narsismi on taas eri asia.
Näin olen lukenut itsekin. Tosin perheoloilla on suuri merkitys sille, alkaako ihminen käyttäytyä rikollisesti vai tuleeko hänestä jopa kylmähermoinen menestyjä. Olen lukenut myös tapauksista, joissa erittäin häiriintyneesti käyttäytynyt psykopaatiksi jo lapsena diagnosoitu onkin kasvanut empaattiseksi terapian myötä. Voi olla, että ylireagoin tähän asiaan, mutta haluan tehdä kaikkeni, ettei mitään ikävää tapahtuisi.
Pyydä neuvoja tosiaan jostain vähän tolkullisemmasta paikasta. Ja muista, että lapsen perimä tulee erilaisissa kasvuoloissa ihan eri tavoin ilmi, toisin sanoen vaikka lapsellasi olisikin jokin geneettinen samankaltaisuus isänsä kanssa, piirre muotoutuu hänessä nyt kasvuvuosina joko äärimmäisen pahaksi tai äärimmäisen lieväksi tai joksikin siltä väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mm. siitä jos se lapsi pahoinpitelee pikkusisarustaan siksi että pikkusisarus ei nauranut silloin kun olisi muka pitänyt.
Siis meillä se nuorempi tyttö on se epäempaattisempi. Vuotta vanhempi esikoispoika on paljon herkempi ja empaattisempi ollut aina. Mutta kuopus tosiaan esim. tarttuu veljeään hiuksista, jos poika esim. vitsailee jotain tytölle epämieluisaa. Lasten kanssa saa olla erotuomarina ja vahtia heitä taukoamatta.
Lakkaa näkemästä lapsesi hirviönä ja pyhimyksenä.
En toki näe toista hirviönä, mutta valitettavasti hänellä on isänsä luonne ja hänen isänsä on täysin tunnekylmä ja ns. valkokauluspsykopaatti (älykkyytensä ja kohtalaisten perheolojensa vuoksi ei ole tehnyt mitään niin rikollista, että olisi jäänyt kiinni, mutta käyttäytyy hirviömäisesti monia ihmisiä kohtaan ja on täysin vastuuton opportunisti ja hyväksikäyttää sekä elelee loismaisesti aina, kun pystyy).
Koet toisen lapsen huonompana kuin toisen. Se ei ole hyvä asia. Persoonallisuushäiriöt kehittyvät varhaislapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mm. siitä jos se lapsi pahoinpitelee pikkusisarustaan siksi että pikkusisarus ei nauranut silloin kun olisi muka pitänyt.
Siis meillä se nuorempi tyttö on se epäempaattisempi. Vuotta vanhempi esikoispoika on paljon herkempi ja empaattisempi ollut aina. Mutta kuopus tosiaan esim. tarttuu veljeään hiuksista, jos poika esim. vitsailee jotain tytölle epämieluisaa. Lasten kanssa saa olla erotuomarina ja vahtia heitä taukoamatta.
Lakkaa näkemästä lapsesi hirviönä ja pyhimyksenä.
En toki näe toista hirviönä, mutta valitettavasti hänellä on isänsä luonne ja hänen isänsä on täysin tunnekylmä ja ns. valkokauluspsykopaatti (älykkyytensä ja kohtalaisten perheolojensa vuoksi ei ole tehnyt mitään niin rikollista, että olisi jäänyt kiinni, mutta käyttäytyy hirviömäisesti monia ihmisiä kohtaan ja on täysin vastuuton opportunisti ja hyväksikäyttää sekä elelee loismaisesti aina, kun pystyy).
Koet toisen lapsen huonompana kuin toisen. Se ei ole hyvä asia. Persoonallisuushäiriöt kehittyvät varhaislapsuudessa.
En koe huonompana ja molemmat ovat yhtä rakkaita, mutta tunnistan tietyt piirteet ja pelkään, että niistä tulee vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän vajaa 3-vuotias, joka kuulostaa samanlaiselta kuin teidän tyttö. Pehmoleluja heittelee ja retuuttelee ympäriinsä ja anteeksipyynnöt ovat todella vaikeita. Harvoin kyllä esim. lyö, mutta jos lyö niin ei vaikuta katuvan tai kokevan mitään tunnontuskia. Päiden katkaisemisesta ei puhu eikä varmaan edes tiedä mitä sellainen on, mistä teidän lapsi on tuollaisesta kuullut? Telkkaristako?
Ihan normaali tuo meidän lapsi ainakin on (tai niin olen kuvitellut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opeta hänelle empatiaa olemalla myös itse empaattinen häntä kohtaan. Jos hänellä on kiukkuinen olo ja hän purkaa sitä aggressiivisesti, älä vaan ryhdy moittimaan häntä hirveäksi. Se vain pahentaa tilannetta. Kerro hänelle että ymmärrät että hänestä tuntuu pahalta jne. Ole rauhallinen. Älä ikinä lastesi kuullen vertaa heidän temperamenttejaan keskenään äläkä tuomitse toisen temperamenttipiirteitä ja ylistä toisen. Sinun tapasi kokea ei ole parempi kuin hänen tapansa kokea. Kolmevuotias ei ole psykopaatti.
Yleisesti voi sanoa, että jos lapsi puhuu nuken pään katkaisemisesta, hänellä on jostain syystä paha olo sillä hetkellä. On sinun tehtäväsi selvittää, miksi. Kokeeko hän nuken uhkana? Ehkä odotettuna esikuvana, jollaiseksi hän ei itse halua tulla? Kokeeko hän että hänelle tuputetaan jotain tiettyä? Ehkä hoivajuttuja, vaikka hän ei halua olla hoivaaja? Muistan tämän tapaisen omasta lapsuudestani. Kokeeko hän jäävänsä syrjään tai että häntä ei kuunnella tai että hän ei saa tarpeeksi huomiota? Onko hän vihainen jostain ihan muusta ja purkaa sen tavallaan kostona nukkeen että ärsyyntyisit? Selvitä, mutta älä tuomitse lasta.
Joskus hän kieltämättä puhuu niitä hirveitä juttuja juuri manipuloidakseen, ts. tietää, että harmistun niistä. Yritän kyllä ignoroidakin niitä typeriä juttuja ja sen sijaan kiinnittaa huomiota vain positiiviseen käytökseen, mutta toki niistäkin pitää välillä mainita.
Jos teille on jo kehittynyt kaava siitä, että nuorempi tietää sinun hermostuvan hänelle, se pitäisi purkaa. Muuten se kaava toistaa ja vahvistaa itseään. Kaava voi mennä esim. näin: lapsi ei saa haluamaansa (huomiota/karkkia/hellyyttä/kehuja/lelua) --> lasta kiukuttaa --> lapsi alkaa pahoinpidellä nukkea (tekisikö hän tätä yksin jos kukaan ei näkisi tai reagoisi?) ja tietää että et pidä siitä --> hän purkaa oloaan käytännössä nukkeen mutta teoriassa sinuun --> hermostut hänelle ja ruokit sitä, että hän tuntee olevansa huonompi ja pahempi kuin sisaruksensa. Kun hän saa sinut hermostumaan, hän saa tavallaan "voiton". Tämä antaa hänelle voimaa. Lapsen kasvaessa hän voi alkaa soveltaa samaa kaavaa muiden ihmisten kanssa. Kun hänellä on paha olo, hän haluaa kertoa muille ihmisille hermostuttavia juttuja jotta nämä hermostuisivat. Nämäkin saavat huonon olon, mutta samalla vahvistuu koko ajan lapsesi oma identiteettikäsitys siitä, että hän on paha. Jos näet lapsesi pahana, kasvatat hänestä pahan. Juuri sinä, eivät geenit. Pienellä lapsella ei ole suurta keinovalikoimaa tunteidensa ja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Sinä voit auttaa kehittämään hänelle positiivisempia tunteiden käsittelyn keinoja.
Noita keinoja ja vinkkejä ottaisin mielelläni vastaan. Olen kärsivällinen, lempeä ja empaattinen itse, mutta kammoan epäempaattista käytöstä. Siihen on vaikeaa suhtautua kovin ymmärtäväisesti, kun tietää, mitä kaikkea sellaiseen voi liittyä pidemmän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
"Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä", Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
"Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin", Tuovinen sanoo.
Vielä sellaisenkin huomion olen tehnyt, että paradoksaalisesti isänsä tunnekylmä seura voi olla hyväksi kuopukselle, sillä he tavallaan "puhuvat samaa kieltä". Isänsä on nimittäin hyvin äkkiväärä ja ankara ja tyttö käyttäytyykin isänsä seurassa hyvin. Minun seurassa hän on villi, sillä itse olen liian nössö ja lempeä, vaikka pidänkin tietyistä rajoista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vajaa 3-vuotias, joka kuulostaa samanlaiselta kuin teidän tyttö. Pehmoleluja heittelee ja retuuttelee ympäriinsä ja anteeksipyynnöt ovat todella vaikeita. Harvoin kyllä esim. lyö, mutta jos lyö niin ei vaikuta katuvan tai kokevan mitään tunnontuskia. Päiden katkaisemisesta ei puhu eikä varmaan edes tiedä mitä sellainen on, mistä teidän lapsi on tuollaisesta kuullut? Telkkaristako?
Ihan normaali tuo meidän lapsi ainakin on (tai niin olen kuvitellut).
Niin. Kolmevuotiaalle (ja isommallekin) raivonpuuskat ovat tavanomaisia, eikä niiden perusteella kannata demonisoida lasta vaan hoitaa ne rakentavalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
"Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä", Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
"Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin", Tuovinen sanoo.
Lapsiin meillä avioliitonkin aikana suhtauduttiin aina lempeästi ja heidän tarpeisiinsa vastattiin. Mutta exäni piti mua ns. "hierarkian alimpana", jota kohdeltiin kuin roskaa ja jonka mielipiteet syrjäytettiin lähes aina. Exä kohteli mua kuin esinettä ihan konkreettisestikin...väkisin talutti mut toiseen huoneeseen pois silmistä ja laittoi oven kiinni ja rajoitti elämistäni. Jos sanoin jotain, hän ei muka kuullut mitä sanoin tai jyräsi ylitse. Hellyyttä välillämme ei ollut koskaan enää siinä vaiheessa, kun lapset olivat syntyneet. Mies tönäisi mut kauemmaksi tai kivahti jotain ilkeää, jos edes istuin liian lähellä tai saman sohvan tai sängyn reunalle. Ero oli käytännössä väistämätön pakko itselleni siitä tilanteesta pakoon pääsemiseksi.
http://www.vau.fi/testit/miten-valttaa-lapsen-kasvaminen-narsistiksi-te…
http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/Kasvu-ja-kehitys/tunnekylmyytta-voi-e…
Tässä yksi esimerkiksi negatiivisesta vuorovaikutuskehästä:
Ensin vanhempi kieltää toiminnan melko rauhallisesti sanomalla esimerkiksi: ”Älä viitsi tehdä noin.”
Seuraavaksi sama sanotaan kovemmalla äänellä.
Kun lapsi ei vieläkään tottele, menetetään hermo kokonaan.
Negatiivinen vuorovaikutuskehä ei auta lasta kehittämään omia tunnetaitojaan. Aggressiivinen vanhemmuus lietsoo lapsen tunnekylmyyttä. Vanhemmuuden radikaali muuttaminen ei tosin käy käden käänteessä.
”Koska kyseessä on vuorovaikutus ja oma toiminta, sen muuttaminen on vaikeaa. Lapsi ei ole vain kohde, vaan myös vuorovaikutuksen aktiivinen osapuoli. Rauhoittajan eli vanhemman pitäisi olla rauhallisempi. Jos puolestaan sekä lapsi että aikuinen ovat molemmat hyvin kiihtyneitä, vanhempi saattaa esittää kovia uhkauksia, jakaa rangaistuksia tai syyllistyä jopa rikkomaan lapsen fyysistä koskemattomuutta”, Laitila sanoo.
TUNNEKYLMYYTEEN LIITTYY MYÖS GENETIIKKAA
Tutkijat ovat löytäneet väkivaltarikollisuuteen liittyvän geenimuutoksen MAOA-geenistä. Geenin lyhyempi mutaatio löytyy usein väkivaltaisilta rikollisilta.
Geeni ei tee automaattisesti ihmisestä väkivaltaista. Tutkijat eivät aluksi ymmärtäneet, miksi kaikki MAOA-geenin lyhyempää muunnosta kantavat ihmiset eivät olleet väkivaltaisia psykopaatteja.
Tutkijat havaitsivat, että laukaisevana tekijänä oli altistuminen väkivallalle ja negatiiviselle vuorovaikutukselle lapsuusaikana. Jos puolestaan lyhyempää MAOA-geenimuutosta kantava lapsi oli saanut lämminhenkisen kasvatuksen, hänestä ei tullut aikuisena väkivaltaista rikollista.
Lähde: BBC
Vierailija kirjoitti:
Kuopus heijastaa tunteissaan ja tekemisissään sitä, miten turvattomaksi tai epäempaattiseksi hän kokee ympäristönsä. Kohdellaanko häntä samalla viivalla kun sisarustaan vai näkyykö rakkauden antaminen enenmmän esikoista kohtaan? Lapsi kyllä näkee ja vaistoo eriarvoisen kohtelun. Lapsi on kuin peili, josta vanhemmat näkevät kasvatustuloksensa. Älä syytä lasta, ei hän psykopaatti ole.
Psykopaattiset piirteet voi näkyä jo noin pienillä lapsilla. Voi olla hyvinkin mahdollista että lapsi on psykopaatti.
Ap, kysy ammattiapua ja pysy johdonmukaisena. Anna runsaasti rakkautta, mutta tee selväksi (keskustelemalla) ettet hyväksy inhottavaa käytöstä. Valehtelua tuon ikäinen ei vielä osaa siinä mielessä että tietäisi sen olevan nimenomaan valehtelua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
"Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä", Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
"Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin", Tuovinen sanoo.
Lapsiin meillä avioliitonkin aikana suhtauduttiin aina lempeästi ja heidän tarpeisiinsa vastattiin. Mutta exäni piti mua ns. "hierarkian alimpana", jota kohdeltiin kuin roskaa ja jonka mielipiteet syrjäytettiin lähes aina. Exä kohteli mua kuin esinettä ihan konkreettisestikin...väkisin talutti mut toiseen huoneeseen pois silmistä ja laittoi oven kiinni ja rajoitti elämistäni. Jos sanoin jotain, hän ei muka kuullut mitä sanoin tai jyräsi ylitse. Hellyyttä välillämme ei ollut koskaan enää siinä vaiheessa, kun lapset olivat syntyneet. Mies tönäisi mut kauemmaksi tai kivahti jotain ilkeää, jos edes istuin liian lähellä tai saman sohvan tai sängyn reunalle. Ero oli käytännössä väistämätön pakko itselleni siitä tilanteesta pakoon pääsemiseksi.
Ymmärrätkö siis, että vika ei ole lapsissa, vaan teissä vanhemmissa? Lapsesi reagoivat, mikä on täysin luonnollista kyseisessä ympäristössä eläneelle. Älä leimaa pikkuistasi psykopaatiksi, aloita siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuopus heijastaa tunteissaan ja tekemisissään sitä, miten turvattomaksi tai epäempaattiseksi hän kokee ympäristönsä. Kohdellaanko häntä samalla viivalla kun sisarustaan vai näkyykö rakkauden antaminen enenmmän esikoista kohtaan? Lapsi kyllä näkee ja vaistoo eriarvoisen kohtelun. Lapsi on kuin peili, josta vanhemmat näkevät kasvatustuloksensa. Älä syytä lasta, ei hän psykopaatti ole.
Psykopaattiset piirteet voi näkyä jo noin pienillä lapsilla. Voi olla hyvinkin mahdollista että lapsi on psykopaatti.
Ap, kysy ammattiapua ja pysy johdonmukaisena. Anna runsaasti rakkautta, mutta tee selväksi (keskustelemalla) ettet hyväksy inhottavaa käytöstä. Valehtelua tuon ikäinen ei vielä osaa siinä mielessä että tietäisi sen olevan nimenomaan valehtelua
Vain vanhempi, joka ei halua tai osaa katsoa peilistä omia ongelmiaan, leimaa kolmivuotiaan psykopaatiksi. Aivan hullua.
Psykopaattisuus on kävä kyllä perinnöllistä (poikkeavuutta aivojen etulohkossa, joka liittyy tunne-elämään) eikä siihen kasvatus vaikuta, narsismi on taas eri asia.