Lue keskustelun säännöt.
Miksi olin lapsena tunnollinen mutta näin nuorena aikusena olen laiska ja huolimaton? :(
31.05.2017 |
Joskus tuntui että tuohon tunnollisuuteen liitettiin huonoja juttuja, opinko sitten alitajuisesti että on huono juttu olla tunnollinen ja nyt olen tällainen? Mielellään ottaisin tuon piirteen nyt takaisin!
Kommentit (18)
Koska silloin oli muita ihmisiä tarkkailemassa toimiasi ja torumassa laiskuudesta. Aikuisena täytyy ottaa vastuu omasta itsestä, mutta ei se kaikkia kiinnosta. Minäkin epäonnistuin siinä, en ole koskaan ollut töissä.
M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän sama juttu, mutta olen ajatellut, että se johtuu ulkopuolisesta paineesta. Lapsena ja nuorena olin koko ajan vanhempien valvonnan alla, joten tunnollisuus oli tavallaan heidän alaisuudessaan. Nyt kun asun yksin, ei kiinnosta kotityöt eikä opiskelut, kun on mahdollisuus laiskotella, eikä kukaan ole sitä näkemässä. Eli tavallaan halusin olla tunnollinen vain muiden silmissä. Ja töissäkin, osaan tehdä hommat todella hyvin ja tarkasti ja ahkerasti, mutta kun pääsen kotiin, en todellakaan ole yhtä ahkera ja tunnollinen kuin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Koska silloin oli muita ihmisiä tarkkailemassa toimiasi ja torumassa laiskuudesta. Aikuisena täytyy ottaa vastuu omasta itsestä, mutta ei se kaikkia kiinnosta. Minäkin epäonnistuin siinä, en ole koskaan ollut töissä.
M36
Voi osittain pitää paikkansa. Olen kyllä läpikäynyt tässä vaiheen, että en voi kertakaikkiaan miellyttää kaikkia, vaan minun on löydettävä jostain motivaatio omaan tekemiseen.. Usein olen ollut se joka on pitänyt omat tarpeensa piilossa. Nyt pitäisi vaan tietää mitä haluan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
elämä.
tehnyt minusta tällaisen?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä pitäisi vain hankkia itselleen lisää velvollisuuksia? Tai hoitaa paremmin nykyisiä :)
ap
Mutta miten se tuntuu välillä oleavan niin vaikeaa? En kai ole masentunutkaan? Minusta on vain tullut huonompi ihmisenä? Mutta juuri tämäkin on itsekeskeisyyttä tavallaan että tässä oman navan ympärillä tätä pohdin.
ps. olen työtön ja olen hakenut kyllä töitä ja muuta ajateltavaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen ainakin nämä vaihtoehdot:
- tarkkaavaisuushäiriö, josta huolimatta lapsuudessa on pystynyt toimimaan tarkasti strukturoidussa arjessa ok, mutta aikuisuudessa arjen itsenäinen organisointi ei onnistukaan, kun valmista struktuuria ei ole. Tällöin kyse ei olisi laiskuudesta vaan toiminnanohjauksen vaikeuksista
- masennus. Jos toimintakyvyn muutos on tapahtunut aika nopeasti, mielialan alentuminen voisi selittää sitä.
- "kapinointi". Ehkä se tunnollisuus tuntui stressaavalta ja uuvuttavalta? Ja ehkä nyt aikuisuudessa yrität uupumista välttääksesi pyristellä tunnollisuudesta irti, mutta ajaudutkin toiseen ääripäähän eli saamattomuuteen, ennen kuin lopulta löydät tasapainon sopivan tunnollisuuden ja huolettpmuuden välistä.
Minunkin oli "pakko" olla tunnollinen lapsena, sillä en herkkänä lapsena kestänyt äidin raivoamista ja torumista kaikesta. Sisaruksille se ei taas tuntunut olevan ongelma ja he tekivät mitä huvittaa peruskouluajan ja huusivat vanhemmille takaisin. Heille on kasvanut jostain oma motivaatio opiskeluun ja osaavat ottaa vastuun siitä. Ja mä taas... Niin mä en osaa ottaa vastuuta mistään. Nyt olisi koeviikko, huomenna ruotsinkoe, ja mä vain makaan sängyllä selailemassa vauvapalstaa. Joitain kurssitehtäviä rästissä, jotka pitäisi myös saada tehtyä huomiseen mennessä. Kaikki tärkeät asiat tuntuvat jäävän aina viime tippaan, unohtelen ja hukkaan tärkeitä papereita, autokoulukin painaa päälle ja kaikki tuntu ihan hemmetin sekavalta. Kaikkialla toitotetaan että pitäisi ottaa vastuuta, mutta jos ei vain osaa? En mä tunne olevani aikuinen, mun sisäinen kakstoistavuotias itkee iltaisin miren kaikki on niin vaikeaa. Olen siis 18 v lukiolainen eli "aikuinen". Tekisi mieli vaan käpertyä peiton alle piiloon pahalta maailmalta :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen ainakin nämä vaihtoehdot:
- tarkkaavaisuushäiriö, josta huolimatta lapsuudessa on pystynyt toimimaan tarkasti strukturoidussa arjessa ok, mutta aikuisuudessa arjen itsenäinen organisointi ei onnistukaan, kun valmista struktuuria ei ole. Tällöin kyse ei olisi laiskuudesta vaan toiminnanohjauksen vaikeuksista
- masennus. Jos toimintakyvyn muutos on tapahtunut aika nopeasti, mielialan alentuminen voisi selittää sitä.
- "kapinointi". Ehkä se tunnollisuus tuntui stressaavalta ja uuvuttavalta? Ja ehkä nyt aikuisuudessa yrität uupumista välttääksesi pyristellä tunnollisuudesta irti, mutta ajaudutkin toiseen ääripäähän eli saamattomuuteen, ennen kuin lopulta löydät tasapainon sopivan tunnollisuuden ja huolettpmuuden välistä.
Kiitos <3
Vierailija kirjoitti:
Minunkin oli "pakko" olla tunnollinen lapsena, sillä en herkkänä lapsena kestänyt äidin raivoamista ja torumista kaikesta. Sisaruksille se ei taas tuntunut olevan ongelma ja he tekivät mitä huvittaa peruskouluajan ja huusivat vanhemmille takaisin. Heille on kasvanut jostain oma motivaatio opiskeluun ja osaavat ottaa vastuun siitä. Ja mä taas... Niin mä en osaa ottaa vastuuta mistään. Nyt olisi koeviikko, huomenna ruotsinkoe, ja mä vain makaan sängyllä selailemassa vauvapalstaa. Joitain kurssitehtäviä rästissä, jotka pitäisi myös saada tehtyä huomiseen mennessä. Kaikki tärkeät asiat tuntuvat jäävän aina viime tippaan, unohtelen ja hukkaan tärkeitä papereita, autokoulukin painaa päälle ja kaikki tuntu ihan hemmetin sekavalta. Kaikkialla toitotetaan että pitäisi ottaa vastuuta, mutta jos ei vain osaa? En mä tunne olevani aikuinen, mun sisäinen kakstoistavuotias itkee iltaisin miren kaikki on niin vaikeaa. Olen siis 18 v lukiolainen eli "aikuinen". Tekisi mieli vaan käpertyä peiton alle piiloon pahalta maailmalta :P
Minulla on sama kokemus raivoavasta äidistä. Olin myös lapsena herkkä, muistan kun tunteet tuntuivat ihan kehossa. Harvemmin enää, olen itseäni kovettanut siitä. Jos olen (negatiivisia) tunteita ilmaissut, minulle on osoitettu vihaa ja usein vain syytetty.
Lukioaan olin 'coolissa' ja 'rennossa' porukassa ja ennen sitä minusta oli jo kasvanut jonkinlainen toisten miellyttäjä. Sitten tietysti yritin sopeutua tähän porukkaan , jossa tuota tunnollisuutta on pidetty ehkä neuroottisuutena tai nipona!
Eli sekä omilla valinnoilla ja ympäristöllä on ehkä ollut vaikutusta asiaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minunkin oli "pakko" olla tunnollinen lapsena, sillä en herkkänä lapsena kestänyt äidin raivoamista ja torumista kaikesta. Sisaruksille se ei taas tuntunut olevan ongelma ja he tekivät mitä huvittaa peruskouluajan ja huusivat vanhemmille takaisin.
Sama juttu mulla! Yritin aina olla niin, etten ainakaan aiheuttaisi lisäharmia. Peittelin myös taitavasti sellaiset ihan normaalit lapselle sattuvat mokat ja epäonnistumiset, jotta säästyisin äidin reaktiolta. Koulu ym. sujui ihan hyvin, ei tarvinnut kauheasti nähdä vaivaa pärjätäkseen ja tiukasti strukturoitu ympäristö auttoi toimimaan. Tunnollisuuteni kumpusi pitkälti vanhempien odotuksista ja "rangaistuksen" välttämisestä. Myöhemmin teeskentelin hoitavani koulun hyvin, vaikka se oli kaukana todellisuudesta. Harrastuksista lintsasin salaa, kun ei vain meinannut jaksaa koulupäivien jälkeen.
Ei ole elämäni muuttunut helpommaksi aikuisuudessakaan, lähes kolmekymppisenä tunnen olevani elämänhallinnan osalta parikymppisen tasolla... Koitin pitkään pitää lapsuudessa oppimiani kulisseja pystyssä sillä seurauksella, että sairastuin jo vuosia sitten masennukseen. Ja nyt äitini ihmettelee miten minusta tuli tällainen, kun aina lapsena olin niin reipas ja tunnollinen! En syytä äitiäni, olen päässyt katkeruuden yli ja opetellut hyväksymään oman herkytteeni.
No ei minusta sekä töissä että kotona voi olla kummassakin täydellinen.
Voiko joku tunnustaa vaikka, että menee töihin ajoissa , mieluiten jo seitsemältä, leimaa kellokortit tunnollisesti, syö pitkän kaavan mukaan, tervehtii työtovereita, juttelee kaikkien kanssa pitkät tovit ja sopii ulkomaan reissun jokaisen kanssa,
kotona kokkaa , siivoaa jämptisti, korjaa heti likavaatteensa,
peser lattiat, arkistoi paperit, huomioi kaikki perheenjäsenet,
jos voi niin voi olla aika burn out kun pyrkii.mielyttämään kaikkia ketä tapaa.
Vierailija kirjoitti:
No ei minusta sekä töissä että kotona voi olla kummassakin täydellinen.
Voiko joku tunnustaa vaikka, että menee töihin ajoissa , mieluiten jo seitsemältä, leimaa kellokortit tunnollisesti, syö pitkän kaavan mukaan, tervehtii työtovereita, juttelee kaikkien kanssa pitkät tovit ja sopii ulkomaan reissun jokaisen kanssa,
kotona kokkaa , siivoaa jämptisti, korjaa heti likavaatteensa,peser lattiat, arkistoi paperit, huomioi kaikki perheenjäsenet,
jos voi niin voi olla aika burn out kun pyrkii.mielyttämään kaikkia ketä tapaa.
Tästä ei nyt ollutkaan kyse.
up