Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa pikkulapsen tunnekylmyyden/psykopaattiset piirteet?
31.05.2017 |
Ex-mieheni on ilmeisesti (valkokaulus-)psykopaatti, samoin kuin äitinsäkin. Molemmat ovat epäempaattisia, kylmiä ja tunteettomia. Tunteita he ilmaisevat vain pinnallisesti ja opitusti. Exäni on tunnustanut, että teeskentelee, jotta saisi lisää rahaa ja valtaa ja siinä hän on kieltämättä onnistunutkin. Hän on tehnyt hirveitäkin asioita, mutta ei tunne mistään tunnontuskia. Hänen äitinsä on siis vastaavanlainen.
Olen nyt huomannut kauhukseni, että tyttäressäni (3-vuotias) on vastaavia piirteitä, vaikka itse olen yrittänyt aina opettaa olemaan lempeä ja hellä sekä pyytämään anteeksi jne. Tytär on kuitenkin väkivaltainen (kuten exäni), eikä halua pyytää anteeksi. Hän ei myöskään tunne mitään tunnontuskiakaan. Hän ei hoivaa nukkeja tai pehmoleluja, vaan heittelee ja retuuttaa niitä ja hyppii niiden päällä sekä puhuu päiden katkaisemisesta ja nuiden kiusaamisesta virne naamallaan.
Mitä mä voin tehdä? Onko lapsestani kasvamassa paykopaatti ja voinko ehkäistä sitä vielä jotenkin? Esikoislapsi on selvästi empaattisempi, vaikka on viettänyt isänsä ja mummonsa kanssa enemmänkin aikaa, mutta se herkkyys tulee hänelle jotenkin luonnostaan. Tytär on eri maata. :/ Apua tarvitsisin.
Kommentit (140)
Kukaan ole sitten taaskaan tajunnut että kyseessä on provo. Toisaalta hyvä että asiasta on (kerrankin) asiallista keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ole sitten taaskaan tajunnut että kyseessä on provo. Toisaalta hyvä että asiasta on (kerrankin) asiallista keskustelua.
Mahtaako terapeutit kommentoida kaikille asiakkaille, jotka tulevat vastaanotolle lapsuustraumojen takia, että provoooo.
olen ollut aiemmin hoitajana päiväkodissa ja yksi nelivuotias tyttö jäi mieleen. sai raivareita, silmät oli niin tyhjät ja kylmät.. houkutteli kiltin kaverinsa pöydän alle ja saksi tukan melkein pois siltä. teki myös kaikkia pikkujäyniä ja laittoi muiden syyksi.
Vierailija kirjoitti:
olen ollut aiemmin hoitajana päiväkodissa ja yksi nelivuotias tyttö jäi mieleen. sai raivareita, silmät oli niin tyhjät ja kylmät.. houkutteli kiltin kaverinsa pöydän alle ja saksi tukan melkein pois siltä. teki myös kaikkia pikkujäyniä ja laittoi muiden syyksi.
Kuulostaa siltä, että tytöllä oli kotona jotenkin turvatonta, siksi oireili silllä tavoin, kun osasi. Muuta ei oltu opetettu, eikä ehkä ollut hyvää esimerkkiä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 1 vielä lisää: kolmevuotiaana ihminen on väkivaltaisimmillaan. Ole aikuinen ja yritä olla näkemättä exää lapsessa. Rankkaa se varmasti on.
Olet oikeassa. Täytyy yrittää olla kannustava ja opastaa oikeille poluille. Kieltämättä vertaan häntä esikoiseen ja itseeni. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään puhua tappamisesta ja väkivallasta samaan tapaan ja halin niitä pehmoleluja lähinnä ja työntelin nukenrattaissa. Olisi silti kiintoisaa tietää vielä, miten voisin kannustaa empaattisuutta erityisen voimakkaasti kuopuksen kohdalla. Joitain "niksejä" olen keksinyt itse, mutta välillä tuntuu hieman haastavalta.
Ei lapsi ole joku jolle voi sanella miten "kuuluu" olla tai mistä pitää tykätä. Lapsi on muutenkin tosi pieni vielä. Itsellä oli urasuunnitelmissa murhaaja tai merirosvo kun olin 4v. Kotikasvatuksessa korostettiin pasifismia ja kristillisiä arvoja. Suosikkileikkini oli sota, jonka lisäksi hirtin tai muuten teloitin pikku-ukkoni säännöllisesti. Mikä minusta tuli? Kiltti perheenisä, ammatiltani sairaanhoitaja.
Jutut ja leikit juttuina, mutta jos eläinrääkkäystä esiintyy niin huolestuisin. Tosin lapset voivat olla käsittämättömän julmia ja silti kasvaa ihan normaaleiksi ihmisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisin kuin ketjun alussa väitetään, psykopatia voi nimenomaan olla synnynnäistä. Niinhän monet luonneviat ovat. Jotkut jakaa ilmiön psyko-ja sosiopatiaan niin, että jälkimmäinen on ympäristön vaikutusta. Psykopaatin tunnekeskus ei toimi, tunteet menevät puhekeskukseen. Tiedän ja tunnen vaikeita sukuja.
Ottasin yhteyttä johonkin asiantuntijaan, joka ei hymistelisi asiaa ikään kuuluvaksi ja ohimeneväksi.
Meillä poika oireili noin ja myöhemmin diagnosoitiin asperger. Empatiakykyä ei edelleen ihmeemmin ole. Tuntuu itsestä vaikealta, itse kun olen todella empaattinen. Vertaistukiryhmään ollaan menossa koko perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa vastaajista ei ole näköjään ollut tekemisissä monenkaan lapsen kanssa, ei ole kohdannut sellaista alle kouluikäistä, josta väistämättä tulee mieleen epäempaattinen, tunnekylmä, toisia manipuloiva,.. psykopaatti?
Psykopatia periytyy, aivan turhaan syytätte äitiä nyt kasvatuksen vinoutumista "kun vertailee lapsiaan" tai epäilee omaa lastaan psykopaatiksi. Äidinvaisto myös kertoo kun jotain ei ole kuten pitäisi. Tällä aloituksen äidillä on yksi vertailukohta, todennäköisesti hyvin samanlaisen vauva-ajan saanut ja varhaisen vuorovaikutuksen saanut vanhempi lapsi. Miten voitte hakea syytä äidistä?? Hänen vanhempi lapsi on empaattinen ja herkkä. Mistä lähtee teidän oletuksenne, että lapsi on syntyessään täysin tabula rasa, että temperamentti tai aistien käsittely aivoissa, neurologiset erot eivät olisi lapsella jo geeneissä? Neurologiset erot ovat ihan todellisia ja ne näkyvät myös käytöksessä.
Tunnen aloittaja sinun turhautumisesi, kun saamasi vastaukset ovat liki kaikki vähätteleviä.
Kaksivuotiaana ihminen on aggressiivisimmallaan, kolmevuotiaan sen sijaan täytyy jo ymmärtää olla lyömättä. Aloittajan kolmevuotiaalla on jo perusteita käydä perheneuvolassa, ja kannattaisikin, jos itsellä on huoli.
Aihe on tuttu siksi että pitkälti samanmoisia huolia on oman kuusivuotiaan lapsen kanssa. Kaksi vuotta lapsi on käynyt perheneuvolan psykologilla, suositus tuli päiväkodista. Ja kyllä minäkin olen huolissani. Piirteet ovat niin selvät ja mikään apu ei ole merkittävästi auttanut. Perheneuvolasta on vain tuettu että niin, oppii kun opetetaan, jotkut hitaammin, ja sitten myönnetty että ehkä ei niin hyvin opi kuin muut mutta jotain voi oppia... no sitä odotellessa, hoito jatkuu... Parhaita vinkkejä tuli Ihmeelliset vuodet -kirjasta, sen voi lukaista, mutta se auttaa käytökseen, ei perusluonteeseen, mutta lapsi oppii ehkä toimimaan paremmin muiden kanssa... Aitoa empatiaa hän ei ole oppinut. On hyvä valehtelemaan ja manipuloimaan, vedättää aikuisiakin.
Aloittaja, hae apua, saat perspektiiviä... ja jos olisikin empatiaan kykenemätön, ei se vielä ole maailmanloppu, kunhan oppii tässä maailmassa toimimaan muita kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin ketjun alussa väitetään, psykopatia voi nimenomaan olla synnynnäistä. Niinhän monet luonneviat ovat. Jotkut jakaa ilmiön psyko-ja sosiopatiaan niin, että jälkimmäinen on ympäristön vaikutusta. Psykopaatin tunnekeskus ei toimi, tunteet menevät puhekeskukseen. Tiedän ja tunnen vaikeita sukuja.
Ottasin yhteyttä johonkin asiantuntijaan, joka ei hymistelisi asiaa ikään kuuluvaksi ja ohimeneväksi.
Kuinka onkin noin sattunut, että tunnet psykopaattisia sukuja. Väestöstä kun vaan 1 % on psykopaatteja. Mahtaa olla psykopaattisten sukujen kanssa edistyneet kyökkipsykoloinnit, kun muualla Suomessa ei diagnisoida alle 18-vuotiaita psykopaateiksi. Mutta te tiedätte diagnisoida vastasyntyneetkin. Koska luonne. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulen, että psykopatia on jo syntymässä saatu aivorakenteesren liittyvä asia. Se on valtavan ahdistavaa vanhemmille ajatella, että näin olisi. Että oma lapsi olisi perinyt jotain epämieluisaa siltä ex-kumppanilta, jota itse ei enää sietänyt, vaan erosi.
Mieheni kykenee valehtelemaan, jos siitä on hänelle hyötyä. Ja samalla tavalla pystyy lapsenikin. Aika kamalaa. Itse en valehtele ja olen yrittänyt kasvattaa lasta tuosta pois siinä onnistumatta. Lapset ovat jo teinejä. Kaksi lapsista ei valehtele ja ovat hyvin empaattisia. Tuo yksi valehtelee eikä häpeä ollenkaan kiinni jäädessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen ollut aiemmin hoitajana päiväkodissa ja yksi nelivuotias tyttö jäi mieleen. sai raivareita, silmät oli niin tyhjät ja kylmät.. houkutteli kiltin kaverinsa pöydän alle ja saksi tukan melkein pois siltä. teki myös kaikkia pikkujäyniä ja laittoi muiden syyksi.
Kuulostaa siltä, että tytöllä oli kotona jotenkin turvatonta, siksi oireili silllä tavoin, kun osasi. Muuta ei oltu opetettu, eikä ehkä ollut hyvää esimerkkiä kotona.
Kaikki laitetaan aina kotiolojen syyksi. Miksei voida myöntää, että psykopatia on synnynnäistä.
Toki kasvatuksella voidaan opettaa, miten kuuluu menetellä yhteiskunnassa ja minkälainen käytös täällä sallitaan. Ei tuo opettaminen silti tuo tunteettomalle tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vajaa 3-vuotias, joka kuulostaa samanlaiselta kuin teidän tyttö. Pehmoleluja heittelee ja retuuttelee ympäriinsä ja anteeksipyynnöt ovat todella vaikeita. Harvoin kyllä esim. lyö, mutta jos lyö niin ei vaikuta katuvan tai kokevan mitään tunnontuskia. Päiden katkaisemisesta ei puhu eikä varmaan edes tiedä mitä sellainen on, mistä teidän lapsi on tuollaisesta kuullut? Telkkaristako?
Ihan normaali tuo meidän lapsi ainakin on (tai niin olen kuvitellut).
Yllättävän monelle aikuisellekin tuntuu tuo anteeksi pyytäminen tuottavan vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin ketjun alussa väitetään, psykopatia voi nimenomaan olla synnynnäistä. Niinhän monet luonneviat ovat. Jotkut jakaa ilmiön psyko-ja sosiopatiaan niin, että jälkimmäinen on ympäristön vaikutusta. Psykopaatin tunnekeskus ei toimi, tunteet menevät puhekeskukseen. Tiedän ja tunnen vaikeita sukuja.
Ottasin yhteyttä johonkin asiantuntijaan, joka ei hymistelisi asiaa ikään kuuluvaksi ja ohimeneväksi.
Juuri tuollainen perusteeton höpötys sallii lapsen leimaamisen omien traumojen seurauksena. Pientä lasta on helppo syyttää, tuupata hänet lääkäriin ja väittää, että kaikkeni olen vanhempana tehnyt ja olen rakastava, empaattinen vanhempi. Lapsi ei osaa puolustaa itseään, eikä kertoa tuntemuksiaan yhdistäen tapahtumat ja seuraukset. Psykopaatiksi hokeminen ei auta asiassa, se vahingoittaa lasta. Siitähän tiedätkin paljon, not.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hänellä on lääketieteellinen psykopatia niin se ei ole normaaleilla kasvatuskeinoilla ratkaistavissa. Vie psykiatrille ennen kuin on liian myöhäistä, olennaista oikeassa psykopatiassa on aloittaa ohjaus ennen kouluikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen ollut aiemmin hoitajana päiväkodissa ja yksi nelivuotias tyttö jäi mieleen. sai raivareita, silmät oli niin tyhjät ja kylmät.. houkutteli kiltin kaverinsa pöydän alle ja saksi tukan melkein pois siltä. teki myös kaikkia pikkujäyniä ja laittoi muiden syyksi.
Kuulostaa siltä, että tytöllä oli kotona jotenkin turvatonta, siksi oireili silllä tavoin, kun osasi. Muuta ei oltu opetettu, eikä ehkä ollut hyvää esimerkkiä kotona.
Kaikki laitetaan aina kotiolojen syyksi. Miksei voida myöntää, että psykopatia on synnynnäistä.
Toki kasvatuksella voidaan opettaa, miten kuuluu menetellä yhteiskunnassa ja minkälainen käytös täällä sallitaan. Ei tuo opettaminen silti tuo tunteettomalle tunteita.
Koska kyökkimielipiteen perusteella ei voi tehdä diagnisointeja, vaikka kuinka helpompaa se olisi tehdä, kuin kasvattaa lasta tai opetella kasvattamaan.
"Lasta ei hyödytä, jos leimataan synnynnäiseksi psykopaatiksi"
Kyllä se on hyödyllistä puhua asioista niiden oikeilla nimillä ainakin aikuisten kesken.
Ei niitä tunteita käskemällä ihmiseen tule, jos aivorakenne on psykopaatin. Tällaisen ihmisen voi kyllä opettaa käyttäytymään oikein.
Kerran oli lehdessä yhden psykopaatiksi määritellyn naisen haastattelu. Kertoili siinä, millaista on elää ilman tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Jos hänellä on lääketieteellinen psykopatia niin se ei ole normaaleilla kasvatuskeinoilla ratkaistavissa. Vie psykiatrille ennen kuin on liian myöhäistä, olennaista oikeassa psykopatiassa on aloittaa ohjaus ennen kouluikää.
3-vuotiaalla psykopatia? Vauva-palstalla joku sanoi niin ja äitikin on sitä mieltä, kun ex-äijälläkin on ja anopilla, äidin mielestä. :D
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia
Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen kuulumaton luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti.[1] Sille ominaisia piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys sekä myötäelämiskyvyn, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute.[2] Psykopaatille tyypillisiä ovat julmuus, epäsosiaaliset teot, alkoholin ja huumeiden käyttö, vastuuttomuus ja moraalittomuus. Psykopatiasta kärsivää henkilöä kutsutaan psykopaatiksi.
Lapsuudessa ja nuoruudessa psykopatiaan usein liittyy eläinten kiduttamista tai pyromaniaa. Alle 18-vuotiasta ei kuitenkaan diagnosoida psykopaatiksi, sillä se voisi vaikuttaa negatiivisesti hänen kehitykseensä.
Ensinnäkin lopeta KAIKKI vertaaminen KEHENKÄÄN toiseen ihmiseen. Se on epäreilua ja estäänäkemästä lasta omine ainutlaatuisine lähtökohtineen.
Toisaalta on hyvä että tunnistat ympäristöstäsi herkästi tuon tunne- elämän rajoittuneisuuden mutta ÄLÄ SIIRRÄ asiaa lapsesi kannettavaksi. Hän on elämänsä alussa ja se on hönen ihan oma elämänsä uusine mahdollisuuksineen riippumatta kenenkään muun piirteistä tai tekemisistä.
Olet huolessasi hyvin ansiokkaasti asialla ja oikeasta asiasta ja hyvin rehellisesti. Tälle on hyvä perustaa suhde kolmevuotiaan kanssa myöskin.
Parasta on että myönnät avuttomuuden tunteesi näin hienosti sillä se on suhtkoht harvinaista siellä missä näitä ongelmia esiintyy.
Tärkeintä on läsnäolon laatu juuri tämän lapsen kanssa ollessa. Kuulostele tarkkaan missä tilanteissa tuunekylmyys on kouriintuntuvaa. Liittyykö se perustavasti siihen ettei lapsi tunnista omia tunteitaan vaan vain reagoi johonkin toiminnalla? Mikä sävy tuossa tekemisessä on? Onko se ain turhautunutta kiukkua vai onko mukana kostoa ja katkeruutta? Jos näin selvitä tytölle se että hänelle on yksilönä aikaa aina kun hänelle tulee noin vaikeita tunteita. Nimeä ne tunteet ja kysy olisiko sinua kuule voinut suututtaa juuri tämä ja tämä? Auta lasta kantamaan ja jakamaan ihan rauhassa noita hankalimpia tunteita ja tulemaan luoksesi jos hön ahdistuu niistä tai omasta raivostaan.
Jos hön tekee näin ei huolenaihetta ole. Hän osaa silloin tunnistaa ja hakeutua apusi piiriin turvaan eikä jää turvattomaksi.
Ellei hän vielä harjoittaenkaan kykene tuohon eikä hae edes sinultakaan turvaa SILLOIN on jotain huolenaihetta. Tunne- elämä ei tunnistu eikä tyttö edes kärsi tilasta eikä koe edes ahditusta siitä - silloin on lääkäriin menon paikka. Kyseessä v oi olla fysiologisesta syystä lähtien aina erlaiseenhermostotyyppiin tai se voi olla vakavampi kehitysestymä tai viive tai jopa perhedynaaminenkin oireteidän kokonaistilanteesta.
Jos olet koettanut tuota lähentymistä ja se ei tunnetasolla ( ottaen huomioon uhmaiän haasteet) onnistu niin tarvitsette apuja.
Älä tee lapselle lääkäriinmenosta mitään erityisjuhlavaa vaan selitä että kaikki ihmiset tarvitsevat vaan apuja joskus ja hei nyt on tällainen meidän oma käynti yhdessä josta on sinulle niinkuin lahjana apua. Anna tytön olla utelias ja aktiivinen. Pidä käynnin fokus positiivisessa toiveikkuudessa ei huolestuttavasssa " oirepuheessa".
No nämä olivat vaan näppituntumavinkit täältä :)! Uskon että kaltaisesi ihinen onnistuu hyvin tytön kanssa kun näin tuot huolesi avoimesti esille. Arvostan tätä paljon sillä näin juuri tulisi asioita katsella ja myöntää! Tsemppaan mukananne!
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin lopeta KAIKKI vertaaminen KEHENKÄÄN toiseen ihmiseen. Se on epäreilua ja estäänäkemästä lasta omine ainutlaatuisine lähtökohtineen.
Toisaalta on hyvä että tunnistat ympäristöstäsi herkästi tuon tunne- elämän rajoittuneisuuden mutta ÄLÄ SIIRRÄ asiaa lapsesi kannettavaksi. Hän on elämänsä alussa ja se on hönen ihan oma elämänsä uusine mahdollisuuksineen riippumatta kenenkään muun piirteistä tai tekemisistä.
Olet huolessasi hyvin ansiokkaasti asialla ja oikeasta asiasta ja hyvin rehellisesti. Tälle on hyvä perustaa suhde kolmevuotiaan kanssa myöskin.
Parasta on että myönnät avuttomuuden tunteesi näin hienosti sillä se on suhtkoht harvinaista siellä missä näitä ongelmia esiintyy.
Tärkeintä on läsnäolon laatu juuri tämän lapsen kanssa ollessa. Kuulostele tarkkaan missä tilanteissa tuunekylmyys on kouriintuntuvaa. Liittyykö se perustavasti siihen ettei lapsi tunnista omia tunteitaan vaan vain reagoi johonkin toiminnalla? Mikä sävy tuossa tekemisessä on? Onko se ain turhautunutta kiukkua vai onko mukana kostoa ja katkeruutta? Jos näin selvitä tytölle se että hänelle on yksilönä aikaa aina kun hänelle tulee noin vaikeita tunteita. Nimeä ne tunteet ja kysy olisiko sinua kuule voinut suututtaa juuri tämä ja tämä? Auta lasta kantamaan ja jakamaan ihan rauhassa noita hankalimpia tunteita ja tulemaan luoksesi jos hön ahdistuu niistä tai omasta raivostaan.
Jos hön tekee näin ei huolenaihetta ole. Hän osaa silloin tunnistaa ja hakeutua apusi piiriin turvaan eikä jää turvattomaksi.
Ellei hän vielä harjoittaenkaan kykene tuohon eikä hae edes sinultakaan turvaa SILLOIN on jotain huolenaihetta. Tunne- elämä ei tunnistu eikä tyttö edes kärsi tilasta eikä koe edes ahditusta siitä - silloin on lääkäriin menon paikka. Kyseessä v oi olla fysiologisesta syystä lähtien aina erlaiseenhermostotyyppiin tai se voi olla vakavampi kehitysestymä tai viive tai jopa perhedynaaminenkin oireteidän kokonaistilanteesta.
Jos olet koettanut tuota lähentymistä ja se ei tunnetasolla ( ottaen huomioon uhmaiän haasteet) onnistu niin tarvitsette apuja.
Älä tee lapselle lääkäriinmenosta mitään erityisjuhlavaa vaan selitä että kaikki ihmiset tarvitsevat vaan apuja joskus ja hei nyt on tällainen meidän oma käynti yhdessä josta on sinulle niinkuin lahjana apua. Anna tytön olla utelias ja aktiivinen. Pidä käynnin fokus positiivisessa toiveikkuudessa ei huolestuttavasssa " oirepuheessa".
No nämä olivat vaan näppituntumavinkit täältä :)! Uskon että kaltaisesi ihinen onnistuu hyvin tytön kanssa kun näin tuot huolesi avoimesti esille. Arvostan tätä paljon sillä näin juuri tulisi asioita katsella ja myöntää! Tsemppaan mukananne!
Ja hitsi anteeksi kirjoitusvirheet ipadilla ei aina sormi painu loppuun asti tablettiin:)!
En tiedä mitään tuosta periytymisestä, mutta itse ainakin lapsena varastin ja valehtelin paljon. Siis alle kouluikäisenä. Ja kiusasin lemmikkiämme. En kylläkään kiduttanut, mutta en ollut mikään helläkätisinkään. Pilailin naapurin kustannuksella, piirsin tussilla niiden talon seinään, ikinä eivät saaneet tietää että minä olin tekojen takana, syyttivät aina muita ja minä sitten lällättelin niille "syyllisille", joita julkisesti haukuttiin.
Nykyään oon kyllä ihan normaali ihminen, ainakin omasta mielestäni. En usko että kukaan pitää mua psykopaattina ainakaan :D