Lue keskustelun säännöt.
Mistä tunnistaa pikkulapsen tunnekylmyyden/psykopaattiset piirteet?
31.05.2017 |
Ex-mieheni on ilmeisesti (valkokaulus-)psykopaatti, samoin kuin äitinsäkin. Molemmat ovat epäempaattisia, kylmiä ja tunteettomia. Tunteita he ilmaisevat vain pinnallisesti ja opitusti. Exäni on tunnustanut, että teeskentelee, jotta saisi lisää rahaa ja valtaa ja siinä hän on kieltämättä onnistunutkin. Hän on tehnyt hirveitäkin asioita, mutta ei tunne mistään tunnontuskia. Hänen äitinsä on siis vastaavanlainen.
Olen nyt huomannut kauhukseni, että tyttäressäni (3-vuotias) on vastaavia piirteitä, vaikka itse olen yrittänyt aina opettaa olemaan lempeä ja hellä sekä pyytämään anteeksi jne. Tytär on kuitenkin väkivaltainen (kuten exäni), eikä halua pyytää anteeksi. Hän ei myöskään tunne mitään tunnontuskiakaan. Hän ei hoivaa nukkeja tai pehmoleluja, vaan heittelee ja retuuttaa niitä ja hyppii niiden päällä sekä puhuu päiden katkaisemisesta ja nuiden kiusaamisesta virne naamallaan.
Mitä mä voin tehdä? Onko lapsestani kasvamassa paykopaatti ja voinko ehkäistä sitä vielä jotenkin? Esikoislapsi on selvästi empaattisempi, vaikka on viettänyt isänsä ja mummonsa kanssa enemmänkin aikaa, mutta se herkkyys tulee hänelle jotenkin luonnostaan. Tytär on eri maata. :/ Apua tarvitsisin.
Kommentit (140)
Täällä aikuinen psykopaatti, joka ei aiheuta kaaosta tai mielipahaa muille. Olen huomannut lapsessani samoja piirteitä. Olen enemmän logiikkaan painottunut ja asiakeskeinen ja kiinnostukseni muita ihmisiä kohtaan on lähellä nollaa. Psykopatia on vain latteampi tunne-elämä, ei mikään automaattinen sarjamurhaajaksi tekevä vaiva, joka on pakko kitkeä.
Katsotaan ensin hyviä puolia asiassa: mikäli lapsesi on oikeasti psykopaatti ei sinun koskaan tarvi huolestua hänen pärjäämisestään. Joku tuolla väitti, että älä lyö- tyyppiset asiat menisi perille kieltämällä etuuksia. Ei mene. Ei se miltään tunnu, parhaimmillaan vaan herättää ärtymystä ja lisää kapinaa, koska kalloon ei mahdu miksi toisten fiiliksistä pitäisi välittää ja menetetty etuus raivostuttaa. Seuraamukset on asia erikseen. Epäempaattiselle on parempi selittää asiaa järkiperustein esimerkiksi älä lyö tai kukaan ei halua leikkiä sinun kanssa. Joku "ei telkkaria viikkoon" on vain viikko ja vain telkkari verrattaen " sinä karkoitit ystäväsi lyömällä ja nyt ne eivät tule takaisin" on oikeasti seuraamus ja vaatii töitä paikata tilanne, mikä motivoi lyömättömyyteen. Ala perustelemaan asioita järjellä ja kertomaan asioiden pitkäaikaisvaikutuksia. Esimerkiksi manipulointiin voi lukea sen tarinan pojasta, joka huusi susi ja mainita, että ihmisten puijaaminen johtaa siihen, ettei lopulta kukaan usko kun on oikeasti tarvetta.
Mikäli lapsi nyt siis on psykopaatti. Voi hyvinkin olla, että kyseessä on vain joku puolustusmekanismi, jos lapsella on esimerkiksi ollut taustalla vanhempien ero tai muuta vastaasta (voit lukea dissosiaatiohäiriöstä) ja lapsi on itseään suojatakseen opetellut laittamaan tunteet pois päältä. Kunnollisen antisosiaalisen diagnoosin voi saada vasta 18 vuotiaana.
Ja mistä näitä omalla kohdalla tunnisti: vedin muita lapsia kuonoon, olin taipuvainen kiristämään opettajia, sain muutaman kouluavustajan erotetuksi metkuilemalla heidän kustannuksella, pyromania ja yleinen adrenaliinihakuisuus. En myöskään osannut piitata, jos kuulin joukkosurmasta. Opettelin itse hallitsemaan näitä impulsseja, kun tarpeeksi monta kertaa kuseen jouduin ja ei kukaan minusta mitään arvaisi nykyisin päällepäin. En esimerkiksi ole täysikasvuisena ollut yhdessäkään tappelussa, varastellut ja elän lainkuuliaisesti. Jos lapsesi nyt oikeasti on perinnöllisistä syistä saanut alttiuden antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön niin sinun tehtäväsi on hyväksyä tilanne ja yrittää saada lapsi kehittämään omanlaisensa moraalitajun vetoamalla. Kieltäminen ei nimittäin psykopaatin kanssa toimi, mutta iän myötä lapsen pitäisi oppia konsepti, että "aina voi, seuraamukset on eri asia". Pelkkä kieltäminen vaan herättää himon tehdä se kielletty asia ja lyödä yli ja testata lisää rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ihan oikeasti kannattaa katsoa toisenkin kerran peiliin, jos kuvailee itseään kiltiksi ja empaattiseksi ja kolmevuotiastaan tunnekylmäksi ja psykopaattiseksi.
Toivottavasti lapsi saa mahdollisuuden pitää yllä tiivistä suhdetta isäänsä ja myös isovanhempiin, kummeihin tms. Sieltä ehkä löytyy joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat.
En ole mikään Anna Wahlgrenin fani, ja häntäkin on narsistiksi syytetty, mutta hän kirjoitti viisaasti, että lapsen täytyy saada elämäänsä edes yksi positiivinen kytkentä. Parempi "hylätä" lapsi ja antaa hänelle mahdollisuus jonku muun kanssa kuin pitää hänet velvollisuudentunteesta, ilman positiivista kytkentää.
Kaikki eivät ole hoivaajia. Ei tytöllä tarvitse olla nukkeja ja pehmoleluja, anna hänen purkaa energiansa rakenteluun ja liikuntaan.
Jos kuvittelet, että hän olisikin poika, katsoisitko hänen touhuja eri lailla? Jospa sinulla on ennakko-oletus kilteistä tytöistä, ja tämä onkin raisu poikatyttö?
Minullakin särähtää korvaan tuo että vertaat lapsia ja ihannoit poikaa, ja samaistat tytön isäänsä. Onko tyttö enemmän isänsä näköinen? Poika ei? Eleitä?
Mietit vielä paljon eksääsikin, ehkä jopa etsit hänen piirteitä.
Tottakai psykopaatitkin on joskus olleet lapsia, että eihän se mahdotonta ole. Mutta älä nyt ala 3-vuotiaasta vielä tekemään varmaa diagnoosia.
Hyvä neuvo, jos tyttö on voimakastahtoinen, hänelle selkeät säännöt ja rangaisgukset. Ei mitään lällyttelyä ja voivottelua, vahvat persoonat pitää sitä vaan heikkoutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
"Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä", Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
"Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin", Tuovinen sanoo.
Lapsiin meillä avioliitonkin aikana suhtauduttiin aina lempeästi ja heidän tarpeisiinsa vastattiin. Mutta exäni piti mua ns. "hierarkian alimpana", jota kohdeltiin kuin roskaa ja jonka mielipiteet syrjäytettiin lähes aina. Exä kohteli mua kuin esinettä ihan konkreettisestikin...väkisin talutti mut toiseen huoneeseen pois silmistä ja laittoi oven kiinni ja rajoitti elämistäni. Jos sanoin jotain, hän ei muka kuullut mitä sanoin tai jyräsi ylitse. Hellyyttä välillämme ei ollut koskaan enää siinä vaiheessa, kun lapset olivat syntyneet. Mies tönäisi mut kauemmaksi tai kivahti jotain ilkeää, jos edes istuin liian lähellä tai saman sohvan tai sängyn reunalle. Ero oli käytännössä väistämätön pakko itselleni siitä tilanteesta pakoon pääsemiseksi.
Kyllä tämä nyt entistä vahvemmin kuulostaa siltä, että vika on ihan muussa kuin lapsen perusluonteessa tai perityssä psykopaattisessa taipumuksessa. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että molemmat lapsesi ovat reagoineet omalla tavallaan todella vaikeaan perhetilanteeseen, ja kehittäneet käytösmallit siitä selviytymiseen. Todennäköisesti vanhemman poikasi ylikiltteys ja yliempaattisuus, jota sinä pidät puhtaasti positiivisena asiana, on hänen tapansa kompensoida kokemuksiaan - eli on niin kiltti ja kaikkien äidin toiveiden mukainen kuin vain mahdollista, ettei äidille tulisi vain koskaan enää paha mieli. Pikkusisko purkaa sitten noita kokemuksia toisella tavalla. Voipa olla, että lasten kasvaessa tuo pojan tapa osoittautuu jopa lopulta destruktiivisemmaksi.
Nyt on tärkeää, että ymmärrät lasten käytöksen heijastelevan heidän vaikeita elämänvaiheitaan ja teidän aikuisten ongelmia ja käytöstä. Ja tärkeintä olisi nyt muuttaa sitä omaa käytöstäsi. Vaikka muuta vakuuttelet, on näistä kirjoituksistasi helppo lukea, että olet jakanut lapsesi täydelliseen isoveljeen ja esipsykopaattiseen pikkusiskoon, eli hyvään ja pahaan. On täysin mahdotonta, ettei tämä näkyisi myös siinä, miten toimit lastesi kanssa. Tästä näkemyksestä sinun on nyt yritettävä päästä eroon. Molemmat lapsesi ovat hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Älä suosi kumpaakaan, äläkä myöskään kummankaan tapaa toimia. Opettele näkemään viat myös siinä täydellisessä pojassasi ja hyvät puolet mukapsykopaatti tyttäressäsi. Lämpimällä, hyväksyvällä ja oikeudenmuikaisella kasvatuksella pääset pitkälle. Kuuntele lapsiasi, älä tuomitse.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihan oikeasti kannattaa katsoa toisenkin kerran peiliin, jos kuvailee itseään kiltiksi ja empaattiseksi ja kolmevuotiastaan tunnekylmäksi ja psykopaattiseksi.
Toivottavasti lapsi saa mahdollisuuden pitää yllä tiivistä suhdetta isäänsä ja myös isovanhempiin, kummeihin tms. Sieltä ehkä löytyy joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat.
En ole mikään Anna Wahlgrenin fani, ja häntäkin on narsistiksi syytetty, mutta hän kirjoitti viisaasti, että lapsen täytyy saada elämäänsä edes yksi positiivinen kytkentä. Parempi "hylätä" lapsi ja antaa hänelle mahdollisuus jonku muun kanssa kuin pitää hänet velvollisuudentunteesta, ilman positiivista kytkentää.
Tytöllä kohtaa kemiat isänsä kanssa hyvin ja exänikin huomaa, että tytär on samantyyppinen kuin hän itse, siis erittäin voimakastahtoinen, hieman "silmänpalvoja" ja tunnekylmä.
Toki on mahdollista, että hänen luonteensa pehmenee ajan kuluessa, mutta mielestäni tilanne on mennyt pahemmaksi juuri sen myötä, kun tyttö on viettänyt aikaa isänsä kanssa ja suorastaan imenyt niitä käyttäytymismalleja häneltä.
Kannustan exääni viettämään aikaa lasten kanssa, sillä haluan pitäytyä niissä tapaamissopimuksissa, enkä evätä isää elämästä, vaikka se isä nyt ei olisikaan kovin esimerkillinen henkilö muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
http://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Itsekeskeisesta-empaattiseksi/
"Empaattisuuden kehitys liittyy siihen, kuinka lapsi on kokenut turvallisuutta vauva-aikana ja miten hänen tarpeisiin on vastattu. Jos lapsi ei vauvana ole saanut perusturvaa, hänen voi olla vaikea suhtautua muihin empaattisesti myöhemmin elämässä", Tuovinen kertoo.
Myös perheen ilmapiiri vaikuttaa lapsen empaattisuuteen.
"Pienestä lähtien vauva aistii, minkälainen ilmapiiri kotona on. Varsinkin kun lapsi alkaa varttua, hän huomaa, miten vanhemmat suhtautuvat toinen toistensa tunteisiin", Tuovinen sanoo.
Lapsiin meillä avioliitonkin aikana suhtauduttiin aina lempeästi ja heidän tarpeisiinsa vastattiin. Mutta exäni piti mua ns. "hierarkian alimpana", jota kohdeltiin kuin roskaa ja jonka mielipiteet syrjäytettiin lähes aina. Exä kohteli mua kuin esinettä ihan konkreettisestikin...väkisin talutti mut toiseen huoneeseen pois silmistä ja laittoi oven kiinni ja rajoitti elämistäni. Jos sanoin jotain, hän ei muka kuullut mitä sanoin tai jyräsi ylitse. Hellyyttä välillämme ei ollut koskaan enää siinä vaiheessa, kun lapset olivat syntyneet. Mies tönäisi mut kauemmaksi tai kivahti jotain ilkeää, jos edes istuin liian lähellä tai saman sohvan tai sängyn reunalle. Ero oli käytännössä väistämätön pakko itselleni siitä tilanteesta pakoon pääsemiseksi.
Itsetunnoltaan vahva ja terve ihminen ei edes pysy noin kauheassa parisuhteessa. Oletko itse käynyt terapiassa puhumassa siitä, miksi aloit olla tuollaisen ihmisen kanssa, ja miksi pysyit siinä? Oletko läheisriippuvainen, ja onko sinulla esimerkiksi alkoholistiperhetausta? Lapsi tuo vanhemmissaan esiin vanhempien omat lapsuuden traumat, joten sinun pitäisi pysähtyä myös miettimään miksi SINÄ toimit niin kuin toimit, ja opetella muuttamaan sitä. Ei ole lapsen vika jos sinulla nousee traumoja esiin.
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihan oikeasti kannattaa katsoa toisenkin kerran peiliin, jos kuvailee itseään kiltiksi ja empaattiseksi ja kolmevuotiastaan tunnekylmäksi ja psykopaattiseksi.
Toivottavasti lapsi saa mahdollisuuden pitää yllä tiivistä suhdetta isäänsä ja myös isovanhempiin, kummeihin tms. Sieltä ehkä löytyy joku, jonka kanssa kemiat kohtaavat.
En ole mikään Anna Wahlgrenin fani, ja häntäkin on narsistiksi syytetty, mutta hän kirjoitti viisaasti, että lapsen täytyy saada elämäänsä edes yksi positiivinen kytkentä. Parempi "hylätä" lapsi ja antaa hänelle mahdollisuus jonku muun kanssa kuin pitää hänet velvollisuudentunteesta, ilman positiivista kytkentää.
Tytöllä kohtaa kemiat isänsä kanssa hyvin ja exänikin huomaa, että tytär on samantyyppinen kuin hän itse, siis erittäin voimakastahtoinen, hieman "silmänpalvoja" ja tunnekylmä.
Toki on mahdollista, että hänen luonteensa pehmenee ajan kuluessa, mutta mielestäni tilanne on mennyt pahemmaksi juuri sen myötä, kun tyttö on viettänyt aikaa isänsä kanssa ja suorastaan imenyt niitä käyttäytymismalleja häneltä.
Kannustan exääni viettämään aikaa lasten kanssa, sillä haluan pitäytyä niissä tapaamissopimuksissa, enkä evätä isää elämästä, vaikka se isä nyt ei olisikaan kovin esimerkillinen henkilö muuten.
Tällä palstalla usein sanotaan, että ero on parempi vaihtoehto kuin vinksallaan oleva perhe-elämä. Joissakin tapauksissa ero varmasti on välttämätön perheenjäsenien fyysisen tai emotionaalisen turvallisuuden tähden. Voi olla, että tässäkin tapauksessa asia on näin.
Mutta tämä tapaus osoittaa sen tosiseikan, ettei ero tee lapsista tyhjiä tauluja. Heille jää muistijälki siitä, miten perhe toimii, ja he pyrkivät omalla käytöksellään palauttamaan sen, minkä ovat luonnolliseksi asiain tilaksi oppineet. Parempi tuttu konflikti kuin uusi, tuntematon tilanne.
Siinä suhteessa terapia ja vuorovaikutussuhteiden fiksaaminen auttaisi lapsia usein enemmän kuin ero - vaikka sitten lopulta eroon päädyttäisiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Joo mutta kolmevuotiasta ei voi leimata psykopaatiksi. Eikä varsinkaan lapsen äiti. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että ongelma juontuu lähinnä äidistä, ehkä pienin osin myös isästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan teidän erosta on? Itelleni tuli heti mieleen, että vedät turhan pitkälle vietyjä johtopäätöksiä lapsen käytöksestä, vaikka hän ehkä oireilee eroa ja sitä edeltänyttä tilannetta perheessänne. Millaiset välit sinulla ja exällä on? Kaikki tämä vaikuttaa lapseen. Millä tavalla exäsi käyttäytyy lasten kanssa jos hän on ankara ja äkkiväärä? Voisiko olla, että tyttö ei uskalla perseillä isänsä seurassa, mutta purkaa kaiken sitten sinuun, kun olet se turvallisempi ja lempeämpi vanhempi.
Joltain psykologilta voisit saada hyviä neuvoja, miten toimia kuopuksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Joo mutta kolmevuotiasta ei voi leimata psykopaatiksi. Eikä varsinkaan lapsen äiti. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että ongelma juontuu lähinnä äidistä, ehkä pienin osin myös isästä.
Kolmevuotiaan voi kyllä leimata psykopaatiksi. Psykopaatti on psykopaatti, oli hän minkä ikäinen tahansa. Kolmevuotiailla psykopaateilla on ne samat psykopaattioireet kuin aikuisillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Älä nyt sinä ala kohtelemaan tyttöä niin että tunteiden näyttäminen on pahaa ja kielletty.
Teidän perheen tunneilmapiirin jäljiltä kenellä vaan voisi olla häiriintynyttä käytöstä.
Empatia ei ole välttämätöntä että on kunnon ihminen. Itse olen enemmän asiasuuntautunut, enkä ole juuri kiinnostunut ihmisistä yleensä, vain ihan lähimmistä. Se ei ole psykopatiaa vaan ehkä vähän aspergeria.
Empatiakyvytön ihminen ei silti ole paha. Hän voi olla hyvinkin lainkuuliainen ja sääntöjä noudattava.
Jos joku ei ole kuin sinä, ei hän silti ole huono ja paha ihminen.
Jos hän on voimakastahtoinen, sekin on vain luonteenpiirre, ei rikos.
Jos lapsesi silmää räpäyttämättä hukuttaisi eläviä kissanpentuja, olisin minäkin huolissani. Voimakastahtoisuus on normaalia, samoin sekin että jotkut pystyvät valehtelemaan ja toiset ei. Joka kauppamies ja poliitikko tuskin on psykopaatti.
Ap, miten sinä olet toiminut omasta mielestäsi vanhemman roolissa vahingoittaen lastasi? Vaikutat vain kehuvan itseäsi empaattiseksi, puolustellen. Ja syyttävän isää, sekä kohteena olevaa lasta (lapsia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kolmivuotiaan voi laittaa kurilla käyttäytymään. Miksi pitäisi lässytellä, jos sairaita piirtaitä huomaa jo pienessä
Tytöllä voi olla ahdistusta eroa edeltävistä ajoista, ja muistikuvia väkivallasta tai sen uhasta jota hän purkaa ulos leikissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti psykopaatin persoonallisuus on aika pitkälti kiveen hakattu. Sitä ei voi muuttaa. Kasvatuksella voi kuitenkin vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten taipumus ilmenee käytöksessä myöhemmin. Tärkeää on pitää kiinni säännöistä ja rajoista. Aina, ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa. Vältä valtataisteluita. Älä odota lapsen kehittyvän empaattiseksi, koska hän ei siihen pysty (psykopaattien aivojen rakenteessa on todettu poikkeavuuksia).
Englanniksi psykopatiaa käsitteleviä artikkeleita löytyy paljon. Googlaa vaikkapa Robert D. Hare.
Joo mutta kolmevuotiasta ei voi leimata psykopaatiksi. Eikä varsinkaan lapsen äiti. Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä, että ongelma juontuu lähinnä äidistä, ehkä pienin osin myös isästä.
Kolmevuotiaan voi kyllä leimata psykopaatiksi. Psykopaatti on psykopaatti, oli hän minkä ikäinen tahansa. Kolmevuotiailla psykopaateilla on ne samat psykopaattioireet kuin aikuisillakin.
Ei hyvänen aika. Mitä sulle on elämässäsi tapahtunut, onko sulle kotona taottu näin vai onko suhteessa omaan lapseesi ongelmia? Psykopaattinen tai narsistinen vanhempi voi leimata kolmivuotiaan psykopaatiksi, lääkärit tekevät diagnoosit kaiken avoimesti annetun tiedon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Tyttö kiukuttelee sinulle koska olet turvallinen ja hän uskaltaa antaa aitojen tunteiden tulla. Hän on isälle kun enkeli koska sellaiselle ihmiselle ei ole vara ryttyillä.
Mistähän tuo myytti on, että lapsi kiukkuaa äidille aina siksi, että kokee äidin läheisemmäksi.
En ole itse eroperheestä, mutta lapsena koin hyvin voimakkaasti kaksijakoisia tunteita vanhempiani kohtaan. Palvoin isääni ja kiukkusin äidilleni. Osittain kyse oli siitä, että isä oli perheessä vahvempi auktoriteetti ja arjessa vähemmän läsnä. Isä teki pitkiä työpäiviä, äiti oli kotiäiti.
Enemmän kysymys oli kuitenkin siitä, että äitini suosi veljeäni ja oli erittäin tunnekylmä minua kohtaan. Isäni taas muistutti minua temperamentiltaan enemmän ja ymmärsi minua paremmin. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan, lapsenkin kohdalla.
Oma lapseni alkoi piirtää yhdessä vaiheessa pelkkiä verisiä tappojuttuja ja aseita. Selvisi että uudessa eskariryhmässä oli joku lapsi joka teki näitä, ja hetken kaikki matkivat tätä, repputolkulla veriroiskeita.
Meni sitten ohi jonkun ajan kuluttua.
Nykyään jokaisen kerran, kun kuulen vanhemman leimaavan lapsensa jotenkin mielenterveysongelmaiseksi, kertoo se minulle vanhemmasta itsestään.
"Huomaan että sinusta tuntuu pahalta. Mikä hätänä / Miksi sinua kiukuttaa?"
"Eikä kiukuta, nukke on tyhmä"
"Miksi haluat lyödä nukkea?"
"Vihaan nukkea"
"Miksi vihaat nukkea? Onko nukke tehnyt jotain? Miksi olet kiukkuinen?
"Haluan saada nuken kärsimään"
"Tiedän että sinusta tuntuu pahalta. Jokaisella on joskus huonoja hetkiä, jolloin itkettää ja kiukuttaa"
"Paiskon nukkea"
"Haluatko että nukke itkee ja että nukella on paha olo? Miksi haluat niin?"
jne, eiköhän se oikea syy sieltä jossain vaiheessa paljastu