Lue keskustelun säännöt.
Jos kateus on inhimillinen tunne, miksi moni sanoo, ettei ole kateellinen?
Kommentit (105)
Käsi sydämelle, kaikkien näiden ketjussa viestien jälkeen:
Vaikuttaako oikeesti siltä, että ne jotka eivät koe tuntevansa kateutta olisivat jotenkin hukassa tuntemustensa kanssa? Tai pelokkaat myöntämään todellista tilaansa?
Minä saan ainakin vain vaikutelman tasapainoisista ihmisistä, hyvistä argumentointikyvystä ja hyvästä itsetuntemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä johtuu?
Aiheuttaako se sinussa kateutta ettet ole kateudesta vapaa?
Luulen että kateudesta vapaat ihmiset ovat ymmärtäneet elämässä jonkin tärkeän ytimen... Tai sitten he eivät vain tunne kateutta, koska heillä ei vaan ole sitä tunnetta tunneskaalassaan.
Jotkut eivät saa emätin orgasmeja ja toiset eivät tunne kateutta... me ihmiset ollaan erilaisia... kateutta tuntevien pitäs vaan opetella siitä pois sillon kun se ilmenee negatiivisella tavalla.
Niinpä. On se joillekin tosi vaikeeta uskoa, et jotkut ei kadehdi toisia. Enkä tunne mitään vihamielisyyttäkään juurikaan ihmisiä kohtaan. Jos joku tönäisee kadulla, olen vihainen sen vuoksi että mua on kohdeltu väärin. Samoin jos jää ilman töitä esim ainoastaan sukupuoleni vuoksi, se on epäoikeudenmukaista ja siksi raivostuttavaa. Jos joku pätevämpi saa mun edestä työpaikan, jota toivoin: hän on ansainnut sen. Olkoonkin vielä hurjan paljon kauniimpi ja fiksumpi. Ei mulle ole tullut koskaan tuollaisesta pahaa oloa tai mieltä nimenomaan sen ihmisen vuoksi. Olen nähnyt monia paljon parempia enkä tunne alemmuuden tunnetta, sori teille, jotka haluatte väittää muuta. Päinvastoin, enemmänkin ihailen näitä piirteitä ja tarvittaessa voin ottaa mallia ja pyrkiä samaan. Usein en koe tarvetta.
Mulla menee hyvin elämässä ja olen onnellinen näin. Kaikki menee niillä korteilla mitä on ja vaikuttaa itse asioihin sen verran ku kykenee.
Ja mainittakoon, että vaikka joku sais täysin ansaitsemattomasti omaisuutta tai rakkautta, niin miten se on multa pois? Miten se vaikuttaa mun elämään? Ei niin mitenkään. Eikä mun tunne-elämä hetkahda siitä mihinkään suuntaan.
Mä oon ainakin kateellinen usein ja monestakin eri asiasta. Olen kuitenkin vuosia koittanut tietoisesti päästä tästä eroon, koska en todellakaan koe saavani tästä mitään hyvää elämääni. En koe sitä kannustavana "minun pitää vaan yrittää enemmän" vaan masentavana. Jos elämässä onnistuminen olisi täysin omista yrityksistä kiinni, niin kokisin ehkä sen kannusteena - mutta kun näihin asioihin vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten oma sisäänrakennettu luonne mitä ei vaan pysty täysin muuttaamaan (esim ujo - ulospäinsuuntautunut) ja ihan silkka tuuri.
Mulla on käynyt usein huono tuuri. Olen tehnyt parhaani ja silti olen tehnyt jatkuvasti vääriä valintoja, pieniä typeriä asioita mitkä vaikuttaa tulevaisuuteeni paljon. Esim kerran tein keikkaa yhdessä paljon itseäni kiinnostavassa yrityksessä, mutta sain toisaalta kokopäivätyön. Otin kokopäivätyön, koska ajattelin sen olevan parempi ratkaisu. En viihtynyt ko. työssä ollenkaan ja vähän ajan päästä muut keikkalaiset palkattiin tänne kivaan firmaan kokopäiväisiin työsuhteisiin. Kyllä se vitutti ja olen ollut kateellinen tästä näille muille keikkalaisille jotka työn saivat. Koen tämän olleen ihan silkkaa huonoa tuuria.
Mielestäni kateus on todella inhottava tunne ja toivoisin todella pääseväni siitä eroon. Omalla kohdallani hyötyä on ollut mm siitä, että koitan keskittyä niihin hyviin asioihin elämässäni ja oikein pahan paikan tullen mietin, että haluaisinko minkä todella vaihtaa paikkoja tuon ihmisen kanssa, niin että samalla luopuisin kokonaan itsestäni&elämästäni. Tähän mennessä en ole koskaan halunnut...
Vierailija kirjoitti:
Kateus voi olla joskus ja useinkin täysin oikeutettu tunne, kun esim. joutuu työpaikan yt-neuvotteluissa ulos ja toiset saavat jäädä. Ei mikään sarasvuolainen bumtsibum positiivisuus auta oikeasti vittumaisissa elämäntilanteissa ja nykyään kilpailu on niin kovaa ihmisten välillä joka asiassa, että aina on voittajia ja häviäjiä. Se aiheuttaa katkeruutta, kun ihmisiltä viedään tulevaisuuden toivo ja kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta!! Miettikääpä sitä.Ja tämä meno vain jatkuu ja pahenee koko ajan.
Kateelliset eivät vaan tajua, että esim yt-neuvotteluissa on jokin logiikka ja tarkoitus. Oikeudenmukaista kohtelua on mikä? Kaikki saavat jäädä samalla tavalla kuin tehokkain tai kokenein työntekijä? Mitä vitun oikeudenmukaisuutta siinä olisi?
Ottakaa vastuuta tekemisistänne ja lopettakaa ankea kateutenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus voi olla joskus ja useinkin täysin oikeutettu tunne, kun esim. joutuu työpaikan yt-neuvotteluissa ulos ja toiset saavat jäädä. Ei mikään sarasvuolainen bumtsibum positiivisuus auta oikeasti vittumaisissa elämäntilanteissa ja nykyään kilpailu on niin kovaa ihmisten välillä joka asiassa, että aina on voittajia ja häviäjiä. Se aiheuttaa katkeruutta, kun ihmisiltä viedään tulevaisuuden toivo ja kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta!! Miettikääpä sitä.Ja tämä meno vain jatkuu ja pahenee koko ajan.
Kateelliset eivät vaan tajua, että esim yt-neuvotteluissa on jokin logiikka ja tarkoitus. Oikeudenmukaista kohtelua on mikä? Kaikki saavat jäädä samalla tavalla kuin tehokkain tai kokenein työntekijä? Mitä vitun oikeudenmukaisuutta siinä olisi?
Ottakaa vastuuta tekemisistänne ja lopettakaa ankea kateutenne.
Yt-neuvottelut on oikein hyvä esimerkki. Hyvä, ahkera ja tunnollinen työntekijä irtisanotaan, mutta huono, laiska ja huolimaton saa jäädä. Kateellinen ihminen toivoisi, että myös huono työntekijä saisi potkut. Sen sijaan oikeudenmukaisesti ajatteleva toivoo, että huonot työntekijät olisi irtisanottu ensin ja vasta sen jälkeen, jos on tarpeellista, olisi irtisanottu hyviä työntekijöitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi sanonut, ettei ole koskaan ollut kateellinen. Sen sijaan olen tavannut ihmisiä, ja kuulun itsekin heihin, jotka sanovat, etteivät tunne kateutta kovin usein tai erittäin vähän / harvoin.
Samahan pätee kaikkiin muihinkin huonoihin tunteisiin: se mikä "riivaa" yhtä ei riivaa samassa määrässä toista, mutta tätä toista taas saattaa riivata jokin muu huono tunne.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ainakin kateellinen usein ja monestakin eri asiasta. Olen kuitenkin vuosia koittanut tietoisesti päästä tästä eroon, koska en todellakaan koe saavani tästä mitään hyvää elämääni. En koe sitä kannustavana "minun pitää vaan yrittää enemmän" vaan masentavana. Jos elämässä onnistuminen olisi täysin omista yrityksistä kiinni, niin kokisin ehkä sen kannusteena - mutta kun näihin asioihin vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten oma sisäänrakennettu luonne mitä ei vaan pysty täysin muuttaamaan (esim ujo - ulospäinsuuntautunut) ja ihan silkka tuuri.
Mulla on käynyt usein huono tuuri. Olen tehnyt parhaani ja silti olen tehnyt jatkuvasti vääriä valintoja, pieniä typeriä asioita mitkä vaikuttaa tulevaisuuteeni paljon. Esim kerran tein keikkaa yhdessä paljon itseäni kiinnostavassa yrityksessä, mutta sain toisaalta kokopäivätyön. Otin kokopäivätyön, koska ajattelin sen olevan parempi ratkaisu. En viihtynyt ko. työssä ollenkaan ja vähän ajan päästä muut keikkalaiset palkattiin tänne kivaan firmaan kokopäiväisiin työsuhteisiin. Kyllä se vitutti ja olen ollut kateellinen tästä näille muille keikkalaisille jotka työn saivat. Koen tämän olleen ihan silkkaa huonoa tuuria.
Mielestäni kateus on todella inhottava tunne ja toivoisin todella pääseväni siitä eroon. Omalla kohdallani hyötyä on ollut mm siitä, että koitan keskittyä niihin hyviin asioihin elämässäni ja oikein pahan paikan tullen mietin, että haluaisinko minkä todella vaihtaa paikkoja tuon ihmisen kanssa, niin että samalla luopuisin kokonaan itsestäni&elämästäni. Tähän mennessä en ole koskaan halunnut...
Huono tuuri on kuitenkin omalla tavallaan tasa-arvoista: kukaan meistä ei ole siltä turvassa eikä voi kontrolloida sitä. Mitä hyötyä on saada työpaikka, jos halvaantuu seuraavana päivänä onnettomuudessa? Koskaan ei voi tietää milloin onni kääntyy. Siksi on tärkeää pyrkiä näkemään asiat positiiviselta kannalta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ainakaan ole kateellinen. En vain yksinkertaisesti jaksa tai välitä kuluttaa aikaani tai energiaani sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kateuden myöntämisellä ihminen paljastaa oman huonommuutensa. Siksi sitä ei haluta myöntää.
Avaisitko tätä huonommuuden tunnetta vähän. Onko se ihan omaan arvioon perustuva tunne kun vertaa itseään muuhun vai mitä tarkoitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos katsoo somea ja vaikka tätä palstaa, niin 90% negatiivisia kommenttejahan nämä on täynnä, mutta kukaan ei myönnä olevansa kateellinen.
Osa negatiivisista kommenteista toki johtuu kateudesta, mutta ei likimainkaan kaikki. Itseäni v*tuttaa suuresti, jos esim. kirjoittaa jotain kritiikkiä lapsiin liittyen, niin heti olet joidenkin mielestä kateellinen vanhapiika tai jos arvostelet jotain missiä tai fitnespimua, niin sinun täytyy olla kateellinen läski. Kaikki negatiivinen kommentointi nyt vaan ei johdu kateudesta eikä kaikki kateus johda mihinkään negatiiviseen.
Itse kadehdin ihmisiä joilla on ihanat talot isoine puutarhoineen. Olen koko ikäni asunut kerrostalossa ja oi kuinka haluaisinkaan oman talon. Vielä jonain päivänä se toteutuu. Siihen asti katselen kadena toisten puutarhoja, mutta en silti koe tarvetta kommentoida negatiivisesti talonomistajia.
Toisaalta voi kysyä, miksi niinkin turhaa asiaa kuin jotain missiä pitää kommentoida ylipäätään, jos ei taustalla ole kateus? Mitä jaloa yhteiskunnallista päämäärää siinä ajetaan?
No johan meni yleväksi. Oikein yhteiskunnallista päämäärää pitäisi ajaa kaikella kommentoinnilla. No sitten menee keskustelu hiljaiseksi.
Otetaan nyt esimerkki - itseälläni kerran harasi pahasti vastakarvaan, kun eräs missi sanoi TV:ssä että "kyllähän naisen kuuluu olla kaunis". Miksei tuollaista lausumaa saisi kommentoida ilman, että on kateellinen?
Tuossa kai aika paljon ratkeaa sen mukaan, kommentoidaanko vastaavia heittoja jos sanojana on muu kuin missi, ja kommentoidaanko samalla tavalla.
Ei ratkea, koska eihän tuollaisen kommentin lukija voi tietää mitä kirjoittaja on mieltä muiden heittämistä vastaavista kommenteista. Ei siis voi mitenkään olla oikeutettua vetää päätelmää "olet vain kateellinen".
No esim. tällä palstalla näkee keskimäärin, minkä tyyppisten henkilöiden sanomisista nousee kohuja ja minkä tyyppisten ei. Silloin on todennäköistä, että samoilla kirjoittajilla on eri kriteerit eri henkilöille, tai ainakin ilmiö sinänsä näkyy menevän pärstäkertoimen mukaan oli ne kirjoittajat sitten keitä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos katsoo somea ja vaikka tätä palstaa, niin 90% negatiivisia kommenttejahan nämä on täynnä, mutta kukaan ei myönnä olevansa kateellinen.
Tätä mä ihmettelen kovasti ja vastannee hyvin pitkälle aloittajan kysymykseen:
Negatiiviset kommentit = kateus??
Eli taitaa kateus olla monelle yleispätevä sana kuvaamaan sitä, ettei toinen ole samaa mieltä kanssasi.
:) tällä logiikallahan kaikki ihmisten väliset erimielisyydet pohjautuvat siihen että kaikki ovat kateellisia toisilleen, vaikka kieltävätkin sen ja keksivät eri nimityksiä vihreäsilmäiselle monsterille. Tähän se varmaan on mennyt, taustana voisi olla vaikka amerikkalaiset teinileffat ym. hömppä missä sitä kateuskorttia heitellään sinnetänne.
Ei erimielisyyden peruste tarvi olla kateus, jos ollaan eri mieltä asiasta. Sen sijaan jos mennään henkilöön, on kateuden raja usein erittäin lähellä jos kohteella on edes vähän jotain kadehdittavaa,
Jokaisella ihmisellähän voi olla jotain mistä joku on kateellinen. Eihän sitä toisen puolesta voi tietää mikä hänelle aiheuttaa alemmuudentunnetta tms. joka aiheuttaa sen kateudentunteen? (ei oo tarkoitus intellä loputtomiin, koen asian varmaan eri tavalla kuin sinä ja siksi yritän pistää asiaa suupaloiksi)
Voi varmasti olla, mutta yleisimmin kateutta aiheuttavat samantyyppiset menestykseen, rahaan, ulkonäköön jne. liittyvät syyt. En ole kuullut monestakaan joka kadehtisi pelkkää eduskuntaan pääsyä, koska umpijuntti tyyppi voi eduskunnassa vain nolata itseään lisää ja tehdä itsestään naurettavan yhä useamman silmissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kadehdin nykyään aika harvoin. Johtuu varmaankin siitä, että tiedän voivani itse saavuttaa hyvin paljon asioita jos vain itse panostan niihin. Kaikki ihmiset tekevät omat valintansa ja keräävät sitten sitä hyvää ja huonoa mitä tuon polun varrella on. Se, että joku on minua merkittävästi varakkaampi aika harvoin aiheuttaa kateutta minussa. En koe saavani rahalla itselleni kovinkaan merkityksellisiä asioita. Tulen toimeen hyvin omillakin tuloillani ja itse asiassa minustakin näyttää tulevan ajan myötä kohtalaisen varakas säästeliäisyyteni takia. Ei kuitenkaan niin varakas, että pääsisin kadehtimalleni tasolle. Kadehdin heitä, joilla on kymmeniä miljoonia. En minä kadehdi ihmisiä, joilla on yli puolet omaisuudesta kiinni talossa.
En kadehdi myöskään muiden ulkonäköä. Saan seuraa aika paljon, vaikka en kaikista komein olekaan. Ehkä saisin enemmän niitä kiinnostavimpia naisia jos olisin komeampi, mutta nytkin vastaan tulee toisinaan upeita yksilöitä.
Oikeastaan ainoa asia, josta huomaan usein kadehtivani on terveyteen liittyvä kysymys. Itselläni on terveydellinen vaiva, joka tekee täysin arkisista asioista toisinaan hankalia.
Moni ei tunnista kateutta itsessään. Joku toinen saa jotain. Miksi jotkut paheksuu sitä? He eivät tunnista kateutta vaan kokevat kritisoivansa asiasta. Mutta peruslähtökohta pohjalla on kateus kun joku on saanut jotain "väärin" perustein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulin kauan, että kateus ei ole tunne, vaan vain sanonta, joka kuuluu sanoa muille, kun heille tapahtuu jotain hyvää. Esimerkiksi: "ai, menetkö maailmanympärysmatkalle? Olen niin kateellinen, kunpa minäkin pääsisin!" Siksi aina ihmettelin, miksi sitä pidettiin niin negatiivisena. Kunnes eräänä päivänä ystäväni ilmoitti onnistuneensa asiassa, jota myös minä olin yrittänyt, mutta epäonnistunut, minut valtasi outo, puristava tunne. Olin hämilläni, mutta kyse taisikin olla kateudesta? No, se oli elämäni ainoa kerta, jolloin tätä kateuden tunnetta koin, mutta se sai minut ymmärtämään, että kateus on kuin onkin tunne, eikä vain sanahelinää.
Eli ehkä jotkut vain eivät tunne juurikaan kateutta? Mielestäni on itsestäänselvyys, että muut ihmiset ansaitsevat ja saavat enemmän kuin minä, niin en ehkä osaa kadehtia muita.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tuota muodikasta kateuskorttia käytetään aivan liian usein. En minä ainakaan myönnä olevani kateellinen silloin kun en vain tykkää jostakin esim jostakin laulajasta. Miksi ihmeessä kadehtisin jotain mitä en voi edes sietää? Enhän minä kadehdi maksalaatikkoakaan.
On aika paljon laulajia joista minä en pidä, en silti aloita heistä keskustelija haukkuakseni jokaista heidän tekemäänsä asiaa. Vaikea keksiä mikä muu motivaatio tuollaiseen voisi olla kuin kateus, kateus siitä että joku henkilö joka on minun mielestäni vastenmielinen on menestynyt paremmin kuin minä tai onnellisempi kuin minä.
Joku puhui siitä, että kyllä jotku jää kateuteen rypemään, no kyllä, niin jääkin, erityisesti sellaiset jotka eivät edes tajua olevansa kateellisia vaan etsiä syytä muista tunteista tai jopa siitä "vihan" kohteestaan.
Olin itse kateellinen työkaverilleni, keksin hänestä jatkuvasti vikoja ja puhuin muille miten ärsyttävä koko tyyppi oli (ja moni oli samaa mieltä kanssani), sitten tajusin olevani kateellinen, sanoin sen pari kertaa ihan ääneenkin ja pikkuhiljaa se viha tätä henkilöä kohtaan alkoi laantumaan. No en vieläkään hänen persoonastaan pidä, eikä tarvitsekkaan, mutta se pahin särmä siitä vihasta kuitenkin lähti ja pystyn nyt suhtautumaan häneen neutraalisti ja jättämään ne ärsyttävät asiat omaan arvoonsa.
Jos en olisi tunnistanut kateuttani, en olisi varmaan koskaan päässyt irti siitä vihasta.
En kadehdi henkilöitä, joille toivon hyvää, ja heitä on paljon. Mutta jotenkin sitä ajattelee, että jos tyyppi on aiemmin osoittanut vastenmielisiä piirteitä käytöksellään tai luonteellaan, niin hän ei ansaitse hyviä asioita. Tosin en tällaisillekaan toivo pahaa, toivon heille lähinnä tylsää. Tuskin kovin moni esim. Axl Smithille raivostunut mamma toivoo että Axl alkaa pärjätä ulkomailla ja nousee Suomen ykkös staraksi kautta aikojen Suomi sata!
Tunteiden näyttäminen ylipäätään on hyvin kulttuurisesti säädeltyä. Ehkä niistä siksi ei uskalleta kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä johtuu?
Aiheuttaako se sinussa kateutta ettet ole kateudesta vapaa?
Luulen että kateudesta vapaat ihmiset ovat ymmärtäneet elämässä jonkin tärkeän ytimen... Tai sitten he eivät vain tunne kateutta, koska heillä ei vaan ole sitä tunnetta tunneskaalassaan.
Jotkut eivät saa emätin orgasmeja ja toiset eivät tunne kateutta... me ihmiset ollaan erilaisia... kateutta tuntevien pitäs vaan opetella siitä pois sillon kun se ilmenee negatiivisella tavalla.
Niinpä. On se joillekin tosi vaikeeta uskoa, et jotkut ei kadehdi toisia. Enkä tunne mitään vihamielisyyttäkään juurikaan ihmisiä kohtaan. Jos joku tönäisee kadulla, olen vihainen sen vuoksi että mua on kohdeltu väärin. Samoin jos jää ilman töitä esim ainoastaan sukupuoleni vuoksi, se on epäoikeudenmukaista ja siksi raivostuttavaa. Jos joku pätevämpi saa mun edestä työpaikan, jota toivoin: hän on ansainnut sen. Olkoonkin vielä hurjan paljon kauniimpi ja fiksumpi. Ei mulle ole tullut koskaan tuollaisesta pahaa oloa tai mieltä nimenomaan sen ihmisen vuoksi. Olen nähnyt monia paljon parempia enkä tunne alemmuuden tunnetta, sori teille, jotka haluatte väittää muuta. Päinvastoin, enemmänkin ihailen näitä piirteitä ja tarvittaessa voin ottaa mallia ja pyrkiä samaan. Usein en koe tarvetta.
Mulla menee hyvin elämässä ja olen onnellinen näin. Kaikki menee niillä korteilla mitä on ja vaikuttaa itse asioihin sen verran ku kykenee.
Voi, oletpas sinä hyvä ihminen! Uskomatonta, kylläpä nyt kadehdin sinua oikein kovasti. Miltä tuntuu itsekehu?
Vierailija kirjoitti:
Käsi sydämelle, kaikkien näiden ketjussa viestien jälkeen:
Vaikuttaako oikeesti siltä, että ne jotka eivät koe tuntevansa kateutta olisivat jotenkin hukassa tuntemustensa kanssa? Tai pelokkaat myöntämään todellista tilaansa?
Minä saan ainakin vain vaikutelman tasapainoisista ihmisistä, hyvistä argumentointikyvystä ja hyvästä itsetuntemuksesta.
Minä saan vaikutelman itsepetoksesta. Nostetaan itseään jotenkin jalustalle ja väitetään, että koko tunneskaalasta puuttuisi muka yksi kokonainen, inhimillinen tunne. Mutta hienoa, jos jollakin kateudenhetket on niin ohimeneviä, ettei niitä edes huomaa/tunnista! Sehän on vain positiivista :)
Ja muistan jo lapsena ajatelleen et "Mitäs jos se johtuukin jostain muusta? Entäs jos sen onkin muuten vaan ilkeä? Entäs jos tein itse sittenkin jotain väärin? Entäs jos se vaan sanoikin oman mielipiteensä eikä tarkoittanut edes pahaa"
Mut kateuskortti on helppo ja vaivaton. Toimii joka tilanteessa eikä tarvitse käydä monimutkaisia ajatusketjuja läpi, tai harrastaa itsetutkiskelua.