Jos kateus on inhimillinen tunne, miksi moni sanoo, ettei ole kateellinen?

Minä olen kateellinen että muiden elämä toimii, omani ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos katsoo somea ja vaikka tätä palstaa, niin 90% negatiivisia kommenttejahan nämä on täynnä, mutta kukaan ei myönnä olevansa kateellinen.

Osa negatiivisista kommenteista toki johtuu kateudesta, mutta ei likimainkaan kaikki. Itseäni v*tuttaa suuresti, jos esim. kirjoittaa jotain kritiikkiä lapsiin liittyen, niin heti olet joidenkin mielestä kateellinen vanhapiika tai jos arvostelet jotain missiä tai fitnespimua, niin sinun täytyy olla kateellinen läski. Kaikki negatiivinen kommentointi nyt vaan ei johdu kateudesta eikä kaikki kateus johda mihinkään negatiiviseen.

Itse kadehdin ihmisiä joilla on ihanat talot isoine puutarhoineen. Olen koko ikäni asunut kerrostalossa ja oi kuinka haluaisinkaan oman talon. Vielä jonain päivänä se toteutuu. Siihen asti katselen kadena toisten puutarhoja, mutta en silti koe tarvetta kommentoida negatiivisesti talonomistajia.

Toisaalta voi kysyä, miksi niinkin turhaa asiaa kuin jotain missiä pitää kommentoida ylipäätään, jos ei taustalla ole kateus? Mitä jaloa yhteiskunnallista päämäärää siinä ajetaan?

No johan meni yleväksi. Oikein yhteiskunnallista päämäärää pitäisi ajaa kaikella kommentoinnilla. No sitten menee keskustelu hiljaiseksi.

Otetaan nyt esimerkki - itseälläni kerran harasi pahasti vastakarvaan, kun eräs missi sanoi TV:ssä että "kyllähän naisen kuuluu olla kaunis". Miksei tuollaista lausumaa saisi kommentoida ilman, että on kateellinen?

Tuossa kai aika paljon ratkeaa sen mukaan, kommentoidaanko vastaavia heittoja jos sanojana on muu kuin missi, ja kommentoidaanko samalla tavalla.

Ei ratkea, koska eihän tuollaisen kommentin lukija voi tietää mitä kirjoittaja on mieltä muiden heittämistä vastaavista kommenteista. Ei siis voi mitenkään olla oikeutettua vetää päätelmää "olet vain kateellinen". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos katsoo somea ja vaikka tätä palstaa, niin 90% negatiivisia kommenttejahan nämä on täynnä, mutta kukaan ei myönnä olevansa kateellinen.

Tätä mä ihmettelen kovasti ja vastannee hyvin pitkälle aloittajan kysymykseen:

Negatiiviset kommentit = kateus??

Eli taitaa kateus olla monelle yleispätevä sana kuvaamaan sitä, ettei toinen ole samaa mieltä kanssasi.

:) tällä logiikallahan kaikki ihmisten väliset erimielisyydet pohjautuvat siihen että kaikki ovat kateellisia toisilleen, vaikka kieltävätkin sen ja keksivät eri nimityksiä vihreäsilmäiselle monsterille. Tähän se varmaan on mennyt, taustana voisi olla vaikka amerikkalaiset teinileffat ym. hömppä missä sitä kateuskorttia heitellään sinnetänne.

No eikös tämä jo olekin näin Suomessa? Kun kaikkihan on vaan kateellisia, jos avaa suunsa...

Ja sit jos joku kehtaa väittää ettei tunne kateutta, niin siinä vasta megalomaaninen kaappikateellinen onkin! :D

Tosielämässä en tiedä tällaisia "sä oot vaan kateellinen"-tyyppejä en Suomessa enkä ulkomailla, netissä tulee vastaan. Onkohan meno sama muuallakin vai onko tää tosiaan vain suomalainen anonyymipalstojen juttu?

Ainakin muistan että kun olimme lapsia 90-l, niin tätä käytettiin paljon kasvatuksessa: "älä välitä, se on vaan kateellinen". Luultavasti oli jo aiempien polvien juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut kateutta vuosia ja tämä on pohdintani tulos:

Kateuden juurisyy on siinä, että alitajunnassa ajattelee, ettei kaikille riitä kaikkea. Siksi minulle ei riitä, minä en saa mitään. Siksi olen kateellinen.

Jos ihminen elää uskossa, että saan kaiken mitä haluan, ei hänen tarvitse olla kateellinen.

Tästä olen samaa mieltä. Kateus on kyllä inhimillistä ihmismuodossa ollessamme, sillä usein alitajuisesti ajattelemme, että toisen onni on jotenkin itseltä pois.

Itse olen päässyt pahimmista kateuden tunteista eroon ihan vain tutustumalla kateuden kohteeseen: ei kaunis ulkonäkö tai hyvä elintaso takaa onnea. Siksi on turha kadehtia, kun koskaan ei oikeasti voi tietää, mitä kateuden kohde on joutunut käymään läpi. Esimerkiksi eräs kaunis ystäväni, jota aiemmin kadehdin, tuli petetyksi ja hänen itsetuntonsa mureni siinä rytäkässä. Tuolloin oivalsin, kuinka turhaa se olikaan ollut, että olin kadehtinut tämän ystäväni ulkonäköä. Siitä saattoi olla jopa harmia tälle ystävälleni, kun hän oli rakentanut identiteettinsä sen varaan ja sitten tulikin julmasti petetyksi. Ei se ulkonäkö siis tuonut onnellista parisuhdetta, joten turha kadehtia sellaista.

Edelleen minulle tulee toisinaan sellainen tunne, että "kunpa minäkin", kun seuraan esimerkiksi ihmisten matkustelua. En kuitenkaan jää vellomaan siihen tunteeseen ja toisaalta olen sitä mieltä, ettei maksa vaivaa kituuttaa rahallisesti yhtätoista kuukautta vuodessa, että saisin rahaa säästöön ja pääsisin matkalle. Mieluummin elän vähän leveämmin koko vuoden, käyn kahviloissa ja teattereissa ym. Kyllähän näitä tuntemuksia tulee varmaan kaikille inhimillisille ihmisille, mutta ei niitä kannata sen kummemmin edes noteerata. Enemmän saa elämästä irti, kun keskittyy omiin tekemisiinsä.

Musta toi pohjautuu samaan kateuteen et "häh häh hää... kyllä muillakin menee oikeesti pakostikin huonommin miltä ulospäin näyttää". Eli se "tutustuminen kateuden kohteeseen" on juuri tuota. Eipä sillä ollutkaan kaikki hyvin. Ja nyt nukun taas yöni rauhassa!

Vierailija kirjoitti:

Näköjään ottaa ihan älyttömästi päähän, et joku on vapaa tuosta negatiivisesta tunteesta. Mitenpä muuten kateellinen selittäisi asian ku "On se kuitenkin! Se vaan ei tunnista sitä!" Tuo itselleen kivan olon ajatus siitä, ettei toisella mene yhtään paremmin ;)

Kateuttahan se on. Ota kehuna :)

Aikamoinen kyökkipsykologian ketju taas...

Vierailija kirjoitti:

Kateus voi olla joskus ja useinkin täysin oikeutettu tunne, kun esim. joutuu työpaikan yt-neuvotteluissa ulos ja toiset saavat jäädä. Ei mikään sarasvuolainen bumtsibum positiivisuus auta oikeasti vittumaisissa elämäntilanteissa ja nykyään kilpailu on niin kovaa ihmisten välillä joka asiassa, että aina on voittajia ja häviäjiä. Se aiheuttaa katkeruutta, kun ihmisiltä viedään tulevaisuuden toivo ja kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta!! Miettikääpä sitä.Ja tämä meno vain jatkuu ja pahenee koko ajan.

Kateus ja katkeruus ovat eri tunteita. Samoin epäoikeuden mukaiseen tunteminen.

Miksi tunteiden tunnistaminen ja sanoittamisesta on vaikeata?

Kateus on ns. Ruma tunne. Ihmiset ei halua myöntää sitä tai toisaalta halua/osaa tunnistaa sitä.

Jokainen kai meistä on joskus edes pienen hetken kateellinen jollekin. Ei välttämättä niille kenestä ei pidä, mutta jollekin.

Tunteet tulee ja menee, eri asia jos niihin jää jumiin. Se vaikeuttaa elämää.

Mulle ainakin on ollut helpotus myöntää, että olen välillä kateellinen. Esim. Jonku älystä. Mutta ku sen tunnistaa itsessään niin voi taas nauraa itselleen, että on sitä välillä pölhö. Ei se nii vakavaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut kateutta vuosia ja tämä on pohdintani tulos:

Kateuden juurisyy on siinä, että alitajunnassa ajattelee, ettei kaikille riitä kaikkea. Siksi minulle ei riitä, minä en saa mitään. Siksi olen kateellinen.

Jos ihminen elää uskossa, että saan kaiken mitä haluan, ei hänen tarvitse olla kateellinen.

Tästä olen samaa mieltä. Kateus on kyllä inhimillistä ihmismuodossa ollessamme, sillä usein alitajuisesti ajattelemme, että toisen onni on jotenkin itseltä pois.

Itse olen päässyt pahimmista kateuden tunteista eroon ihan vain tutustumalla kateuden kohteeseen: ei kaunis ulkonäkö tai hyvä elintaso takaa onnea. Siksi on turha kadehtia, kun koskaan ei oikeasti voi tietää, mitä kateuden kohde on joutunut käymään läpi. Esimerkiksi eräs kaunis ystäväni, jota aiemmin kadehdin, tuli petetyksi ja hänen itsetuntonsa mureni siinä rytäkässä. Tuolloin oivalsin, kuinka turhaa se olikaan ollut, että olin kadehtinut tämän ystäväni ulkonäköä. Siitä saattoi olla jopa harmia tälle ystävälleni, kun hän oli rakentanut identiteettinsä sen varaan ja sitten tulikin julmasti petetyksi. Ei se ulkonäkö siis tuonut onnellista parisuhdetta, joten turha kadehtia sellaista.

Edelleen minulle tulee toisinaan sellainen tunne, että "kunpa minäkin", kun seuraan esimerkiksi ihmisten matkustelua. En kuitenkaan jää vellomaan siihen tunteeseen ja toisaalta olen sitä mieltä, ettei maksa vaivaa kituuttaa rahallisesti yhtätoista kuukautta vuodessa, että saisin rahaa säästöön ja pääsisin matkalle. Mieluummin elän vähän leveämmin koko vuoden, käyn kahviloissa ja teattereissa ym. Kyllähän näitä tuntemuksia tulee varmaan kaikille inhimillisille ihmisille, mutta ei niitä kannata sen kummemmin edes noteerata. Enemmän saa elämästä irti, kun keskittyy omiin tekemisiinsä.

Musta toi pohjautuu samaan kateuteen et "häh häh hää... kyllä muillakin menee oikeesti pakostikin huonommin miltä ulospäin näyttää". Eli se "tutustuminen kateuden kohteeseen" on juuri tuota. Eipä sillä ollutkaan kaikki hyvin. Ja nyt nukun taas yöni rauhassa!

Tai sitten ihan vain siihen oivallukseen, että mikään ulkoinen ei onnea lopulta takaa, joten siksi sitä on turha kadehtia. Olin aiemmin ajatellut, että tällä kauniilla ja fiksulla ystävälläni menee elämä varmasti hienosti ja hän saa kaiken haluamansa, kun lähtökohdat olivat niin hyvät. Olisin halunnut samanlaisen asetelman myös itselleni, sillä luulin, että olisin siten menestynyt itsekin jotenkin paremmin. Tämä kokemus oli kuitenkin silmiä avaava: opin, että mikään ulkoinen ja parhaatkaan lähtökohdat eivät takaa onnea ja tasaista elämää. Jokainen käy omat kamppailunsa ennemmin tai myöhemmin. On hyödytöntä tuhlata energiaa toisten kadehtimiseen, kun sen saman energian voisi suunnata rakentavammin oman elämänsä parantamiseen.

Ja kyllä, kateuden tunteita minulla edelleen on, niinhän tuossa kirjoitinkin. Mutta ne ovat vain ohimeneviä välähdyksiä, ei jatkuvaa ja aktiivista kadehtimista. Ja sanottakoon, että olen saanut omassa elämässäni paljon enemmän aikaiseksi, kun olen alkanut keskittämään energiaa omaan itseeni.

Täytyy vielä todeta, että eihän kateus pelkästään "negatiivinen" tunne ole. Se opettaa meille paljon omista arvoistamme ja käsityksistämme. Siksi en itsekään kehottaisi ketään varsinaisesti pyrkimään eroon kateudesta, vaan ymmärtämään sen syitä. Aikanaan se kateuskin menee itsestään ohi, kun poistaa/ muuttaa nuo syyt ja alkaa keskittymään taas omaan itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos katsoo somea ja vaikka tätä palstaa, niin 90% negatiivisia kommenttejahan nämä on täynnä, mutta kukaan ei myönnä olevansa kateellinen.

Tätä mä ihmettelen kovasti ja vastannee hyvin pitkälle aloittajan kysymykseen:

Negatiiviset kommentit = kateus??

Eli taitaa kateus olla monelle yleispätevä sana kuvaamaan sitä, ettei toinen ole samaa mieltä kanssasi.

:) tällä logiikallahan kaikki ihmisten väliset erimielisyydet pohjautuvat siihen että kaikki ovat kateellisia toisilleen, vaikka kieltävätkin sen ja keksivät eri nimityksiä vihreäsilmäiselle monsterille. Tähän se varmaan on mennyt, taustana voisi olla vaikka amerikkalaiset teinileffat ym. hömppä missä sitä kateuskorttia heitellään sinnetänne.

Ei erimielisyyden peruste tarvi olla kateus, jos ollaan eri mieltä asiasta. Sen sijaan jos mennään henkilöön, on kateuden raja usein erittäin lähellä jos kohteella on edes vähän jotain kadehdittavaa,

Jokaisella ihmisellähän voi olla jotain mistä joku on kateellinen. Eihän sitä toisen puolesta voi tietää mikä hänelle aiheuttaa alemmuudentunnetta tms. joka aiheuttaa sen kateudentunteen? (ei oo tarkoitus intellä loputtomiin, koen asian varmaan eri tavalla kuin sinä ja siksi yritän pistää asiaa suupaloiksi)

Kiinnostava keskustelu jossa on monia hyviäkin pointteja! Mun mielestä ihmiset yleisesti ottaen on melko kateellisia. Etenkin ei-materiaalisista asioista kadehtiminen on ahdistavaa: kadehditaan toisen hyvää itsetuntoa, toisen läheisiä perhesuhteita tai rakastavaa aviokumppania. Nämä ovat kaikki asioita joita kuka vaan pystyy tavoittelemaan jos vain jättää sen kadehtimisen vähemmälle ja yrittää kehittää itseään.

Kateuden tunne on toki normaalia mutta se on tunne jota kannattaa tutkailla ja miettiä myös järjen kanssa: onko tuo toinen ihminen narsisti kun hymyilee koko ajan vai onko hän kuitenkin vain tasapainoinen ja onnellinen?; onkohan minua oikeasti kohdeltu väärin vai onko työkaverini kuitenkin vain tehnyt enemmän töitä asian eteen?; onkohan tuon toisen elämä oikeasti noin ihanaa vai onko kyseessä vain leveily?; pystyisinköhän minä samaan kuin tuo toinen jos vain yrittäisin?; olenkohan minä kuitenkin kaunis vaikken meikkaakaan niin paljon? jne.

Faktahan on myös ettei maailma aina kohtele kaikkia tasaarvoisesti. Elämä ei ole reilua: joskus sinut ymmärretään väärin tai joku toinen saa kehut tekemästäsi työstä. Tämän kun sisäistää niin pystyy osittain toimimaan myös itsekkäästi joissain tilanteissa ja toisaalta jättää katkeruuden sivuun kun vain ymmärtää ettei aina kaikki mene tasan.

Usein ihmiset kadehtivat myös muissa niitä asioita joita itse haluisi tehdä muttei uskalla/pysty. Ulkonäköön liittyen kadehditaan ehkä itsevarmaa överimeikattua kaveria vaikka itsekin voisi vetää pakkelit päälle ja lähteä baanalle. Kadehditaan sitä että tuttava bilettää ja saunoo komeitten miesten kanssa kun itse ei kehtaa.

Monet eivät tunnista tai halua tunnistaa kateuden tunnetta itsessään. Käännetään se kateuden tunne ihan "normaaliksi" halveksimiseksi tai inhoksi kun se tyyppi nyt vain on niin ärsyttävä. Loppupeleissä kateutensa hyväksyminen mahdollistaisi kuitenkin myös sen käsittelyn. Luulen että on naistyypillisempää kadehtia. Monet naiset kokevat paineita olla siro, hiljainen, rauhallinen jne eivätkä uskalla elää niin kuin sisimmissään haluisivat. Ehkä heidät on kasvatettu "nöyriksi" eikä itsetunto ole ehtinyt kasvaa niin vahvaksi. Siinä mielessä ymmärrän siis mistä se kaikki kateus kumpuaa, vaikka on se silti ärsyttävää kun muuten kiva mutta huonoitsetuntoinen kaveri peittelee hymyään joka kerta kun kerrot jotain ikävää tapahtuneen itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen kyökkipsykologian ketju taas...

Ja säkö olet jotenkin meidän yläpuolella tullessasi ainoastaan nälvimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateus voi olla joskus ja useinkin täysin oikeutettu tunne, kun esim. joutuu työpaikan yt-neuvotteluissa ulos ja toiset saavat jäädä. Ei mikään sarasvuolainen bumtsibum positiivisuus auta oikeasti vittumaisissa elämäntilanteissa ja nykyään kilpailu on niin kovaa ihmisten välillä joka asiassa, että aina on voittajia ja häviäjiä. Se aiheuttaa katkeruutta, kun ihmisiltä viedään tulevaisuuden toivo ja kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta!! Miettikääpä sitä.Ja tämä meno vain jatkuu ja pahenee koko ajan.

No auttaako se kateus sun mielestä sit paremmin ku positiivisuus?

Kyllä optimistit selviää noistakin paremmin kun ne jotka jää rypemään kaunaan ja katkeruuteen. Elämä ei ole kenellekään reilua!

Auttaako suru tai viha mielestäsi paremmin kuin positiivisuus?

Tämä alempi kysyjä tajuaa, että kateus on tunne yhtälailla kuin suru ja viha. Ei ihminen voi päättää olla tuntematta surua, vihaa tai kateutta.

Kateuden myöntämisellä ihminen paljastaa oman huonommuutensa. Siksi sitä ei haluta myöntää.

Kateus sotketaan usein kokemukseen epäoikeudenmukaisuudesta. Joku saavuttaa jotain tekemättä itse mitään asian eteen, toinen taas ponnistelee paljonkin eikä siltikään saavuta sitä. Minä en pidä tuota kateutena, jos jälkimmäistä harmittaa,  vaan juurikin kokemuksena epäoikeudenmukaisuudesta. Minulle kateutta on se, jos toivoisin, että jollain toisellakaan ei ole, koska minullakaan ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen kyökkipsykologian ketju taas...

Ja säkö olet jotenkin meidän yläpuolella tullessasi ainoastaan nälvimään?

Kuka tahansa ajatteleva ihminen on  teidän yläpuolellanne.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä johtuu?

Aiheuttaako se sinussa kateutta ettet ole kateudesta vapaa?

Luulen että kateudesta vapaat ihmiset ovat ymmärtäneet elämässä jonkin tärkeän ytimen... Tai sitten he eivät vain tunne kateutta, koska heillä ei vaan ole sitä tunnetta tunneskaalassaan.

Jotkut eivät saa emätin orgasmeja ja toiset eivät tunne kateutta... me ihmiset ollaan erilaisia... kateutta tuntevien pitäs vaan opetella siitä pois sillon kun se ilmenee negatiivisella tavalla.

Olen kateellinen kaikille, jotka pystyvät kävelemään. Olen kateellinen kaikille terveille. Olen kateellinen kaikille, jotka jostakin syystä onnistuvat saamaan kaupungin asunnon. Olen kateellinen aivan tuhottoman monesta asiasta! Enkä todellakaan halua oppia pois tästä kateudesta, sillä silloin mikään ei enää saisi minua yrittämään yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä johtuu?

Aiheuttaako se sinussa kateutta ettet ole kateudesta vapaa?

Luulen että kateudesta vapaat ihmiset ovat ymmärtäneet elämässä jonkin tärkeän ytimen... Tai sitten he eivät vain tunne kateutta, koska heillä ei vaan ole sitä tunnetta tunneskaalassaan.

Jotkut eivät saa emätin orgasmeja ja toiset eivät tunne kateutta... me ihmiset ollaan erilaisia... kateutta tuntevien pitäs vaan opetella siitä pois sillon kun se ilmenee negatiivisella tavalla.

Niinpä. On se joillekin tosi vaikeeta uskoa, et jotkut ei kadehdi toisia. Enkä tunne mitään vihamielisyyttäkään juurikaan ihmisiä kohtaan. Jos joku tönäisee kadulla, olen vihainen sen vuoksi että mua on kohdeltu väärin. Samoin jos jää ilman töitä esim ainoastaan sukupuoleni vuoksi, se on epäoikeudenmukaista ja siksi raivostuttavaa. Jos joku pätevämpi saa mun edestä työpaikan, jota toivoin: hän on ansainnut sen. Olkoonkin vielä hurjan paljon kauniimpi ja fiksumpi. Ei mulle ole tullut koskaan tuollaisesta pahaa oloa tai mieltä nimenomaan sen ihmisen vuoksi. Olen nähnyt monia paljon parempia enkä tunne alemmuuden tunnetta, sori teille, jotka haluatte väittää muuta. Päinvastoin, enemmänkin ihailen näitä piirteitä ja tarvittaessa voin ottaa mallia ja pyrkiä samaan. Usein en koe tarvetta.

Mulla menee hyvin elämässä ja olen onnellinen näin. Kaikki menee niillä korteilla mitä on ja vaikuttaa itse asioihin sen verran ku kykenee.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän mua kiinnostaa miksi joku haluaa väkisin väittää toisen tuntevan jotain, mitä tämä ei tunne...

Totta!!!

Vähän niinkuin joku sanoisi, että ei ole koskaan kokenut närästystä ja toinen alkaa väittää ettei ole mahdollista....

Kateellisuuden myöntäminen  on muka itsetunto kysymys... ja paskat. Siis jotkut meistä vaan on niin uniikkeja lumihiutaleita ettei ole  saanut riesakseen tuota kateuden tunnetta. Olen tosin saanut riesakseni sen ettei elämä kiinnosta... tuo budhalainen vertaus oli hyvä. se on totta.