Omituisin syy mihin teidän ystävyys on kaatunut?

Vierailija kirjoitti:

Multa on nyt kaks kaveria lopettanut yhteydenpidon, kun alkoivat seurustelemaan. Eikä siis olla mitään teinejä, vaan 30:n molemmin puolin. En myöskään tietääkseni ole mikään miestenielijä, joten vieläkään ei ole selvinnyt miksi minun viesteihin ei enää vastata.

Minä pistin välit poikki kolmeen ystävään kun aloin seurustelemaan. Olin ollut kynnysmatto ja tasapainoinen ja kunnioittava ihmissuhde sai tajuamaan, kuinka epäsuhtaisia nämä "ystävyys"suhteet olivat.

Kaveri 1 alkoi vainoamaan minua kun aloin seurustelemaan, teki "pistokokeita" soittamalla ja viesteillä ja jos en heti vastannut/sanoin olevani seurustelukumppanin kanssa, kilahti täysin ja haukkui ja huoritteli minut. Pidettiin siis tuolloinkin päivittäin yhteyttä ja hengailtiin monta kertaa viikossa jne. eli en todellakaan ollut vain feidannut. Sanoin sitten yhdessä kohdassa vain että nyt riittää, en halua kuulla sinusta enää.

Kaveri 2:lla oli vaikea elämäntilanne. Minullakin oli, kun kaveri 1:n vainoaminen oli pahimmillaan ja ahdisti. Sanoin kaverille 2 että minun täytyy selvittää ajatuksiani rauhassa ja toipua, kun minusta ei ollut hetkeen kuulunut. Kaveri 2 loukkaantui sydänjuuriaan myöten, haukkui minut ja syyllisti kuinka olen hänen kaiken pahan olonsa lähde. Pyysin häntä olemaan ottamatta enää yhteyttä.

Kaveri 3:n kanssa oli ollut vähän yhteydenpitoa. Hänelläkin oli ollut vaikeaa, ja olin lähempänä asuessani ollut tukena. Nimen omaan tukena: edellisen kerran kun tapasimme, hän ei reagoinut _mihinkään_ mitä sanoin kuin korkeintaan hymähdyksellä, puhui tuntikausia omista asioistaan. Kun viimeksi ilmaisi, että haluaisi nähdä, en vastannut. Ei ollut sellainen ihmissuhde, jota haluaisin lämmitellä. Eli feidasin.

Pointti jutussa oli se, että aina tarinan ikävä tyyppi ei ole se seurustelija-feidaaja, vaikka se onkin mahdollista. Eli joko:

- olet vaikea tyyppi ja kaverisi eivät vain halua sanoa sitä suoraan vaan mieluummin feidaavat

- kaverit huomasivat seurustelukumppaneiden/heidän mukanaan tulevien uusien kavereiden olevan oikeasti mielenkiintoisempaa seuraa

- kaverit ovat ihmissuhde-opportunisteja, jotka palaavat luoksesi itkemään eron tullessa (ei kannata ottaa vastaan)

- kaverien elämänpiiri on muuttunut erilaiseksi kuin sinulla, eikä tunnu niin luontevalta olla enää yhteydessä, feidaavat siksi - halpamaisesti - mitään sanomatta

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenystäväni sanoi ystävyyden irti (=poisti facebook-kavereista eikä vastannut yhteydenottoihin) kun sai tietää että olen raskaana. Toiselle ystävälle teki saman kun kuuli naimisiinmenosta.

Minutkin on yli 10v "ystävyyden" jälkeen poistettu FB-kavereista ja torpattu kokonaan, kun kerroin naimisiinmenosta.

Päätin, etten enää soita lapsuudenystävälle. Koska soittaja olin aina minä. Mielellään kyllä aina puhui elämästään tunninkin. Enpä ole hänestä puoleen vuoteen, kun tajusin, että yksipuolista on ja itse lopetin soittamisen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusteluita osanotto kommentin alapeukuttamiseen, kiitos. :)

Aikaisempi kommenttisi, "joltain muultakin kuollut isä", vaikutti vähättelevältä sitä kohtaan jota kommentoit. Siksi tuokaan ei kuulostanut vilpittömältä

Sitä se kuitenkin oli.

Ystäväni alkoi seurustelemaan naisen kanssa joka ei vaan pitänyt minusta. Ystäväni on nainen. Minäkin olen nainen ja vieläpä täysin hetero. Oltiin oltu parhaat ystävät kolme vuotta, mutta sitten se vaan loppui. En koskaan ymmärtänyt miksi ja yritin aina olla mukava ystäväni kumppanille.

no itellä ei varsinaisesti koskaan ollutkaan ystäviä sentakia kun en juo alkomahoolia, olen mieluummin yksin oma itseni kun feikki

m85 kirjoitti:

no itellä ei varsinaisesti koskaan ollutkaan ystäviä sentakia kun en juo alkomahoolia, olen mieluummin yksin oma itseni kun feikki

En minäkään juo. Minulla on silti paljon ystäviä. Olen heidän seurassaan oma outo itseni.

No mulla meni välit poikki ystävän takia sen takia koska en suostunut olemaan kynnysmatto enään. Hän itse aikoinaan myönsi että hän ei hyväksy sitä jos joku sanoo hänelle "Ei" missään tilanteessa && muodossa. Oli siis aina jo lapsuudesta saakka tottunut saamaan aina tahtonsa läpi ja sit kiukuteltiin ym kun joku sanoi ei (siis jos ei ollut esim aikaa nähdä ym ). On kokemusta hänen kiukuttelustaan ja loppujen lopuksi kun ekaa kertaa sanoin kunnolla ei niin kamala raivoaminen. Itse tämän jälkeen pistin välit poikki kun en jaksanut sitä syyllistämistä ja kuinka häntä "ahistaa" mikähän siinä on että monet käyttävät tuota "ahdistusta" ym vaikka sitä ei edes olisi niin keinona saana mitä haluaa?

Peruin torstai-iltana perjantaille sovitun baari-illan flunssaisen ja väsyneen olon takia. Menin kuitenkin silloin perjantaina töihin, koska ei ollut kuumetta jne. Kaveri oli aamulla nähnyt minut matkalla töihin ja vetänyt siitä johtopäätöksen, että peruin, koska en halunnutkaan lähteä hänen kanssaan. Yritin kyllä selittää, että en voinut jättää menemättä töihin pelkän flunssaisen olon ja väsymyksen takia, mutta että baari-ilta siinä kunnossa ei houkutellut.  Ei uskonut, eikä enää vastannut viesteihin sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

No mulla meni välit poikki ystävän takia sen takia koska en suostunut olemaan kynnysmatto enään. Hän itse aikoinaan myönsi että hän ei hyväksy sitä jos joku sanoo hänelle "Ei" missään tilanteessa && muodossa. Oli siis aina jo lapsuudesta saakka tottunut saamaan aina tahtonsa läpi ja sit kiukuteltiin ym kun joku sanoi ei (siis jos ei ollut esim aikaa nähdä ym ). On kokemusta hänen kiukuttelustaan ja loppujen lopuksi kun ekaa kertaa sanoin kunnolla ei niin kamala raivoaminen. Itse tämän jälkeen pistin välit poikki kun en jaksanut sitä syyllistämistä ja kuinka häntä "ahistaa" mikähän siinä on että monet käyttävät tuota "ahdistusta" ym vaikka sitä ei edes olisi niin keinona saana mitä haluaa?

Ootko ikinä miettinyt että se minkä takia joku ei ns 'tykkää' kun joku sanoo ei voi olla ihan sen takia että joillakin ihmisillä tosiaan on huono itsetunto ja masennusta? Mulla oli kaveri jolla oli sama tilanne, mutta minä pakotin hänet puhumaan ja hän myönsi että hän kokee sen jos ihminen sanoo ei (yleensä just noi jutut missä joku sanoo ei kun haluis nähdä ym) sellaisena että tämä kyseinen ihminen ei tykkääkään hänestä. Huono itsetunto osittain siis ja sitten sitä kuvitellaan kaikenlaista. Ja tuo ahdistus on oikeasti pirullinen asia. Olisit voinut rakentavasti ym puhua kaverillesi tuosta asiasta niin kuin minä tein. Ehkä se olisi auttanut ja hän olisi puhunut/uskoutunut sinulle.

Kerroin tämän jo siinä "mitä outoa vieraat ovat tehneet teillä"-ketjussa, mutta minulla oli siis ystävä joka  kahville tullessaan meni aina kysymättä  etsimään kaapeista herkkuja. Olin niin ujo ja arka, etten saanut suutani auki mutta sen verran  sain  itseni toimimaan  että kerran sitten  piilotin suklaalevyn ym vaatekaappiini ja jääkaapissa oli tyylin margariini sekä valo. Ystävyytemme laatu kävi selväksi, kun ystävä lähti ovet paukkuen suivaantuneena herkkujen puutteesta.

Haaveilimme kumpikin sairaanhoitajan ammatista ylä-asteella, mutta ystäväni oli sitä mieltä ettei m inua siihen työhön huolita koska minulla on lukihäiriö! Aloimme sitten opiskella yhtä aikaa lähihoitajiksi ja kaveri jätti opinnot kesken  syistä, jota en nyt ala täälä sen kummemmin erittelemään.

Kun  valmistuin , tämä ihminen pisti välit poikki....

Mä en saanut lapsia. Tästä on siis pari vuosikymmentä jo. Ystäväni sai muksun ja toisenkin, ja minä vain itsekkäästi porskutin urallani (hänen mukaansa). Tiesi varsin hyvin mun diagnoosit ja kaikki, mutta ei suostunut ymmärtämään, että mun pitää jättää lapset tekemättä, eikä se välttämättä edes onnistuisi. Mä en jaksanut enää käydä jatkuvaa keskustelua siitä, miten lapset sitä ja lapset tätä ja kyllä vähän voi kärsiä, että saa lapset tehtyä. Joo, morjes.

Hyvä kaverini, tai sellaisena häntä olin pitänyt, lopetti yhtäkkiä ystävyytemme. Mitään selitystä en saanut, ei vastannut enää yhteydenottoonkaan. Myöhemmin törmäsin yhteen hänen kaveriinsa ja siinä jotain niitä näitä jutustellessa kysäisin että tietääkö hän miksi "Liisa" katosi noin vain elämästäni. Sain kuulla että Liisa ei sietänyt sitä että minä olin niin rikas.

Rikaspa tosiaan, toki tavallaan häneen verrattuna jos ajatellaan omassa käytössä olevaa rahaa. Mutta hän siis asui vielä kotona, vanhemmat maksoi kaiken peruselämisen ja sai vielä jotain viikkorahaakin. Minä en saanut enää asua kotona vaikka nuori olinkin vaan asuin vuokrakämpässä johon sain kelan tuet yms ja maksoin kaiken itse penniä venyttäen. Hyvää hyvyyttäni olin hänelle lainannut rahaa, tavaroita ja vaatteita, liian kiltti kun olin, vaikka sen tähden piti karsia omista tarpeista. Koskaan en saanut niitä takaisin, ystävyys päättyi sitä ennen.

Ikinä en hänelle leveillyt rahasta, ei ollut mitään leveiltävääkään, tuskin puhuin aiheesta muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulla meni välit poikki ystävän takia sen takia koska en suostunut olemaan kynnysmatto enään. Hän itse aikoinaan myönsi että hän ei hyväksy sitä jos joku sanoo hänelle "Ei" missään tilanteessa && muodossa. Oli siis aina jo lapsuudesta saakka tottunut saamaan aina tahtonsa läpi ja sit kiukuteltiin ym kun joku sanoi ei (siis jos ei ollut esim aikaa nähdä ym ). On kokemusta hänen kiukuttelustaan ja loppujen lopuksi kun ekaa kertaa sanoin kunnolla ei niin kamala raivoaminen. Itse tämän jälkeen pistin välit poikki kun en jaksanut sitä syyllistämistä ja kuinka häntä "ahistaa" mikähän siinä on että monet käyttävät tuota "ahdistusta" ym vaikka sitä ei edes olisi niin keinona saana mitä haluaa?

Ootko ikinä miettinyt että se minkä takia joku ei ns 'tykkää' kun joku sanoo ei voi olla ihan sen takia että joillakin ihmisillä tosiaan on huono itsetunto ja masennusta? Mulla oli kaveri jolla oli sama tilanne, mutta minä pakotin hänet puhumaan ja hän myönsi että hän kokee sen jos ihminen sanoo ei (yleensä just noi jutut missä joku sanoo ei kun haluis nähdä ym) sellaisena että tämä kyseinen ihminen ei tykkääkään hänestä. Huono itsetunto osittain siis ja sitten sitä kuvitellaan kaikenlaista. Ja tuo ahdistus on oikeasti pirullinen asia. Olisit voinut rakentavasti ym puhua kaverillesi tuosta asiasta niin kuin minä tein. Ehkä se olisi auttanut ja hän olisi puhunut/uskoutunut sinulle.

Minä tein samassa tilanteessa tuon mitä ehdotit eli otin suoraan puheeksi. Myönsi asian johtuvan jostakin tuontapaisesta. Sen jälkeen alkoikin suuttua minulle sen "ein" sijaan siitä, että tuotan hänelle ahdistusta ja tuon hänen masennuksensa/huono itsetuntonsa pintaan, mitä minun ei ystävänä kuuluisi tehdä. Eli jos sanoin "ei", en raivostunut ja raivonnut samoista asioista kuin hän tai ollut yhtä innoissaan hänen kiinnostuksenkohteistaan kuin hän se tarkoitti että halusin tahallani tuoda pintaan nuo hänen ongelmansa, joten _minun_ oli muutettava loukkaavaa käytöstäni. Että jooh. En pidä enää yhteyttä, sanokoot vaikka sitten joku ketjun mukaisesti että "oudosta" syystä.

Pääsin viikonlopuksi malliksi yksille festareille, mikä tarkoitti passia vip tiloihin ja backsatgelle. Ystävä ei reagoinut asiaan mitenkään, ei halunnut puhua aiheesta ja vaikeni sen tavallaan kuoliaaksi hyvin epäkohteliaalla tavalla. En mainostanut asiaa enempää saati leijunut sillä, puhuin normaalisti työkeikasta ja mainitsin että se oli niillä helteillä hyvin raskas projekti. Myöhemmin kun sain opiskelupaikan, löysin miehen niin siinä oli taas pari pinnaa lisää. Mies ei lähtenyt hänen kanssaan kahdestaan baariin (vatvomaan minun menneitä suhteitani saati kuuntelemaan häntä) eikä mennyt hänen järjestämäänsä mustamaalauskampanjaan mukaan, joten hän yritti sitten keksiä jotain muuta. Viimeinen silaus tuli, kun tulin raskaaksi viimeinkin, ja pahoinvointi alkoi ja nukuin melkein vuorokaudet läpeensä, hän laittoi välit poikki dramaattisesti kun en alituisesti ollut langan päässä kuuntelemassa hänen valituksiaan jostain ties kenestä ketä en edes tuntenut. Ei tullut mieleen, että nukuin ja hänen olisi muutaman lapsen äitinä pitänyt tietää, että raskausaikana ei kauheasti koko maailman draamat kiinnosta, eikä varsinkaan kauheissa oksetuksissa. Olisin jatkanut juttua heti kun fiilis helpottaa, mutta ei sitten. 

sairastuin masennukseen, sain hankittua itseni Kelan tukemaan terapiaan. Ystäväni suuttui minulle, että "hänen ystävyytensä ja tukensa ei riittänyt" mulle :O Öööh, joo. Siinä vaiheessa kun on sen verran masentunut ja paha olla, että tarvitsee ammattiapua, niin ei enää ihan riitä tavallisen tallaajan kyökkipsykologiat.

Muutenkin mun olisi kuulemma pitänyt tulla suremaan ja puimaan niitä masentavia asioita ja lähiomaiseni kuolemaa mieluummin hänen sohvalleen, kuin olla esim. oman poikakaverini luona/kanssa. Tyyppi kuitenkin itse kuittasi mm. äitini kuoleman huikkaamalla vain puhelimeen "no voi vitsi, mut olikse sulle edes kauhean läheinen? Mä oon muuten muuttamassa Villen kanssa yhteen!"

Opiskellessa minulla oli kaksi läheistä kaveria luokaltani "Reetta" ja "Anna". Reetta ei vaan jostain syystä tykännyt yhtään Annasta,joten jouduin vuoroin olemaan kummankin kanssa.

Reetan kanssa olin ollut aiemmin yhdessä baareissa välillä ja ajattelin kerrankin lähteä yhdessä Annan kanssa viettämään iltaa. No tämä oli liikaa tälle Reetalle ja sain hirveät huudot ja kuulla miten p*ska ystävä olenkaan ja minun oli kuulema turha ottaa enää häneen yhteyttä. Enkä kyllä ottanutkaan.

Okei tämä on varmaan loppupeleissä aika yleinen, mutta tyylinmuutos. Tunsimme jo teini-ikäisistä asti, olimme silloin niin vaate-, musiikki- kuin miesmaulta hyvin samankaltaisia. Nykyään toinen meistä on hurahtanut "ekologiseen", luomuelämäntyyliin ja olemme kiinnostuneita vähän keskenämme eri asioista kuin ennen. Mitä sitten, sanon minä. Minun mielestäni olisi ihana pitää edelleen yhteyttä ja nähdä ystävää, jonka tunsin toista kymmentä vuotta. Mitään erimielisyyksiä meille ei koskaan tullut ja itse pidin loppuun asti yhteyttä kun taas toisen yhteydenpito hiipui. Ikävää, jos ulkoiset seikat saavat haluamaan ihmisen tiputtamaan ystäviä elämästään pois.

Joskus parikymppisenä lopetin alkoholin käytön kokonaan, kun huomasin että jo yhden oluen juominen aiheutti hirveän pahoinvoinnin. Silloinen paras ystäväni totesi, että musta on tullut tylsä ja ettei hän varmaan voi enää olla mun kaveri jos en kerran enää juo. Outoa tästä teki sen, että ennen tätä oltiin kyseisen tyypin kanssa harrastettu baarireissuja ehkä kerran vuodessa ja yleensä tehty ihan muita juttuja, mutta yhtäkkiä se olikin sitten kynnyskysymys.

No, tämä ystävyyssuhde kaatui sitten lopulta ihan muihin asioihin. :D